Kolme vuotta sitten päätin, että meidän seuraava koira on rodultaan mudi. Rodussa viehätti, ja viehättää edelleen, reipas, aktiivinen olemus, älykäs ja iloinen luonne, monipuoliset harrastusmahdollisuudet, sopiva koko ja rodun hyvä terveystilanne. Rodun valinta ei siis ollut vaikeaa, mutta sopivan pennun etsiminen harvalukuisessa ja heterogeenisessä rodussa osoittautuikin pitkäksi prosessiksi. Monen mutkan ja kahden vuoden aktiivisen etsimisen tuloksena eilen meille muutti Take One -kennelistä Lappeenrannasta ihana, ruskea mudityttönen, jolle nimeksi annoimme Polkka.
Treffasin kasvattajan Tampereella luovutusta varten, ja kotiin matkustimme Polkan kanssa junalla. Kotimatka sujui ensin vähän äänekkäästi mutta enimmäkseen torkahdellen. Pentu oli reipas ja ympäristöstään kiinnostunut sekä hotellissa, rautatieasemalla että junassa.
Väsynyt matkustaja
Kotona elämä on sujunut mallikkaasti, eilen olin pinsujen kanssa Tampereella EO-karsinnoissa ja sen aikaa Polkalla oli pari hoitotätiä täällä pitämässä siitä huolta, oikein kahdessa vuorossa. Kisat kestivät onneksi vain aamupäivän, joten ehdittiin iltapäivällä vielä mummulaankin retkeilemään ja ulkoilemaan. Polkka oli reissussa jälleen rohkea ja avoin uusille ihmisille, olen pentuun todella tyytyväinen! Ääntään se käyttää varsin vapautuneesti aina, kun asiat eivät mene sen toivomalla tavalla, mutta tässä talossa on onneksi totuttu meteliin ennenkin.
Metelistä puheen ollen, pinserit ovat suhtautuneet pentuun ihan kohtalaisen kivasti. Pitsi katselee kaukaa kauhistuneena, Penni partioi lähistöllä. Tunnelma on jännittynyt, mutta nyt sunnuntaina jo aavistuksen rennompi kuin yhteiselon ensimmäisinä tunteina.
Niin ja ne EO-karsinnat! Todellakin väsytti sinne aamulla lähteä, kun ilta ja yö oli mennyt Polkan kanssa, mutta lähdin kuitenkin. Kisat käytiin TAMSKin hallilla Niihamassa, kaksi agirataa ja hyppäri.
Eka agirata kilpistyi meikäläisen jännitykseen, rata meni muuten ok, mutta puskin Pennin väärälle puolelle keppien aloitusta. Lopussa sekosin omiin linjoihini, ja Penni otti yhden hypyn väärin päin.
Hyppäri oli päivän paras veto, vaikka rata oli haastava. Koira kulki lujaa, vaikka rimat olivat maksimikorkeudessa, ja ohjaukset ja ajoitukset napsahtelivat kohdalleen siististi. Auttaahan se, kun ohjaaja ei ole kauhusta kankea! Loppuradasta Pemu meinasi lähteä yhdeltä hypyltä väärään suuntaan, mutta sain sen pelastettua kuitenkin. Tästä siis nolla.
Viimeisellä agiradalla Penni päätti ekaa kertaa elämässään käydä haukkumassa tuomarin pystyyn, hohhoijaa! No muuten se meni ihan kohtalaisesti, vaikka haastava oli tämäkin rata.
Tyytyväinen koirakko
Polkka 7 viikkoa ja 2 päivää
Videoita ei nyt ole, kun yksin olin liikkeellä, mutta jospa siitä livekamerasta niitä taas saisi tilattua. Kisapaikalta shoppasin pilkottavaa treeninamia ja uuden, pienemmän treenitaskun. Kisajärjestelyt olivat kyllä taas kaikin puolin ammattimaista tasoa, vaikka kisaformaatti olikin kokonaan uusi.
Jopas oli mahtava SM-kisareissu! Lahden kylänraitti nyt ei ehkä kauneudellaan sykähdyttänyt, mutta retki oli onnistunut ja tunnelma mahtava. Tavoitteet eivät aivan täyttyneet, mutta jälleen ainakin meikäläisen valtasi onni siitä, että yleensäkin saatiin olla mukana. Paikalla oli niin paljon niin taitavia koiria ja ohjaajia, että oli kunnia saada juosta omatkin ratansa siellä muiden seassa.
Perjantaina tsekattiin kisapaikka, ja sää oli kaunis. Hotelli löytyi, ruokapaikkakin melkein, ja tunnelma oli odottava.
Perjantaina sää oli aurinkoinen, ja nurmivallin päältä oli kiva seurata kisoja.
Lauantaina sää oli aamusta iltaan kammottava. Vettä tuli välillä paljon, välillä vähän, välillä vaakasuoraan ja milloin mistäkin suunnasta. Kuivat vaatteet loppuivat jo puolilta päivin, ja märissä sitten kykittiin iltaan saakka.
Ilma oli kuin morsian.
Pennikin siis joutui juoksemaan joukkueratansa vesisateessa, yäk! Vettä tuli ja tuuli piiskasi sitä poikittain päin naamaa, mutta radalle mentiin. Lähtökarsinassa Penni katsoi sen näköisenä, että nyt et akka ole ihan tosissas, mutta kyllä se sinne radalle kuitenkin lähti. Rata ei ollut kovin vaikea, siinä oli yksi helppo putki-puomi-erottelu, välistävedon paikka ja keinu hankalasti aitaa kohti.
Pennin vauhti oli vähän puolivillainen, mutta se teki kaiken kiltisti ja kuuliaisesti sateesta huolimatta. Uskalsin itse ohjata aika rohkeastikin, siis selvää parannusta viime vuoteen, kun meinasin kuolla hengästyksestä ja paniikista jo radan puolivälissä. Märältä keinulta Pemu kuitenkin liukastui alas, luulin itse, että vain yksi tassu oli koskettanut maata, mutta livestreamilta kyllä näkyi, että koko koira käväisi pienen hetken verran kanveesissa. Vitonenhan siitä napsahti, sinänsä harmi, kun oli ihan puhdas vahinko tuo liukastuminen. No, mitäpä pienistä, joukkueemme yhteistulos oli muutenkin jossain 20 virhepisteen huonommalla puolella, ja sijoituksemme n.70:stä minijoukkueesta 40.
Seurasimme joukkuefinaalit loppuun huonosta säästä huolimatta, ja olihan se jännää! Iltaa vietettiin hotellin ravintolassa mainiossa seurueessa, elämä kyllä piteni taas nauramisen myötä muutaman kuukauden edestä!
Sunnuntaina luovutimme huoneen vasta puolilta päivin, meidän rataantutustuminenkin alkoi vasta klo 14:30. Tällä kertaa tuomarina oli Lee Gibson, kisojen ulkomainen tuomarivieras, jolla näköjään mielikuvitusta ratojen suhteen piisasi. Minien karsintaradan alussa oli takaakiertohyppy noin metrin päässä suoran putken suusta, ja pujottelu mutkaputken "selkäpuolta" päin puolen metrin etäisyydellä. Pohdin pitkään aloitusta, ja päädyin runnomaan siihen pakkovalssin. Penni olisi varmaankin odottanut käskystä, mutta vauhti olisi tipahtanut välittömästi, joten sitä vaihtoehtoa en halunnut valita. Alku ei mennyt suunnitelman mukaan, käännyin hiukan liian aikaisin ja työnsin koiran hypyn väärälle puolelle. Hups. Hyl. Noh, mitäs pienistä, keppivirhettä lukuun ottamatta mentiinkin vauhdilla loppuun, radan puolivälissä oli oikein kivaakin pätkää.
Tiukka keskittyminen päällänsä oikeanpuolimmaisessa lähtökarsinassa. Viimeisessä karsinassa Penni huusi kuin syötävä, koska joku muu oli pääsemässä HÄNEN radalleen ensin.
Omien ratojen jälkeen katsottiin maksien hui niin hirveän jännä finaali, sekä minien finaali. Sitten köröteltiin kotiin aika puhkiväsyneinä, ja painuttiin pehkuihin.
Koirat pärjäsivät koko viikonlopun hyvin, eikä Penni ollut lainkaan väsynyt Ruotsin-reissusta. Pitsikin oli mukana turistina. Hotellissa meillä oli kolmaskin koira omistajineen huonekamuna, eikä tästäkään aiheutunut mitään ongelmia. Ruokinnat ja uloslähdöt hoidettiin kivasti vuorosysteemillä, eikä kahnauksia tullut.
Kisakuume kyllä kasvoi entisestään, voi miten ihanaa on kisata omalla koiralla, johon voi luottaa ja jonka kanssa voi painella menemään niin että hippulat vinkuu! Nopeita me ei edelleenkään olla, eikä meistä sellaisia tule, mutta kyllä me siistiä rataa osataan tehdä tarpeen vaatiessa. Osasin sentään tehdä enimmäkseen järkevät ohjaussuunnitelmat ja toteuttaakin ne muuttamatta suunnitelmaa, kuten Ruotsissa tein. Opin siis kerrasta!
Kesän jatkosuunnitelmat ovat vähän avoinna nyt, luulen että nyt pinsut lomailevat muutaman viikon, ja Penni palaa kisakentille agipitsiä varten heinäkuussa. Elokuu me ehkäpä treenaillaan, ja syyskuussa sitten hallikauden alkaessa ryhdytään taas tositoimiin, tänä vuonna kahdella koiralla.
Tänään on se päivä, kun Team Pöysti & pinserit kurvaavat kohti agin SM-kisoja. Tätä varten on nollia kerätty ja kisoja kierretty, nyt päästään nauttimaan arvokisatunnelmasta! Kaikki ilo on otettava irti, koska mikäli SAGI päättää kiristää kisojen pääsykriteerejä tulevaisuudessa, ei meillä sinne enää ole asiaa. Seitsemän nollaa sisältäen tuplan (tai vielä kaksikin) on meille ihan asiallinen ja mahdollinen pääsyvaatimus, voittonollat ym. taasen eivät.
Kisat käydään Lahden Nastolassa, yöpymiset suoritamme Cumulus Lahdessa. Penni kisaa lauantaina joukkuekisassa West Coast Agility Teamin joukkueessa numerolla 209/3 ja sunnuntaina yksilökisassa koko roskan kolmanneksi viimeisenä numerolla 278. Siinä sitten iloisena odottelen koko päivän rataantutustumista, joka alkaa klo 14:30.
Tavoitteet? No, jätetään ne mitalit nyt muille, ja otetaan tavoitteeksi ratavirheettömät suoritukset kummaltakin radalta. Jos ihanneajat ovat samaa tasoa kuin viime vuonna (4,2 m/s), ei meillä taida olla jakoa aikavirheettömiin nolliin saati finaalipaikkaan. Parhaamme kuitenkin lähdetään tekemään, toivotaan nyt, ettei ihan kaatamalla sada!
Fiiliskuva vuodelta 2015, tunnelmat karsintaradan jälkeen olivat onnelliset!
Juu, olen minä ennenkin käynyt ulkomailla, mutta en kisaamassa agilityä. Nyt on sekin puute korjattu, kisattiin siis Pennin kanssa neljä starttia viikonloppuna Pohjois-Ruotsissa Luleåssa sillä välin kun Pitsi lomaili mummulassa. Hauskaa oli ja palkintosijakin saatiin, varsin onnistunut reissu siis! Videoitakin reissulta on, mutta niistä ei paljon iloa ole, kun ne on kuvattu todella kaukaa (ettei mukana ollut lapsi häiritsisi koiraa). Moni lähtee ulkomaankisoihin sertejä metsästämään, meillä nyt ei sellaisia tavoitteita ollut, tarkoituksena oli lähinnä yhdistää hauska perheloma ja harrastusreissu, ja siinä kyllä onnistuttiinkin.
Camp Finland, teltassa myös lapsi ja reissun myötä neloslevelille noussut kepo.
Finnjävel?
Itsepalveluilmo. Ota yliviivaustussi, etsi nimesi, viivaa yli, ja kirjoita lähtönumerosi muistiin. Siis kaikki numerot, koska joka startissa on eri numero, ja listat kerätään pois ennen kisan alkua. Fiksua, eikö totta?
Aika huikea kisapaikka! Taustalla Måttsundsbackenin laskettelukeskus.
Tarjolla oli siis paikalliseen tapaan kaksi rataa lauantaina ja kaksi sunnuntaina, kumpanakin päivänä yksi agi ja yksi hyppy. Lauantaina Penni oli matkasta uupunut, ja oli vähän hidas, eikä ekalla radalla osannut pujotella. Ympärillä hyörivät ihmiset ja koirakot vähän häiritsivät, nämähän olivat vuoden ekat ulkokisat meille. Agiradalta 10, hyppäriltä yliaikanolla ja sij.3, saatiin myös SM-pinne. Niitä pitää kerätä päästäkseen ruotsinmestaruuskisoihin, joihin me nyt ei muutenkaan saataisi osallistua. Palkinnoiksi saatiin kiva ruusuke ja maailman rumin vinkulelu.
Palkintopallilla, myös lapsi halusi mukaan tietenkin.
Sunnuntaina vuorossa oli taasen kaksi rataa, kummaltakin tehtiin nolla, mutta agiradalla Penni harhautui hetkeksi tuijottamaan yleisöä, ja yliaikaa saatiin 0,6 sekuntia. Olisin tietty voinut itse pitää paremman kontakin koiraan, ei ehkä olisi harhautunut. Sijoitukset olivat näiltä radoilta 4. ja 5., osallistujia kaikissa viikonlopun kisoissa oli mineissä 18-22 kpl. Hyppärillä tehtiin nolla ihan aikaan ehtien, mutta sitäpä ei kirjattu meidän kisakirjaan, koska viides sija ei oikeuttanut SM-pinneen. Hieman harmitti, mutta mitäpä tuosta, kyllä me niitä hyppynollia ehditään napsia pitkin vuotta.
Penni & Pennin rusutti, taustalla Måttsundsbacken ja käynnissä oleva autobingo (ruotsalainen kansanhuvi?)
Kisaaminen Ruotsissa oli aika samanlaista kuin Suomessakin, järjestelyissä oli pieniä eroja. Koirakkojen tekninen osaaminen oli ihan ok tasolla, mutta monista ohjaajista kyllä huomasi, että eipä heille ollut kukaan huutanut, että ohjaa jalalla, älä käsillä, eikä varsinkaan KATSO KOIRAA! Niin kyllä menivät koirat hukkaan putkien jälkeen, kun ei edes päin vilkaistu. Putkijarruja eivät koirat osanneet, eivätkä ohjaajat muistaneet tehdä. Oli toki taitaviakin ohjaajia, mm. joku mies maajoukkueesta viiden sheltin kanssa. Shelttejä oli paljon, samoin pieniä ja keskikokoisia villakoiria. Radat eivät olleet kovin vaikeita, mutta oli niissä toisaalta putki-kontakti-erotteluja ja muuta pientä puuhaa. Estevälit olivat pääosin pitkiä, tai sitten yhtäkkiä aivan liian lyhyitä (4 m).
Sen minkä viimeinen hotelli hävisi siisteydessä, se voitti näköalassa. Aurinko muuten paistoi vuorokauden ympäri, ei huono lomakeli!
Matkustamisen puolesta homma oli helppoa, meillä oli teltta mukana, ja mies ja lapsi viihtyivät siellä varsin hyvin. Kisapaikan puffetistakin sai oikein lämmintä lounasta edulliseen 50 kr hintaan. Laivassa oli hauskaa kaikilla, lapsi rakastui pallomereen ja mies noutopöydän ribseihin. Luleåssa yövyttiin Scandicissa, jota voin suositella sataprosenttisesti; todella siisti, viihtyisä huone, kerrossänky lapselle, ystävällinen palvelu ja erinomainen, runsas aamiainen. Hintakin kisatarjouksella vain n. 77 e/yö! Viimeinen yö oltiinkin Umeåssa keskustahotelli Comfort Hotel Winnissä, joka ei sitten ollutkaan ihan yhtä puhdas ja viihtyisä, mutta palvelussa tai aamiaisessa ei ollut moittimista. Ajaminen Ruotsissa oli helppoa, tiet olivat hyvät ja ohituskaistoja piisasi. Liikenneympyröissä oli hauskasti lähes aina kaksi kaistaa, mutta siihenhän on täällä Porissa jo päässyt tottumaan.
Kisakoira ottaa rennosti kotimatkalla laivassa, löytyihän sentään aurinkopläntti!
Reissu oli kyllä kaikin puolin antoisa, varmasti lähdetään uudelleenkin ulkomaille kisailemaan. Ruotsi nyt on helppo, kun matka on lyhyt ja kieltäkin osaan. Ilman ruotsintaitoa olisin kyllä ollut hukassa, mitään aikatauluja kun ei kisoille ollut. Ykköset aloittivat aamulla klo 8, ja siitä sitten vaan omalla painolla eteenpäin. Kuulutukset olivat tietenkin ruotsiksi, niitä oli pakko ymmärtää, jos aikoi olla oikealla kentällä oikeaan aikaan.
P.s. Suomessa elää virheellinen käsitys Back on Track -tuotteista ja Ruotsin doping-säännöstöstä. Olen monta kertaa lukenut/kuullut, että Ruotsissa ei BoTteja saisi kisoissa käyttää, koska ne lasketaan siellä dopingiksi. Tämä EI pidä paikaansa ainakaan agilityssä, kävin erikseen kysymässä koetoimitsijalta!
Nyt on Lappeenrannan-turneelta kotiuduttu, ja pyykitkin melkein pesty. Retki oli monella tapaa onnistunut, seura oli mahtavaa, maisemat samoin, ja uusiinkin ihmisiin pääsin tutustumaan. Kisameininki oli Lappeessa rentoa ja mukavaa, metsästyskoiria näkyi radalla enemmän kuin tällä syrjällä Suomea. 9-ryhmän pikkukoirat loistivat poissaolollaan, ja show-kelpieitä näytti olevan poikkeuksellisen paljon.
Meillä oli kolme rataa, joista kaksi tuomaroi Sami Topra, yhden reissukaverimme eli Reetta Pirttikoski.
Pitsin eka rata oli muuten ok, mutta se vähän kyttäili tuomaria, ja oli puomilla hidas. A:lla se häiriintyi tuomarista siinä määrin, että jätti kontaktin ottamatta, siitä 5. Penni teki tällä radalla sen tutun melkein-nollan, eli pomppasi puomin kontaktin. Plaah. Pitsi 5, Penni HYL.
Tokalla radalla Pitsiä haittasi tuomari pujottelussa, mutta ihan hyvääkin pätkää tehtiin. Penni teki nollan, myös puomi oli ok, mutta saatiin yliaikaa 0,17 sekuntia. Kyllä ärsytti! Mutta ei voi mitään, varmistelin vähän liikaa, ja se sitten kostautui näin. Pitsi HYL, Penni ya-nolla.
Hyppärillä ajattelin että nyt vaan mennään eikä meinata, Pitsin hyppärin alku oli upea! Renkaalla varmistelin, ja siksi radan keskiosa oli vähän kökkö, mukaan lukien meikäläisen huonosti ajoitettu takanaleikkaus. Vauhtia Pitsillä oli 4,05 m/s, sijoitus oli 9/28. Pitsille saatiin kuitenkin tästä eka kolmosten nolla kisakirjaan, jee! Penni kulki muuten hyvin, mutta viipyi ekassa putkessa vähän kauan, ja se sekoitti oman ajoitukseni pakkovalssissa. Koira siis hyppäsi kolmoshypyn väärin päin. Testasin kuitenkin itsenäistä rengasta Pennille, ja se onnistui yli odotusten! Eli ihan hyviäkin kohtia oli Pennin hyppärissä. Pitsi nolla, Penni HYL.
Iltaohjelmassa meillä oli ravintolassa käyntiä, juoruilua ja herkuttelua, eipä paljon hauskempaa olisi voinut olla! Ekana yönä tosin tuli hotellissa palohälytys, mutta sen oli kuulemma aiheuttanut joku huoneessaan tupakoinut känniääliö. Hotelli (Scandic Patria) oli muuten oikein koiraystävällinen, huoneessa oli siisti laminaattilattia, ja sieltä pääsi suoraan omasta ovesta hotellin sisäpihalle pikapisulle. Pinserit antaa 4/5, oli tullut 5, jos sen sisäpihalla asuneen oravan olisi saanut syödä...
Tästäkö pääsee sänkyyn? Ai eikö?
Aurinko lämmitti palvojiaan
Design-huonekalut haltuun hotellilla!
Kisahalli: sopivan kokoinen ja valoisa.
Syntisen hyvä suklaakakku, tätä edeltänyt sisäfile ei ehtinyt kameraa nähdä...
Kumpikin koira on nyt viimeistelytreenannut viikonlopun kisareissua varten, kumpikin itselleen sopivalla tavalla.
Penni kävi sunnuntaina tekemässä kontaktitreenin seuran treeneissä. Se oli innokas ja tehokas, ja toimi pääasiassa hyvin. Saa nähdä miten sen kanssa käy lauantaina!
Pitsillä oli tänään Reetan treenit, ja kylläpäs olikin kivaa. Sitä sai ohjata rohkeasti ja ennakoiden, ja se teki töitä tosi näppärästi. Olen koko ajan pitänyt mielessä ne Teemu Linnan sanat sieltä joulukuun koulutuksesta, ei sitä koiraa tarvitse vahtia, anna sen mennä! Voi kunpa vaan uskaltaisin kisatilanteessakin antaa sen mennä, etenkin jos sille sattuu tosi vauhdikas ja sujuva päivä lauantaina.
Perjantaina siis suunnataan töiden jälkeen Lappeenrantaan, lauantaina kumpikin koira kisaa kolme rataa, ja sunnuntaina ollaan ihan turistina vaan. Yöpyminen tapahtuu jossakin hotellissa, ja iltaohjelmaakin on jo suunniteltu. Kiva pieni irtiotto arjesta!
