maanantai 25. helmikuuta 2013

Uhkaava agilitymasennus

Nyt hiukan ahdistaa, agilitymasennus uhkaa yleensä liiankin positiivista asianharrastajaa! Kisat menivät kuin Jeesuksen pääsiäinen, ja maanantaitreenit samoin. Eli ei ihan parhaalla mahdollisella tavalla.

Lempäälässä kisattiin siis agirata ja hyppäri, tuloksina 15 ja hyl. Agiradalla Penni lykkäsi nokan maahan tokan esteen jälkeen ja jäi paikoilleen seisomaan, siitä kun tokeni liikkeelle ohjautui yhtä hyvin kuin vanha Hiace kaurapuurossa. Siis venyen, valuen ja nytkähdellen. Kepeille rynnättiin osittain ohi, keinulla olin aivan liian hätäinen siihen nähden, että kyseessä oli kisatilanne, ja siitä seurasi lentokeinu. Hyppärillä koiran outous jatkui, tosin lievempänä, se tuli kakkosesteestä ohi kun tein ennakoivan valssin. Pujottelu meni päin persettä, loppusuoraan olin jopa ihan tyytyväinen, siinä oli jo hiukan juoksemisen makua. Radat olivat sinänsä oikein kivoja ja monipuolisia, treeniratoina niistä olisi saanut tosi paljon irti.

Viimeksi kun aloitin kisaamisen tauon jälkeen Penni oli ihan samanlainen, katseli maisemia, oli vähän hidas, ei oikein ohjautunut. Täytyy toivoa, että tämä on nyt sitä samaa, ja sitkeästi vaan ilmoittaa sitä kisoihin. Kipeä se ei vaikuta olevan, eikä sillä muutenkaan pitäisi olla mikään huonosti, ei juoksuja, valeraskautta tai muuta. Risoo vain jonkin verran se, että treeneissä kyllä mennään ihan mitä vaan, mutta kisatilanteessa helpommatkaan asiat eivät toimi. Asiaa pahentaa tietenkin se, että kun koira tuntuu vähänkin erilaiselta kuin normaalisti, en osaakaan ohjata sitä yhtään, ja pahennan tilannetta entisestään hosumalla tai kiukustumalla.

Ainoa positiivinen asia kisareissussa oli se, että Pitsi oli mukana totuttelemassa kisatunnelmaan (Best In -areena on tunnetusti ahdas ja erittäin meluisa), ja se pärjäsi reissussa kuin konkari konsanaan, ja oli alusta loppuun kovin iloinen. Kotimatkalla noukittiin yksi irtokoirakin kyytiin Putalan vanhan SEOn kohdalta ja toimitettiin se Kiikoisten löytöeläinpalveluun, se on kuulemma tänään päässyt takaisin kotiin, hieno juttu!

Noh, kisoja tulee uusia, aina ei voi voittaa. Seuraavat ovatkin sitten "kotikisat," siis tuolla tutulla Noormarkun hallilla, ehkäpä siellä onnistutaan sitten tavoittamaan edes oikeansuuntainen fiilis?

Maanantaina Pemu sai lepopäivän, ja Pitsi pääsi treeneihin. Viime kerran hienoista ja sujuvista pätkistä innostuneena otin kameran mukaan, ja pyysin kaveria kuvaamaan. Ei ehkä olisi pitänyt, tänään oikein mikään ei nimittäin sujunut hyvin; alussa Pitsi varasteli, mitä se ei ole ennen tehnyt. Pitää suorittaa asiassa pieni, sivistynyt kurinpalautus. Koira oli niin onnettoman innoissaan ja tohkeissaan, ettei meinannut oikein keskittyä mihinkään, vaan juoksi putkien ympäri ja oli muutenkin aika kohno.

Vaikeampana harjoituksena tehtiin pimeään putkikulmaan lähettämistä, suoralla putkella se onnistui aivan upeasti, mutkaputkella olikin sitten hieman ongelmia. Ongelmat ja niiden ratkaiseminen näkyvät videolla, katsokoon ken jaksaa.


No, oli sillä ainakin hauskaa. Alusta asti olen yrittänyt kehittää sen itseluottamusta esteillä, ja sitä sillä nyt ainakin näyttää olevan. Hallintaa voisi olla hieman enemmän. Energianlähteenä pikkupinseri tuntuu olevan aivan ehtymätön, tämä nimittäin haastoi kotona vielä pallon kanssa leikkiin, joten otettiin pieni keppitreeni. Rimat on nyt pikkuhiljaa nostettu 25 ja 30 cm korkeuksille, ja Pitsi onkin nyt parina kertana saanut pitää treenin jälkeen Back on Track -loimea. Näyttää neidille kelpaavan!


Yleensä en jaksa kovin kauaa olla agimasentunut, ehkä tämä tästä taas, kun saadaan yksi onnistunut treenikerta/koira.


P.s. Neljä yötä Tallinnaan!


torstai 21. helmikuuta 2013

Kuvia mätsäristä

Tämmöisiä kuvia löytyi netin syövereistä, luvan kun kerran sain, niin ajattelin ne nyt tännekin ladata. Kyseessä siis otokset sunnuntain mätsäristä, jossa Pitsu oli BIS1.

Pienten aikuisten punaisten kehän palkintojenjako, Pitsu laitimmaisena vasemmalla lyyhistyneen handlerinsa kanssa.

BIS-kehän palkintojenjako, taustalla tuomarit. Vähän jaksaa vielä posettaa! Oikeisiin geimeihin pitää varmaan valita kehävaatteet vähän fiksummin...

maanantai 18. helmikuuta 2013

Koirakuljetin ja vähän muutakin

On se sitten kivaa, kun on käsistään kätevä ja idearikas isä! Nyt se oli nimittäin aikansa kuluksi väsännyt pinskuille koirakuljettimen, eli siis pienen näyttelykärryn, joka sopii tuon meidän Vari kennel -boksin kuljettamiseen. Pyörät ostin siihen Ikeasta (maksoivat alle 5 e), runko on kai jotain jämäpätkää autotallin nurkasta, ja vetonarukin varmaan kierrätetty jostain. Kehikon sivuilla oleviin renkaisiin tulee siis kiinni mustekala, jotta boksi pysyy kyydissä. Kyllä nyt kelpaa reissata!

Kärrylle tuleekin käyttöä heti Tallinnan näytelmissä, joihin oli muuten tänään tullut aikataulut; Kääpiöitä oli ilmoitettu yhteensä 23 kpl/päivä, ja ne arvostellaan kumpanakin päivänä heti aamulla (klo 10 ja 9).  Tuomarimuutoskin oli meille osunut, sunnuntain tuomariksi oli vaihtunut paikallinen Juta Haranen. Lauantaina meidät tuomaroi Galina Kalinichenko Ukrainasta. Meikäläiselle ihan uusi juttu olivat nämä omistajalistat, jotka näyttelyjärjestäjä julkaisi kotisivuillaan aikataulun ohessa. Niissä oli siis aakkosellinen luettelo ilmoitettujen koirien omistajista, ja jokaisen nimen perässä oli koiran kilpailunumero, tai jos samalla omistajalla oli useita koiria, niin niiden kaikkien numerot peräkkäin. Mekin sieltä onneksi löydyimme, eli ilmoittautuminen on mennyt läpi. Aika metkaa julkaista tuommoinen lista, sen perusteella pystyy kyllä arvailemaan aika paljon muita osallistujia. Ehkä ideana on se, että kun nimensä löytää, niin tietää, että listoilla ollaan?

Tänään pääsin oikein kahden koiran kanssa juoksemaan agitreeneissä, ja kyllä teki hyvää! Rata oli melko suoraviivainen, siinä juostiin aina suoraan pätkä ja sitten käännettiin jyrkästi. Kepeille oli jyrkkä kulma, kontakteina puomi ja keinu.

Pitsi meni ensin, ja se kyllä yllätti! Homma alkoi jo hiukan muistuttaa agilityä, ja ihan oikean radan ohjaamista. Renkaalla tuli pari ohimenoa, eihän Pitsu ole tehnyt kuin sitä kotihallin rengasta ennen. Ennakoivat valssit sujuivat todella kivasti, välistävedonkin se oppi, kun vähän hinkattiin. Pimeä putkikulma löytyi helposti, mustaankin putkeen se irtosi hyvin. Yllättävän hienosti junnu jaksoi keskittyä, vaikka toistojakin tuli paljon. Ja putkille se irtosi melkeinpä paremmin kuin Penni! (mikä ei kyllä vaadi paljoa)

Penni oli vähän ärsyyntynyt siitä, ettei päässyt eilen mätsäriin, vaikkei se sellaiseen kyllä oikeasti haluaisikaan. Sisuuntuminen toi sopivasti tarmoa sen tekemisiin, ja Pitsin jälkeen Pemun ohjaaminen tuntui siltä, kuin olisi vetänyt pari vuotta käytössä olleet nahkasormikkaat käteensä. Ah, fits like a glove! Se ohjautui todella sujuvasti, niistoa piti toistaa pari kertaa, ja kepeillä tuli jokin oikosulku ensin, mutta kaikki meni kyllä yllättävän kivuttomasti. Ja aika pitkän rupeaman jaksoi Pemukin tehdä ilman, että innostus laantui. Tästä riehaantuneena ilmoitin sen Lempäälään kisoihin sunnuntaiksi, oujee!


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Mahtava pikku pakkaus

Sellainen on kuulemma tuo meidän Pitsi, siis mätsärituomareiden mielestä! Tänään käytiin Paneliassa RKS:n järkkäämässä mätsärissä, siis oikein sopivan ahtaissa halliolosuhteissa. Lähdin reissuun sillä mielellä, että tiivis tunnelma on hyvää harjoitusta Pitsulle Tallinnan-reissua varten, ja palasin yllättäen muutamaa tuntia myöhemmin kauhean palkintokasan kanssa.

Koiria osallistui skabaan ehkä kuutisenkymmentä, pienissä aikuisissa niitä oli 18 kpl. Pitsi oli sangen iloinen ja pirtsakka, esiintyi mainiosti sekä pöydällä että muualla, ja sai punaisen. Yllätyksekseni se vieläpä sijoittui punaisten ekaksi, ja pääsi siis BIS-kehään. Siellä se poimittiin neljän parhaan joukkoon, ja kas kummaa, tuomareiden mielestä päivän pätevin oli meidän Pitsi! Nehän kehuivat sitä niin vuolaasti, että alkoi melkein nolottaa, ei se nyt ihan niin hyväkäytöksinen kyllä oikeasti ole. Erityisen viehättävää oli kuulemma ollut Pitsin vilkas ja pomppuisa olemus, kun se sitten siitä huolimatta malttoi kuitenkin seistä ja juosta asiallisesti, kun sitä siltä pyydettiin. Asiallisesti se kyllä esiintyikin, ja ennen kaikkea iloisesti.

  

Palkintoja tuli tosiaan ovista ja ikkunoista, oli pokaalia, lasilautasta, ruusuketta, herkkuja, leluja, Iittalan viinilaseja ja jopa hierontalahjakortti handlerille. Raumalaiset laittoivat kyllä parastaan palkintojen suhteen! Eikä kyllä muutenkaan ollut tapahtumassa valittamista, järjestelyt pelasivat ja homma toimi kuten pitikin. Ja kahvikin oli aika hyvää.

Agipuolella Pitsi on keskittynyt pujotteluun, ja on edennyt rivakasti vaiheeseen 6. Siis nyt sillä on 4 keppiä, mutta ne ovat vielä hyvin loivasti vinottain. Penni kävi viime sunnuntaina kotihallilla kilpailuharjoituksessa tekemässä nollan kakkosluokan tasoisella agiradalla. Se kulki kyllä hyvin, juuri kuten ohjasinkin, ja pujotteli hyvin. Itsellekin teki hyvää pieni kisatilanteen simulointi, seuraavan viralliset skabat ovat Pemulla luvassa viikon päästä Lempäälässä.


 Koko kevättalven odoteltuun Tallinnan-reissuun on enää kaksi viikkoa, vähän alkaa jo jännittääkin! Kyseessä on siis kaikkien rotujen näyttely Saku Suurhallissa, luvassa on pari laivamatkaa ja kaksi yötä hotellissa. Tuomareista ei ole mitään hajua, että mistä tykkäävät, sinänsä siis riskaabeli reissu, mutta eipä tuo porukalla reissattuna tule valtavan tyyriiksi. Eikä niitä palkintoja etukäteen jaeta, vaikka tuomarit tuttuja olisivatkin. Matkan hankalin osuus ei suinkaan ole Tallinnaan kampeaminen, vaan matkustaminen täältä Porista Helsingin satamaan. Linja-auto on vahva ehdokas, matka kestääkin vain reilut neljä tuntia...

perjantai 8. helmikuuta 2013

Pitsi edistyy!

Pitsi loisti tänään agin omatoimitreenissä! Pussin se suoritti hienosti, kohta ei edes tarvita avustajaa, keinulla tepsutteli iloisesti ja puominkin se meni kuin isot koirat konsanaan! Pujottelutreenin aloitin alusta, tällä kertaa namipalkalla, ja kas, sehän sujui vallan upeasti! Seuraavalla harjoituskerralla voidaan jo lisätä toinen keppipari paikoilleen, sen verran vaikeistakin kulmista homma onnistui hyvin. Pitää jatkaa harjoituksia myös täällä kotona, takapihallakin ehkä pystyisi, jos sattuisi aurinkoinen ilma. Lisäksi täytyy olla tarkkana reward linesta, se ei saa nyt lipsua yhtään.

Penni teki rataa, jossa oli kaksi erilaista kepeille menoa: avokulma ja poispäinkäännöllä tosi jyrkkä kulma. Avokulman sössin itse monta kertaa, poispäinkääntö onnistui kerran ihan täydellisesti. Kertaakaan Pemu ei jättänyt pujottelua kesken, jee! Penni teki myös lyhyen kontaktitreenin sekä puomilla että A:lla, ja hyvinhän se taas  sujui, kun oli naksutin mukana.

Kyllä mulla on sitten kivoja koiria! :)

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Rokotukset, reeniä ja retkeilyä

Eilen lykättiin koiriin kennelyskärokotteet, siis ne sieraimeen laitettavat tipat. Penni yritti pistää vastaan ja rimpuili kuin pieni porsas sillä seurauksella että rokotetta oli myös omistajan naamavärkissä, eipä sitten tule mullekaan moista köhää. Pitsi otti homman iisimmin eikä edes ehtinyt laittaa vastaan. Vaa'allakin käytiin, Penni painoi 5,9 kg ja Pitsi 4,9 kg. Eläinlääkäri roplasi Pitsin kinttua ja totesi ettei siinä ole mitään vikaa, lenkkiä vaan, jos koira kerran käyttää jalkaa huoletta, ja niinhän se tekee.



Lekurin kehotusta noudatettiin, ja parina peräkkäisenä päivänä onkin retkeilty Ruosniemen metsissä ihan irtonaisena. Uusia polkujakin löytyi, sillä seurauksella että tänään kävin ostamassa vapaa-aikavirastosta suunnistuskarttoja (1 e/kpl), jotta päästään oikein avartamaan meidän lenkkireittejä. Tarkoitus on suunnata Ruosniemen lisäksi myös Rottajärvelle ja Kirkkokalliolle, jonkun paikallisen mielestä nekin varmaan sijaitsevat Ruosniemessä, mutta kuitenkin. Pärjäisihän siellä varmaan ilman karttaakin, mutta on se kiva tietää, meneekö polku mihinkään ennen kuin sitä on seurannut tunnin verran. Lisäksi on ihan hauska verestää suunnistustaitoja, edellinen kerta taisi olla lukiossa, silloin päädyttiin muistaakseni vahingossa keskelle lehmälaumaa.

Penni treenasi maanantaina, aiheena tällä kertaa oli pujottelu. Oli ihan kivaa vaihtelua tämä "teematreeni," tuli tehtyä monesta eri kulmasta keppejä ja monella eri poistumistavalla. Penni oli innokas ja nopea, kuten aina kun on namialustatouhuja luvassa, ja se kyllä suoriutui pääasiassa aika hyvin hankalistakin keppikulmista. Itselle tuottivat vaikeuksia etenkin valssin tekeminen koiran vielä pujotellessa, aina aiemmin kun olen vaan töpöttänyt suoraan koiran vierellä ja pidättänyt hengitystä, ettei koira tule keppien välistä pois. Muutenkin nämä vaikeammat kulmat vaativat vielä paljon harjoitusta meiltä kummaltakin, kolmosluokassa niitä on sitten kuulemma luvassa. Sinne me tosin ei kai olla pääsemässä, kun ei päästä mihinkään kisoihin, ja meidän tapauksessahan siinä voi mennä taas puoli vuotta ennen kuin se seuraava nolla napsahtaa.

Pitsikin kävi keskiviikkona vähän treeneissä, se harjoitteli pussia ja keinua. Pussi oli sen mielestä kumma juttu, ja se kyllä meni kivasti, mutta tarvitsee vielä paljon toistoja ennen kuin uskaltaa ihan radalla tehdä pussin. Keinun kanssa olen vähän pihalla, olen saanut siihen niin ristiriitaisia neuvoja, jopa samoilta ihmisiltä. No, jospa kuitenkin jatkan, kuten olen tähänkin asti tehnyt. A-este pitäisi aloittaa jo pian, ja kovasti olen nyt kallistumassa sen laatikkometodin puoleen. Ei se ainakaan kovin monimutkaiselta vaikuta, ja uskoisin, että sillä saadaan aikaan se mitä haluankin, nopea A ja varma kontakti. Pujottelua ei Pitsulla edelleenkään ole, en ole päässyt sitä tarpeeksi usein harjoittelemaan. Täytynee jatkaa harjoituksia (ts. aloittaa ne alusta) täällä kotona.


sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Ylensyöntiä ja ihmeparantumisia

Penni pääsi keskiviikkona oikein ohjattuihin seuran treeneihin agiliitämään, ja oli kyllä juuri niin mainio, kuin vain osaa olla. Rata oli pitkä ja hankala, ja ilmeisesti vähän isommalle areenalle suunniteltu, enkä uskonut pääseväni sitä puoleen väliinkään. Pemu kuitenkin selvitti hankalatkin kohdat kuin vettä vaan, ja rata päästiin maaliin saakka, aikaa jäi vielä ylikin. Ongelmia tuotti vain kahden vierekkäisen putkensuun erottelu, olisi varmaan auttanut kovasti, jos olisin itse muistanut kumpaan niistä se koira pitäisi ohjata. Pujottelu sujui hyvin, sisäänmenoihin on kyllä tullut varmuutta rutkasti lisää parissa kuukaudessa.

On se kivaa kun joskus on tällaisia "kaikki sujuu" -treenejä, flow-tilaan pääseminen ja kouluttajan & treenikavereiden positiivinen palaute piristävät kummasti ja antavat intoa jatkaa treenaamista, vaikka se välillä tuntuukin pään hakkaamiselta seinään.

Nuolen osoittamalla alueella ei ole pentuja, vaan hyvää ja ravitsevaa kotiruokaa.
Tällä viikolla Penni pääsi myös toisen lempiharrastuksensa, nimittäin roskisruokailun pariin. Roskiksesta oli mutusteltu ainakin spagettia, kanakastiketta, keitettyä bataattia ja pilaantunutta makaronilaatikkoa. Herkkuja oli riittänyt kummallekin koiralle, sen verran pullukoita pinsereitä oli mammaa vastassa, kun kotiin palasin. Penni kuitenkin vei voiton, se nimittäin näytti n. 45 vrk tiineeltä.

Ahminta ei kuitenkaan aiheuttanut koiralle edes vatsanväänteitä, se kärsi vain harvinaisen äänekkäistä ilmavaivoista seuraavana yönä. Enpä ole koskaan ennen  herännyt siihen, kun koira piereskelee, mutta nyt on sitten sekin koettu. Samaisena yönä havahduin myös siihen, kun Pitsi hyppäsi alas sohvalta ja äänestä päätellen liukasteli jotenkin. Aamulla koiraa ei näkynyt missään, vaikka muu perhe oli jo jalkeilla, eikä se ilmestynyt piilostaan edes kutsuttuna. Penni sen sitten löysi, se oli piiloutunut murjottamaan kuljetusboksiina, eikä suostunut edes maksamakkaralla houkuteltuna tulemaan ulos. Ravistin sen varovasti pois boksista ja totesin, että koira on kolmijalkainen. Vasenta takajalkaa se ei edes laskenut maahan, eikä suostunut kävelemään metriäkään. Kannoin sen ulos, eikä se päässyt edes kyykistymään pissalle. Sisällä se jäi seisomaan tasan siihen, mihin sen laski, eikä inahtanut mihinkään. Pedille nostettuna se kääpertyi istumaan, tärisi ja siristeli silmiään.

Jalka ei ollut lämmin, turvonnut tai epäsäännöllisen muotoinen, mutta kun koira ei tullut parissa tunnissa lainkaan paremmaksi, katsoin parhaaksi soittaa päivystävälle ja kysyä, mitä ihmisten särkylääkettä koiralle voisi antaa oloa helpottamaan. Eläinlääkäri epäili lihasrevähdystä ja määräsi puhelinreseptin Rimadyliä, jota sitten vääntäydyin kera vauvan hakemaan Yliopiston apteekista sunnuntai-iltapäivänä samaan aikaan vähintään kolmenkymmenen muun asiakkaan kanssa. Jonottelin reseptinnoutoon, jonottelin kassalle, liukastelin turvakaukaloa raahaten autolle ja kiroilin sitä, että elukoiden pitää sairastua aina pyhänä. Kotona odottikin ihmeparantumisen kokenut koira; olin jättänyt sen portin taakse olohuoneeseen (ettei Penni kiusaa sitä), ja nyt se olikin ulko-ovella vastassa ja hyppi tasajalkaa! Rimadyliä ei siis tarvinnutkaan sille antaa, vaan se oli jo huomattavasti paremmassa kunnossa. Se kyllä edelleen kevittää jalkaa hiukan kävellessään, eikä ravaa lainkaan, mutta hyppäsi itse sohvalle ja vetää nyt hirsiä onnellisena.

Ylihuomenna koirilla onkin rokotusaika omalle eläinlääkärille, joten siellä voidaan sitten vielä vilkaista kinttua, mikäli se on kipeä. Toivottavasti episodista selvittiin säikähdyksellä, ja kyseessä tosiaan on pieni lihasrevähdys, eikä esim. takapolven ristisidevamma.