Sairasta lomailua!

No nyt prakasi nettiyhteyden lisäksi meikäläisen nilkka. Se siis kipeytyi sunnuntain kisoissa ekassa startissa, ja maanantaina oli hiukan huonon tuntuinen vieläkin. Tiistaina juoksin juoksutekniikkatreenit kivusta huolimatta, ja keskiviikkona ei sitten päässyt oikein enää kävelemäänkään.

Kinttua on nyt hoidettu levon lisäksi kylmällä ja tuella, sekä kaksiteholinimentillä. Parempi se jo on, mutta ei vielä kunnossa, siitä kertoo kivun lisäksi edelleen jalassa oleva turvotus. Kolmeen päivään en ole lenkille päässyt, ja olo on kurja, mutta onneksi keli on sen verran siedettävä, että muuten tulee ulkoiltua. Koirat ovat lenkkeilleet kyllä, ja olen niitä aktivoinut muutoin.

Aikani kuluksi väsäsin sitten videon noista juoksutekniikkatreeneistä. Kauhealta tuntuu katsoa itseään  juoksemassa hidastettuna, mutta tunnetusti alhainen itsekritiikkitasoni kestää sen juuri ja juuri.

Ongelmana meikäläisen juoksutekniikassa oli  koko jalkapohjalla juokseminen, ja se, että jalka käy maassa hitaasti ja liian edessä. Iskun pitäisi olla nopeampi, ja tapahtua kropan, siis painopisteen alla. Jälkeen-videossakin se on vielä liian edessä, mutta nopeus on mielestäni parempi.

Juoksutekniikkatreenistä oli kyllä mielestäni hyötyä, kolmella harjoituskerralla ei tietenkään lihasmuistiin suoritusta saa, mutta hyviä mielikuvia ja tuntemuksia siitä, mihin suuntaan pitäisi mennä, jotta suoritus olisi oikeanlainen. Parasta antia oli ehkä se, että  oma ajatusmalli vähän muuttui; nyt uskon, että minäkin voin juosta nopeasti, enkä olekaan toivoton taapertaja!



Kisakalenteriakin olen katsellut, Pennille olen suunnitellut kisoja Raumalla, Äetsässä ja sitten tietenkin piirinmestaruuskisat Harjavallassa. Pitsi puolestaan saa kisata seuraavan kerran syyskuussa Seinäjoella, siellä on kummallekin koiralle kaksi starttia tarjolla. Suunnitelmia en ole lyönyt lukkoon vielä, mutta ihan lähiaikoina en kisoihin tuon nilkankaan takia pääse. Rupesi melkein tekemään mieli verijäljelle, semmoisen voisi koirille tehdä nyt, kun nopeatempoisemmat harrastukset ovat hetken poissa laskuista.

Penni aksaa + mejä-touhuja

Penni pääsi yllättäen ohjattuihin agitreeneihin maanantaina, monta sattumaa siihen tarvittiin (mm. erään Pori-Tampere-bussivuoron lopettaminen), mutta pääsi kuitenkin. Päätin ottaa treeniin Pennin, koska Pitsihän teki viime viikolla jo kahdesti agia ja oli näyttelyssäkin sunnuntaina, kyllä nyt oli jo Pemun vuoro, vaikka sillä piti lomaa ollakin.

Penniä ei töihin "joutuminen" haitannut yhtään, päin vastoin se oli niin innoissaan, että väsähtikin yllättävän nopeasti. Pemu oli tehokas ja kuuliainen, vauhtia löytyi mukavasti hyppyradan tarpeiksi.  Radalla sai tehdä monenlaista ohjausta, mm. twistiä, persjättöä ja flipinkin yhteen kohtaan. Penni ei ole flippiä ennen tehnyt, mutta eipä sitä tarvitse opettaa, on onneksi koiralle hirmu luonnollinen ohjaus.  Pitää vaan itse olla riittävän nopea sen "ensimmäisen käden" kanssa, ts. oikeastaan siitä "toiseen käteen" siirryttäessä, ei saa jäädä tuijottelemaan koiraa!

Meni kyllä itselläkin kintut sen verran hapoille tuolla radalla, että venyttelin oikein kunnolla treenin päälle, ja katso, pohkeet eivät ole kipeät! Viime viikollahan olivat niin juntturassa, että hevoisten 2-teholinimentillä niitä auki hieroskelin.


Sunnuntaina oli taas mejä-päivä, Pitsille tehtiin helpohko suora jälki ja Pennille pidempi ja vähän haastavampi. Jäljet olivat ajettaessa n. 15 h ikäiset, ja kyllä illalla vähän mietitytti se Pennille tehty, että mahdoinko haukata liian ison palan; pituutta jäljellä oli n. 3 x 50 m, ja matkan varrella oli vaikeakulkuista maastoa, peuran jälkiä ja papanoita, kapean vesiojan ylitys, sekä sopivan ylityskohdan etsimisestä johtuvia typeriä mutkitteluita.

Penni kuitenkin yllätti iloisesti, ja selvitti jäljen hienosti, ojan ylitykset ja kaikki! Parissa kohdassa ilmeisesti riistan hajut vähän sekoittivat, ja se pyörähteli hiukan laajemmalla alueella, mutta muuten seurasi jälkeä hienosti, mutkat ja ojat ja kaikki.

Pitsilläkin sujui tänään paremmin kuin viimeksi, intoa ainakin piisasi, ja pienestä tuulenvireestä johtuen (ilmeisesti?) se nappasi jäljestään ilmavainun. Sillä se meni kaadolle asti, pari kertaa olisi joutunut hukkaan matkalla, jos olisin seurannut sen perässä. Luulisin, että lamppu syttyi nyt jälleen, ja parin viikon sulattelun  jälkeen homma toimii taas.

Ylösnousemus pääsiäisen kunniaksi

Ei, minä en ole millään muotoa uskonnollinen ihminen, enkä  muuten edes kuulu kirkkoon, mutta pääsiäisen kunniaksi ajattelin herättää blogin jälleen henkiin. Edellisestä postauksesta onkin kulunut puoli vuotta, eli on jo aikakin! Paljon on tapahtunut tässä välissä, mutta opiskeluvuosi on meikäläisellä ollut niin hektinen, etten ole blogiin ehtinyt paneutua. Syyslukukaudella ei oikein paukut riittäneet edes kisaamiseen tai näyttelykäynteihinkään, treenattu ollaan kuitenkin. En nyt ala tähän kaikkea tapahtunutta edes listata, vaan yritän jatkaa suunnilleen siitä mihin viimeksi jäätiin.

Pitsi kävi tammikuussa Turku kv:ssä saamassa ekan CACIBinsa, jee! Koiria oli taas reippaasti yli 60 kpl, mutta tuloksella VAL ERI 1 PN 2 se valkoinen rusetti kuitenkin irtosi, huippua! Jännitin etukäteen irlantilaista tuomaria, mutta turhaan, oli ihan samoilla linjoilla meikäläisten kanssa ja antoi kyllä hyvin Pitsin näköisen arvostelunkin. Maaliskuussa näyteltiin uudelleen Turkkusessa, mutta ranskalainen tuomari ei ymmärtänyt hyvän päälle, joten sieltä vain sileä ERI. Seuraavat näytelmät ovat 12.4. Vaasassa, niistä luvassa raporttia sitten jälkeenpäin. CACIB-tili on nyt kuitenkin auki ja inttikello käynnissä, hyvä hyvä!


Penni on ollut tämän talven yllättäjä, se on nimittäin kerännyt agilityn SM-kisoihin tarvittavat kilpailutulokset täyteen, ja vielä ylikin! Rotumestiksissä silloin lokakuussa se teki hyppärinollan, ja sitten kisailin sen kanssa huvikseni vähän, ja se teki lokakuun lopulla yllättäen tuplanollan TAMSKin kisoissa. Siitä se idea sitten lähti, ja nyt on nollia jo yhteensä 8 kpl sisältäen peräti kaksi tuplaa! Näistä jälkimmäisen se teki eilen ATT:n pääsiäiskisoissa. Penni on edelleen Penni, välillä toimii, välillä ei, mutta on se kyllä hienojakin ratoja tehnyt etenkin tässä kevään mittaan. Eilen se ei ollut ihan parhaimmillaan (mm. ekalla radalla juoksi keinun alle tutkimusretkelle) eikä nopeimmillaan, mutta kaksi rataa se nollilla kiskoi maaliin, ja aikakin riitti kummassakin. Pemu on tehnyt myös uusia nopeusennätyksiä, Seinäjoella helmikuussa 3,98 m/s agiradalla. Hyppärin ennätyshän sillä on vanha 4,17 m/s vuodelta 2013(?). Videolla lokakuinen tuplanolla TAMSKin tallilla.

Ai että mitäs nyt sitten ruvetaan tekemään? No ainakin varailemaan majoitusta Ouluun SM-kisojen ajaksi, jos ei muuta. Pitsi saa treenailla, Penni lomailla, ulkokauden pyörähtäessä käyntiin Pemu pääsee taas radalle. Pitsi on käynyt vähän epiksissä, ja pääsee varmaan kisailemaan lähitulevaisuudessa sekin.

Viime syksynä innostuin kovasti jäljestämisestä, ja nyt pääsiäisenä päästiin taas senkin homman makuun, kun kelit ovat taas lajiin sopivat. Penni jäljesti tosi hyvin ja melko täsmällisesti, tiesi heti mitä tehdään ja  oli selvästi innoissaan. Pitsillä meni homma vähän pyörimiseksi, pätkittäin sekin veti ihan hyvin, mutta alueella yön aikana liikkuneen riistan hajut taisivat vähän sekoittaa sitä. Meidän potkimien makauspaikkojen lisäksi kun jäljen varrelta löytyi niitä ihan oikeita, peurojen tekemiä makauksia.

Alla kuvia jäljestysretkeltä, huomatkaa uusi jälkiliina ekaa kertaa käytössä! ;)

Pitsi löytää jotain.

Pitsi ei löydä mitään.

Penni pääsee!

Penni työn touhussa.

Verikoirat verijäljellä

AD-päivillä me innostuttiin verijäljestä tai siis oikeastaan MEJÄstä sen verran kovasti, että päätettiin tutustua lajiin lähemmin. Penni pääsi siellä Sysmässä jälkeä  kokeilemaankin, ja Pitsi nyt on aika avoin uusille jutuille, joten suuntasin lähikaupan pakastealtaan kautta metsään.

Homma meni vikaan jo pakastealtaalla, kun mukaan tarttui vahingossa poron eikä naudan verta. No, sama veri se porossakin virtaa, kaipa se paremman puutteessa ajaa saman asian. Ja niin ajoikin. Veren levittämiseen tarvittiin narun päähän kiinnitetty pesusienenpala, sekä kirkkaan värisiä pyykkipoikia jäljen merkitsemiseksi. Kaadolta pitäisi tositilanteessa löytyä kuollut hirvi, jota kokeissa ja harjoituksissa simuloidaan peuran sorkalla. Sellaista meillä ei kuitenkaan nyt ollut, joten kaadon virkaa toimitti mikäs muukaan kuin iltaruokakuppi.

Tänään aamupäivällä kävin tekemässä jäljen netistä lukemieni ohjeiden mukaisesti. Olo metsässä pesusienen kanssa oli lievästi sanoen typerä, ja alkoi tuntua siltä, että pitäisi mennä johonkin kurssille opettelemaan tätä lajia ihan kunnolla. No niin ehkä pitäisikin, mutta ajattelin että kokeillaan nyt mitä tästä tulee, ja tallustin pesusienentä perässäni vetäen kummallekin koiralle n. 20-30 m pitkän jäljen. Pennin jälki oli vähän pitempi, siinä oli yksi makaus ja yksi sellainen kohta, jossa piti hypätä n. 50 cm korkean kivipaaden päälle matkan jatkumiseksi. Pitsin jälki oli helpommassa maastossa ja hiukan lyhyempi, koska se ei ollut mukana AD-päivien jäljestysretkellä, enkä voinut sorkan puuttuessa edes tehdä sille laahausjälkeä alkulämmittelyksi.

Penni jäljesti juuri kuten hänen luonteeseensa kuuluu: innokkaasti, mutta hieman suurpiirteisesti. Se meinasi pari kertaa joutua jäljeltä hukkaan, mutta pienellä opastuksella löysi oikean reitin nopsasti. Makausta se ei merkannut, mutta luulen, että tekemäni alue oli liian pieni. Maaston vaikeammat kohdat se selvitti tosi hienosti, eikä edes se kivipaasi saanut koiraa pois jäljeltä.

Pitsi pyöri alkuun jäljen lähtöpaikalla, ja ihmetteli veren hajua innostuneena. Kehotin sitä jatkamaan jäljelle, ja sepäs meni jonkinlaiseen työmoodiin: häntä suoristui maanpinnan suuntaiseksi, nokka napsahti maahan ja tasainen puksutus kohti kaatoa alkoi. Siinä se eteni, sentilleen jälkeä pitkin, tasaista vauhtia kohti päämäärää. Melkoinen suoritus ekakertalaiselle!

Onhan tuossa lajissa oma vaivansa, säilytellä verta ja sorkkia ja käydä tekemässä jälkiä  ties mihin pusikkoihin, mutta jokin viehätys siinä vaan on. Koirat kun osaavat homman luonnostaan, ja ohjaajan tehtävä on lähinnä seurata vierestä. Kääpiöpinserihän ei mikään varsinainen metsästyskoira ole, mutta kyllä vaan niidenkin nenä toimii hienosti!

Ne hullut kääpiöpinseri-ihmiset

Lauantaiaamuna koitti odotettu hetki, pakkasin pinsut autoon ja suuntasin kohti Sysmää jo kukonlaulun aikaan. Tarkoitus oli körötellä Porista Päijänteen rannalla sijaitsevaan Sysmä Campingiin n. neljässä tunnissa, mutta matka venähti viiteen tietöistä johtuen. No, tulipahan heti aamutuimaan järvi-Suomi tutuksi, kaunista oli, vaikka väsyttikin.

On the road again.

Perillä suunnattiin heti mustaruskeita pikkukoiria vilisevään ryhmäkuvaan, ja sieltä Kimmon verijälkikoulutukseen. Homma käytiin ensin teoriassa läpi, ja sitten suunnattiin metsään kokeilemaan käytäntöä. Otin matkaan Pennin, joka osoittautui ihan näppäräksi jälkikoiraksi; se pysyi jäljellä, keskittyi hommaan ja eteni välillä turhankin vauhdikkaasti kohti sorkkaa! Tätä pitää ehdottomasti päästä kokeilemaan uudestaankin, tämmöinen zen-olotilaa vaativa nenänkäyttöharrastus sopii varmasti vilkkaille koirille kuin nenä päähän! (Pyykkipojat, veri ja pesusienikin on jo hankittuina!)

Jäljestyksen jälkeen Pitsi pääsi näyttelytreeneihin, ja ruuan jälkeen käynnistyivät olympialaiset. Joukkueemme jäi viimeiseksi, mutta mitäs  tuosta, hauskaa oli ja kylkiluut rytkyivät sählyn tiimellyksessä! Ammunnassa sain täydet pisteet, pitääköhän tässä ruveta metsästystä harkitsemaan harrastukseksi? No  jaa, ne elukat kuulemma liikkuu siellä metsässä, ovat siis vähän vaikeampia saaliita kuin siideritölkit.

Pitsin uusi posekuva, ikää siis 2 v 8 kk (Kuva M-L Kurvinen)

Iltajuhlassa kerrattiin vuoden kohokohtia ja jaettiin palkintoja, mekin saatiin omamme. Ne kyllä lämmittivät mieltä, koska Pitsin valioitumista ei silloin tammikuussa oikein AD-porukalla päästy juhlimaan. Nyt iloittiin kuitenkin kaikkien tuloksista yhteisesti, ja kilvoiteltiin jos jonkinlaisissa lajeissa, joista ei sitten enempää ole mainittavaa. Eikä toivottavasti kovin paljoa valokuviakaan.

Päijänteen rannalla palkintojen kera

Pinsut poseeraa, tosin vähän huonosti.

Sunnuntaina oli kiihdytyskisat ja mätsäri, ja ruuan jälkeen köröttelin taas kotiin. Pitsi reissasi kuin vanha tekijä, Penni ei oikein 4½ tunnin ajomatkaa osannut arvostaa. Penni sai leirillä osallistua kaikkiin aktiviteetteihin siinä missä Pitsikin, vaikkei AD-koira olekaan, ja sekös oli Pennistä mukavaa.

Reissu oli rankka ja ajomatka pitkä, mutta todellakin kaiken sen arvoinen. Oli hauskaa nähdä muita tiimiläisiä pitkästä aikaa, ja ohjelma oli kyllä huolella koostettu ja suunniteltu. Paikkana Sysmä Camping oli vallan mainio, ruoka oli hyvää, yrittäjä erittäin  palveluhenkinen ja säätkin suosivat. Tänne tullaan ensi vuonna uudestaan!

Alkuillan grillailut järvimaisemassa.