lauantai 31. elokuuta 2013

Kaupunkitaistelu 2013

Tänään kisailtiin Harjavallassa epävirallisesti kaupunkitaistelussa, voiton vei Harjavalta, meitin seura oli kuulemma viides.

Rata oli vaikeampi kuin viime vuonna, eikä kellään meidän joukkueessa oikein mennyt putkeen. Penni teki muuten hienon ja näpsäkän radan, jopa pujotteli hyvin, mutta HARJAn hieman hidas keinu yllätti sen, eikä se ottanut pysähtymiskäskyä kuuleviin korviinsa. Lentokeinu tuli jotta lasahti, tästä sisuuntuneena käskin koiran keinulle uudestaan, ja se hyppäsi puolivälistä alas. Kolmannella yrityksellä homma toimi, matka jatkui, ja rata vedettiin puhtaasti loppuun.

Joukkueen tuloksen kannalta olisi ollut fiksua jatkaa lentokeinun jälkeen rataa, mutta en kyllä voinut antaa sen päästä pälkähästä, kun huomenna ollaan menossa virallisiin kisoihin. Syysflunssa tässä tosin hiipii luihin ja ytimiin, eli saa nähdä, kuinka freesi olo huomisissa kisoissa onkaan...

Kaupunkitaistelua.

torstai 29. elokuuta 2013

Sämpylänsyöjäkoira

Tästä oli juurikin juttua viikonlopun kisailuissa, ja taas se on todistettu; meidän koirat syö mäkkärin hapurilaisista sämpylät ensin. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, ne eivät herkuttele ensin pihvillä, vaan mutustavat ensin ainakin sen päällimmäisen sämpylänpuolikkaan.

Ja ei, niillä ei mene maha sekaisin, eikä niille tule ihottumaa, eikä yhtään mitään muutakaan, ne on koiria, ja niiden kuuluu kestää yhdet juustohampurilaiset joskus ja jouluna (SERT agissa tai näyttelyissä = euron juusto). Joskus nypin sipulit ja suolakurkut pois, joskus en.

Pitsin eka euron juusto, serti on jo kolmas, mutta aiemmin hän oli laihiksella. Lapsimissin elo on kovaa.

maanantai 26. elokuuta 2013

Tehoviikonloppu, siis kotikisat ja Tervakoski kv

Takana on varsinainen tehoviikonloppu, lauantaina agia ja sunnuntaina kauneuskilpailua. Näistä onneksi lauantain ohjelmisto tapahtui Porissa, joten pitempää ajomatkaa oli luvassa vain sunnuntaille.

Agissa päivä oli sangen onnistunut, vaikkei me sitä nollaa taaskaan tehty. Todella lähellä se kuitenkin kävi kaikella kolmella radalla, joten en ole asiasta valtavan huolissani. Koira oli mahtavassa vireessä (pujottelua lukuun ottamatta), ja fiilis parani startti startilta. Ehkä neljännestä startista se nolla olisi sitten tullut?

Ekan radan tulos oli yliaikanolla, yliaikaa n. 1,5 sekuntia. Rata oli muuten hyvä ja sujuva, selvisin rohkeaa liikkumista vaativista pätkistä mielestäni hyvin, mutta homma kalahti pujotteluun; tuomari seisoi pujottelun vieressä, ja jostain syystä vaikutti Pennin mielestä niin epäilyttävältä, että Penni tuijotti häntä melkein koko matkan pujotellessaan. Sehän tietenkin hidasti pujotteluvauhdin ihan olemattomaksi, mutta virheittä siitä onneksi selvittiin.

Penni vetää hullunkiilto silmissä! Kuva V. Vaistomaa
Toka rata oli hyppäri, tämäkin meni nollilla miltei loppuun asti, kunnes ajoitin takaakierto-persjätön väärin, ja koira kiersi koko esteen ympäri. Siis 5 virhepistettä. Jälleen vauhti oli hyvä, ja nyt pujottelu oli edes hiukan parempi.

Näiden kahden radan yhteistulos oikeutti rotumestaruuskisassa kahdeksanteen sijaan. Sinänsä ihan sama, mutta kiva oli saada kuitenkin tulos molemmilta radoilta ja siis tulos myös mestaruuskisassa.

Viimeinen rata oli agirata, ja sielläkin se nolla oli aivan hilkulla loppuun asti, kunnes menin hetkellisesti hukkaan radan loppupäässä, enkä hahmottanut, millä esteellä oikeastaan olen. Siitä seurasi se, että Penni kiersi kolmanneksi viimeisen esteen taakse, ja hyppäsi sen väärään suuntaan. Tällä radalla Pennin kone vasta lähtikin käyntiin, se pujotteli ihan hyvin ja eteni koko ajan mukavaa vauhtia. Videolla näkyy vain agiradat, hyppärin kohdalla Lumia temppuili.



Sunnntaina pitikin sitten siirtyä sujuvasti sporttimeiningistä sipsutteluun, siis Tervakosken kansainväliseen näyttelyyn. Agikisoissa sitä aina onnistuu loihtimaan harhakuvitelman siitä, että olisi itse jotenkin urheilullinen, eikä siirtymä näyttelytouhuihin jakkupukujen sekaan suju aina ihan kivuttomasti. Tällä kertaa olisin ansainnut siirtymästäni vähintään papukaijamerkin, vaihdoin nimittäin farkut sukkahousuihin ja puhtaanvalkoiseen kynähameeseen näyttelypaikan bajamajassa sotkematta itseäni tai vaatteitani!

Kääpiöitä oli ilmoitettu alun perin peräti 48 kpl, mutta tuomarimuutoksen myötä todella moni oli päättänyt jäädä kotiin. En vielä tiedä, paljonko koiria paikalla oli, mutta veikkaisin, että ainakin neljäsosa, ellei enemmänkin, puuttui.

Tuomarina toimi Maija Mäkinen, ja nopeasti kävi selväksi, että hän on kyllä ERI-maatista niin kaukana kuin mahdollista. Kehä sujui ripeästi ja hyvässä hengessä, sijoituksia hän monesti perusteli ääneen, ja juoksutti koiria aika paljon. Mittakeppi viuhui, ja liian korkeat saivat armotta H:n.

Suuresta ilmoitetusta koiramäärästä johtuen en todellakaan lähtenyt soitellen sotaan, vaan lähinnä arvostelua hakemaan. Meille olin ajatellut tavoitteeksi ERI ja SA, ja se täyttyi, kun Pitsi onneksi voitti nuorten luokan. Se esiintyi todella hienosti, ravasi hyvällä draivilla energisesti, ja jaksoi olla seistessäkin ryhdikäs, kun kovin kauaa ei tänään kerrallaan tarvinnut seistä paikoillaan. PN-kehässä oli oikeasti kauniita koiria ainakin 8 kpl, ja varovaisesti kyllä uskalsin toivoa sijoitusta, mutta yllätys oli todella suuri ja iloinen, kun tuomari viittilöi meidät jonoon Opalin taakse, ja siellä pysyimme palkintopallille saakka! Pitsi siis sijoittui PN-kisassa upeasti toiseksi kahden valion väliin. Arvostelusta kävi ilmi, että Pitsi oli tosiaan tuomarin mieleen:

19 kk ryhdikäs narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä, pitkä pää, hyvin kiinnittyneet, aavistuksen pehmeät korvat. Hyvät silmät. Oikea purenta. Hyvä kaula ja eturinta. Ikäisekseen hyvä runko. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä hännänkiinnitys. Hieman iloinen häntä. Liikkuu hyvällä, tehokkaalla askeleella. Hyvä temperamentti.
NUO ERI 1 SA PN 2 SERT VARA-CACIB

Pitsille napsahti siis jo kolmas SERTi, eihän se sillä kuitenkaan vielä valioidu, kun 24 kk ikävaatimus ei vielä täyty. Jotenkin epäilyttävästi tuntuu siltä, että kyllähän näitä nyt tulee, mutta  miten mahtaa käydä sitten, kun 2 v ikäpyykki on saavutettu, ja valioitumiseen tarvitaan enää se yksi SERT? No, en tällä hetkellä jaksa asiaa murehtia, vaan olen kyllä aidosti yllättynyt ja iloinen päivän menestyksestä!

Kehäpönötystä. Kuva E. Korelin

Pitsille olen luvannut sertistä juustohampparin, se pitää sille kyllä hakea ensitilassa. Tuolla tavalla esiintyvän koiran kanssa on puhdas ilo olla kehässä, se todellakin tykkää siitä touhusta ja antaa kaikkensa!

perjantai 23. elokuuta 2013

Penni Pienoinen

Nykyään tulee tosi usein kirjoitettua vain Pitsin jutuista, koska sillä on niin paljon kaikenlaista meneillään tällä hetkellä. Näyttelyt, treenit, projektit, ja nyt vielä kisatkin. Pennikin on kuitenkin edelleen olemassa, se on vain viettänyt kolmeviikkoista juoksutaukoaan.

Tauolta Penni palasi eilen rytinällä, se siis pääsi mamman kanssa kahdestaan peltokävelylle ja Reetan treeneihin. Radalla oli kaikenlaista, pääpaino tuntui olevan rohkealla liikkumisella ja oikealla liikkeen suunnalla, siis juuri meille sopivia teemoja. Ohjausvalikoimaa tarvittiin, lähes meidän koko repertuaari oli ympättynä samaan rataan. Pemu teki kaiken niin hyvin kuin ikinä osaa, ainoa virhe oli minun, siis ensimmäinen yritys pujottelun sisäänmenossa (vaikea!). Kehuja sateli, ja olin koiraan (ja kerrankin itseenikin!) todella tyytyväinen.

Enpä olisi uskonut, että tuon jukurin kanssa koskaan pääsee tähän vaiheeseen, mutta kyllä se vaan toimi kuin ajatus. Miten masentavaa olisikaan omistaa älykäs, miellyttämishaluinen ja nopeasti oppiva koira, jonka kanssa tämä kliimaksi olisi tullut saavutettua jo vuosia sitten? Mitä sen kanssa sitten loppuaika tehtäisiin? Hyvää kannattaa odottaa.

Puhutsä mulle?

Penni siis treenasi eilen, ja kisaa lauantaina kotikisoissa paitsi tietenkin nollista ja muista, myös kääpiöpinsereiden rotumestaruudesta. Siinä siis huomioon otetaan yhden agility- ja yhden hyppyradan tulos, ja parhaan yhteenlasketun tuloksen saanut voittaa kiertopalkinnon, mainetta ja kunniaa. Startteja meillä on lauantaina yhteensä kolme.

Lisäksi suunnitelmissa on lähteä ekaa kertaa ikinä Forssaan agikisoihin, matkaa kun on vaivaiset 130 km ja matkaseurakin mukavasti hommattuna. Kisoja on syyskuussa tyrkyllä enemmän kuin käydä ehtii, mies = aina valmis lapsenvahti kun aikoo mennä kesäloman jäljiltä takaisin töihin!

Kesäloman kunniaksi tänään urheiltiin Isonevan soidensuojelualueella Pomarkussa, siis oikein koko perhe. Koiratkin kipittivät kauniisti pitkospuita, kumpikin toki pulahteli myös suossa ajoittain. Eväät syötiin, koiratkin saivat herkkuja ja sää oli kauniin aurinkoinen.

Koirat, joissa retken jälkeen eau de swamp

tiistai 20. elokuuta 2013

Möllikoira Pitsi

Jotenkin siinä vaan kävi niin, että eilen me päädyttiin Pitsin kanssa ihan vahingossa osallistumaan ÄSKK:n agiepiksiin. Lähtö kisoihin tapahtui hetken mielijohteesta, hieman yllytettynäkin, ja aikaa jännittämiseen oli vain ajomatkan verran. Kisapaikalla oltiin niin täpärästi, että juoksin suoraan autosta rataantutustumiseen ilmopisteen ja vessan kautta.

Olen melkein nähnyt painajaisia siitä, miten Pitsi taas karkaa, kun päästän sen kisoissa irti, ja olinkin suunnitellut, että sen mölliura alkaa vasta hallikauden alkamisen myötä. Nyt kuitenkin kävi ilmi, että ÄSKK treenaa ja järjestää epiksiä jääkiekkokaukalossa, josta ei siis yksikään tuon kokoinen koira karkaa, vaikka mikä tulisi. Siis oiva tilaisuus korkata kisaura turvallisesti suljetussa tilassa!

Rata oli mukava ja möllitasoinen, ainoa kinkkinen kohta oli A-esteen lähestyminen, jossa piti vain olla ajoissa kääntämässä, ja linjata koira huolella turvallisesti esteelle. Pariin kohtaan olisi sopinut takanaleikkaus, mitä Pitsi ei tietenkään osaa, lisättäköön se siis opeteltavien asioiden listalle!

Pitsi ja palkinnot

Eka kierros sujui muuten mukavasti, mutta takanaleikkaus putkeen aiheutti sen, että koira pyörähti putken jälkeen etsiessään ohjaajaa väärältä puolelta. Lisäksi viimeisestä hypystä lasketeltiin ensin ohi, mutta se nyt johtui ohjaajasta, joka koko radan jännitettyään huokaisi helpotuksesta liian aikaisin. Tokalla kierroksella nämä virheet korjattiin, ja tehtiin nolla ajassa -22, jotain, riitti yllättäen kolmanteen sijaan 11 koirakon kisassa.


Vähän se on tietenkin ihmeissään vieraassa paikassa vierailla esteillä, ja namiakin jäi etsimään puomin jälkeen molemmilla kerroilla, mutta ihan mukavasti se tuli kuitenkin mukana eikä lähtenyt harhailemaan omiaan. Itseä jännitti ihan kauheasti ekalla kierroksella, ja radankin melkein unohdin, jos se nyt yleensä on mahdollista tällaisella pikkupätkällä! Tosi pätevästi Pitsi kuitenkin istui lähtöpaikalla odottamassa lähtölupaa molemmilla kerroilla, ja antoi heti kiinni radan jälkeen. Vauhti ja irtoaminen olivat n. puolet siitä mitä normaalisti, mutta eiköhän se vauhti löydy, kun kuskikin muistaa hengittää!


P.s. Päätin sittenkin vaihtaa Pitsille juoksukontaktin myös puomille, tuo A-este sujuu niin kivasti videossa! Nyt vaan sitten naksutin esiin ja kehikkoa pykäämään, on se kivaa kun on taas jokin projekti, kun pujottelukin sujuu nykyään niin hyvin!

torstai 15. elokuuta 2013

Pyöritystä ja muuta

Pitsi pääsi taas eilen Reetan treeniin, ja hauskaa oli! Opeteltiin vähän pyöritystä ja inasen hankalampia kepeille menoja, ja oppivaisena otuksena Pitsi teki hommat hienosti, kun vaan ensin hoksasi, mistä on kyse.


Huomioita videon perusteella: pitää itse opetella juoksemaan nopeammin ja liikkumaan rohkeammin, pitää palkata useammin, ja pitää palkata myös siitä, että koira tulee käskystä lähelle.

Eilen varasin koirille yhden paikan joulukuulle Elina Jänesniemen koulutukseen Piikkiössä, jee! Päätän sitten lähempänä, kumman koiran otan treeniin. Kyseessä on pelkästään kääpinneille suunnattu treeni, 16 koirakkoa pääsee mukaan.

Penni onkin lähinnä möllöttänyt kotona ja lenkkeillyt, sillä on nimittäin juoksu. Tärpitkin mielestäni menivät jo, joten ensi viikolla päästään taas  sekä treenaamaan, että kisaamaan. Tiistaina on vuorossa agilityn lumo, keskiviikkona omat treenit ja lauantaina kotikisat, joissa ratkotaan kääpiöpinsereiden rotumestaruus!

lauantai 10. elokuuta 2013

Pujottelupostaus

Päätin jo varhaisessa vaiheessa, että kun Pitsin pujottelu on siinä mallissa, että sen pystyy radalla suorittamaan virheittä, kirjoitan koko 2x2-projektista päivityksen, jossa käyn läpi projektin eri vaiheita, ongelmia ja onnistumista.

Pujotteluopetus aloitettiin yhdellä "portilla" tammikuussa, ja homma eteni alkuun hitaasti. Olohuoneessa ei mahtunut, pihalla oli lunta ja hallille ei vauvan kanssa kovin usein päässyt. Pitsi hoksasi alun helposti, ja siirryttiin kahden "portin" vaiheeseen.

(Video on ikävän pitkä, mutta ekalla 10 sekunnilla pääsee kyllä käsitykseen hommasta.)

Myös neljän kepin vaihe eteni hitaasti, koska palkkauksessa oli ongelmia; lelu ei kiinnostanut hallilla, ja namin kanssa koira jäi kyttäämään kättäni. Sehän näkyy tässä ekassa videossakin, Pitsi ei katso, mihin on menossa, vaan ryntäilee eteenpäin. Läpimurto tapahtui siinä kohtaa, kun lumet sulivat maaliskuussa, ja hommaa päästiin harjoittelemaan kotipihassa frisbeen kanssa;

 Tässä koiran draivi on tuhannesti parempi, ja sen fokus on oikea, siis meininki kohti pujottelun loppua ja lelua. Lelu on sille niin mieluisa palkka, että se menee vaikka puuhun saadakseen sen! Näin kun olisi alusta asti päässyt tekemään, olisi alku ollut ehkä helpompi, mutta eipä tällä projektilla onneksi kovin kiireellistä aikataulua ollutkaan.

Kuuden kepin vaiheessa takapihan muoto aiheutti rajoituksia (marjapuskat vielä paikoillaan), ja vahingossa harjoittelu lipsahti vähän toispuoleiseksi; aloitin aina koira vasemman käden puolella, ja sitten se toinen puoli jäi vähemmälle huomiolle. Intoa kuitenkin koiralla piisaa, oli leluna sitten pallo tai frisbee. Sen huomio kääntyy edelleen välillä käsiini, mutta meininki on pääasiassa hyvä.

Kuutta keppiä lähdettiin pikkuhiljaa kääntämään jonoon, ja kaikenlaisia ongelmia ilmeni; oikean käden puolella sisäänmenot menivät pitkiksi, vasemman käden puolella viimeinen "portti" tuppasi jäämään välistä:
Suurin osa ongelmista johtui siitä, että Pitsi alkoi liian aikaisin kääntyä kohti lelua, ja unohti, mitä oikeastaan oli tekemässä. En halunnut mennä mukaan tähän leikkiin alkamalla itse köpöttää pujottelun vieressä, vaan yritin sitkeästi saada niitä oikeita toistoja. Alusta asti halusin pujottelusta mahdollisimman itsenäisen, enkä omiin liikkeisiini sidottua. Virheitä tuli, ja videoiden ansiosta huomasin, että virheen sattuessa reagoin siihen itse aika voimakkaasti kropallani; tarkoitus ei suinkaan ole opettaa koiraa siihen, että kun mamman asento muuttuu, niin pujotteleminen loppuu, joten otin käyttöön "virhemarkkerin," siis sanoin OHO joka kerta, kun koira teki virheen. Ei muuta, vain oho, merkiksi siitä, että vikaan meni, nyt ei tipu palkkaa. Fiksuna pinskuna Pitsi hoksasi tämän jujun nopeasti, ja homma nytkähti taas eteenpäin:


Tässä vaiheessa pääsen jo tekemään monenlaisia sisäänmenoja, avokulmaa, umpikulmaa ja takaaleikkauksia. Koira selvästi ymmärtää aiempaa paremmin, mitä siltä odotetaan, ja mikä taas ei ole toivotunlainen suoritus, uskon että "oho" auttoi tässä asiassa!

Kuusi keppiä alkoi sujua hyvällä varmuudella, ja oli aika siirtyä 12 keppiin. Garret antaa videossaan tälle vaiheelle kaksi vaihtoehtoa, joko 6 + 6 keppiä settien väliä lyhentäen, tai seuraavien keppiparien lisääminen ekan kuuden perään hieman avoimena. Päätin kokeilla jälkimmäistä, koska piha on niin pieni, etten ajatellut tuon 6 + 6 -vaihtoehdon mahtuvan pihaan. Lisäksi agihallilla ei ollut keppisettiä, jonka olisi saanut jaettua tasan kahtia. Tämä ratkaisu oli virhe, mutta piti sekin kokeilla.

Seuraavien keppiparien lisääminen ekan kuuden perään sai Pitsin ymmälleen; se meni välillä vahingossa oikeinkin, mutta pääasiassa skippasi viimeiset 6, tai viimeiset 4, tai sitten kepit 7 ja 8, pujotellakseen taas normaalisti loppuun. Jossain vaiheessa se pujotteli kepit 1-4, skippasi 5 ja 6, ja taas 7-12 pujotteli oikein. Ongelmia siis selvästi tuotti tuo ekan ja tokan puolikkaan väli, siirtyminen ekalta kuuden setiltä tokalle setille. Lisäksi ongelmia aiheutti se, että koira ei malttanut lainkaan odottaa keppien päässä odottavaa ruokapalkkaa, johon oli jouduttu siirtymään helteiden myötä, lelut kun eivät kuumalla ilmalla jaksa napata.

Otin pari askelta pakkia, ja totesin, että 6 kepin pujottelu koiralla oli suorastaan upea. Miksi siis ihmeessä yritin muokata sitä, kun helpompaa olisi opettaa koira tekemään sama asia kaksi kertaa peräkkäin? Survoin siis väkisin ne 6 + 6 keppiä takapihalle n. 1½ m välillä, ja voila, koira pujotteli! Lamppu syttyi Pitsin pään päällä, ja melko nopeasti päästiin lyhentämään settien väliä, se oli ensin 120 cm, sitten 90 cm ja lopuksi 60 cm.

Tällä viikolla sitten kokeilimme ekan kerran pujottelua radalla treeneissä, ja sehän sujui ongelmitta. Takaaleikkaus aiheutti ensin pienen pyörähdyksen ekaan keppiväliin, mutta sekin korjaantui parilla toistolla. Tänään kävin hallilla testaamassa pujottelua radalla, erityisesti "vaikeampaa" puolta, ja mikäs siinä, sehän pujottelee hienosti! Seuraava vaihe onkin sitten vaikeampien sisäänmenojen ottaminen mukaan ratatreeniin, tällä radalla kulmat olivat helpoimmat mahdolliset:

Nyt voisin siis sanoa projektin olevan sillä tavalla valmis, että koira pystyy suorittamaan pujottelun virheittä radalla. Toki sen pitää vielä saada paljon varmuutta, etenkin eri kulmien suhteen, ja pitää harjoitella enemmän sivuirtoamista ja vedätystä ja ja ja...! Oikeasti valmishan tämä ei ole koskaan!

Päällimmäisenä projektista jäivät mieleen seuraavat seikat:
  • Garretin video on loistava, ja sen ohjeita kannattaa noudattaa! Palasin videoon monta kertaa, ja aina sain hakemani vastauksen. Plussaa siitä, että tällainenkin suht tuore harrastaja, joka ei ole mikään pro-kouluttaja, onnistuu videon avulla opettamaan ihan tavalliselle koiralle pujottelun yksin.
  • On ihan mahdollista, että Trend-niminen rajalassie oppii tällä menetelmällä pujottelemaan 12 keppiä kahdessa viikossa, mutta Pitsi-niminen seurakoira tarvitsi kyllä hieman enemmän aikaa. Silti pidän menetelmää nopeana moneen muuhun verrattuna, meidän harjoittelussamme nyt sattui välillä olemaan kolmen, neljänkin viikon taukoja, ja aikaa tuhraantui virheliikkeisiin. Ehkä se kuuluisa seuraava koira sitten oppii nopeammin, nyt kun itse olen systeemin sisäistänyt?
  • Harjoittelu olisi ollut huomattavasti helpompaa, kun sen olisi toteuttanut kokonaisuudessaan kesällä ja isolla piha-alueella! Mitä enemmän tilaa, sitä enemmän pääsee harjoittelemaan eri kulmia ja eri tapoja liikkua koiran pujotellessa.
  • Menetelmä on varmasti parhaimmillaan koiralla, jolla lelupalkka toimii aina ja kaikkialla. Garret puhuu paljon siitä, miten kepeille rakennetaan arvoa, ja helpoitenhan se onnistuu, kun koira himoitsee lelua hullunkiilto silmissä. Suurta etua on myös siitä, että koiran kanssa on jo aiemmin tehty sheippaamista, koska siitähän tässäkin on kyse.
  • Koira täytyy palkata Garretin ohjeiden mukaan oikealle linjalle, oikea-aikaisesti. Tässä saattaa välillä tarvita avustajaa, ettei koiran katse käänny liikaa sivulle. Itse aion edelleen tehdä tämän asian kanssa töitä niin, että palkkaan koiran vasta 1-3 estettä pujottelun jälkeen tai käyttämällä avustajaa.
  • Harjoituksia kannattaa videoida (etenkin suoraan edestä päin), koska videolta näkee esim. nekin omat liikkeensä, joita ei itse edes tiedosta. Koira kyllä tiedostaa kaiken!

torstai 8. elokuuta 2013

Liettuaan ja takaisin

Druskininkain helteiseltä näyttelyreissulta on nyt kotiuduttu, ja reissusta sen verran toivuttu, että jaksaa taas blogiakin naputella. Matka oli antoisa ja avartava, niin "pitkällä" Baltiassa en ole ennen reissannutkaan.  Tulospuolellakaan ei jääty tyhjin käsin, Pitsille lohkesi lauantain inttinäyttelysä ns. challenge certificate, eli suomalaisittain luokkaserti. Näitä tarvitaan valioitumiseen 3 kpl, vuosi väliä ensimmäisellä ja viimeisellä.

ISO kehä.
Pitsi hotellin puistossa
Porista lähdimme keskiviikkoaamuna neljän maissa linja-autolla, suuntana mikäs muukaan kuin Helsinki. Matka meni torkkuessa, ja taksilla siirryimme satamaan liittyäksemme muuhun matkaseurueeseen. Laivan saavuttua Tallinnaan aloitimme heti rankan ajomatkan läpi Viron ja Latvian, kohti Liettuan eteläosia. Matkalla päätimme Latviassa yöpymisen sijaan ajaa saman tien perille asti, ja viettää torstaipäivän Druskininkaissa leväten ja lomaillen; ratkaisu oli oikea, koiratkin toipuivat 10 tunnin ajosta hienosti, ja teki se itsellekin hyvää liota kylpylän porealtaissa ja hurjan kuumassa (75 astetta) saunassa rentoutuen.

Sunnuntain erkkarissa
Tuliaiset: Pitsille SERT, Pennille panta ja talutin
Perjantaina oli luvassa ensimmäinen koitos, siis inttinäyttely Druskininkain harrastelentokentällä, tuomarina toimi azerbaidzanilainen Zaur Abageyli. Pitsi hävisi luokkasertin venäläiselle nartulle, joka oli loppupeleissä ROP, ja voitti muistaakseni vielä ryhmänkin. No, mieluummin me hyvälle hävitään kuin huonolle, onneksi sitten lauantaina vahinko korjaantui, ja Pitsi veti luokkasertin kotiin. Norjalaistuomari Espelund Borge onnistui vahingossa antamaan Pitsille tasajalkapomppua tarkoittavan käsimerkin, ja Pitsi tietty teki työtä käskettyä; norjalainen hurmaantui, kehui koiraa viehättäväksi, ja antoi sertin. Joskus pieni pomppuilu on siis vain hyvästä! Sunnuntain erkkarituomari Tibor Havelka näytti vähän happamalta ja mittasi kaikki, mutta osoittautui ihan lempeäksi mieheksi kuitenkin. Pitsi hävisi jälleen samalle nartulle, joka olikin kolmipäiväisen näyttelyputken "PN1" joka päivä. Havelka oli siitä jännä tuomari, että hän ei halunnut koskea koiraan lainkaan, vaan handlerin piti hampaatkin näyttää, ensin etuhampaat, sitten välihampaat ja lopuksi vielä avata leuat.

 Pitsin tulokset reissulta olivat siis NUO ERI 2, NUO ERI 1 SERT ja NUO ERI 2.

Näyttelyn kulku on Liettuassa hieman erilainen kuin Suomessa, ja se tekikin kehien seuraamisesta välillä vähän vaikeaa. Hommaa hankaloitti se, että kehäsihteeritkin olivat välillä ihan pihalla, eivätkä osanneet englantia juuri lainkaan. Itse piti tietää, milloin kehään mennään, tai muuten jäi menemättä. Tulosten kannalta olennaista on se, että SA:ta ei jaeta, eikä PN/PU-sijoja, ja sertejä on kahdenalaisia, luokkasertejä ja "isoja" N-sertejä. Arvostelut saimme aikaisintaan puoli tuntia rodun päätyttyä, ja ne olikin askarreltu hauskasti pahvikansioihin, mukana oli myös jonkinlainen diplomi näyttelyyn osallistumisesta. Ilmankos kesti, kun moisia täyteltiin oikein urakalla joka päivä. Perjantaina ja lauantaina esitimme myös kasvattajaryhmän, joka oli molempina päivinä ROP, isossa kehässä ei sitten enää päästy jatkoon. Pitsi sai sertistään keltavihreän ruusukkeen, ei pokaalia tai muuta sälää.

9 kääpiötä Caddyssä.
Kotimatkalle starttasimme sunnuntaina erkkarin jälkeen, yön vietimme Tallinnassa jo tutuksi tulleessa Susi Hotellissa. Sieltä kurvattiin jälleen laivaan, josta me sitten Pitsun kanssa kulkeuduimme Kampin kauppakeskukseen. Hetken jouduimme me maalaistollot pyörimään ympyrää ihmisvilinässä ennen kuin lipunmyyntitiski löytyi, ja bussiin päästiin! Kolmen ja puolen tunnin kotimatka meni nuokkuessa, onneksi on niin lunki koira, että se saa bussissa unen päästä kiinni heti. Muutenkin Pitsi suoriutui reissusta reippaana, ja pysyi tehokkaan viilennyksen ja hotellin ilmastoinnin avulla niin freesinä, että se jaksoi vielä sunnuntainakin esiintyä lennokkaasti ja energisesti.

Pari päivää kotiin saapumisemme jälkeen alkoi kohina sosiaalisessa mediassa; venäläinen kaukkarikasvattaja oli piessyt koiransa pitkällä kepakolla näyttelypaikalla sunnuntaina, ja jäänyt siitä siinä määrin kiinni, että joku oli onnistunut kuvaamaan hutkimisen videolle. Liettuan kennelliitto reagoi tapaukseen kiitettävällä ripeydellä, ja ilmoitti jo keskiviikkona, että kyseistä kasvattajaa kohtaavat tulosten menetys ja näyttely- ja koekielto. Oikein hänelle, mutta sanktioiden jakelua tärkeämpää olisi mielestäni asennekasvatus; korvien ja häntien typistäminen puhtaasti esteettisistä syistä on mielestäni epäeettistä, ja se onkin onneksi jo jossain määrin kiellettyä osassa Baltiaa. Jos kehässä pyörineet keskiaasiankoirat todellakin kohtaavat työssään susia säännöllisesti, niin fine, olkoot ilman korvia, mutta jotenkin koirien turkit olivat niin puhtaan ja hyvän näköisiä, etten usko näiden koirien asuvan karjan keskellä ja toimittavan susivahdin virkaa kodeissaan.
Korvaton keskiaasiankoira

Näyttelypaikalla bongasin muutaman piikkipannan, sekä muutaman isokokoisen koiran, joka käyttäytyi niin yliluonnollisen rauhallisesti ja uneliaasti, jopa horjahdellen, etten yhtään ihmettelisi, vaikka jotain rauhoittavaa olisi koiraan tuikattu. Kaupungilla enemmän tai vähemmän kulahtaneen näköisiä vahtikoiria vilahteli pihoissa, osa ketjuissa, osa pienehköissä tarhoissa. Näyttelypaikalla suurta hämmästystä aiheuttivat koiriemme viilennysloimet, ei sellaisia ilmeisesti ole heillä päin tapana käyttää. Varjossa oli liki 30 astetta lämmintä, joten ei olisi tullut mieleenkään makuuttaa koiraa muoviboksissa teltassakaan ilman viilennystä!

Muutenkin näyttelypaikan meininki oli paljon vapaamielisempää kuin Suomessa, osa koirista kulki koko ajan irti, ja esim. irtonaisia dobbereita vilahteli ohi lelun perässä ennen kehien alkua. Kehän ulkopuolinen avustaminen ei ole Liettuassa kiellettyä, ja sen kyllä huomasi; melkoista kevätjuhlaesitystä pitivät dobermannien apuhandlerit kehän laidalla, kun sijoituksia ratkottiin! Oli jalkapalloa, narupalloa, purutyynyä ja hihaa, huudot ja vihellykset raikasivat. Mielestäni moinen show ei ole pahasta niin kauan, kun tarkoituksena on saada oma koira esiintymään hyvin. Itse en ainakaan huomannut, että toisten mahdollisuuksia olisi yritetty heikentää.



Melkein kotona!
Kokonaisuudessaan retki oli mielenkiintoinen ja silmiä avaava kokemus, jotkin ennakkoluulot vahvistuivat tosiksi ja jotkit poistuivat. Jotenkin yllätyin siitäkin, että paikalliset lehmät eivät olleet edes piikkilanka-aidoissa, vaan kammitsoituina, siis etujaloistaan kiinni sidottuina. Onhan se toki halvempaa, kuin rakentaa aitoja. Eläinsuojelullisesta näkökulmasta katsoen Liettua tulee jonkin verran Suomea jäljessä, mutta uusien sukupolvien myötä uskon tilanteen korjaantuvat Suomen tasolle pikkuhiljaa.

Ei sitä vain oikein meinaa silmiään uskoa, kun näkee vuonna 2013 uudenkarheassa liikenneympyrässä laihan hevosen aataminaikaisissa ja todella huonoissa valjaissa, perässään kuorma heinäseipäitä ja seipäiden päällä makoilevia maajusseja.