sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Pitsin pöytätreenit & sapuska-asiaa

Pitsi aloitti sunnuntaiaamun tapansa mukaan olemalla huomattavasti pirteämpi kuin kukaan muu osoitteessamme, joten otin sen pariksi hetkeksi keittiön pöydälle harjoittelemaan seisomista. Projekti on nyt siinä vaiheessa, että pentu ymmärtää, että haluan sen seisovan paikoillaan, ja mieluiten katsovan sormen osoittamaan suuntaan. Muita vaatimuksia Pitsille ei tilanteessa olekaan vielä asetettu, ja näistä se tuntui suoriutuvan hyvin tänään; viimekertainen namin perässä hyöriminen jäi vähemmälle, nyt se tarjosi katsekontaktia melko useasti, kun sitähän tässä on lähipäivinä paljon tehty. Naksutin on kyllä kullanarvoinen apu, muuten en ikinä ehtisi palkata tätä pikku tättähäärää oikeasta katseen suunnasta! Paikoillaan se seisoo nyt parhaimmillaan n. 3 sekuntia, joka on kuitenkin koiran ajassa 21 sekuntia, ja kääpiöpinserin ajassa vähintään vartti.

Kun paikoillaan seisominen ja oikeaan suuntaan katsominen ovat Pitsille ihan itsestäänselvyyksiä, lisään harjoituksiin pannan ja taluttimen, niin että se oppii nojaamaan eteen seisoessaan. Tästä jatketaan kosketteluharjoituksiin (joihin muuten tarvitsisin kolmannen käden, tai sitten naksuttimen jota ihminen voi käyttää suullaan?!) ja sitten hampaiden katsomiseen. Pitsin hampaita ollaan kyllä nähty milloin kenenkin varpaassa, mutta ihan oikeaa hampaiden katsomista on tehty vasta ohimennen mukavien hellittelyhetkien lomassa.

Pennikin on nyt vanhoilla päivillään päättänyt ruveta pennuksi taas, hänkin haluaa pöytätreeniä! Nytkin se ihan väkisi kiipesi syliin, että mää kans tahdon, nosta mut pöydälle! Pitäähän se tietenkin sitten myös treenata, ettei reppanalle tule hylätty olo. Eipä siinä tosin hirveästi treenaamista ole, kokenut mätsärikonkari kyllä pönöttää paikoillaan ihan tyytyväisenä.

Eilen täydensin koirien kuivaruokavarastot, eihän se sitten vaatinut käyntejä kuin kahdessa vierekkäisessä alan liikkeessä. Pennin Belcando Finest Croc -säkki ostettiin Faunattaresta, Pitsin Royal Canin Mini Junior puolestaan viereisestä Mustista ja Mirristä. Kamalaahan se olisi, jos kumpaakin saisi samasta kaupasta. Onneksi kuitenkin Pitsin safkat olivat ilmaiset, käytin nimittäin Pennin kisoissa voittamia lahjakortteja.Vielä pitäisi käydä Iccossa tai Prismassa tai Reikossa tai jossain hakemassa NEUta, hohhoijaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti