SM-kisakrapulaa

Jopas oli mahtava SM-kisareissu! Lahden kylänraitti nyt ei ehkä kauneudellaan sykähdyttänyt, mutta retki oli onnistunut ja tunnelma mahtava. Tavoitteet eivät aivan täyttyneet, mutta jälleen ainakin meikäläisen valtasi onni siitä, että yleensäkin saatiin olla mukana. Paikalla oli niin paljon niin taitavia koiria ja ohjaajia, että oli kunnia saada juosta omatkin ratansa siellä muiden seassa.

Perjantaina tsekattiin kisapaikka, ja sää oli kaunis. Hotelli löytyi, ruokapaikkakin melkein, ja tunnelma oli odottava.

Perjantaina sää oli aurinkoinen, ja nurmivallin päältä oli kiva seurata kisoja.

Lauantaina sää oli aamusta iltaan kammottava. Vettä tuli välillä paljon, välillä vähän, välillä vaakasuoraan ja milloin mistäkin suunnasta. Kuivat vaatteet loppuivat jo puolilta päivin, ja märissä sitten kykittiin iltaan saakka.

Ilma oli kuin morsian.

 Pennikin siis joutui juoksemaan joukkueratansa vesisateessa, yäk! Vettä tuli ja tuuli piiskasi sitä poikittain päin naamaa, mutta radalle mentiin. Lähtökarsinassa Penni katsoi sen näköisenä, että nyt et akka ole ihan tosissas, mutta kyllä se sinne radalle kuitenkin lähti. Rata ei ollut kovin vaikea, siinä oli yksi helppo putki-puomi-erottelu, välistävedon paikka ja keinu hankalasti aitaa kohti.

Pennin vauhti oli vähän puolivillainen, mutta se teki kaiken kiltisti ja kuuliaisesti sateesta huolimatta. Uskalsin itse ohjata aika rohkeastikin, siis selvää parannusta viime vuoteen, kun meinasin kuolla hengästyksestä ja paniikista jo radan puolivälissä. Märältä keinulta Pemu kuitenkin liukastui alas, luulin itse, että vain yksi tassu oli koskettanut maata, mutta livestreamilta kyllä näkyi, että koko koira käväisi pienen hetken verran kanveesissa. Vitonenhan siitä napsahti, sinänsä harmi, kun oli ihan puhdas vahinko tuo liukastuminen. No, mitäpä pienistä, joukkueemme yhteistulos oli muutenkin jossain 20 virhepisteen huonommalla puolella, ja sijoituksemme n.70:stä minijoukkueesta 40.

Seurasimme joukkuefinaalit loppuun huonosta säästä huolimatta, ja olihan se jännää! Iltaa vietettiin hotellin ravintolassa mainiossa seurueessa, elämä kyllä piteni taas nauramisen myötä muutaman kuukauden edestä!

Sunnuntaina luovutimme huoneen vasta puolilta päivin, meidän rataantutustuminenkin alkoi vasta klo 14:30. Tällä kertaa tuomarina oli Lee Gibson, kisojen ulkomainen tuomarivieras, jolla näköjään mielikuvitusta ratojen suhteen piisasi. Minien karsintaradan alussa oli takaakiertohyppy noin metrin päässä suoran putken suusta, ja pujottelu mutkaputken "selkäpuolta" päin puolen metrin etäisyydellä. Pohdin pitkään aloitusta, ja päädyin runnomaan siihen pakkovalssin. Penni olisi varmaankin odottanut käskystä, mutta vauhti olisi tipahtanut välittömästi, joten sitä vaihtoehtoa en halunnut valita. Alku ei mennyt suunnitelman mukaan, käännyin hiukan liian aikaisin ja työnsin koiran hypyn väärälle puolelle. Hups. Hyl. Noh, mitäs pienistä, keppivirhettä lukuun ottamatta mentiinkin vauhdilla loppuun, radan puolivälissä oli oikein kivaakin pätkää.

Tiukka keskittyminen päällänsä oikeanpuolimmaisessa lähtökarsinassa. Viimeisessä karsinassa Penni huusi kuin syötävä, koska joku muu oli pääsemässä HÄNEN radalleen ensin.

Omien ratojen jälkeen katsottiin maksien hui niin hirveän jännä finaali, sekä minien finaali. Sitten köröteltiin kotiin aika puhkiväsyneinä, ja painuttiin pehkuihin.

Koirat pärjäsivät koko viikonlopun hyvin, eikä Penni ollut lainkaan väsynyt Ruotsin-reissusta. Pitsikin oli mukana turistina. Hotellissa meillä oli kolmaskin koira omistajineen huonekamuna, eikä tästäkään aiheutunut mitään ongelmia. Ruokinnat ja uloslähdöt hoidettiin kivasti vuorosysteemillä, eikä kahnauksia tullut.

Kisakuume kyllä kasvoi entisestään, voi miten ihanaa on kisata omalla koiralla, johon voi luottaa ja jonka kanssa voi painella menemään niin että hippulat vinkuu! Nopeita me ei edelleenkään olla, eikä meistä sellaisia tule, mutta kyllä me siistiä rataa osataan tehdä tarpeen vaatiessa. Osasin sentään tehdä enimmäkseen järkevät ohjaussuunnitelmat ja toteuttaakin ne muuttamatta suunnitelmaa, kuten Ruotsissa tein. Opin siis kerrasta!

Kesän jatkosuunnitelmat ovat vähän avoinna nyt, luulen että nyt pinsut lomailevat muutaman viikon, ja Penni palaa kisakentille agipitsiä varten heinäkuussa. Elokuu me ehkäpä treenaillaan, ja syyskuussa sitten hallikauden alkaessa ryhdytään taas tositoimiin, tänä vuonna kahdella koiralla.