Kaupunkitaistelua ja vadelmanlehtiä

Lauantaina kokoonnuttiin Harjavaltaan Hosiossaaren kentälle taistelemaan agilitykaupungin herruudesta. Meiltä kisaan osallistui Penni, ja se oli kyllä vielä illallakin kaksinkerroin onnesta, kun sain olla koko päivän pääosassa, ja Pitsi joutui kärvistelemään autossa. Ihan oikein Pennille, pitää senkin saada huomiota, ja tekemistä mamman kanssa.

Kaupunkitaistelu on siis joukkuekilpailu, jossa lähiseudun seurat mittelevät toisiaan vastaan 9-12 koiran joukkuein. Kussakin säkäryhmässä lopputuloksiin lasketaan joukkueen kolmen parhaan koiran tulokset, koiria per säkäluokka saa olla korkeintaan neljä.

Rata oli tänä vuonna oikein kiva, ja kävinkin harjoittelemassa sitä Pemun kanssa hallilla ja puolen viikon aikaan. Tänä vuonna meidän rakentama versio radasta osui melko lähelle itse kisarataa, ja etukäteistreenistä oli kyllä apua.

Lähdössä tuli jotain pientä härväämistä, ja hieman kiire, joten tein itselleni tyypillisen virheen putken jälkeen, ja koira lipsahti näkökentästä. Pitäisi nyt vaan uskoa, että koiran näkyminen näkökentän reunalla ei riitä, vaan täytyy olla katsekontakti. No, siitä 5, ja rata loppuun nollilla.

Penni oli hiukan pihalla, mutta ei laisinkaan niin huono kuin elokuun alussa kotikisoissa. Se oli jopa melko vauhdikas radan jälkimmäisellä puolikkaalla! Ja pujottelikin tosi vauhdikkaasti. Ehkä viileä ilma on vaan sille kivampi, mene ja tiedä.

Pitsi puolestaan on  viettänyt ansaittua huilia, ja nauttinut vadelmanlehtiuutteesta tehtyjä tabletteja. Niiden pitäisi vähentää valeraskauden oireita, ja muutenkin tasoittaa tätä nuoren naisen hormonaalista heittelehtimistä, joka kyllä onneksi on tässä viimeisimmässä juoksussa ollut aika vähäistä. Kyseessä on puhdas luonnontuote, eivätkä tabletit sisällä mitään doping-aineeksi luokiteltavaa.

Dorwest Herbs Vadelmanlehti tabletti vahvistaa sileiden lihasten, kuten virtsarakon ja kohdun toimintaa. Sen synnytystä helpottava ja nopeuttava vaikutus on tunnettu jo satojen vuosien ajan. Dorwest Herbs on valmistanut vadelmanlehtitabletteja lemmikeille jo yli 60 vuoden ajan.
 Vadelmanlehtitabletteja annostellaan nartulle tiineyden kolmannesta viikosta alkaen. Annostelua jatketaan viikon ajan synnytyksen jälkeen.  Vadelmanlehtitableteista on apua myös virtsankarkailusta kärsiville nartuille. Virtsankarkailu voi aiheuta ikääntymisestä, steriloinnista tai muusta leikkauksesta.  Vadelmanlehtitabletit ennaltaehkäisevät ja lievittävät valeraskauden oireita. Annostelu tulee aloittaa varhaisimpien valeraskauden oireiden ilmaantuessa ja jatkaa noin 12 viikon ajan. Käytä suurinta suositeltua päiväannosta nartun painon mukaan. (Petenkoiratarvike.net)

Tabletteja onneksi löytyi ihan tuosta paikallisesta Petporista, ja vielä kohtuulliseen hintaan. Näyttää niitä saavan tosi monesta nettikaupastakin. Pitsi on nyt viitisen päivää näitä nappaillut, ja vaikuttaa mielestäni oikein iloiselta. Pitää käydä hallilla testaamassa, miten se kulkee.

Kisakalenteriakin täytyisi katsella, varsin kivoja kisoja siintää syyskuun lopussa, eikä pidä unohtaa rotumestaruuskisoja lokakuussa. Myös A'dreams-kennelpäivät siintävät lähitulevaisuudessa, siis hauska syksy tiedossa!

Yksärillä Kaarinassa

Viime vuoden marraskuussa oltiin Pitsin kanssa Äetsässä Elina  Jänesniemen koulutuksessa, ja nyt kun tarjoutui mahdollisuus lähteä saman kouluttajan yksäriä jakamaan, niin mehän hypättiin kyytiin heti. 1½ tunnin ajo suuntaansa on vähän pitkä yhtä treeniä varten, mutta kyllä se ehdottomasti kannatti, niin hyviä ohjeita ja vinkkejä saatiin taas!

Mekka.

Rata oli jäätävän pitkä, mutta opettelimme sen "vain" esteelle 28 asti. Matkan varrella alusta loppuun olikin sitten kaikenlaista, heti ekat neljä estettä näyttivät siltä, ettemme matkaseuran kanssa itse keksineet siihen oikein mitään ohjauksia, mutta ei hätää, Elina kyllä keksi!

Radanlukuun saatiin monenlaisia vinkkejä, kuten olin etukäteen toivonutkin: yhdessä mietittiin, miksi kannattaa kierrättää koira tämän siivekkeen ympäri, vai miksi tuo toinen olisi parempi vaihtoehto? Opeteltiin myös tunnistamaan kohtia, joissa koiraa ei tarvitse ohjata esteelle, vaan se este tulee tavallaan ilmaiseksi, koska koira on jo linjalla sitä kohti. Näin ohjaajalle jää enemmän aikaa siirtyä seuraavaan paikkaan.

Elina oli juuri palannut Euroopan kisakiertueelta, ja oli ottanut sieltä vaikutteita kisanomaiseen hyppyrataansa. Monessa kohtaa tuli tilanteita, joissa "ristiin" hypyttäminen kovassa vauhdissa osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi, ja tällaista on nyt kuulemma luvassa kotimaankin radoilla. Sopii meille, paremminhan tuo suoraan menee lujaa, kuin pyörii paikallaan ympäri!

Pitsi oli onneksi valeraskautensa unohtanut, ja oli yllättäen aika vikkelällä tuulella. Ei se ihan täysillä painellut, mutta tarpeeksi lujaa kuitenkin. Oma juoksuvauhti jäi vähän vajaaksi, en jotenkin päässyt ainakaan alussa mukaan tähän vauhtiin, kun olin juuri pari päivää aikaisemmin ohjannut samaa koiraa puolet hitaammassa tempossa. Yllättävän kivasti saatiin vaikeitakin juttuja tehtyä, joissakin kohdissa oma hitaus ja kömpelöys harmitti, joissakin yllätyin positiivisesti siitä, miten paljon koiran edelle pääsin, kun vaan luotin siihen, että kyllä se sieltä tulee, ja poimii esteet tullessaan.

Tärkeimmät ohjeet, jotka ohjaamiseen saatiin, olivat 1. nopeampi juoksuvauhti 2. parempi kontakti koiraan ja 3. koiraan luottaminen. Ihan perusjuttuja siis, ja juuri niitä, joita olen itsekin pohtinut. Lisäksi palkkaamiseen saatiin uusia vinkkejä, ja ehdoton kielto palkata koiraa paikallaan seisten. Olenkin aloittanut eilen illalla koiran ruokkimisen lelun sisältä, katsotaan mitä siitä seuraa...

Videota ei paljon ehditty kuvata, vain tuosta ihan alkuvaiheesta, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Parhaat pätkät jäivät kuvaamatta, mutta fiilis niistä jäi kyllä selkärankaan, sitä tavoitellaan pian uudestaan! Lisäksi tein parin oikein hyvin onnistunutta flippiä, jee!

Pitsin kisailut Raumalla 24.8.

Kävin sitten kuitenkin lauantai-iltana ottamassa ne pari keinua hallilla, ja havaitsin, että Pitsi on tukevasti valeraskaana. Mikään ei huvittanut, eikä kiinnostanut, se kyllä teki kaiken kuten käskin, mutta mitenkään innokas se ei tosiaankaan ollut.

Sama meno jatkui tänään kisoissa, vauhti oli huono ja koira kautta linjan vaisu. Hyviäkin hetkiä koettiin, mutta nyt olen kyllä ihan iloinen siitä, että meidän seuraaviin kisoihin on vielä kuukausi aikaa...

Tuomarina toimi Jari Suomalainen, ja voin kyllä suositella hänen ratojaan lämpimästi! Radat olivat vaikeusasteeltaan juuri sopivat, monipuoliset ja ihan vaan hauskat. Hyppärillä tein ohjausvalinnat hieman rivakamman vauhdin mukaan, toisinkin olisi pärjännyt, mutta onnistuu se takaaleikkaus hitaammassakin vauhdissa. Vääriä putkenpäitä piti ohitella, ja nämä onnistuivat yllättävän hyvin, samoin takaakiertotouhut. Yllättäen olin lähes ainoa miniohjaaja, joka valitsi takaakierron, vaikka vetohan nyt tunnetusti on vaikeampaa, kuin pois päin työntäminen. Nollilla päästiin maaliin, etenemä vaivaiset 3,6 m/s, mutta toinen sija sillä irtosi. Saatiinpahan sentään starttilahjakortti palkinnoksi, ja päästään siis jatkossakin Raumalle kisailemaan! :)

Sen verran koleaa jo oli, että Pitsi meni palkintojenjakoon nuttu päällä.

Ekalla agiradalla vauhti oli vähän parempi, mutta kepeillä sattui pieni kömmähdys. Lähestyminen pujotteluun oli putki-pituus-yhdistelmän ja siis melkoisen vauhtisuoran päässä, Pitsi meni oikein sisään, mutta kolmas keppiväli meni pitkäksi. Ihan siis kokoamisen puutetta, ei muuta. Muuten rata oli oikein siisti, A oli superhyvä, keinukin ihan siedettävä. Tuosta A-esteestä olen tietenkin iloinen, se toimi, vaikka lähestyiminen & vauhti eivät olleetkaan ihanteelliset.

Viimeinen agirata oli selvästi päivän vaikein, ja alkoi heti kunnon testillä: tuomari oli suunnitellut meille ALKUsuoran, jossa testattiin koiran kuuliaisuutta, tai vastaavasti ohjaajan juoksuvauhtia. Suorassa oli heti lähtöpaikalta alkaen hyppy, hyppy, pituus ja suora putki aivan suoralla linjalla, ja putken päähän oli ehdittävä pakkovalsiin seuraavaa hyppyä varten.

Enhän minä tuota koiraa kiinni juokse, edes nyt kun se on vähän hitaampi, joten pakko oli jättää koira lähtöön ja kävellä niin pitkälle, kuin persaus kesti. Melkein putkelle asti uskalsin, sitten käännyin, ja näin vain pienet, pystyt korvat töröttämässä jossain kaukana esteiden takana! Se oli siis tosiaan istunut kiltisti paikoillaan, vaikka olin itse jo yli puolen välin kenttää pituussuunnassa! Sieltä se lähti tulemaan, kun kutsuin, ja suoritti tehtävän aivan virheittä! Eihän tämän tietenkään pitäisi olla mikään ihmeteko, mutta kun ei se ole noin pitkältä lähtenyt edes treeneissä koskaan, ja nyt oli sentään kisatilanne ja vielä paha mielikin ilmeisesti, kun mielikuvituspennut potkivat masussa. Pisteet tästä Pitsille, pitää vaan luottaa siihen ja antaa sille mahdollisuus tämmöisissäkin tilanteissa.

Loppurata meni muuten ihan ok, mitä nyt ohjasin itse koiran yhdestä hypystä tyystin ohi, ja Pitsu hyppäsi sen väärin päin, josta hylkäys. Eli peiliin on jälleen katsominen, koira parka, ohjaajakin vielä sabotoi hänen yrityksiään! En vaan hahmottanut yhtään omaa sijaintiani seuraavaan esteeseen nähden, typerä virhe.

Harmittaa, kun meininki oli noin vaisua tänään, mutta toisaalta oli siellä paljon hyvääkin. Oma radanlukutaitokin on jo hiukan kehittynyt tälle koiralle sopivaksi, sen verran kivasti vältettiin niitä vääriä putkenpäitä, ja muutenkin päädyttiin lähes koko ajan oikeille esteille oikeassa rytmissä. Se on sitten eri asia, miten hommat sujuvat, kun ollaan Pitsin normivauhdissa. Toivottavasti siinä ollaan pian!

Kyhjöttävä knääpiö

P.s. Videota radoista ei nyt ole, en edes huomannut tyrkätä kännykkää kenellekään, ja eipä niissä paljon olisi nähtävää ollutkaan.

Kesän kohokohta korvessa

Tämä viikko on vietetty suunnitellusti maalla, jopa korvessa, ihanien sukulaisten lainaamalla mökillä tai oikeastaan huvilalla. Olemme sanoinkuvaamattoman kiitollisia siitä, että saamme möksällä vuosittain lomailla, se on kyllä oikea kesän kohokohta ja varsin odotettu tapaus joka vuosi.



Ennen mökille lähtöä kurvasin kuitenkin vielä Noormarkkuun, siis edullisesti ostamaani peruutuspaikkatreeniin Reetan agitunnille. Hallia oli uusittu, siis ainakin eristetty, mutta aiempaa vaaleampia seiniä lukuun ottamatta se näytti ihan samalta kuin ennenkin.

Treenirata oli suunnilleen kakkosluokan vaikeusastetta, ja sujui itse asiassa aika hienosti meiltä. Yksi kohta tuotti ongelmia, mutta se oli odotettavissakin, siinä nimittäin tarvittiin sekä jaakotusta että putki-kontakti-erottelua, joista kumpikaan ei ole meidän vahvinta osaamista. No, niitä sitten harjoittelemaan!

Muuten meno oli kivaa ja sujuvaa, sain jopa mielestäni aika onnistuneita ajoituksia radan loppuvaiheen valsseihin. Näissä kuulemma koiran vauhti pysyy hienosti yllä myös kääntyessä, kunhan vain itse olen ajoissa.

Mökille kurvattiin heti agitreenin jälkeen, ja tunnelma jokirannassa oli suorastaan raukea:

Mökillä keskityttiin muutenkin lähinnä rentoutumiseen, ruokakin nautittiin kertakäyttölautasista, ja sauna lämmitettiin melkein joka ilta. Pitsi ei kyllä saunaan päässyt, ja sitä vähän harmittikin, mutta se pääsee sitten taas kotona tuohon vähän turvallisempaan sähkösaunaan.

Pihapiiri mökillä on aika hulppean kokoinen, joten koirat saivat nautti siitä täysin rinnoin. Frisbeegolfin pelaamisen ajaksi koirat oli vietävä sisälle, lentävät kiekot kiinnostivat hiukan liikaa.

Penni on ihan  relax.

Eihän noin mahtavaa, tasaista nurmikenttää tietenkään maltetttu olla hyödyntämättä, vaan olihan meillä myös pujottelukepit ja yksi tunneli mukana. Pikkukoirat kun ovat siksi käteviä, että niille kelpaa tuommoinen Ikean leikkitunnelikin, kunhan se vain ei tuulen mukana hilpaise joelle.

Kauheasti en toki koiria prässännyt, lomaa niilläkin oli, joten vinkuleluleikin ohella sitten otettiin vähän leijeröintiä, ja tee-se-itse -hyppyesteellä vähän niistoakin. On se vaan helppoa, kun koira palkkautuu lelulla, ihan eri tekemisen meininki!

Kyllä maalla vaan on mukavaa, täytyy tässä rivitalohelvetin sohvalla naputellessa vaan toivoa, että muutto omakotitaloon haja-asutusalueelle saapuu meidänkin kohdalle mahdollisimman pian. Lapsen ja koirien riemua muistellessa ei paljon tee mieli pienelle rivarin takapihapläntille palloa potkimaan.


Nyt ollaan siis möksältä kotiuduttu, ja sunnuntaina olisi kuulemma agikisatkin. En yleensä harrasta viime hetken treenejä, mutta nyt tekisi mieli mennä ottamaan pari keinua.... Hmm, ehkä annan koiran lepäillä ja menen sunnuntaina suoraan kisoihin, onhan meillä sitten tiistaina se kauan odotettu Jänesniemen yksärinpuolikaskin.

P.s. Penni pääsi WeCAn kaupunkitaistelujoukkueeseen jo kolmantena vuotena peräkkäin jippiaijee, ja silleen. Agilitykaupungin herruudesta taistellaan siis 30.8. Harjavallassa.

(Vähäisiä) treenikuulumisia

Pennin toipuessa kisoista ja Pitsin ollessa edelleen juoksuinen on treenaamiset jätetty tietoisesti aika vähälle. Pitää joskus pinserinkin huilata, vaikka melkoisia energiapakkauksia ovatkin.

Lähiviikkoina me ollaan löydetty uudelleen eräs vanha harrastus, nimittäin hölkkääminen. Aika usein päädyn lenkille tuohon Kokemäenjoen rantatörmän pururadalle, ja sieltä Pormestarinluotoa kiertävälle reitille, ja mikäs sen mukavampaa, kuin hölkötellä pitkin purkkaria nyt, kun ei tarvitse edes vaatteista ja vilustumisesta niin murehtia. Juoksu on kulkenut hyvin, spurtit vain aiheuttavat koirissa vähän vastalauseita.

Penni pääsi sattumalta seuran ohjattuihin treeneihin viime torstaina, ja kyllä sillä oli sitten hauskaa! Rata oli lyhyehkö, mutta tekemistä ja ohjaamista piisasi, mm. leijeröintiä ja sen sellaista. Koira oli vauhdikas ja näppärän oloinen, ja yllättäen osasi juosta puomin päästä päähän ihan virheettömästi, toisin kuin edellisviikonlopun kisoissa. Tästä en ole laisinkaan yllättynyt, tutkimattomia ovat kääpiöpinserin aivoitukset.

Pitsi pääsi samana iltana esittelemään juoksu-A-taitojaan kotihallille pöksyt jalassa. Yleensä en ole sitä viitsinyt pöksyt jalassa juoksuttaa, kun ei se oikein kulje, mutta nyt yllättäen kulkikin mitä parhaimmin. Vauhtia oli jotta hippulat vinkuivat, ja A:n se teki niin kauniisti, että oli tosi tyytyväinen. Tarkoitus oli siis kertoa kaverille, miten tätä A:ta on koiralle opetettu, mikä tuntui hyvältä ja mikä huonolta metodilta ja mitä ongelmia voi olla odotettavissa. Mikään juoksukontaktiekspertti en tietenkään ole, vaan edennyt enemmänkin yritys-erehdys-tekniikalla. Pitäisi se A-estepostauskin tänne blogiin kirjoittaa, jahka ehtii moiseen keskittyä.

Penni lepäilee mummulassa

Pitska teki myös niistoja, niitä olen nyt päättänyt ruveta sille opettamaa oikein olan takaa. Sehän on kuitenkin ohjaus, joka on helppo opettaa koiralle, ja helppo tehdä radalla, mutta silti jäänyt jotenkin harmillisen vähäiselle käytölle. Lisäksi huomasin, että sylkkäreitä ja poispäinkääntöjä ei ole tehty aikoihin, niitä voisi myös vähän puuhailla lähiaikoina.

Piirinmestaruuskisatkin taas lähestyvät, ne ovat 23.8. Raumalla. Penni ei osallistu, en näe mitään järkeä lähteä sen kanssa töpeksimään, kun kerran viimeksikin  meni ihan surkeasti. Sen pitäisi kisata tasaisesti koko ajan, eikä joka neljäs kuukausi. Pitsi saa puolestaan osallistua seuraavan päivän kakkosten kisoihin, ja kokeilla, josko agi-LUVA heltiäisi. Torstain perusteella vauhtia voi olla siihen malliin, että saa meikäläinenkin pistää töppöstä toisen eteen, jos meinaa paikkoihin ehtiä.

Pennin kotikisat ja pitkä talkoopäivä

Penni starttasi eilen kaksi agirataa laihoin tuloksin. Ekalta radalta saatiin HYL esteen uusimisen vuoksi, ja tokalta 5 kieltäytymisen vuoksi. No, kun tavoitteet eivät ole korkealla,  niin eipä ole pettymyskään suuri.

Radat olivat sanalla sanoen vaikeat, enkä oikein tiedä, kenellä nyt sitten olisi pitänyt olla hauskaa näillä radoilla. Kiemuraa piisasi, kepeille menot olivat haastavat ja eteneminen oli kaikkea muuta kuin loogista.

Ekan radan alussa otettiin heti vauhti pois jyrkillä käännöksillä, ja niitä seuranneelta keinulta Penni hyppäsi pois puolivälin jälkeen. Tästä olisi saanut vain viitosen (kontaktivirhe), mutta päästin koulutuksellisista syistä ottaa esteen uusiksi, joten suoritus hylättiin. Muuten mentiin virheittä maaliin, paitsi pujottelun alkua piti vähän haeskella. Koira ei oikein keskittynyt, vaan kyttäili rata-alueen ulkopuolelle, mitä se ei kyllä normaalisti tee. Radan loppupää oli jo ihan kelvollista menoa kuitenkin.

Tokalla radalla kaikki sujui ihan kohtalaisesti melkein loppuun asti, kunnes Pemu loikkasi pois puomin ylösmenolta. En oikein ymmärrä miksi se moista teki, mutta kerta se on näköjään ensimmäinenkin. Muuten rata oli virheetön ja ihan sujuvakin, mutta armottoman hidas. Yliaikaa saatiin roimasti, ja oltaisiin kyllä saatu ilman sitä poishyppyäkin.

Tulokset eivät siis olleet erityisen hyvät, eikä kyllä ratojen fiiliksetkään, kun koira ei taaskaan ihan vauhdikkaimmillaan ollut. Se varmaankin kulkisi paremmin ja tasaisemmin, jos sen kanssa pääsisi kisaamaan enemmän, nyt tuntui, että etenkin ekassa startissa puolet energiasta meni yleisön pällistelyyn.

Jotain hyvääkin päivästä sain kuitenkin kaivettua, nyt nimittäin keksin vihdoin nesteen, jota Penni suostuu kisapäivän aikana juomaan. Sehän on surullisenkuuluisa siitä, miten vaikea sitä on nesteyttää, kun oikein mikään ei tunnu maistuvan. Tällä kertaa se kuitenkin latki n. 2½ dl rasvatonta, vähälaktoosista maitoa napaansa, ja oli mielestäni normaalia virkeämpi kisojen jälkeen illalla!

Maito nautitaan tietenkin mukista!

Itse en kyllä kovin virkeä ollut illalla, olin nimittäin koko päivän myös talkoohommissa kisoissa omien starttien lisäksi, reissussa siis yhteensä 13 tuntia. Lisäksi olin vielä perjantai-illalla pari tuntia kuskaamassa peräkärryllä esteitä kisakentälle, samaa hommaa tehtiin lauantai-illalla toiseen suuntaan peräti viiden ihmisen voimin.

Kisatalkoissa on mielestäni kivaa, ja tykkään kovasti opetella uusia tehtäviä, mutta rajansa kaikella. Seuraaviin kotikisoihin taidan tulla joko kisaamaan tai talkoilemaan, mutta kisaaminen talkoohommista väsyneenä ei ole mielekästä. Etenkään helteessä.

Olen nyt kolme kuukautta toiminut meidän agiseuran talkoovastaavana, toimenkuvanani on siis koota talkooväki kisoja ja muita projekteja varten, ja laatia "työvuorolistat" kisapäiville. Meidän seurassa ei talkoovelvoitetta (enää) ole, joten jäsenten talkoointoon on luottaminen. Olen yrittänyt miettiä keinoja innostaa väkeä talkoisiin, näyttänyt esimerkkiä, leiponut kakkua ja yrittänyt innostaa myös tuoreempia harrastajia osallistumaan rohkeasti. Lisäksi olen yrittänyt itse opetella kaikki mahdolliset tehtävät, jotta voin laittaa itseni mihin tahansa jopiin listojen niin vaatiessa. Jossain määrin yritelmäni ovat tuottaneet tulostakin, mutta edelleen on paljon jäseniä, joita ei talkoissa näy. No, tapahtumien järjestäminen ei vaan ole kaikkien juttu, osallistuminen kyllä tuntuu sopivan aika monille. Koko koiraharrastus perustuu aika paljolti talkootyöhön, siis kaikki kilpailut, kokeet ja näyttelyt. Ilman talkooväkeä ei ole kisojakaan, eikä näyttelyitä, eikä muuten meidän seurassa treenejäkään, kun kouluttajatkin kouluttavat ihan vaan lämpimikseen.

Mistä sitä talkoointoa saisi, miten sitä voisi seuran väessä herättää? Osoittamalla arvostusta yksilön työpanosta kohtaan? Tekemällä talkoilusta mahdollisimman helppoa ja mukavaa? Jaa-a. Ehdotuksia otetaan vastaan!