sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuosi humanistin tilastoimana

Humanisti otti laskimen kauniiseen käteen, ja yritti laskea tälle pian päättyvälle vuodelle tulostilastoja. Siis Pennin agilityn suhteen. Tässä tulokset, en vastaa oikeellisuudesta:

Virallisia startteja koko vuonna yhteensä: 15 kpl (joista 13 kpl äitiysloman jälkeen)
Nollia kaikista starteista: 2 kpl eli 13,3%
Startteja/kk: 1,25 kpl
Startteja/viikko: 0,28 kpl
Paras etenemä: 3,95 m/s (1.12. Seinäjoella, agirata C, tuomari Minna Räsänen)

Prosenttilaskut  nyt ovat melko turhia, kun startteja kokonaisuudessaan oli niin vähän. Jokunen startti ja nollakin ollaan tehty myös epiksissä, mutta en jaksa niitä nyt blogin uumenista kaivella. Etenemiä on vaikea vertailla, tuo nopein kun oli ainoa nollalla läpi päästy agirata, ja ne mistä selvittiin vitosella, olivat yleensä keppivitosia, eli korjaaminen kestää ja vääristää etenemää (vrt. riman pudottaminen).

Pennin agivuoteen olen muuten tyytyväinen, mutta pujotteluongelmat pitkin kesää varjostivat kisaamista, ja onnistumisia ei koko vuonna päästy kisatilanteissa kokemaan ennen kuin joulukuussa. Muutenkin olin toki poissa pelistä puoli vuotta, sattuneesta syystä.

Treenipuolella onnistumisia koettiin sitäkin enemmän, koiran vauhti on kasvanut vuodessa huomattavasti, samoin ohjaajan, ja tuntuu, että koira on nyt tämän kesän ja syksyn aikana toden teolla syttynyt lajiin. Lisäksi olen oppinut uusia ohjaustekniikoita ja kehittynyt vanhoissa, radanlukutaitoakin on tullut lisää. Silti tuntuu, että se 2- ja 3lkan välinen porras on huiman korkea, ja että eihän meillä nyt kolmosten kisoihin ole asiaa vielä vuoteen. Kuitenkin nyt ollaan sen yhden LUVAn päässä SERTistä, eli menolippu kolmosiin voi napsahtaa kohdalle jo seuraavissa kisoissa. Tai sitten puolen vuoden päästä, ken tietää. Taas pääsee rastittamaan ilmoittautuessa sen luokkanousumahdollisuusruudun, jipiaijee. Todellisuudessa ne kolmosten radat eivät ole yhtään sen vaikeampia kuin meidän treeniradat, ja onhan nyt jo kakkosissakin nähty hurjaa hajontaa ratojen vaikeusasteissa. Porras taitaa siis olla kisaajan korvien välissä.

 Pennin tavoitteet vuodelle 2013?
- saada pujottelusta sen verran luotettava, että koiran uskaltaa kisatilanteessakin vain lähettää pujotteluun ja itse irrota johonkin päin. Yleensäkin saada suoritukset kisa- ja treenitilanteessa lähemmäs toisiaan.
- kontaktit kuntoon 2013
- tulospuolella: 1) 3lkaan nouseminen 2) edes 1 puhdas nolla siellä kolmosissa (siis ei yliaikaa!)

Entäs Pitsi, joka täyttää muuten ensi viikolla vuoden?

Näytteypuolella en oikein osaa tavoitteita asettaa, kun en oikein osaa arvioida, mikä olisi tämän koiran kohdalla realistista. Ensisijaisen tärkeää olisi saada koiran esiintymisestä niin varmaa ja viehättävää, että siitä ei ainakaan koskaan jäisi sijoitus kiinni.

Agipuolella on itseä jäänyt harmittamaan se, miten vähän olen loppuviimeksi Pitsin kanssa ehtinyt asioita opetella ja harjoitella. Se osaa nyt vuoden vanhana huomattavasti vähemmän, kuin olisin halunnut sen osaavan. No, vauva ja pentu yhtäaikaa oli kuitenkin mielestäni onnistunut kokeilu, ja ehtii se koira sitä agia tehdä myöhemminkin. Mieluummin aloitan esim. pujottelun ja jyrkät kontaktit nyt vuotiaana, kuin liian aikaisin, ja sitten murehdin kun paikat paukkuu. Toivon, että kärsivällisyys uran alussa pidentää sitä sitten toisesta päästä. Näin se on ainakin hevosten kanssa.

Pitsin agitavoitteet:
- olla kisavalmis vuoden 2013 loppuun mennessä, eli:
-koira kuuntelee ohjausta
-kontaktit kunnossa
-pujottelu toimii ja on itsenäinen
-koira kestää kisatilanteen ja pystyy toimimaan siinä
-Tulostavoite: startata onnistuneesti virallisissa kisoissa.

Siinä pikku-Pitskulle tavoitteita! Sitä, etteikö koira noista selviytyisi, en epäile hetkeäkään, mutta se on sitten juttu  ehdinkö sille kaikkea opettaa. Sulaisi nyt nuo lumet ainakin, että pääsisi takapihalla treenailemaan pujottelua ja muuta. Tänään treenittiin olohuoneessa keinua ja puomi kontaktia, oujee. Pitsi oli reipas ja taitava kummassakin, muisti oikean asennon yllättävän nopeasti, vaikka edellisestä harjoituskerrasta on aikaa melkein kuukausi. Keinukin oli vaan hauska, ekaa kertaa annoin sen laskeutua vapaasti maahan saakka (keinun ja laminaatin välissä lampaantalja).


Seuraava jännitysnäytelmä onkin sitten uusi vuosi ja ilotulitteet, Penni ei niistä ole moksiskaan, mutta Pitsulle raketit ovat ihan ensimmäiset. Jotenkin luulisin, ettei se niistä välitä, kun ei kerran kukaan muukaan. Eikä se taida olla kovin ääniherkkä muutenkaan, ei tässä talossa ainakaan liian hiljaista ole... ;)

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulu on jo ovella!

Niin se joulu taas hiipi nurkan taakse, ja sieltä ihan ovelle asti. Luvassa siis jouluista kuvasaastetta, seuraavassa postauksessa esittelen myös koirille tilaamani joululahjan, mikäli prinsessat sen käyttöönsä hyväksyvät.






tiistai 18. joulukuuta 2012

Kotimöhnäystä

Lähipäivinä ollaan enimmäkseen möhnätty kotona, kävin nimittäin silmien laserleikkauksessa viime torstaina, ja näkö palailee pikkuhiljaa. Urheileminen on kielletty viikon verran, tänään tosin uskaltauduin ekan kerran pienelle lenkille hämärässä suojalasit päässä. Mahtoi olla näky!

Kotonakin voi puuhailla kaikenlaista nyt kun oma olotila sen sallii, ja eilen jatkettiinkin Pitsin 2x2-pujotteluprojektia. Olen tehnyt samat harjoitteet myös Pennin kanssa ihan vaan huvin vuoksi, tuskin se sille huonoa tekee. Pitsi haltsaa nyt kaksi ekaa keppiä, siis helpot sisäänmenot, käännettynä loivaan kulmaan. Isoin ilonaihe eilisessä oli se, että Pitsu palkkautui lelulla ihan tosta vaan, ja näytti melkein siltä, että homma oli sille mielekkäämpää lelu- kuin namipalkalla! Kovasti jo hinkuisin hallille treenamaan kumpaakin koiraa, mutten vielä uskalla näkökyvyn puolesta ajaa autoa.

Suunnitelmia ensi vuodelle olen jo hiukan yrittänyt tehdä, näillä näkymin Lahden ryhmis jää Pitsiltä välistä, mutta Turku KV kutsuu sitten tammikuun 20. päivä. Muitakin mielenkiintoisia näyttelysuunnitelmia on jo lyöty lukkoon, niistä sitten lisää lähempänä! Penni pääsee ehkä kisaamaan ATT:lle tammikuun lopussa ja muistaakseni Lempäälään helmikuussa, riippuu vähän pakkasistakin pääseekö sen kanssa ollenkaan treenaamaan.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Messari 2012

Huh, mikä reissu! Kauniita koiria, erinomaiset näyttelyjärjestelyt ja mukavaa seuraa sekä näyttelyssä että iltaohjelmassa, siis varsin hauska viikonloppu!

Kehä isolla Koolla!


Pitsin tulokset eivät ihan tavoitteita täyttäneet, lauantain tuomari oli hieman mielenkiintoinen tuttavuus kaikin puolin, ja totesi Pitsusta seuraavaa:
Winner 8.12.2012, Elina Tan-Hietalahti
Sopivan kokoinen, hyvin narttumainen, ääriviivoiltaan hyvä. Takaosa saisi olla hieman voimakkaampi. Kaunis kaula ja selkälinja. Hieman pyöreät silmät. Hyvät tassut. Suorat, hyvät etujalat. Etuosa saisi olla selvempi. Hyvät värimerkit. Siistit, hyvät liikkeet. EH
Sunnuntaina  Pitsi sai yllättäen elämänsä ensimmäisen pöytähepulin, enkä saanut sitä pideltyä kunnolla, joten tästä johtuen myös sunnuntailta saatiin EH. Muuten tuomari kyllä tuntui Pitsistä tykkäävän, ja nosti sen kilpailuluokassa EH:n saaneiden joukosta neljännelle sijalle:
Voittaja 9.12.2012, Linda Jürgens
Erittäin hyvä tyyppi. Sopiva koko, lyhyt runko, riittävä luusto. Melko hyvä pää. Kuono-osa pitäisi olla pyöreämpi. Hyvät kulmaukset, kaulalinja. Liikkeessä heittää takajalkoja hieman ylös. Tarvitsee kokemusta, hermostunut. Hyvä väri ja turkki. Täydellinen hammasto. EH4
 Videossa juoksenteluosuudet sunnuntailta, Pitsin yksilösuorituksessa oli valitettavasti kuvaajalla käynyt pikku moka, joten sitä ei nyt saatu taltioitua jälkipolville.
Vaikka tulokset hieman jäivät siitä, mitä alunperin toivottiin, oli reissu muutoin kaikin puolin varsin onnistunut. Hotellimme Radisson Blu Seaside oli tosi viihtyisä, meidät oli sijoitettu alimpaan huonekerrokseen ja saipa Pitsi vielä respasta puruluunkin kun hotelliin kirjauduimme! Illalla käytiin lenkillä Koffin puistossa, ja ilman Pitsiä nepalilaisessa ravintolassa herkuttelemassa. Pitsi odotteli hotellihuoneessa ihan tyytyväisenä, oli ilmeisesti nukkunut sen aikaa kun olimme poissa. Muutenkin sopeutuvainen Pitsulainen matkusti varsin hyvin, ja  käyttäytyi reippaasti sekä näyttelypaikalla että muualla, vaikka eräs amerikanakita kävikin hieman liian tuttavalliseksi.
Järjestelyt Messarissa olivat hyvät, autojonoa ei ilmeisesti voi välttää, eikä parkkipaikkojakaan voi rajattomasti olla käytettävissä. Shoppailtavaa olisi ollut vaikka millä mitalla, harmi vaan, ettei sitä kuljetusboksia sitten löytynyt. Kissankuljetuslaatikkoja olisi kyllä ollut, ja kevythäkkejä, muttei koirien lentobokseja. Pitsi-parka kun ei muita rusetteja reissultaan saanut, niin osti sitten itselleen ja Pennille hupiruusukkeet muistoksi.  Lisäksi ostimme rotuyhdistyksen kojulta rotumääritelmän tulkintaohjeen, joka oli kyllä yhtä tyhjän kanssa, onneksi ei ollut kallis (3 euroa). Olen joskus lukenut kultaisten noutajien vastaavan pumaskan, ja tämä kääkkäversio oli siihen verrattuna harmillisen suppea, ja siitä puuttuivat kokonaan havainnollistavat piirrokset ja tyypillisimmät virheet.
Reissun parasta antia oli tietysti tuttujen treffaaminen, saatiin vaihtaa kuulumisia porukalla ja siskokset saivat vähän tehdä tuttavuutta toisiinsa. Pitsin upea sisko Fiona nappasikin lauantaina junnutittelin itselleen täysin ansaitusti, onnea Sanna ja pikku-Fiu!
Pitsi poseerauslavalla hieman huonosti aseteltuna
Joulukuun lähestyessä puolta väliä pitäisi aloittaa ensi vuoden suunnittelu. Mitkä näyttelyt kierretään, mihin agikisoihin pyritään osallistumaan? Missä välissä Pitsi treenataan kisavalmiiksi? Turku KV:hen olen jo Pitsun ilmoittanut, se on 20.1., muuten suunnitelmat ovat vielä auki. Onneksi agikisoja on niin paljon, että niitä voi näppärästi poimia kisakalenterista niille viikonlopuille, jolloin ei näyttelyitä ole. Kotonakin pitäisi kuulemma ehtiä joskus olemaan?
 

tiistai 4. joulukuuta 2012

Maan pinnalle ja kohti Messaria

Lauantaisesta kisamenestyksestä huumaantuneina olemme tietenkin Pennin kanssa leijailleet onnellisina, onhan tuo kisoissa pärjääminen meille aika harvinaista herkkua ollut viimeisen vuoden aikana. Aikansa kuitenkin kutakin, maa kutsuu, ja arkiset rutiinit.

Yhtäkkisen kylmyyden vuoksi Pitsi on saanut tottua haalariin pukemiseen ja siinä liikkumiseen kerralla, ja hyvinhän se on tottunutkin. Sehän kirmailee haalarissaan lenkillä iloisemmin kuin Penni, jonka mielestä sekä musta että punainen haalari (sama koko, eri malli) haittaavat hänen jänteviä liikeratojaan liiaksi. Pakkasta on siis ollut joka päivä viitisentoista astetta tai enemmän, joten pelkillä mantteleilla ei enää pärjää, tassut alkavat palella. Joulun lähestyessä oli aika kaivaa lampaantalja vaatehuoneesta, ehkä Pitsi on jo tarpeeksi viisas, eikä nyhdä sitä kappaleiksi? Kovasti se ainakin näytti koiria kiinnostavan.



Maanantain treeneissä oli järkyttävän kylmä, kotiin ajellessa auton mittari näytti -18. Rata oli hauska, siinä oli vauhdikkaita pätkiä ja paikkoja, joissa sai käyttää monenlaisia ohjauksia. Yllätin itseni positiivisesti ehtimällä yhteen persjättöön hyvin joka kerta, ja Penni yllätti iloisesti hakeutumalla pujotteluun kovassa vauhdissa ihan itsenäisesti. Ehkä se jonain päivänä tekee niin myös kisoissa? Toisella yrittämällä pujotteleminen olikin sitten kauhean hankalaa, mutta selvittiin siitäkin. Täytyy nostaa koiralle hattua, minä en sen "vermeissä" juoksisi 18 asteen pakkasessa metriäkään!

Koiranäyttelyvuoden kohokohta eli Messari lähestyy uhkaavasti, ja tänään ajattelin aloittaa valmistelut tekemällä jotain, mitä olen viimeksi tehnyt melkein 20 vuotta sitten; pesemällä koiran näyttelyitä varten. Shampoo oli tarjouksessa, joten se on varmasti ihan loistavaa, tai ainakin riittävän hyvää meille. Tässä talossa turkkia on perinteisesti kunnostettu lähinnä sisältäpäin, pinskuja kun ei kehään trimmata. Pari kuukautta sitten ostettu Viacutan onkin tehnyt tehtävänsä, koirat kiiltävät kuin Kekkosen kalju. Pesuoperaation jälkeen Pitsi pääsee saunaan lämmittelemään, Pennin pesuvuoro on hiukan lähempänä joulua.

Pesuaine & pesu-uhri
Tavoitteet Messariin? Jos yksittäiseen näyttelyyn nyt voi edes tavoitteita asettaa, niin mukavaa olisi, jos Pitsi saisi SA:n. Huippuhienoa olisi, jos se pääsisi 4 parhaan joukkoon junnunartuissa, saa nähdä miten plikan käy! Toisena tavoitteena on viettää rentouttava viikonloppu harrastuksen ja ystävien parissa, nauttia valmiista aamiaispöydästä ja siitä, ettei tarvitse pestä pyykkiä tai astioita tai kenenkään pyllyä kahteen päivään.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Onnistumisia! (Huomaa monikko!)

Huh, mikä kisareissu! Matka Seinäjoelle oli pitkä, melkein 200 km, ajokeli luminen ja koko reissu venahti 11-tuntiseksi, mutta kyllä kannatti. Kotiintuomisina meillä oli paitsi kasa sekalaisia palkintoja mokkanahkaisesta dummysta kynttilälyhtyyn, myös KAKSI LUVAa!

Kisapaikka oli todella mukava. Wallsport Areena oli avara, valoisa, lämmin (n. 15 astetta) ja kaikilla mukavuuksilla varustettu. Ihan vieressä kulki lukematon määrä metsäpolkuja, ja hallin pohja (tekonurmi + kumirouhe) oli todella hyvä, sekä itselle, että koiralle. Kanttiinissa kelpasi pankkikortti, ja ilmeisesti jossainpäin rakennuskompleksia olisi ollut myös pizzabuffet, johon emme valitettavasti ehtineet tutustua.

Ensimmäinen agirata vaikutti hieman sekavalta, ja syykin siihen löytyi nopeasti: kyseinen rata ei suinkaan ollut se rata, jonka tuomari oli kisaan suunnitellut, vaan edellisen luokan (1lka) radasta improvisoitu hässäkkä, jossa oli vain muutettu numerojärjestystä. Ratkaisuun päädyttiin aikataulullisista syistä, eikä se välttämättä ollut huono idea, koska kisat saatiin kuitenkin päätökseen aikataulun mukaisesti klo 18:30. Tälle radalle starttasimme hieman jännittyneinä kumpikin, ja heti kolmantena esteenä ollut pujottelu meni niin perseelleen kuin mennä vain voi. Minä ryntäsin, koira ryntäsi, kumpikaan ei edes katsonut mihin ollaan menossa. Tästä sisuuntuneena aloin hosua, ja ohjasin Pemun keinulle liian kovassa vauhdissa, lopputuloksena komea lentokeinu. Rata suoritettiin virheittä loppuun, ei niin tyylikkäästi mutta ainakin vauhdikkaasti. Tuloksena siis 10 rv, ja ilmeisesti viimeinen sija hyväksytyn tuloksen saaneissa. Jippiaijee.

Seuraava kisa oli hyppäri, joka vaikutti kammottavan kiemuraiselta. Radan keskivaiheilla oli seitsemän esteen hässäkkä, jossa joka esteellä piti tehdä jotain kommervenkkiä; putkijarrutusta, ennakoivaa valssia, puolivalssia ja vaikka mitä. Hyllyjä ropisi makseissa, eikä kukaan saanut nollaa, joten kun rataantutustumisessa kuulin, että vaadittu etenemä oli 3,6 m/s, olo alkoi olla hieman toivoton. Radalle kuitenkin lähdettiin sillä ajatuksella, että pujottelu on saatava sujumaan, ja näinhän siinä kävi, että sekä pujottelu että se hankala pätkä sujuivat hienosti. Viimeisellä putkella mielessä kävi nolla, ja maaliin päästessä oli pakko kuvanauhalta tarkastaa, että ei, ei se tuomarin käsi kyllä noussut missään vaiheessa! Suoritus oli muuten ihan ok, mutta heti pujottelun jälkeen Penni meinasi livahtaa samaan putkiansaan kuin moni muukin, onneksi ehdin kutsua sen pois. Fiksua olisi toki ollut estää se livahdus ohjauksella jo etukäteen, mutten mukamas ehtinyt? Meno ei ehkä ollut maailman kauneinta ja sujuvinta, mutta lajissa ei ilmeisesti tyyllipisteitä jaeta. Aikaa ei hirveästi käyttämättä jäänyt, tuloksemme oli -2 ja jotain, joka oikeutti kuitenkin kisassa toiseen sijaan ja LUVAan.


Edellisen kisan menestyksestä onnellisena en melkein saanut omaa keskittymistä kasaan viimeistä, teknistä mutta mukavan juostavaa agirataa varten, ja vielä kolme koirakkoa ennen meidän vuoroa oli epäselvää, miten radan alkupätkän suorittaisin. Vaihtoehtoina oli jättää koira lähtöön ja kutsua 3. esteeltä (linja neloselle oli näin parempi ja nopeampi) tai sitten kutsua 1. ja 2. esteen välistä, jolloin reitti oli hieman hitaampi. En ollut lainkaan varma, pysyisikö Penni lähdössä kun kävelen niin kauas, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Näinhän sen treeneissäkin tekisin, eikä nyt muutenkaan kahta nollaa voi samana päivänä saada, eihän? Pysyihän se siellä, tosin sen pää heilui kuin vieteriukolla ja silmät pyörivät päässä, mutta se pysyi. Alku siis onnistui, ja yllättäen myös pujottelu, ja radan puolivälissä meno alkoi tuntua ihan vaan hirveän hauskalta. Radan teemana oli selvästi koiran hallinta myös kovemmassa vauhdissa, piti uskaltaa vähän ottaa riskejä. Penni eteni melko nopeasti ja todella kuuliaisesti, se ohjautui yhtä hyvin kuin treeneissä! Loppusuoran auetessa laitettiin vielä isompaa vaihdetta silmään, ja riskillä annoin eteen-käskyn, linja kun ei ollut suora, ja oli siinä muurikin matkalla. Pemu kuitenkin eteni vauhdikkaasti maaliin ja poimi oikeat esteet matkan varrelta! Maalissa fiilis oli mahtava, mutta vilkaisu ajanottotaululle toi pettymyksen; aikamme oli 42 ja jotain, ja muistin, että enimmäisaika radalle olisi ollut 40 sekuntia. Koira sai tietenkin suorituksestaan asianmukaiset kehut ja palkat, olihan nyt yliaikanollakin paljon parempi suoritus, kuin meidän viimeaikaiset hyllyt ja keppivitoset. Hetken kuluttua kuulutettiin epävirallisia tuloksia, eikä nimeämme mainittu kolmen kärjessä, joten aloin pakkailla kamoja ja pukea koiraa jäähdyttelylenkkiä varten. Samaan aikaan suoritettiin palkintojenjakoa, ja yllättäen meidät kutsuttiin sinne, kolmannelle sijalle, ja vieläpä LUVAn saaneina! Epävirallisissa tuloksissa ei siis ollutkaan mukana meidän tulosta (jokin moka kuuluttajalta?), vaan olimme ihan oikeasti tehneet  nollan ajalla -7, etenemä 3,95 m/s! Penni perhana oli siis tehnyt elämänsä ensimmäisen tuplanollan virallisissa, sijoittunut kahdesti 3 parhaan joukkoon ja saanut samalla kisareissulla kaksi LUVAa!

Fiilis radalla oli parempi kuin koskaan ennen, koira oli nopea, kuulolla, ja reagoi ohjaukseen hienosti. Itsekin olin vähemmän pökkelö kuin kisoissa yleensä, ja maltoin keskittyä kunnolla etenkin siihen pujotteluun. Kun huomasin, että koira toimii hienosti, uskalsin ohjata hiukan riskilläkin ja aiempia kisatilanteita rennommin. Ohjaussuunnitelmat toimivat toivotunlaisesti, ja muistin jopa tehdä sen suunnittelemani putkijarrutuksen, vaikka se usein kisatilanteessa unohtuu tai myöhästyy. Tähän flow-tilaan kun pääsisi useamminkin! Jos jotain korjattavaa oman ohjauksen lisäksi pitää etsiä, niin pujottelu voisi tietenkin olla huomattavasti nopeampi ja varmempi. Myös kontakteilla olin paikoitellen huolimaton, niihin pitää alkaa panostaa enemmän myös kisatilanteessa. Monia kaarteita olisi voinut pienentää paremmin ajoitetulla ohjauksella, ja voittaa aikaa.

Kotimatka sujui väsyneissä, mutta onnellisissa merkeissä, matkaseurana ollut Ansa-bortsukin oli saanut LUVAn, ja päässyt sekin palkintopallille kahdesti. Näin onnistunutta kisareissua ei meillä koskaan vielä ole ollut, enkä tiedä tuleeko ikinä olemaankaan, joten nyt pitää nauttia kun kerrankin onnistuu!

Pennille on jokaisesta nollasta kakkosissa luvattu juustohamppari, kisojen jälkeisenä päivänä hän lunasti luvatun palkintonsa: tuplanollasta tuplajuusto! Kyllä maistui!