Ykkösluokan radalle emme aikataulun puolesta ehtineet, joten otin sitten kaksi starttia avoimeen luokkaan. Päivän "tuomarilla" oli vähän lähtenyt mopo käsistä ratasuunnittelun suhteen, ja kun ykkösen rata alkoi takaakiertovalssilla, saattoi avoimen radalta odottaa mitä vain.
Mikä siinä onkin, että epiksissä pitää oikein esitellä, miten vaikeita ratoja osataankaan suunnitella? Sama efekti on nimittäin nähty ennenkin, eri "tuomareilla." Mikä hyöty siitä on, ja kenelle, että esim. ykkösluokan rata vastaa vaikeusasteeltaan kolmosluokkaa, ja sisältää kohtia, jossa esteiden väli on alle kolme metriä, kun säännöt sallivat esteväliksi 5 - 7 metriä? Jos ei muuten piittaa vaikeusastevaatimuksista, voisi edes turvallisuuteen panostaa. Yksikään maksi ei onneksi tänään luisunut pussista pää edellä muuria päin, vaikka ainekset siihen olivat kyllä kasassa. Mielestäni parhaita (epis)ratoja ovat sellaiset, joissa radan flow on hyvä, ja ohjaajalle tarjotaan erilaisia vaihtoehtoja ohjauksiin. Eihän se kai nosta yhdenkään koiran etenemismotivaatiota, että joka kolmannella esteellä töksähtää? Lisäksi epiksissä pitäisi ottaa huomioon se, että osa koirakoista on aina kisaradoilla kokemattomia, myös heidän pitäisi pystyä suoriutumaan radoista turvallisesti. Palloa ei siis voi heittää tyystin ohjaajalle.
No, joka tapauksessa Penni selvitti ratansa muuten mukavasti, mutta radan vaikeimman kurvin töpeksimme molemmilla kierroksilla. Pujottelun jälkeen piti kääntyä tosi hankalasti takaakiertoon, olisi pitänyt suunnata oma ohjaus vähän toisin. Muuten homma toimi mukavasti, kontaktit hyvin (kerran palautin, kun ei pysähtynyt puomilla), pujottelu meni oikein hyvin vaikeasta kulmasta. Keinukin toimi ongelmitta. Vauhtia olisi saanut olla lisää, Pennin mielestä taisi taas olla liian kuuma, kun lämpömittari huiteli pahimmillaan 24:ssä asteessa. Voisin vaikka ajaa tuon apinan kaljuksi, jos uskoisin sen millään tavalla auttavan asiaa.
Molemmat meidän radat kuvattiin, mutta laitan tähän vain ensimmäisen. Suoritukset nimittäin olivat melko samanlaiset, jälkimmäinen vain inasen hitaampi. Siinä tosin puomin kontakti meni kuten pitikin. Alussa käydään pieni kasvatuskeskustelu aiheesta "saako toisia tappotuijottaa silloin, kun pitäisi keskittyä olennaiseen."
Pitsikin touhusi jotain pientä viereisellä agikentällä, harjoitteli lähtötilanteita, keinua, puomia ja sensellaista. Se teki hommansa iloisesti ja hyvillä mielin, kuten tapoihinsa kuuluu. Kaipa sekin syksyllä sitten pääsee epiksiin, aika jännää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti