sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kaupunkitaistelua ja vadelmanlehtiä

Lauantaina kokoonnuttiin Harjavaltaan Hosiossaaren kentälle taistelemaan agilitykaupungin herruudesta. Meiltä kisaan osallistui Penni, ja se oli kyllä vielä illallakin kaksinkerroin onnesta, kun sain olla koko päivän pääosassa, ja Pitsi joutui kärvistelemään autossa. Ihan oikein Pennille, pitää senkin saada huomiota, ja tekemistä mamman kanssa.

Kaupunkitaistelu on siis joukkuekilpailu, jossa lähiseudun seurat mittelevät toisiaan vastaan 9-12 koiran joukkuein. Kussakin säkäryhmässä lopputuloksiin lasketaan joukkueen kolmen parhaan koiran tulokset, koiria per säkäluokka saa olla korkeintaan neljä.

Rata oli tänä vuonna oikein kiva, ja kävinkin harjoittelemassa sitä Pemun kanssa hallilla ja puolen viikon aikaan. Tänä vuonna meidän rakentama versio radasta osui melko lähelle itse kisarataa, ja etukäteistreenistä oli kyllä apua.

Lähdössä tuli jotain pientä härväämistä, ja hieman kiire, joten tein itselleni tyypillisen virheen putken jälkeen, ja koira lipsahti näkökentästä. Pitäisi nyt vaan uskoa, että koiran näkyminen näkökentän reunalla ei riitä, vaan täytyy olla katsekontakti. No, siitä 5, ja rata loppuun nollilla.

Penni oli hiukan pihalla, mutta ei laisinkaan niin huono kuin elokuun alussa kotikisoissa. Se oli jopa melko vauhdikas radan jälkimmäisellä puolikkaalla! Ja pujottelikin tosi vauhdikkaasti. Ehkä viileä ilma on vaan sille kivampi, mene ja tiedä.




Pitsi puolestaan on  viettänyt ansaittua huilia, ja nauttinut vadelmanlehtiuutteesta tehtyjä tabletteja. Niiden pitäisi vähentää valeraskauden oireita, ja muutenkin tasoittaa tätä nuoren naisen hormonaalista heittelehtimistä, joka kyllä onneksi on tässä viimeisimmässä juoksussa ollut aika vähäistä. Kyseessä on puhdas luonnontuote, eivätkä tabletit sisällä mitään doping-aineeksi luokiteltavaa.

Dorwest Herbs Vadelmanlehti tabletti vahvistaa sileiden lihasten, kuten virtsarakon ja kohdun toimintaa. Sen synnytystä helpottava ja nopeuttava vaikutus on tunnettu jo satojen vuosien ajan. Dorwest Herbs on valmistanut vadelmanlehtitabletteja lemmikeille jo yli 60 vuoden ajan.
 Vadelmanlehtitabletteja annostellaan nartulle tiineyden kolmannesta viikosta alkaen. Annostelua jatketaan viikon ajan synnytyksen jälkeen.  Vadelmanlehtitableteista on apua myös virtsankarkailusta kärsiville nartuille. Virtsankarkailu voi aiheuta ikääntymisestä, steriloinnista tai muusta leikkauksesta.  Vadelmanlehtitabletit ennaltaehkäisevät ja lievittävät valeraskauden oireita. Annostelu tulee aloittaa varhaisimpien valeraskauden oireiden ilmaantuessa ja jatkaa noin 12 viikon ajan. Käytä suurinta suositeltua päiväannosta nartun painon mukaan.
(Petenkoiratarvike.net)

Tabletteja onneksi löytyi ihan tuosta paikallisesta Petporista, ja vielä kohtuulliseen hintaan. Näyttää niitä saavan tosi monesta nettikaupastakin. Pitsi on nyt viitisen päivää näitä nappaillut, ja vaikuttaa mielestäni oikein iloiselta. Pitää käydä hallilla testaamassa, miten se kulkee.

Kisakalenteriakin täytyisi katsella, varsin kivoja kisoja siintää syyskuun lopussa, eikä pidä unohtaa rotumestaruuskisoja lokakuussa. Myös A'dreams-kennelpäivät siintävät lähitulevaisuudessa, siis hauska syksy tiedossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti