lauantai 24. toukokuuta 2014

Miljoonakoira, eli Tuuri KR 24.5.

Ihan alkuun on pakko heti riemuita: Pitsi oli ROP! Vihdoinkin! Meidän ikuinen kakkonen (tai välillä kolmonen) oli tämän päivän ansaittu voittaja.

Tuuriin ilmoitin Pitsin kahdesta syystä; ensinnäkin siksi, että tuomarin ollessa FinnSieger-listalla, oli mahdollisuus napata luokkavoiton osuessa kohdalle ns. FinnSieger-kiinnitys. Toisekseen ilmoittauduimme siksi, että armas aviomieheni innostui reissusta Tuurin legendaariseen kyläkauppaan, ja mikäs sen mukavampaa, kuin koko perheen kesäretki.

Näyttelypaikkana toimi kyläkaupan viereinen hiekkakenttä, joka oli paikoin valitettavan epätasainen. Siis suomeksi sanottuna, meidän kehässä oli kaamea monttu. Muuta valittamista en järjestelyistä keksi mitenkään, henkilökunta oli ystävällistä, kehäsihteerit tehokkaita ja kovaäänisiä, vessat aivan taivaallisen siistit ja vesipisteitä löytyi. Kahvi jäi tällä kertaa testaamatta, mutta jäätelö oli hyvää.

On se vähän epätodellisen näköinen tuolla taustalla.
Kääpinnejä oli ilmoitettu 20 kpl, joista suurin osa oli narttuja. Pitsi oli ainoa valionarttu, ja FinnSieger-kiinnitys napsahti siis meille melko vaivattomasti (tarvitaan luokkavoitto + ERI + SA). Yksilöarvostelussa koira oli innokas kuin kuraan kuollut kuttu, lämmintä oli 28 varjossa, eikä etenkään liikkuminen huvittanut kovinkaan paljoa. Nostettuani koiran pöydälle tarttui tuulenpuuska tuomaritelttaan (pöytä oli aivan teltan vieressä varjossa), joka alkoi uhkaavasti pyrkiä pöydällä pönöttävää Pitsiä kohti! Tapaturmilta onneksi vältyttiin, ja tuomari totesi että tässähän tulee luonnetesti tehtyä samalla, reippaana pysynyt Pitsi onneksi läpäisi sen. Muutenkin tuomari kehui Pitsin esiintymistä, siitä kuulemma näkee, että harjoiteltu on, ja joskus käyty näytilläkin. No joskus kyllä joo...

Arvostelu:

Hyvä koko & sukupuolileima. Tyylikkäät ääriviivat. Kuono-osa voisi olla hieman voimakkaampi, muuten hyvä pää. Vahva, kuiva kaula. Hyvä, laskeva ylälinja. Hyvin kulmautunut. Liikkuu riittävällä askelpituudella & kiinteällä ylälinjalla.
VAL ERI 1 SA PN 1 ROP

Vasemmalla VSP "Simo" eli A'dreams Black Dynamite, oikealla ROP-Pitsi.




Arvostelu on mielestäni aivan Pitsin näköinen, askelpituutta taisi tänään rajoittaa se kuumuus. PN-kehässä koira vasta syttyi ravaamaan, ja kun sieltä jatkettiin ROP-kehään, oli meininki parhaimmillaan.

Ryhmäkehään jäätiin tietysti, siellä tuomaroi Paula Heikkinen-Lehkonen, joka piti Pitsistä sen verran, että nosti sen jatkoon kahdeksan parhaan joukkoon, muttei kuitenkaan sijoittanut enää neljän parhaan joukkoon. Tämä oli jo paljon enemmän kuin olin odottanut, kääpinnit kun eivät ole se kakkosryhmän näyttävin rotu, ainakaan koon tai turkin osalta.

Oli todella hienoa ja jännittävää saada viedä oma koira ryhmäkehään muiden voittajien joukkoon, vaikkei sieltä menestystä tullutkaan. Hieman kiire sinne kyllä tuli, aikaa valmistautumiseen oli alle minuutti, ja olin tietenkin riisunut puolet vaatteistani ja lykännyt koiran häkkiin viilennysloimeen puettuna. Mukaan kuitenkin ehdittiin, eipähän ehtinyt koira läkähtyä auringossa.
ISO kehä, pieni koira.

Jatkossa ollaan, ja vieruskaveri röhkii.

Retki oli siis sangen onnistunut, mies ja lapsikin viihtyivät sekä näyttelyalueella että kyläkaupan puolella. Itse en sinne kauppaan asti ehtinyt tietenkään, pitihän jonkun aina vahtia koiria, mutta kaipa sitä krääsää saa täältä Poristakin ostettua.



P.s. En sitten millään muotoa voi ymmärtää, miksi tuollakin näyttelyssä jouduttiin kuuluttamaan ihmisten perään, kun olivat jättäneet koiran autoon! 28 asteen helteessä! Vieläpä koiraharrastajat, joiden pitäisi jotain ymmärtääkin, saisivat hävetä!

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Sapuskaa ja treeniä

Raumalaisten sanomalehti tuli, kuten oli luvattukin, ja siellähän se Pitsi komeili keskellä etusivua. Haastattelun osuus lehden sisäsivulla oli onneksi aivan minimaalinen, mitään kovin järkevää en siinä kesken kilpailuluokan ehtinyt lehtimiehille sepustaakaan. Koira olisi toki ollut enemmän edukseen vähän toisenlaisella poseerauksella, mutta iloinen pomppu nyt ilmaisee ainakin sen, että koirilla on näyttelyissä oikeasti ihan hauskaakin, ei se ole vain sitä otsa kurtussa pyörimistä.

Tänään aamulla kävin treenaamassa ulkokentällä, ja orastavasta helteestä, kiukkuisista mäkäräisistä ja liukkaasta nurmesta huolimatta meillä oli kyllä taas niin mukavaa! Kyllä ulkoilmassa vaan pääsee ihan erilaiseen tunnelmaan kuin hallissa, ja koiratkin kulkevat nurmella mukavan sutjakkaasti.

Suuruudenhulluudessani rakensin tietysti oikein täysmittaisen radan, joka oli lyhennetty mukaelma pari vuotta vanhasta, Heini Stenbergin suunnittelemasta treeniradasta pienin muutoksin:


Esteistä 1 - 4 selvittiin pakkovalssein, kumpikin koira teki ne mukavasti. Pitsin kanssa ongelmia tuotti hyppy 2, se hyppäsi sen helposti todella pitkäksi ja kävi pyörähtämässä puomin edustalla ennen kolmoselle kurvaamista. Pelkkä kutsuminen ei riittänyt, se vaati pienen vekin ennen kakkosta kääntyäkseen kunnolla. Kyllä se vaan pitäisi meikäläisenkin jo uskoa, että  sen koiran kanssa on tehtävä asiat jo paljon ennen estettä, eikä sitten kun maito on jo maassa ja koira jossain 8 metrin päässä!

Hypyllä 7 kierrätin koirat ulkokautta, ja siitä alkoikin radan juokse-tai-kuole -osuus. Tässä nimittäin on tarkoitus tehdä kaksi persjättöä, eka hypylle 8 ja toka hypylle 9, ja kympillekin pitäisi vielä ehtiä valssiin, että koiran saa sulavasti oikealla kintaalla hypylle 11 ja putkeen. Kumpikin teki oikein hyvin, ja ehdin itse yllättävän hyvin myös vikkelämmän Pitsin kanssa. Hiki tuli kumminkin.

Radan opetettava asia oli hypyllä 14, koiran tullessa putkesta juoksin ko. hypyn takaa vetämään koiran pakkovalssiin (punainen nuoli). Linja on suorin mahdollinen ja sangen sujuva, kokeilkaa vaikka! Molemmat hoksasivat homman hyvin, kokeilin itse edetä sekä 14:ta etu- että takapuolelta, ja takaa kulkeminen taisi olla koirille selkein vaihtoehto. Pitsi ainakin luki heti puomin, kun näki minun  pinkovan sitä kohti. Tätä jippoa pitää vielä harjoitella lisää!

Loppuosaan tehtiin vielä persjättö esteelle 15, ja nro 17 kierrätettiin taas ulkokautta. Mukavan vauhdikkaita ja sujuvia linjoja siis! Olen aina tykännyt Heinin radoista kovasti, jo silloin kun olimme Pennin kanssa ihan agiharrastuksen alkutaipaleella.


Iltapäivällä käväistiin Pet Porissa säästämässä niin maan perusteellisesti, siellä oli osta 3 maksa 2 -tarjous, ja me ostettiin tietenkin sapuskaa. Naudanmahan lisäksi mukaan tarttui kolme pientä säkkiä Taste of the Wildia.

Olen markkinoinnin uhri.
 Olen aina pitänyt tätä ruokamerkkiä todellisena markkinoinnin riemuvoittona, nyt nähdään miten se lunastaa lupaukset käytännössä! Koiran rinnastaminen villeihin sukulaisiinsa, luonnollisuuden korostaminen (onkohan sitä sisällössä?) ja massasta voimakkaasti poikkeava tuotepakkaus kertovat, että nyt on käytetty ihan oikeaa mainostoimistoa brändäämiseen. Myös ainesosaluettelo kuulostaa niin hyvältä, että on vaikea uskoa sen olevan totta:

 "Duck, duck meal, chicken meal, sweet potatoes, peas, potatoes, chicken fat (preserved with mixed tocopherols), egg product, natural flavor, ocean fish meal, potato protein, roasted quail, roasted duck, smoked turkey, tomato pomace, salt, choline chloride, dried chicory root, tomatoes, blueberries, raspberries, yucca schidigera extract, etc."

Paahdettua ankkaa, bataattia, viiriäistä, tomaattia ja marjoja.  Kelpaisi kyllä meille ihmisillekin! Kotona vasta äkkäsin, että tämähän on kokonaan viljatonta tavaraa, toivottavasti ei ole liian väkevää koirien mahoille. Maistuvaakin sen pitäisi kuulemma olla, mutta ihmekös tuo, tähän on nimittäin lisätty suolaa. Ostopäätökseen taisi tällä kertaa vaikuttaa kaikkein eniten ympäri kauppaa juokseva, kiljuva 2-vuotias, jonka takia päätös oli tehtävä nopeasti. Se siitä bärndäyksestä!



Lauantaina suunnataan sitten koko perheen voimin Tuurin kyläkaupalle Miljoonakoiraan, markkinoinnin riemuvoitto kai sekin. Kääpiöitä on ilmoitettu parisenkymmentä, ja jaossa on FinnSieger-kiinnityksiä. Säätiedotus lupaa poutaa ja 27 astetta, saas nähdä miten Pöystien käy...

lauantai 17. toukokuuta 2014

Valioeläin Pitsi

Tänään näyteltiin Raumalla, siis jo perinteeksi muodostuneessa kaikkien rotujen näyttelyssä. Homma on raumalaisilla yleensä hyvin hanskassa, ja niinhän se oli tänäkin vuonna, kelikin sangen kohdallaan. Kahvikin oli oikein kelvollista.

Aurinkoa, aurinkoa!
 Kääpiöpinsereitä oli ilmoitettu 22 kpl, Pitsin luokassa eli valionartuissa koiria oli yhteensä neljä. Pitsi siis korkkasi tänään valioluokan, taukoa kehistä on pidetty nyt paria päivää vaille neljä kuukautta! Tauko on tehnyt hyvää, näyttelyyn lähteminen oli kivaa vaihtelua, eikä yhtään pakkopullaa. Ja kyllä se taas päivän aikana muistui mieleen, miksi sitä taukoa oli ihan kiva vähän pitääkin.

Tuomarina toiminut Leni Finne oli todella tarkka, mutta hirveän ystävällisen ja miellyttävän oloinen. Hän aivan selvästi teki kaikkensa, jotta koirilla olisi kehässä ollut mukavaa, ja esim. pyysi yleisöltä pariin otteeseen ylimääräiset aplodit, kun kehässä oli poikkeuksellisen iäkäs veteraanikoira.

Pitsistä tuomari oli tätä mieltä:

Erinomaiset mittasuhteet, sopiva luusto. Oikeanmittainen ja -linjainen pää. Kauniit tummat silmät. Aavistuksen pehmeät korvat. Hyvä kaula, riittävä eturinta. Oikeanmallinen rintakehä. Aavistuksen jyrkkä lantio, hyvät kulmaukset. Erinomainen askelpituus. Hieman pehmeä karva.
VAL ERI 1 SA PN 2
Erinomainen askelpituus?

Pitsi siis voitti valioluokan, mutta jäi PN-kisassa toiseksi. No, eipähän huonolle hävitty, ja tältä tuomarilta näytti pelkkä SA:kin olevan jo ihan mukava saavutus. Urosten SERT jäi kokonaan jakamatta, vaikka ihan kelpo ottajia olisi ollut.

Siinä kesken meidän luokan jouduin kaiken lisäksi toimittajan haastattelemaksi, juttu tulee Länsi-Suomeen, eli Rauman ja lähialueen paikallislehteen. Toimittaja ja kuvaaja siis varmaan kävelivät näyttelyalueen portista sisään ja ottivat tähtäimeensä ensimmäisen eteen sattuneen koiran, sillä hetkellä se oli esiintymisvuorossa oleva Pitsi. Kuva ei nyt ole oikein mairitteleva, Pitsihän esiintyi vallan hienosti tänään kaikin puolin, mutta käy siitä ainakin koiran ominaisin luonne ilmi. Mielenkiinnolla odotan varsinaista artikkelia, niin kiireessä nimittäin vastailin toimittajan kysymyksiin, etten ole ihan varma mitä edes sanoin. Se ainakin jäi mieleen, että (raumalainen) toimittaja oli sangen pettynyt, kun kuuli meidän olevan Porista! Tämä siis juontaa juurensa Porin ja Rauman välisestä ikuisesta sotatilasta, jossa joillakin on suipot korvat, ja joillakin ei. Itsehän en edelleenkään ole porilainen, joten en ota mitään kantaa toisten korvalehtiin tai niiden muotoon. ;)

Tukka hyvin, kaikki erinomaisesti!

Joka tapauksessa reissu oli oikein onnistunut ja leppoisa, rusketustakin saatiin, ja matkaseurana ollut Usva-parson sai toisen sertinsä, jee! Viikon päästä kelpaa jatkaa Tuurissa Miljoonakoirassa!

tiistai 13. toukokuuta 2014

Ulkoilman ihanuutta

Kevään tullessa agiharrastajat tunnetusti kuoriutuvat hämyisistä halleistaan, ja suuntaavat sankoin joukoin ulkokenttiä kohti. Ulkokisojakin on jo ollut, vaikka keli on vielä vähän epävakaista, mutta mikäs siinä, sokerista ei tunnetusti olla.

Ostin täksi päiväksi treenin Harjavallasta "oman" koutsin eli Mäkelän Reetan ryhmään, ja pitihän sitä varten viime viikolla käväistä vähän ulkokenttämoodia testaamassa. Rakensin siis nurmelle sen saman valssi- ja ehtimisharjoituksen, jota jokin aika sitten tehtiin, mutta tällä kertaa peilikuvana. Kyllä se pientä jalkanäppäryyttä vaati, ja kahdella koiralla treenatessa meni jo pääkin pyörälle moisesta kieputuksesta, mutta kyllä ne kumpikin siitä kunnialla selvisivät. Penni oli vähän hidas ja tiputteli rimoja, mutta oli kovasti innoissaan, Pitsillä oli paljon vauhtia ja vähän hallintaa, mutta hirmuisen hauskaa siis silläkin. Harjoituksena tuo oli kyllä hyvä näin käännettynä, tiesin vaikeat paikat ja oikeat suoritustavat jo etukäteen, mutta tehtävä oli siinä mielessä uusi, että ulkomuistista en sitä voinut kipitellä.

Tänään suunnattiin sitten Hosiossaareen, ja mietin kyllä moneen kertaan, kumman koiran treeniin otan. Pitsi ei ole koskaan treenannut muulla kuin Harmikoiran ulkokentällä, ja viimevuotisen karkaamisen jälkeen olen sen kanssa tässä asiassa hieman neuroottinen. En usko, että se muuten vaan lähtee hanskasta, vaan pelkään sen reaktioita toisiin koiriin. Silloin karkuretkelle lähtiessään se siis pelästyi päälle käynyttä irtokoiraa, ja niitä irtokoiria/radan laidoilla haahuilijoita jännitän myös tuolla agipuolella. Nyt kentällä kuitenkin oli mukavan rauhallista ja tilanne oli otollinen harjoitukselle, jossa ohjaaja yrittää hillitä stressiään, joten kauhukuvista huolimatta päätin viedä Pitsin radalle.

Homma sujui juuri kuten olin ounastellutkin, koira oli ammattimaisen pätevä, ja ohjaaja jäykkä kuin tönkkösuolattu muikku talvipakkasella. Rata oli helppo, ja Pitsi suoritti kaiken iloisesti ja taivasti, keskittyen sataprosenttisesti ohjauksiin ja esteisiin, ei se edes huomannut mitään muita koiria. Itse olin siis aavistuksen kipsissä, mutta hillitsin hermoni yllättävän hyvin. Vauhti oli koiralla tänään hiukan verkkainen, mutta uskon sen johtuvan vähän upottavasta ja epätasaisesta kivituhkapohjasta. Ja Pitsin verkkainen on siis kyllä ihan kelpo vauhti sekin!

A-esteelle sain neuvoksi käyttää välillä bumperia ja välillä olla ilman, kuulostaa hyvältä. Sunnuntaina mahdollisesti kurvaamme oman seuran epiksiin testailemaan A-estettämme kisatilanteessa.

Kyllä se vaan agilitykin tuntuu enemmän urheilulta ulkona, ja täytyy sanoa, että hienot ovat puitteet harjavaltalaisilla! Lääniä piisaa, niin kivituhkaa kuin nurmeakin, ja voi mitkä lenkkimaastot...

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Perhekoiria ja koiraperheitä

2-vuotiaan lapsoseni tämänpäiväiset tempaukset suuntasivat taas kerran ajatukseni siihen, miten hyvä tuuri meillä on käynyt koirien suhteen. Lapsen ja koirien yhteiselo on siis sujuvaa ja mutkatonta, ainakin on tähän asti ollut, siis koirat pärjäävät hienosti lapsiperheen äänekkäässä ja joskus vähän kaoottisessakin arjessa. Aihe nousee jatkuvasti esiin sekä koira- että lapsiaiheisilla keskustelupalstoilla, ja ajattelinkin siis kirjoittaa tänään siitä, miten meidän kohdallamme muutos kahden aikuisen taloudesta lapsiperheeksi on sujunut. Kirjoitustani ei missään nimessä ole tarkoitettu ohjenuoraksi tai vinkkilistaksi kenellekään, kunhan vaan kerron, miten meillä on toimittu ja mitä siitä on seurannut.

Lähtötilanne meillä oli se, että Penni pelkäsi lapsia. Koko raskausajan murehdinkin asiaa, ja suoraan sanoen pelkäsin Pennin reaktiota lapseen. Sillä oli vain vähän kokemusta lapsista, ja sekin pääasiassa negatiivista, kiitos entisen naapurin lapsen, jonka mielestä nuoren, haukkuherkän koiran säikyttely oli sangen huvittavaa. En ollut itse panostanut tarpeeksi pentuaikana siihen, että Penni saisi myös positiivisia fiiliksiä lapsista, ja lopputuloksena oli koira, joka mielellään haukkui lapsia, ja jopa hyökkäili juoksevia lapsia kohti hihnassa. Mielestäni se oli pelkoa, lapset olivat koiran mielestä arvaamattomia ja vähän liian vilkasliikkeisiä.

Jotenkin saatoin vielä kuvitella, että Penni hyväksyisi perheen oman lapsen, mutta olin kyllä täysin varautunut siihen, että kun lapsi kasvaa ja kavereita ilmestyy, Penni pitäisi lukita toiseen huoneeseen lasten leikkien ajaksi. Se on ihmiselle kiltti ja nöyrä koira, eikä ole koskaan purrut ketään, mutta silti olin asiasta huolissani. Raskaana olevat naiset yleensä ovat vähän huolissaan kaikesta mahdollisesta muutenkin.

Suunnilleen kuukautta ennen laskettua aikaa, omistaja hehkeänä, koirat tarkkaavaisina.


Pitsillä tilanne oli huomattavasti parempi, sehän tuli meille luovutusikäisenä n. kaksi kuukautta ennen laskettua aikaani, ja sen kasvattajakodissa oli alle kouluikäinen lapsi. Luonteeltaan se on muutenkin Penniä avoimempi, joten en ollut sen kohdalla yhtään huolissani. Pitsi oli siis lapsen syntyessä tasan 4 kk ikäinen.

Lapsen syntymän yhteydessä jouduin viettämään melkein viikon sairaalassa, ja pohdin siellä kovasti kotiin saapumista; pitäisikö viedä ensin kotiin jokin vauvalta haiseva rätti, pitäisikö koirat ottaa mukaan vauvanhakureissulle, vai mitä ihmettä tässä nyt kannattaisi tehdä? Päätin pitäytyä hyväksi havaitsemallani linjalla, ja luottaa maalaisjärkeen. Päätin siis, että vauva tulee kotiin, ja koirat saavat luvan sopeutua tilanteeseen, koska minä sanon niin. Näin myös tehtiin, kotiintulon hetkellä menin itse ensin ilman vauvaa tervehtimään koiria, ja pahimman innon laannuttua toin vauvankin sisälle.

Vauva on ollut kotona n. tunnin, nukkuu tuolla peiton alla. Koirat tankkaavat läheisyyttä viikon eron jälkeen.

Alusta asti tein koirille selväksi, että vauvan lähellä ei riehuta. Jos sen lähellä oltiin rauhallisesti, siitä seurasi aina kehuja ja rapsutuksia, ja koirien annettiin nuuskia ja tutkia vauvaa mielin määrin, koskaan en niitä siitä moittinut. Naaman nuoleminen oli kiellettyä, mutta siihenkin puutuin mahdollisimman lempeästi. Ennen pitkää vauva lakkasi kiinnostamasta koiria, eivätkä ne pian edes heränneet vauvan yöllisiin äänenavauksiin (olivatkin sitten tämän talon ainoat).

Vauvan kasvaessa haasteet muuttuivat, koitti pelätty liikkeelle lähdön hetki. Usein saa kuulla, miten koira on ollut ihan ok lapsen kanssa siihen asti, kunnes lapsi on alkanut liikkua, ja sitten alkanutkin murista ja näpsiä. Meillä onneksi näin ei käynyt, edelleen jatkoin samalla linjalla, koirat olivat aina tervetulleita lapsen lähelle rauhallisissa merkeissä. Penni väisteli liikkuvaa lasta hieman huolestuneen näköisenä, Pitsi puolestaan seurasi kuin hai laivaa, ja halusi osallistua kaikkeen. Väistämistä koirille aina suosittelinkin lapsen tullessa kohti.

Ainoat hiukan uhkaavat hetket Pennin ja lapsen välillä ovat olleet silloin, kun lapsi oppi kiipeämään sohvalle. Sohvalla nukkuva Penni ei ollut erityisen onnellinen kohti könyävästä lapsesta, ja ottikin pari kertaa melkoisen happaman ilmeen naamalleen, tiukan tuijotuksen kera. Pääsin onneksi puuttumaan tilanteeseen heti, ja pyysin Penniä väistämään. Se oppi homman hyvin, ja siirtyili pitkän aikaa lapsen tieltä pois. Tässä kuitenkin vaadittiin oman koiran tuntemusta ja tarkkaa tilannesilmää, eihän tuon ikäistä lasta sohvalle voi muutenkaan ilman valvontaa jättää.

Jotain iloakin siitä mukulasta!
Pitsin kohdalla kaikki oli helpompaa, kuten olin arvellutkin. Se pötkötteli vauvan vieressä sohvalla tai lattialla, seurasi sen konttausretkiä kukkapenkissä ja seisoi tarkkaavaisena vieressä, kun vauva harjoitteli potkimista hyppykiikussa. Näille kahdelle kehittyikin aika ainutlaatuinen suhde, edelleen ne puuhailevat paljon kahdestaan. Joskus vauva nappasi vahingossa Pitsiä korvasta kiinni, mutta koskaan Pitsi ei edes näykännyt, odotti vain, että tulen irrottamaan vauvan sormet korvasta. Tai jalasta. Tai mistä se nyt olikin ehtinyt napata kiinni.

Nyt kun lapsi on jo 2-vuotias taapero, Penni on täysin tottunut ajatukseen. Hitaasti se lämpeni, mutta lämpeni kuitenkin! Penni ei enää pelkää lasta, vaan antaa sen silittää ja taputtaa itseään. Halauksiin tai suukkoihin se ei suostu, kuten Pitsi, jonka mielestä jokaisen aamun pitää alkaa halailulla lapsen kanssa. Erityisen iloinen olen ollut siitä, että Penni kestää jopa lapsen saman ikäiset kaveritkin! Myös täysin vieraat lapset, joita se ei ole ennen tavannut. En olisi ikinä uskonut, eikä millään painostuksella tähän olisi varmaan päästykään. Penni on saanut tottua tilanteeseen ihan omaan tahtiinsa.

Kuten jokainen uhmaikäisen lapsen vanhempi tietää, välillä tulee niitä hetkiä, jolloin koiria pitää suojella kiukkuavalta taaperolta. Kaikki ärsyttää ja muutenkin kiukuttaa, ja sitä kiukkua lapsi yrittää joskus purkaa huitomalla tai potkimalla koiraa, vaikka tietää sen olevan kiellettyä. Meillä on kumpikin koira saanut sekä monoa että läpsyä lapselta, vaikka parhaani mukaan olen yrittänyt väliin ehtiä. Jokaiseen tilanteeseen ei vain yksinkertaisesti pääse väliin heti ensimmäisellä sekunnilla, ja sen takia onkin mielestäni todella tärkeää, että lapsiperheen koiralla on palikat päässä oikeassa järjestyksessä. Yritän tietenkin pitää tällaiset tilanteet minimissä siirtämällä koirat turvaan portin taakse ja opettamalla lapselle, että lyöminen on väärin, koiriin sattuu. Puutun näihin tilanteisiin aina hyvin napakasti. Tilanteita kuitenkin aina tulee, ennemmin tai myöhemmin, ellei sitten aio eristää lasta ja koiraa toisistaan kokonaan. Se ei kuitenkaan mielestäni ole koiran elämää, siis eläminen eristettynä omasta perheestä.

Meillä on siis ollut onni myötä, kun koirat ovat perusluonteiltaan sen verran järkeviä, etteivät ihmisen näpeille käy. Ovat ne myös jonkinlaisessa kurissa ja nuhteessakin, vaikken mitään PeVi-ohjelmaa niiden kanssa noudatakaan. Koirat tietävät paikkansa porukassa, ja ovat siellä ihan tyytyväisiä. Nämä kaksi asiaa varmaan ovatkin ne perhekoiran tärkeimmät piirteet, hyvä perusluonne ja kotikasvatus. Kaikkein parasta olisi, jos koira saapuisi pentuna lapsiperheeseen, mutta muutkin vaihtoehdot näköjään onnistuvat.

Niin ja se tämänpäiväinen tempaus. Olin jättänyt lapsen makuuhuoneeseen katsomaan piirrettyä, ja kuvittelin sen nukahtaneen päiväunille. No, eipäs ollutkaan, vaan meikäläisen ollessa takapihalla pyykkejä ripustamassa oli lapsi löytänyt jostain goretex-mainostarran, sekä sille oikein sopivan paikan:

Tarroituksen uhri.