torstai 8. elokuuta 2013

Liettuaan ja takaisin

Druskininkain helteiseltä näyttelyreissulta on nyt kotiuduttu, ja reissusta sen verran toivuttu, että jaksaa taas blogiakin naputella. Matka oli antoisa ja avartava, niin "pitkällä" Baltiassa en ole ennen reissannutkaan.  Tulospuolellakaan ei jääty tyhjin käsin, Pitsille lohkesi lauantain inttinäyttelysä ns. challenge certificate, eli suomalaisittain luokkaserti. Näitä tarvitaan valioitumiseen 3 kpl, vuosi väliä ensimmäisellä ja viimeisellä.

ISO kehä.
Pitsi hotellin puistossa
Porista lähdimme keskiviikkoaamuna neljän maissa linja-autolla, suuntana mikäs muukaan kuin Helsinki. Matka meni torkkuessa, ja taksilla siirryimme satamaan liittyäksemme muuhun matkaseurueeseen. Laivan saavuttua Tallinnaan aloitimme heti rankan ajomatkan läpi Viron ja Latvian, kohti Liettuan eteläosia. Matkalla päätimme Latviassa yöpymisen sijaan ajaa saman tien perille asti, ja viettää torstaipäivän Druskininkaissa leväten ja lomaillen; ratkaisu oli oikea, koiratkin toipuivat 10 tunnin ajosta hienosti, ja teki se itsellekin hyvää liota kylpylän porealtaissa ja hurjan kuumassa (75 astetta) saunassa rentoutuen.

Sunnuntain erkkarissa
Tuliaiset: Pitsille SERT, Pennille panta ja talutin
Perjantaina oli luvassa ensimmäinen koitos, siis inttinäyttely Druskininkain harrastelentokentällä, tuomarina toimi azerbaidzanilainen Zaur Abageyli. Pitsi hävisi luokkasertin venäläiselle nartulle, joka oli loppupeleissä ROP, ja voitti muistaakseni vielä ryhmänkin. No, mieluummin me hyvälle hävitään kuin huonolle, onneksi sitten lauantaina vahinko korjaantui, ja Pitsi veti luokkasertin kotiin. Norjalaistuomari Espelund Borge onnistui vahingossa antamaan Pitsille tasajalkapomppua tarkoittavan käsimerkin, ja Pitsi tietty teki työtä käskettyä; norjalainen hurmaantui, kehui koiraa viehättäväksi, ja antoi sertin. Joskus pieni pomppuilu on siis vain hyvästä! Sunnuntain erkkarituomari Tibor Havelka näytti vähän happamalta ja mittasi kaikki, mutta osoittautui ihan lempeäksi mieheksi kuitenkin. Pitsi hävisi jälleen samalle nartulle, joka olikin kolmipäiväisen näyttelyputken "PN1" joka päivä. Havelka oli siitä jännä tuomari, että hän ei halunnut koskea koiraan lainkaan, vaan handlerin piti hampaatkin näyttää, ensin etuhampaat, sitten välihampaat ja lopuksi vielä avata leuat.

 Pitsin tulokset reissulta olivat siis NUO ERI 2, NUO ERI 1 SERT ja NUO ERI 2.

Näyttelyn kulku on Liettuassa hieman erilainen kuin Suomessa, ja se tekikin kehien seuraamisesta välillä vähän vaikeaa. Hommaa hankaloitti se, että kehäsihteeritkin olivat välillä ihan pihalla, eivätkä osanneet englantia juuri lainkaan. Itse piti tietää, milloin kehään mennään, tai muuten jäi menemättä. Tulosten kannalta olennaista on se, että SA:ta ei jaeta, eikä PN/PU-sijoja, ja sertejä on kahdenalaisia, luokkasertejä ja "isoja" N-sertejä. Arvostelut saimme aikaisintaan puoli tuntia rodun päätyttyä, ja ne olikin askarreltu hauskasti pahvikansioihin, mukana oli myös jonkinlainen diplomi näyttelyyn osallistumisesta. Ilmankos kesti, kun moisia täyteltiin oikein urakalla joka päivä. Perjantaina ja lauantaina esitimme myös kasvattajaryhmän, joka oli molempina päivinä ROP, isossa kehässä ei sitten enää päästy jatkoon. Pitsi sai sertistään keltavihreän ruusukkeen, ei pokaalia tai muuta sälää.

9 kääpiötä Caddyssä.
Kotimatkalle starttasimme sunnuntaina erkkarin jälkeen, yön vietimme Tallinnassa jo tutuksi tulleessa Susi Hotellissa. Sieltä kurvattiin jälleen laivaan, josta me sitten Pitsun kanssa kulkeuduimme Kampin kauppakeskukseen. Hetken jouduimme me maalaistollot pyörimään ympyrää ihmisvilinässä ennen kuin lipunmyyntitiski löytyi, ja bussiin päästiin! Kolmen ja puolen tunnin kotimatka meni nuokkuessa, onneksi on niin lunki koira, että se saa bussissa unen päästä kiinni heti. Muutenkin Pitsi suoriutui reissusta reippaana, ja pysyi tehokkaan viilennyksen ja hotellin ilmastoinnin avulla niin freesinä, että se jaksoi vielä sunnuntainakin esiintyä lennokkaasti ja energisesti.

Pari päivää kotiin saapumisemme jälkeen alkoi kohina sosiaalisessa mediassa; venäläinen kaukkarikasvattaja oli piessyt koiransa pitkällä kepakolla näyttelypaikalla sunnuntaina, ja jäänyt siitä siinä määrin kiinni, että joku oli onnistunut kuvaamaan hutkimisen videolle. Liettuan kennelliitto reagoi tapaukseen kiitettävällä ripeydellä, ja ilmoitti jo keskiviikkona, että kyseistä kasvattajaa kohtaavat tulosten menetys ja näyttely- ja koekielto. Oikein hänelle, mutta sanktioiden jakelua tärkeämpää olisi mielestäni asennekasvatus; korvien ja häntien typistäminen puhtaasti esteettisistä syistä on mielestäni epäeettistä, ja se onkin onneksi jo jossain määrin kiellettyä osassa Baltiaa. Jos kehässä pyörineet keskiaasiankoirat todellakin kohtaavat työssään susia säännöllisesti, niin fine, olkoot ilman korvia, mutta jotenkin koirien turkit olivat niin puhtaan ja hyvän näköisiä, etten usko näiden koirien asuvan karjan keskellä ja toimittavan susivahdin virkaa kodeissaan.
Korvaton keskiaasiankoira

Näyttelypaikalla bongasin muutaman piikkipannan, sekä muutaman isokokoisen koiran, joka käyttäytyi niin yliluonnollisen rauhallisesti ja uneliaasti, jopa horjahdellen, etten yhtään ihmettelisi, vaikka jotain rauhoittavaa olisi koiraan tuikattu. Kaupungilla enemmän tai vähemmän kulahtaneen näköisiä vahtikoiria vilahteli pihoissa, osa ketjuissa, osa pienehköissä tarhoissa. Näyttelypaikalla suurta hämmästystä aiheuttivat koiriemme viilennysloimet, ei sellaisia ilmeisesti ole heillä päin tapana käyttää. Varjossa oli liki 30 astetta lämmintä, joten ei olisi tullut mieleenkään makuuttaa koiraa muoviboksissa teltassakaan ilman viilennystä!

Muutenkin näyttelypaikan meininki oli paljon vapaamielisempää kuin Suomessa, osa koirista kulki koko ajan irti, ja esim. irtonaisia dobbereita vilahteli ohi lelun perässä ennen kehien alkua. Kehän ulkopuolinen avustaminen ei ole Liettuassa kiellettyä, ja sen kyllä huomasi; melkoista kevätjuhlaesitystä pitivät dobermannien apuhandlerit kehän laidalla, kun sijoituksia ratkottiin! Oli jalkapalloa, narupalloa, purutyynyä ja hihaa, huudot ja vihellykset raikasivat. Mielestäni moinen show ei ole pahasta niin kauan, kun tarkoituksena on saada oma koira esiintymään hyvin. Itse en ainakaan huomannut, että toisten mahdollisuuksia olisi yritetty heikentää.



Melkein kotona!
Kokonaisuudessaan retki oli mielenkiintoinen ja silmiä avaava kokemus, jotkin ennakkoluulot vahvistuivat tosiksi ja jotkit poistuivat. Jotenkin yllätyin siitäkin, että paikalliset lehmät eivät olleet edes piikkilanka-aidoissa, vaan kammitsoituina, siis etujaloistaan kiinni sidottuina. Onhan se toki halvempaa, kuin rakentaa aitoja. Eläinsuojelullisesta näkökulmasta katsoen Liettua tulee jonkin verran Suomea jäljessä, mutta uusien sukupolvien myötä uskon tilanteen korjaantuvat Suomen tasolle pikkuhiljaa.

Ei sitä vain oikein meinaa silmiään uskoa, kun näkee vuonna 2013 uudenkarheassa liikenneympyrässä laihan hevosen aataminaikaisissa ja todella huonoissa valjaissa, perässään kuorma heinäseipäitä ja seipäiden päällä makoilevia maajusseja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti