perjantai 26. syyskuuta 2014

Kisakalenterissa on merkintöjä!

Pitkästä aikaa meidän kisakalenterissa on merkintöjä, ja oon siitä enemmän kuin iloinen! Treenaaminen on hauskaa ja aina tarpeen, mutta kisoissa se osaaminen sitten punnitaan, ja sieltä ne parhaat kotiläksyt saa. Jos treeneissä koira vilahtaa väärään putkeen, se ei niin haittaa kun aina voi ottaa uudestaan, mutta kisojen jälkeen minä ainakin soimaan itseäni vielä pitkään, jos oma hiturointi on hyllyn aiheuttanut. Tai ohjausvirhe, tai radanlukuvirhe.

Kalenterissa on nyt siis seuraavat merkinnät:
27.9. Lempäälä, Pitsi tempaisee kolme agirataa.
5.10. Jyväskylä, rotumestaruudet, kummallekin koiralle 2 starttia.
12.10. Kotikisat, Pitsi saa juosta kaikki kakkosen radat, niitä taisi olla 3 kpl.

Huomenna siis ajellaan Lempäälään, lähden tällä kertaa Pitsin kanssa ihan kahdestaan, Penni kun aloitti juoksun alkuviikolla. Se saa siis kisata Jattilassa juoksuisena, sehän on nykyään sääntöjen mukaan ihan sallittua. En usko että sitä kauheasti haittaa moinen, odotukset Pemun suoritusten suhteen nyt eivät kovin korkealla ole muutenkaan. Treeneissä se on ollut ihan mahtava, jos samaa rähinää saisi kisaradalle niin sehän olisi ihan huippua, harmi vaan että koira on koko vuoden säännönmukaisesti lässähtänyt kisatilanteessa ja lähinnä vilkuillut yleisöön juostessaan. Johtunee liian vähäisestä kisaamisesta, mutta minkäs teet.

Pitsin huomisia startteja odotan myös mielenkiinnolla, se saattaa olla tosi hyvä, tai sitten edelleen hormonihäröinen ja outo. Onneksi Lempäälän halli on sille ollut aina ihan mieluisa kisapaikka, itsekin olen siitä vuosien varrella oppinut pitämään.

Das Modell

Armas aviomies sponsoroi koirille tuon paksumman Back on Track -takin, se kun oli tarjouksessa Mustin ja Mirrin verkkokaupassa edulliseen hintaan, vain 35 euroa. Sillä hinnalla ei saa edes tavallista toppatakkia koiralle, ja verkkokankainen malli on talvella huono, joten tartuimme tarjoukseen. Tänään bongasin vielä Topsportin muuttomyynnistä ohuen urheilupaidan, joka soveltunee näihin talven hallikisoihin kivasti. Kovin usein en tämmöistä välineurheilua harrasta, enkä edelleenkään laita sellaisia trikoita jalkaani, mutta eiköhän näillä taas hetki pärjätä!

perjantai 19. syyskuuta 2014

Laatuaikaa kera koirain

Taas on ollut kyllä niin kiireinen viikko, että hädin tuskin olen lenkille ehtinyt koirien kanssa! Onneksi perjantai on akateemisen maailman lauantai, ja silloin ehtii myös opsikelija-äiti-vaimo-yksityisyrittäjä harrastaa harrastuskoiriensa kanssa.

Tänään harrastimme agilityä ihan keskenämme, kuvasin Pitsin treenit videolle, koska halusin tietää miltä homma näyttää. Ja hyvä oli, että kuvasin, kaikenlaista valkeni taasen. Aikomus oli tehdä 1) A- ja keinutreeniä 2) nollatreeniä, koska 27. päivän kisat Lempäälässä lähestyvät uhkaavasti.

Rata oli kiva ja helpohko, oikeastaan ihan tarkoitukseen sopiva: nolla oli tehtävissä helposti, mutta tiukkojen kurvien takia joutui hiukan raapimaan päätään. A-esteeltä loppuun olikin sellainen osio, johon kokeilin monia vaihtoehtoja, enkä oikein millään saanut mieleistäni lopputulosta. Ekalle hypylle joko valssi tai vastakäännös, pituuden jälkeiselle paras oli vastakäännös. Takaakin kokeilin ohjata, eikä se itse asiassa videolla näytä lainkaan huonolta.


Videon kun katsoin, niin muutama pointti nousi esiin:

1) Takaa ohjatessa koiran vauhti pysyy yllä yllättävän hyvin
2) A:ta edeltävällä takaakiertohypyllä vauhti pysyy yllä hienosti tiukasta kurvista huolimatta
3) Sen valssin olisi saanut tehdä vieläkin aikaisemmin tuohon A-esteestä seuraavalle hypylle
4) Pituuden jälkeisellä hypyllä ei riitä se, että heittää koiran ja liikkuu, jotain on tehtävä enemmän.

Ennen kisoja pitää vielä käydä muistuttamassa koiraa pussin olemassaolosta, ja sitten vaan kisailemaan, jee! Lempäälässä tarjolla onkin yhteensä neljä kakkosten rataa, joista me osallistutaan 3 x agiin. Hyppärin jätän väliin kun hyppyluva meillä jo on, eikä ole järkeä rasittaa koiraa neljännellä startilla turhaan.

P.s. Pennikin treenasi tänään, ja oli ihan super-Penni! Sehän oikein taistelee lelusta nykyään! Innolla odotan rotumestiksiä, joissa Pennikin sitten pääsee radalle, mikäli nyt sinne ollaan lähdössä.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Verikoirat verijäljellä

AD-päivillä me innostuttiin verijäljestä tai siis oikeastaan MEJÄstä sen verran kovasti, että päätettiin tutustua lajiin lähemmin. Penni pääsi siellä Sysmässä jälkeä  kokeilemaankin, ja Pitsi nyt on aika avoin uusille jutuille, joten suuntasin lähikaupan pakastealtaan kautta metsään.

Homma meni vikaan jo pakastealtaalla, kun mukaan tarttui vahingossa poron eikä naudan verta. No, sama veri se porossakin virtaa, kaipa se paremman puutteessa ajaa saman asian. Ja niin ajoikin. Veren levittämiseen tarvittiin narun päähän kiinnitetty pesusienenpala, sekä kirkkaan värisiä pyykkipoikia jäljen merkitsemiseksi. Kaadolta pitäisi tositilanteessa löytyä kuollut hirvi, jota kokeissa ja harjoituksissa simuloidaan peuran sorkalla. Sellaista meillä ei kuitenkaan nyt ollut, joten kaadon virkaa toimitti mikäs muukaan kuin iltaruokakuppi.

Tänään aamupäivällä kävin tekemässä jäljen netistä lukemieni ohjeiden mukaisesti. Olo metsässä pesusienen kanssa oli lievästi sanoen typerä, ja alkoi tuntua siltä, että pitäisi mennä johonkin kurssille opettelemaan tätä lajia ihan kunnolla. No niin ehkä pitäisikin, mutta ajattelin että kokeillaan nyt mitä tästä tulee, ja tallustin pesusienentä perässäni vetäen kummallekin koiralle n. 20-30 m pitkän jäljen. Pennin jälki oli vähän pitempi, siinä oli yksi makaus ja yksi sellainen kohta, jossa piti hypätä n. 50 cm korkean kivipaaden päälle matkan jatkumiseksi. Pitsin jälki oli helpommassa maastossa ja hiukan lyhyempi, koska se ei ollut mukana AD-päivien jäljestysretkellä, enkä voinut sorkan puuttuessa edes tehdä sille laahausjälkeä alkulämmittelyksi.

Penni jäljesti juuri kuten hänen luonteeseensa kuuluu: innokkaasti, mutta hieman suurpiirteisesti. Se meinasi pari kertaa joutua jäljeltä hukkaan, mutta pienellä opastuksella löysi oikean reitin nopsasti. Makausta se ei merkannut, mutta luulen, että tekemäni alue oli liian pieni. Maaston vaikeammat kohdat se selvitti tosi hienosti, eikä edes se kivipaasi saanut koiraa pois jäljeltä.

Pitsi pyöri alkuun jäljen lähtöpaikalla, ja ihmetteli veren hajua innostuneena. Kehotin sitä jatkamaan jäljelle, ja sepäs meni jonkinlaiseen työmoodiin: häntä suoristui maanpinnan suuntaiseksi, nokka napsahti maahan ja tasainen puksutus kohti kaatoa alkoi. Siinä se eteni, sentilleen jälkeä pitkin, tasaista vauhtia kohti päämäärää. Melkoinen suoritus ekakertalaiselle!

Onhan tuossa lajissa oma vaivansa, säilytellä verta ja sorkkia ja käydä tekemässä jälkiä  ties mihin pusikkoihin, mutta jokin viehätys siinä vaan on. Koirat kun osaavat homman luonnostaan, ja ohjaajan tehtävä on lähinnä seurata vierestä. Kääpiöpinserihän ei mikään varsinainen metsästyskoira ole, mutta kyllä vaan niidenkin nenä toimii hienosti!

torstai 11. syyskuuta 2014

Ne hullut kääpiöpinseri-ihmiset

Lauantaiaamuna koitti odotettu hetki, pakkasin pinsut autoon ja suuntasin kohti Sysmää jo kukonlaulun aikaan. Tarkoitus oli körötellä Porista Päijänteen rannalla sijaitsevaan Sysmä Campingiin n. neljässä tunnissa, mutta matka venähti viiteen tietöistä johtuen. No, tulipahan heti aamutuimaan järvi-Suomi tutuksi, kaunista oli, vaikka väsyttikin.

On the road again.


Perillä suunnattiin heti mustaruskeita pikkukoiria vilisevään ryhmäkuvaan, ja sieltä Kimmon verijälkikoulutukseen. Homma käytiin ensin teoriassa läpi, ja sitten suunnattiin metsään kokeilemaan käytäntöä. Otin matkaan Pennin, joka osoittautui ihan näppäräksi jälkikoiraksi; se pysyi jäljellä, keskittyi hommaan ja eteni välillä turhankin vauhdikkaasti kohti sorkkaa! Tätä pitää ehdottomasti päästä kokeilemaan uudestaankin, tämmöinen zen-olotilaa vaativa nenänkäyttöharrastus sopii varmasti vilkkaille koirille kuin nenä päähän! (Pyykkipojat, veri ja pesusienikin on jo hankittuina!)

Jäljestyksen jälkeen Pitsi pääsi näyttelytreeneihin, ja ruuan jälkeen käynnistyivät olympialaiset. Joukkueemme jäi viimeiseksi, mutta mitäs  tuosta, hauskaa oli ja kylkiluut rytkyivät sählyn tiimellyksessä! Ammunnassa sain täydet pisteet, pitääköhän tässä ruveta metsästystä harkitsemaan harrastukseksi? No  jaa, ne elukat kuulemma liikkuu siellä metsässä, ovat siis vähän vaikeampia saaliita kuin siideritölkit.

Pitsin uusi posekuva, ikää siis 2 v 8 kk (Kuva M-L Kurvinen)

Iltajuhlassa kerrattiin vuoden kohokohtia ja jaettiin palkintoja, mekin saatiin omamme. Ne kyllä lämmittivät mieltä, koska Pitsin valioitumista ei silloin tammikuussa oikein AD-porukalla päästy juhlimaan. Nyt iloittiin kuitenkin kaikkien tuloksista yhteisesti, ja kilvoiteltiin jos jonkinlaisissa lajeissa, joista ei sitten enempää ole mainittavaa. Eikä toivottavasti kovin paljoa valokuviakaan.

Päijänteen rannalla palkintojen kera

Pinsut poseeraa, tosin vähän huonosti.


Sunnuntaina oli kiihdytyskisat ja mätsäri, ja ruuan jälkeen köröttelin taas kotiin. Pitsi reissasi kuin vanha tekijä, Penni ei oikein 4½ tunnin ajomatkaa osannut arvostaa. Penni sai leirillä osallistua kaikkiin aktiviteetteihin siinä missä Pitsikin, vaikkei AD-koira olekaan, ja sekös oli Pennistä mukavaa.

Reissu oli rankka ja ajomatka pitkä, mutta todellakin kaiken sen arvoinen. Oli hauskaa nähdä muita tiimiläisiä pitkästä aikaa, ja ohjelma oli kyllä huolella koostettu ja suunniteltu. Paikkana Sysmä Camping oli vallan mainio, ruoka oli hyvää, yrittäjä erittäin  palveluhenkinen ja säätkin suosivat. Tänne tullaan ensi vuonna uudestaan!

Alkuillan grillailut järvimaisemassa.