tiistai 31. joulukuuta 2013

Tilastot ja tavoitteet

Näin vuoden viimeisenä päivänä onkin sopivaa pohtia kulunutta vuotta, täyttyneitä tavoitteita ja ah' niin kliseisesti luoda katse kohti tulevaa.

Penni on kisannut koko vuonna 30 starttia, joista 6 kpl kakkosluokassa ja loput kolmosissa.

Startteja koko vuonna: 30 kpl
Nollia: 5 kpl
(Lisäksi yliaikanollia: 4 kpl)
Startteja/kk: 2,5 kpl
Paras etenemä: 4,13 m/s Lempäälässä 24.11. hyppyradalla

Nollaprosentti oli siis melko köyhä, vain 17%. Tässä ei tietenkään ole yliaikanollia laskettuna mukaan, koska nehän eivät ole oikeita nollia. SM-nollia meillä on nyt kolmosista kerättynä 2 kpl, hyppynollia kumpainenkin.

Tuloksilla ei edelleenkään juhlita, mutta ovat ne silti viime vuodesta parantuneet. Silloin nollaprosentti oli nimittäin 13%, ja nopein etenemä 3,95 m/s. Tänä vuonna starttejakin oli tuplaten viime vuoteen verrattuna, silloinhan olin osan vuodesta äitiyslomalla.

Treenitavoitteiksi olen Pennille asettanut vuosi sitten pujottelun parantamisen, kisasuoritusten parantamisen, sekä kontaktien korjaamisen. Näissä on mielestäni onnistuttu, pujottelua en tuolle koiralle koskaan saa niin hienoksi kuin haluaisin, mutta nyt on kuitenkin menty jo ties kuinka monet kisat ilman ainoatakaan pujotteluvirhettä. Tilanne on siis parantunut huomattavasti viime vuotisesta, silloinhan keppivirhe tuli tehtyä lähes jokaisella radalla, ja nollat olivat kiinni nimenomaan pujottelusta.

Kisatavoitteita Pemulla oli kaksi, ja ne molemmat täyttyivät, siis kolmosiin nousu ja siellä edes yksi nolla. Eka kolmosten nollahan lasahti meille heti ekoista kolmosen kisoista muistaakseni maaliskuussa.

Pitsin agitavoitteet olivat vuosi sitten seuraavanlaiset:
- olla kisavalmis vuoden 2013 loppuun mennessä, eli:
-koira kuuntelee ohjausta
-kontaktit kunnossa
-pujottelu toimii ja on itsenäinen
-koira kestää kisatilanteen ja pystyy toimimaan siinä
-Tulostavoite: startata onnistuneesti virallisissa kisoissa.

Nämä on mielestäni kaikki saavutettu, viimeistä kohtaa lukuunottamatta. Virallisethan Pitsi olisi voinut aloittaa jo syksyllä, ei siinä mitään, mutta jäin odottelemaan loka-marraskuun juoksua, ja sitten toisaalta joulukuulta voi jo hyvin odottaa tammikuulle, saapahan kivasti pisteitä kaiken maailman vuoden tulokas -kisailuihin.

Etenkin toiseksi viimeinen kohta, siis kisatilanteessa toimiminen sujui Pitsiltä ainakin viime viikonlopun epiksissä upeasti. Se toimi ihan samalla tavalla, kuin treeneissäkin. Kyseisen kisapäivän iltana sain vielä kuulla, että Pitsi oli ykkösluokassa sijoittunut kolmanneksi, kiva yllätys sekin.

Näyttelytavoitteita en vuosi sitten Pitsille asettanut, mutta sillä saralla menestys on ollut parempaa, kuin olisin uskaltanut toivoa: kolme SERTiä ja vara-CACIB Suomesta, sekä yksi CAC Liettuasta! PN-sijoituksia tuli koko vuonna muistaakseni kuusi kappaletta (joista yksi Virossa), eli saatiin sentään muutama piste vuoden kääpiöpinserikisaankin, vaikkei kärkikahinoihin asiaa olekaan.

Pitsin näyttelytavoite vuodelle 2014 on tulla Suomen ulkomuotovalioksi. Siihen tarvitaan enää yksi SERT, joka voi kokemukseni mukaan napsahtaa kohdalle koska vain. Sillä ei ole minulle merkitystä, valioituuko koira heti alkuvuodesta vai vasta myöhemmin, kunhan nyt valioituu. Seuraava looginen etappi olisi tietenkin ulkomaiden titteleiden metsästys, mutta vallitsevassa taloustilanteessa moinen retkeily saattaa jäädä hamaan tulevaisuuteen.

Agipuolella Pitsin tavoite vuodelle 2014 on nousta kakkosluokan kautta kolmosiin. Se on mielestäni ihan realistinen koko vuoden tavoite koiralle, joka aloittaa kisaamisen heti tammikuussa, ja osaa asiansa, etenkin mikäli se saa olla terveenä koko vuoden. Treenimielessä haluaisin oppia itse ohjaamaan sitä "takaa" paremmin ja samalla saada sille vielä lisää varmuutta ja vauhtia. Lisäksi joku järki pitäisi saada myös Pitsin palkkaukseen, kananuggettipalasten heittely ei ole oikein ihanteellista, mutta jotenkin siihen on vain juututtu. Pitää vähän punoa juonia tässä joulutauon aikana. Tärkein tavoite agilityssä yleensä on tietenkin oman ohjaustaidon, ajoitusten ja ketteryyden/nopeuden kehittäminen, koirat kyllä tulevat perässä.

Entäs Penni? Sen kanssa on tehty kova työ, ja nythän se on kulkenut kisoissakin mukavasti, vaikka Pitsi ehkä onkin vienyt sen potentiaalisimman agikoiran paikan "isosiskoltaan." Aion kuitenkin edelleen kisata myös Pennillä mahdollisuuksien mukaan, koska sillä tavoin saan pidettyä itseni kolmosluokan mielentilassa ja radoissa kiinni, vaikka Pitsi puuhailisikin alemmissa luokissa pidempään. Sitä paitsi, vaikka Pitsi nousisi kolmosiin nopeastikin, ei se kuitenkaan ole valmis niihin ratoihin vielä hetkeen. Enkä minä ole, kun välillä tekee tiukkaa tuon hitaammankin version kanssa (esim. pysyä pystyssä, hehheh).

Mieli tekisi asettaa Pennille tavoitteeksi SM-nollien kerääminen täyteen (5 kpl sis. tupla puuttuu), mutta se ei taida onnistua, koska aikataulu ja budjetti eivät kestä kahden koiran kisaretkeilyä, etenkään nyt kun muodissa on pitää kolmosluokan ja 1-2 luokan kisat aina eri päivinä. Sääli, mutta ei voi mitään. No, eipä se Penni siellä SM:issä toisaalta mitään olisi tehnytkään, muuta kuin ollut hidas helteessä. Pennin tavoite on siis tehdä hyviä kisasuorituksia silloin, kun kisoihin ehtii, ja toimia meikäläisen harjoituskappaleena kisaradoilla. Tulostavoitteeksi voisin asettaa nykyisen etenemäennätyksen rikkomisen, siis pitäisi olla nopeampi kuin 4,13 m/s. Voi tehdä tiukkaa, mutta yrittänyttä ei laiteta!


Hieno vuosi niin harjoitus- kuin tulosmielessäkin on siis takana. Olen todella iloinen, jos seuraava vuosi on edes läheskään yhtä hyvä!

Tässä vielä vuoden kohokohtia kuvina ja videoina sekalaisessa järjestyksessä:


Pitsin ensimmäinen möllirata Äetsässä ÄSKK:n epiksissä:



Pitsi ylitti kaikki odotukset elämänsä ensimmäisellä avoimella agiradalla ATT:n epiksissä tekemällä nollan ja sijoittumalla toiseksi.

Pennin vuoden paras kisarata, siis hyppäri Lempäälässä.


Näyttelyretki Liettuan Druskininkaihin elokuussa ja siellä saatu CAC.

Pitsille SERT Raumalla toukokuussa!

Pitsille jälleen SERT Mynämäellä, niinikään toukokuussa! Sai se vielä elokuussa kolmannenkin Tervakoskella, mutta siitä ei jostain syystä ole kuvaa.

Pitsin eka PN-sijoitus ja VARA-SERT Kankaanpäässä huhtikuussa.


Pennin maaliskuinen nousu kolmosiin nollavoitolla, ko. kisoissa se teki tuplanollan ottaen sijoitukset 1. ja 2.

Pinsureiden karmea karkuretki maaliskuussa. Kohokohta oli oikeammin se, että kumpikaan niistä ei kuollut pakkaseen tai auton alle, vaan sain kummankin kultamuruni ehjänä ja hyvinvoivana takaisin kotiin!

Näyttelyretki Tallinnaan maaliskuussa, sekä BIS 3 -kasvarissa edustaminen.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, pinsesterit omistajaperheineen toivottavat blogin lukijoille onnellista ja onnistunutta uutta vuotta 2014!

lauantai 28. joulukuuta 2013

Sikaepikset

Pitsi käväisi tänään Panelian Sika-areenalla epiksissä, ja oli aivan mainio. Vauhtia piisasi, meininki oli iloinen, ja kontaktit pelittivät kuten pitikin. Meillä oli niin kivaa radalla!

Olisin halunnut ilmoittaa sen 1lkaan ja avoimeen, mutta iltamenoista johtuen menimme mölliradan ja 1lkan. Möllirata oli oikein kiva ja tasoltaan sopiva, parissa kohdassa piti vähän kääntää, mutta pääasiassa sai lasketella menemään ilman sen kummempia murheita. Tämä rata sujui viittä vaille täydellisesti, tokavikalla esteellä hukkasin koiran hetkeksi ja aikaa hieman tuhlaantui, mutta nollilla mentiin maaliin. Etenemä oli rapeat 5,33 m/s. Palkinnoille ei kuitenkaan päästy, sen verran kauan siinä loppusuoralla pyörittiin.

1lkan rata oli mukava sekin, alussa olin itse myöhässä ja siksi radan eka puolikas ei ollut ihan ihanteellinen. Muuten selvittiin tästäkin virheittä, mutta pujotteluun päästiin vasta tokalla yrityksellä. Sinne piti mennä lähes suorasta putkesta tosi kovasta vauhdista, eikä oma hätiköintini ainakaan auttanut koiraa löytämään oikeaa aloitusta. Vauhti oli taas mukava, kyllä siinä saa töppöstä laittaa toisen eteen, jos meinaa Pitsin vauhdissa pysyä!

Lähtölistatkin tulivat, siis loppiaiskisoihin, joissa Pitsu aloittaa virallisen kisauransa. Samana päivänä toisella puolen Suomea starttaa muuten virallisiin myös Pitsin siskolikka Cara (ADB Karma). Peukut on pystyssä ja sormet ristissä, nollat kotiin!

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Kuntoilua ja rentoilua

Unohdin ihan vallan kirjoittaa meidän viimeviikkoisesta lajivaltauksesta, siis dobon tutustumistunnista Koirakoulu Hirveen Harmikoiran tiloissa. Homman idea on siis tasapainoilu joko eräänlaisen soikean jumppapallon tai tasapainotyynyn päällä, välillä liikkeitä suorittaa koira, välillä ohjaaja, ja välillä molemmat yhteistyössä. Dobo on siis ihan suomalainen keksintö, ja sitä esiteltiin ekaa kertaa yleisölle viime vuoden messarissa (käsittääkseni).

Pematsu ja tasapainotyyny





Tunnille mukaan pääsi meidän koirista Penni, ja se tykkäsi hommasta kuin hullu puurosta. Kaikki oli sen mielestä hauskaa ja helppoa, kunhan sai nameja, ja se pärjäsikin omistajaansa paremmin tasapainoa vaativissa harjoitteissa. Se johtuu tietysti siitä, että sillä on neljä jalkaa ja minulla vain kaksi, eihän mun tasapainossa mitään vikaa voi olla...

Ryhmädobo!
Tasapainoilua
Koiralle tunti on sen verran rankka, että seuraavana päivänä sai ottaa kevyemmin, itselläkin pientä tuntumaa oli joissakin lihaksissa, mutta aika vähän tämmöisellä tutustumistunnilla itse rasittui. Kotiin ajattelin hankkia tavallisen jumppapallon, sillä voi sekä koirat että meikäläinen temppuilla ja jumpata, ehkä muksukin tykkää siitä.


Nyt on sitten vietetty jouluaattoa, ja koiratkin saivat tietty osansa lahjoista. Suosikiksi nousi ns. pinserinpönttö eli Ikean STUVA-säilytyspenkki, jota oli mukavasti tuunattu. Se vuorattiin pehmeillä vällyillä ja sijoitettiin eteisen nurkkaan, näin se toimii sekä istuimena että mukavana pesänä, jossa koirat voivat köllötellä, kun ovat yksin kotona. Näyttävät ne siellä viihtyvän kyllä muutenkin, Penni etenkin on melkein muuttanut sinne asumaan.


Pinsesterit pönttönsä katolla






Joulupöydän uhrit ry.
Näissä tunnelmissa Penni ja Pitsi toivottavat mukavaa ja herkkujentäyteistä joulua kaikille blogin lukijoille! Luvassa on vielä tänä vuonna se jokavuotinen tilastot & tavoitteet -päivitys, jossa pitäisi asettaa tavoitteita ensi vuodelle ja  miettiä, miten tämänvuotiset ovat toteutuneet....

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Ilmoittautuminen agilitykilpailuihin vastaanotettu.

Sinne meni, nimittäin Pitsin ensimmäinen ilmo virallisiin agilitykisoihin!

Kisat ovat toisella meidän kahdesta kotihallista päivää ennen loppiaista, siis 5.1. 2014. Luvassa on yhteensä 3 starttia, kaikki agiratoja. Turvotusepisodista aiheutunut doping-varoaikakin ehtii mukavasti umpeutua ennen tuota.

Olo ei ole ihan niin valmis, kuin toivoisin, jotenkin se pussi on alkanut huolestuttaa enenevissä määrin lähipäivinä! Torstaina käytiin omatoimitreenailemassa, ja opeteltiin eteenlähetystä sekä etupalkan sietämistä kepeillä. Kumpikin sujui hienosti, tietenkin se eteenlähetys vaatii vielä toistoja paljon. Yllätyin kyllä, kun koira kesti sen palkan kepeillä virheittä, onkohan sille kasvanut järki päähän iän myötä? Ei kai...

Näiden lisäksi harjoiteltiin A-estettä ja takaaleikkauksia, sujuivat mukavasti.

Penni oli Pitsin tilalla treeneissä maanantaina, ja oli ihan liekeissä. Se teki kaiken näppärästi, alkukankeuksien jälkeen. Kyllä se vaan edelleen tuntuu käteen kotoisammalta kuin Pitsi, kaipa se johtuu enemmistä kilometreistä koirakkona. Lisäksi Pennin kanssa on aina menossa sellaista varmuutta, jonka avulla voi vaikka vähän improvisoida radalla, ja lopputulos on silti yleensä aina siedettävä.

Toivottavasti en nyt kauheasti ala jännittää niitä Pitsin ekoja kisoja, siitä nyt ei ainakaan apua ole! Koira kyllä osaa, kun vaan itse saisin itseni psyykattua sellaiseen "osaan kaiken" -mielentilaan, jossa suoritukseen on helppo saada itsevarmuutta. En siis tokikaan oikeasti osaa kaikkea, vaan ideana on saada itsensä uskomaan niin. Toimii ajoittain ihan mukavasti!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Messarin kirous

Viime vuonna messari meni meidän kohdalla melkoisen mönkään, Pitsillä oli jonkinlainen henkisen kehityksen vaihe meneillään, ja se päätti pelätä tuomaria kumpanakin päivänä saaden EH:n, vaikka ohut sauma junnutitteliinkin olisi ollut tarjolla. Messarin kirous valitettavasti toistui tänäkin vuonna, tosin eri muodossa.



Torstaiaamuna herättiin tavalliseen tapaan, mutta jossain vaiheessa aamuhässäkän tiimellystä huomasin, että joukossa oli kahden pinsun sijasta yksi pinsu ja yksi alimittainen, värivirheellinen borzoi.

Pitsin kuono torstaiaamuna
Soitin siitä heti silloin aamulla omalle eläinlääkärillemme, joka ei nähnyt tarpeelliseksi tuoda koiraa näytille, ehdotti jonkinlaista allergista reaktiota ja käski odotella, että turvotus laskee itsekseen. Niin se laskikin, parissa tunnissa ihan ennalleen, ja päätin tästä episodista huolimatta suunnata perjantaina Helsinkiin. Taloudessa, jossa yksi taapero tiputtelee puolet aikuisten tapaan maustetusta ruuastaan pitkin lattioita, saavat koiratkin vahingossa maistella kaikenlaista allergisoivaa, kuten cayennepippuria ja tulista paprikajauhetta.

Perjantaina päästiin mukavasti köröttelemään messukeskukselle, ja näyttely oli taas juuri niin upea kuin odotinkin; hienosti laitetut kehät, paljon myynti- ja herkkukojuja, markkinameininkiä ja kauniita koiria piisasi. Pitsi oli oikein reippaana ihmis- ja koiravilinästä huolimatta, jotenkin tuntui kehän ympärillä olevan väljempää kuin viime vuonna.

Kennelliiton jakelupiste. Mahtaisko ne myydä tuon mulle kun kisat on ohi?
Tuomarina toimi perjantaina Hilkka Salohalla, kääpiöitä oli kehässä n. 60 kpl, mukaan lukien pennut. Tuomaria ei kyllä voinut lepsuilusta syyttää, sininen (ja keltainenkin) lätkä viuhuivat ahkerasti, myös valioluokissa. Pitsi käyttäytyi pöydällä hienosti ja sai siinä heti kehuja leveästä alaleuastaan sekä tiheästä ja kauttaaltaan tasaisesta karvapeitteestään. Onneksi se sai ERI:n, kilpailuluokassa jäimme kuulemma liikkeiden takia kolmanneksi. En kuitenkaan ollut kovinkaan pettynyt, koska pelkäsin sitä EH:ta jonkin verran, sitä kun nyt saivat sellaisetkin koirat, jotka kuuluvat mielestäni rodun tähtikaartiin. Arvostelu tulee tässä:

Kooltaan ja mittasuhteiltaan erinomainen. Hyvä pään pituus ja purenta. Erinomainen alaleuka. Pyöreät silmät ja kookkaat, oikea-asentoiset korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta, hyvä rintakehä. Riittävät etukulmaukset, hyvät takana. Hyvä karva ja väri. Liikkuu muuten hyvin, mutta etuaskel saisi olla matalampi. NUO ERI 3

Näyttelyn jälkeen suunnattiin kaverin kämpille Oulunkylään, ja siellä se samperin kuono alkoi taas turvota, tällä kertaa vasemmasta poskesta. Turvotus levisi hitaasti mutta varmasti, joten annoimme koiralle kyytabletin vain todetaksemme, ettei siitä ollut mitään hyötyä. Myös oikea puoli koiran naamasta alkoi paisua, ja siinä kohtaa kun myös silmien välinen alue alkoi turvota ja vasen silmä painua uhkaavasti umpeen, pakkasin koiran autoon ja ajoin Viikin eläinsairaalan yöpäivystykseen. Odotusaika oli yllättävän lyhyt, pääsimme hoitoon alle vartissa sisään kirjoittautumisesta. Eläinlääkärit ensin raapivat päätään ihmeissään, ja sitten päättivät yhdessä tuumin pistää koiraan kortisonia ja kirjoittivat siihen reseptin vielä kolmeksi päiväksi, jos tarve vaatii. Turvotus lähti hiljalleen laskemaan, eikä Piiseli onneksi joutunut jäämään sairaalaan yöksi. Kehuja saatiin sekä koiran hienosta käytöksestä hoitotilanteissa, että siitä, että oli kuulemma kerrankin sellainen omistaja, joka piti elukasta kunnolla kiinni piikityksessä, eikä ruvennut kauhistelemaan tilannetta. Niin no, tiedän tasan tarkkaan, miten nopeasti knääpiö tarvittaessa tikkaa ihmistä sormeen, enkä itse hevosiin mm. kortisonia ja penisiliiniä pistäneenä osaa kauhistua kääpiökoirille sopivan kokoisesta neulasta! Eipä ole varmaan eläinlääkärilläkään aina kovin helppoa erilaisten potilaiden saati niiden omistajien kanssa.

Näyttelyyn ei tietenkään enää lähdetty, vaan lauantaipäivä lepäiltiin kämpillä ja käytiin pienellä pakkaskävelyllä Vantaanjoen rannalla. Yllättävän hienot lenkkimaastot ollakseen kehä ykkösen sisäpuolella! Kotimatkalla poikkesin Ikeassa, ja köröttelin sitten illalla melkein suoraa soittoa Harjavaltaan asti Penniä hakemaan. Oli mielestäni parempi viettää päivä Helsingissä, siellä kun olisi tarpeen vaatiessa päässyt suoraan päivystykseen saamaan ensiluokkaista hoitoa toisin kuin vaikkapa Porissa. Saati sitten, jos koiran pärstä olisi alkanut paisua matkalla kotiin, jossain Forssan ja Humppilan välimaastossa.

Nyt (sunnuntaina) Pitsi on elämänsä kunnossa, eikä turvotuksesta ole jälkeäkään. Vielä eilen illalla se näytti kuin sillä olisi ollut nuuska huulessa, mutta nyt kuono on ihan symmetrinen. En siis ajatellut antaa sille kortisonia enää tänään, se näyttää janottavan koiraa kovasti. Pitsi on onneksi koko episodin ajan ollut ihan pirteä ja hyvävointinen, silloin lauantain vastaisena yönä ainoastaan vaikutti uupuneelta, mutta ihmekös tuo kun on reissannut, ollut näyttelyssä ja vielä eläinsairaalassakin.

Harmittaahan se tietysti, että kaksi näyttelypäivää meni sivu suun, eikä edes rahoja saa takaisin nykysäännöillä. Olen kuitenkin helpottunut siitä, että mikään vakavampi juttu ei ilmeisesti ollut kyseessä, tai ainakin toivotaan niin. Mikäli turvotus toistuu, pitää ryhtyä selvittämään sen aiheuttajaa ihan toden teolla.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Treeni-iloa

Oli lajina sitten agi tai jokin muu, niinhän se menee, että vain murto-osa harrastamisesta tapahtuu kisatilanteessa. Sen takia kannattaakin opetella nauttimaan harjoitustilanteista ihan yhtä paljon, eikä murehtia liikaa kisatuloksia; oikeanlaisen harjoittelun seurauksena ne tuloksetkin ennen pitkää paranevat.

Pennin kohdalla tilanne on ollut syyskauden aikana hieman toisenlainen. Se ei ole treenannut oikeastaan lainkaan, käynyt vain kisoissa ja puuhaillut kaikkea muuta, lenkkeillyt ja sensellaista. Tuloksilla ei edelleenkään juhlita, mutta jos arvioidaan suoritusta, on ihan selvää kehitystä tapahtunut. Ehkä sille siis sopii vähempi treeni ja enempi paineiden kerääminen, joka tapauksessa parit kisat on nyt menty vallan mainiolla fiiliksellä, joka vielä loppukesällä oli täysin kateissa.

Suunnittelinkin Pennille nyt jouluksi ainakin kuukauden kisataukoa ja tekniikkatreeniä. Lisäksi se saa tuurata Pitsiä viikkotreeneissä Pitsin juoksujen ajan. Tiettyihin ohjauksiin tarvitaan lisää varmuutta ja luottoa, eikä se nyt niin vanha  koira ole, etteikö oppisi vielä uusiakin temppuja. En halua kummankaan koiran kanssa olla tilanteessa, jossa joutuu rataantutustumisessa harmittelemaan treenaamattomia tai opettelemattomia asioita. Penni nyt ei ehkä koskaan opi esim. täysin itsenäistä pujottelua, mutta ei se tarkoita, etteikö sille voisi mitään yrittää opettaa.

Pitsi puolestaan piristi tänään pimeää ja iik niin kylmää päivää (-12 illalla!) olemalla juuri niin päivänsäde, kuin vain Pitsi osaa. Sille osui oikein hyvä päivä, ja se oli treeneissä nopea, näppärä ja hirveän innoissaan kaikesta tekemisestä. Jos jonain päivänä onnistun tuon saman fiiliksen tavoittamaan sen kanssa kisatilanteessa, olen onnesta soikea.

Epiksiin olisi kiva päästä taas pitkästä aikaa, mutta mikään ei ole oikein sopinut aikatauluun, ja se edelleen hyvin hitaasti tuloaan tekevä juoksukin sekoittaa pakkaa. Välipäivinä olisi vissiin tarjolla kisailua Paneliassa, mutta siihen on vielä kolmisen viikkoa aikaa. Viikko viikolta Pitsi kuitenkin tuntuu aina vaan valmiimmalta kisakentille, vaikka tietenkin aina löydän jotain, mitä vielä pitäisi vähän harjoitella. Niin kyllä löydän Penninkin kanssa, ja se nyt on kisannut jo kaksi ja puoli vuotta.

Joka tapauksessa nyt pitäisi vaan ehtiä sinne treenihallille tekemään niitä Jänesniemen kotiläksyjä ja miljoonia muita asioita! Kenkiä olen sentään ehtinyt katsella, ja saattaa olla, että päädyn Salomonin Speedcrosseihin, jotka on siis tarkoitettu lähinnä maastojuoksuun, mutta joilla pitäisi kyllä pysyä pystyssä keinonurmellakin.


P.s. Sain tänään loistavan (?) idean; joulun pyhinä kun muuta tekemistä ei ole (?), voisin väsätä vanhoista treeni- ja kisavideopätkistä jonkinlaisen koosteen kummankin koiran agiurasta. Ekoista taltioiduista treeneistä ja epiksistä nykytilanteeseen. Satuin nimittäin vahingossa klikkaamaan auki läppäriltä videon, jossa Penni räpiköi tiensä ykkösluokasta kakkosluokkaan marraskuussa 2011, ja meinasin kuolla myötähäpeään! Tai itsehäpeää se kyllä taitaa olla, meikäläinenhän sen kanssa siellä kämeltää menemään. Jätän idean hautumaan ja odottelemaan niitä joutilaita joulun pyhiä.



lauantai 7. joulukuuta 2013

Maastoutumisia ja treenailua, sekä messari lähestyy

Eilen kisattiin Pennin kanssa agissa Seinäjoella, ja niilläpäs olikin hieno uusi halli siellä käytössään! Toimisto- ja sosiaalitilat olivat vielä rakentamatta, mutta homma toimi hienosti ilmankin, tilaa riitti ja pohja oli mainio. Lämpötilakin kelpasi meille vilukissoille, vaikka ulkona sää oli varsin talvinen. Kahvia en huomannut testata laisinkaan, vaikka siellä kisapaikalla muutama tunti vierähtikin.

Ekana vuorossa oli hyppäri, joka meni muuten vallan mainiosti, mutta satuin sitten kaatumaan radan puolivälissä. Tein edellisen esteen valssin vähän tarkoitettua tiukemmin (oli vaara ajautua väärälle esteelle), ja siitä sitten juoksin seuraavan esteen siivekettä päin, liukastuin ja päädyin kunnon mäjähdyksellä mahalleni tatamiin. Sattui niin maan perusteellisesti, ja ilmatkin taisi mennä osittain pihalle, mutta koira onneksi juoksi (väisti kaatuvaa mammaa?) oikeaan putkeen, ja sain jatkettua radan nollilla loppuun. Pisteet tästä Pennille, sillä kun ei ole tapana pelastella meikäläisen kämellyksiä! Kaatumista lukuun ottamatta olen rataan tosi tyytyväinen, jopa alkupuoliskon leijeröinti onnistui ihan suunnitelman mukaan, vaikkei sellaista olla koskaan ennen kisatilanteessa kokeiltukaan. Sitä en tiedä, voittiko sillä aikaa, mutta tulipahan tehtyä. Tuloksena yliaikanolla (yliaikaa 2 sekuntia), etenemä 3,7 m/s kaatumisesta huolimatta. Vaatimus ihanneaikaan olisi siis ollut aavistuksen kirpeä 3,9 m/s!

Seuraavaksi kurvattiin agiradalle, jonka alussa oli tiukahko putki-puomi-erottelu. Mielestäni  linjasin ja ohjasin ihan hyvin, ja käskytinkin ajoissa, mutta koira valitsi väärin. No, näitä sattuu, ja sattui kyllä monelle muullekin. Tältä radalta siis hyl, rata jatkui varsin sujuvasti loppuun, mitä nyt vihonviimeinen saksalainen meni pipariksi meikäläisen myöhästelyn takia. Pujottelun sijoittelu lisäsi haastetta melkoisesti, ja Penni kun ei sinne itse hae, niin pakko oli vähän töksähdellä joko ennen tai jälkeen, ja valitsin jälkimmäisen.

Viimeinenkin rata oli agirata, tällä kertaa varsin suoraviivainen ja juostava, paljon putkia ja putkijarruja. Alussa olisi pitänyt irrota pimeään putkikulmaan, ja Pennipä yllätti, eikä irronnut. Tai siis juoksi se sinne putken suulle asti ja kurkkasi sisään, mutta kääntyi takaisin. Mikä lie aivopieru, en tiedä, videosta katsottuna ohjaus näyttää ihan kelvolliselta. Taas tämän jälkeen rata muuten sujuvasti nollilla loppuun, mutta puomilla aivopierentä jatkui, ja Penni tuli esteestä ohi. Siis hyl, kun en jaksanut ruveta korjaamaan.


Vauhti oli koiralla aika hyvä, ei aivan niin hyvä kuin viimeksi Lempäälässä, mutta ei paljon puuttunut. Siitä olen todella iloinen! Nollat jäi tällä kertaa saamatta, mutta onnistumisia tuli muuten roppakaupalla. Tajusin juuri, että Pennihän ei ole esimerkiksi tehnyt pujottelun sisäänmenoissa virheitä moneen kuukauteen, en edes muista koska viimeksi! Kontaktitkin toimivat, ja näistä videoista päätellen takaakierto-niisto-persjättö on yhtäkkiä alkanut sujua aika hienosti.

Penni jää nyt kisatauolle, ja jatkaa vasta ensi vuoden puolella, samoin kuin Pitsi, joka eilisissä kisoissa luuli koko ajan pääsevänsä radalle itsekin. Tauon aikana Penni saa treenailla, ainakin se saksalainen pitää saada kuntoon, sekä takakierto-persjättö. Näitä saa harjoitella kyllä kumpikin koira, sekä sitä eteenlähetystä ts. loppusuoraa! Lisäksi Pitsin pitää nyt uskoa, että pussi on maailman paras este, vaikka olisikin kylmä ja kova ja kamala hänen herkkiä pikku (?) korviaan vasten.

Messari lähestyy taas salakavalasti, ja tämän vuoden kolmipäiväisiin kembaloihin startataan alkavan viikon perjantaina. Suurempia tulostavoitteita ei ole, kun paikalla on kuitenkin rodun kerma, mutta tuleepahan ainakin treffattua koiratuttuja ja vähän muitakin vanhoja ystäviä, joita ei ole vuosiin nähty.



P.s. Jokohan se joulupukki nyt toisi mulle ne uudet nappikset/inovit/muut agikengät? Muistelin tässä, että viimeisen puolen vuoden aikana olen lähes joka ainoassa kisassa liukastunut jossain kohtaa, sillä vaan ei ole ollut näin typeriä seurauksia vielä kertaakaan aikaisemmin. Ehkäpä tämä tonttu ottaa ohjat omiin käsiinsä, ja tilaa itselleen ne tossut jostain Saksan ebaystä...

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Fiilispohjalta

Tänään sain pitkästä aikaa kokea sen upean fiiliksen, kun Penni pistää parastaan kisatilanteessa! Se on viime kisojen jälkeen treenannut vain kerran, silloinkin vain n. kahden minuutin ajan (siis kertaalleen kaikki kontaktit ja pujottelu). Viimeksi vauhti oli kateissa ja hajut kiinnostivat, tänään meininki oli tyystin toinen.

Kisat olivat siis Lempäälässä, ja ensin päästeltiin menemään hyppäri. Rata oli hauska, siinä oli paljon juoksemista ja muutama enemmän hallintaa ja kääntämistä vaativat kohta. Penni lähti liikkeelle iloisesti ja teki tehokkaan radan, nollilla maaliin. Muuten olen kokonaisuuteen tyytyväinen, mutta ekasta putkesta se valui kauhean pitkälle, putkijarru oli näet myöhässä. Olin edellisellä esteellä taas kerran liukastellut, mahtaisiko se joulupukki nyt jo tuoda mulle ne uudet nappikset? Joka tapauksessa nolla tuli, ja samalla meidän uusi nopeusennätys, 4,13 m/s. Eka neljän metrin ylitys, jeejee!

Toka rata oli aavistuksen kiemurainen hyppäri, jolla vain harva ehti ihanneaikaan. Penni teki taas tasaisen varmaa työtä, kunnes ajoitin itse takaakierron ohjauksen väärin, ja Pensseli innostuksissaan hyppäsi esteen väärästä suunnasta. Nollilla loppuun, ilman lentokeinua. Hyvä rata tämäkin oli, yksi kohtalokas kämellys vain sattui matkalle. Rauhallisen alun takia meillä tuskin olisi aikakaan riittänyt, joten olin tähän oikein tyytyväinen näinkin.

Tänä vuonna Penni kisailee vielä kerran, siis itsenäisyyspäivänä Seinäjoen uudessa, lämpimässä hallissa. Saa nähdä onko tuulen suunta oikea ja maistuuko kanaliemi koiralle, ehkä se kulkee, ehkä ei...


lauantai 23. marraskuuta 2013

Jänesniemen koulutuksessa

Tänään päästiin kauan odotettuun Elina Jänesniemen koulutukseen Äetsään ÄSKK:n hallille. Pitsi oli vieraassa hallissa oikein reipas, eikä onneksi aloittanut sitä juoksua, joten sai siis urheilla pylly paljaana. Itsellä pieni jännitys pyrki pintaan, ja alussa olikin pientä sähellystä ilmassa, mutta loppua kohti meininki parani ja juoksu kulki ihan kuin kotihallissa.

Rata oli pitkä, enkä ajatellutkaan että sitä loppuun asti mentäisiin, oli kiva hinkata ohjauksia siinä ekalla puolikkaallakin. Aloitus oli melko jännä, hypyltä puomin alla olevaan putkeen ohjaajan ollessa eri puolella puomia kuin koira. Pitsi hoksasi homman heti, samoin kuin toisessa putkitehtävässä, jossa koiran piti löytää tiensä putkesta 11 putkeen 12 ohjaajan jäädessä taas eri puolelle. Tämmöisiä ei siis sen kanssa ole edes harjoiteltu, mutta näytti sujuvan muutenkin.

Takaakierto-niistossa oli alkuun pientä häikkää, kun Pitsin mielestä yleisökin oli niin hauska, mutta lähti sekin sujumaan, kun niiston suorittamiseen saatiin hyviä korjauksia. Poispäinkäännös sujui pääasiassa hienosti. Kehuja Pitsi sai siitä, miten tiukasti se kääntyi hypyltä takaaleikkauksessa kohti puomia.

Pitsi teki 20minuutin treeniaikansa kahdessa osassa, mikä sopikin oikein hyvin nuorelle ja lievästi sanoen innokkaalle koiralle. Tokalla puolikkaalla harjoiteltiin ensinnäkin puomin kontaktia ilman käskysanaa (ohjaajan katse alastulokontaktin edessä) sekä koiran törkkäämistä pujotteluun.

Kouluttajan mielestä koira oli oikein kiva ja sillä oli hyvä fokus esteille, mukava kuulla!

Kotiläksyiksi saatiin
1) pujotteluun törkkäysten opettelu joka suunnasta
2) jalkojen ottaminen mukaan ohjaukseen paremmin
3) häiriöt kontaktilla
4) takaa ohjaamisen harjoittelu (leikkaukset, sylkkäri, poispäinkääntö)

Näissä riittääkin puuhaa taas hetkeksi! :)


tiistai 19. marraskuuta 2013

Perhepotretti ja treeniasiaa

Tässä siis Jyväskylässä otettu potretti pinsiöperheestä:



Kuvassa siis vasemmalta oikealle ADB Karma ja omistajansa Linda, ADB Keelia ja omistajansa Sanna, Pitsi ja minä, siskosten emä ADB Candida ja varahandleri Marika, sekä reunimmaisena pentueen isä Semper Ante Kind of Magic ja omistajansa Hannaleena. Varsin näyttävä rivistö, vaikka itse sanonkin! Kuvasta puuttuvat sisarusparven jäsenet ADB Ksenia, ADB Kojak sekä Venäjällä asusteleva, siellä hienosti menestynyt ADB Karat.


Näyttelehtimisen vastapainoksi eilen treenattiin agia, Pitsi sai oppia kaksi uutta ohjaustakin, nimittäin viskileikkauksen ja "raipatuksen," joka siis oli siis kehitelty eilistä rataa varten. Kumpikin sujui koiralta hienosti, itsellä oli vähän vaikeuksia raipatuksen linjan kanssa, mutta eiköhän se siitä. Viskileikkausta pitää vielä harjoitella, uskoisin, että riittävän sujuvaksi ja nopeaksi harjoiteltuna siitä tulee meille oikein käytökelpoinen ohjaus.

Lisää harjoitusta Pitsi saakin lauantaina päästessään Elina Jänesniemen koulutukseen Äetsään. Jännittää jo hiukan, toivottavasti koira kulkee ja saadaan kaikki ilo ja oppi irti treenistä! Penni puolestaan menee sunnuntaina kisoihin Lempäälään, ja sitten vielä kisailee viimeistä kertaa tänä vuonna Seinäjoella itsenäisyyspäivänä.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Jyväskylä KV

Eilen näyteltiin Jyväskylässä, joka ei sitten ollutkaan lainkaan niin kaukana, kuin ensin ajattelin. Hyvässä seurassa kolmen tunnin ajomatka suuntaansa vierähti mukavasti, ja reissun jälkeen fiilis oli hyvä, vaikkei tuloksia tänään tehtykään.

Kääpiöitä oli ilmoitettu melkein 60 kpl, kuten yleensä aina, kun tuomarina on joku puolieksoottinen tuntemattomuus. Tällä kertaa kyseessä oli kroatialainen Tino Pehar, joka kuulemma tuomaroi Suomessa usein, ei vain ole hetkeen osunut kääpiöpinsereille. Mukavan oloinen mies osasikin monta sanaa suomea, ja perusteli hienosti valintansa sijoituksissa niin, että yleisökin kuuli.

Pitsi oli nuortenluokassa kahden siskonsa ja aika monen muun kanssa, olisi siis kannattanut ilmoittaa se avoimeen vain kolmen muun seuraksi. Pitsi esiintyi kohtalaisesti, saisi kyllä puolestani päästä jo yli juoksumasennuksestaan! Liikkeiltään se oli mielestäni jotenkin jäykkä tänään, liekö ulkoilutusalueen ovesta käynyt veto jäykistänyt lihaksia, häkkialue kun sijaitsi aivan oven vieressä. Arvostelu tulee tässä:

22 months old, good eyes, short body. Correct head & expression. Very nice outline, good tail set. Excellent forechest. Very nice side movement. ERI

Luokkasijoitusta ei siis valitettavasti irronnut, onneksi sentään siskot Cara (ADB Karma) ja Fiona (ADB Keelia) pärjäsivät paremmin ollen ERI 4 SA ja ERI 1 SA PN 2 RES-CACIB VASERT.

Kehän jälkeen otettiin perhepotretti koko porukasta, siis kolme kaunista Koota sekä niiden ihana äitiliini Alma (ADB Candida) ja komea isukki Maxim (Semper Ante Kind of Magic). Pitääpä kysäistä, saako kuvan napata myös tänne blogiin, sen verran komean rivistön tyttäret vanhempineen muodostivat!

Kuvaa katsoessani huomasin, että mainion koiraeläimen lisäksi olen kyllä kyseisessä kaupassa aikoinani saanut paljon muutakin. Pitsin pentuesisarusten omistajien, kasvattajan, ja pentueen isän omistajan kanssa tulee pidettyä yhteyttä viikottain omien Facebook-ryhmien välityksellä, ja heitä tapaa säännöllisen epäsäännöllisesti sekä näyttely- että agikehien laidalla. Lisäksi olen tutustunut muihin saman kennelin kasvatinomistajiin, siis saman tiimin jäseniin. Eri näyttelyissä törmää eri ihmisiin, ja aina on yhtä mukava vaihtaa kuulumiset, agitulokset tai muistella yhteisiä retkiä vaikkapa johonkin jumalan selän taakse, kuten keskelle Liettuan landea. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, olen todella iloinen tästä maamme lähes joka kolkkaan levittäytyvästä porukasta!


P.s. Pitsi ja kotiväki onnittelevat eilen Jyväskylässä sekä Suomen että Liettuan muotovalioksi tupsahtanutta Veetiä eli ADB Duracellia!

perjantai 8. marraskuuta 2013

Koiranpoika sairastaa

Mulla on siitä mukavat koirat, että ne harvemmin sairastavat, ja siitä olen kovasti kiitollinen. Nyt kuitenkin Penni onnistui hankkiutumaan siinä määrin kipeäksi, että huomiset ATT:n agikisat jäävät meidän kohdalla väliin.

Pennin mahaongelmat alkoivat jo viime viikon torstaina, ja se kävi läpi kaikki mahdolliset suolisto-ongelmien oireet. Vuoroin se ripuloi, oksensi, piereskeli ja röyhtäili, sekä päästeli vatsastaan möyrintä- ja kurlutusääniä, joista tuli etäisesti mieleen kauhun klassikko Manaaja. Ruoka sille ei kelvannut, raejuuston hajukin sai sen vääntelehtimään pahoinvoivana. Tätä jatkui päivätolkulla oireiden vaihdellessa, mutta väliin mahtui myös päiviä, jolloin koira oli aivan reipas itsensä ja olisi syönyt vaikka mitä. Sunnuntaina käytiin jo lenkilläkin.

Maanantaina Pemu näytti jo toipuneen, mutta kun tiistaina vointi huononi jälleen, kiikutin koiran eläinlääkäriin. Itsehoitolääkkeistä ei ollut ollut mitään apua, päin vastoin, koira vaikutti voivan aina lääkkeen antamisen jälkeen entistä huonommin. Lääkäri ehdotti vaivaksi akuuttia suolistotulehdusta ja määräsi siihen suolistoantibioottia sekä nesteytystä. Nesteytys päätettiin hoitaa tiputuksen sijaan kotona, kun potilas kerran oli virkeä. Tervehtyvä koira ei kyllä hoitoaan osannut arvostaa, siihen nimittäin sisältyi 2 vrk paasto.

Lääkitys vaikutti vikkelästi, ja nyt perjantaina Penni on jo oikein virkeä, ehkä jopa virkeämpi kuin ennen sairastumista. Sitä on kyllä ollut hyvin helppo lääkitä, ja lekurillakin se käyttäytyi mallikelpoisesti. Tylosinia Pemu saa siis 10 päivää, ja lääkkeen doping-varoaika on 7 vuorokautta, joten kisailut saa nyt hetkeksi unohtaa.

Yhtään en tiedä, mistä moinen tauti on koiraan tullut, mutta kovin tarttuvaa se taida olla, kun Pitsi kuitenkin on koko ajan ollut täysin terveenä. No, ainakin Pemu on saanut vähän ylimääräistä huomiota, mikäs sen mukavampaa kuin lipittää kanalientä ja Nutrisalia tai herkutella päivästä toiseen raejuustolla!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Kisailua ja metsäilyä

Tänään käytiin epiksissä Ylöjärvellä agi.fi-hallilla. Halli oli meille täysin uusi tuttavuus, ja tykkäsin kovasti; hyvä, joustava pohja, hyvät esteet ja valoisa yleisolemus. Porukkaa oli paikalle tosin ilmaantunut hiukan liikaakin, tänään kun ei tuomaripäivien vuoksi ollut lainkaan virallisia kisoja missään. Kisat sujuivat muuten mukavasti, mutta kahvia ei ollut.

Mölliradalle lähdettiin kauhusta kankeina, Pitsi stressasi väenpaljoutta ja koiratungosta, ja oli ihan surkeana. Olin jo vähällä perua koko jutun, mutta onneksi startattiin kuitenkin. Rata sujui muuten ihan ok, mutta puomilla pitsi hätkähti tuomaria ja pussin se jätti tekemättä kokonaan. Olisin toki voinut kävellä takaisin pussille ja laittaa koiran menemään siitä, mutta pääasiallinen tavoite oli siinä kohtaa kytkeä koira, ennen kuin se ehtii hilpaista koirientäyteisestä hallista suoraan Astran takakonttiin ihan itsenäisesti.

Kilpailevien rataan mennessä koira relasi huomattavasti, mutta rata olikin yllättävän vaikea. Se oli ihan puhdas kolmosluokan rata, ja kun jouduin vielä (omaa tyhmyyttäni) odottelemaan vuoroani vähän liian kauan ekana lähtijänä, kehittelin jostain oudon jännityksen. Sähläsin siis muutaman ihan helponkin kohdan, ja tyrkin koiraa pujotteluun omituisesti. Radalle oli suunniteltu monta vähän hassua kohtaa, mm. puomille meno ja puomin jälkeinen hyppy suoraan yleisöä kohti, mutta ainakin radan puolivälistä selvittiin ihan kunnialla.

Fiilis kisojen jälkeen oli kahdesta hyllystä huolimatta positiivinen. Tyystin vieraasta paikasta ja räpeltävästä ohjaajasta huolimatta Pitsi ei jäänyt jumiin jännitykseensä, vaan paransi menoaan tokalle radalle. Paljon virheitä sattui, osa koiran, osa minun, mutta esim. lähtötilanteet, pujottelu ja keinu sujuivat hyvin.




Ja sitten jotain aivan muuta:
Meillähän on tapana ulkoilla metsämaisemissa säännöllisesti, mutta harvemmin muistan täällä blogissa siitä mainita. Se nyt kuuluu asiaan koirien kanssa. Olisi upeaa päästä vaikka Lappiin patikoimaan, mutta yksin on paha lähteä, ja tosiaan menoa (ja menoja) on muutenkin. Luonnossa liikkuminen on kuitenkin ihanan rentouttavaa sekä koirille että itselle, ja uudella kännyllä kelpaa kuviakin napsia.

Alla olevat kuvat ovat alkuviikon lenkiltä Porin Enäjärveltä, siis luontopoluntapaiselta, joka kiertää järven ympäri. Pituutta reitillä on reilut neljä kilometriä, kiertämiseen menee suunnilleen tunti. Mistään erämaisemasta ei kuitenkaan ole kyse, osan matkaa kävellään pyörätietä, ja taloja on jokapuolella.

flexikoirat

vastavaloon kuvauksen testausta

pitkospuilla

iso juurakko, pieni koira

maanantai 28. lokakuuta 2013

Tekniikkatreeniä

Tänään olikin koutsi kyhännyt meille varsinaiset tekniikkatreenit; kaikki harjoittelivat pujottelua erilaisin sisäänmenoin, irtoamisin jne., ja sen lisäksi joko kontakteja tai jotain uutta ohjaustekniikkaa. Me valittiin tietenkin Pitsin kanssa se sylkkäri, koska perjantaina meno oli sen verran kömpelöä, että ilman kädestä pitäen tapahtuvaa opetusta on sujuva sylikäännös meidän kohdalla utopiaa.

Pujottelussa Pitsi loisti tapansa mukaan. Olen niin hirveän iloinen siitä, että yhden "pujotteluvammaisen" koiran jälkeen olen tälle seuraavalle osannut edes yhden asian opettaa oikein! Pujotteluun mentiin pitkän suoran jälkeen kovasta vauhdista, sekä jyrkemmistä kulmista, aina oikein. Ongelmia tuotti ainoastaan sivuirtoaminen, sitä pitää vielä harjoitella vähän täsmällisemmällä palkkauksella.

Sylkkärin kimppuun käytiin ensin ilman estettä; harjoiteltiin oikeaa käsiliikettä, ja varmistettiin, että koira seuraa kättä. Pitsi osasi jo hyvin kääntyä poispäin, eikä pyörähdellyt enää ympäri väärään suuntaan, jee! Sitten tehtiin sama pelkällä hypyllä, ja myöhemmin putken kautta hypyllä.

Punainen  X ei ole aarre, vaan ohjaaja. 
Ohjeiksi sain sijoittua niin, että minun ja hypyn väliin jää riittävästi tilaa. Lisäksi piti välttää liikkumista sivusuunnassa, ja yrittää ajatella ohjaavansa linjaa, ei estettä. Homma sujui yllättävän hyvin, ja Pitsi kurvasi hypylle juurikaan vauhtiaan hidastamatta.

Tätä pitää nyt harjoitella erilaisissa tilanteissa ja vauhdeissa, erilaisilla esteillä. Uskoisin, että kun homma saadaan selkärankaan sekä koiralle, että kuskille, sylkkäristä tulee oikein käyttökelpoinen ohjaus meidän työkalupakkiin!


P.s. Pitsi ja kotiväki pääsevät tänään onnittelemaan oikein urakalla; ensinnäkin omaa koutsia, siis Reetta Mäkelää, joka on hiljattain valmistunut agilityn ylituomariksi, onnea Reetta! Toiseksi onnittelemme Pitsin kasvattajaa Marja-Leena Kurvista siitä, että kennel A'dreams on sijoittunut tänä vuonna kennelliiton kasvattajakisassa kahdeksannelle sijalle! Vähintään yhtä hieno saavutus on se, että kennel on ollut mukana kisan kärkikahinoissa jo vuositolkulla. Tasaisen varmaa kasvatustyötä, siis!  :)

perjantai 25. lokakuuta 2013

Näyttelykääpiö on huono agikääpiö?

Onko? Tähän väitteeseen tai pikemminkin ennakkoluuloon törmäsin jälleen Facebookin ihmemaailmassa, siis tarkemmin sanottuna Kääpiöpinseri (MINIATURE PINCHER) -nimisessä rodun harrastajien keskusteluryhmässä. Keskustelu alkoi luonnetestauksesta, siirtyi luonteen jalostamiseen ja rönsyili siitä rodun käyttötarkoitukseen tai -tarkoituksiin. Luonnetestauksesta en ymmärrä hölkäsen pöläystä, kuten en jalostuksestakaan, joten niihin en nyt ota kantaa. Voisin toki mielipiteeni esittää, mutta en usko, että minulla on sen kummempaa panosta annettavana tuohon keskusteluun. Kuitenkin seuraava väite nosti meikäläisenkin niskakarvat pystyyn, ja kirvoitti halun kommentoida, edes täällä oman blogin suojissa:

"Parhaiten agilityyn soveltuva kääpiöpinseri ei pärjää näyttelykehässä."

 Niin, koiranhan pitää olla ruma kuin ravunsyötti pärjätäkseen aksakisoissa. Vaaleilla silmillä näkee rimat paremmin, kippura häntä tasapainottaa hyppyjä tehokkaammin, ja surkeilla kulmauksilla nyt vaan on helpompi hypätä. Ulkonäöllähän siellä nimenomaan pelataan! 

Leikki sikseen, pohditaan sen sijaan hyvän agilitykoiran fyysisiä ominaisuuksia. Olen ymmärtänyt, että agilityyn sopivat parhaiten ei-jättikokoiset, kevytrakenteiset, ketterät koirat, jotka ovat hieman korkeuttaan pidempiä, ja joilla on edes jonkinlaiset takakulmaukset. Mihin nämä äsken luetellut kohdat sitten sopivat, jos eivät kääpiöpinseriin?  

On totta, että kääpiöpinserin rotumääritelmä peräänkuuluttaa neliömäistä rakennetta, mutta kuten jokainen kääpiöpinseriharrastaja tietää, todellisuus on jotain muuta kuin määritelmän ihannetta. Voisin väittää, että 90% Suomen kääpiöpinsereistä on enemmänkin suorakaiteita kuin neliöitä, ja tietääkseni joissakin maissa nakkisämpylöiden osuus populaatiossa on vieläkin suurempi. Lisäksi rotumääritelmä kuvaa aina rodun ihanneurosta, ja naaraspuoliset nisäkkäät nyt tuppaavat sattuneesta syystä olemaan rungoltaan pidempiä kuin urokset. Mittasuhteilla on merkitystä, koska lyhytrunkoisen koiran on vaikeampi hypätä, mutta helpompi koota itseään, kuin pitkulaisen serkkunsa (kokoamisella tarkoitan siis askeleen lyhentämistä ja liike-energian suuntaamista ylös-, ei eteenpäin). Tästä huolimatta sekä neliöt että nakkisämpylät hilaavat itsensä esteiden yli kerta toisensa jälkeen lukuisissa agikisoissa joka viikonloppu.

Niin, minkään kääpiöpinserin hyppytekniikka ei itse asiassa ole täysin ihanteellinen agia ajatellen. Onneksi agissa kuitenkin tehdään monia muitakin asioita, kuin hypätään; pujotellaan, kiivetään, tasapainoillaan, käännytään ja möyritään pussissa. Lisäksi kääpiöpinseri ei ole sheltti, ei vaikka voissa paistaisi. Ja bordercollie se nyt ei ainakaan ole, mutta pitääkö sen sitten ollakaan? Lajin maailmanlaajuisesti kirkkain kärki taitaa koostua näistä kahdesta rodusta muutaman muun lisäksi, ja syystä. Ne soveltuvat rakenteeltaan ja koulutettavuudeltaan lajiin parhaiten, etenkin jos tähtää huipulle. Se ei kuitenkaan tarkoita, että mikään muu rotu ei soveltuisi lajiin ensinkään! Agiharrastajien pakkomielteenä tuntuu olevan huipulle pääseminen, ei kuulemma edes kannata treenata koiraa, jolla ei voi päästä huipulle! Esitän jälleen uskaliaita väittämiä ja totean, että suurin este keskiverron agikääpiön ja MM-mitalin välillä taitaa olla jokin muu kuin rungon pituuden ja säkäkorkeuden välinen suhdeluku. Tämän rodun kanssa harrastaessa voi siis hyvällä koulutuksella ja ohjauksella kompensoida fysiikan aiheuttamia puutteita, ja voittaa niitä samperin shelttejä vaikkapa naapurikylän virallisissa kesäkisoissa, mikäli käsiin on osunut kääpiöpinseriyksilö, joka on hommasta riittävän innoissaan.

Kaikista kääpiöpinsereistä ei ole agilityyn, mutta ei ole kaikista shelteistäkään. Yleisesti ottaen kääpiöpinseri on terverakenteinen, liioittelematon peruskoira, ja se onkin yksi syy siihen, miksi rotuun alun perin ihastuin. Tämä on yksi niistä suhteellisen harvalukuisista roduista, joissa on aivan mahdollista saada samasta koirasta sekä agivalio että muotovalio, tai ainakin kelpo harrastuskaveri kumpaankin lajiin. Sellainen koira minullakin oli hakusessa, kun Pitsiä itselleni etsin; kaunis koira, jonka kanssa on mielekästä käydä näyttelyissä, ja jonka kanssa on mielekästä harrastaa agilityä. Jos tähtäisin maajoukkueeseen, olisin varmaankin harkinnut jotain muuta rotua. Elämää (ja agilityä) on kuitenkin myös maajoukkueen ulkopuolella.

Meillähän näitä kääpiöitä on kaksi, siis yksi pitkulainen, joka on aivan tasan EH:n koira näyttelyissä, ja yksi neliömäinen, jolla on 20 kk ikään mennessä 4 sertiä kahdesta eri maasta sekä lukuisia PN-sijoituksia ja luokkavoittoja. Yllättävää kyllä, potentiaalisempi agikoira näistä kahdesta on neliömäinen Pitsi, joka spurttaa upeilla kulmauksillaan Pennin kumoon ihan koska vaan. Se oli Penniä nopeampi jo neljän kuukauden iässä. Lisäksi sen luonne sopii lajiin paremmin, ja se syttyy tekemisestä ihan eri tavalla kuin Penni. Voisin siis todeta, että tässäkin rodussa se, että saa agilityyn sopivan koiran, on enemmänkin sattumankauppaa kuin tarkan jalostusprosessin tulosta. Luonne- ja koulutettavuusominaisuudet joko paikkaavat tai pahentavat fysiikan aiheuttamia puutteita, ihan kuten muissakin roduissa.




P.s. Näyttelyeläimeni treenasi tänään pujottelua niin, että tein persjätön keppien jälkeen ja wohoo, se onnistui! Ei ihan joka kerta, mutta ainakin kolme neljästä. Lisäksi harjoiteltiin sylkkäriä, ja sekös tuntui kömpelöltä. Kyllä tää tästä, enää vähän yli 2 kk aikaa Pitsin debyyttiin virallisissa agikisoissa! :)


Niin ja jos joku haluaa kirjoitustani jotenkin kommentoida, muttei kehtaa sitä tänne bloggeriin julkisesti tehdä, voi minua lähestyä rohkeasti vaikkapa naamakirjassa tai sähköpostitse osoitteeseen sukunimietunimi@gmail.com. Minä en pure.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Niin hyvää treeniä!

Pitsipä ei ollut misseilystä lainkaan väsynyt, vaan tykitti maanantain treeneissä niin että oksat pois! Se on muutamana treenikertana ollut pikkiriikkisen vaisu, ehkä hormonisyistä, mutta nyt näytti kulkevan varsin vauhdikkaasti ja hyvällä draivilla. Jospa pahin hormonimyrsky olisi jo ohi, tai sitten ne treenipalkkana olleet kananuggetin palaset vaan olivat jotenkin kovin innostavia.

Rata oli meille oikein sopiva, siinä oli mm. niisto (Pitsi heikoimpia ohjauksia), A-este, takaakierto-persjättö ja kaksi eri sisäänmenoa pujotteluun. Niisto radan alussa sujui upeasti, kun muistin olla ottamatta taka-askeleita. Eteen olisin toki voinut liikkua vieläkin aikaisemmin ja rivakammin. A-esteellä ei ongelmia, eikä myöskään pujottelussa. Ainoa moka pujottelussa johtui siitä, että vedätin koiraa ihan liikaa. Ennakoiva valssi toimi tänään upeasti, ja takaakierto-persjättökin niin hyvin, uskaltaisin tämän perusteella käyttää sitä kisoissa. Pyöritys on jo tuttua kauraa, ja menipä tuo alapuolelta U-putkeenkin.

Taas pääpaino oli koiran linjojen ajattelussa, ei turhia mutkia tai "puolipidätteitä" vaan suoraa soittoa esteistä yli lyhintä mahdollista reittiä. Pitsin nopeus ja ketteryys alkavat päästä oikeuksiinsa, vielä kun itsellä jalat pelaisivat vikkelämmin! Koko ajan saa tasapainoilla liian aikaisessa olemisen ja myöhästelyn välillä.

Pituusesteen jälkeen päätin tehdä hypylle pakkovalssin, jälkeen päin ajatellen olisi kyllä voinut kokeilla jotain muuta.



Treenit olivat kyllä kaikin puolin mainiot taas, koira nautti ja antoi kaikkensa! Kovasti tekisi sen kanssa mieli kisaamaan, täytyy tutkailla lähiseudun epiksiä ja koiran peräpäätä, juoksu kun edelleen antaa odottaa itseään.

Harjoituslistalle siis seuraavat asiat:
- takaakierron jälkeinen elämä, siis persjättö, päällejuoksu, saksalainen myös "vauhdissa" (nämä me osataan, kun vauhti ei ole kummoinen, mutta pitäisi osata tehdä ne myös samalla reippaasti edeten)
- vedättäminen ja sivuirtoaminen pujottelussa
- sylkkäri! Tätä en oikein itsekään osaa hyvin, pitää vähän pohtia asiaa.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Seinäjoki INT

Tämä näyttelypäivä alkoikin sitten melkein sydänpysähdyksellä, nukuin nimittäin oikein kunnolla pommiin. Lähtö oli matkaseuran kanssa sovittu tapahtuvaksi klo 05:30 tuosta meidän parkkikselta, ja minähän siis heräsin klo 05:39, kun matkaseura alkoi kysellä kuljettajan perään puhelimitse. 05:54 oltiin kuitenkin jo liikkeellä, suuntana Seinäjoki Areena, yksi näistä epägrammaattisista nimihirviöistä. Eipä se muutenkaan näyttelypaikkojen joukossa loistanut, ahtaampaa asettelua saa hakea. Miten olisi seuraavalla kerralla muutama kehä vähemmän, ja samalla vähemmän niitä klo 13 päättyviä kehiä? Edes messarissa ei ole noin ahdasta.

No, paikalle päästiin kuitenkin ihan hyvissä ajoin, ja aamulla tulessa oli lainakoira, petit brabancon Friidu. Sille tällä kertaa EH1 junnuluokasta, tuomari oli aikas tiukalla tuulella ihan jokaisessa rodussa, mitä arvosteli. Oispa muuten hauskaa (vai olisiko sittenkään?) harrastaa näyttelyitä niin harvalukuisen rodun kanssa, että välillä melkein riittää, kun vaivautuu paikalle. SERT ja CACIB tippuu jotta heilahtaa, jos tuomari sattuu vähänkään tykkäämään.

Kääpiöpinsseereitä oli sitten vähän enemmän, siis 37 kpl. Pitsin kohdalla jännitin tietysti sitä pöytäkäytöstä, se kun viimeksi heitti hepuliksi siellä erkkarissa. Tällä kertaa ei ollut puhettakaan hepuloinnista, eihän se siitä kopeloinnista tykkää, muttei kyllä vastustellutkaan. Hienoa! Tämä oli suuri helpotus meikäläiselle, ja jo tämä riitti meikäläiselle tämän reissun The Saavutukseksi. ERI:n se sai, ja oli luokassaan kolmas. Tuomarina meillä oli Tapio Eerola.

Rotutyypiltään erinomainen, hyvä nartun pää, hyvä kaula ja selkälinja. Hyvänmallinen runko. Hyvinkulmautunut edestä ja takaa. Tasapainoiset, yhdensuuntaiset liikkeet, joskin edestä hieman leveät. NUO ERI 3

Pitsi ei siis PN-kehään päässyt, mutta minä pääsin, ja PU-kehäänkin sattumalta. Pitsin kaunis sisko Fiona (ADB Keelia) oli onneksi PN 2 VASERT VACACIB, joten K-pentueen mainetta pidettiin yllä!


Seuraava näyttely onkin Jyväskylä INT sitten marraskuun puolessa välissä, nyt on taukoa niistä hommista melkein kuukausi. Ihan hyvä oikeastaan, kisaväsymystä alkaa olla ilmassa itse kullakin, vaikka hauskaahan noissa geimeissä tietysti aina on, kun tuttuja tapaa ja pääsee vaihtamaan kuulumisia ja kannustamaan kavereita.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Nollaa pukkaa, silti ketuttaa

No tällä kisareissulla niitä nollia sitten pukkasi, valitettavasti vain toinen niistä ihanneajan puitteissa. Viimeksi kotikisoissa Penni oli hyvin sähäkällä tuulella, ja vaikka tulokset jäivät laihoiksi, olin meininkiin erittäin tyytyväinen. Tällä kertaa tulospuoli oli ihan jees, mutta yhteenkään suoritukseen en ollut pätkääkään tyytyväinen. Hitaus nimittäin iski taas.

Ekalle radalle lähtiessä tiesin jo ensimmäisellä putkella, että vauhtia ei ole luvassa. Rata oli kivan sujuva ja monipuolinen, sitä olisi ollut kiva tehdä, jos koira olisi tullut mukana. Se nimittäin jäi pariin kertaan nuuskimaan, keinun jälkeen oikein kunnolla, ja sainkin kiukuspäissäni huudella sitä mukaan pariin otteeseen. Maaliin päästiin nollilla, mutta mitäs siitä, kun yliaikaa oli kertynyt viitisen sekuntia.


Ekan radan jälkeen lähinnä ärsytti, miksi ihmeessä se koira ei nyt kulje, kun on hierottu, ja pidetty kevyellä treenillä, ja tehty kaikki niinkuin pitää? Toiselle radalle läksin vähän hällä väliä fiiliksellä, ja vapautin Pennin puomilta aivan liian aikaisin. Siitä siis kontaktivitonen, eli pieni työtapaturma. Koira tuntui koko radan kummalliselta, eikä ohjautunut metriäkään itselleen tyypillisellä tavalla. Ei ole muuten hauska fiilis ohjata kuin ventovierasta koiraa kolmosluokan kisaradalla! Putki-kontakti-erottelukin meni persiilleen, kun kontaktihakuinen, ohjaajan kintuista kaukana viihtyvä Penni sujahti jalkojeni juuresta putkeen, siis väärälle esteelle. Tästä HYL.
Viimeisellä radalla eli hyppärillä ajattelin, että nyt hilaan sen porsaan nollilla maaliin, vaikka henki menisi. Etenemävaatimus oli tiukahko 3,8 m/s, joten en edes haaveillut nollasta, kun ratakin oli vielä paikoin melko mutkainen. Nollilla me maaliin asti selvittiin, ja  kun seurakaverit huusivat radanvarressa kurkku suorana maalisuoran aikana, saatoin päätellä, että ollaan melko liki ihanneaikaa. Niin oltiinkin, onneksi sen paremmalla puolella, siis miinuksella! Penni siis teki kauden ekan SM-nollansa etenemällä 3,84 m/s. Ei sitä nyt turhan täpärälle kannata jättää. Tätä rataa ei sitten tietenkään ole videolla, ainakaan meikäläisellä, kun olin ihan liian lannistunut radalle mennessäni, enkä halunnut yhtään enempää ahdistavaa kuvamateriaalia.

Eka nolla on siis tilillä, mutta fiilis ei ole ihan katossa. Jotenkin harhaisesti kuvittelin, että sama hyvä meininki olisi nyt jatkunut myös näissä kisoissa, ja vauhtiongelma olisi ratkennut. Viime kisojen jälkeen tuntui siltä, että touhussa on taas pitkästä aikaa jotain järkeä, mutta enää ei tunnu kovin järkevältä. Tuntuu lähinnä siltä, että kaikki vaivannäkö on mennyt hukkaan. Pitänee antaa Pennin laiskotella seuraaviin kisoihin asti, ne ovatkin sitten varmaan marraskuussa vasta. Pitsillä on ensi viikonloppuna näyttely, ja kuun viimeinen viikonvaihde vietetään kotosalla.

Ensi vuoden näyttelyitäkin vähän katselin, eipä siellä alkuvuodesta paljon mitään ole. Pitsihän täyttää kaksi tammikuun neljäntenä, ja saa sen jälkeen vastaanottaa viimeisen, valioivan SERTinsä. Hurjaa ajatella, että meidän Pitsi Pienoinen on pian jo niin aikuinen koira, että sillä on mahdollisuus tulla muotovalioksi. Tammikuussahan sen pitäisi aloitella myös agikisauransa, onpas meillä sitten jännää...

Pitsi sisaruksineen erkkarissa BI1-jälkeläisryhmässä. Koirat vasemmalta oikealle: pentueen isukki Maxim eli Semper Ante Kind of Magic, Fiona eli ADB Keelia, Pitsi, Cara eli ADB Karma ja Rambo eli Didaktic's Supersonic.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Teinipissis erkkarissa

Sama teema jatkuu, siis teinipissiksen seikkailut. Tällä kertaa seikkailtiin kääpiöpinsereiden erikoisnäyttelyssä Klaukkalassa, koiria oli kisaan ilmoitettu peräti 120 kappaletta, ja meininki oli melkoinen! Tapahtuma oli oikein hyvin järjestetty ja pyöri iloisesti aikataulun mukaan kahdessa kehässä. Urokset arvosteli Anneli Alfthan ja nartut Marianne Holm.

Nuoria narttuja oli 14 kappaletta, näistä kaksi Pitsin omia siskoja. Ajattelin, että sijoitus neljän joukkoon olisi hieno saavutus, mutta haaveeksi jäi, neiti teini-ikäinen nimittäin päätti saada pöytähepulit. Ongelmia pöytäkäytöksen kanssa ei ole ollut pitkään aikaan, päin vastoin, elokuussa olin jo oikein ylpeä koiran käytöksestä. Liekö sitten lähestyvä juoksu pannut pienen koiran pään sekaisin, en tiedä, mutta harmittaa joka tapauksessa. Erkkarit eivät selvästikään ole meidän juttu, viimeksikään ei muistaakseni mennyt häävisti. Hepuloinnista huolimatta tuomari tykkäsi Pitsin ulkomuodosta, ja antoi sille onneksi ERIn. Hänhän siis jakoi lähes kaikenvärisiä nauhoja lähes kaikenlaisille koirille, joten olin tästä oikein tyytyväinen.

Tyypiltään erinomainen. Oikeat mittasuhteet ja luusto. Erinomainen pään pituus. Kuono-osa saa täyttyä. Hieman pyöreät silmät. Erinomainen tilava runko. Hyvä hännän kiinnitys. Erinomainen leveä reisi. Liikkuu yhdensuuntaisesti ja tehokkaasti. Tarvitsee hieman itseluottamusta pöytäkäyttäytymiseensä. ERI

Varsin hieno arvostelu ulkomuodon osalta! Aivan tyhjin käsin emme silti joutuneet kotiin, koska Pitsi pääsi esiintymään isänsä Maximin (/insert tittelit/ Semper Ante Kind of Magic) jälkeläisryhmään siskojensa Caran ja Fionan sekä velipuolensa Rambon kanssa. Jälkeläisryhmiä esitettiin kolme, ja suureksi iloksemme Maximin ryhmä voitti tiukan kisan! Parhaan jälkeläisryhmän valitsi Anneli Alfthan, palkintona oli jokaiselle ryhmän jäsenelle ruokasäkki.

Todellakin toivon, että Pitsin juoksu alkaa pian, se käyttäytyy kyllä tällä hetkellä hieman oudosti. No, kukapa ei PMS-oireiden kourissa niin tekisi, täytyy ottaa selvää, onko vaivoihin olemassa jotain helpotusta, jonka kuitenkin Kennelliiton antidoping-sääntö sallii. Tai olisihan siihen kohdunpoisto, mutta ihan vielä ainakaan en halua moiseen lähteä.


Penni oli täällä kotolaisena ollut oikein kiltisti, ja tulikin torstaina ilmoitetuksi agikisoihin. Kisat ovat sittenkin jo lokakuussa, siis 12.10. ATT:llä. Kiva päästä kokeilemaan miten se kulkee! Treenasin hallilla sen kanssa perjantaina puomia, keinua ja pujottelua, ja hyvinhän se teki kaiken. Taitava se on, siitä ei ole kyse, nyt kun vaan saataisiin oma ja koiran huippufiilis natsamaan samalle radalle!

maanantai 30. syyskuuta 2013

Pitsin ekat kisakuvat

Netistä löytyi pari kuvaa teinipissiksen kisareissulta:




On se vaan iso tyttö jo, meidän pieni Pitsi! :)

lauantai 28. syyskuuta 2013

Teinipissis epiksissä

Keskiviikkona kävi Pennillä taas hieroja, ja koira näytti käsittelyn jälkeen tältä:


Voisi siis sanoa, että gutaa teki taas. Käsittelyyn se suhtautui yhtä hyvin kuin viimeksikin, ja suunnitelmana olisi nyt siis treenata kerran ja sitten kisata, sen jälkeen tarkkailla tilannetta. Seuraavaa hierontaa suunnitellaan joulukuulle. Kisoista vaan ei ole tietoa, koska sellaisiin päästään, lokakuu on jo täyteen ympätty, eli marraskuulle varmaan menee. Harmi, nyt kun se kulkeekin taas kivasti.

Pitsi kävi maanantaina treenaamassa, ja oli taas kovin pätevä. Pussikin sujui hienosti, vaikka se oli sellainen inhottava muovinen, eikä samanlainen kankainen kuin WeCA:n hallilla.

Lauantaina Pitsi suuntasi Sastamalaan epiksiin, ja selvitti haastavahkon mölliradan lähes täydellisesti, oikein reippaalla vauhdilla. Alkuun tehtiin onnistunut ihmisnuoli, ja homma toimi kuin junan vessa ihan radan loppupuolelle asti. Siellä Pitsi ilmeisesti hätkähti esteen lähellä seissyttä ratahenkilöä, pinkaisi väärälle esteelle, ja oli vähän säikähtäneen oloinen. En välittänyt asiasta, ohjasin iloisesti radan loppuun ja palkkasin. Avoimen luokan radalla koira olikin sitten ihan erilainen, hidasteli, katseli tuomaria ja yleisöä, nuuski maata. Ohjasin huonosti yhden kohdan, ja Pitsi hyppäsi saman hypyn kahteen kertaan, joten tuloksena hylätty. Ihmettelin toki koiran käytöstä, ja päätin ottaa radan uudestaan, ettei jäisi paha maku suuhun, mutta vähän meni tämäkin pieleen; toisella kierroksella koira hidasteli ja nuuski enemmän, jopa pysähteli. Lähes virheittä se sen radan kuitenkin meni, teki vain yhden virheen pujottelussa, eli 5 + yliaikaa, tällä yllettiin kolmannelle sijalle. Videolla näkyy avoimen radan ensimmäinen suoritus, möllirataa ei saatu kuvattua.



Kisojen jälkeen iski paniikki; mitä nyt? Onko tämä nyt sitten tässä, alkaako se nyt kyttäämään kaikkia ratahenkilöitä ja haukkumaan niitä, kuten joillakin rotunsa edustajilla on joskus tapana. Tuleeko tästä ikinä mitään? Se on tähän asti niin hyvin keskittynyt vain ohjaukseen ja esteisiin, mistä ihmeestä se nyt yhtäkkiä keksi ruveta kyttäämään ihmisiä? Sehän tykkää ihmisistä! Hätäpaniikkiahdistusviesti valmentajalle auttoi, tai lähinnä vastaus: ei kirvestä kaivoon, hengitä syvään, koira on nuori & kokematon ja matka jatkuu. Näinhän se on, toivotaan, että tämä nyt oli vain teini-iän kotkotuksia!

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Se kulkee sittenkin!

Olin väärässä, kolmen viikon treenitauko ja tekemättömyys & hieronta oli juuri sitä, mitä Penni tarvitsi. Se nimittäin kulki sittenkin, haparoinneista huolimatta jopa 3,9 m/s! Monelle koirakolle tuo ei olisi kummoinen vauhti, mutta kolmen viikon takaisen etenemän ollessa 3,2 m/s tätä paljon suoraviivaisemmalla radalla, en voi kuin olla iloinen! Hommassa on taas pitkästä aikaa jotain järkeä myös Pennin kohdalla!

Tuomarina toimi Sari Mikkilä, ja hän olikin tehnyt oikein kivat, monipuoliset ja juostavat radat, joilla koiran linjat olivat koko ajan tavallaan järkeviä, ja kaikessa oli jokin pointti.

Eka rata oli hyppäri, ja sille Penni lähti yllättävän levollisesta istuma-asennosta. Kompastelin ja liukastelin ylimääräiseen hiekkaan, mutta kaikenlaisista aivopieruista ja muista huolimatta selvitimme radan virheittä pituusesteelle asti. Siinä ilmeisesti koira kompastui, ja kaatoi laatikot. Olin puolet radasta myöhässä, ja toinen puoli oli muuten vaan vähän pelastelua, kun koira kulkikin puolet odotettua lujempaa, mutta tässä alkoi nyt olla sitä tekemisen meininkiä, mitä Pennin kanssa on joskus ollutkin! Tuloksena siis 5, aika -2 ja jotain, sijoitus ei ollut kummoinen.

Toiselle radalle skarppasin itse henkisesti, ja se menikin rytmiltään vähän paremmin, harmi vaan, että vauhti kostautui: jälleen lentokeinu. Tätä pitää nyt oikeasti treenata. Muuten mentiinkin nollilla, tuloksena kuitenkin HYL, koska uusin sen perhanan keinun. Tämä rata oli jotenkin tosi kiva, ja siinä sai tehdä kaikenlaista, fiilis oli radan jälkeen mainio.



Kyllä kannatti maksaa hieronnasta, seuraava käynti onkin jo ensi viikolla. Seuraavia kisojakin voisi katsella..

perjantai 20. syyskuuta 2013

Treeniä ja ei treeniä

Penni on nyt vetänyt lonkkaa jo noista viidennen päivän epiksistä asti, ja tuntuu olevan tarmoa täynnä. Se on ollut pari kertaa hallilla mukana, muttei ole itse tehnyt mitään, lenkkeillyt vain. Mielenkiintoa tekemiseen pitäisi siis sunnuntaina löytyä, nyt vaan huolettaa se lähtötilanne, mitenköhän koira malttaa jäädä odottamaan, kun aivot käyvät ylikierroksilla?

Jotenkin muutenkin tuntuu siltä, että tämä tekemättömyys ei ehkä sittenkään ollut hyvä idea koiran henkisen vireen kannalta, mutta kokeillaan nyt kumminkin. Kotikisat ja tuttu halli, että sen puolesta ei pitäisi olla ongelmaa, mutta kun kyseessä on Pemu, ei siitä ikinä tiedä. Tuomari on ainakin aiemmin tehnyt mielestäni kivoja ratoja, ja lähtöpaikkakin on ok (13.), joten sen puoleen ei pitäisi kauheaa stressiä olla. Nyt täytyy vaan pitää ajatus kasassa rataantutustumisessa, opetella rata loppuun asti kunnolla ja mielellään vielä oikein.

Pitsi kävi maanantaina ohjatuissa ja torstaina omatoimisissa treeneissä, ja on kyllä pärjäillyt hyvin. A-estettä ei ole vakaasta aikomuksesta huolimatta harjoiteltu, hyi meitä! Pujottelua on kumminkin tehty, takaaleikkaukset luonaavat hienosti molemmista suunnista ja suoritusvarmuus on tosi hyvä. Edelleen pitää tehdä eri kulmia ja niitä sivuirtoamisia, mutta kaikkea ei samalla kertaa voi tehdä.

Pyöritys alkaa olla Pitsulle ihan tuttua kauraa, ja maanantaina kun harjoiteltiin sitä ah niin muodikasta linjaamista, Pitsi innostui kiitämään oikein kivaa vauhtia. Lisäksi se teki elämänsä ekan leijeröinnin sujuvasti. Tuossa linjaamisessa on kyllä ideaa, itsekin usein teen sen virheen että mietin mitä voisin tehdä esteellä 3, vaikka linjaamalla siihen koiran reittiin olisi voinut vaikuttaa jo esteiden 1 ja 2 välillä. Tätä pitää siis opiskella lisää.

Tänään meillä kävi siitä kivoja vieraita, että toivat paitsi pullaa, myös koirille leluja. Ulkomailta asti tilatut Tug-enuff-vetolelut saapuivat vihdoin, jee! Penni sai fleecehihnan rähinöintiä varten, Pitsi puolestaan hienon yhdistelmälelun, jossa on feecekankainen namitasku, vetokahva ja kumipallo. Innolla odotamme testikierroksia!


P.s. Pitsi käväisi muuten ex tempore mätsärissäkin sunnuntaina, saaden sinisen nauhan ja kolmannen sijan. Jippiaijee.

torstai 12. syyskuuta 2013

Hierotut koirat

Tänään kävi pinsureilla ekaa kertaa ikinä koirahieroja, ja hommasta selvittiin varsin kunniallisesti. Nähtäväksi jää, mitä vaikutuksia hieronnalla on, etenkin Pennin kohdalla.

Pitsi hierottiin ensin, ja se nyt oli tietenkin mielin kielin hierojan sylissä jo ennen kuin hän ehti lattialle istahtaa. Se antoi asettaa itsensä kyljelleen viltille hierottavaksi, eikä meikäläistä tarvittu hommassa laisinkaan. Kiemurtelua kyllä piisasi, hieronta kun kesti vähän yli tunnin, ja se nyt on aika pitkä aika olla paikoillaan!

Pitsistä ei jumeja löytynyt, vain pienenpientä kireyttä lantion alueella. Se nautti venytyksistä kovasti, ja antoi rullata itsensä sikiöasentoon ja siitä taas pitkulaiseksi, jalat äärimmilleen venytettyinä. Jatkohoitona sovittiin, että hierotaan tarpeen vaatiessa, muussa tapauksessa puolen vuoden kuluttua.

Pennin kohdalla olin vähän huolissani etukäteen, se kun ei anna kaikkien puolituttujenkaan koskea itseensä, saati ventovieraan hierojan. Ongelmia ei kuitenkaan ilmennyt, kun laitoin koiran seisomaan hierojan ja itseni väliin, ja pidin siitä kevyesti kiinni ensimmäiset minuutit. Sitten sainkin jo irrottaa otteeni, kun koira kellahti silmät ummessa maate, ja ryhtyi piereskelemään antaumuksella. Se meni hierojan taitavista otteista niin rennoksi, että makasi lähes taju kankaalla kyljellään, eikä edes moittinut, kun hieroja käänsi sen selän kautta ympäri toiselle kyljelle. Venytyksistä se piti kaikkein eniten, ja suostui yllättäen sekin sikiöasentoon mukisematta. Loppujen lopuksi Penni olikin siis se helpompi hierottava, ei edes kiemurrellut.

Pennillä kireyttä oli enemmän, siis koko selän alueella ja erityisesti lantiossa. Lantion alueen kiristykset kuulemma ovat kääpiöpinsereiden tyyppivika. Mitään vakavaa vikaa hieroja ei kuitenkaan koirasta löytänyt, ja sovittiinkin, että Penni kisaa 22. pvä normaalisti, ei treenaa sitä ennen, ja sitten syys-lokakuun vaihteeseen sovitaan uusi hieronta-aika.

Nyt koirat vetävät unta palloon sohvalla, ja pääsevät illalla ohjeen mukaan puolen tunnin reippaalle kävelylenkille, että kuona-aineet poistuvat lihaksista.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Toinen tähtihetki!

Viime postauksessa kirjoitin, että yhdellä tähtihetkellä jaksaa taas huonompienkin reissujen ja treenien yli, mutta nytpä saatiin jo toinen tähtihetki tälle kuulle, vaikka eletään vasta syyskuun kuudetta päivää! Näillä endorfiineilla painetaankin sitten vaikka jouluun asti!

Suuntana meillä oli eilen Lieto, siis tarkemmin ATT-areena ja epikset. Ensin kisattiin avoimella agiradalla ja sitten möllien hyppärillä, nykyään järjestetään näköjään sellaisiakin, onpahan ainakin matala kynnys osallistua. Otin molemmat koirat mukaan, ja ilmoitin molemmat molempiin luokkiin, kun kerran Lietoon asti oli lähdetty.

Avoimen tuomarina toimi Heidi Viitaniemi, ja rata olikin ihan hänelle tyypillinen: sujuva, mukava ja vaikeusasteeltaan sopiva, kisaluokkana varmaankin kakkosluokan tasoa. Estevalikoimaan kuuluivat mm. kaikki kontaktit, rengas ja pujottelu. Rataantutustuminen tuntui hiukan oudolta, kun piti ajatella kahta eri koiraa yhtä aikaa, mutta siitäkin selvittiin.

Penni starttasi ensin, teki nollan, ja oli taas hiukan hidas. Keinulla tosin himmailtiin ihan tarkoituksella, ATT:n keinu kun on tunnetusti aika hidas, ja Penni on siltä lennähdellyt ennenkin. Pujottelu sujui kuitenkin mukavasti, ja kokonaisvaikutelma oli paljon parempi kuin Forssassa. Etenemä sillä oli vaivaiset 3,22 m/s, parinkymmenen koiran kisassa se ylsi neljänneksi.


En kyllä oikeastaan yrittänytkään ohjata erityisen nopeasti, keskityin lähinnä kontakteihin ja pujotteluun. A:lta se hyppää ihan typerästi, täytyypä vähän naksutella taas.

Sitten oli Pitsin vuoro, ja sen kanssa suunnitelma olikin se, että teen rataa vaikka pätkissä jos tarve vaatii, palkatakin sai kesken, ja tavoitteena oli, että koira tekee kaikki esteet vieraassa paikassa. Sen kisakokemushan rajoittuu siihen yhteen möllirataan Äetsässä, eli esim. pujottelua se ei ole koskaan tehnyt kisatilanteessa, ja tämä rata nyt oli kuitenkin aikalailla möllirataa vaikeampi.

Pitsi lähti liikkeelle hirveän iloisesti ja hyvällä vauhdilla, joten annoin mennä. A:lla se otti kontaktin, mutta makuuni liian ylhäältä, joten kehikon käyttö jatkukoon. Musta, ulkokierteinen putki sujui ongelmitta, keinu himmailtiin kauniisti, ja puomi onnistui hyvin. Kepit olivat radalla melkein viimeisenä, ja hienosti se pikkukoira jaksoi siellä asti vielä keskittyä, hakeutui siis itse oikein aloitukseen ja pujotteli aivan virheittä. Ilo ja yllätys olivat maalissa päällimmäiset fiilikset, Pitsihän teki nollan sekin!


Videosta huomaa, että Pitsi hyppää paikoin vähän oudosti; johtuu varmaankin siitä, että esteet tässä ovat kaikki 30 cm korkeita, kun Pitsi on treeneissä tottunut menemään yleensä vain 25 cm hyppyjä, joidenkin yksittäisten esteiden ollessa 30 cm. Upeasti se kuitenkin tekee hommia, ei välitä vieraasta hallista, pohjasta, esteistä, ratahenkilöistä eikä metelistä! Vauhti oli Pitsillä niinkin ripeä kuin 3,73 m/s, vaikka paikoin vähän hidasteltiinkin, ja yllätyksekseni sillä sai pokata itselleen toisen palkinnon. Pitsi sai pienen pussin Natural Menuta (se onkin melkein loppu) ja aivan ihanan, liki metrin mittaisen pehmolelukäärmeen, jonka sisällä on kolme eri vinkua. Kyllä oli juhlaa kun kotiin päästiin!

Möllirata oli suoraviivainen ja vaati kuskilta nopeita kinttuja. Pennin kanssa kävi pari väärinkäsitystä, ja se suihki muutamasta esteestä ohi, kun ohjaaja juoksi käsi ojossa unohtaen a) käskyttää b) seurata koiraa. No, Pitsi pisteli sitten senkin edestä, tosin ohitti maalisuoralla yhden hypyn, kun oma ohjaus vähän lopahti kesken. Siitä siis moitteet ohjaajalle, ei koiralle.


Möllirata oli kuitenkin hauska irrottelu kummallekin koiralle, ja kotiin oli kiva körötellä, kun matkaseurana ollut bortsuotus pokkasi itselleen mölliluokan voiton.

Penni tarvitsee nyt vähän tuumaustaukoa, ja mielestäni hierontaa. Hieroja onkin tulossa ensi viikolla hoitamaan molemmat koirat. Jos kaikki on siltä osin kunnossa, Pennin ajattelin ilmoittaa piirinmestaruuskisoihin 22.9. Noormarkkuun.

Pitsi puolestaan yllätti taas niin positiivisesti, etten oikein itsekään uskoisi, ellei olisi videota todisteena. Äetsän hissutteluun verrattuna se oli nyt oikein vauhdikas, ja jopa kuumeni lähtötilanteissa, kun tajusi, mistä on kyse! Vakaa aikomus on koko ajan ollut aloittaa viralliset kisat vasta tammikuussa, mutta sitäkin ehkä voidaan harkita uudelleen. Se pussi pitää kyllä opetella ennen sitä!

maanantai 2. syyskuuta 2013

Ääripäästä toiseen

Eilisten alisuoriutumisten jälkeen oli melko epätoivoinen olo, eikä muille maille karannut puheääni parantanut asiaa. Olo oli karsea, ja treenien ajaksi pyydetty lapsenvahtikin joutui perumaan, joten uuden hommaaminen oli taasen oma projektinsa. Hetkellisesti jälleen kävi mielessä tämän(kin) harrastuksen mielekkyys, kun kiljuvaa taaperoa putsasin, puin ja kuskasin hoitoon. Hiki tuli taas jo ennen kuin edes päästiin ulko-ovesta pihalle.

Onneksi Pitsi pelasti päivän; se teki vaikeaa rataa tuulennopeasti, virheittä ja pehmeästi ohjautuen. Se teki kontaktit virheittä, pujotteli täydellisesti, ja oli muutenkin kuin unelma. On muuten hieno tunne, kun huomaa, ettei ole koskaan ohjannut näin nopeaa koiraa, ja tajuaa, että koirahan on omani! Ei ikinä uskoisi, että tämä on nyt se sama pikkukoira, joka sekoili häntä suorana pitkin hallia viime talvena, eikä mennyt putkeen, vaan juoksi aina sen ympäri. Silloin ajattelin, että kaikki tuo iloisuus ja into pitää saada kanavoitua oikein, sitä ei saa missään nimessä tukahduttaa. En myöskään halunnut hosua koiran kanssa, vaan opettaa sille asioita sopivassa tahdissa, sopivassa järjestyksessä. Mielestäni tässä on nyt onnistuttu, treenaaminen on Pitsin mielestä huippuhauskaa, ja se on teknisestikin melko taitava.

Siihen, että samaan vauhtiin ja flow-tilaan päästään kilpailutilanteessa, on tietenkin mailikaupalla matkaa. Pitsi on luonteeltaan Penniä herkempi, ja tarvitsee varmaan enemmän aikaa oppiakseen kisaamaan, ja menemään eri paikoissa ja alustoilla ja esteillä ja häiriöissä. Tähän asti olen jaksanut sen kanssa tehdä hommia maltilla, ja aion jatkaa samalla tavalla. Nyt käydään vähän epiksissä haistelemassa meininkiä ja totuttelemassa tilanteeseen, virallisiin ei vielä ole hoppu.

Tämän treenin jälkeen jaksaa taas vähän aikaa niitä huonompiakin reissuja, yksi tähtihetki kantaa aina muutaman huonomman yli!