Pitsin ekat kisakuvat

Netistä löytyi pari kuvaa teinipissiksen kisareissulta:

On se vaan iso tyttö jo, meidän pieni Pitsi! :)

Teinipissis epiksissä

Keskiviikkona kävi Pennillä taas hieroja, ja koira näytti käsittelyn jälkeen tältä:

Voisi siis sanoa, että gutaa teki taas. Käsittelyyn se suhtautui yhtä hyvin kuin viimeksikin, ja suunnitelmana olisi nyt siis treenata kerran ja sitten kisata, sen jälkeen tarkkailla tilannetta. Seuraavaa hierontaa suunnitellaan joulukuulle. Kisoista vaan ei ole tietoa, koska sellaisiin päästään, lokakuu on jo täyteen ympätty, eli marraskuulle varmaan menee. Harmi, nyt kun se kulkeekin taas kivasti.

Pitsi kävi maanantaina treenaamassa, ja oli taas kovin pätevä. Pussikin sujui hienosti, vaikka se oli sellainen inhottava muovinen, eikä samanlainen kankainen kuin WeCA:n hallilla.

Lauantaina Pitsi suuntasi Sastamalaan epiksiin, ja selvitti haastavahkon mölliradan lähes täydellisesti, oikein reippaalla vauhdilla. Alkuun tehtiin onnistunut ihmisnuoli, ja homma toimi kuin junan vessa ihan radan loppupuolelle asti. Siellä Pitsi ilmeisesti hätkähti esteen lähellä seissyttä ratahenkilöä, pinkaisi väärälle esteelle, ja oli vähän säikähtäneen oloinen. En välittänyt asiasta, ohjasin iloisesti radan loppuun ja palkkasin. Avoimen luokan radalla koira olikin sitten ihan erilainen, hidasteli, katseli tuomaria ja yleisöä, nuuski maata. Ohjasin huonosti yhden kohdan, ja Pitsi hyppäsi saman hypyn kahteen kertaan, joten tuloksena hylätty. Ihmettelin toki koiran käytöstä, ja päätin ottaa radan uudestaan, ettei jäisi paha maku suuhun, mutta vähän meni tämäkin pieleen; toisella kierroksella koira hidasteli ja nuuski enemmän, jopa pysähteli. Lähes virheittä se sen radan kuitenkin meni, teki vain yhden virheen pujottelussa, eli 5 + yliaikaa, tällä yllettiin kolmannelle sijalle. Videolla näkyy avoimen radan ensimmäinen suoritus, möllirataa ei saatu kuvattua.

Kisojen jälkeen iski paniikki; mitä nyt? Onko tämä nyt sitten tässä, alkaako se nyt kyttäämään kaikkia ratahenkilöitä ja haukkumaan niitä, kuten joillakin rotunsa edustajilla on joskus tapana. Tuleeko tästä ikinä mitään? Se on tähän asti niin hyvin keskittynyt vain ohjaukseen ja esteisiin, mistä ihmeestä se nyt yhtäkkiä keksi ruveta kyttäämään ihmisiä? Sehän tykkää ihmisistä! Hätäpaniikkiahdistusviesti valmentajalle auttoi, tai lähinnä vastaus: ei kirvestä kaivoon, hengitä syvään, koira on nuori & kokematon ja matka jatkuu. Näinhän se on, toivotaan, että tämä nyt oli vain teini-iän kotkotuksia!

Se kulkee sittenkin!

Olin väärässä, kolmen viikon treenitauko ja tekemättömyys & hieronta oli juuri sitä, mitä Penni tarvitsi. Se nimittäin kulki sittenkin, haparoinneista huolimatta jopa 3,9 m/s! Monelle koirakolle tuo ei olisi kummoinen vauhti, mutta kolmen viikon takaisen etenemän ollessa 3,2 m/s tätä paljon suoraviivaisemmalla radalla, en voi kuin olla iloinen! Hommassa on taas pitkästä aikaa jotain järkeä myös Pennin kohdalla!

Tuomarina toimi Sari Mikkilä, ja hän olikin tehnyt oikein kivat, monipuoliset ja juostavat radat, joilla koiran linjat olivat koko ajan tavallaan järkeviä, ja kaikessa oli jokin pointti.

Eka rata oli hyppäri, ja sille Penni lähti yllättävän levollisesta istuma-asennosta. Kompastelin ja liukastelin ylimääräiseen hiekkaan, mutta kaikenlaisista aivopieruista ja muista huolimatta selvitimme radan virheittä pituusesteelle asti. Siinä ilmeisesti koira kompastui, ja kaatoi laatikot. Olin puolet radasta myöhässä, ja toinen puoli oli muuten vaan vähän pelastelua, kun koira kulkikin puolet odotettua lujempaa, mutta tässä alkoi nyt olla sitä tekemisen meininkiä, mitä Pennin kanssa on joskus ollutkin! Tuloksena siis 5, aika -2 ja jotain, sijoitus ei ollut kummoinen.

Toiselle radalle skarppasin itse henkisesti, ja se menikin rytmiltään vähän paremmin, harmi vaan, että vauhti kostautui: jälleen lentokeinu. Tätä pitää nyt oikeasti treenata. Muuten mentiinkin nollilla, tuloksena kuitenkin HYL, koska uusin sen perhanan keinun. Tämä rata oli jotenkin tosi kiva, ja siinä sai tehdä kaikenlaista, fiilis oli radan jälkeen mainio.

Kyllä kannatti maksaa hieronnasta, seuraava käynti onkin jo ensi viikolla. Seuraavia kisojakin voisi katsella..

Treeniä ja ei treeniä

Penni on nyt vetänyt lonkkaa jo noista viidennen päivän epiksistä asti, ja tuntuu olevan tarmoa täynnä. Se on ollut pari kertaa hallilla mukana, muttei ole itse tehnyt mitään, lenkkeillyt vain. Mielenkiintoa tekemiseen pitäisi siis sunnuntaina löytyä, nyt vaan huolettaa se lähtötilanne, mitenköhän koira malttaa jäädä odottamaan, kun aivot käyvät ylikierroksilla?

Jotenkin muutenkin tuntuu siltä, että tämä tekemättömyys ei ehkä sittenkään ollut hyvä idea koiran henkisen vireen kannalta, mutta kokeillaan nyt kumminkin. Kotikisat ja tuttu halli, että sen puolesta ei pitäisi olla ongelmaa, mutta kun kyseessä on Pemu, ei siitä ikinä tiedä. Tuomari on ainakin aiemmin tehnyt mielestäni kivoja ratoja, ja lähtöpaikkakin on ok (13.), joten sen puoleen ei pitäisi kauheaa stressiä olla. Nyt täytyy vaan pitää ajatus kasassa rataantutustumisessa, opetella rata loppuun asti kunnolla ja mielellään vielä oikein.

Pitsi kävi maanantaina ohjatuissa ja torstaina omatoimisissa treeneissä, ja on kyllä pärjäillyt hyvin. A-estettä ei ole vakaasta aikomuksesta huolimatta harjoiteltu, hyi meitä! Pujottelua on kumminkin tehty, takaaleikkaukset luonaavat hienosti molemmista suunnista ja suoritusvarmuus on tosi hyvä. Edelleen pitää tehdä eri kulmia ja niitä sivuirtoamisia, mutta kaikkea ei samalla kertaa voi tehdä.

Pyöritys alkaa olla Pitsulle ihan tuttua kauraa, ja maanantaina kun harjoiteltiin sitä ah niin muodikasta linjaamista, Pitsi innostui kiitämään oikein kivaa vauhtia. Lisäksi se teki elämänsä ekan leijeröinnin sujuvasti. Tuossa linjaamisessa on kyllä ideaa, itsekin usein teen sen virheen että mietin mitä voisin tehdä esteellä 3, vaikka linjaamalla siihen koiran reittiin olisi voinut vaikuttaa jo esteiden 1 ja 2 välillä. Tätä pitää siis opiskella lisää.

Tänään meillä kävi siitä kivoja vieraita, että toivat paitsi pullaa, myös koirille leluja. Ulkomailta asti tilatut Tug-enuff-vetolelut saapuivat vihdoin, jee! Penni sai fleecehihnan rähinöintiä varten, Pitsi puolestaan hienon yhdistelmälelun, jossa on feecekankainen namitasku, vetokahva ja kumipallo. Innolla odotamme testikierroksia!

P.s. Pitsi käväisi muuten ex tempore mätsärissäkin sunnuntaina, saaden sinisen nauhan ja kolmannen sijan. Jippiaijee.

Hierotut koirat

Tänään kävi pinsureilla ekaa kertaa ikinä koirahieroja, ja hommasta selvittiin varsin kunniallisesti. Nähtäväksi jää, mitä vaikutuksia hieronnalla on, etenkin Pennin kohdalla.

Pitsi hierottiin ensin, ja se nyt oli tietenkin mielin kielin hierojan sylissä jo ennen kuin hän ehti lattialle istahtaa. Se antoi asettaa itsensä kyljelleen viltille hierottavaksi, eikä meikäläistä tarvittu hommassa laisinkaan. Kiemurtelua kyllä piisasi, hieronta kun kesti vähän yli tunnin, ja se nyt on aika pitkä aika olla paikoillaan!

Pitsistä ei jumeja löytynyt, vain pienenpientä kireyttä lantion alueella. Se nautti venytyksistä kovasti, ja antoi rullata itsensä sikiöasentoon ja siitä taas pitkulaiseksi, jalat äärimmilleen venytettyinä. Jatkohoitona sovittiin, että hierotaan tarpeen vaatiessa, muussa tapauksessa puolen vuoden kuluttua.

Pennin kohdalla olin vähän huolissani etukäteen, se kun ei anna kaikkien puolituttujenkaan koskea itseensä, saati ventovieraan hierojan. Ongelmia ei kuitenkaan ilmennyt, kun laitoin koiran seisomaan hierojan ja itseni väliin, ja pidin siitä kevyesti kiinni ensimmäiset minuutit. Sitten sainkin jo irrottaa otteeni, kun koira kellahti silmät ummessa maate, ja ryhtyi piereskelemään antaumuksella. Se meni hierojan taitavista otteista niin rennoksi, että makasi lähes taju kankaalla kyljellään, eikä edes moittinut, kun hieroja käänsi sen selän kautta ympäri toiselle kyljelle. Venytyksistä se piti kaikkein eniten, ja suostui yllättäen sekin sikiöasentoon mukisematta. Loppujen lopuksi Penni olikin siis se helpompi hierottava, ei edes kiemurrellut.

Pennillä kireyttä oli enemmän, siis koko selän alueella ja erityisesti lantiossa. Lantion alueen kiristykset kuulemma ovat kääpiöpinsereiden tyyppivika. Mitään vakavaa vikaa hieroja ei kuitenkaan koirasta löytänyt, ja sovittiinkin, että Penni kisaa 22. pvä normaalisti, ei treenaa sitä ennen, ja sitten syys-lokakuun vaihteeseen sovitaan uusi hieronta-aika.

Nyt koirat vetävät unta palloon sohvalla, ja pääsevät illalla ohjeen mukaan puolen tunnin reippaalle kävelylenkille, että kuona-aineet poistuvat lihaksista.

Toinen tähtihetki!

Viime postauksessa kirjoitin, että yhdellä tähtihetkellä jaksaa taas huonompienkin reissujen ja treenien yli, mutta nytpä saatiin jo toinen tähtihetki tälle kuulle, vaikka eletään vasta syyskuun kuudetta päivää! Näillä endorfiineilla painetaankin sitten vaikka jouluun asti!

Suuntana meillä oli eilen Lieto, siis tarkemmin ATT-areena ja epikset. Ensin kisattiin avoimella agiradalla ja sitten möllien hyppärillä, nykyään järjestetään näköjään sellaisiakin, onpahan ainakin matala kynnys osallistua. Otin molemmat koirat mukaan, ja ilmoitin molemmat molempiin luokkiin, kun kerran Lietoon asti oli lähdetty.

Avoimen tuomarina toimi Heidi Viitaniemi, ja rata olikin ihan hänelle tyypillinen: sujuva, mukava ja vaikeusasteeltaan sopiva, kisaluokkana varmaankin kakkosluokan tasoa. Estevalikoimaan kuuluivat mm. kaikki kontaktit, rengas ja pujottelu. Rataantutustuminen tuntui hiukan oudolta, kun piti ajatella kahta eri koiraa yhtä aikaa, mutta siitäkin selvittiin.

Penni starttasi ensin, teki nollan, ja oli taas hiukan hidas. Keinulla tosin himmailtiin ihan tarkoituksella, ATT:n keinu kun on tunnetusti aika hidas, ja Penni on siltä lennähdellyt ennenkin. Pujottelu sujui kuitenkin mukavasti, ja kokonaisvaikutelma oli paljon parempi kuin Forssassa. Etenemä sillä oli vaivaiset 3,22 m/s, parinkymmenen koiran kisassa se ylsi neljänneksi.

En kyllä oikeastaan yrittänytkään ohjata erityisen nopeasti, keskityin lähinnä kontakteihin ja pujotteluun. A:lta se hyppää ihan typerästi, täytyypä vähän naksutella taas.

Sitten oli Pitsin vuoro, ja sen kanssa suunnitelma olikin se, että teen rataa vaikka pätkissä jos tarve vaatii, palkatakin sai kesken, ja tavoitteena oli, että koira tekee kaikki esteet vieraassa paikassa. Sen kisakokemushan rajoittuu siihen yhteen möllirataan Äetsässä, eli esim. pujottelua se ei ole koskaan tehnyt kisatilanteessa, ja tämä rata nyt oli kuitenkin aikalailla möllirataa vaikeampi.

Pitsi lähti liikkeelle hirveän iloisesti ja hyvällä vauhdilla, joten annoin mennä. A:lla se otti kontaktin, mutta makuuni liian ylhäältä, joten kehikon käyttö jatkukoon. Musta, ulkokierteinen putki sujui ongelmitta, keinu himmailtiin kauniisti, ja puomi onnistui hyvin. Kepit olivat radalla melkein viimeisenä, ja hienosti se pikkukoira jaksoi siellä asti vielä keskittyä, hakeutui siis itse oikein aloitukseen ja pujotteli aivan virheittä. Ilo ja yllätys olivat maalissa päällimmäiset fiilikset, Pitsihän teki nollan sekin!

Videosta huomaa, että Pitsi hyppää paikoin vähän oudosti; johtuu varmaankin siitä, että esteet tässä ovat kaikki 30 cm korkeita, kun Pitsi on treeneissä tottunut menemään yleensä vain 25 cm hyppyjä, joidenkin yksittäisten esteiden ollessa 30 cm. Upeasti se kuitenkin tekee hommia, ei välitä vieraasta hallista, pohjasta, esteistä, ratahenkilöistä eikä metelistä! Vauhti oli Pitsillä niinkin ripeä kuin 3,73 m/s, vaikka paikoin vähän hidasteltiinkin, ja yllätyksekseni sillä sai pokata itselleen toisen palkinnon. Pitsi sai pienen pussin Natural Menuta (se onkin melkein loppu) ja aivan ihanan, liki metrin mittaisen pehmolelukäärmeen, jonka sisällä on kolme eri vinkua. Kyllä oli juhlaa kun kotiin päästiin!

Möllirata oli suoraviivainen ja vaati kuskilta nopeita kinttuja. Pennin kanssa kävi pari väärinkäsitystä, ja se suihki muutamasta esteestä ohi, kun ohjaaja juoksi käsi ojossa unohtaen a) käskyttää b) seurata koiraa. No, Pitsi pisteli sitten senkin edestä, tosin ohitti maalisuoralla yhden hypyn, kun oma ohjaus vähän lopahti kesken. Siitä siis moitteet ohjaajalle, ei koiralle.

Möllirata oli kuitenkin hauska irrottelu kummallekin koiralle, ja kotiin oli kiva körötellä, kun matkaseurana ollut bortsuotus pokkasi itselleen mölliluokan voiton.

Penni tarvitsee nyt vähän tuumaustaukoa, ja mielestäni hierontaa. Hieroja onkin tulossa ensi viikolla hoitamaan molemmat koirat. Jos kaikki on siltä osin kunnossa, Pennin ajattelin ilmoittaa piirinmestaruuskisoihin 22.9. Noormarkkuun.

Pitsi puolestaan yllätti taas niin positiivisesti, etten oikein itsekään uskoisi, ellei olisi videota todisteena. Äetsän hissutteluun verrattuna se oli nyt oikein vauhdikas, ja jopa kuumeni lähtötilanteissa, kun tajusi, mistä on kyse! Vakaa aikomus on koko ajan ollut aloittaa viralliset kisat vasta tammikuussa, mutta sitäkin ehkä voidaan harkita uudelleen. Se pussi pitää kyllä opetella ennen sitä!

Ääripäästä toiseen

Eilisten alisuoriutumisten jälkeen oli melko epätoivoinen olo, eikä muille maille karannut puheääni parantanut asiaa. Olo oli karsea, ja treenien ajaksi pyydetty lapsenvahtikin joutui perumaan, joten uuden hommaaminen oli taasen oma projektinsa. Hetkellisesti jälleen kävi mielessä tämän(kin) harrastuksen mielekkyys, kun kiljuvaa taaperoa putsasin, puin ja kuskasin hoitoon. Hiki tuli taas jo ennen kuin edes päästiin ulko-ovesta pihalle.

Onneksi Pitsi pelasti päivän; se teki vaikeaa rataa tuulennopeasti, virheittä ja pehmeästi ohjautuen. Se teki kontaktit virheittä, pujotteli täydellisesti, ja oli muutenkin kuin unelma. On muuten hieno tunne, kun huomaa, ettei ole koskaan ohjannut näin nopeaa koiraa, ja tajuaa, että koirahan on omani! Ei ikinä uskoisi, että tämä on nyt se sama pikkukoira, joka sekoili häntä suorana pitkin hallia viime talvena, eikä mennyt putkeen, vaan juoksi aina sen ympäri. Silloin ajattelin, että kaikki tuo iloisuus ja into pitää saada kanavoitua oikein, sitä ei saa missään nimessä tukahduttaa. En myöskään halunnut hosua koiran kanssa, vaan opettaa sille asioita sopivassa tahdissa, sopivassa järjestyksessä. Mielestäni tässä on nyt onnistuttu, treenaaminen on Pitsin mielestä huippuhauskaa, ja se on teknisestikin melko taitava.

Siihen, että samaan vauhtiin ja flow-tilaan päästään kilpailutilanteessa, on tietenkin mailikaupalla matkaa. Pitsi on luonteeltaan Penniä herkempi, ja tarvitsee varmaan enemmän aikaa oppiakseen kisaamaan, ja menemään eri paikoissa ja alustoilla ja esteillä ja häiriöissä. Tähän asti olen jaksanut sen kanssa tehdä hommia maltilla, ja aion jatkaa samalla tavalla. Nyt käydään vähän epiksissä haistelemassa meininkiä ja totuttelemassa tilanteeseen, virallisiin ei vielä ole hoppu.

Tämän treenin jälkeen jaksaa taas vähän aikaa niitä huonompiakin reissuja, yksi tähtihetki kantaa aina muutaman huonomman yli!

Paska reissu...

mutta tulipahan tehtyä. Ei siis todellakaan mennyt putkeen tänään Forssassa. Tuomarina oli Asko Jokinen, kisasimme yhden agiradan ja yhden hyppärin.

Kisapäivän aamuna olo oli orastavan flunssan takia aivan järkyttävä, hengitys rohisi, pää särki ja oksetti. Olin todella lähellä jäädä kokonaan reissusta, eli minut tuntien siis oikeasti huonossa hapessa, enhän yleensä jää kisoista kotiin vaikka toinen jalka olisi jo montussa. Selvisin kuitenkin matkaan iloisen seurueen kanssa, ja Forssan Pussikoirien kisapaikka osoittautui ihan näppäräksi ja sijainniltaan erinomaiseksi (raviradan vieressä). Miinusta sai ainoastaan minisepelistä koostuva kisakentän pohja, sekä puffetti josta ei saanut kahvia. Radanrakennus ja tahti muutenkin oli niin sujuvaa, että kisat loppuivat yli ½ tuntia etuajassa!

Eka rata oli vaikeahko, se vaati tasaista etenemistä ohjaajalta ja erittäin hyvää ajoitusta. Nollia tuli todella vähän kaikissa säkäluokissa, koiria meni väärille esteille ja vääriin putkenpäihin. Penni yllätti täysin tekemällä jotain sellaista, mitä se ei ole koskaan tehnyt; se tuli ekasta esteestä OHI. Olin niin järkyttynyt, etten meinannut silmiäni uskoa, 4-vuotias koira, joka on kisannut 2 vuotta, tulee esteestä ohi? Jatkoin rataa hämmästyneenä, koira oli hidas ja täysin perässä vedettävä, pujotteli hitaasti ja jäi puomille seisoskelemaan tyhmän näköisenä. Keinu sentään toimi hienosti, vaikka sen kanssa eilen ongelmia olikin. Nollilla siis mentiin loppuun, myös ohjausteknisesti hankalat kohdat, mutta eipä noin hitaasti etenevän koiran kanssa voi myöhässäkään olla.

Toka rata oli oikeasti aika vaikea, heti alusta asti, ja itselleen täysin epätyypillisesti Penni tuli kolmosesteen ohi. Ajattelin että mitäs tuosta, ja jatkoimme radan loppuun jälleen hitaasti, mutta nollilla. Olin niin kiukkuinen, että tein jopa 2 persjättöä kohtiin, joihin olin alunperin suunnitellut valssin, ja ne toimivat ihan hyvin.

Miksi Penni sitten oli niin hidas? Sen kun tietäisi! Eilen se meni vain yhden radan, ja se jäähdyteltiin huolellisesti sen radan jälkeen. Sillä oli back on track -takki päällä ainakin 3 tuntia radan jälkeen, ja se sai piimää iltaruuan joukossa. Sää oli tänään viileä. Tämän päivän kisapaikka oli sille uusi, ja pohja outo, mutta kyllä noin kokeneen koiran pitäisi sellaisesta selvitä? Se katseli oudosti ympärilleen radalla, ja ekan radan maalissa paineli kentän nurkkaan nuuskimaan, kun yritin laittaa sille kaulapantaa.

Kesä meni kuumaa kärsiessä, ja nyt, kun olisi viileää, ei voi muuten vaan liikkua. Penni saa nyt viettää agivapaata ainakin viikon, ja kisata seuraavan kerran vasta piirinmestaruuskisoissa syyskuun lopulla. Ehkä sitten kiinnostaa juosta vähän lujempaa?