Tuplaa pukkaa!

Ilmoitin koirat taas Seinäjoelle, siellä kun oli viimeksikin niin mukavaa, vaikkei kummoisia tuloksia saatukaan aikaan. Tällä kertaa kuudesta startista nollia tehtiin kolme, varsin mukavalla prosentilla siis!

Tänään kisasin pitkästä aikaa "koirat väärinpäin", siis lähtöjärjestysessä ensin Pitsi, sitten Penni. Hyväähän se tekee, mutta kyllä huomasi, ettei Pitsin kanssa tekeminen ollut niin hyvää kuin "oikein päin" kisatessa.

Pitsin eka rata oli muuten mukava, mutta hosuin yhden lukituksen -> kielto, ja A:n kontaktille se nyt ei tokikaan osunut. Puomi sujui hyvin, vaikka se oli aivan yleisön vieressä, ja tuomarikin jolkotteli siinä rinnalla, jee! Penni rätkäytti ekan riman, ja meni pujottelun alusta ohi, meikäläisen piikkiin kumpikin virhe. Huolimatonta suunnittelua ja huono rytmi, ei siinä ihmeempää.

Tokalle radalle sain viimein ujutettua Pitsille sen kauan miettimäni vippauksen, se toimi hyvin, ja kun A:n kontaktillekin osuttiin, niin Pitsipä nappasi aginollan. Sijoitus taisi olla 7/26, tai jotain sinne päin. Pennin kanssa ohjaussuunnitelma oli tietty hiukan erilainen, mutta nollan teki sekin, ja pysähtyipä oikein hienosti puomin kontaktillekin! Pennin sijoitus ehkä 11/26?

Hyppäri olikin aika kinkkinen, tai ei siinä mitään ihmeellistä varsinaisesti ollut, mutta koko ajan piti tehdä kauheasti jotain, tehtävää tehtävän perään. Piti linjata, vetää välistä, kääntää, tehdä saksalaista, persjättöä, valssia jne. jatkuvalla syötöllä. Pitsin kanssa möhlin välistävedon ja yhden persjätön, otin asiasta opikseni, ja tein Pennin kanssa vähän eri tavalla tai huolellisemmin ne kohdat. Penni puksutteli kivasti maaliin ja sijoittui, yllättävää kyllä, kolmanneksi! Enpä olisi uskonut että hyppärillä päästään ikinä palkinnoille, niillä on yleensä vauhdit meille ihan liian kovia. Nollia tuli 26 koirakosta 5 kpl, eli ei edes oltu hitaimpia!

Palkinnoiksi saatiin starttilahjakortti, lelu ja puruluita. Niin ja nämähän oli sellaaset hyväntekeväisyyskisat, hallia sponsoroiva koiranruokavalmistaja nimittäin lahjoitti eläinsuojeluyhdistykselle yhden kilon koiranruokaa jokaisesta kisoissa tehdystä nollasta! Kiva idea, kyllä lämmittää mieltä, että mekin urakoitin 3 kg sapuskaa kodittomille koiruuksille.

Kisailu jatkuu siis vielä tiistaina Tampereella, Pema kipittää siellä kolme rataa, ja sitten alkaakin joulutauko!


Niin ja kisavideoita ei nyt taaskaan ole, kun yksin olin reissussa. Plääh.

Aurinko? Mitä ihmettä!

Uskomattomia onnistumisia!

Piirinmestaruuskisojen tavoitteeksi asetin sen, että saataisiin aikaan yhteistulos, ja sitä myötä jonkinlainen sijoitus mestaruuskisassa. Meidän kennelpiirissä mestaruus ratkeaa kahden radan (agi ja hyppäri) yhteistulosten perusteella, joten näissä kisoissa on hyvä treenata omaa paineensietokykyä; jäädytkö vai toimitko, kun ekalta radalta tulee nolla, ja tokallakin pitäisi onnistua?

Penni kisasi kolme rataa, joista ensimmäinen oli "lämmittelykisa", eikä siis vaikuttanut piirinmestaruuskisaan. Meidän suoritus oli muuten hyvä ja sujuva, mutta takaaleikkauksessa meikäläisen huonon ajoituksen vuoksi Penni pyörähti vähän ympäri, ja puomilla olin itse huolimaton, siitä 5. Ihan hyvä muistutus minulle, vaikka nyt onkin mennyt hyvin, pitää edelleen olla tarkkana ja tehdä huolellisesti!

Toka rata oli PiirM-hyppäri, ei valtavan vaikea, mutta ei ihan yksioikoinenkaan. Putkensuita sai varoa, ja ansaesteitä oli siellä täällä. Yritin edetä mahdollisimman vauhdikkaasti ilman varmistelua, ainoastaan kepeille tein kahdesta huonosta vähemmän huonon vaihtoehdon, eli pakkovalssin aloitukseen. Tältä radalta Pennille nolla, etenemä oli vähän alle 4,0 m/s. Sijoitus taisi olla 10., tai 8., tai jotain sinne päin.

Kolmas rata olikin rakennettu aika ripeästi, ja unohduin vähän seurailemaan hyppärin viimeisiä koirakkoja, vaikka olisi pitänyt olla kuikuilemassa seuraavaa rataa radanreunalta. Ärsyynnyin jo omaan typeryyteeni, mutta onneksi järjestäjät päättivät pitää 10 min tauon niin että ehditin kuikuiluni tehdä ja opetella estejärjestyksen.

Aika vähillä paineilla pääsin viimeiselle radalle, en oikein ollut seurannut muiden suorituksia, enkä siis tiennyt tuloksista muuta kuin että ekalta radalta oli nollia tullut ainakin 8 kpl. Meidän rata oli muuten jälleen hyvä, sujuva ja vauhdikaskin, mutta sekä keppien alussa että lopussa oli pientä sähellystä. Alussa tepposet teki lyhyt putki, josta koira sinkosikin odotettua nopeammin kepeille, ja lopussa meikäläisen hosuminen, ehkä ne hermot olivat sittenkin hiukan pinkeät tässä kohtaa. Oletin, että ne räpellykset olisi tuomari tulkinnut kielloiksi, mutta ei, nolla me onneksi saatiin, aikakin riitti nippa nappa.

Nollia tuli taas mielestäni runsaasti, ja kävin siinä jo rennosti jäähdyttelemässäkin, kun ajattelin, että ei meidän hitaalla tuplalla oikein mitään tee, ehkä viiden parhaan joukkoon pääsee, jos tuuri käy. Vohvelia jonottaessani tuli joku tuttu onnittelemaan, ja sitten toinenkin, ja sitten oli pakko kurkata tuloslistat; yhteistuloksissa meidän tuplalla olikin päässyt toiselle sijalle! Tuplia olikin tehty vain kolme, vaikka nollia muuten tulikin runsaasti, ja näistä kolmesta meidän oli toisiksi nopein! Penni siis voitti piirinmestaruushopeaa 29:n koirakon joukosta!

(Kuvat on ihan sikin sokin, eikä blogger anna siirtää niitä, mutta samapa tuo! Videoita tulee ensi viikon aikana!)

Penni ei päässyt mukaan palkintojenjakoon, sille kun tulee niin herkästi riitaa.

Palkintoporsas kukkineen & palkintoineen, Iittalan jonkin sortin lasilautaselta se näyttää. Pokaali tai mitali olisi ollut kivampi, mutta mitäs tuosta, onpahan ainakin käyttöesine, ja kaunis sellainen.

Minien PiirM-tulokset, koirakoita oli yhteensä mukana 29 kpl.

En nyt oikein itsekään tiedä miten suhtautua tähän Pennin yhtäkkiseen menestykseen, meillähän on nyt jo ennen syyskuun puoliväliä SM-nollat täynnä, kaksi tuplaa, voittonolla, agiserti ja PiirM-hopea! Kyllä niin makealta maistuu nyt tämä kun kaikki sujuu ja tuloksiakin tulee, on niitä yliaikanollia, hyllyjä ja vitosia ollut ihan riittämiin. En olisi ikipäivänä osannut esim alkuvuodesta kuvitella, että nollat vaan tulevat helpolla jo nyt, saati että saadaan sertikin vielä! En oikein tiedä, pitäisikö koko koirakon eläköityä, taidetaan olla urakehityksemme huipulla nyt!

Tämänpäiväinen menestys osoitti jälleen kerran, että vaikka Pennissä harrastuskoirana on omat puutteensa, ja vaikka se olisikin huono hyppääjä ja hiukan hidaskin, niin asenteella ja taistelutahdolla se paikkaa nuo vikansa. Meillä on niin mahtava kausi meneillään, että täytyy nyt nauttia siitä täysillä ja kisata rennosti, ilman nollapaineita!

P.s. Torstaina PiirM-mitalisti pääsee hierontaan hemmoteltavaksi, se on sen todellakin ansainnut!

Syyskuun syksyiset kisat

Tänä viikonloppuna oli kotikisojen vuoro. Päätin tosiaan skipata rotumestaruuskisat ja jäädä Poriin, enkä valintaani katunut. Penni juoksi kolme starttia ja pyöräytti kisakirjaansa oikein tuplanollan agiradoilta!

Kisapaikkana meillä oli eräs paikallinen pallokenttä, jonka pohja osoittautuikin muistikuviani paremmaksi. Pennillä on aiempina vuosina ollut vaikeuksia keskittyä tällä kentällä, mutta nyt ei ongelmista ollut tietoakaan. Ja kahvihan meidän kisoissa on aina erinomaista!

Eka rata oli agirata, ja se meni aika mukavasti. En päässyt A:lta irtoamaan yhtään, joten sen jälkeinen kuvio meni vähän uusiksi, oikeille esteille kuitenkin onneksi päädyttiin. Kepeille mentiin pitkän suoran päässä pituuden ja hypyn jälkeen, ja yllärinä Penni selvitti homman virheittä, kun annoin sille tilaa mennä kepeille itsekseen. Tältä radalta saatiin nolla ja sijoitus 6/23 oikein mukavalla etenemällä 4,01 m/s.

Tokalle radalle melkein jo annoin tuplapaineiden iskeä, mutta medejä samalla radalla seuranneena totesin, että tällä radalla oli pakko vaan juosta lujaa ja luottaa koiraan. Näin tein, ja sain onnistumaan vauhdikkaan persjätön radan alkupuolella sekä valssin renkaalle radan puolivälissä. Nollilla tultiin maaliin jälleen, tällä kertaa huikealla etenemällä 4,23 m/s! Taitaa olla Pennin henkilökohtainen ennätys! Fiilis oli radan jälkeen mahtava, en ollut varmistellut yhtään, vaan luottanut siihen että Pemu tekee oman osansa radasta. Pennin sijoitus tällä radalla oli 5/27.

Hyppärikin sujui varsin kivasti, harmiksi kuitenkin olin valinnut vähän huonon ohjauksen kepeille, ja Pemu päätyi väärälle puolelle aloitusta. Pienen kehityskeskustelun jälkeen rata jatkettiin virheittä loppuun. Tältä radalta siis vitonen.

Radat olivat kaikenkaikkiaan mukavat, tuomari Johanna Nyberg oli tehnyt varsin virtaavat ja juostavat radat, joilla piti osata liikkua rohkeasti antamatta silti vauhtisokeuden iskeä. Paikoin liikuin mielestäni ihan hyvin, yritin ainakin olla päkiöillä ja pistää töppöstä toisen eteen.

Olipa kyllä mahtavaa saada tupla kirjaan jo syyskuun alussa! Viime kaudella sitä jouduttiin hiukan puskemaan kevättalvella. Sijoitusten suhteen palattiin takaisin maan pinnalle kahden palkintojentäyteisen reissun jälkeen, mutta ei haittaa, on meillä kyllä hirveä nollaputki päällä nyt. SM-nollia on plakkarissa 5 aginollaa sisältäen tuplan, mahtavaa!

Sunnuntai vierähti talkootöiden merkeissä. Sää ei oikein suosinut, mutta meininki oli hyvä!

Agipitsin huumaa vm. 2016

On se vaan aina niin mukava tapahtuma, kesä on kauneimmillaan ja tunnelma on mukavan leppoisa! Agipitsi hurmaa vuosi toisensa jälkeen, ja aina sinne tulee mentyä uudestaan. Siitä huolimatta, että Pennihän ei ole koskaan Raumalla suurempaa menestystä saanut, ei varmaan edes yhtään 3lkan nollaakaan.

Perjantaina oli iltakisat, ja vain yksi startti kullekin säkä- ja tasoluokalle. Tuomarina oli unkarilainen Tamas Traj, ja kolmosten rata oli helpohko ja hyvin suoraviivainen. Nollaa siis tyrkytettiin ihan tarjottimella, ja sehän me Pennin kanssa napattiin, vieläpä sijoituksella 4/19. Penni kulki todella hyvin ja poikkeuksellisen lujaa, etenemä oli ennätykselliset 4,18 m/s. Keinun jälkeen tapahtui jokin kömmähdys, enkä päässyt siitä liikkeelle ollakseni ajoissa viimeisessä valssissa, mutta Penni onneksi osui silti oikeille esteille.

Lauantain vietin sukujuhlissa Luvialla, joten ei siitä sen enempää, kahvi oli erinomaista, kuten muutkin trahteeraukset.

Sunnuntaina piti vielä jaksaa kolme starttia helteessä, onneksi sentään häkit saatiin hyvään varjoon ja pieni tuulenvirekin paikalla kävi, ainakin osan päivästä. Kisakentillä oli kuitenkin tosi kuuma, ja pelkäsin että Penni lässähtää ihan totaalisesti, kuten se usein helteessä tekee.

Eka rata oli Marja Lahikaisen agirata, hän taisikin olla meille uusi tuomarituttavuus. Rata ei mielestäni ollut varsinaisesti vaikea, mutta kyllä siinä tekemistä oli, putki-kontakti-erottelua ja muuta. Vähän jännäsin erityisesti okseria jolle piti tehdä ennakoiva valssi, Pennillä on ollut tapana räpsiä rimoja oksereista, jos niissä pitää kääntyä tiukasti. Tein sitten valssini strategisesti vähän myöhässä, ja homma toimi hienosti. Maaliin päästiin nollilla, aikakin riitti hyvin (etenemä 4,0!) ja suureksi hämmästykseksi mehän saatiin toinen sija! Oltais saatu vielä sertikin, mutta voittajalle se sitten meni aivan oikeutetusti tietenkin. Huikeeta! Penni palkinnoilla kolmosissa ilman yliaikaa, eka kerta ikinä!

Tältä radalta on muutamia kuviakin, ne on ottanut Tanja Nummelin:

Ja palkintoja saatiin, mm. ihana muumimuki, jossa 2. suosikkihahmoni Esi-isä. Ykkönen on tietty pikkukoira Surku Yniäinen, joka on aivan varmasti rodultaan kääpiöpinseri.

Olen oppinut vetämään mahaa sisään palkintojenjaossa.

Esi-isä

Tästä menestyksestä häkeltyneenä suunnattiin päivän tokalle radalle, siis unkarilaistuomarin hyppärille, joka oli varsinainen kiemura. Kaikenlaista piti tehdä koko ajan, ottaa riskejä, vetää koiraa esteiden etupuolelle ja leijeröidä. Huhhuh. Ja kaikki tämä olisi pitänyt suorittaa pehmeäpohjaisella kentällä yli 3,95 m/s etenemällä. Ihmeen kaupalla me selvittiin kaikista kiemuroista, ja vieläpä ihan kunnialla, mutta aika ei tietenkään riittänyt. Pennin etenemä oli 3,7 m/s, joka olisi jollain muulla tuomarilla varmasti riittänyt. Noh, minkäs teet, tupla olisi ollut kiva, mutta olin kuitenkin rataan hirveän tyytyväinen. Ja kun nollia tuli vähän, eikä melkein kukaan muukaan ehtinyt aikaan, niin saatiin tällä yliaikanollalla kuitenkin kolmas sija ja lisää palkintoja, jee!

Viimeiselle radalle lähdettiin kirjaimellisesti hiki hatussa, ei ollut helppo baana sekään. Tämäkin rata sujui vallan hienosti, mutta oma keskittyminen herpaantui ihan helpossa kohdassa, ja Penni tuli yhden hypyn ohi, hypätäkseen sen sitten väärään suuntaan. HYLlyhän siitä heilahti, mutta mitäs tuosta, vauhti oli edelleen kohtalainen ja kontaktit toimivat. Keinu taisi olla jopa hyvä!

Oli kyllä mahtava viikonloppu! Tuo toinen sija, joka ekassa kisassa saatiin, oli meikäläisen agiuran tähän asti paras saavutus. Ollaan me voitettukin, mutta vain ykkösissä ja kakkosissa. Penni on ilmeisesti viellä 7-vuotiaana päättänyt löytää itsestään uusia vaihteita, mikäs sen mukavampaa, koirahan vain paranee vanhetessaan! :) Nyt täytyy löytää sille sopivia pikkukisoja, joissa on tsäänssit pärjäämiseen, ja pitää hyvä huoli sen kropasta. Ikä ei siinä kyllä vielä näy, muuten kuin muutamana harmaana karvana.

SM-kisakrapulaa

Jopas oli mahtava SM-kisareissu! Lahden kylänraitti nyt ei ehkä kauneudellaan sykähdyttänyt, mutta retki oli onnistunut ja tunnelma mahtava. Tavoitteet eivät aivan täyttyneet, mutta jälleen ainakin meikäläisen valtasi onni siitä, että yleensäkin saatiin olla mukana. Paikalla oli niin paljon niin taitavia koiria ja ohjaajia, että oli kunnia saada juosta omatkin ratansa siellä muiden seassa.

Perjantaina tsekattiin kisapaikka, ja sää oli kaunis. Hotelli löytyi, ruokapaikkakin melkein, ja tunnelma oli odottava.

Perjantaina sää oli aurinkoinen, ja nurmivallin päältä oli kiva seurata kisoja.

Lauantaina sää oli aamusta iltaan kammottava. Vettä tuli välillä paljon, välillä vähän, välillä vaakasuoraan ja milloin mistäkin suunnasta. Kuivat vaatteet loppuivat jo puolilta päivin, ja märissä sitten kykittiin iltaan saakka.

Ilma oli kuin morsian.

 Pennikin siis joutui juoksemaan joukkueratansa vesisateessa, yäk! Vettä tuli ja tuuli piiskasi sitä poikittain päin naamaa, mutta radalle mentiin. Lähtökarsinassa Penni katsoi sen näköisenä, että nyt et akka ole ihan tosissas, mutta kyllä se sinne radalle kuitenkin lähti. Rata ei ollut kovin vaikea, siinä oli yksi helppo putki-puomi-erottelu, välistävedon paikka ja keinu hankalasti aitaa kohti.

Pennin vauhti oli vähän puolivillainen, mutta se teki kaiken kiltisti ja kuuliaisesti sateesta huolimatta. Uskalsin itse ohjata aika rohkeastikin, siis selvää parannusta viime vuoteen, kun meinasin kuolla hengästyksestä ja paniikista jo radan puolivälissä. Märältä keinulta Pemu kuitenkin liukastui alas, luulin itse, että vain yksi tassu oli koskettanut maata, mutta livestreamilta kyllä näkyi, että koko koira käväisi pienen hetken verran kanveesissa. Vitonenhan siitä napsahti, sinänsä harmi, kun oli ihan puhdas vahinko tuo liukastuminen. No, mitäpä pienistä, joukkueemme yhteistulos oli muutenkin jossain 20 virhepisteen huonommalla puolella, ja sijoituksemme n.70:stä minijoukkueesta 40.

Seurasimme joukkuefinaalit loppuun huonosta säästä huolimatta, ja olihan se jännää! Iltaa vietettiin hotellin ravintolassa mainiossa seurueessa, elämä kyllä piteni taas nauramisen myötä muutaman kuukauden edestä!

Sunnuntaina luovutimme huoneen vasta puolilta päivin, meidän rataantutustuminenkin alkoi vasta klo 14:30. Tällä kertaa tuomarina oli Lee Gibson, kisojen ulkomainen tuomarivieras, jolla näköjään mielikuvitusta ratojen suhteen piisasi. Minien karsintaradan alussa oli takaakiertohyppy noin metrin päässä suoran putken suusta, ja pujottelu mutkaputken "selkäpuolta" päin puolen metrin etäisyydellä. Pohdin pitkään aloitusta, ja päädyin runnomaan siihen pakkovalssin. Penni olisi varmaankin odottanut käskystä, mutta vauhti olisi tipahtanut välittömästi, joten sitä vaihtoehtoa en halunnut valita. Alku ei mennyt suunnitelman mukaan, käännyin hiukan liian aikaisin ja työnsin koiran hypyn väärälle puolelle. Hups. Hyl. Noh, mitäs pienistä, keppivirhettä lukuun ottamatta mentiinkin vauhdilla loppuun, radan puolivälissä oli oikein kivaakin pätkää.

Tiukka keskittyminen päällänsä oikeanpuolimmaisessa lähtökarsinassa. Viimeisessä karsinassa Penni huusi kuin syötävä, koska joku muu oli pääsemässä HÄNEN radalleen ensin.

Omien ratojen jälkeen katsottiin maksien hui niin hirveän jännä finaali, sekä minien finaali. Sitten köröteltiin kotiin aika puhkiväsyneinä, ja painuttiin pehkuihin.

Koirat pärjäsivät koko viikonlopun hyvin, eikä Penni ollut lainkaan väsynyt Ruotsin-reissusta. Pitsikin oli mukana turistina. Hotellissa meillä oli kolmaskin koira omistajineen huonekamuna, eikä tästäkään aiheutunut mitään ongelmia. Ruokinnat ja uloslähdöt hoidettiin kivasti vuorosysteemillä, eikä kahnauksia tullut.

Kisakuume kyllä kasvoi entisestään, voi miten ihanaa on kisata omalla koiralla, johon voi luottaa ja jonka kanssa voi painella menemään niin että hippulat vinkuu! Nopeita me ei edelleenkään olla, eikä meistä sellaisia tule, mutta kyllä me siistiä rataa osataan tehdä tarpeen vaatiessa. Osasin sentään tehdä enimmäkseen järkevät ohjaussuunnitelmat ja toteuttaakin ne muuttamatta suunnitelmaa, kuten Ruotsissa tein. Opin siis kerrasta!

Kesän jatkosuunnitelmat ovat vähän avoinna nyt, luulen että nyt pinsut lomailevat muutaman viikon, ja Penni palaa kisakentille agipitsiä varten heinäkuussa. Elokuu me ehkäpä treenaillaan, ja syyskuussa sitten hallikauden alkaessa ryhdytään taas tositoimiin, tänä vuonna kahdella koiralla.

Nollat kasassa!

Kauan siinä kesti, ja kyllä jo meinasi epätoivo iskeä, mutta nyt ne nollat on Pennillä kasassa! Osallistumisoikeus SM-kisojen yksilökisaan heltisi siis tänään Liedossa TSAU:n vappukisoissa.

Juoksin tänään neljä rataa, Pennillä kolme agirataa, ja Pitsillä hyppärin. Tuomareina olivat Eija Berglund ja Timo Teileri, joista jälkimmäisen radat osoittautuivat tänään meille helpommiksi.

Eka rata oli vähän haastava, siinä oli haastava 45 asteen keppikulma suoraan A-esteeltä, lukuisia takaakiertoja ja jonkin verran ansaesteitäkin. Takaakiertoja piti pahimmillaan vääntää pari kappaletta peräkkäin niin, että ensin tehtiin takaakiertovalssi ja sitten heti perään täysin vastakkaiseen suuntaan takaakiertopersjättö. Omat jalat tuntuivat menevän solmuun ihan koko ajan, ja olo oli kömpelö, mutta jotenkin sinne maaliin sitten nollilla kuitenkin päästiin. Aikaa jännitin pitkään, tulospalvelu hidasteli tietysti juuri meidän kohdalla, mutta -1,52 ajalla saatiin nolla ja sijoituttiin peräti neljänneksi! Koirakkoja kisassa oli 26.

Toka rata oli suoraviivaisempi, ja siinäkin edettiin varsin hyvällä vauhdilla ihan viimeiselle neljännekselle asti. Siellä sitten sain jonkin ihme aivopierun, ja yritin tehdä persjätön puomille, no, ei se tietenkään toiminut. Tästä HYL, koska palautin Pennin kontaktille.

Tässä kohtaa menin ihan kunnolla sekaisin, kun luulin, että nyt on hyppäri ja Pitsin vuoro kisata. Eipäs ollutkaan, vaan Pennin kolmas agirata. Se oli helpohko ja vauhdikas, Penni eteni mukavasti, lopussa vähän panikoin itse mutta nollilla mentiin maaliin taas. Radalla ei ollut puomia, onneksi! Aikaa jännättiin taas tulostaulun edessä porukalla, ja suureksi iloksi se oli -1,42! Tämä rata saatiin myös videolle.

Pitsi vetäisi hyppärin, vaikka olin varautunut ottamaan sen kisasta pois, jos se vaikuttaisi ahdistuneelta meluisassa hallissa. Muutamat koirat siellä hämääntyivätkin, kun viereisen radan ohjaajat huusivat kovaäänisesti, tai toisten koirat tuotiin radan vierelle vinguttamaan vinkulelua. Kyllä, tuotiin, useita kertoja, vaikka pyydettiin siirtymään kauemmas. Vappufiilis ei siis ihan kaikilla ollut yhtä iloinen ja yhteishenkinen.

Pitsi oli hyppärillä todella hyvä. Se olisi tehnyt nollan mukavalla ajalla, mutta jätin kääntämättä kunnolla kolmoshypyllä, ja matkaan tarttui yksi ylimääräinen hyppy. Muuten olin koiraan tyytyväinen, eihän se edes miettinyt sitä toista rataa, eikä yleisöä! Tästäkin radasta on video:

Penni oli kyllä tänään kaikin puolin hirmuisen hyvä, se keskittyi ihan täysillä ja kulki aika lujaa. Myös Pitsi toimi tosi hienosti, olen kaikin puolin tosi tyytyväinen! Saatiin siis sekä hyviä fiiliksiä että hyviä tuloksia tänään. Hätäpäissäni ehdin jo viikolla ilmoittaa Pennin helatorstaille TAKUTin kisoihin Tampereelle, mutta saattaa jäädä menemättä, räkätauti on itsellä edelleen voimissaan, eikä koko päivän ulkokisat kiehdo tässä epävakaisessa säässä kovinkaan paljoa.

ATT:n kisailut

Eilen kisailtiin ATT:llä, Penni kaksi agirataa ja Pitsi yhden hyppärin. Alun perin piti vain Pennin kisata, mutta joustavan vastaavan koetoimitsijan ansiosta sain vaihdettua Pitsin hyppärille. Ajattelin, että tässä olisi hyvä tilaisuus testata, miten Pitsi tuossa hallissa kulkee. ATT:llähän tilaa piisaa, mutta yleisö on aika lähellä koko pitkän sivun matkalta, eikä aita ole umpinaista nähnytkään.

Nukuin kisoja edeltävän yön ihan älyttömän huonosti, unta taisin saada vain reilut kolme tuntia, ja lähtö kotoa oli aamulla klo 6:00. Olo oli väsynyt ja huono, maha oli sekaisin eikä hölkkä kulkenut edes rataantutustumisessa. Yritin kaikin voimin tsempata itseäni radalle, mutta jalat tuntuivat lyijypötköiltä.

Ekalta radalta Penni teki nollan, mutta yliaikaa napsahti 0,45 sekuntia. Kyllä ärsytti, rata oli ollut aika vaikea, ja kaikesta oli selvitty kunnialla, yritin olla ekstrahuolellinen kontakteilla. Hetken jo mietin, että pitäisikö luovuttaa Pennin kanssa, kun homma on niin hemmetin vaikeaa, mutta sitten ajattelin kahta harvinaisen huono-onnista tuttuani. Toisella on koira karussa jo kolmatta päivää, toisen koira kuoli tapaturmaisesti eilen vain 13 kk iässä. Eli ihan hyvin meidän tiimissä asiat kuitenkin on, kaksi tervettä koiraa, joilla voi harrastaa ja kisata.

Tokalle agiradalle keräsin kaiken sisun, minkä itsestäni löydin, ja lähdin viemään Penniä kauhealla tsempillä radan läpi. Vauhti oli hyvä, ja kaikki sujui hyvin, mutta puomilla kiire kostautui. Siitä 5. Muuten rata menikin ihan mukavasti.

Viimeiselle yritin nollata aivoni ja keskittyä Pitsiin. Se on ATT:llä kisannut kerran aiemmin epiksissä, mutta siitä on aikaa jo yli kaksi vuotta. Lähtöön se istui heti, ja jäi kiltisti odottamaan. Ohjaussuunnitelman olin tehnyt siltä pohjalta, että se tarvitsee tukea paljon, mutta höpö höpö, sieltä se tuli ykkösen takaa kuin tykinkuula, ja pisteli menemään oikein hyvää vauhtia! Hylkäsin tehostetun tuen mallin ja päästelin reippainta mahdollista vauhtia koko radan, suoritus oli muuten erinomainen, mutta yhden putken Pitsi jätti välistä, tuloksena siis HYL. En vahtinut lukitusta, en ohjannut loppuun asti, pieni työtapaturma meikäläiseltä, siis. Hylystä huolimatta olin tosi tyytyväinen Pitskaan, se oli reipas, iloinen, rohkea ja ihan saman tuntuinen kuin treeneissä. Fiilis oli mahtava, jopa niin mahtava että päätin ilmoittaa Pitsin TSAU:n seuraaviin kisoihin hyppärille.

Surkeasti alkanut kisareissu siis päättyi kuitenkin ihan positiivisesti, vaikka mitään nollajuhlia ei tällä kertaa saatukaan. Vielä on kahdeksan viikkoa aikaa tempoa ne Pennin nollat kasaan, en aio panikoida. Jos niitä ei saada, niin sitten niitä ei saada, ei siihen maa kaadu. Sitten kisaan lämmittelykisat ja joukkuekisan, jos joukkueeseen pääsen, ja olen yksilökisan päivänä turistina. Tekisi kauheasti mieli keskittyä nyt Pitsiin, kun se kerran on alkanut väläytellä hienoja pätkiä kisoissa, mutta toisaalta kyllä nuo Pemun kortit nyt kannattaa katsoa keruukauden loppuun asti.