perjantai 30. maaliskuuta 2012

Kaksi koiraa ja ranta

Joskus käy niin mainio tuuri, että pääsee Yyterin koirarannalle aamutuimaan eikä koko valtavalla rannalla ole ketään muita. Keli oli vähän kolea, nollan tuntumassa, ja menomatkalla satoi lunta oikein kunnolla! Lisäksi nähtiin lähes 50 linnun parvi joutsenia 8-tien varressa.

Kauniit korvat x 2

Posetus 12 viikkoa, harmi kun on pusakka päällä

Hepulointia ja hyökkäyksiä
Pieni koira, suuri ranta, eikä ketään muita. Taustalla Yyterin golf-ravintola.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Villipinseripäivä

Tänään olivat pinserit sangen vilkkaalla tuulella, liekö syynä pikkuhiljaa nurkkiin hiipivä kevät vai mikä, en tiedä, mutta mukavaa oli kummallakin.

Penni pääsi aamulla agihallille mamman kanssa ihan kahdestaan. Aloitin taas turkislelun kanssa, ihan vaan putkia ja muuta simppeliä, tällä kertaa vetäen lelua n. 120 cm pitkässä narussa hallin lattiaa pitkin. Koirahan sekosi siitä ihan täysin! Maantasalla vilistävä valkoinen turkistuppo olikin hienointa ikinä, ja Penni palkkautui jopa pujottelun jälkeen erittäin riehakkaasti tällä "uudella," saalisviettiä kutkuttavalla lelulla! Ideaa pitää selvästi jatkojalostaa ja kokeilla toistekin, niin hirveällä hingulla se iski kiinni leluun.

Kun pahin into oli purettu, kertailtiin myös keinua ja A:ta. Namit olivat tarkoitukseen vähän huonoja, siis liian kovia, mutta hyvinhän tuo muisti miten A:lle pysähdytään. Seuraavalla kerralla pitää ottaa jotain lenkkimakkarasiivuja, jotka pysyisivät keinun pinnalla liikkeestä huolimatta, jospa saisi harjoiteltua sitä, että itse irtoaa keinusta vaikka sivulle/edelle, ja koira suorittaisi keinun kuitenkin korrektisti loppuun?

Olen yrittänyt miettiä niitä juttuja, joiden kohdalla kisoissa olen ajatellut että ei Penni tuota osaa, enkä tuota voi tehdä kun Penni ei tee noin, ja nyt sitten harjoitella näitä asioita tai ainakin opettaa niitä koiralle. Vastaan vaan tulee oma liikuntarajoitteisuus, joka onneksi on vain väliaikaista.

Päivällä siivottiin takapihaa ja terassia, kuka kumma onkaan käynyt sontimassa ainakin 150 kakkakasaa meidän takapihalle talven aikana? No, onneksi on hieno, pinkki lasten lumilapio joka saatiin ilmaiseksi ICCOsta. Kyseinen liikehän sponsoroi Team Pöystille syystalvella agikisoihin lippikset ja kaulahuivitkin, joita ainakin kennelpoika käytti uskollisesti koko reissun.

Koirat tietenkin osallistuivat siivoukseen juoksemalla, painimalla ja metelöimällä. Olivat siis kovasti hyödyksi, kuten aina.

Illalla oli Pitsin pentukurssin neljäs kokoontumiskerta. Kertasimme vanhoja juttuja, jotka eivät nyt ihan täysin meiltä sujuneet, ja opettelimme seuraamisen alkeita. Seuraamisharjoitus (tuplakahdeksikko namit nenän edessä) sujui Pitsiltä yllättävän hienosti, muutenhan se tahtoo nameista innostua välillä vähän liikaakin. Tällä kertaa namina oli ihan vaan nappuloita. Perusasentoa ja odota-käskyä täytyisi harjoitella enemmän, olenkin odottamisen ja vapauttamisen ottanut nyt osaksi ruokintarutiinia.

Aiemmin Pitsi on ollut kurssilla usein hieman vaisu, mutta tänään, juuri 12-viikkoissynttärien kunniaksi, se olikin aivan villi ja lähinnä haukkui muille osallistujille, kun kouluttajamme yritti meitä opastaa. Pitsi onnistuikin villitsemään myös toy-villakoira Brunon, joka sekin hepuloi ja haukahteli innoissaan. Innokkuuden puutteesta ei Pitsiä voi kyllä syyttää, onneksi se jaksaa riemastua myös itse "työnteosta," kuten pitääkin.

Pitsi tutustuu agiesteisiin.

12 viikkoa on pennulle henkinen rajapyykki, nyt se ei enää ole pikkuvauva vaan ihan oikea koiranpentu. Agihallilla tänään Pennin kanssa tajusin, miten monia asioita sekin nyt lähes 3-vuotiaana osaa. Montakohan tuntia työtä on tarvittu, että tähän on päästy? Penni kuitenkin pystyy suorittamaan agiesteradan kisatilanteessa melkoisen häiriön alla, tai esiintymään 25 muun kääpiöpinserinartun kanssa samassa näyttelykehässä aivan edukseen. Montako tuntia Pitsin kanssa tarvitaan, ennen kuin päästään samaan? No, ilmeisesti ainakin jotain olen osannut tehdä oikein, toivottavasti ekasta koirasta on opittu jotain ja tämän tokan kanssa tehdään sitten edes vähän erilaisia virheitä.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Agia ja oivalluksia

Tiistaina oli Anden vuoro ohjata Penniä agihallilla, joten sinne suunnattiin iltatreenien sijasta jo päivällä. Ratana oli viikonloppuinen Oreniuksen koulutusrata, mutta vaikeustason ollessa hieman liian korkea suunnittelin koirakolle kaksi kuuden esteen pätkää, jotka saattoi suorittaa yksittäin tai peräkkäin. Penni oli aksailusta tietysti valtavan innoissaan, ja olisi kyllä edennyt vieläkin lujempaa, jos vaan ohjaaja olisi edennyt etuperin, eikä osittain takaperin. Lähtötilanteessa olin sekä koirasta että ohjaajasta oikein ylpeä, Penni odotti todella kuuliaisesti lupaa, ja Andekin ymmärsi vihdoin olla hätäilemättä liikoja. Tänään sai Andekin ekaa kertaa ohjata koiran kepeille, ja hyvinhän se toimi, kun vaan ohjasi oikein. Penni pyrkii helposti toiseen tai kolmanteen väliin, jos käsky on myöhässä. Kokonaisuudessaan parivaljakko suoriutui vallan mainiosti "treenistä", ainakin ohjaaja hengästyi kovasti.

Ennen Anden ja Pennin rataharjoitusta leikin Pennin kanssa turkislelulla, ja sainkin sen innostumaan oikein todenteolla. Palkkasin sen lelulla parista putkesta, ja kokeilin sitten pujotteluakin kertaalleen; viimeisen kepin jälkeen koira iski rähinällä hampaat kiinni leluun ja retuutti sitä innoissaan! Jotain edistystä, siis. Edelleen se kyllä vaatii sen retuutuksen myös lelun toisesta päästä, lelun heittäminen koiran edelle ei kyllä varmaan onnistuisi, enkä sitten viitsinyt toista kertaa kokeillakaan, ettei innostus tipahda nollille.

Keskiviikkonapäivällä käytiin pinsureiden & Chicon kanssa Kirjurissa, ja sitten illemmalla tulessa oli Pitsi, jolla oli siis pentukurssin kolmas tapaamiskerta. Ensin sosiaalistuimme ja harjoittelimme hihnakäytöstä kurssipaikan eli Tassucatin edustalla ulkona, ja tarkoituksena oli opettaa pentuja olemaan vetämättä. Pitsi nyt ei vetänyt, mutta muuten sillä riitti kyllä ihmeteltävää Porin keskustassa kello viiden ruuhkassa. Alkuun sitä jännitti, mutta pikkuhiljaa se reipastui ja nuuskutteli innoissaan ympäristöään. Sisätiloissa harjoittelimme tutuksi tullutta perusasentoa, sekä uutuutena koiran "pyörittämistä" paikallaan ympäri molempiin suuntiin, sekä peruutusta. Näitä pitää kuulemma harrastaa, että pennulle kehittyy hyvä koordinaatio ja että lihakset pysyvät vetreinä.

Maahanmenon suhteen tapahtui tällä kertaa Suuri Oivallus, suorastaan pieni lamppu syttyi Pitsipinserin pään päällä! En oikein saanut aiemmin Pitsiä hoksaamaan jutun jujua, joten yritin vähän erilaista lähestymistapaa; laitoin oman kämmenen maata vasten, makupalan sen alle, ja siirtelin kättä maata pitkin niin, että pentu alkoi leikkiä sen kanssa. Ennen pitkää se tietenkin meni maahan, kuten nyt leikkivä koiranpentu yleensä tekee, ja pääsinkin naksuttamaan sen juuri oikealla hetkellä! Pitsi hokasasi heti, että juu, tätä tässä haettiin, mutta ajatteli höppänä tietenkin, että maahanmenoa edeltänyt hyppypomppuripaska kuului asiaan. Se siis pomppii ensin käden ympärillä pari kertaa tasajalkaa, hyppää ilmaan ja rysähtää siitä mahalleen lattialle. Tyylinsä kullakin, eipä kai tuo niin vaarallista ole, vaikka parin pompun kautta maahan mennäänkin.

Pöytätreenit jatkuvat, harmiksemme nettikaupasta tilattu näyttelytalutin olikin ihan valtavan kokoinen, ei sellaista voi näin pienelle koiralle laittaa. Pitää siis vaihtaa tai palauttaa se, vaikka eipä tuo Pennin vanhakaan nyt mikään huono ole. Nettikaupan lähetyksessä saapui kuitenkin myös XS-kokoinen kongi, jota Pitsi on kyllä kalvanut jo ihan ilman täytettäkin antaumuksella.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Sosiaalistumista ja sisäsiisteyttä

Pitsi on lähipäivinä keskittynyt sosiaalistumaan ja sisäsiistiytymään. Ensinmainittua harrastettiin perjantaina Sunniemessä ihanien kultaisten johdolla. Kultainennoutaja ei sinänsä ole suuri koira, mutta kyllä se parikiloiseen Pitsiin verrattuna on sen verran kookas, että ensikohtaaminen suoritettiin astetta vilkkaammat noutajat kytkettyinä. Pitsi ei tapansa mukaan pelännyt laisinkaan, vaan oli äärettömän iloinen uusista, blondeista ystävistään. Ystävät saatettiin melko nopeasti päästää irti taluttimistaan, ja lopputuloksena oli keittiön lattialla makaava Heta, jonka päällä Pitsi kiipeili innostuneena. Noutajanvalloitus ja olohuoneralli sujuivat siis odotetulla tavoin.

Pitsi on käynyt myös pieniä kävelylenkkejä kodin lähellä ilman Pennin henkistä tukea (sekä tietysti Pennin kanssakin aina välillä), ja pääasiassa pikkulenkit ovat sujuneet hyvin. Tänään Pitsiä pelottivat pihalla sählyä pelaavat pojat, ja niitä sitten ihmeteltiinkin jonkin aikaa. Nyt sujui hihnassa kulkeminen jo aiempaa paremmin, liekö pentu ollut autossa nukuttujen puolen tunnin torkkujen jälkeen vaan sopivassa mielentilassa moiseen.

Sisäsiiteystouhut ovat alusta asti sujuneet sangen lupaavasti Pitsin kanssa; sehän osasi jo meille tullessaan mennä 90% sanomalehdelle asioimaan, huteja ei paljoa satu, ellei ole aivan mahdoton villitys päällä, eikä lehdelle siis siksi oikein ehdi. Ulos asioimisen kanssa en ekalla viikolla pitänyt kiirettä, silloin oli kovasti pakkastakin, ja aiemmasta kokemuksesta tiedän, että väkisin ulkona tönöttämiselle kannattaa kehitellä jokin vaihtoehto, jos se vain suinkin on mahdollista. Meillä vaihtoehdon tarjoaa kätevä asumismuoto, nimittäin takaovesta pentu on helppo tuupata ulos aina, kun se lähestyy takaoven eteen aseteltuja sanomalehtiä pissimisaikeissa. Naksuttimen avulla opetin pennulle, että ulos pissiminen on sitten muuten parasta maailmassa, ja nythän se siis yrittää parhaansa mukaan pissata joka kerta kun sen pihalle vie. Se on pari kertaa jopa yrittänyt huijata, ja siis pelkästään kyykistynyt odottamaan naksausta ja namia ulkona. Näinhän Pennikin pienenä teki, sillä tosin käytössä olivat vain namit. Naksun etu tässä onkin se, että itse ei tarvitse änkeä sinne pihan perimpään nurkkaan lumihangen ja kakkapökäleiden (kuka nekin siivoaisi?) keskelle namittamaan pentua, kun voi vaan tyylikkäästi terassilta naksauttaa, pentu yhdistää sen pissaamiseen ja tulee itse hakemaan naminsa naksuttelijalta.

Valppaat vahdit aurinkokylvyssä

Ulkona käymiseen on saatu kiva rytmi, aina ruuan, unen ja leikin jälkeen, aina kun tulen kotiin, jne. Siis tietyissä kohtaa päivärytmiä pentu tietää, että nyt kuuluisi mennä ulos asioimaan, oli hätä tai ei. Ei se siinä kohtaa maata kaada, vaikkei se juuri silloin pissaisikaan, helppo se sitten työntää ovesta ulos hädän yllättäessä. Hommaa toki helpottaa se, että olen pääasiassa kotona, ja välillä joudun keksimään tikusta asiaa, että saan jonkinlaisia yksinoloharjoituksia pikkukiitiäiselle.

Penni on saanut tyytyväisenä tehdä pitkiä, tai ainakin pitkähköjä, aurinkoisia lenkkejä ilman Pitsiä. Se on muuten käyttäytynyt ihan normaalisti, mutta osaa kyllä käyttää hyväkseen tilanteet, joissa Pitsi vaatii enemmän huomiota; esim. autosta poistumisen käytössäännöt meinasivat ihan kokonaan unohtua Pitsin saavuttua, kun ei Pitsikään niitä tietenkään sisäsyntyisesti voinut osata. Pennin kauhuksi samaa, kärsivällistä käytöstä vaaditaan nyt kummaltakin, siis ensin istutaan, sitten panta kaulaan, ja pois ei tulla ilman lupaa. Luvan saa, kun odottaa sitä hiljaa ja paikoillaan, istuma-asennossa. Tässä on kyllä Pitsin kohdalla tapahtunut mallioppimista, sehän ei siis vielä osaa istua käskystä, mutta kummasti istahtaa samalla kuin Pennikin. Takapihalla puolestaan Pennin naapureiden räksytystaipumus meinasi lähteä lapasesta Pitsin tultua, mutta suojakeli tarjosi mainion mahdollisuuden kurinpalautukseen. Kylkeen kevyesti lasahtava lumipallo muistuttaa kyllä käytössäännöistä, eikä mikään ole kamalampaa kuin se, että joutuu itse sisälle pennun jäädessä vielä ulkoilemaan. Kannattaa siis käyttäytyä nätisti, jos meinaa nauttia aurinkoisista hangista! Tänään juotiin ekat kahvit terassilla, ja Pennikin löysi mustaherukkapensaaseen kesällä kadottamansa tennispallon. Pitsi puolestaan löysi kukkapenkin, ja olikin harvinaisen multainen kyseisen tutkimusretken jälkeen.

Niin kenen tennispallo?

torstai 15. maaliskuuta 2012

Pitsi goes to town

Tänään jätin lenkkeilyvuoron suosiolla miehelle ja lähdin Pitsin kanssa pikaisesti käymään kaupungissa. Suunnitelmissa oli katsella maailman menoa ja poiketa jälleen Vyömestassa rapsuteltavana, ja suunnitelmassa pysyttiin, kuten pitikin.

Aloitimme reissun istuskelemalla Eetunaukiolla, mutta tylsäksihän se pian kävi Pitsille, joten siitä piti sitten tepastella huima 50 m matka Teljäntorille. Matkalla tutustuttiin pariin pikkupoikaan (ikää n. 3 ja 5 v) jotka innostuivat syöttämään Pitsille makupaloja niin ettei meinattu lainkaan päästä matkaa jatkamaan! Pitsi nautti tilanteesta täysin siemauksin ja oli oikein mielissään saamastaan huomiosta. :)

Vyömestassa Jane ei ollutkaan hommissa, vaan kotona valvomassa oman koiransa synnytystä. Saa nähdä, pääseekö Pitsi kenties niitä pentuja sitten leikittämään, kun ovat riittävän isoja siihen! Vyömestan toinen täti oli kuitenkin Pitsin mielestä aika ihana, taas sai namia kauheasti. Tätiä enemmän melkein kiinnostivat lattialla laatikossa olleet "turkishännät", Pitsin ja minun mielestä ne sopivat huomattavasti paremmin koirien leluiksi kuin asusteiksi, ellei sitten olla Dingon keikalla tai muuten ysärimeiningeissä.

Matkalla autolle pysähdyttiin vielä kerran, kun jälleen pieni lapsi (haalarin väristä päätellen tyttö) halusi silittää Pitsiä. Tässä vaiheessa pentu alkoi olla jo vähän väsy, mutta kävi reippaasti silitettävänä ja syömässä herkkuja. Voiko ihanampaa reissua olla, kuin sellainen, missä saa vain syödä herkkuja?

Aika hyvin Pitsi kyllä pärjäsi, täytyy vaan pitää reissut lyhyinä, ettei väsy iske, eikä pidä päästää sitä heti syliin kun vähän pelottaa. Vähän sitä alkoi ihmisvilinä jännittää loppuvaiheessa, seuraavalla kerralla voisi mennä vähän päivemmällä, ettei ole ihan niin vilkasta. Autossa matkustus sujuu tosi hienosti edelleen, ei vikinöitä eikä mitään, pentu meneekin autoon mielellään. Välillä tuntuu haastavalta miettiä ja suunnitella pennun sosiaalistamista yksinään, niin paljon helpompaa olisi aina viedä se uusiin tilanteisiin Pennin kanssa. Pitsi ei myöskään ole ihan niin luonnottoman peloton kuin Penni oli pienenä, mutta toisaalta se on niin paljon enemmän kiinnostunut ihmisistä kuin Pemu aikoinaan, etten olisi asiasta lainkaan huolissani. Pitsi vain tykkää ensin vähän katsella asioita ja sitten vasta mennä tutkimaan, kuten pitääkin. Ihmiset ovat Pitsin mielestä jotenkin turvallisempia silloin, kun ne tulevat meille, kuin silloin, kun niitä kohtaa kodin ulkopuolella. Sinänsä ihan fiksusti ajateltu, ei meille ihan ketä vaan kylään päästetäkään! ;)

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Tasapuolista harrastelua

Lähipäivinä on kumpikin pikkupinsuri päässyt puuhailemaan omia juttujaan, sekä yhdessä, että erikseen. 

Tiistaina oli Pennin agitreenipäivä, ja tällä kertaa yritettiin saada Penneliä innostumaan lelusta. Lelupalkkaus olisi tietenkin helpompaa ja vaivattomampaa kuin ikuinen namittelu, ja sillä saisi ehkä vauhtia lisää tiettyihin estesuorituksiin, kuten pujotteluun. Ongelmana on kuitenkin Pennillä ollut se, että lelut kiinnostavat vain kotona, ei treeneissä. Koira on niin tottunut saamaan makupaloja, että se osaa odottaa niitä, eikä aina edes vilkaise leluun päin.

Penni leikki turkislelulla oikein innokkaasti, ja oli ihan tyytyväinen kun lähetin sen putkeen ja palkkasin sieltä tullessa lelulla. Kouluttajan kanssa se ei kuitenkaan suostunut leikkimään, eikä "vaativamman tehtävän" (pujottelun) jälkeen sitten kiinnostunut lelusta enää lainkaan, vaikka olisin itse yrittänyt leikittää. Muutenkin se yleensä kyllästyy leluihin melkoisen nopeasti treenitilanteessa. Nyt pitäisi sitten koittaa vaihdella leluja, ja leikkiä kotona enemmän; koiralle ei saa antaa nameja, jos on päättänyt sen lelulla palkata. Helposti sitä vaan tekisi mieli antaa ne namit, kun toinen vaan tuijottaa heiluvasta lelusta huolimatta, eikä vaikuta kovin tyytyväiseltä. Uskon kuitenkin, että lelupalkan opettaminen kannattaa, sitten kun joskus taas pystyn kunnolla juoksemaan, voi lelun avulla saada vähän sitä pinserin saalisviettiä kanavoitua tuohon agihommaankin. Agitouhujen lisäksi Penni on päässyt nauttimaan ihanista aurinkolaikuista milloin missäkin päin asuntoa.


Pitsi sai eilen vähän vetää lonkkaa ja lähinnä leikkiä, tänään sillä onkin sitten ollut hommaa. Päivällä otettiin poseerauskuva 10-viikkoissynttärien kunniaksi, ja lähetettiin se sähköpostissa kasvattajalle. Pitsi saikin ekaa kertaa näyttelytaluttimen kaulaansa, ja seisoi paikoitellen jo aika hyvin. 

Kaikki kuvat eivät kuitenkaan olleet ihan näin tyylikkäitä, pikkuvipperä ei vielä ihan aina malta pysyä paikoillaan, tai edes seistä; kuvia otettiin yhteensä sarjakuvauksella lähemmäs 80 kpl, ja otoksia oli kyllä kortilla monenlaisia.
Malttia ja monia muita hyödyllisiä asioita opeteltiin tänään pentukurssilla. Katsekontaktiharjoitukset sujuivat hienosti, onhan niitä tehty kotonakin lähes päivittäin päiväruokinnan yhteydessä. Istuminen toimii jotenkuten, maahanmenoa tehtiin tänään ensimmäistä kertaa. Unohdin harmillisesti naksuttimen kotiin, mutta saimme hyvän vinkin opetteluun; maassa kun kerran istuttiin, oli koira helppo "vetää" namilla oman jalan, vaikkapa polvitaipeen, alta, niin että se joutuu menemään maate mahtuakseen siitä. Pitsi innostuu makupaloista kovasti, ja taidankin ensiviikolla ottaa vähemmän hyviä nameja, nämä sydänherkut kun tuntuvat innostavan pentua jopa hiukan liikaa. Voihan niitä silti pitää mukana ja käyttää vaikkapa luoksetulossa ekstrahyvänä namina. Luoksetulo sujui hirmuhienosti tänään, eikä perusasentokaan ollut ihan toivoton. Se olikin aikoinaan hirveän hankala opettaa Pennille, ehkä Pitsin kanssa voisi kokeilla kepin kiertämistä apuna, jos homma osoittautuu taas hankalaksi. Seinän vierellä voin yrittää parantaa asentoa, mutta en halua siinä perusasentoa opettaa, jotenkin luulisin että kokonainen seinä on vaikeampi häivyttää kuin harjanvarsi. Joka tapauksessa pennun kanssa puuhailu oli taas hauskaa ja virkistävää, vaikka kurssipaikalle lähtiessä taidettiin olla vähän unisia Pitsin kanssa kumpikin.

Perjantaina Pitsi pääseekin uuteen paikkaan sosiaalistumaan, nimittäin rautatieasemalle. Täytyy yrittää viedä sitä nyt yksin kaupungille, että se pääsee vielä enemmän katselemaan maailmaa ja ihmisvilinää yksinään, Pennin vanavedessähän se nyt menisi ihan mihin tahansa.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Aurinkoa Yyterissä maaliskuussa

Eilen lenkkeiltiin Yyterissä koirarannalla, pinsurit saivat viilettää vapaana sydämensä kyllyydestä. Pienempi ei vielä pahemmin viiletä, vaan pysyttelee enimmäkseen ihmisten jalkojen lähellä, mutta saipahan liikuntaa sekin. Sää oli mitä parhain, lämmintä nelisen astetta varjossa ja mahtava, kirkas auringonpaiste!



Tällä reissulla saatiin koirista ensimmäinen yhteiskuvakin, kun kerran riitti valoa ja sattuivat pysymään paikoillaan hihnassa.

Yyterissä 11.3.2012, Pitsi 9½ viikkoa

 Sunnuntai-illalle osui myös yli odotusten onnistunut kynsienleikkaussessio, Pitsi ei pistänyt ollenkaan hanttiin vaan napitti ihan kiltisti leikkaajaa silmiin koko operaation ajan! Joko se on todella viisas, tai sitten se hautoo jotain suurempaa suunnitelmaa tulevaisuuden varalle...

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Pitsin pöytätreenit & sapuska-asiaa

Pitsi aloitti sunnuntaiaamun tapansa mukaan olemalla huomattavasti pirteämpi kuin kukaan muu osoitteessamme, joten otin sen pariksi hetkeksi keittiön pöydälle harjoittelemaan seisomista. Projekti on nyt siinä vaiheessa, että pentu ymmärtää, että haluan sen seisovan paikoillaan, ja mieluiten katsovan sormen osoittamaan suuntaan. Muita vaatimuksia Pitsille ei tilanteessa olekaan vielä asetettu, ja näistä se tuntui suoriutuvan hyvin tänään; viimekertainen namin perässä hyöriminen jäi vähemmälle, nyt se tarjosi katsekontaktia melko useasti, kun sitähän tässä on lähipäivinä paljon tehty. Naksutin on kyllä kullanarvoinen apu, muuten en ikinä ehtisi palkata tätä pikku tättähäärää oikeasta katseen suunnasta! Paikoillaan se seisoo nyt parhaimmillaan n. 3 sekuntia, joka on kuitenkin koiran ajassa 21 sekuntia, ja kääpiöpinserin ajassa vähintään vartti.

Kun paikoillaan seisominen ja oikeaan suuntaan katsominen ovat Pitsille ihan itsestäänselvyyksiä, lisään harjoituksiin pannan ja taluttimen, niin että se oppii nojaamaan eteen seisoessaan. Tästä jatketaan kosketteluharjoituksiin (joihin muuten tarvitsisin kolmannen käden, tai sitten naksuttimen jota ihminen voi käyttää suullaan?!) ja sitten hampaiden katsomiseen. Pitsin hampaita ollaan kyllä nähty milloin kenenkin varpaassa, mutta ihan oikeaa hampaiden katsomista on tehty vasta ohimennen mukavien hellittelyhetkien lomassa.

Pennikin on nyt vanhoilla päivillään päättänyt ruveta pennuksi taas, hänkin haluaa pöytätreeniä! Nytkin se ihan väkisi kiipesi syliin, että mää kans tahdon, nosta mut pöydälle! Pitäähän se tietenkin sitten myös treenata, ettei reppanalle tule hylätty olo. Eipä siinä tosin hirveästi treenaamista ole, kokenut mätsärikonkari kyllä pönöttää paikoillaan ihan tyytyväisenä.

Eilen täydensin koirien kuivaruokavarastot, eihän se sitten vaatinut käyntejä kuin kahdessa vierekkäisessä alan liikkeessä. Pennin Belcando Finest Croc -säkki ostettiin Faunattaresta, Pitsin Royal Canin Mini Junior puolestaan viereisestä Mustista ja Mirristä. Kamalaahan se olisi, jos kumpaakin saisi samasta kaupasta. Onneksi kuitenkin Pitsin safkat olivat ilmaiset, käytin nimittäin Pennin kisoissa voittamia lahjakortteja.Vielä pitäisi käydä Iccossa tai Prismassa tai Reikossa tai jossain hakemassa NEUta, hohhoijaa.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Uusi koira, uusi blogi

Tervetuloa Pennin & Pitsin uudenkarhean blogin lukijakuntaan!

Koiramäärän kasvaessa yhdellä päätin perustaa uuden blogin, jossa seurataan siis säännöllisen epäsäännöllisesti sekä Pennin että Pitsin edesottamuksia.

Pennin kohdalla pyrin blogissa pitämään kirjaa agilityharrastuksen edistymisestä sekä harjoituksissa kohdatuista onnistumisista ja haasteista. Molempia on saatu ainakin tähän mennessä kokea, ja samaa, pinserimäisen pinkeää rataa saamme toivottavasti jatkaa tulevaisuudessakin. Blogi toimikoon harjoitus- ja kisapäiväkirjana, jota selaamalla voin ehkä jopa oppia jotain touhuistamme.

Pitsillä ikää on vasta 9½ viikkoa, joten sen kohdalla täytyy pitäytyä näissä ei-kilpailullisissa saavutuksissa ja tavoitteissa, kuten pöytätreenissä, sisäsiisteydessä ja yleisessä koiraksi kasvamisessa. Naksutin on jo Pitsille tuttu, ja Koirakoulu Hirveen Harmikoiran pentukurssillakin on jo ehditty käydä yhden kerran, joten pikkupinserin opintie on mukavasti alullaan. Pitsin sopeutuminen meille on käynyt yllättävän helposti, ja Pennikin on ottanut sen vastaan varsin hyvin; painiminen, pusuttelu ja päiväunet hoituvat heiltä yhteistuumin.