Pitsin agihommat

Pitsi kävi lauantaina kisoissa vähän shoppailemassa. Kolmella eurolla tarttui matkaan melkoinen mestariteos, siis se kuuluisa keltainen vihko:

Tarvetta kirjalle ei vielä ole moneen kuukauteen, mutta epiksiin uskaltaudutaan heti kun hallikausi taas pyörähtää käyntiin. Siellä onkin sitten oma hommansa saada asiat toimimaan kuten treeneissä... Haluan aloittaa epistelyn Pitsin kanssa hallissa, koska sen maaliskuinen karkuretki on edelleen vähän liian tuoreessa muistissa, ja vaikka kaikki on sujunut Pitsin kanssa tähän asti agissa hyvin, en itse pystyisi rentoutumaan lainkaan, kun pelkäisin vain karkaamista. En siis halua opettaa herkälle, nuorelle koiralle, että kisatilanne on niin kammottava paikka, että mammakin menee ihan kipsiin, vaan pysyttelen alkuun halleissa, joissa oma fiilis on turvallisempi.

Tällä hetkellä Pitsin taitotaso on seuraavanlainen:

Lähtötilanne: Odottaa kiltisti ja kuuliaisesti lähtölupaa, keskittyy hyvin.
Perusohjaukset: Toimii mukavasti, harjoitusta tarvitaan lisää
Puomi: Toimii ilman voimakasta irtoamista tai vedätystä
A-este: Toimii kehikon kanssa, se pitää siis häivyttää
Keinu: Toimii ilman irtoamista tai vedätystä
Pujottelu: Yksittäisenä toimii, pitää ottaa radoille mukaan ensitilassa!
Pussi: Tarvitsee vielä harjoitusta
Rengas: Toimii, kun ohjaa tarkasti

Pujottelun kanssa on siis edistytty, siirsin puolikkaat pikkuhiljaa lähemmäs toisiaan, ja eilen ja tänään on kotipihassa päästy 12 keppiä tasavälein molemmin puolin, jee! Tänään selvittiin vielä sikäli hyvin, että tehtiin kolme toistoa/puoli, ja ainoastaan yksi sisäänmeno meinasi mennä mönkään. Keppien puolessa välissä tai lopussa ei siis tullut yhtään ainoaa tilannetta, jossa Pitsu olisi jättänyt keppejä väliin.

Pujotteluprojektista ajattelin kirjoittaa myöhemmin erillisen postauksen, jossa pohdin hommaa vaihe vaiheelta. Projekti on ollut itsellekin tosi opettavainen, olen oppinut koirastani uusia juttuja, ja ennen kaikkea huomannut, että ei se kyllä mikään töpseli ole!

Rasittuneet apinat

Tältä näyttää, kun kääpijöt väsähtää:

Huh, hellettä!

Helteinen kisailuviikonloppu kallistuu onneksi loppua kohden, eilen siis kisailtiin agissa ja tänään kauneudessa. Kummassakaan ei tullut mainittavaa menestystä, mutta mitäs tuosta.

Agipitsissä keli oli perinteen mukaan helteinen, ja Penni kesti hellettä perinteen mukaan huonosti. Jos nollia aikoi tehdä, ne olisi tehtävä heti ekalta tai tokalta radalta, koska tiesin, että iltapäivää kohti vauhti hyytyy varmasti, jos sitä on alunperin ollutkaan.

Eka agirata oli tutun miehen, siis Kermisen Petterin, suunnittelema, ja olikin mielestäni kiva sekä vaikeusasteeltaan, että muuten. Alussa oli kolme hyppyä ja sitten pujottelu, ja aloin jo kakkoshypyn jälkeen käskyttää kepeille, jolloin saivarteleva pikkupinseri suksi suoraan pujotteluun jättäen väliin kolmoshypyn, vaikka osoitin sitä aivan selkeästi ja linjakin oli niin suora kuin olla ja voi. No, kun pujottelusta selvittiin, rata jatkui virheittä loppuun, tuloksena siis HYL. Vauhti oli koiralla kohtalainen.

Tokan agiradan keskivaiheilla oli pujottelun ympärillä niin vaikea kohta, että tiesin, ettemme selviä siitä edes tuurilla. Näin siinä kävikin, aloitus (avokulma pituuden kautta putkesta) ei mennyt edes pitkäksi vaan tyystin ohi, ja pujottelun jälkeinen kuvio oli jotain niin karmeaa, että ilmeisesti yksi este jäi hyppäämättä, ja HYL napsahti siitäkin. Muuten taas jatkettiin virheittä loppuun, kontaktit ja kaikki.

Melko nuutuneina vielä suunnistimme Sari Mikkilän hyppärille, joka oli ainakin meille kiva ja helpohko, ja sieltä sitten puserrettiin viimeisillä voimillamme yliaikanolla. Yliaikaa oli vain 1,30 sekuntia, ja se oli kyllä meiltä maksimisuoritus näin päivän päätteeksi.

Penni veti ihan siedettävät suoritukset helteestä huolimatta, vauhtia uupui, eikä sillä ollut oikein hinkua pujotella, mutta muuten se toimi ja totteli asiallisesti. Eikä edes yrittänyt varastaa lähdössä, vaan odotti lupaa kiltisti. Nyt se voisikin aloittaa heti juoksun, tai sitten vasta rotumestisten jälkeen! Pitsikin heilui mukana kisapaikalla, ja shoppaili itselleen kisakirjan, aika jännää.



Pitsi puolestaan kisaili sunnuntaina kauneudessa Pori KV:ssä, eikä silläkään mennyt ihan kuin Strömsössä. Tuomari oli irlantilainen John Bond, joka antoi lähes kaikille sanasta sanaan saman arvostelun, ja tykkäsi koirista, jotka juoksivat lujaa. Pitsi sai ERIn ja oli luokkansa kolmas eli viimeinen. No, selväksi kyllä kävi jo urosten arvostelun aikana, että Pitsin tyyppinen koira ei ollut tuomarin mieleen, mutta minkäs teet, makunsa kullakin. Arvostelu tulee tässä:

Bite is correct. Nice dark eye. Good skull. Nice earset. Good length of neck. Good shoulders. Nice, deep chest. Good, strong quarters, angles front and rear. Nice outline. In good condition. Movement is very good. NUO ERI 3

Tylsää, ettei kotinäyttelystä tullut menestystä, mutta onneksi sentään lainahandlattava petit brabancon Friidu tempaisi omassa kehässään tuloksen JUN ERI 1 SA PN 3 VA-SERT. Yhteistyö Friidun kanssa ei ollut aivan saumatonta, mutta olisihan sitä toki voinut harjoitellakin etukäteen. Kunnialla kuitenkin selvittiin, vaikka nurmikentälle melko eksoottinen lisä eli kauransänki ylettyi koiraparkaa polviin saakka.


Helteisen viikonlopun jälkeen vedetään henkeä pari päivää, ja sitten suunnataankin nokka kohti etelää, siis Helsingin ja Tallinnan kautta kohti Liettuan Druskininkaita. Mukaan pitää pakata paitsi vaatteita melkein viikoksi, myös koiralle ruuat ja kamppeet, palautusjuomat ja kaikki. Urakan voikin siis aloittaa huomenna, tänään aion lähinnä istua taaperon kanssa kahluualtaassa ja syödä jäätelöä.

Epistelyä Raumalla

Tänään käväistiin Raumalla Susivuoressa epiksissä, siis vähän kuin viikonlopun kisojen kenraaliharjoituksissa. Samaisella kentällä on kisattu monesti ennenkin, mutta hyvää se tekee käydä ottamassa kisanomainen treeni ennen seuraavaa koitosta.

Ykkösluokan radalle emme aikataulun puolesta ehtineet, joten otin sitten kaksi starttia avoimeen luokkaan. Päivän "tuomarilla" oli vähän lähtenyt mopo käsistä ratasuunnittelun suhteen, ja kun ykkösen rata alkoi takaakiertovalssilla, saattoi avoimen radalta odottaa mitä vain.

Mikä siinä onkin, että epiksissä pitää oikein esitellä, miten vaikeita ratoja osataankaan suunnitella? Sama efekti on nimittäin nähty ennenkin, eri "tuomareilla." Mikä hyöty siitä on, ja kenelle, että esim. ykkösluokan rata vastaa vaikeusasteeltaan kolmosluokkaa, ja sisältää kohtia, jossa esteiden väli on alle kolme metriä, kun säännöt sallivat esteväliksi 5 - 7 metriä? Jos ei muuten piittaa vaikeusastevaatimuksista, voisi edes turvallisuuteen panostaa. Yksikään maksi ei onneksi tänään luisunut pussista pää edellä muuria päin, vaikka ainekset siihen olivat kyllä kasassa. Mielestäni parhaita (epis)ratoja ovat sellaiset, joissa radan flow on hyvä, ja ohjaajalle tarjotaan erilaisia vaihtoehtoja ohjauksiin. Eihän se kai nosta yhdenkään koiran etenemismotivaatiota, että joka kolmannella esteellä töksähtää? Lisäksi epiksissä pitäisi ottaa huomioon se, että osa koirakoista on aina kisaradoilla kokemattomia, myös heidän pitäisi pystyä suoriutumaan radoista turvallisesti. Palloa ei siis voi heittää tyystin ohjaajalle.

No, joka tapauksessa Penni selvitti ratansa muuten mukavasti, mutta radan vaikeimman kurvin töpeksimme molemmilla kierroksilla. Pujottelun jälkeen piti kääntyä tosi hankalasti takaakiertoon, olisi pitänyt suunnata oma ohjaus vähän toisin. Muuten homma toimi mukavasti, kontaktit hyvin (kerran palautin, kun ei pysähtynyt puomilla), pujottelu meni oikein hyvin vaikeasta kulmasta. Keinukin toimi ongelmitta. Vauhtia olisi saanut olla lisää, Pennin mielestä taisi taas olla liian kuuma, kun lämpömittari huiteli pahimmillaan 24:ssä asteessa. Voisin vaikka ajaa tuon apinan kaljuksi, jos uskoisin sen millään tavalla auttavan asiaa.

Molemmat meidän radat kuvattiin, mutta laitan tähän vain ensimmäisen. Suoritukset nimittäin olivat melko samanlaiset, jälkimmäinen vain inasen hitaampi. Siinä tosin puomin kontakti meni kuten pitikin. Alussa käydään pieni kasvatuskeskustelu aiheesta "saako toisia tappotuijottaa silloin, kun pitäisi keskittyä olennaiseen."

Pitsikin touhusi jotain pientä viereisellä agikentällä, harjoitteli lähtötilanteita, keinua, puomia ja sensellaista. Se teki hommansa iloisesti ja hyvillä mielin, kuten tapoihinsa kuuluu. Kaipa sekin syksyllä sitten pääsee epiksiin, aika jännää!

Toinen video TAMSKin iltakisoista

Tällaisenkin oli eräs katsoja ehtinyt kivasti kuvata Tampereella keskiviikkona, kiitos siitä! Ja kiitos myös siitä, että alun hirvittävä kömellys oli jäänyt kuvaamatta. Virheidensä katselusta varmasti kyllä oppii, mutta se oli jo niin karmeaa katsottavaa, etten sen nähtyäni olisi ehkä uskaltautunut kisoihin ainakaan kahteen kuukauteen.

Blogger ei tietenkään löydä kyseistä videota youtubesta, mutta linkki löytyy.

Rauman agipitsin meikäläisten startit jäivät kivasti alle 40 koirakon kaikki, ei siis mitään jättikisoja luvassa,  jee. Luvassa siis kolme starttia lauantaina, ensimmäinen vasta joskus yhden maissa.

Iltakisailut Tampereella

Erinäisistä teknisistä vaikeuksista huolimatta eilen päästiin Pennin kassa iltakisoihin Tampereen Eteläpuistoon, ja kyllä meillä oli niin mukavaa. Meininki oli hyvä ja koirakin tuntui pääasiassa hyvältä, vaikkei tuloksilla tänään juhlittukaan.

Kisoissa oli tarjolla kaksi hyppäriä, ja näistä aloitimme A-radalla. Radan suurin päänvaiva oli sen alkuosa, joka oli ekaan putkeen asti sanalla sanoen mielenkiintoinen. Monenlaisia yrityksiä nähtiin, mutta täysin onnistuneet (siis myös kaarteiltaan pienet) suoritukset olivat harvassa. Kisakenttä oli valtava, ja esteiden välit kauttaaltaan todella pitkät.

A-radan alku

Oma ohjaussuunnitelmani ei ehkä ollut ihan paras mahdollinen, mutta eipä sillä kovasti ollut väliä, kun Penni lähinnä katseli maisemia ja juoksenteli ympäriinsä ekat 5 estettä. Jollain ihmeellä se kuitenkin osui oikeille esteille oikeassa järjestyksessä, ja sujahti pujotteluunkin oikein. Renkaalla kutsuin koiraa varovasti juuri ennen ponnistusta sillä seurauksella, että se hyppäsi renkaan sivusta, eli kuskin moka. Renkaalta oli muidenkin hieman vaikea päätyä putken oikeaan päähän, ja monenlaisia taktiikoita nähtiin, osa enemmän ja osa vähemmän onnistuneita.

Loppurata sujui erittäin onnistuneesti ja jopa ihan vauhdikkaasti, päätin rataantutustumisessa, että tänään ei nössöillä eikä varmistella valssien kanssa, eikä näin kyllä sitten tehtykään. Päällejuoksut sujuivat varmuudella, ja ehdin sinne minne pitikin.

B-kisan rata oli profiililtaan ihan erilainen kuin A-rata, pientä piperrystä ja vaaranpaikkoja. Hylkäännyimme heti kolmannella esteellä (takaakierto hypättiin väärästä suunntasta), eräs pieni pinseri nimittäin varasti lähdössä! Käännyin kutsumaan Penniä, ja sehän seisoi jo alaleuka melkein kiinni ykkösesteen rimassa, ja lähti tulemaan millisekuntia ennen kuin kutsuin! En tietenkään reagoinut tarpeeksi nopeasti, ja sähläsin kolmosesteen takaakierron, siitä sitten hylky. Taas rata lähti mokan jälkeen rullaamaan oikein hyvin, ja eteni loppuun asti vauhdilla ja suunnitelman mukaisesti lukuunottamatta pujottelua, johon otettiin ensin yksi väärä sisäänmeno. Ansakohdissa ei oltu edes lähellä päätyä väärille esteille, siis ohjaussuunnitelma toimi kivasti ja taas tuli tehtyä yksi rohkea ja onnistunut persjättö, jee! Olen päättänyt vaihtaa varmisteluvalssit persjättöihin aina kuin mahdollista, ehkä sillä saadaan joku kymmenys ajasta pois, kun ei tarvitse tehdä piruetteja kesken juoksun. Joskus riskinotto varmasti kostautuu, ja toisella kerralla sitten taas kannattaa.

Kummallakin radalla oli siis onnistumisia ja kömellyksiä, mutta päällimmäinen fiilis kisojen jälkeen oli tosi positiivinen. Vauhti oli Pennillä parempi kuin pitkään aikaan ulkokisoissa, ja fiilis radalla tosi sujuva, poiketen esim. Janakkalan reissusta viime kuussa. Silloin lähinnä vitutti, kun koiraa sai vetää perässään ja odotella, että tulisko se nyt sieltä vielä tänään. Kelikin oli tosin nyt viileämpi, ja Pennin nesteytys paremmalla tolalla.

Seuraavat kisailut suoritetaankin onneksi jo reilun viikon päästä jokavuotiseksi perinteeksi muodostuneessa Agipitsissä Raumalla, siellä vetäistään kaksi agirataa ja yksi hyppäri.

Sadepäivän ratatreeni

Tänään pääsin kerrankin toteuttamaan itseäni, ja rakensin ihan oman radan halliin. Se oli oikeastaan ihan hauskaakin, ja tulipahan harjoiteltua juuri niitä asioita, mitä pitikin. Ainoastaan A-esteen paikka oli ennalta määrätty, ihan vaan siksi, etten viitsinyt yksin sitä siirrellä kivituhkapohjalla. Radalla oli Pennille vaikeampi versio ja Pitsille helpompi, mutta päädyin loppuviimeksi tekemään molemmilla koirilla saman, siis sen vaikeamman radan, joka ei sekään ollut kovin vaikea.

Radalla harjoiteltiin jos jonkinlaista ohjauskuviota:

1-3 Tein esteelle 2 valssin. Jälkeenpäin tuli mieleen, että ehkä olisi voinut kokeilla myös jonkinlaista vekkiä 1 - 2 väliin auttamaan kääntymistä? Kumpikin koira nimittäin yritti valahtaa vähän pitkäksi hypyltä 2. Kummallakin A-este toimi hyvin, Penni olisi tosin voinut olla vähän nopeampi.

3-5 Tehtiin neloselle pyöritys, ja myös Pitsi, joka ei muka osaa pyöritystä, toimi hienosti. Pennillä meinasi helpommin mennä pitkäksi ja kohti putken väärää päätä, Pitsi seurasi ohjausta kiltimmin, ja meni nätisti ulkokierteiseen putkeen, jee!

5-9 Tarkoituksena oli harjoitella kummankin koiran kanssa persjättöä tässä suoralla, ja molemmat tekivät tosi hyvin! Pitsi teki myös samaa pätkää niin, että tein persjätön tilalle takaaleikkauksen. Kolmannella kerralla se hoksasi jutun jujun, ja painui putkeen taakseen vilkuilematta, hyvähyvä!

10 Ei virheitä renkaalla, kummallakaan koiralla.

11-14 Tässä vaikeammassa versiossa tein esteelle 12 takaakierto-persjätön, ja esteelle 13 sen japanilaisen, mikä me maanantaina opittiin. Myös Pitsi teki sen yllättävän hienosti, vaikka tuo takaakierto sillä vähän tökkäsikin pariin kertaan. Penni teki japanilaista myös toiseen suuntaan, estejärjestyksenä 14, 8, ja 12 väärinpäin.

14-18 Samanlainen vauhtisuora kuin toiseenkin suuntaan kera persjätön, Pennillä ei ongelmaa, Pitsi tuli ohi esteestä 16 heti, jos persjättö oli vähänkin myöhässä.

Eipä siinä muuta, Penni harjoitteli lisäksi rataan kuulumatonta pujottelua keskiviikon kisoja varten. Pitsin touhuista huomasin jopa kuvata kännykkäkameralla vähän videota, hiukan väsynyt se alkaa tuossa vaiheessa olla. Takaakierron ongelmat johtuvat varmaan siitä, että pätkä on pitkä ja palkkaa ei kuulu, hyi hyi! Enkä muuten todellakaan lyö sitä koiraa siinä takaakierrossa, vaikka se videolla oudosti siltä näyttääkin! Käsi ei siis oikeasti osunut koiraan.

2x2, onnea ja oivalluksia

Viimeksi kun olen Pitsin pujottelusta tänne kirjoitellut, olen näköjään maininnut, että pujottelua pitää purkaa osiin ja miettiä hiukan uudelleen. Näin on nyt tehty, toivottavasti positiivisin seurauksin!

Aikaisemmin Pitsi siis pujotteli jotenkuten 12 keppiä, kun se sai palkan minulta. Tästä kuitenkin seurasi se, että se alkoi liiaksi tuijottaa minua pujotellessaan, eivätkä sivuirtoamiset onnistuneet enää läheskään niin hyvin, kuin aiemmin. Siirryttiin siis etupalkkaan, avustajan vahtimaan namikuppiin. Pujottelua harjoiteltiin täyspitkänä enimmäkseen omalla takapihalla iltaruuan kera, ja viimeiset kepit (kaksi viimeistä paria) tuottivat ajoittain ongelmia; koira ei malttanut pujotella loppuun, koska palkka kiehtoi liikaa. Onnistumisiakin tietysti tuli, mutta harvakseltaan. Yritin helpottaa hommaa avaamalla viimeisiä keppipareja.

Ennen pitkää haparointi alkoi siirtyä keppejä "ylöspäin," ja ongelmat alkoivat jo kolmanneksi viimeisellä parilla. Tänään Pitsi alkoi möhliä jo alustapäin laskien kolmatta paria, ja niinpä vihelsin pelin poikki.

Kuusi keppiä on Pitsille se kaikkein vahvin suoritus, sisäänmenot ovat häikäisevän hienoja, ja tekniikkakin aika hyvä kääpiöpinserille. DVD:llään Garret kehottaa siirtymään kuudesta kepistä kahteentoista niin, että kaksi kuuden kepin sarjaa laitetaan peräkkäin, väliin jätetään n. 3 metriä tyhjää. Näin en ole tehnyt, koska takapihamme on pieni, ja treenihallillakin olevissa keppiseteissä jakamismahdollisuudet ovat vähän epäkäytännölliset: joko 4 + 4 + 4 tai 5 + 7. Olen yrittänyt käyttää Garretin tarjoamaa kakkosvaihtoehtoa, jossa kuuden kepin perään lisätään uusia keppipareja avoimina portteina samaan tapaan, kuin tähänkin asti.

Tänään päätin änkeä ne 6 + 6 ja edes reilun metrin väliä pihaamme vaikka väkisin, ja kyllähän ne nippanappa mahtuivat, toisen puolen sisäänmenon vain joutuu suorittamaan leijeröimällä hiekkalaatikon. No, ei se varmaan haittaa, onhan sitä hiekkalaatikon omistajaakin leijeröity moneen kertaan ja monella esteellä.

Ensin tsekattiin, että koira tajuaa molemmat keppisetit keppiseteiksi, ja pujottelee kummatkin erikseen ok. Ei ongelmaa. Sitten pyydettiin koiraa leijeröimään se hiekkalaatikko, ja vielä hiekkalaatikon omistajakin, ja palkattiin ekan setin jälkeen. Ei ongelmaa. Sitten kokeiltiin molempia settejä peräkkäin; koira hoksasi heti hakeutua ekalta setiltä tokalle, mutta aloitti jälkimmäisen setin virheellisesti toiseen väliin. Tätä se teki pari kertaa, mutta sitten lamppu syttyi, ja oikea aloituskohta löytyi helposti molemmin puolin. Tähän päätimme tämän päivän treenin, toistoja oli tehty jo aiemmin runsaasti.

Nyt siis tunnelin, tai pujottelun, päässä näkyy valoa. Vauhti ja tekniikka pysyvät hyvinä paremmin, ja koira haluaa jatkaa pujottelemista vielä ensimmäisten kuuden kepin jälkeenkin. Jatkossa pienennän tuota settien väliä pikkuhiljaa, ja toivon mukaan suoritusvarmuus säilyy silti.

P.s. Posti toi pari päivää sitten mielenkiintoisia lappusia, päästään siis pian Pitsin kanssa taas ulkomaanreissuun! Penni ei pääse kuin Tampereelle, nimittäin TAMSKin iltakisoihin ensi keskiviikkona.

Agilityn lumoa ja hikeä

Suunnitelmani Pitsin totuttamisesta vieraisiin treeniympäristöihin ja esteisiin edistyi eilen mukavasti; kävimme nimittäin treenaamassa Ulvilassa Agilityn Lumossa Strömbergin Teron opissa. Ryhmässä oli tilaa kahdelle (tai oikeastaan kolmelle) koirakolle, joten myös Penni pääsi treenaamaan tasonsa mukaista rataa. Oma koutsimme on meille mitä sopivin ja kultaakin kalliimpi, mutta silti tekee hyvää käydä edes joskus jonkun muunkin silmäin alla.

Penni teki 27 esteen rataa, ei tietenkään yhteen putkeen, mutta ihan riittävästi kuitenkin. Meille vaikeuksia tuottivat kohdat, joissa koiran linjaa piti muuttaa vekkaamalla tai muuten kulmaamalla sen reittiä ilman, että vauhti kärsi. Pennihän kääntyy, mutta homma menee meillä helposti kuljettamiseksi sen sijaan, että koira saisi edetä vapaammin ja samalla nopeammin. Tätä saatiin korjattua sillä, että vekin sijoittamista ja suorittamisnopeutta mietittiin vähän tarkemmin. Lisäksi Penni teki ekaa kertaa elämässää japanilaisen, ja hyvinhän se sujui, tosin en tiedä olisiko kellottamalla lopputulos ollut yhtään sen nopeampi kuin itse valitsemallani ohjaustekniikalla. Kaikkiaan Pemu meni kivasti, hiukan se ehkä oli hallin lämmöstä läkähtyneen oloinen, kuten ohjaajakin.

Pitsin kohdalla päätettiin ehdä lyhyempää ratapätkää, joka ei kyllä ohjausteknisesti ollut yhtään sen helpompi, siitä vain puuttuivat kepit ja kontaktit. Pätkälle mahtui jos jonkilaista ohjausta, pakkovalssia, pyöritystä, persjättöä, takaakiertoa ja vaikka mitä. Suureksi yllätykseksi Pitsi teki töitä kuin aikuinen koira, ei nuuskinut, ei haahuillut, vaan keskittyi täysillä olennaiseen! Ei se tietenkään ollut ihan niin nopea kuin normaalisti, mutta se sentään teki kaikki esteet ja tuli ohjauksiin enimmäkseen hienosti. Ulkokierteiset putket tuottivat odotetusti vaikeuksia, ne ovat meidän treenilistalla jo muutenkin, samoin pimeät putkikulmat. Pyöritys on Pitsille vieläkin uusi juttu, muut ohjaukset sujuivat kivasti.

Kouluttajan mielestä koirani olivat sangen erilaiset (ihanko totta), ja Pitsin kohdalla ohjeeksi saatiin luottaa koiraan enemmän, ja antaa sen ratkaista itse enemmän linjauksia, puuttumatta itse liikaa sen reitteihin. Pitsi kuulemma lukee ohjausta herkemmin ja pehmeämmin, eikä tarvitse lainkaan samanlaista prässäämistä ja perkelettä kuin Penni. Sille pitää antaa tilaa ja vapautta, että se pääsee etenemään nopeasti; vauhdin kasvaessa en enää voi juosta sen edelle tekemään vekkauksia, koiran pitää itse lukea linjan muutokset omista liikkeistäni.

Aika hienoa, että pikkuisen Pitsulinkin kanssa on päästy jo näin pitkälle, ratatreeniin vieraassa hallissa! Muita koiria ei sillä hetkellä paikalla ollut, kun muu ryhmä oli jäähdyttelemässä, mutta eiköhän sekin sitten onnistu, kun pikku hiljaa harjoitellaan. Nyt harjoituslistalla ovat pujottelun lisäksi putkihommat, irrota pitäisi paremmin, ja putkeen täytyisi mennä, vaikka mamma olisi missä!




P.s. Koevedokset koirien valokuvaussessiosta tulivat, oli kyllä niin upeita kuvia, että on tosi vaikeaa valita suurennettavat!

Seinäjoen ryhmis

Tänään retkeiltiin näyttelyyn Seinäjoelle, kyseessä oli siis ryhmänäyttely, tuomarina Teija Salmi-Aalto. Päivän aloitimme matkaseuran eli Romy-bokserin kehällä, ja sehän oli vaativalla suomalaistuomarilla hienosti AVO EH 3. Mainio suoritus kehässä, jossa päivän väri oli sininen!

Kääpiökehässä suosiossa tuntui olevan punainen nauhanväri, vaaleanpunaista oli jaossa huomattavasti vähemmän. Tuomari saneli pitkästi ja käsitteli koiria oikein nätisti, mittasipa jopa muutaman. Pitsinkin mittasi, kuulemma siksi, että silmä tottuisi arvioimaan näin pienen narttukoiran korkeutta, joka muuten tällä yksilöllä oli 29 cm. Muutenkin tuomari taisi olla vähän isompien rotujen ihminen, hän kun totesi Pitsin purentaa tutkiessaan, että olo on kuin norsulla posliinikaupassa, kun nämä teidän koirat on niin pieniä! No, jos koko aamupäivän pyörittelee bernejä käsissään, niin kääpiöpinserinarttu voi kieltämättä tuntua vähän hennolta hyppysissä.

Kaksi väsynyttä matkustajaa

Nuortenluokassa Pitsillä oli vain yksi vastustaja, ja meikäläisen huonon 50-50 -karman mukaan meille napsahti toinen sija. Kyllä se hieman kismitti, mutta pitkään pohdittuaan tuomari totesi, että nartut olivat erittäin tasaiset ja erittäin kovatasoiset, kummassakin pieniä virheitä, kuten kaikissa koirissa, mutta tänään nyt näin. Paras narttu -kehässä sentään yllätyksekseni kiipesimme kolmansiksi, ilman ylimääräisiä härpäkkeitä, kuten sertejä tai varasertejä. Kismitys siis vaihtui mietoon tyytyväisyyteen, ja viimeistään arvostelun luettuani olin jo oikein hyvillä mielin:

15 kk (HUOM! tässä jokin kömmähdys, koira on 18 kk = 1,5 v!) erittäin hyvän tyyppinen, hyvät mittasuhteet. Oikealinjainen pää, jossa hyvä ilme, hyvät silmät, kaunis kaula ja ylälinja. Hyvä runko ja eturinta, hieno vahva luusto. Tasapainoisesti ja hyvin kulmautunut. Liikkuu aavistuksen meloen edestä, muilta osin erinomaisesti ja hyvällä takapotkulla. Hyvä väri ja merkit. Esiintyy ja esitetään erinomaisesti. NUO ERI 2 SA PN 3


Näyttelypaikkana oli jonkinsortin pallokenttä, joka oli ihanan, kiemurtelevan joen/kosken rannalla, ja sinnehän Romy tietenkin molskautettiin ennen kotiin lähtöä. Koirat matkustivat kumpikin hienosti, huolimatta pienistä teknisistä auto-ongelmista, joista johtuen kotimatka hiukan venahti. Eipä tuo silti haitannut, kun maha oli kotzonea täynnä, nahka vähän palanut ja meininki väsynyt. On se vaan porukassa hauskempaa tuo näytelmien kiertäminen!

Näyttelytähdet Pitsi ja Romy rantatunnelmissa

Pieniä edistysaskeleita

Pitsi edistyi tänään agilityssä pienenpienen askeleen, se nimittäin treenasi täysin onnistuneesti ryhmässä ulkokentällä. Kenttä oli sille entuudestaan tuttu hengailun puolesta, agia se on siellä mennyt vain kerran aiemmin. Ratatreenissä koutsin namikippo houkutti hetkittäin enemmän kuin ohjaaja, mutta jostain on hommat aloitettava. Pujottelussa loppupään kepit vähän unohtuivat taas, mutta harjoittelua jatketaan ankarasti heti huomenna, nyt on pakko vähän huilia treenin ja yölenkin jäljiltä.

Oli kiva huomata, että oma ohjaaja ja työnteko kiinnostivat Pitsiä enemmän kuin nurmen nuuhkiminen, meidän välinen suhde on siis kehittynyt hyvään suuntaan. Pujottelua se yritti kyllä sinnikkäästi virheistä huolimatta, mutta namikupin houkutus oli yksinkertaisesti liian suuri, se ei
malttanut keskittyä tekemisiinsä. Tätä malttia pitää kehittää pikkuhiljaa, ei Pennikään aikoinaan alkuunsa kestänyt keppien päässä odottavaa palkkaa.

Lepäilyä mummulassa, Penni sangen maltillisessa olotilassa

Pennikin otti pätkän rataa, ja oli niin hieno ja nopea, kuin vain olla ja voi. Ohjaajakin jopa hengästyi yrittäessään pysytellä sen vauhdissa! Nyt sen kanssa pitäisi ehdottomasti päästä kisoihin, ennen kuin juoksut alkavat taas. Harkinnassa ovat 17.7. TAMSKin iltakisat, sekä kuun viimeisen viikonlopun Agipitsit Raumalla.


Lauantaina suunnataan Seinäjoelle ryhmänäyttelyyn, saa nähdä mitä siitäkin tulee. Pitsi on nimittäin salakavalasti päässyt taas lihomaan, vaikka saakin ruokaa vain puolet siitä mitä Penni. Nyt sillä on meneillään oikea missidieetti, aamuruoka mitataan tarkasti ruokalusikalla ja iltaruoka ihan oikeasti punnitaan. Makupalatkin on vaihdettu kevyempiin. Koira näyttää ällöttävän pulskalta ja löysältä, etenkin ylhäältä päin katsottuna. Liikuntaa se saa rutkasti, ja ruokaakin vain vähän, joten epäilen jonkinlaista yhteistyötä perheen taaperon kanssa. Taaperolla kun on tapana ripotella kaikenlaisia voileivänpalasia ja muita ruuanmurusia pitkin lattioita Pitsin imuroitavaksi. Toki Pennikin niitä kahmii itselleen, mutta se nyt ei muutenkaan liho kovin helposti. Jatkossa koirat siis odottavat lapsiportin takana sillä välin, kun taapero ruokailee. Mikäli näillä dieettitoimenpiteillä ei neitokaisen painoa saada kuriin, pitänee ottaa selvää, löytyisikö Belcandon valikoimista jonkin sortin dieettinappulaa tuon Finest crocin tilalle.