Suunnitelmani Pitsin totuttamisesta vieraisiin treeniympäristöihin ja esteisiin edistyi eilen mukavasti; kävimme nimittäin treenaamassa Ulvilassa Agilityn Lumossa Strömbergin Teron opissa. Ryhmässä oli tilaa kahdelle (tai oikeastaan kolmelle) koirakolle, joten myös Penni pääsi treenaamaan tasonsa mukaista rataa. Oma koutsimme on meille mitä sopivin ja kultaakin kalliimpi, mutta silti tekee hyvää käydä edes joskus jonkun muunkin silmäin alla.
Penni teki 27 esteen rataa, ei tietenkään yhteen putkeen, mutta ihan riittävästi kuitenkin. Meille vaikeuksia tuottivat kohdat, joissa koiran linjaa piti muuttaa vekkaamalla tai muuten kulmaamalla sen reittiä ilman, että vauhti kärsi. Pennihän kääntyy, mutta homma menee meillä helposti kuljettamiseksi sen sijaan, että koira saisi edetä vapaammin ja samalla nopeammin. Tätä saatiin korjattua sillä, että vekin sijoittamista ja suorittamisnopeutta mietittiin vähän tarkemmin. Lisäksi Penni teki ekaa kertaa elämässää japanilaisen, ja hyvinhän se sujui, tosin en tiedä olisiko kellottamalla lopputulos ollut yhtään sen nopeampi kuin itse valitsemallani ohjaustekniikalla. Kaikkiaan Pemu meni kivasti, hiukan se ehkä oli hallin lämmöstä läkähtyneen oloinen, kuten ohjaajakin.
Pitsin kohdalla päätettiin ehdä lyhyempää ratapätkää, joka ei kyllä ohjausteknisesti ollut yhtään sen helpompi, siitä vain puuttuivat kepit ja kontaktit. Pätkälle mahtui jos jonkilaista ohjausta, pakkovalssia, pyöritystä, persjättöä, takaakiertoa ja vaikka mitä. Suureksi yllätykseksi Pitsi teki töitä kuin aikuinen koira, ei nuuskinut, ei haahuillut, vaan keskittyi täysillä olennaiseen! Ei se tietenkään ollut ihan niin nopea kuin normaalisti, mutta se sentään teki kaikki esteet ja tuli ohjauksiin enimmäkseen hienosti. Ulkokierteiset putket tuottivat odotetusti vaikeuksia, ne ovat meidän treenilistalla jo muutenkin, samoin pimeät putkikulmat. Pyöritys on Pitsille vieläkin uusi juttu, muut ohjaukset sujuivat kivasti.
Kouluttajan mielestä koirani olivat sangen erilaiset (ihanko totta), ja Pitsin kohdalla ohjeeksi saatiin luottaa koiraan enemmän, ja antaa sen ratkaista itse enemmän linjauksia, puuttumatta itse liikaa sen reitteihin. Pitsi kuulemma lukee ohjausta herkemmin ja pehmeämmin, eikä tarvitse lainkaan samanlaista prässäämistä ja perkelettä kuin Penni. Sille pitää antaa tilaa ja vapautta, että se pääsee etenemään nopeasti; vauhdin kasvaessa en enää voi juosta sen edelle tekemään vekkauksia, koiran pitää itse lukea linjan muutokset omista liikkeistäni.
Aika hienoa, että pikkuisen Pitsulinkin kanssa on päästy jo näin pitkälle, ratatreeniin vieraassa hallissa! Muita koiria ei sillä hetkellä paikalla ollut, kun muu ryhmä oli jäähdyttelemässä, mutta eiköhän sekin sitten onnistu, kun pikku hiljaa harjoitellaan. Nyt harjoituslistalla ovat pujottelun lisäksi putkihommat, irrota pitäisi paremmin, ja putkeen täytyisi mennä, vaikka mamma olisi missä!
P.s. Koevedokset koirien valokuvaussessiosta tulivat, oli kyllä niin upeita kuvia, että on tosi vaikeaa valita suurennettavat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti