Humanisti otti laskimen kauniiseen käteen, ja yritti laskea tälle pian päättyvälle vuodelle tulostilastoja. Siis Pennin agilityn suhteen. Tässä tulokset, en vastaa oikeellisuudesta:
Virallisia startteja koko vuonna yhteensä: 15 kpl (joista 13 kpl äitiysloman jälkeen)
Nollia kaikista starteista: 2 kpl eli 13,3%
Startteja/kk: 1,25 kpl
Startteja/viikko: 0,28 kpl
Paras etenemä: 3,95 m/s (1.12. Seinäjoella, agirata C, tuomari Minna Räsänen)
Prosenttilaskut nyt ovat melko turhia, kun startteja kokonaisuudessaan oli niin vähän. Jokunen startti ja nollakin ollaan tehty myös epiksissä, mutta en jaksa niitä nyt blogin uumenista kaivella. Etenemiä on vaikea vertailla, tuo nopein kun oli ainoa nollalla läpi päästy agirata, ja ne mistä selvittiin vitosella, olivat yleensä keppivitosia, eli korjaaminen kestää ja vääristää etenemää (vrt. riman pudottaminen).
Pennin agivuoteen olen muuten tyytyväinen, mutta pujotteluongelmat pitkin kesää varjostivat kisaamista, ja onnistumisia ei koko vuonna päästy kisatilanteissa kokemaan ennen kuin joulukuussa. Muutenkin olin toki poissa pelistä puoli vuotta, sattuneesta syystä.
Treenipuolella onnistumisia koettiin sitäkin enemmän, koiran vauhti on kasvanut vuodessa huomattavasti, samoin ohjaajan, ja tuntuu, että koira on nyt tämän kesän ja syksyn aikana toden teolla syttynyt lajiin. Lisäksi olen oppinut uusia ohjaustekniikoita ja kehittynyt vanhoissa, radanlukutaitoakin on tullut lisää. Silti tuntuu, että se 2- ja 3lkan välinen porras on huiman korkea, ja että eihän meillä nyt kolmosten kisoihin ole asiaa vielä vuoteen. Kuitenkin nyt ollaan sen yhden LUVAn päässä SERTistä, eli menolippu kolmosiin voi napsahtaa kohdalle jo seuraavissa kisoissa. Tai sitten puolen vuoden päästä, ken tietää. Taas pääsee rastittamaan ilmoittautuessa sen luokkanousumahdollisuusruudun, jipiaijee. Todellisuudessa ne kolmosten radat eivät ole yhtään sen vaikeampia kuin meidän treeniradat, ja onhan nyt jo kakkosissakin nähty hurjaa hajontaa ratojen vaikeusasteissa. Porras taitaa siis olla kisaajan korvien välissä.
Pennin tavoitteet vuodelle 2013?
- saada pujottelusta sen verran luotettava, että koiran uskaltaa kisatilanteessakin vain lähettää pujotteluun ja itse irrota johonkin päin. Yleensäkin saada suoritukset kisa- ja treenitilanteessa lähemmäs toisiaan.
- kontaktit kuntoon 2013
- tulospuolella: 1) 3lkaan nouseminen 2) edes 1 puhdas nolla siellä kolmosissa (siis ei yliaikaa!)
Entäs Pitsi, joka täyttää muuten ensi viikolla vuoden?
Näytteypuolella en oikein osaa tavoitteita asettaa, kun en oikein osaa arvioida, mikä olisi tämän koiran kohdalla realistista. Ensisijaisen tärkeää olisi saada koiran esiintymisestä niin varmaa ja viehättävää, että siitä ei ainakaan koskaan jäisi sijoitus kiinni.
Agipuolella on itseä jäänyt harmittamaan se, miten vähän olen loppuviimeksi Pitsin kanssa ehtinyt asioita opetella ja harjoitella. Se osaa nyt vuoden vanhana huomattavasti vähemmän, kuin olisin halunnut sen osaavan. No, vauva ja pentu yhtäaikaa oli kuitenkin mielestäni onnistunut kokeilu, ja ehtii se koira sitä agia tehdä myöhemminkin. Mieluummin aloitan esim. pujottelun ja jyrkät kontaktit nyt vuotiaana, kuin liian aikaisin, ja sitten murehdin kun paikat paukkuu. Toivon, että kärsivällisyys uran alussa pidentää sitä sitten toisesta päästä. Näin se on ainakin hevosten kanssa.
Pitsin agitavoitteet:
- olla kisavalmis vuoden 2013 loppuun mennessä, eli:
-koira kuuntelee ohjausta
-kontaktit kunnossa
-pujottelu toimii ja on itsenäinen
-koira kestää kisatilanteen ja pystyy toimimaan siinä
-Tulostavoite: startata onnistuneesti virallisissa kisoissa.
Siinä pikku-Pitskulle tavoitteita! Sitä, etteikö koira noista selviytyisi, en epäile hetkeäkään, mutta se on sitten juttu ehdinkö sille kaikkea opettaa. Sulaisi nyt nuo lumet ainakin, että pääsisi takapihalla treenailemaan pujottelua ja muuta. Tänään treenittiin olohuoneessa keinua ja puomi kontaktia, oujee. Pitsi oli reipas ja taitava kummassakin, muisti oikean asennon yllättävän nopeasti, vaikka edellisestä harjoituskerrasta on aikaa melkein kuukausi. Keinukin oli vaan hauska, ekaa kertaa annoin sen laskeutua vapaasti maahan saakka (keinun ja laminaatin välissä lampaantalja).
Seuraava jännitysnäytelmä onkin sitten uusi vuosi ja ilotulitteet, Penni ei niistä ole moksiskaan, mutta Pitsulle raketit ovat ihan ensimmäiset. Jotenkin luulisin, ettei se niistä välitä, kun ei kerran kukaan muukaan. Eikä se taida olla kovin ääniherkkä muutenkaan, ei tässä talossa ainakaan liian hiljaista ole... ;)
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
Joulu on jo ovella!
Niin se joulu taas hiipi nurkan taakse, ja sieltä ihan ovelle asti. Luvassa siis jouluista kuvasaastetta, seuraavassa postauksessa esittelen myös koirille tilaamani joululahjan, mikäli prinsessat sen käyttöönsä hyväksyvät.
tiistai 18. joulukuuta 2012
Kotimöhnäystä
Lähipäivinä ollaan enimmäkseen möhnätty kotona, kävin nimittäin silmien laserleikkauksessa viime torstaina, ja näkö palailee pikkuhiljaa. Urheileminen on kielletty viikon verran, tänään tosin uskaltauduin ekan kerran pienelle lenkille hämärässä suojalasit päässä. Mahtoi olla näky!
Kotonakin voi puuhailla kaikenlaista nyt kun oma olotila sen sallii, ja eilen jatkettiinkin Pitsin 2x2-pujotteluprojektia. Olen tehnyt samat harjoitteet myös Pennin kanssa ihan vaan huvin vuoksi, tuskin se sille huonoa tekee. Pitsi haltsaa nyt kaksi ekaa keppiä, siis helpot sisäänmenot, käännettynä loivaan kulmaan. Isoin ilonaihe eilisessä oli se, että Pitsu palkkautui lelulla ihan tosta vaan, ja näytti melkein siltä, että homma oli sille mielekkäämpää lelu- kuin namipalkalla! Kovasti jo hinkuisin hallille treenamaan kumpaakin koiraa, mutten vielä uskalla näkökyvyn puolesta ajaa autoa.
Suunnitelmia ensi vuodelle olen jo hiukan yrittänyt tehdä, näillä näkymin Lahden ryhmis jää Pitsiltä välistä, mutta Turku KV kutsuu sitten tammikuun 20. päivä. Muitakin mielenkiintoisia näyttelysuunnitelmia on jo lyöty lukkoon, niistä sitten lisää lähempänä! Penni pääsee ehkä kisaamaan ATT:lle tammikuun lopussa ja muistaakseni Lempäälään helmikuussa, riippuu vähän pakkasistakin pääseekö sen kanssa ollenkaan treenaamaan.
Kotonakin voi puuhailla kaikenlaista nyt kun oma olotila sen sallii, ja eilen jatkettiinkin Pitsin 2x2-pujotteluprojektia. Olen tehnyt samat harjoitteet myös Pennin kanssa ihan vaan huvin vuoksi, tuskin se sille huonoa tekee. Pitsi haltsaa nyt kaksi ekaa keppiä, siis helpot sisäänmenot, käännettynä loivaan kulmaan. Isoin ilonaihe eilisessä oli se, että Pitsu palkkautui lelulla ihan tosta vaan, ja näytti melkein siltä, että homma oli sille mielekkäämpää lelu- kuin namipalkalla! Kovasti jo hinkuisin hallille treenamaan kumpaakin koiraa, mutten vielä uskalla näkökyvyn puolesta ajaa autoa.
Suunnitelmia ensi vuodelle olen jo hiukan yrittänyt tehdä, näillä näkymin Lahden ryhmis jää Pitsiltä välistä, mutta Turku KV kutsuu sitten tammikuun 20. päivä. Muitakin mielenkiintoisia näyttelysuunnitelmia on jo lyöty lukkoon, niistä sitten lisää lähempänä! Penni pääsee ehkä kisaamaan ATT:lle tammikuun lopussa ja muistaakseni Lempäälään helmikuussa, riippuu vähän pakkasistakin pääseekö sen kanssa ollenkaan treenaamaan.
tiistai 11. joulukuuta 2012
Messari 2012
Huh, mikä reissu! Kauniita koiria, erinomaiset näyttelyjärjestelyt ja mukavaa seuraa sekä näyttelyssä että iltaohjelmassa, siis varsin hauska viikonloppu!
Pitsin tulokset eivät ihan tavoitteita täyttäneet, lauantain tuomari oli hieman mielenkiintoinen tuttavuus kaikin puolin, ja totesi Pitsusta seuraavaa:
 |
| Kehä isolla Koolla! |
Pitsin tulokset eivät ihan tavoitteita täyttäneet, lauantain tuomari oli hieman mielenkiintoinen tuttavuus kaikin puolin, ja totesi Pitsusta seuraavaa:
 |
| Pitsi poseerauslavalla hieman huonosti aseteltuna |
tiistai 4. joulukuuta 2012
Maan pinnalle ja kohti Messaria
Lauantaisesta kisamenestyksestä huumaantuneina olemme tietenkin Pennin kanssa leijailleet onnellisina, onhan tuo kisoissa pärjääminen meille aika harvinaista herkkua ollut viimeisen vuoden aikana. Aikansa kuitenkin kutakin, maa kutsuu, ja arkiset rutiinit.
Yhtäkkisen kylmyyden vuoksi Pitsi on saanut tottua haalariin pukemiseen ja siinä liikkumiseen kerralla, ja hyvinhän se on tottunutkin. Sehän kirmailee haalarissaan lenkillä iloisemmin kuin Penni, jonka mielestä sekä musta että punainen haalari (sama koko, eri malli) haittaavat hänen jänteviä liikeratojaan liiaksi. Pakkasta on siis ollut joka päivä viitisentoista astetta tai enemmän, joten pelkillä mantteleilla ei enää pärjää, tassut alkavat palella. Joulun lähestyessä oli aika kaivaa lampaantalja vaatehuoneesta, ehkä Pitsi on jo tarpeeksi viisas, eikä nyhdä sitä kappaleiksi? Kovasti se ainakin näytti koiria kiinnostavan.
Maanantain treeneissä oli järkyttävän kylmä, kotiin ajellessa auton mittari näytti -18. Rata oli hauska, siinä oli vauhdikkaita pätkiä ja paikkoja, joissa sai käyttää monenlaisia ohjauksia. Yllätin itseni positiivisesti ehtimällä yhteen persjättöön hyvin joka kerta, ja Penni yllätti iloisesti hakeutumalla pujotteluun kovassa vauhdissa ihan itsenäisesti. Ehkä se jonain päivänä tekee niin myös kisoissa? Toisella yrittämällä pujotteleminen olikin sitten kauhean hankalaa, mutta selvittiin siitäkin. Täytyy nostaa koiralle hattua, minä en sen "vermeissä" juoksisi 18 asteen pakkasessa metriäkään!
Koiranäyttelyvuoden kohokohta eli Messari lähestyy uhkaavasti, ja tänään ajattelin aloittaa valmistelut tekemällä jotain, mitä olen viimeksi tehnyt melkein 20 vuotta sitten; pesemällä koiran näyttelyitä varten. Shampoo oli tarjouksessa, joten se on varmasti ihan loistavaa, tai ainakin riittävän hyvää meille. Tässä talossa turkkia on perinteisesti kunnostettu lähinnä sisältäpäin, pinskuja kun ei kehään trimmata. Pari kuukautta sitten ostettu Viacutan onkin tehnyt tehtävänsä, koirat kiiltävät kuin Kekkosen kalju. Pesuoperaation jälkeen Pitsi pääsee saunaan lämmittelemään, Pennin pesuvuoro on hiukan lähempänä joulua.
Tavoitteet Messariin? Jos yksittäiseen näyttelyyn nyt voi edes tavoitteita asettaa, niin mukavaa olisi, jos Pitsi saisi SA:n. Huippuhienoa olisi, jos se pääsisi 4 parhaan joukkoon junnunartuissa, saa nähdä miten plikan käy! Toisena tavoitteena on viettää rentouttava viikonloppu harrastuksen ja ystävien parissa, nauttia valmiista aamiaispöydästä ja siitä, ettei tarvitse pestä pyykkiä tai astioita tai kenenkään pyllyä kahteen päivään.
Yhtäkkisen kylmyyden vuoksi Pitsi on saanut tottua haalariin pukemiseen ja siinä liikkumiseen kerralla, ja hyvinhän se on tottunutkin. Sehän kirmailee haalarissaan lenkillä iloisemmin kuin Penni, jonka mielestä sekä musta että punainen haalari (sama koko, eri malli) haittaavat hänen jänteviä liikeratojaan liiaksi. Pakkasta on siis ollut joka päivä viitisentoista astetta tai enemmän, joten pelkillä mantteleilla ei enää pärjää, tassut alkavat palella. Joulun lähestyessä oli aika kaivaa lampaantalja vaatehuoneesta, ehkä Pitsi on jo tarpeeksi viisas, eikä nyhdä sitä kappaleiksi? Kovasti se ainakin näytti koiria kiinnostavan.
Maanantain treeneissä oli järkyttävän kylmä, kotiin ajellessa auton mittari näytti -18. Rata oli hauska, siinä oli vauhdikkaita pätkiä ja paikkoja, joissa sai käyttää monenlaisia ohjauksia. Yllätin itseni positiivisesti ehtimällä yhteen persjättöön hyvin joka kerta, ja Penni yllätti iloisesti hakeutumalla pujotteluun kovassa vauhdissa ihan itsenäisesti. Ehkä se jonain päivänä tekee niin myös kisoissa? Toisella yrittämällä pujotteleminen olikin sitten kauhean hankalaa, mutta selvittiin siitäkin. Täytyy nostaa koiralle hattua, minä en sen "vermeissä" juoksisi 18 asteen pakkasessa metriäkään!
Koiranäyttelyvuoden kohokohta eli Messari lähestyy uhkaavasti, ja tänään ajattelin aloittaa valmistelut tekemällä jotain, mitä olen viimeksi tehnyt melkein 20 vuotta sitten; pesemällä koiran näyttelyitä varten. Shampoo oli tarjouksessa, joten se on varmasti ihan loistavaa, tai ainakin riittävän hyvää meille. Tässä talossa turkkia on perinteisesti kunnostettu lähinnä sisältäpäin, pinskuja kun ei kehään trimmata. Pari kuukautta sitten ostettu Viacutan onkin tehnyt tehtävänsä, koirat kiiltävät kuin Kekkosen kalju. Pesuoperaation jälkeen Pitsi pääsee saunaan lämmittelemään, Pennin pesuvuoro on hiukan lähempänä joulua.
 |
| Pesuaine & pesu-uhri |
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Onnistumisia! (Huomaa monikko!)
Huh, mikä kisareissu! Matka Seinäjoelle oli pitkä, melkein 200 km, ajokeli luminen ja koko reissu venahti 11-tuntiseksi, mutta kyllä kannatti. Kotiintuomisina meillä oli paitsi kasa sekalaisia palkintoja mokkanahkaisesta dummysta kynttilälyhtyyn, myös KAKSI LUVAa!
Kisapaikka oli todella mukava. Wallsport Areena oli avara, valoisa, lämmin (n. 15 astetta) ja kaikilla mukavuuksilla varustettu. Ihan vieressä kulki lukematon määrä metsäpolkuja, ja hallin pohja (tekonurmi + kumirouhe) oli todella hyvä, sekä itselle, että koiralle. Kanttiinissa kelpasi pankkikortti, ja ilmeisesti jossainpäin rakennuskompleksia olisi ollut myös pizzabuffet, johon emme valitettavasti ehtineet tutustua.
Ensimmäinen agirata vaikutti hieman sekavalta, ja syykin siihen löytyi nopeasti: kyseinen rata ei suinkaan ollut se rata, jonka tuomari oli kisaan suunnitellut, vaan edellisen luokan (1lka) radasta improvisoitu hässäkkä, jossa oli vain muutettu numerojärjestystä. Ratkaisuun päädyttiin aikataulullisista syistä, eikä se välttämättä ollut huono idea, koska kisat saatiin kuitenkin päätökseen aikataulun mukaisesti klo 18:30. Tälle radalle starttasimme hieman jännittyneinä kumpikin, ja heti kolmantena esteenä ollut pujottelu meni niin perseelleen kuin mennä vain voi. Minä ryntäsin, koira ryntäsi, kumpikaan ei edes katsonut mihin ollaan menossa. Tästä sisuuntuneena aloin hosua, ja ohjasin Pemun keinulle liian kovassa vauhdissa, lopputuloksena komea lentokeinu. Rata suoritettiin virheittä loppuun, ei niin tyylikkäästi mutta ainakin vauhdikkaasti. Tuloksena siis 10 rv, ja ilmeisesti viimeinen sija hyväksytyn tuloksen saaneissa. Jippiaijee.
Seuraava kisa oli hyppäri, joka vaikutti kammottavan kiemuraiselta. Radan keskivaiheilla oli seitsemän esteen hässäkkä, jossa joka esteellä piti tehdä jotain kommervenkkiä; putkijarrutusta, ennakoivaa valssia, puolivalssia ja vaikka mitä. Hyllyjä ropisi makseissa, eikä kukaan saanut nollaa, joten kun rataantutustumisessa kuulin, että vaadittu etenemä oli 3,6 m/s, olo alkoi olla hieman toivoton. Radalle kuitenkin lähdettiin sillä ajatuksella, että pujottelu on saatava sujumaan, ja näinhän siinä kävi, että sekä pujottelu että se hankala pätkä sujuivat hienosti. Viimeisellä putkella mielessä kävi nolla, ja maaliin päästessä oli pakko kuvanauhalta tarkastaa, että ei, ei se tuomarin käsi kyllä noussut missään vaiheessa! Suoritus oli muuten ihan ok, mutta heti pujottelun jälkeen Penni meinasi livahtaa samaan putkiansaan kuin moni muukin, onneksi ehdin kutsua sen pois. Fiksua olisi toki ollut estää se livahdus ohjauksella jo etukäteen, mutten mukamas ehtinyt? Meno ei ehkä ollut maailman kauneinta ja sujuvinta, mutta lajissa ei ilmeisesti tyyllipisteitä jaeta. Aikaa ei hirveästi käyttämättä jäänyt, tuloksemme oli -2 ja jotain, joka oikeutti kuitenkin kisassa toiseen sijaan ja LUVAan.
Edellisen kisan menestyksestä onnellisena en melkein saanut omaa keskittymistä kasaan viimeistä, teknistä mutta mukavan juostavaa agirataa varten, ja vielä kolme koirakkoa ennen meidän vuoroa oli epäselvää, miten radan alkupätkän suorittaisin. Vaihtoehtoina oli jättää koira lähtöön ja kutsua 3. esteeltä (linja neloselle oli näin parempi ja nopeampi) tai sitten kutsua 1. ja 2. esteen välistä, jolloin reitti oli hieman hitaampi. En ollut lainkaan varma, pysyisikö Penni lähdössä kun kävelen niin kauas, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Näinhän sen treeneissäkin tekisin, eikä nyt muutenkaan kahta nollaa voi samana päivänä saada, eihän? Pysyihän se siellä, tosin sen pää heilui kuin vieteriukolla ja silmät pyörivät päässä, mutta se pysyi. Alku siis onnistui, ja yllättäen myös pujottelu, ja radan puolivälissä meno alkoi tuntua ihan vaan hirveän hauskalta. Radan teemana oli selvästi koiran hallinta myös kovemmassa vauhdissa, piti uskaltaa vähän ottaa riskejä. Penni eteni melko nopeasti ja todella kuuliaisesti, se ohjautui yhtä hyvin kuin treeneissä! Loppusuoran auetessa laitettiin vielä isompaa vaihdetta silmään, ja riskillä annoin eteen-käskyn, linja kun ei ollut suora, ja oli siinä muurikin matkalla. Pemu kuitenkin eteni vauhdikkaasti maaliin ja poimi oikeat esteet matkan varrelta! Maalissa fiilis oli mahtava, mutta vilkaisu ajanottotaululle toi pettymyksen; aikamme oli 42 ja jotain, ja muistin, että enimmäisaika radalle olisi ollut 40 sekuntia. Koira sai tietenkin suorituksestaan asianmukaiset kehut ja palkat, olihan nyt yliaikanollakin paljon parempi suoritus, kuin meidän viimeaikaiset hyllyt ja keppivitoset. Hetken kuluttua kuulutettiin epävirallisia tuloksia, eikä nimeämme mainittu kolmen kärjessä, joten aloin pakkailla kamoja ja pukea koiraa jäähdyttelylenkkiä varten. Samaan aikaan suoritettiin palkintojenjakoa, ja yllättäen meidät kutsuttiin sinne, kolmannelle sijalle, ja vieläpä LUVAn saaneina! Epävirallisissa tuloksissa ei siis ollutkaan mukana meidän tulosta (jokin moka kuuluttajalta?), vaan olimme ihan oikeasti tehneet nollan ajalla -7, etenemä 3,95 m/s! Penni perhana oli siis tehnyt elämänsä ensimmäisen tuplanollan virallisissa, sijoittunut kahdesti 3 parhaan joukkoon ja saanut samalla kisareissulla kaksi LUVAa!
Fiilis radalla oli parempi kuin koskaan ennen, koira oli nopea, kuulolla, ja reagoi ohjaukseen hienosti. Itsekin olin vähemmän pökkelö kuin kisoissa yleensä, ja maltoin keskittyä kunnolla etenkin siihen pujotteluun. Kun huomasin, että koira toimii hienosti, uskalsin ohjata hiukan riskilläkin ja aiempia kisatilanteita rennommin. Ohjaussuunnitelmat toimivat toivotunlaisesti, ja muistin jopa tehdä sen suunnittelemani putkijarrutuksen, vaikka se usein kisatilanteessa unohtuu tai myöhästyy. Tähän flow-tilaan kun pääsisi useamminkin! Jos jotain korjattavaa oman ohjauksen lisäksi pitää etsiä, niin pujottelu voisi tietenkin olla huomattavasti nopeampi ja varmempi. Myös kontakteilla olin paikoitellen huolimaton, niihin pitää alkaa panostaa enemmän myös kisatilanteessa. Monia kaarteita olisi voinut pienentää paremmin ajoitetulla ohjauksella, ja voittaa aikaa.
Kotimatka sujui väsyneissä, mutta onnellisissa merkeissä, matkaseurana ollut Ansa-bortsukin oli saanut LUVAn, ja päässyt sekin palkintopallille kahdesti. Näin onnistunutta kisareissua ei meillä koskaan vielä ole ollut, enkä tiedä tuleeko ikinä olemaankaan, joten nyt pitää nauttia kun kerrankin onnistuu!
Kisapaikka oli todella mukava. Wallsport Areena oli avara, valoisa, lämmin (n. 15 astetta) ja kaikilla mukavuuksilla varustettu. Ihan vieressä kulki lukematon määrä metsäpolkuja, ja hallin pohja (tekonurmi + kumirouhe) oli todella hyvä, sekä itselle, että koiralle. Kanttiinissa kelpasi pankkikortti, ja ilmeisesti jossainpäin rakennuskompleksia olisi ollut myös pizzabuffet, johon emme valitettavasti ehtineet tutustua.
Ensimmäinen agirata vaikutti hieman sekavalta, ja syykin siihen löytyi nopeasti: kyseinen rata ei suinkaan ollut se rata, jonka tuomari oli kisaan suunnitellut, vaan edellisen luokan (1lka) radasta improvisoitu hässäkkä, jossa oli vain muutettu numerojärjestystä. Ratkaisuun päädyttiin aikataulullisista syistä, eikä se välttämättä ollut huono idea, koska kisat saatiin kuitenkin päätökseen aikataulun mukaisesti klo 18:30. Tälle radalle starttasimme hieman jännittyneinä kumpikin, ja heti kolmantena esteenä ollut pujottelu meni niin perseelleen kuin mennä vain voi. Minä ryntäsin, koira ryntäsi, kumpikaan ei edes katsonut mihin ollaan menossa. Tästä sisuuntuneena aloin hosua, ja ohjasin Pemun keinulle liian kovassa vauhdissa, lopputuloksena komea lentokeinu. Rata suoritettiin virheittä loppuun, ei niin tyylikkäästi mutta ainakin vauhdikkaasti. Tuloksena siis 10 rv, ja ilmeisesti viimeinen sija hyväksytyn tuloksen saaneissa. Jippiaijee.
Seuraava kisa oli hyppäri, joka vaikutti kammottavan kiemuraiselta. Radan keskivaiheilla oli seitsemän esteen hässäkkä, jossa joka esteellä piti tehdä jotain kommervenkkiä; putkijarrutusta, ennakoivaa valssia, puolivalssia ja vaikka mitä. Hyllyjä ropisi makseissa, eikä kukaan saanut nollaa, joten kun rataantutustumisessa kuulin, että vaadittu etenemä oli 3,6 m/s, olo alkoi olla hieman toivoton. Radalle kuitenkin lähdettiin sillä ajatuksella, että pujottelu on saatava sujumaan, ja näinhän siinä kävi, että sekä pujottelu että se hankala pätkä sujuivat hienosti. Viimeisellä putkella mielessä kävi nolla, ja maaliin päästessä oli pakko kuvanauhalta tarkastaa, että ei, ei se tuomarin käsi kyllä noussut missään vaiheessa! Suoritus oli muuten ihan ok, mutta heti pujottelun jälkeen Penni meinasi livahtaa samaan putkiansaan kuin moni muukin, onneksi ehdin kutsua sen pois. Fiksua olisi toki ollut estää se livahdus ohjauksella jo etukäteen, mutten mukamas ehtinyt? Meno ei ehkä ollut maailman kauneinta ja sujuvinta, mutta lajissa ei ilmeisesti tyyllipisteitä jaeta. Aikaa ei hirveästi käyttämättä jäänyt, tuloksemme oli -2 ja jotain, joka oikeutti kuitenkin kisassa toiseen sijaan ja LUVAan.
Edellisen kisan menestyksestä onnellisena en melkein saanut omaa keskittymistä kasaan viimeistä, teknistä mutta mukavan juostavaa agirataa varten, ja vielä kolme koirakkoa ennen meidän vuoroa oli epäselvää, miten radan alkupätkän suorittaisin. Vaihtoehtoina oli jättää koira lähtöön ja kutsua 3. esteeltä (linja neloselle oli näin parempi ja nopeampi) tai sitten kutsua 1. ja 2. esteen välistä, jolloin reitti oli hieman hitaampi. En ollut lainkaan varma, pysyisikö Penni lähdössä kun kävelen niin kauas, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Näinhän sen treeneissäkin tekisin, eikä nyt muutenkaan kahta nollaa voi samana päivänä saada, eihän? Pysyihän se siellä, tosin sen pää heilui kuin vieteriukolla ja silmät pyörivät päässä, mutta se pysyi. Alku siis onnistui, ja yllättäen myös pujottelu, ja radan puolivälissä meno alkoi tuntua ihan vaan hirveän hauskalta. Radan teemana oli selvästi koiran hallinta myös kovemmassa vauhdissa, piti uskaltaa vähän ottaa riskejä. Penni eteni melko nopeasti ja todella kuuliaisesti, se ohjautui yhtä hyvin kuin treeneissä! Loppusuoran auetessa laitettiin vielä isompaa vaihdetta silmään, ja riskillä annoin eteen-käskyn, linja kun ei ollut suora, ja oli siinä muurikin matkalla. Pemu kuitenkin eteni vauhdikkaasti maaliin ja poimi oikeat esteet matkan varrelta! Maalissa fiilis oli mahtava, mutta vilkaisu ajanottotaululle toi pettymyksen; aikamme oli 42 ja jotain, ja muistin, että enimmäisaika radalle olisi ollut 40 sekuntia. Koira sai tietenkin suorituksestaan asianmukaiset kehut ja palkat, olihan nyt yliaikanollakin paljon parempi suoritus, kuin meidän viimeaikaiset hyllyt ja keppivitoset. Hetken kuluttua kuulutettiin epävirallisia tuloksia, eikä nimeämme mainittu kolmen kärjessä, joten aloin pakkailla kamoja ja pukea koiraa jäähdyttelylenkkiä varten. Samaan aikaan suoritettiin palkintojenjakoa, ja yllättäen meidät kutsuttiin sinne, kolmannelle sijalle, ja vieläpä LUVAn saaneina! Epävirallisissa tuloksissa ei siis ollutkaan mukana meidän tulosta (jokin moka kuuluttajalta?), vaan olimme ihan oikeasti tehneet nollan ajalla -7, etenemä 3,95 m/s! Penni perhana oli siis tehnyt elämänsä ensimmäisen tuplanollan virallisissa, sijoittunut kahdesti 3 parhaan joukkoon ja saanut samalla kisareissulla kaksi LUVAa!
Fiilis radalla oli parempi kuin koskaan ennen, koira oli nopea, kuulolla, ja reagoi ohjaukseen hienosti. Itsekin olin vähemmän pökkelö kuin kisoissa yleensä, ja maltoin keskittyä kunnolla etenkin siihen pujotteluun. Kun huomasin, että koira toimii hienosti, uskalsin ohjata hiukan riskilläkin ja aiempia kisatilanteita rennommin. Ohjaussuunnitelmat toimivat toivotunlaisesti, ja muistin jopa tehdä sen suunnittelemani putkijarrutuksen, vaikka se usein kisatilanteessa unohtuu tai myöhästyy. Tähän flow-tilaan kun pääsisi useamminkin! Jos jotain korjattavaa oman ohjauksen lisäksi pitää etsiä, niin pujottelu voisi tietenkin olla huomattavasti nopeampi ja varmempi. Myös kontakteilla olin paikoitellen huolimaton, niihin pitää alkaa panostaa enemmän myös kisatilanteessa. Monia kaarteita olisi voinut pienentää paremmin ajoitetulla ohjauksella, ja voittaa aikaa.
Kotimatka sujui väsyneissä, mutta onnellisissa merkeissä, matkaseurana ollut Ansa-bortsukin oli saanut LUVAn, ja päässyt sekin palkintopallille kahdesti. Näin onnistunutta kisareissua ei meillä koskaan vielä ole ollut, enkä tiedä tuleeko ikinä olemaankaan, joten nyt pitää nauttia kun kerrankin onnistuu!
 |
| Pennille on jokaisesta nollasta kakkosissa luvattu juustohamppari, kisojen jälkeisenä päivänä hän lunasti luvatun palkintonsa: tuplanollasta tuplajuusto! Kyllä maistui! |
tiistai 27. marraskuuta 2012
Vipellyksestä väsähtäneet
Kuinka paljon pöhköenergiaa kerääntyy kahteen pikkupinseriin, kun ne eivät ole päässeet juoksemaan vapaana viiteen päivään? Sen verran paljon, että vauhti alkoi tänään koirarannalla olla paikoitellen jo hieman vaarallinen. Pitsi ainakin teki pari kuperkeikkaa ja kärrynpyörää, Penni puolestaan oli niin riemuissaan että juoksi reppana mereen kahdesti kyynäriä myöten. Kivaa varmaan, kun ilman lämpötila oli + 1,5 astetta. Aurinkokin paistoi silti hetken, ja olihan meillä muutenkin mukavaa. Reissun jälkeen ryhmä oli aavistuksen väsynyt, ja parin tunnin ajan vaikutti siltä, kuin meillä asuttaisiin täysin koirattomassa taloudessa. Kyllä ne kumminkin löytyivät:
Koiraranta on kyllä oikea päivän pelastus, aakeeta laakeeta vaikka kuinka, ilman sitä sänkipellon sänkeä, joka raapii kaljun pikkukoiran mahan ja sisäreidet verille. Muutenkin kivat lenkkimaastot alkavat olla hiukan vähissä, kun meidän metsälenkin lähimaastossakin oli nyt sitten tehty havainto oikein susilaumasta. Alueella liikkuu paljon lenkkeilijöitä sekä koiran kanssa että ilman, joten luulisi ihmisen hajun olevan siellä melko tiukassa, mutta ilmeisesti tämä lauma ei sitä enää pelkää. En ole kyllä menossa ainakaan yksinäni sinne metsään enää. Toukarissa käytiin viikonloppuna, ja siellä Penni edelleen pimahtaa niistä vesirotan tai ties vaikka majavan hajuista, ja on sielläkin susi nähty muistaakseni edellistalvena. Eli uudet metsäreitit ovat hakusessa, se kun on kuitenkin niin hyvää treeniä ihan kummallekin koiralle.
Pitsille on nyt sitten ostettu meikäläisen ensimmäinen Hienojen Koirien Shampoo, siis jokin mustalle turkille tarkoitettu, saas nähdä miten plikan käy. Pitsin näyttelyvuoden kohokohta, messari, lähestyy vääjäämättä. Hotelli & ravintolapöytä illaksi on varattu, vaatteet & kengät mietitty, laukkua ei ole pakattu. Eikä myöskään ole vielä kirjoitettu ostoslistaa messariviikonlopulle, ajattelin nimittäin hieman juosta tarjousten perässä; hakusessa on yhden kääpiön mentävä kuljetusboksi, hieman nimittäin risoo raahata yhtä koiraa varten tuota isoa häkkiä kaikkialle, vaikka kärry onkin. Boksin lisäksi piti muistaakseni hankkia olohuoneen sisustukseen sopiva peti koirille, ja varmaan vielä jotain muutakin...
 |
| Älä kuvaa, en jaksa. |
 | ||
| Edelleenkään ei ole lupa mennä, ei edes väsyneenä. |
Koiraranta on kyllä oikea päivän pelastus, aakeeta laakeeta vaikka kuinka, ilman sitä sänkipellon sänkeä, joka raapii kaljun pikkukoiran mahan ja sisäreidet verille. Muutenkin kivat lenkkimaastot alkavat olla hiukan vähissä, kun meidän metsälenkin lähimaastossakin oli nyt sitten tehty havainto oikein susilaumasta. Alueella liikkuu paljon lenkkeilijöitä sekä koiran kanssa että ilman, joten luulisi ihmisen hajun olevan siellä melko tiukassa, mutta ilmeisesti tämä lauma ei sitä enää pelkää. En ole kyllä menossa ainakaan yksinäni sinne metsään enää. Toukarissa käytiin viikonloppuna, ja siellä Penni edelleen pimahtaa niistä vesirotan tai ties vaikka majavan hajuista, ja on sielläkin susi nähty muistaakseni edellistalvena. Eli uudet metsäreitit ovat hakusessa, se kun on kuitenkin niin hyvää treeniä ihan kummallekin koiralle.
Pitsille on nyt sitten ostettu meikäläisen ensimmäinen Hienojen Koirien Shampoo, siis jokin mustalle turkille tarkoitettu, saas nähdä miten plikan käy. Pitsin näyttelyvuoden kohokohta, messari, lähestyy vääjäämättä. Hotelli & ravintolapöytä illaksi on varattu, vaatteet & kengät mietitty, laukkua ei ole pakattu. Eikä myöskään ole vielä kirjoitettu ostoslistaa messariviikonlopulle, ajattelin nimittäin hieman juosta tarjousten perässä; hakusessa on yhden kääpiön mentävä kuljetusboksi, hieman nimittäin risoo raahata yhtä koiraa varten tuota isoa häkkiä kaikkialle, vaikka kärry onkin. Boksin lisäksi piti muistaakseni hankkia olohuoneen sisustukseen sopiva peti koirille, ja varmaan vielä jotain muutakin...
maanantai 26. marraskuuta 2012
Onnistuneita treenejä
Sunnuntaiaamupäivä vietettiin vaunuihmisen kanssa turisteina & ketyinä Liedossa ykkösten ratoja seuraamassa, ja illalla päästiinkin Pitsin kanssa pitkästä aikaa agitreeneihin. Koira meinasi haljeta onnesta, ja oli melkoisen vauhdikkaalla tuulella. Pitsi harjoitteli rengasta ja tiukempia käännöksiä hypyille, me miniohjaajat kuulemma ollaan vähän laiskoja kääntämään! Myönnän syyllisyyteni, terävämmällä ohjauksella säästyisi sekunteja, siihen siis pitää panostaa. Tiukkojen käännösten lisäksi Pitsi sai pitää hauskaa tekemällä kahden putken ja kahden hypyn muodostamaa kahdeksikkoa, ja vauhtia piisasi jälleen. Tänään pidettiin treenit lyhyinä, eikä minkäänlaista haahuilua ilmennyt. Hyvä hyvä!
Maanantaina oli taas Pennin vuoro, eikä PMS:stä ollut enää tietoakaan! Ero viime viikon maanantaitreeniin oli huima, nyt oli koirassa taas sitä vauhtia ja kipinää mitä pitääkin olla. Ehkä sillä tosiaan oli PMS tai vatsassa jokin nipistys, nyt se oli joka tapauksessa tyystin erilainen kuin viimeksi. Tänään ongelmia tuotti ohjaajan (puuttuva) vauhti, olisi sittenkin pitänyt mennä sinne juoksutekniikkakurssille...
Treeneistä on olemassa lyhyehkö video:
Hyvää tänään oli mm. pujottelun sisäänmenoissa, ne sujuivat joka ainoalla kerralla täysin virheettömästi. Yhden kerran Pemu sekosi rytmissä kolmanneksi viimeisen kepin kohdalla, mutta korjattuna teki taas työnsä oikein hyvin. Uutena opeteltiin niiston jarrutusta tehokkaammaksi namien avulla (tuolla pussin jälkeen).
Korjattavaa oli tänään meikäläisen ohjauksessa runsaasti. Jostain syystä haluan näköjään juosta ihan esteeseen kiinni tekemään takaakiertoa, vaikka Penni tekee sen kyllä paljon kauempaakin. Lisäksi sen takaakierron jälkeen en pääse liikkeelle tarpeeksi nopeasti, vaan jään tinttaamaan paikalleni. Olipa hyvä, että tuli kuvattua treenit, muuten en olisi tätäkään älynnyt!
Puomin kontaktilla oli jotain ihme hiivintää, täytyy ottaa tehotreeniin nuo kontaktit taas. Ihan omaa huolimattomuuttani olen antanut niiden lipsua, eipä niitä hyviä kontakteja voi koiralta kisoissa vaatia, jos ei niitä vaadita treeneissäkään.
Lauantaina suunnataankin sitten kisoihin Seinäjoelle (A+H+A), ihanasti luokkajärjestyksenä maksi-medi-mini! Saan rauhassa opetella radan ulkoa! Tuonne tavoitteemme on edes yhdellä radalla onnistunut pujottelu ja se, että yhteistyö sujuu siinä määrin, ettei koira ehdi katsella maisemia, vaikka vieraalla ja uudella kisapaikalla ollaankin.
Maanantaina oli taas Pennin vuoro, eikä PMS:stä ollut enää tietoakaan! Ero viime viikon maanantaitreeniin oli huima, nyt oli koirassa taas sitä vauhtia ja kipinää mitä pitääkin olla. Ehkä sillä tosiaan oli PMS tai vatsassa jokin nipistys, nyt se oli joka tapauksessa tyystin erilainen kuin viimeksi. Tänään ongelmia tuotti ohjaajan (puuttuva) vauhti, olisi sittenkin pitänyt mennä sinne juoksutekniikkakurssille...
Treeneistä on olemassa lyhyehkö video:
Hyvää tänään oli mm. pujottelun sisäänmenoissa, ne sujuivat joka ainoalla kerralla täysin virheettömästi. Yhden kerran Pemu sekosi rytmissä kolmanneksi viimeisen kepin kohdalla, mutta korjattuna teki taas työnsä oikein hyvin. Uutena opeteltiin niiston jarrutusta tehokkaammaksi namien avulla (tuolla pussin jälkeen).
Korjattavaa oli tänään meikäläisen ohjauksessa runsaasti. Jostain syystä haluan näköjään juosta ihan esteeseen kiinni tekemään takaakiertoa, vaikka Penni tekee sen kyllä paljon kauempaakin. Lisäksi sen takaakierron jälkeen en pääse liikkeelle tarpeeksi nopeasti, vaan jään tinttaamaan paikalleni. Olipa hyvä, että tuli kuvattua treenit, muuten en olisi tätäkään älynnyt!
Puomin kontaktilla oli jotain ihme hiivintää, täytyy ottaa tehotreeniin nuo kontaktit taas. Ihan omaa huolimattomuuttani olen antanut niiden lipsua, eipä niitä hyviä kontakteja voi koiralta kisoissa vaatia, jos ei niitä vaadita treeneissäkään.
Lauantaina suunnataankin sitten kisoihin Seinäjoelle (A+H+A), ihanasti luokkajärjestyksenä maksi-medi-mini! Saan rauhassa opetella radan ulkoa! Tuonne tavoitteemme on edes yhdellä radalla onnistunut pujottelu ja se, että yhteistyö sujuu siinä määrin, ettei koira ehdi katsella maisemia, vaikka vieraalla ja uudella kisapaikalla ollaankin.
torstai 22. marraskuuta 2012
Pikakisat Lempäälässä
Eilen poikettiin nopsasti agikisoissa Lempäälässä TAMSKin koiratallilla. Poikkeama oli todellakin nopsa, kun tarjolla oli vain yksi startti, joten paikalla viivyttiin vain n. 1½ tuntia. Suuri kiitos tästä ripeydestä (etenkin mukana olleen vaunuihmisen vuoksi) kuuluu TAMSKin ystävällisille toimitsijoille, jotka antoivat meidän kisakirjan jo hiukan etuajassa takaisin, ei tarvinnut odotella kaikkien säkäluokkien loppuun asti! Kiitos!
Tuomari oli meille uusi tuttavuus, siis Salme Mujunen, ja radat olivat suoraansanoen todella suoraviivaiset niin 1- kuin 2-luokassakin. Ykkösissä rata oli jopa niin suoraviivainen (W-kirjaimen mallinen), että ohjaajien juoksuvauhti ei millään voinut pärjätä suoralla linjalla rimoja roiskivalle koiralle. Meidän eli kakkosten rata oli todella helppo ja selkeä, kolme valssia taisin koko radalla tehdä, ja tietty pari persjättöä mutkaputkesta. Rata oli siis helpompi, kuin suurin osa näkemistäni ykkösluokan radoista.
Penni oli koko radan ihan mukana ja kartalla, pysyi lähdössä hienosti, ja totteli ohjausta melko hyvin. Tämä oli siis jo parempi saavutus, kuin olisin maanantain PMS-treenien perusteella osannut odottaa. Suurin koetinkivi, pujottelu, oli sijoitettu superhelpolla sisäänmenokulmalla loppusuoran alkuun, ja siihen asti päästiin nollilla. Mokasin itse pujottelun aloituksen (seisoin tumput suorina kun koira tuli putkesta, ja sitten ryntäsinkin paniikissa liian lähelle puojttelua) ja eka yritys meni pitkäksi. Toisella yrityksellä päästiin koko pujottelu ihan sujuvasti loppuun asti, ja maalisuorakin juostiin ainakin jonkinlaista vauhtia. Tulos oli siis 5 rv ja aika -4 ja jotain, etenemä 3,39 m/s (mukana tietty se pujottelun korjaus). Penni tuntui vähän hitaalta, muttei varsinaisesti huonolta, onhan se hallin kumimattopohjakin aika erikoinen. Tällä hiukan puolivillaisella suorituksella irtosi ilmeisesti kuudes sija.
Edelleen mulle on hiukan mystistä se, mitä mun ohjaukselle tapahtuu kisatilanteessa. Kaikki sujuvuus ja rytmi katoaa, ja koko homma tuntuu niin hirveän hankalalta ja töksähtelevältä, onneksi ei tälläkään kertaa ollut videokameraa mukana. Jos vertaa mun taitotasoa treeneissä ja kisoissa, on treenien "taitomäärästä" käytössä kisatilanteessa n. 30%. Mitenkäs tuota lukua saataisiin kasvatettua? Kisakokemuksella ja kisarutiinilla? Ehkäpä, siksi ilmoitinkin Pennin sinne Seinäjoelle 1.12., vaikkei eilinen meno ihan täydellistä ollutkaan. Ekassa kisassa aina jännittää, toka ja kolmas yleensä sujuvat jo hiukan paremmin. Päästään siis kokeilemaan sitä paljon kehuttua Wallsport-areenaa, tuleepahan sekin nurmi testattua. Tämän kisan jälkeen tuleekin kisatauko, takaisin asiaan päästään ehkä tammikuussa.
Tuomari oli meille uusi tuttavuus, siis Salme Mujunen, ja radat olivat suoraansanoen todella suoraviivaiset niin 1- kuin 2-luokassakin. Ykkösissä rata oli jopa niin suoraviivainen (W-kirjaimen mallinen), että ohjaajien juoksuvauhti ei millään voinut pärjätä suoralla linjalla rimoja roiskivalle koiralle. Meidän eli kakkosten rata oli todella helppo ja selkeä, kolme valssia taisin koko radalla tehdä, ja tietty pari persjättöä mutkaputkesta. Rata oli siis helpompi, kuin suurin osa näkemistäni ykkösluokan radoista.
Penni oli koko radan ihan mukana ja kartalla, pysyi lähdössä hienosti, ja totteli ohjausta melko hyvin. Tämä oli siis jo parempi saavutus, kuin olisin maanantain PMS-treenien perusteella osannut odottaa. Suurin koetinkivi, pujottelu, oli sijoitettu superhelpolla sisäänmenokulmalla loppusuoran alkuun, ja siihen asti päästiin nollilla. Mokasin itse pujottelun aloituksen (seisoin tumput suorina kun koira tuli putkesta, ja sitten ryntäsinkin paniikissa liian lähelle puojttelua) ja eka yritys meni pitkäksi. Toisella yrityksellä päästiin koko pujottelu ihan sujuvasti loppuun asti, ja maalisuorakin juostiin ainakin jonkinlaista vauhtia. Tulos oli siis 5 rv ja aika -4 ja jotain, etenemä 3,39 m/s (mukana tietty se pujottelun korjaus). Penni tuntui vähän hitaalta, muttei varsinaisesti huonolta, onhan se hallin kumimattopohjakin aika erikoinen. Tällä hiukan puolivillaisella suorituksella irtosi ilmeisesti kuudes sija.
Edelleen mulle on hiukan mystistä se, mitä mun ohjaukselle tapahtuu kisatilanteessa. Kaikki sujuvuus ja rytmi katoaa, ja koko homma tuntuu niin hirveän hankalalta ja töksähtelevältä, onneksi ei tälläkään kertaa ollut videokameraa mukana. Jos vertaa mun taitotasoa treeneissä ja kisoissa, on treenien "taitomäärästä" käytössä kisatilanteessa n. 30%. Mitenkäs tuota lukua saataisiin kasvatettua? Kisakokemuksella ja kisarutiinilla? Ehkäpä, siksi ilmoitinkin Pennin sinne Seinäjoelle 1.12., vaikkei eilinen meno ihan täydellistä ollutkaan. Ekassa kisassa aina jännittää, toka ja kolmas yleensä sujuvat jo hiukan paremmin. Päästään siis kokeilemaan sitä paljon kehuttua Wallsport-areenaa, tuleepahan sekin nurmi testattua. Tämän kisan jälkeen tuleekin kisatauko, takaisin asiaan päästään ehkä tammikuussa.
maanantai 19. marraskuuta 2012
PMS-Penni ja Pitsi muuttaa mummulaan (leikisti)
Perjantaina käytiin koko perheen voimin hallilla, ja Penni oli ihan mahtava. Vauhti oli hiekalle tosi hyvä, ja pujottelu suorastaan upea. Pitsi oli vähän pihalla, mutta se nyt ei ole uutta, joten sen treenit jäivät vähän lyhyiksi.
Lauantaina aloin huomata Pemun käytöksessä selkeitä muutoksia, se nimittäin alkoi karjua Pitsille pienimmästäkin virheliikkeestä kuin raivotautinen mäyrä. Se mm. ahdisti Pitsun sängyn alle eikä päästänyt pois, ennen kuin huomasin tilanteen ja käskin Pennin poistua paikalta. Lisäksi Pitsi on saanut Penniltä lähtöpassit keittiöstä tai muuten ruuan lähistöltä lukuisia kertoja, myös silloin kun ruokaa ei ole edes tarkoitettu koirille annettavaksi, ja koirat sen kyllä itsekin tietävät. Pitsi parka pakkaa pian laukkunsa ja muuttaa mummulaan, niin on reppana saanut huutoa ja vähän hammastakin. Aina kun vain suinkin olen väliin ehtinyt, olen tilanteen rauhoittanut (minä oon ainoa narttu joka täällä saa ärjyä), ja nyt on tunnelma inasen tasoittunutkin. Pennillä on viimeksi ollut juoksu toukokuun alussa, joten hyvnkin se saattaisi tehdä tuloaan.
Maanantaina oli Pennin treenit, mielenkiinnolla odotin mitä tuleman piti. Tuleman piti syksyn huonoimmat treenit, juuri nyt, kun kuvittelin pääseväni vähän kisaamaankin. Koiran vauhti oli n. puolet normaalista, ja tästä hämmentyneenä en itse osannutkaan enää ohjata. Lisäksi Penni halusi nuuskia A:n alastuloa ihan ylenpalttisesti, ja esteen 7 siivekekin haisi viehättävältä. Pujottelussa se aloitti hienosti, mutta yritti oikaista pari viimeistä keppiä. Hohhoijaa.
Itsesyyttelijänä olen pohtinut eri vaihtoehtoja, ja päätynyt siihen, että joko koiraa tosiaan vaivaa PMS (kun en ole sitä vieläkään sterkannut, vaikka aikomus on kyllä ollut) tai sitten sen maha piukotti päivällä nauttimansa kana-nuudelihötön takia (jonka itse jätin siihen työtasolle, vaikka tiesin, että se saattaa siitä häipyä). Oli siis mokoma varastanut pöydältä eiliset, kattilaan jääneet tähteet ja ahminut napansa täyteen. Muuten kipeä en usko sen olevan, se kuitenkin syö ja nukkuu ihan normaalisti ja on ihmisiä kohtaan ihan tavallinen, ei mitenkään välttelevä. Eikä myöskään arista mitään lihasta tai raajaa tunnustellessa.
Enpä siis todellakaan tiedä lähdenkö ylihuomenna Lempäälään yhtä rataa varten, kun viimeinen treenikin meni penkin alle. Kyllähän se jo koko syksyn sujuikin hyvin, sekä koiralta että ohjaajalta. Nyt sitten pitää ehkä odotella että P, M ja S ovat kokonaisuudessaan ohi ja ruveta harkitsemaan sitä sterilisaatiota. Siis koiralle.
P.s. Mistä lähtien se näyttelyiden halvin ilmo umpeutuu jo 2 kk ennen näyttelypäivää!? Ja miksi kaikilla näyttelyillä on nykyään mukahienot englanninkieliset nimet? Turku Top Dog Show? Onko tämä nyt sama kuin Turku Winter Dog Show, mutta eri vuonna?
Lauantaina aloin huomata Pemun käytöksessä selkeitä muutoksia, se nimittäin alkoi karjua Pitsille pienimmästäkin virheliikkeestä kuin raivotautinen mäyrä. Se mm. ahdisti Pitsun sängyn alle eikä päästänyt pois, ennen kuin huomasin tilanteen ja käskin Pennin poistua paikalta. Lisäksi Pitsi on saanut Penniltä lähtöpassit keittiöstä tai muuten ruuan lähistöltä lukuisia kertoja, myös silloin kun ruokaa ei ole edes tarkoitettu koirille annettavaksi, ja koirat sen kyllä itsekin tietävät. Pitsi parka pakkaa pian laukkunsa ja muuttaa mummulaan, niin on reppana saanut huutoa ja vähän hammastakin. Aina kun vain suinkin olen väliin ehtinyt, olen tilanteen rauhoittanut (minä oon ainoa narttu joka täällä saa ärjyä), ja nyt on tunnelma inasen tasoittunutkin. Pennillä on viimeksi ollut juoksu toukokuun alussa, joten hyvnkin se saattaisi tehdä tuloaan.
Maanantaina oli Pennin treenit, mielenkiinnolla odotin mitä tuleman piti. Tuleman piti syksyn huonoimmat treenit, juuri nyt, kun kuvittelin pääseväni vähän kisaamaankin. Koiran vauhti oli n. puolet normaalista, ja tästä hämmentyneenä en itse osannutkaan enää ohjata. Lisäksi Penni halusi nuuskia A:n alastuloa ihan ylenpalttisesti, ja esteen 7 siivekekin haisi viehättävältä. Pujottelussa se aloitti hienosti, mutta yritti oikaista pari viimeistä keppiä. Hohhoijaa.
Itsesyyttelijänä olen pohtinut eri vaihtoehtoja, ja päätynyt siihen, että joko koiraa tosiaan vaivaa PMS (kun en ole sitä vieläkään sterkannut, vaikka aikomus on kyllä ollut) tai sitten sen maha piukotti päivällä nauttimansa kana-nuudelihötön takia (jonka itse jätin siihen työtasolle, vaikka tiesin, että se saattaa siitä häipyä). Oli siis mokoma varastanut pöydältä eiliset, kattilaan jääneet tähteet ja ahminut napansa täyteen. Muuten kipeä en usko sen olevan, se kuitenkin syö ja nukkuu ihan normaalisti ja on ihmisiä kohtaan ihan tavallinen, ei mitenkään välttelevä. Eikä myöskään arista mitään lihasta tai raajaa tunnustellessa.
Enpä siis todellakaan tiedä lähdenkö ylihuomenna Lempäälään yhtä rataa varten, kun viimeinen treenikin meni penkin alle. Kyllähän se jo koko syksyn sujuikin hyvin, sekä koiralta että ohjaajalta. Nyt sitten pitää ehkä odotella että P, M ja S ovat kokonaisuudessaan ohi ja ruveta harkitsemaan sitä sterilisaatiota. Siis koiralle.
P.s. Mistä lähtien se näyttelyiden halvin ilmo umpeutuu jo 2 kk ennen näyttelypäivää!? Ja miksi kaikilla näyttelyillä on nykyään mukahienot englanninkieliset nimet? Turku Top Dog Show? Onko tämä nyt sama kuin Turku Winter Dog Show, mutta eri vuonna?
torstai 15. marraskuuta 2012
Hetken mielijohteita
Olen kuulemma luonteeltani harvinaisen epäspontaani, mutta teinpäs kerrankin jotain hetken mielijohteesta; ilmoitin Pennin Lempäälään kisoihin ensi viikon keskiviikoksi. Siellä on iltakisat, ja tarjolla vain yksi rata, mutta kun reissun yhdistää opiskelukaverin treffaamiseen ja ehkä jopa pieneen piipahdukseen Ikeassa, ei reilun tunnin ajomatka tunnu missään.
Penni juhlisti päätöstä testaamalla vauvan rattaita ja Eisbärchen-lämpöpussia, näytti viihtyvän:
Lenkkeily suoritettiin tänään rentouttavasti metsän siimeksessä, reissu kesti 1½ tuntia ja matkalla löydettiin idyllinen puro, jonka vesi oli kuitenkin pinsuille liian kylmää. Kaikki alle 20-asteinen on.
Penni juhlisti päätöstä testaamalla vauvan rattaita ja Eisbärchen-lämpöpussia, näytti viihtyvän:
 |
| Ei, sillä ei todellakaan ole oikeasti lupa olla tuolla! |
Lenkkeily suoritettiin tänään rentouttavasti metsän siimeksessä, reissu kesti 1½ tuntia ja matkalla löydettiin idyllinen puro, jonka vesi oli kuitenkin pinsuille liian kylmää. Kaikki alle 20-asteinen on.
tiistai 13. marraskuuta 2012
Millainen treenaaja olen?
Agi.fi-lehdessä (5/2012) oli Vappu Alatalon mielenkiintoinen artikkeli kisaajien henkisestä kantista ja siitä, miten ohjaajat ovat yleensä jonkinlainen yhdistelmä kahta kisaajatyyppiä, siis minäsuuntautuneisuutta ja tehtäväsuuntautuneisuutta. Ensimmäiset ovat voitontahtoisia, tuloskeskeisiä nollanjahtaajia, jälkimmäiset puurtajia, jotka haluavat kehittää taitojaan ja onnistua tehtävissä olematta kovin huolissaan kisatuloksista. Allekirjoittaneessa tuntuisi olevan enemmän tehtäväsuuntautuneisuutta (joka on iän myötä vain lisääntynyt), mutta kyllä pieni ripaus kisaviettiä ja voitontahtoakin tästä osoitteesta löytyy.
Artikkelin luettuani aloin vähemmän vakavasti pohtia myös sitä, miten eri tavalla ihmiset suhtautuvat agilityn treenaamiseen. Olen nimittäin huomannut, kuten varmaan kaikki facebook-kaverinikin, että meikäläisellä treenit menevät aina aika hyvin. Tarkoitan siis sitä, että vaikka kaikki ei aina menisikään kuten oppikirjassa, yltiöpositiivinen perusluonteeni lyö aina läpi, ja olen silti edes johonkin osa-alueeseen hirveän tyytyväinen. Kaivan sen hyvin menneen jutun vaikka sitten väkisin esiin. Jos koira juoksee ulos radalta, olen tyytyväinen siihen, että se ainakin juoksi tosi lujaa! Kun asiat menevät pieleen, syytän aina itseäni, äärimmäisen harvoin koiraa. Silloinkin, kun tuntuu, että koira on tehnyt osaamansa asian väärin, löydän viimeistään illalla nukkumaanmennessä syyn itsestäni; ohjasin huonosti, huono päivä, liian kiire, en keskittynyt, en ollut opetellut rataa, olen lipsunut vaatimuksista ja palkannut sinne päin -suorituksista.
Olenko siis tyyppiä yltiöpositiivinen itsesyyttelijä?
Mitä muita treenaajatyyppejä on?
Emmää-treenajia on tullut nähtyä muutamia. Emmää muista rataa, emmää osaa ohjata, emmää pääse lujempaa. Joskus näillä ihmisillä on myös taipumuksia kikattaja-tyypin suuntaan, joka on siksi raivostuttava, että tehdessään virheen se alkaa kikattaa (ja usein unohtaa samalla palkata koiransa hyvästä yrityksestä). Kun kouluttaja yrittää ehdottaa korjauksia, kikattaja toteaa että joojoo, ja jatkaa kikattamista, usein myös virheiden tekemistä.
Sosiaalinen on treeneissä lähinnä juttuseuran ja juoruilun takia, piipahtaa radalla jutustellen samalla kouluttajan kanssa, ja treenaa joskus enemmän, joskus vähemmän. Tämän tyypin alalaji on kotiäiti, joka on onnensa kukkuloilla saadessaan jutella aikuisten kanssa. Sosiaalisen vastakohta on yksilöurheilija, joka on treeneissä vain treenatakseen, ja veryttelylenkillä vain verytelläkseen. Treeneissä ei olla länkyttämässä turhia, vaan työstämässä milloin mitäkin.
Oma lukunsa on tietenkin välineurheilija, jolla on jokaiselle pohjalle ainakin yhdet Ditat ja yhdet Inovit, kolmessa eri värissä. Jos välineurheilijalla on enemmän kuin yksi koira, on niillä kullakin oma ihana tunnusvärinsä, joka tietty koristaa kaikkia kyseisen koiran tarvikkeita taluttimista leluihin. Harmi, että Back on Track -loimia saa vain mustana!
Sporttinen juoksee ratansa teknisessä t-paidassa ja juoksutrikoissa, epäurheilullinen vaikkapa farkuissa ja crocseissa, tai missä nyt on sattunut kotoa lähtemään.
Häiriintyjä ei osaa keskittyä, ainakaan jos joku katsoo, ei katso tai on katsovinaan, eikä halua mennä ekana eikä vikana eikä ainakaan keskimmäisenä, koska tällöin tuulen suunta ja kuun vaihe eivät ole hänen koiralleen (lue: häiriintyjälle itselleen) otollisia. Tarina ei kerro, miten häiriintyjät pärjäävät kisatilanteissa, koska heitä ei kovin usein kisoissa näe.
Ärsyyntyjä ei kestä omia epäonnistumisiaan, vaan hermostuu kömpelyyteensä nopeasti. Ärsyyntyjällä toivottavasti on melko paksunahkainen koira, ettei se ota itseensä lentelevistä ärräpäistä. Jotkut ärsyyntyjät hermostuvat myös koiralleen, joka perseilee, vittuilee ja näyttää keskaria, etenkin silloin, kun ärsyyntyjä on itse ärsyyntyneenä ohjannut sen väärälle esteelle. Koira on tyhmä, laiska ja rumakin vielä, vaikkei peilissäkään aina komeile se kaikkein lahjakkain yksilö.
Valmentajan kannalta rasittava treenaaja on selittelijä, joka ei voi juosta tänään lujaa, koska on ollut vähän flunssainen olo, eilen oli kisat ja huomenna hieroja. Mutta vähän jotain vois kuitenkin tehdä, eikö niin? Jos kouluttaja ehdottaa korjauksia selittelijän toimintaan, saa hän varmasti kuulla monta selitystä sille, miksi "me on kyllä aina tehty tälleen." Nii-in, ja aina ootte pysyneet tuloslistan häntäpäässä, hyvä te! Järkkymätön on sukua selittelijälle, se hymyilee kouluttajalle kauniisti, mutta tekee ihan kuten itse haluaa, kouluttajan vinkeistä ja ohjeista huolimatta. Järkkymättömän kehityskäyrä voi olla nousujohteinen, mutta usein melko loivasti.
Viimeisen, varsin vastakohtaisen parin muodostavat löysäilijä ja yliaktiivinen. Löysäilijä ei edes treenaa kovin usein, eikä ainakaan vaivaudu harjoitteluaan suunnittelemaan. Koira menee kaikki esteet, eikö se muka riitä? Kisakalenteria löysäilijä vilkaisee vain ilmoittautuessaan, se nimittäin luottaa siihen, että joku muu kyllä muistuttaa lähestyvistä kotikisoista ja muista karkeloista. Tuo muistuttaja on usein yliaktiivinen, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa joko treenaamalla tai selaamalla netistä kisoja, blogeja ja videoita aiheeseen liittyen. Yliaktiivisella on ikuinen kyselyikä, ja takapiha täynnä varastettuja aurauskeppejä ja itsekyhättyjä agiesteitä, joita naapurit salaa vihaavat. Kun yliaktiiviselta loppuvat omat koirat kesken, se alkaa joko treenata lainakoiria (mikä vaan pikkuserkun kummin kaiman vanha kolmijalkainen seropikin käy) tai sitten kouluttaa.
(Jos lainaat, mainitsethan lähteen!)
Artikkelin luettuani aloin vähemmän vakavasti pohtia myös sitä, miten eri tavalla ihmiset suhtautuvat agilityn treenaamiseen. Olen nimittäin huomannut, kuten varmaan kaikki facebook-kaverinikin, että meikäläisellä treenit menevät aina aika hyvin. Tarkoitan siis sitä, että vaikka kaikki ei aina menisikään kuten oppikirjassa, yltiöpositiivinen perusluonteeni lyö aina läpi, ja olen silti edes johonkin osa-alueeseen hirveän tyytyväinen. Kaivan sen hyvin menneen jutun vaikka sitten väkisin esiin. Jos koira juoksee ulos radalta, olen tyytyväinen siihen, että se ainakin juoksi tosi lujaa! Kun asiat menevät pieleen, syytän aina itseäni, äärimmäisen harvoin koiraa. Silloinkin, kun tuntuu, että koira on tehnyt osaamansa asian väärin, löydän viimeistään illalla nukkumaanmennessä syyn itsestäni; ohjasin huonosti, huono päivä, liian kiire, en keskittynyt, en ollut opetellut rataa, olen lipsunut vaatimuksista ja palkannut sinne päin -suorituksista.
Olenko siis tyyppiä yltiöpositiivinen itsesyyttelijä?
Mitä muita treenaajatyyppejä on?
Emmää-treenajia on tullut nähtyä muutamia. Emmää muista rataa, emmää osaa ohjata, emmää pääse lujempaa. Joskus näillä ihmisillä on myös taipumuksia kikattaja-tyypin suuntaan, joka on siksi raivostuttava, että tehdessään virheen se alkaa kikattaa (ja usein unohtaa samalla palkata koiransa hyvästä yrityksestä). Kun kouluttaja yrittää ehdottaa korjauksia, kikattaja toteaa että joojoo, ja jatkaa kikattamista, usein myös virheiden tekemistä.
Sosiaalinen on treeneissä lähinnä juttuseuran ja juoruilun takia, piipahtaa radalla jutustellen samalla kouluttajan kanssa, ja treenaa joskus enemmän, joskus vähemmän. Tämän tyypin alalaji on kotiäiti, joka on onnensa kukkuloilla saadessaan jutella aikuisten kanssa. Sosiaalisen vastakohta on yksilöurheilija, joka on treeneissä vain treenatakseen, ja veryttelylenkillä vain verytelläkseen. Treeneissä ei olla länkyttämässä turhia, vaan työstämässä milloin mitäkin.
Oma lukunsa on tietenkin välineurheilija, jolla on jokaiselle pohjalle ainakin yhdet Ditat ja yhdet Inovit, kolmessa eri värissä. Jos välineurheilijalla on enemmän kuin yksi koira, on niillä kullakin oma ihana tunnusvärinsä, joka tietty koristaa kaikkia kyseisen koiran tarvikkeita taluttimista leluihin. Harmi, että Back on Track -loimia saa vain mustana!
Sporttinen juoksee ratansa teknisessä t-paidassa ja juoksutrikoissa, epäurheilullinen vaikkapa farkuissa ja crocseissa, tai missä nyt on sattunut kotoa lähtemään.
Häiriintyjä ei osaa keskittyä, ainakaan jos joku katsoo, ei katso tai on katsovinaan, eikä halua mennä ekana eikä vikana eikä ainakaan keskimmäisenä, koska tällöin tuulen suunta ja kuun vaihe eivät ole hänen koiralleen (lue: häiriintyjälle itselleen) otollisia. Tarina ei kerro, miten häiriintyjät pärjäävät kisatilanteissa, koska heitä ei kovin usein kisoissa näe.
Ärsyyntyjä ei kestä omia epäonnistumisiaan, vaan hermostuu kömpelyyteensä nopeasti. Ärsyyntyjällä toivottavasti on melko paksunahkainen koira, ettei se ota itseensä lentelevistä ärräpäistä. Jotkut ärsyyntyjät hermostuvat myös koiralleen, joka perseilee, vittuilee ja näyttää keskaria, etenkin silloin, kun ärsyyntyjä on itse ärsyyntyneenä ohjannut sen väärälle esteelle. Koira on tyhmä, laiska ja rumakin vielä, vaikkei peilissäkään aina komeile se kaikkein lahjakkain yksilö.
Valmentajan kannalta rasittava treenaaja on selittelijä, joka ei voi juosta tänään lujaa, koska on ollut vähän flunssainen olo, eilen oli kisat ja huomenna hieroja. Mutta vähän jotain vois kuitenkin tehdä, eikö niin? Jos kouluttaja ehdottaa korjauksia selittelijän toimintaan, saa hän varmasti kuulla monta selitystä sille, miksi "me on kyllä aina tehty tälleen." Nii-in, ja aina ootte pysyneet tuloslistan häntäpäässä, hyvä te! Järkkymätön on sukua selittelijälle, se hymyilee kouluttajalle kauniisti, mutta tekee ihan kuten itse haluaa, kouluttajan vinkeistä ja ohjeista huolimatta. Järkkymättömän kehityskäyrä voi olla nousujohteinen, mutta usein melko loivasti.
Viimeisen, varsin vastakohtaisen parin muodostavat löysäilijä ja yliaktiivinen. Löysäilijä ei edes treenaa kovin usein, eikä ainakaan vaivaudu harjoitteluaan suunnittelemaan. Koira menee kaikki esteet, eikö se muka riitä? Kisakalenteria löysäilijä vilkaisee vain ilmoittautuessaan, se nimittäin luottaa siihen, että joku muu kyllä muistuttaa lähestyvistä kotikisoista ja muista karkeloista. Tuo muistuttaja on usein yliaktiivinen, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa joko treenaamalla tai selaamalla netistä kisoja, blogeja ja videoita aiheeseen liittyen. Yliaktiivisella on ikuinen kyselyikä, ja takapiha täynnä varastettuja aurauskeppejä ja itsekyhättyjä agiesteitä, joita naapurit salaa vihaavat. Kun yliaktiiviselta loppuvat omat koirat kesken, se alkaa joko treenata lainakoiria (mikä vaan pikkuserkun kummin kaiman vanha kolmijalkainen seropikin käy) tai sitten kouluttaa.
(Jos lainaat, mainitsethan lähteen!)
maanantai 12. marraskuuta 2012
Hyvät treenit x 2
Sunnuntaina treenaili ohjatusti Pitsi, ja hyvin treenasikin. Pätkät pidettiin lyhyinä ja palkkiot mahtavina, kyllä pikkupinsurin kelpasi. Uutena esteenä hänelle esiteltiin rengas, ihan vaan yksittäisenä tietenkin ja hyvin lyhyeltä etäisyydeltä kohti namikuppia. Homma sujui kuin oppikirjassa, eikä Pitsu edes ylihypännyt, vaikka rengas oli ihan oikealla minien/medien korkeudella. Olen ajatellut pikkuhiljaa ruveta hilaamaan rimoja maasta irti, ei vielä kisakorkeuteen mutta jos vaikka ekaan kannattimeen, siis 10 - 15 cm?
Toinen uusi juttu Pitsille oli putkijarrutus, sen hän oppi myös nopeasti. Pennillä putkijarrutuksen vihje on sen nimi, Pitsi ei moisesta välittänyt, joten sille otettiin vihjeeksi suhina. Nyt pitää sitten vaan aina muistaa antaa oikealle koiralle oikea käsky, huhhuh... Putkella kyllä huomasi, että putkeen irtoamista oli lauantaina harjoiteltu, se sujui nimittäin hienosti. Lopuksi Pitsu teki neljän esteen pätkän jossa oli yksi takaakiertokin, ja hyvin sujui. Sillä oli selvästi sellainen kaikki käy ja on niin kivaa -päivä, harvinaisen positiivinen elukka! Ja vielä yllättävän nopeakin.
Pemun treenit olivat tänään, ja sekin oli sangen hieno, jälleen kerran! Radassa oli 27 estettä, ja opetteluvaiheessa mietin ettemme pääse omalla vuorollamme kokonaisuudessakaan rataa loppuun saakka, mutta toisin kävi. Ideana oli tehdä ensin "rata läpi paitsi jos tulee hylly," ja mehän tehtiin rata kokonaisuudessaan läpi alusta loppuun. Huh! Sitten tehtiin sama uudestaan pätkissä ja korjattiin pari kohtaa, ja lopuksi vielä koko rata alusta loppuun uudestaan. Nyt tuntui, että ehdittiin tekemään juuri sen verran töitä kuin pitikin, ja ehdittiin myös korjaamaan niitä kohtia, jotka korjaamista tarvitsivat.
Rataantutustumisessa sovittiin, että tänään opettelen tekemään saksalaisen, ja sehän myös toteutettiin! Tein kyseisen kohdan ainakin kolme kertaa, ja joka kerta ehdin tehdä koko ohjauksen ihan oikein, ja koirakin meni oikein. Yksi ohjaus lisää repertuaariin, jee! Eikä tämäkään ollut ollenkaan vaikea, kun se vaan mulle oikein opetettiin ja purettiin osiin. Aiemmin en ole saksalaisissa onnistunut, koska olen ensinnäkin aloittanut vähän väärässä kohdassa, ja toisekseen jättänyt sen keskimmäisen päällejuoksuvaiheen tekemättä. Nyt löytyi oikea kohta, ja rytmi, takaakierto-päällejuoksu-persjättö. Ihanaa termiviidakkoa!
Ihan kaikkia ohjauksia me ei kuitenkaan vielä osata, työkalupakista puuttuvat ainakin:
-viskileikkauksesta on joku haju, takaaleikkauksentapaista touhua ja ohjauskäsi vaihtuu?
-japanilaisesta on jokin käsitys, mutten osaa itse tehdä
-sylkkäri me osataan toteuttaa, mutta huonosti, en käyttäisi kisoissa
-vippauksesta olen kuullut että sellainen ohjaus on, mutten tiedä yhtään mitä tarkoittaa
Toinen uusi juttu Pitsille oli putkijarrutus, sen hän oppi myös nopeasti. Pennillä putkijarrutuksen vihje on sen nimi, Pitsi ei moisesta välittänyt, joten sille otettiin vihjeeksi suhina. Nyt pitää sitten vaan aina muistaa antaa oikealle koiralle oikea käsky, huhhuh... Putkella kyllä huomasi, että putkeen irtoamista oli lauantaina harjoiteltu, se sujui nimittäin hienosti. Lopuksi Pitsu teki neljän esteen pätkän jossa oli yksi takaakiertokin, ja hyvin sujui. Sillä oli selvästi sellainen kaikki käy ja on niin kivaa -päivä, harvinaisen positiivinen elukka! Ja vielä yllättävän nopeakin.
Pemun treenit olivat tänään, ja sekin oli sangen hieno, jälleen kerran! Radassa oli 27 estettä, ja opetteluvaiheessa mietin ettemme pääse omalla vuorollamme kokonaisuudessakaan rataa loppuun saakka, mutta toisin kävi. Ideana oli tehdä ensin "rata läpi paitsi jos tulee hylly," ja mehän tehtiin rata kokonaisuudessaan läpi alusta loppuun. Huh! Sitten tehtiin sama uudestaan pätkissä ja korjattiin pari kohtaa, ja lopuksi vielä koko rata alusta loppuun uudestaan. Nyt tuntui, että ehdittiin tekemään juuri sen verran töitä kuin pitikin, ja ehdittiin myös korjaamaan niitä kohtia, jotka korjaamista tarvitsivat.
Rataantutustumisessa sovittiin, että tänään opettelen tekemään saksalaisen, ja sehän myös toteutettiin! Tein kyseisen kohdan ainakin kolme kertaa, ja joka kerta ehdin tehdä koko ohjauksen ihan oikein, ja koirakin meni oikein. Yksi ohjaus lisää repertuaariin, jee! Eikä tämäkään ollut ollenkaan vaikea, kun se vaan mulle oikein opetettiin ja purettiin osiin. Aiemmin en ole saksalaisissa onnistunut, koska olen ensinnäkin aloittanut vähän väärässä kohdassa, ja toisekseen jättänyt sen keskimmäisen päällejuoksuvaiheen tekemättä. Nyt löytyi oikea kohta, ja rytmi, takaakierto-päällejuoksu-persjättö. Ihanaa termiviidakkoa!
Ihan kaikkia ohjauksia me ei kuitenkaan vielä osata, työkalupakista puuttuvat ainakin:
-viskileikkauksesta on joku haju, takaaleikkauksentapaista touhua ja ohjauskäsi vaihtuu?
-japanilaisesta on jokin käsitys, mutten osaa itse tehdä
-sylkkäri me osataan toteuttaa, mutta huonosti, en käyttäisi kisoissa
-vippauksesta olen kuullut että sellainen ohjaus on, mutten tiedä yhtään mitä tarkoittaa
lauantai 10. marraskuuta 2012
Aikainen lintu ja niin edelleen
Kyllä kannatti raahautua agihallille treenaamaan aikaisin aamulla! Kuljetusteknisistä syistä järkevintä oli käydä tekemässä omatoimitreeni lauantaiaamulla klo 7:15 - 8:15, mistään muusta syystä se ei kyllä järkevää ollutkaan. Oli vielä pimeää, vettä vihmoi, ja vaunuihminenkin oli mukana tuhisemassa ensimmäisiä, aavistuksen aikaisia päiväuniaan.
Pitsi harjoitteli putkeen irtoamista suoralla putkella eri kulmista, sujui hienosti. Hän harjoitteli myös puomin kontaktia naksuttimen kanssa, sujui hienosti sekin. Sen uskaltaa kohta varmaan päästää puomille ilman taluntinta, kiire kontaktille on kova, muttei järkeä sumentava. "Rataharjoitteena" Pitsi teki pätkää, jossa oli hyppy, pakkovalssilla 90% mutka putkeen, ja sieltä hyppy edestä ja hyppy takaa. Hyvin meni, se reagoi pakkovalssiin niin hyvin ja nopeasti, että kääntyi jo ennen putkea ja kiersi siis sen ympäri. Pitsin kanssa ei tänään tehty paljoa, sillä on nimittäin huomenna ihan oikeatkin treenit taas pitkästä aikaa, oujee. Melkeinpä tekisi mieli mennä sen kanssa johonkin toko-kurssille, että tuo meidän välinen työskentelykontakti vähän paranisi, ja hallin (ärsyttävän pölisevän) pohjaan nuuskiminen vähenisi.
Penni puolestaan oli aivan loistava! Sen kanssa aloitettiin naksuttelemalla puomin kontaktia takaisin kuntoon, se siis tuppaa pysähtymään liian aikaisin. Pysähtyy kyllä ihan satavarmasti, mutta liian aikaisin. Hetki siinä taas meni, ennen kuin hän hoksasi, mutta kyllä ne etujalat taas maahan saatiin, ja monta kertaa. Pujottelua tein muutamaan kertaan, ja ihan lopuksi tein hieman uskaliaan yrityksen, siis ratapätkän, jossa kepit tehtiin leijeröimällä. Se onnistui! Jouduin toki äänellä kannustamaan Pemua, että se meni loppuun asti, mutta ei se nyt kyllä edes epäröinyt. Tästä hyvästä se sai nakkipallon ja miljoona nakkia ja hirveästi kehuja. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että tuo koira menee (yleensäkin joskus) kepit leijeröimällä ja vielä ilman etupalkkaa, en todellakaan olisi uskonut! Vuosi sitten oltiin nimittäin siinä tilanteessa, että koira piti kädellä vetää pujottelusta läpi ja lähinnä toivoa parasta. Toivoa siis on! Kisakuume on kova, mutta mitään ei oikein ole missään ennen kuin joulukukuussa.
Pitsi harjoitteli putkeen irtoamista suoralla putkella eri kulmista, sujui hienosti. Hän harjoitteli myös puomin kontaktia naksuttimen kanssa, sujui hienosti sekin. Sen uskaltaa kohta varmaan päästää puomille ilman taluntinta, kiire kontaktille on kova, muttei järkeä sumentava. "Rataharjoitteena" Pitsi teki pätkää, jossa oli hyppy, pakkovalssilla 90% mutka putkeen, ja sieltä hyppy edestä ja hyppy takaa. Hyvin meni, se reagoi pakkovalssiin niin hyvin ja nopeasti, että kääntyi jo ennen putkea ja kiersi siis sen ympäri. Pitsin kanssa ei tänään tehty paljoa, sillä on nimittäin huomenna ihan oikeatkin treenit taas pitkästä aikaa, oujee. Melkeinpä tekisi mieli mennä sen kanssa johonkin toko-kurssille, että tuo meidän välinen työskentelykontakti vähän paranisi, ja hallin (ärsyttävän pölisevän) pohjaan nuuskiminen vähenisi.
Penni puolestaan oli aivan loistava! Sen kanssa aloitettiin naksuttelemalla puomin kontaktia takaisin kuntoon, se siis tuppaa pysähtymään liian aikaisin. Pysähtyy kyllä ihan satavarmasti, mutta liian aikaisin. Hetki siinä taas meni, ennen kuin hän hoksasi, mutta kyllä ne etujalat taas maahan saatiin, ja monta kertaa. Pujottelua tein muutamaan kertaan, ja ihan lopuksi tein hieman uskaliaan yrityksen, siis ratapätkän, jossa kepit tehtiin leijeröimällä. Se onnistui! Jouduin toki äänellä kannustamaan Pemua, että se meni loppuun asti, mutta ei se nyt kyllä edes epäröinyt. Tästä hyvästä se sai nakkipallon ja miljoona nakkia ja hirveästi kehuja. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että tuo koira menee (yleensäkin joskus) kepit leijeröimällä ja vielä ilman etupalkkaa, en todellakaan olisi uskonut! Vuosi sitten oltiin nimittäin siinä tilanteessa, että koira piti kädellä vetää pujottelusta läpi ja lähinnä toivoa parasta. Toivoa siis on! Kisakuume on kova, mutta mitään ei oikein ole missään ennen kuin joulukukuussa.
perjantai 9. marraskuuta 2012
maanantai 5. marraskuuta 2012
Kivat kisat Liedosta
Kisareissu Lietoon ei ollut mikään katastrofi, vaan tavoitteet täyttyivät, vaikkei meno ihan mallikelpoista ollutkaan. Tulokset olivat 5, hyl ja hyl, mutta meininki oli huomattavasti tuloksia hauskempi.
A-kisa, agirata, 5, sij. ehkä 7.
Tällä radalla meidän suoritus oli yksi niistä, minkä jälkeen voi vain raapia päätään ja miettiä, mitä ihmettä äsken tapahtui. Koira jäi hyvin rauhallisesti lähtöön, ja tein mielestäni valssin esteelle 2 oikein hyvissä ajoin. Tästä huolimatta koira jatkoi melkein neljä metriä esteen jälkeen suoraan. Sain sen jotenkin kaavittua takaisin hallintaan ja esteelle 3, jonka jälkeen se taas jatkoi kolmisen metriä suoraan. Sama venyvä meno jatkui lähes koko radan, oikein tyytyväinen olin kuitenkin esteisiin 10 - 12. Makseista n. puolet oli hylkääntynyt putken 12 väärään päähän, koska ne yrittivät mennä A-esteen alapuolelta, ehtiä koiran eteen ja jotenkin tyrkätä sen väkisin putken kauimpaiseen päähän. Tästä näytti seuraavan lähinnä törmäyksiä ja hylkäyksiä, joten päätin tehdä ennen A:ta valssin ja mennä sen yläpuolta tehden toisen valssin heti sen jälkeen. Näin pääsin kuljettamaan Pennin putken väärän pään ohi näppärästi. Tämän jälkeen sama venyminen ja vanuminen jatkui, tosin pujottelu sujui ihan moitteettomasti! Siis tavoite täyttyi!
B-kisa, agirata, HYL
B-radalla ei päästy edes puoleen väliin, syynä yhteinen tumpulointi ja se, että päätin keskeyttää radan. Penni yllättäen varasti lähdössä, ja siitä järkyttyneenä ohjasin takaakierron kakkoselle vähän hätäisesti, ja Pemu tuli siitä ohi. Tätä kohtaa monet yrittivät tehdä yläkautta pakkovalssilla, vain huomatakseen puomilla, että ovat auttamattomasti jäljessä. Me tehtiin 3 ja 4 väliin ihan onnistunut poispäinkääntö, radan ainoa onnistunut kohta. Esteen 5 jälkeen oli tarkoitus tehdä valssi ennen keppejä, mutten ehtinyt, vaan jouduin yrittämään tähänkin poispäinkääntöä, eikä se nyt tietenkään onnistunut. Toisella yrittämällä Penni aloitti pujottelun ihan oikein, mutta sekosi puolen välin jälkeen rytmissä. Sillä hetkellä tuntui hyvältä ajatukselta keskeyttää, mutta viisaampaa olisi tietty ollut jatkaa rata loppuun. No, tehty mikä tehty, säästyipähän koiralla energiaa viimeiseen starttiin.
C-kisa, hyppäri, HYL
Tälle radalle jäi Pemu lähtöön kuin tatti kakkaan, ei siis puhettakaan varastamisesta! Äänensävyllä on siis ilmeisesti merkitystä. Aloitin tekemällä pakkovalssin esteelle 2, tarkoitus oli tehdä takaakierto esteelle 3, mutta ohjaus taisi jäädä vajaaksi, koira pujahti sen väärältä puolelta. Tästä olikin hyvä jatkaa kun oli jo hylly alla, vauhtisuorakin sujui varsin sutjakkaasti. Onneksi tuo 6 oli pussi, muuten ei olisi ollut mitään asiaa juosta koiraa kiinni keppeihin mennessä. Siellä vauhtia oli liikaa, ja eka yritys meni pitkäksi, mutta tokalla yrityksellä Penni pujotteli virheettä. Tästä alkoi onnistunut osuus, kuljetus ja pakkovalssi esteelle 9, ja siitä sitten sujui hienosti putkeen 13 asti. Sinne Penni jäi nuuskimaan jotakin, ja päätin vähän viihdyttää yleisöä "yskimällä." Koira löytyi ja matka jatkui, viimeiset kurvit 16 - 17 olivat jo ihan kohdallaan. Tällä radalla koira ohjautui jo vähän samaan tapaan kuin esim. treeneissä, eli ehkä olisi pitänyt olla vielä neljäs kisa? Tätä rataa tuomari oli muuten käyttänyt lauantaina kolmosluokan hyppärinä sillä erolla, että esteen 10 hyppysuunta oli eri ja etenemä 3,8 m/s kakkosten 3,2 m/s sijasta.
Yhteenveto
Oma jännitys pysyi siedettävissä rajoissa ja ohajus oli paikoitellen ihan kohtalaista, paikoin huolimatonta. Ohjaussuunnitelmat olivat hyvät ja pääasiassa toimivat. Koira oli vähän kujalla, eikä keskittynyt hommaan täysin, mutta paransi loppua kohden. Pujottelu sujui hyvin, muttei niin hyvin kuin treeneissä. Kontaktit olivat ihan ok. Vauhdista on paha sanoa mitään, Pennin nopeus A-kisassa oli 3,47 m/s, mutta siihen sisältyivät tietenkin ne muutaman metrin mutkat joka esteen jälkeen, jotka pidensivät sen reittiä melkoisesti.
Jatkossa täytyy vaan päästä parempaan kisavireeseen, siis käydä kisoissa ja tottua taas kisaamiseen. Lisäksi täytyy naksutella kontaktit kuntoon ja pitää niissä samat kriteerit koko ajan ja lisätä varmuutta kepeille entisestään.
Kuvittelin, että Penni on ihan väsy kisojen jälkeen, ja olin jo varautunut ottamaan maanantain treeniin Pitsin, mutta Pennillä oli rähinää ihan riittävästi takataskussa. Se oli terävä, nopea ja niin hieno, voi miten sen saisi kulkemaan yhtä hyvin kisoissa! Pujottelu tehtiin nyt verkoilla, että saadaan lisää varmuutta, ja voidaan tehdä näin mielestäni jatkossakin. Saksalainen oli mulle edelleen vähän hankala, pitäisiköhän pyytää että sitä harjoiteltaisiin toistekin? Ongelmana on se, etten meinaa ehtiä alta pois tekemään sitä persjättöosuutta, mutta luulen, että se johtuu siitä etten hahmota vastakkaisen käden käyttöä oiken.
A-kisa, agirata, 5, sij. ehkä 7.
B-kisa, agirata, HYL
C-kisa, hyppäri, HYL
Yhteenveto
Oma jännitys pysyi siedettävissä rajoissa ja ohajus oli paikoitellen ihan kohtalaista, paikoin huolimatonta. Ohjaussuunnitelmat olivat hyvät ja pääasiassa toimivat. Koira oli vähän kujalla, eikä keskittynyt hommaan täysin, mutta paransi loppua kohden. Pujottelu sujui hyvin, muttei niin hyvin kuin treeneissä. Kontaktit olivat ihan ok. Vauhdista on paha sanoa mitään, Pennin nopeus A-kisassa oli 3,47 m/s, mutta siihen sisältyivät tietenkin ne muutaman metrin mutkat joka esteen jälkeen, jotka pidensivät sen reittiä melkoisesti.
Jatkossa täytyy vaan päästä parempaan kisavireeseen, siis käydä kisoissa ja tottua taas kisaamiseen. Lisäksi täytyy naksutella kontaktit kuntoon ja pitää niissä samat kriteerit koko ajan ja lisätä varmuutta kepeille entisestään.
Kuvittelin, että Penni on ihan väsy kisojen jälkeen, ja olin jo varautunut ottamaan maanantain treeniin Pitsin, mutta Pennillä oli rähinää ihan riittävästi takataskussa. Se oli terävä, nopea ja niin hieno, voi miten sen saisi kulkemaan yhtä hyvin kisoissa! Pujottelu tehtiin nyt verkoilla, että saadaan lisää varmuutta, ja voidaan tehdä näin mielestäni jatkossakin. Saksalainen oli mulle edelleen vähän hankala, pitäisiköhän pyytää että sitä harjoiteltaisiin toistekin? Ongelmana on se, etten meinaa ehtiä alta pois tekemään sitä persjättöosuutta, mutta luulen, että se johtuu siitä etten hahmota vastakkaisen käden käyttöä oiken.
lauantai 3. marraskuuta 2012
Lauantai-illan kuvaussessio
Räpsäistiin lauantai-illan ratoksi posekuvat kummastakin koirasta. Pennistä lähinnä siksi, ettei sille tule paha mieli, onpahan siitäkin nyt sitten yksi jonkinasteinen pönötyskuva tallennettu jälkipolville.
Pitsin kuva näytti tältä:
Ihan asiallinen otos noin niinkuin silityslaudalla otetuksi, vaikka itse sanonkin. Tuo näyttelytalutin on kaulassa ihan turhaan, seisoohan se paikallaan ilmankin. Muista kuvista huomasin, että joissakin se vetää mahaa sisään, pitäisiköhän sitä yrittää naksuttaa uloshengityksestä?
Penni puolestaan näytti tänään tältä:
Täytyy sanoa, että kuvaaja on onnistunut erinomaisesti, Pennin ylälinja nimittäin näyttää tässä 200% paremmalta kuin mitä se oikeasti on! Ja kaulakin on ihan melkein tyylikkään näköinen! Melkeinpä tekee mieli ilmoittaa se näyttelyyn vielä kerta kiellon päälle, mutta saattaapi mennä rahat hukkaan moisessa touhussa. Mitä sitten jos se saisikin vielä yhden ERIn, SA:ta saati SERTiä on sille aika turha haaveilla. Mutta nuo muskelit näyttää aika kivoilta liikuntamäärään nähden, mistä saataisiin Pitsulle samanlaiset?
Pitsu on keksinyt itselleen uuden harrastuksen, nimittäin saunomisen. Torstaina se pönötti ihmisten kanssa lauteilla pitkän tovin, ja kun se poistettiin saunasta läähätyksen takia, se yritti sinne sinnikkäästi takaisin. Luulin ensin, että se haluaa vain olla ihmisten kanssa samassa paikassa, mutta sehän pyrki löylyihin vielä siinä kohtaa, kun ihmiset olivat jo suihkun puolella! No, kaipa vilukoira sitten nauttii lämmöstä.
Penni pääsee huomenna agikisoihin Lietoon, saa nähdä mitä siitäkin tulee. Tavoitteemme on melko vaatimaton: onnistunut pujottelu edes yhdellä radalla kolmesta. Koitan ottaa homman lähinnä treenin kannalta, kisataukoa kun on ollut aika muikeasti. Tänä vuonna ollaan kai käyty neljät viralliset, joista yhdet ennen meikäläisen äitiyslomaa, joten varsinaisesta kisarutiinista ei oikein kehtaa edes puhua. Tänään tehtiin viimeinen virittely metsälenkin ja pihansiivouksen muodossa, mukavan rentouttavaa!
Pitsin kuva näytti tältä:
 |
| Pitsi 10 kk |
Penni puolestaan näytti tänään tältä:
 |
| Penni 3½ v |
Pitsu on keksinyt itselleen uuden harrastuksen, nimittäin saunomisen. Torstaina se pönötti ihmisten kanssa lauteilla pitkän tovin, ja kun se poistettiin saunasta läähätyksen takia, se yritti sinne sinnikkäästi takaisin. Luulin ensin, että se haluaa vain olla ihmisten kanssa samassa paikassa, mutta sehän pyrki löylyihin vielä siinä kohtaa, kun ihmiset olivat jo suihkun puolella! No, kaipa vilukoira sitten nauttii lämmöstä.
Penni pääsee huomenna agikisoihin Lietoon, saa nähdä mitä siitäkin tulee. Tavoitteemme on melko vaatimaton: onnistunut pujottelu edes yhdellä radalla kolmesta. Koitan ottaa homman lähinnä treenin kannalta, kisataukoa kun on ollut aika muikeasti. Tänä vuonna ollaan kai käyty neljät viralliset, joista yhdet ennen meikäläisen äitiyslomaa, joten varsinaisesta kisarutiinista ei oikein kehtaa edes puhua. Tänään tehtiin viimeinen virittely metsälenkin ja pihansiivouksen muodossa, mukavan rentouttavaa!
maanantai 29. lokakuuta 2012
Huippumalli löytynyt!
Tänään räpsäisin aikani kuluksi Pitsistä oikein palkintokuvan, siis sellaisen, missä on kaikki sen pentuajan palkinnot, sekä näyttelyistä että mätsäreistä. Pitsi istua pykytti palkintojen keskellä kuin mikäkin mannekiini ja käänteli päätään elegantisti. Hän tarjosi suoraa katsetta kameraan, 3/4 profiilia ja vaikka mitä, melkoinen huippumalli!
Pitsistä pitäisi ottaa myös posekuva nyt kun se kohta täyttää 10 kk, mutta sitä en saanut ilman avustajaa otettua. Se vaikutti muutenkin aika väsyneeltä tänään, joten sen ei tarvinnut tehdä muuta kuin käydä lenkillä ja odotella autossa Pemun treenien ajan.
Poseeraamisen lisäksi Pitsu on treenannut agia ohjatuissa treeneissä, ja jälleen ylittänyt itsensä. Tällä kertaa harjoiteltiin irtoamista, poispäinkääntöä ja jaakotusta, ei siis todellakaan ihan kevyttä kauraa vintiölle, jonka ohjatut agitreenikerrat voidaan laskea kahden käden sormilla! Poispäinkääntöä on tehty kotona lelun kanssa, ja se sujuikin komeasti. Irtoaminen nyt onnistuu mihin vaan kun on namia tarjolla, ja jaakotuskin oli ainakin tunnistettavissa jaakotukseksi, hyvähyvä. Kaikkein iloisin olin kuitenkin siitä, miten pro Pitsi oli; se jäi lähtöpaikalle istumaan joka ikinen kerta juuri niin kuin käskettiin, ja sinkosi sieltä ekalle esteelle ihan huimaa vauhtia! Nyt taidettiin tehdä este-ennätys, peräti 5 hyppyä peräkkäin, toisella pätkällä putki, kolme hyppyä ja putki, ohjauksina mm. päällejuoksu ja jaakotus!
Penni puolestaan treenasi tänään, ja oli ajoittain vähän pihalla, aivot kävivät hiukan ylikierroksilla taas. Penniltä ei jaakotus sujunutkaan ihan niin tiiviisti, mutta ihmekös tuo, ei sitä ole tehtykään ainakaan kahteen kuukauteen. Koira sai myös raikuvat aplodit muulta treeniryhmältä, syynä oikean estejärjestyksen arvaaminen lähes ilman ohjausta. Puomilla oli jotain häröilyä, Penni ei meinannut lainkaan tulla maahan asti etutassuineen, vähän huolestuttaa moinen sunnuntain kisoja ajatellen... No, toivotaan parasta, en aio enää tässä välissä rynnätä hallille hinkkaamaan yhtään mitään! Hienointa oli nyt kuitenkin se, että vaikeassa paikassa ollut pujottelu sujui megahienosti! Puoli oli Pennille se vaikeampi, ja sisään mentiin poispäinkäännöllä, kolme kertaa täysin onnistuneesti! Yhden kerran se rikkoi rytmin puolivälissä ja ohitti kaksi keppiä samalta puolelta, mutta siinä taisi käydä jokin kämmä koiralle, kuulin nimittäin kun sen kylki kolahti aika pahasti viidenteen keppiin.
En kyllä lainkaan osaa veikata, miten sunnuntain kisailut tulevat sujumaan. Voi olla, että samat ongelmat palaavat, ja koira ei pujottele. Voi myös olla, että koira pujottelee, mutta kontaktit kusevat, tai sitten ollaan kumpikin vähän pihalla eikä hommasta tule oikein mitään. ATT:n halli on aina ollut yksi Pemun suosikkikisapaikkoja, siellä ei vielä koskaan ole tullut yhtään hidasta rataa. Sehän onkin yksi Pennin kanssa kisaamisen jännitysmomenteista, siitä kun ei ikinä tiedä mitä vauhtia se lähtee radalle, sata lasissa vai kenties kaksi sataa...?
 | ||
| Pitsi & palkinnot, vasemmalla näyttelyistä, oikealla mätsäreistä |
Poseeraamisen lisäksi Pitsu on treenannut agia ohjatuissa treeneissä, ja jälleen ylittänyt itsensä. Tällä kertaa harjoiteltiin irtoamista, poispäinkääntöä ja jaakotusta, ei siis todellakaan ihan kevyttä kauraa vintiölle, jonka ohjatut agitreenikerrat voidaan laskea kahden käden sormilla! Poispäinkääntöä on tehty kotona lelun kanssa, ja se sujuikin komeasti. Irtoaminen nyt onnistuu mihin vaan kun on namia tarjolla, ja jaakotuskin oli ainakin tunnistettavissa jaakotukseksi, hyvähyvä. Kaikkein iloisin olin kuitenkin siitä, miten pro Pitsi oli; se jäi lähtöpaikalle istumaan joka ikinen kerta juuri niin kuin käskettiin, ja sinkosi sieltä ekalle esteelle ihan huimaa vauhtia! Nyt taidettiin tehdä este-ennätys, peräti 5 hyppyä peräkkäin, toisella pätkällä putki, kolme hyppyä ja putki, ohjauksina mm. päällejuoksu ja jaakotus!
Penni puolestaan treenasi tänään, ja oli ajoittain vähän pihalla, aivot kävivät hiukan ylikierroksilla taas. Penniltä ei jaakotus sujunutkaan ihan niin tiiviisti, mutta ihmekös tuo, ei sitä ole tehtykään ainakaan kahteen kuukauteen. Koira sai myös raikuvat aplodit muulta treeniryhmältä, syynä oikean estejärjestyksen arvaaminen lähes ilman ohjausta. Puomilla oli jotain häröilyä, Penni ei meinannut lainkaan tulla maahan asti etutassuineen, vähän huolestuttaa moinen sunnuntain kisoja ajatellen... No, toivotaan parasta, en aio enää tässä välissä rynnätä hallille hinkkaamaan yhtään mitään! Hienointa oli nyt kuitenkin se, että vaikeassa paikassa ollut pujottelu sujui megahienosti! Puoli oli Pennille se vaikeampi, ja sisään mentiin poispäinkäännöllä, kolme kertaa täysin onnistuneesti! Yhden kerran se rikkoi rytmin puolivälissä ja ohitti kaksi keppiä samalta puolelta, mutta siinä taisi käydä jokin kämmä koiralle, kuulin nimittäin kun sen kylki kolahti aika pahasti viidenteen keppiin.
En kyllä lainkaan osaa veikata, miten sunnuntain kisailut tulevat sujumaan. Voi olla, että samat ongelmat palaavat, ja koira ei pujottele. Voi myös olla, että koira pujottelee, mutta kontaktit kusevat, tai sitten ollaan kumpikin vähän pihalla eikä hommasta tule oikein mitään. ATT:n halli on aina ollut yksi Pemun suosikkikisapaikkoja, siellä ei vielä koskaan ole tullut yhtään hidasta rataa. Sehän onkin yksi Pennin kanssa kisaamisen jännitysmomenteista, siitä kun ei ikinä tiedä mitä vauhtia se lähtee radalle, sata lasissa vai kenties kaksi sataa...?
lauantai 27. lokakuuta 2012
Aamuagi
Perjantaina suoritettiin jo perinteeksi muodostunut aamuagi, eli itsenäinen treeni hallilla aamupäivällä. Tällä kertaa lämmittelylenkkeiltiin pinsujen kanssa läheisellä pururadalla, joka oli yllättävän kiva ja hyvässä kunnossa. Nämä ulkoilureitit ovat kyllä Porin parhaiten vartioitu salaisuus! Ei kai niitä nyt missään nettisivuilla kannata mainostaa, joku erehtyy niitä vielä käyttämään ja kuluvat moisesta tramppaamisesta.
Penni treenasi vain pujottelua ja A:n kontaktia (muita kontaktiesteitä ei ollut radalla), ja teki ne joka ikinen kerta täysin virheettä ja hyvällä vauhdilla. Mitä sitä sitten enempää hinkkaamaan, jos homma kerran toimii. Palkkasin nakkipallolla, tykkäsi kovasti ja vauhtia piisasi. Saa nähdä mitä kisoissa tapahtuu, ilmoitin sen nimittäin sinne ATT:lle 4.11. kolmeen kisaan. Lähtölistatkin tulivat nettiin uskomattoman aikaisin, agiradoilla on n. 15 osanottajaa kummassakin ja hyppärillä taisi olla 11. Pennin lähtövuoro oli siinä puolen välin paikkeilla. Iso ilo on tällä kertaa siitä, että maksit aloittavat, joten me saadaan kerrankin katsoa vierestä, kun toinen säkäluokka suorittaa radan ensin! Ongelmakohdat ja haasteet voivat toki minillä ja maksilla olla erilaiset, mutta auttaa se ainakin oppimaan radan ulkoa.
Pitsi puuhaili myös agitouhuja, hän harjoitteli hyppyjä rimat maassa ja putkia, ohjauskuvioina persjättöä ja takaakiertoa. Aloitustilanteet sujuivat jo aika hienosti, alussa oli taas vähän kohnausta, mutta kyllä se siitä. Koostin oikein videonkin Pitsun puuhista, niin kelpaa sitten joskus myöhemmin katsella.
Pitsi edistyy agin saralla mukavasti, yllättävän vähällä harjoittelulla. Kotona on harjoiteltu Pitsin omalla "minikeinulla," ja hän uskaltaa sitä pitkin jo kävellä aika hienosti, vaikka keinulauta liikkuu alaspäin. Jatkossa opetellaan lisää ohjaustekniikoita sekä paneudutaan kontaktien opettamiseen. Jospa tälle koiralle saataisiin heti kunnolliset kontaktit, ettei tarvi myöhemmin korjailla? No, joku viisas joskus sanoi, että kolmas koira toden sanoo...
Perjantaina saatiin yllättäen lunta ja pakkasta, ja pitihän sitten lauantaina tempaista oikein perinteinen peltolenkki ojassa rämpimisineen. Penni oli onnessaan, Pitsi vähän ihmeissään, ja kummallekin näyttää nyt uni maistuvan.
Penni treenasi vain pujottelua ja A:n kontaktia (muita kontaktiesteitä ei ollut radalla), ja teki ne joka ikinen kerta täysin virheettä ja hyvällä vauhdilla. Mitä sitä sitten enempää hinkkaamaan, jos homma kerran toimii. Palkkasin nakkipallolla, tykkäsi kovasti ja vauhtia piisasi. Saa nähdä mitä kisoissa tapahtuu, ilmoitin sen nimittäin sinne ATT:lle 4.11. kolmeen kisaan. Lähtölistatkin tulivat nettiin uskomattoman aikaisin, agiradoilla on n. 15 osanottajaa kummassakin ja hyppärillä taisi olla 11. Pennin lähtövuoro oli siinä puolen välin paikkeilla. Iso ilo on tällä kertaa siitä, että maksit aloittavat, joten me saadaan kerrankin katsoa vierestä, kun toinen säkäluokka suorittaa radan ensin! Ongelmakohdat ja haasteet voivat toki minillä ja maksilla olla erilaiset, mutta auttaa se ainakin oppimaan radan ulkoa.
Pitsi puuhaili myös agitouhuja, hän harjoitteli hyppyjä rimat maassa ja putkia, ohjauskuvioina persjättöä ja takaakiertoa. Aloitustilanteet sujuivat jo aika hienosti, alussa oli taas vähän kohnausta, mutta kyllä se siitä. Koostin oikein videonkin Pitsun puuhista, niin kelpaa sitten joskus myöhemmin katsella.
Pitsi edistyy agin saralla mukavasti, yllättävän vähällä harjoittelulla. Kotona on harjoiteltu Pitsin omalla "minikeinulla," ja hän uskaltaa sitä pitkin jo kävellä aika hienosti, vaikka keinulauta liikkuu alaspäin. Jatkossa opetellaan lisää ohjaustekniikoita sekä paneudutaan kontaktien opettamiseen. Jospa tälle koiralle saataisiin heti kunnolliset kontaktit, ettei tarvi myöhemmin korjailla? No, joku viisas joskus sanoi, että kolmas koira toden sanoo...
Perjantaina saatiin yllättäen lunta ja pakkasta, ja pitihän sitten lauantaina tempaista oikein perinteinen peltolenkki ojassa rämpimisineen. Penni oli onnessaan, Pitsi vähän ihmeissään, ja kummallekin näyttää nyt uni maistuvan.
 |
| Lokakuinen lumihanki 27.10. 2012 |
maanantai 22. lokakuuta 2012
Taitava Penni!
Penni oli tänään treeneissä huipputaitava! Rata tuli sähköpostissa opeteltavaksi jo edeltävänä iltana, ja alun 1 - 3 suunnitelma meni heti uusiksi; kouluttaja halusi, että yritän tehdä kolme peräkkäistä päällejuoksua "kauko-ohjattuna" kutsumalla.
Jotenkin sitten suostuin moista yrittämään, ja Pennihän pyyhälsi kuin mikäkin beecee kaikki kolme hyppyä joka kerta ihan virheettömästi! Tuosta ei siis ihan suoralla linjalla pääse edes minikoira, vaan ohjaaja joutuu käyttämään kumpaakin kättä ohjaamiseen, vaikkei koira lähellä olekaan. Hieno pieni Penni!
Muuten radalla riittikin tekemistä, nyt päästiin testaamaan se eteisessä ahkerasti harjoiteltu poispäinkääntökin, ja wau, se toimii! Muutenkin Pemu oli ihan liekeissä, käytin palkkaamiseen sitä nakkitäytteistä tennispalloa, jota kotonakin on käytetty kaikenlaisissa leikeissä. Välillä heitin itse palloa, mutta pääasiassa siitä huolehti kouluttaja, tosi hyvä systeemi! Itse ei aina ehdi nähdä kaikkea, ulkopuolinen näkee paitsi virheet, myös onnistumiset helpommin ja voi palkata koiran kun meno näyttää riittävän hyvältä. Radassa oli jopa sellainen loppusuora, jota olen vähän toivonutkin, ja Pemu suoritti sen itsenäisesti eteen-käskyllä, rengas mukaan lukien. Jee! Taidan kyllä ilmoittaa sen niihin marraskuun kisoihin ATT:lle.
Kotona Pitsuli tutustui omaan minikeinuunsa, ja pärjäsi hommassa hienosti. Pitsu käveli hihnassa laudan päähän ja söi namia samalla kun avustaja laski keinulaudan pään maahan. Laudan pään alla pidettiin pehmustetta, ettei Pitsi säikähdä keinun kolahdusta lattiaan. Hyvä siitä vielä tulee, vaikka intoa on taas pennulla enemmän kuin osaamista. Paikalla istumisessa Pitsu on nyt harjoitellut sitä, että poistun sen viereltä vähän eri suuntiin, ja se kestää tämän jo aika hienosti. Pitää vaan päästä enemmän harjoittelemaan tätä myös häiriön alla.
 |
| Punainen X = koira aloituspaikassaan, sininen X = ohjaaja aloituspaikassaan |
Muuten radalla riittikin tekemistä, nyt päästiin testaamaan se eteisessä ahkerasti harjoiteltu poispäinkääntökin, ja wau, se toimii! Muutenkin Pemu oli ihan liekeissä, käytin palkkaamiseen sitä nakkitäytteistä tennispalloa, jota kotonakin on käytetty kaikenlaisissa leikeissä. Välillä heitin itse palloa, mutta pääasiassa siitä huolehti kouluttaja, tosi hyvä systeemi! Itse ei aina ehdi nähdä kaikkea, ulkopuolinen näkee paitsi virheet, myös onnistumiset helpommin ja voi palkata koiran kun meno näyttää riittävän hyvältä. Radassa oli jopa sellainen loppusuora, jota olen vähän toivonutkin, ja Pemu suoritti sen itsenäisesti eteen-käskyllä, rengas mukaan lukien. Jee! Taidan kyllä ilmoittaa sen niihin marraskuun kisoihin ATT:lle.
Kotona Pitsuli tutustui omaan minikeinuunsa, ja pärjäsi hommassa hienosti. Pitsu käveli hihnassa laudan päähän ja söi namia samalla kun avustaja laski keinulaudan pään maahan. Laudan pään alla pidettiin pehmustetta, ettei Pitsi säikähdä keinun kolahdusta lattiaan. Hyvä siitä vielä tulee, vaikka intoa on taas pennulla enemmän kuin osaamista. Paikalla istumisessa Pitsu on nyt harjoitellut sitä, että poistun sen viereltä vähän eri suuntiin, ja se kestää tämän jo aika hienosti. Pitää vaan päästä enemmän harjoittelemaan tätä myös häiriön alla.
lauantai 20. lokakuuta 2012
Kolme kaunista Koota
Tänään Penni hoiti kotivahdin virkaa, ja Pitsi misseili Turun kansainvälisessä näyttelyssä, siis Turku October Showssa. Jotenkin metkasti tämän blogin lukijamäärä aina pompsahtaa näyttelyreissujen yhteydessä, mutta mikäs sen mukavampaa, tervetuloa lukemaan vaan! Kaikki blogissa esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä siis välttämättä kovin valistuneita sen paremmin näyttelyiden kuin agilitynkään suhteen. Pitsin näyttelyarvostelut löytyvät paitsi postauksista, myös kokonaisuudessaan Pitsin omalta sivulta. Olen ottanut sellaisen käytännön, että julkaisen blogissa kaikki Pitsin saamat kirjalliset arvostelut, eli myös ne, joissa tuomari on koirastani jotain vikojakin löytänyt (minä kyllä löydän niitä ihan yhtä monta, ellen enemmänkin, ei sen puoleen). Emme siis sorru tulosten tai tilastojen kaunisteluun.
Kääpiöitä oli Turussa ihan tarpeeksi, siis 67 kpl joista junnunarttuja 6 kpl. Tuomarina toimi Eeva Rautala, perusteellinen ja pätevä eläinlääkäri. Tarkkana tuomarina hän taisikin huomata, että samasta muotista oli kehässä koiria kolme, siis ADB Katinka (Pitsi), Keelia (Fiona) ja Ksenia (Venla). Neidot olivat kyllä sangen samantapaisia, etenkin pään ja ilmeiden osalta. Pitsi oli selvästi porukan pienin, muuten koirien väliset erot olivatkin melko vähäiset.
Pitsistä tuomari sanoi seuraavaa:
"
Kääpiöitä oli Turussa ihan tarpeeksi, siis 67 kpl joista junnunarttuja 6 kpl. Tuomarina toimi Eeva Rautala, perusteellinen ja pätevä eläinlääkäri. Tarkkana tuomarina hän taisikin huomata, että samasta muotista oli kehässä koiria kolme, siis ADB Katinka (Pitsi), Keelia (Fiona) ja Ksenia (Venla). Neidot olivat kyllä sangen samantapaisia, etenkin pään ja ilmeiden osalta. Pitsi oli selvästi porukan pienin, muuten koirien väliset erot olivatkin melko vähäiset.
 |
| Tyylikkäinä tiimiväreissä |
"
tiistai 16. lokakuuta 2012
Onneksi edes koirat osaa
 |
| Maanantaina poikettiin myös koirarannalla |
Mutta mutta! Pujottelu sujui täydellisesti! Eli koira osaa, ohjaaja ei!
 |
| Luoksetulo, Pitsi tulee vaikka silmät kiinni |
Lopuksi Pitsi tutustui hiukan muuriin (hyppäsi maassa olevien päällimmäisten palojen yli, korkeus n. 10 cm) ja piti hauskaa putkissa. Hiukan alkoi mielenkiinto hiipua loppua kohden, ja harjoitus päätettiin pitkään suoraan putkeen, jossa Pitsuli kiisi kuin mikäkin vauhtikirppu.
 |
| Syksy on saapunut myös Yyteriin, lämpötila +3 ja vettä tihkutti |
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Sydämentykytyksiä mätsärissä
Eihän nyt viikonloppua voi viettää ilman koiramaista tapahtumaa, joten vuorossa oli mahdollisesti syksyn viimeinen match show, tällä kertaa Kokemäellä. Siellä voitiin siis poiketa kätevästi mummulareissun ohella.
Isot ja pienet pennut olivat samassa kehässä, mutta eipä tuo haitannut, vaikka niitä likemmäs 30 kpl olikin. Kehä oli riittävän tilava, ja pöytä ihanan iso ja tukeva, plussaa siitä! Hintakin oli mukavan edullinen, vain 5 e/kirsu.
Otsikon sydämentykytykset saatiin ennen omaa vuoroa, kun hengailtiin pinskujen ja vaunuihmisen kanssa kehän laidalla. Pinskut nyt päivystivät siinä vieressä toppatakeissaan (oli vain 3 astetta lämmintä), vauva tuhisi vaunuissa ja molempien pitelijä tuijotteli mietteliäänä lapsi-koirakehän tapahtumia. Hetken päästä satuin vilkaisemaan omia koiria (olivat olleet hiljaa paikallaan epäilyttävän kauan), ja mitä näenkään; Pitsi seisoo kahden metrin päässä minusta melkein keskellä autotietä ILMAN KAULAPANTAA. En käsitä miten se sen oli riisunut! Pitsin hieman hataran luoksetulon tuntien kylän keskusta ei ehkä ole paras paikka karkailla, onneksi se kuitenkin tuli syliin heti ekasta kutsusta.
Oma kehäsuoritus sujui onneksi vähemmillä shokeilla: maassa Pitsu seisoi täydellisesti, juoksi energisesti kera parin pompun, ja pöydällä se oli ihan super. Seisoi vain ryhdikkäänä häntä ylhäällä ja antoi tuomarin kosketella ja katsoa hampaat ilman mitään kiemurteluja tai muita kommervenkkejä. Tämän pöytätreenin takia nimenomaan mätsäriin lähdin, hyvä pöytäkäytös ei riitä, haluan että se on lähestulkoon täydellistä. Tuomarilla taisi olla ennakkoluuloja, kommentit olivat sen mukaisia ("ai tääkö ei oo yhtään arka?"), mutta laittoihan se sentään Pitsin punaisten kakkoseksi. Hyvä näin, ykkösenä emme olisi voineet BIS-kehään edes jäädä, vaunuihmisen ruoka-aika lähestyi. Palkintoina oli herkkuja, leluja ja rusetti, oujee.
Torstaina hallilla touhu oli suunnitelmallisempaa kuin viimeksi, Penni teki nopeimmat kontaktit ikinä namialustojen avulla ja Pitska harjoitti melko onnistunutta itsehillintää, keinun alkeita ja hauskaa hömpöttelyä. Penni saa kyllä jatkossakin tehdä etenkin A:ta välillä namialustan kanssa, aikaa lähti nimittäin suorituksesta pois varmaan kolme sekuntia...
Agilityliitto on tänään tiedottanut alustavasti sääntömuutoksista, joita olisivat mm. juoksuisten narttujen päästäminen kolmosluokan kisoihin (hyvä!) ja koirakon siirto kolmosista takaisin kakkosiin, mikäli ohjaaja niin haluaa ja liitto siirron hyväksyy. Enpä tiedä, mahtaako käydä niin että kakkosista nousu kolmosiin muuttuu entistä paljon vaikeammaksi, kun kakkosissa alkaa parveilla kokeneita kolmosluokkalaisia? Täytyy ensin lukea jostain ne kriteerit siirrolle, muuten kuulostaa vähän tylsältä etenkin Pennin kannalta.
P.s. Pitsi onnittelee isäänsä, josta on tänä viikonloppuna tullut sekä Liettuan, Latvian että Baltian muotovalio, sekä siskoaan Fionaa (ADB Keelia), joka on tänään saanut ekan junnusertinsä Liettuassa! Kauniit ja rohkeat K-pennut valloittavat maailman! ;)
Isot ja pienet pennut olivat samassa kehässä, mutta eipä tuo haitannut, vaikka niitä likemmäs 30 kpl olikin. Kehä oli riittävän tilava, ja pöytä ihanan iso ja tukeva, plussaa siitä! Hintakin oli mukavan edullinen, vain 5 e/kirsu.
Otsikon sydämentykytykset saatiin ennen omaa vuoroa, kun hengailtiin pinskujen ja vaunuihmisen kanssa kehän laidalla. Pinskut nyt päivystivät siinä vieressä toppatakeissaan (oli vain 3 astetta lämmintä), vauva tuhisi vaunuissa ja molempien pitelijä tuijotteli mietteliäänä lapsi-koirakehän tapahtumia. Hetken päästä satuin vilkaisemaan omia koiria (olivat olleet hiljaa paikallaan epäilyttävän kauan), ja mitä näenkään; Pitsi seisoo kahden metrin päässä minusta melkein keskellä autotietä ILMAN KAULAPANTAA. En käsitä miten se sen oli riisunut! Pitsin hieman hataran luoksetulon tuntien kylän keskusta ei ehkä ole paras paikka karkailla, onneksi se kuitenkin tuli syliin heti ekasta kutsusta.
Oma kehäsuoritus sujui onneksi vähemmillä shokeilla: maassa Pitsu seisoi täydellisesti, juoksi energisesti kera parin pompun, ja pöydällä se oli ihan super. Seisoi vain ryhdikkäänä häntä ylhäällä ja antoi tuomarin kosketella ja katsoa hampaat ilman mitään kiemurteluja tai muita kommervenkkejä. Tämän pöytätreenin takia nimenomaan mätsäriin lähdin, hyvä pöytäkäytös ei riitä, haluan että se on lähestulkoon täydellistä. Tuomarilla taisi olla ennakkoluuloja, kommentit olivat sen mukaisia ("ai tääkö ei oo yhtään arka?"), mutta laittoihan se sentään Pitsin punaisten kakkoseksi. Hyvä näin, ykkösenä emme olisi voineet BIS-kehään edes jäädä, vaunuihmisen ruoka-aika lähestyi. Palkintoina oli herkkuja, leluja ja rusetti, oujee.
Torstaina hallilla touhu oli suunnitelmallisempaa kuin viimeksi, Penni teki nopeimmat kontaktit ikinä namialustojen avulla ja Pitska harjoitti melko onnistunutta itsehillintää, keinun alkeita ja hauskaa hömpöttelyä. Penni saa kyllä jatkossakin tehdä etenkin A:ta välillä namialustan kanssa, aikaa lähti nimittäin suorituksesta pois varmaan kolme sekuntia...
Agilityliitto on tänään tiedottanut alustavasti sääntömuutoksista, joita olisivat mm. juoksuisten narttujen päästäminen kolmosluokan kisoihin (hyvä!) ja koirakon siirto kolmosista takaisin kakkosiin, mikäli ohjaaja niin haluaa ja liitto siirron hyväksyy. Enpä tiedä, mahtaako käydä niin että kakkosista nousu kolmosiin muuttuu entistä paljon vaikeammaksi, kun kakkosissa alkaa parveilla kokeneita kolmosluokkalaisia? Täytyy ensin lukea jostain ne kriteerit siirrolle, muuten kuulostaa vähän tylsältä etenkin Pennin kannalta.
P.s. Pitsi onnittelee isäänsä, josta on tänä viikonloppuna tullut sekä Liettuan, Latvian että Baltian muotovalio, sekä siskoaan Fionaa (ADB Keelia), joka on tänään saanut ekan junnusertinsä Liettuassa! Kauniit ja rohkeat K-pennut valloittavat maailman! ;)
tiistai 9. lokakuuta 2012
Reeniä reeniä
Huh, nyt on vasta tiistai, ja agitreeneissä on käyty jo kahdesti tällä viikolla. Eilen aksasi Penni, tänään puolestaan Pitsi.
Penni oli eilisissä treeneissä oikea raketti! Rata oli melko vauhdikas ja sopivan haastava, olin jopa paikoitellen vähän yllättynyt Pennin vauhdista, en edes tiennyt että siitä löytyy tuommoinenkin vaihde! Pujottelua hän teki tällä kertaa verkoilla, ei ongelmaa siinä. Niitä verkkoja voisi käyttää kuuriluontoisesti, aina välillä laittaa paikalleen ja välillä ottaa pois. Erityisesti harjoiteltiin pyöritystä tiukemmaksi molempiin suuntiin, ja sivulle irtoamista. Huonoa tällä kertaa olivat kontaktit, vauhdin kasvaessa tarkkuus kärsii, enkä ehkä ole harjoitellut kontakteja riittävästi lähiaikoina. Penni on alkanut vaivihkaa pysähtyä liian aikaisin, pitää ottaa naksuttimen kanssa muistuttelukerta hallilla. Muuten homma on niin hyvin hanskassa, että uskallan lähes katsella kisakalenteria! 4.11. olisi Liedossa kolme rataa kakkosille, sinne voisi tähdätä. Sitä ennen on muistaakseni 19. päivä epikset Raumalla, laitetaan harkintaan. Niissä vain tuppaa menemään ihan hirveän myöhään, ja sieltä pitää vielä ajaa kotiinkin.
Pitsi puolestaan oli tänään ekaa kertaa oman seuran treeneissä, ja selvisi hullunhelpoista tehtävistään hienosti! Oli hyvä, että tehtävät olivat niin helppoja, pennun pitää ensin totutella siihen, että se yleensäkin on treeneissä ja tekee siellä jotain järkevää. Harjoittelimme keinua (alta tuettuna, ideana saada koira ihan keinulaudan päähän asti), kontaktille pysähtymistä sekä yksittäistä hyppyä kolmella eri tavalla: lähettämällä, kuljettamalla ja kutsumalla. Näillä kolmella tavalla pitää kuulemma pystyä kaikki esteet suorittamaan. Pitsi teki kaiken tyypilliseen tapaansa, iloisesti ja täysillä. Nyt on hyvä jatkaa itsenäistäkin treeniä, kun tietää mitä tekee! Kotona on harjoiteltu paikallaan istumista, välillä naksuttimen avulla, ja se sujuu päivä päivältä paremmin. Hallillahan sen kanssa oli vähän ongelmia, mutta kyllä kai sen pitäisi ensin sujua kotona hyvin, ennen kuin siitä hallilla mitään tulee.
Syksy ja kylmyys ovat hiipineet pikkuhiljaa myös meille, joten koiria joutuu taas pukemaan. Onneksi sain Pitsille hankittua aika edullisesti syys- ja talvigarderoobin: Hurtan sademanttelin, talvimanttelin ja fleece-haalarin. Pennillä onkin kaikki tarpeelliset asusteet jo entuudestaan, agitreeneissä se on nyt pitänyt Back on Track -loimeaan, joka lämmittää mukavasti pikkukinkkua.
Penni oli eilisissä treeneissä oikea raketti! Rata oli melko vauhdikas ja sopivan haastava, olin jopa paikoitellen vähän yllättynyt Pennin vauhdista, en edes tiennyt että siitä löytyy tuommoinenkin vaihde! Pujottelua hän teki tällä kertaa verkoilla, ei ongelmaa siinä. Niitä verkkoja voisi käyttää kuuriluontoisesti, aina välillä laittaa paikalleen ja välillä ottaa pois. Erityisesti harjoiteltiin pyöritystä tiukemmaksi molempiin suuntiin, ja sivulle irtoamista. Huonoa tällä kertaa olivat kontaktit, vauhdin kasvaessa tarkkuus kärsii, enkä ehkä ole harjoitellut kontakteja riittävästi lähiaikoina. Penni on alkanut vaivihkaa pysähtyä liian aikaisin, pitää ottaa naksuttimen kanssa muistuttelukerta hallilla. Muuten homma on niin hyvin hanskassa, että uskallan lähes katsella kisakalenteria! 4.11. olisi Liedossa kolme rataa kakkosille, sinne voisi tähdätä. Sitä ennen on muistaakseni 19. päivä epikset Raumalla, laitetaan harkintaan. Niissä vain tuppaa menemään ihan hirveän myöhään, ja sieltä pitää vielä ajaa kotiinkin.
Pitsi puolestaan oli tänään ekaa kertaa oman seuran treeneissä, ja selvisi hullunhelpoista tehtävistään hienosti! Oli hyvä, että tehtävät olivat niin helppoja, pennun pitää ensin totutella siihen, että se yleensäkin on treeneissä ja tekee siellä jotain järkevää. Harjoittelimme keinua (alta tuettuna, ideana saada koira ihan keinulaudan päähän asti), kontaktille pysähtymistä sekä yksittäistä hyppyä kolmella eri tavalla: lähettämällä, kuljettamalla ja kutsumalla. Näillä kolmella tavalla pitää kuulemma pystyä kaikki esteet suorittamaan. Pitsi teki kaiken tyypilliseen tapaansa, iloisesti ja täysillä. Nyt on hyvä jatkaa itsenäistäkin treeniä, kun tietää mitä tekee! Kotona on harjoiteltu paikallaan istumista, välillä naksuttimen avulla, ja se sujuu päivä päivältä paremmin. Hallillahan sen kanssa oli vähän ongelmia, mutta kyllä kai sen pitäisi ensin sujua kotona hyvin, ennen kuin siitä hallilla mitään tulee.
Syksy ja kylmyys ovat hiipineet pikkuhiljaa myös meille, joten koiria joutuu taas pukemaan. Onneksi sain Pitsille hankittua aika edullisesti syys- ja talvigarderoobin: Hurtan sademanttelin, talvimanttelin ja fleece-haalarin. Pennillä onkin kaikki tarpeelliset asusteet jo entuudestaan, agitreeneissä se on nyt pitänyt Back on Track -loimeaan, joka lämmittää mukavasti pikkukinkkua.
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Reissussa rähjääntyneet
Juu, nyt muistan taas, miksi päätin vuonna 2010 olla ikinä menemättä Tuuloksen ryhmänäyttelyyn! Kauppakeskus Tuulosen parkkihalli oli juuri niin matala, meluisa, likainen, hämärä ja kaukana kotoa kuin muistinkin. Matkaan lähdettiin aamulla klo 06, perillä oltiin vähän ennen yhdeksää. Takaisin kotona oltiinkin vasta vähän viiden jälkeen.
Kääpiöpinsuja oli paikalla valtavasti, Pitsin luokassa eli junnunartuissa osanottajia oli 14 kpl. Pitsiä hiukan jännitti melu ja koirapaljous, mutta se esiintyi kuitenkin ihan asiallisesti. Juostessa tuli jopa pari pomppua, niistä pitää kyllä päästä eroon! Pöydällä vähän jännitti, mutta homma sujui silti ihan asiallisesti.
Tuomari oli hyvin tarkka, huolellinen ja hidas, ruotsalainen Carina Andersson Rapp. Kuulemma kääpiösnautserikasvattaja. Hän syynäsi koirat tarkkaan ja mittaili sormillaan mittasuhteita, sekä liikutti koiria tosi paljon. Ruskeista hän selvästi piti enemmän kuin mustista, mutta muuten hänen valinnoistaan olikin hieman hankala löytää punaista lankaa. Andersson Rapp siis palkitsi melko erityyppisiä ja -kokoisia koiria.
Pitsistä hän sanoi seuraavaa:
"Erinomainen kokonaisuus. Hienot pään ja vartalon mittasuhteet. Hyvin kehittynyt eturinta ja rintakehä ikäisekseen. Hyvin kulmautunut takaa, hienot leveät reidet. Liikkeet yhdensuuntaiset ja sivulta hyvät. Mukava luonne, hyvin esitetty." ERI
Pitsin eturinta on siis viikossa ponnahtanut esiin, halleluja! (Vrt. Harto Stockmarin arvio viime lauantailta) Arvostelu pitää paikkansa kaikilta osin, harmi vaan, että palkintosijoille se ei riittänyt, eikä myöskään SA:han. Ehkä sitten ensi kerralla, tai sitä seuraavalla! Saman tuloksen ja myöskin hienon arvostelun sai Pitsin sisko Cara, joka oli omistajineen huristellut näyttelyyn Lappeenrannasta. Pitsi ja Cara olivat kyllä kuin kaksoset, tai niinhän ne oikeastaan ovatkin. Sama pää ja ilme, vain pieniä eroja mm. korvissa ja kuonossa.
Kotiin körötteli sangen hiljainen sakki, olimme ihan tyytyväisiä ja äärimmäisen väsyneitä.
Kääpiöpinsuja oli paikalla valtavasti, Pitsin luokassa eli junnunartuissa osanottajia oli 14 kpl. Pitsiä hiukan jännitti melu ja koirapaljous, mutta se esiintyi kuitenkin ihan asiallisesti. Juostessa tuli jopa pari pomppua, niistä pitää kyllä päästä eroon! Pöydällä vähän jännitti, mutta homma sujui silti ihan asiallisesti.
Tuomari oli hyvin tarkka, huolellinen ja hidas, ruotsalainen Carina Andersson Rapp. Kuulemma kääpiösnautserikasvattaja. Hän syynäsi koirat tarkkaan ja mittaili sormillaan mittasuhteita, sekä liikutti koiria tosi paljon. Ruskeista hän selvästi piti enemmän kuin mustista, mutta muuten hänen valinnoistaan olikin hieman hankala löytää punaista lankaa. Andersson Rapp siis palkitsi melko erityyppisiä ja -kokoisia koiria.
Pitsistä hän sanoi seuraavaa:
"Erinomainen kokonaisuus. Hienot pään ja vartalon mittasuhteet. Hyvin kehittynyt eturinta ja rintakehä ikäisekseen. Hyvin kulmautunut takaa, hienot leveät reidet. Liikkeet yhdensuuntaiset ja sivulta hyvät. Mukava luonne, hyvin esitetty." ERI
Pitsin eturinta on siis viikossa ponnahtanut esiin, halleluja! (Vrt. Harto Stockmarin arvio viime lauantailta) Arvostelu pitää paikkansa kaikilta osin, harmi vaan, että palkintosijoille se ei riittänyt, eikä myöskään SA:han. Ehkä sitten ensi kerralla, tai sitä seuraavalla! Saman tuloksen ja myöskin hienon arvostelun sai Pitsin sisko Cara, joka oli omistajineen huristellut näyttelyyn Lappeenrannasta. Pitsi ja Cara olivat kyllä kuin kaksoset, tai niinhän ne oikeastaan ovatkin. Sama pää ja ilme, vain pieniä eroja mm. korvissa ja kuonossa.
Kotiin körötteli sangen hiljainen sakki, olimme ihan tyytyväisiä ja äärimmäisen väsyneitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)