Pitsille kello käyntiin!

Kylläpäs on ollut tapahtumarikas viikko harrastusrintamalla!

Tiistaina treenattiin Turussa Elina J:n yksärillä, aiheena oli takaakierrot/käännökset ja niistä liikkuminen ajoissa ja rohkeasti. Pohkeet vähän hapottivat treenin lopussa, mutta tuloksia saatiin aikaan. Pitsi lukitsi hienosti esteet ja kääntyi tosi näppärästi hyvä hyvä! Läksyksi saatiin erilaiset loppusuorat ja putkeen lähetyksen vahvistaminen.

Perjantaina käväistiin nopsasti hallilla, Penni teki kontaktit ja kepit, Pitsi kotiläksyt ja kontaktit. Penni oli hyvä ja räyhäkäs, Pitsi kovasti innoissaan ja vauhdikas. Kotiläksyt saatiin muuten tehtyä, mutta putkeen lähetystä pitää vielä pohtia ja aloittaa ehkä vieläkin lähempää.

Lauantaina oli vuorossa Maalahden kisat, 3 x agi, tuomarina Timo Teileri. Halliin oli vaihdettu kivituhkan tilalle Saltexin keinonurmi, ja sehän oli tosi hyvän tuntuinen juosta! Järjestelyt olivat taas muutenkin mukavat, puffettikin monipuolinen ja edullinen. Kahvista plussaa.

Ekasta radasta en reunalta käsin oikein saanut mitään kokonaiskuvaa, ja tutustumisessakin huomio kiinnittyi lähinnä A-esteen ympäristöön. Esteeltä poistuttiin ekalla suorituskerralla lähes suoraan sivulle ja siitä tosi pitkän etäisyyden välistävetoon, tokalla suorituskerralla pitkälle eteen vedättäen kohti paikkaa, johon oli pakko ehtiä. Siis pientä testausta juoksarikoiria kohtaan?

Penni suoritti radan tasaisen varmasti, vaikka itse jouduin välillä vähän reittiä muistelemaan:

Pitsi puolestaan yllätti osumalla A-esteen kontaktille molemmilla kerroilla, ja se hankala välistävetokohtakin sujui täydellisesti!

En ollut lainkaan ehtinyt seurata muita minikoirakkoja, mutta sen tiesin, että Pitsin reippaalla radalla saattaisi päästä palkinnoille. Yllätys oli iso ja iloinen, kun tulosten mukaan Pitsi oli voittanut radan ja saanut AGISERTIN! Eikä siinä vielä kaikki, Pennin nolla oli riittänyt kolmanteen sijaan!

Pitsi siis käynnisti valiokellonsa, eikä lainkaan hullummalla tuloksella, kaulaa toiseksi sijoittuneeseen koirakkoon oli peräti kaksi sekuntia.

Kuinka kuuliaisilta koirani näyttävätkään!

No nyt on normihärdelli päällä

Tokalla radalla tein itse vähän typeriä virheitä, Penni puikahti yhden hypyn väärinpäin, Pitsi yritti aloittaa pujottelun tokasta välistä.

Viimeisellä radalla Penni teki nollan, mutta juoksi vähän nokka maassa haistellen, ja sai harmilliset 0,48 sek yliaikaa. Tällä se kuitenkin sijoittui toiseksi, ja Pitsi kolmanneksi, vaikka sillä oli virhepisteitä peräti 10. Palkintoja siis saatiin kahmalokaupalla, kolme lelua, remmi, neljä pussia makupaloja ja neljä pussia jotain luontaistuotteita. Ja tietenkin se sertiruusuke.

Punamusta matchy matchy!

Pitsin tie kisauran alusta tähän pisteeseen, ekaan kolmosluokan sertiin, on ollut kaikkea muuta kuin helppo ja suoraviivainen. Vieläkin tekemistä on valtavasti, etenkin sen A-esteen kanssa (tänään muuten onnistui 3/4!), mutta nyt tuntuu, että tämä koira on vihdoin päässyt näyttämään kyntensä! Olen siitä niin valtavan ylpeä, ja sen ohjaamisen aiheuttamasta wau-fiiliksestä todella onnellinen.

Tuplaa pukkaa!

Ilmoitin koirat taas Seinäjoelle, siellä kun oli viimeksikin niin mukavaa, vaikkei kummoisia tuloksia saatukaan aikaan. Tällä kertaa kuudesta startista nollia tehtiin kolme, varsin mukavalla prosentilla siis!

Tänään kisasin pitkästä aikaa "koirat väärinpäin", siis lähtöjärjestysessä ensin Pitsi, sitten Penni. Hyväähän se tekee, mutta kyllä huomasi, ettei Pitsin kanssa tekeminen ollut niin hyvää kuin "oikein päin" kisatessa.

Pitsin eka rata oli muuten mukava, mutta hosuin yhden lukituksen -> kielto, ja A:n kontaktille se nyt ei tokikaan osunut. Puomi sujui hyvin, vaikka se oli aivan yleisön vieressä, ja tuomarikin jolkotteli siinä rinnalla, jee! Penni rätkäytti ekan riman, ja meni pujottelun alusta ohi, meikäläisen piikkiin kumpikin virhe. Huolimatonta suunnittelua ja huono rytmi, ei siinä ihmeempää.

Tokalle radalle sain viimein ujutettua Pitsille sen kauan miettimäni vippauksen, se toimi hyvin, ja kun A:n kontaktillekin osuttiin, niin Pitsipä nappasi aginollan. Sijoitus taisi olla 7/26, tai jotain sinne päin. Pennin kanssa ohjaussuunnitelma oli tietty hiukan erilainen, mutta nollan teki sekin, ja pysähtyipä oikein hienosti puomin kontaktillekin! Pennin sijoitus ehkä 11/26?

Hyppäri olikin aika kinkkinen, tai ei siinä mitään ihmeellistä varsinaisesti ollut, mutta koko ajan piti tehdä kauheasti jotain, tehtävää tehtävän perään. Piti linjata, vetää välistä, kääntää, tehdä saksalaista, persjättöä, valssia jne. jatkuvalla syötöllä. Pitsin kanssa möhlin välistävedon ja yhden persjätön, otin asiasta opikseni, ja tein Pennin kanssa vähän eri tavalla tai huolellisemmin ne kohdat. Penni puksutteli kivasti maaliin ja sijoittui, yllättävää kyllä, kolmanneksi! Enpä olisi uskonut että hyppärillä päästään ikinä palkinnoille, niillä on yleensä vauhdit meille ihan liian kovia. Nollia tuli 26 koirakosta 5 kpl, eli ei edes oltu hitaimpia!

Palkinnoiksi saatiin starttilahjakortti, lelu ja puruluita. Niin ja nämähän oli sellaaset hyväntekeväisyyskisat, hallia sponsoroiva koiranruokavalmistaja nimittäin lahjoitti eläinsuojeluyhdistykselle yhden kilon koiranruokaa jokaisesta kisoissa tehdystä nollasta! Kiva idea, kyllä lämmittää mieltä, että mekin urakoitin 3 kg sapuskaa kodittomille koiruuksille.

Kisailu jatkuu siis vielä tiistaina Tampereella, Pema kipittää siellä kolme rataa, ja sitten alkaakin joulutauko!


Niin ja kisavideoita ei nyt taaskaan ole, kun yksin olin reissussa. Plääh.

Aurinko? Mitä ihmettä!

Uskomattomia onnistumisia!

Piirinmestaruuskisojen tavoitteeksi asetin sen, että saataisiin aikaan yhteistulos, ja sitä myötä jonkinlainen sijoitus mestaruuskisassa. Meidän kennelpiirissä mestaruus ratkeaa kahden radan (agi ja hyppäri) yhteistulosten perusteella, joten näissä kisoissa on hyvä treenata omaa paineensietokykyä; jäädytkö vai toimitko, kun ekalta radalta tulee nolla, ja tokallakin pitäisi onnistua?

Penni kisasi kolme rataa, joista ensimmäinen oli "lämmittelykisa", eikä siis vaikuttanut piirinmestaruuskisaan. Meidän suoritus oli muuten hyvä ja sujuva, mutta takaaleikkauksessa meikäläisen huonon ajoituksen vuoksi Penni pyörähti vähän ympäri, ja puomilla olin itse huolimaton, siitä 5. Ihan hyvä muistutus minulle, vaikka nyt onkin mennyt hyvin, pitää edelleen olla tarkkana ja tehdä huolellisesti!

Toka rata oli PiirM-hyppäri, ei valtavan vaikea, mutta ei ihan yksioikoinenkaan. Putkensuita sai varoa, ja ansaesteitä oli siellä täällä. Yritin edetä mahdollisimman vauhdikkaasti ilman varmistelua, ainoastaan kepeille tein kahdesta huonosta vähemmän huonon vaihtoehdon, eli pakkovalssin aloitukseen. Tältä radalta Pennille nolla, etenemä oli vähän alle 4,0 m/s. Sijoitus taisi olla 10., tai 8., tai jotain sinne päin.

Kolmas rata olikin rakennettu aika ripeästi, ja unohduin vähän seurailemaan hyppärin viimeisiä koirakkoja, vaikka olisi pitänyt olla kuikuilemassa seuraavaa rataa radanreunalta. Ärsyynnyin jo omaan typeryyteeni, mutta onneksi järjestäjät päättivät pitää 10 min tauon niin että ehditin kuikuiluni tehdä ja opetella estejärjestyksen.

Aika vähillä paineilla pääsin viimeiselle radalle, en oikein ollut seurannut muiden suorituksia, enkä siis tiennyt tuloksista muuta kuin että ekalta radalta oli nollia tullut ainakin 8 kpl. Meidän rata oli muuten jälleen hyvä, sujuva ja vauhdikaskin, mutta sekä keppien alussa että lopussa oli pientä sähellystä. Alussa tepposet teki lyhyt putki, josta koira sinkosikin odotettua nopeammin kepeille, ja lopussa meikäläisen hosuminen, ehkä ne hermot olivat sittenkin hiukan pinkeät tässä kohtaa. Oletin, että ne räpellykset olisi tuomari tulkinnut kielloiksi, mutta ei, nolla me onneksi saatiin, aikakin riitti nippa nappa.

Nollia tuli taas mielestäni runsaasti, ja kävin siinä jo rennosti jäähdyttelemässäkin, kun ajattelin, että ei meidän hitaalla tuplalla oikein mitään tee, ehkä viiden parhaan joukkoon pääsee, jos tuuri käy. Vohvelia jonottaessani tuli joku tuttu onnittelemaan, ja sitten toinenkin, ja sitten oli pakko kurkata tuloslistat; yhteistuloksissa meidän tuplalla olikin päässyt toiselle sijalle! Tuplia olikin tehty vain kolme, vaikka nollia muuten tulikin runsaasti, ja näistä kolmesta meidän oli toisiksi nopein! Penni siis voitti piirinmestaruushopeaa 29:n koirakon joukosta!

(Kuvat on ihan sikin sokin, eikä blogger anna siirtää niitä, mutta samapa tuo! Videoita tulee ensi viikon aikana!)

Penni ei päässyt mukaan palkintojenjakoon, sille kun tulee niin herkästi riitaa.

Palkintoporsas kukkineen & palkintoineen, Iittalan jonkin sortin lasilautaselta se näyttää. Pokaali tai mitali olisi ollut kivampi, mutta mitäs tuosta, onpahan ainakin käyttöesine, ja kaunis sellainen.

Minien PiirM-tulokset, koirakoita oli yhteensä mukana 29 kpl.

En nyt oikein itsekään tiedä miten suhtautua tähän Pennin yhtäkkiseen menestykseen, meillähän on nyt jo ennen syyskuun puoliväliä SM-nollat täynnä, kaksi tuplaa, voittonolla, agiserti ja PiirM-hopea! Kyllä niin makealta maistuu nyt tämä kun kaikki sujuu ja tuloksiakin tulee, on niitä yliaikanollia, hyllyjä ja vitosia ollut ihan riittämiin. En olisi ikipäivänä osannut esim alkuvuodesta kuvitella, että nollat vaan tulevat helpolla jo nyt, saati että saadaan sertikin vielä! En oikein tiedä, pitäisikö koko koirakon eläköityä, taidetaan olla urakehityksemme huipulla nyt!

Tämänpäiväinen menestys osoitti jälleen kerran, että vaikka Pennissä harrastuskoirana on omat puutteensa, ja vaikka se olisikin huono hyppääjä ja hiukan hidaskin, niin asenteella ja taistelutahdolla se paikkaa nuo vikansa. Meillä on niin mahtava kausi meneillään, että täytyy nyt nauttia siitä täysillä ja kisata rennosti, ilman nollapaineita!

P.s. Torstaina PiirM-mitalisti pääsee hierontaan hemmoteltavaksi, se on sen todellakin ansainnut!

Vieläkin parempi kisareissu!

Eilen illalla totesin armaalle aviomiehelleni, että tuntuu niin hienolta lähteä kisoihin, kun viimeksi meni niin hyvin, vaikka enää ei varmaan koskaan mene yhtä hyvin. Kaksi viikkoa sitten Penni siis oli toinen ja kolmas Agipitseillä, mutta tänään se hopea kirkastettiin ihan kärkisijaksi!

Kisat olivat Vaasassa VAS:in Rantareviirillä eli ulkokentällä, joka sijaitsi ihanasti meren rannassa, puistoalueen laidalla. Kisapaikka oli aivan ihana, aurinkoa, merta ja leppoisaa tunnelmaa! Kahvi jäi nyt kyllä testaamatta, kun oli sen verran lämmin keli.

Eka rata oli kaikille säkäluokille vähän kinkkinen, se ei varsinaisesti ollut vaikea, mutta eka rima ja pari muutakin olivat maksimikorkeudessa, ja tuomari (Anne Viitanen) oli lentokeinuista erittäin tarkka. Keinulle oli muutenkin vähän hankala linja, jonka Penni onneksi selvitti hyvin lentävästä lähdöstä huolimatta. Rata sujui ihan mukavasti, yksi persjättö vähän töksähti kun olin myöhässä, mutta muuten meno oli hyvää ja sujuvaa. A:n jälkeen piti tehdä pakkovalssi suoralle putkelle ja viimeistellä loppusuora, mutta unohdin mitä olin tekemässä ja lähetin putkeen väärältä puolelta! Jollain ihmeen kaupalla ehdin kiertää sinne päähän asti ja pelastella loppusuoran, nollilla maaliin!

Radan jälkeen suoraan sanoen vitutti. Penni oli ollut kisan viimeinen koirakko, ja tiesin, että nollia ei kovin montaa ollut tullut, kuulutusten mukaan Pennin lisäksi vain yksi, joka näytti aika vauhdikkaalta sen mitä siitä hiukan telttojen välistä ehdin nähdä. Oletin siis hävinneeni ykkössijan ajassa, ja sehän olisi SERTiin vaadittu. Hämmästys olikin suuri, kun tulokset kuulutettiin, Penni oli voittanut 0,04 sekunnin erolla kakkoseen ja saanut agisertin! Yleensä vältän kaikkia tunteenpurkauksia mutta nyt tuli kyllä pienet ilon kyyneleet tirautettua matkakaverin olkapäätä vasten, ihan uskomatonta!

Rata ei ollut kaunis, mutta kerrankin meillä oli tuuria matkassa sen 0,04 sekunnin verran, ja Pennillä on nyt valiokello käynnissä!

Muut radat menivätkin sitten voitonhuumassa pipariksi, tokalla agiradalla kosahti pujottelu (olin ilmeisesti hätäinen törkkäisyssä, eikä Pennin hätäisyys auttanut) ja hyppärillä kolmesta tarjolla olevasta putkenpäästä Penni arvasi väärin, kun en sille tarpeeksi selkeästi oikeaa vaihtoehtoa kertonut. Kaikilla radoilla fiilis oli hyvä ja loppua kohden oma ohjaaminenkin oli vähemmän jäykkää, kuin tässä ekalla radalla.

Tässä kuvia ikimuistoisesta päivästä, kerrankin me onnistuttiin ihan täysillä, isommin kuin koskaan ennen!

"Ottasitko sää tämmösen sertin?" "-No kernaasti!"

Keskustelutilaisuus palkintopallilla

Onnea, grattis!

<3

En nyt oikein osaa käsittääkään tätä, että Pennillä on tosiaan agivaliokello käynnissä! Sertejä pitäisi siis kerätä vielä kaksi lisää, joista jälkimmäinen saadaan ottaa vastaan aikaisintaan vuoden kuluttua. Lisäksi sertien tulee olla kolmelta eri tuomarilta. Pennihän on 7-vuotias, voi olla, että se on vuoden päästä oikein hyvässä iskussa ja kisakunnossa, tai sitten ei. Vaikka siitä ei valiota koskaan tulisikaan, on jo nollavoitto ja yleensäkin sertin saaminen meille iso saavutus! Ja niin, joo, ne maajoukkuekarsinnat, nollavoittohan on sinne kriteerinä myös... En pysty sellaista edes miettimään nyt, vaan ryhdyn palkitsemaan itseäni suklaajäätelöllä!

P.s. SM-nollia on kasassa nyt 3A, siis enää neljä puuttuu sisältäen tuplan, ja aikaa on 10 kk!

Agipitsin huumaa vm. 2016

On se vaan aina niin mukava tapahtuma, kesä on kauneimmillaan ja tunnelma on mukavan leppoisa! Agipitsi hurmaa vuosi toisensa jälkeen, ja aina sinne tulee mentyä uudestaan. Siitä huolimatta, että Pennihän ei ole koskaan Raumalla suurempaa menestystä saanut, ei varmaan edes yhtään 3lkan nollaakaan.

Perjantaina oli iltakisat, ja vain yksi startti kullekin säkä- ja tasoluokalle. Tuomarina oli unkarilainen Tamas Traj, ja kolmosten rata oli helpohko ja hyvin suoraviivainen. Nollaa siis tyrkytettiin ihan tarjottimella, ja sehän me Pennin kanssa napattiin, vieläpä sijoituksella 4/19. Penni kulki todella hyvin ja poikkeuksellisen lujaa, etenemä oli ennätykselliset 4,18 m/s. Keinun jälkeen tapahtui jokin kömmähdys, enkä päässyt siitä liikkeelle ollakseni ajoissa viimeisessä valssissa, mutta Penni onneksi osui silti oikeille esteille.

Lauantain vietin sukujuhlissa Luvialla, joten ei siitä sen enempää, kahvi oli erinomaista, kuten muutkin trahteeraukset.

Sunnuntaina piti vielä jaksaa kolme starttia helteessä, onneksi sentään häkit saatiin hyvään varjoon ja pieni tuulenvirekin paikalla kävi, ainakin osan päivästä. Kisakentillä oli kuitenkin tosi kuuma, ja pelkäsin että Penni lässähtää ihan totaalisesti, kuten se usein helteessä tekee.

Eka rata oli Marja Lahikaisen agirata, hän taisikin olla meille uusi tuomarituttavuus. Rata ei mielestäni ollut varsinaisesti vaikea, mutta kyllä siinä tekemistä oli, putki-kontakti-erottelua ja muuta. Vähän jännäsin erityisesti okseria jolle piti tehdä ennakoiva valssi, Pennillä on ollut tapana räpsiä rimoja oksereista, jos niissä pitää kääntyä tiukasti. Tein sitten valssini strategisesti vähän myöhässä, ja homma toimi hienosti. Maaliin päästiin nollilla, aikakin riitti hyvin (etenemä 4,0!) ja suureksi hämmästykseksi mehän saatiin toinen sija! Oltais saatu vielä sertikin, mutta voittajalle se sitten meni aivan oikeutetusti tietenkin. Huikeeta! Penni palkinnoilla kolmosissa ilman yliaikaa, eka kerta ikinä!

Tältä radalta on muutamia kuviakin, ne on ottanut Tanja Nummelin:

Ja palkintoja saatiin, mm. ihana muumimuki, jossa 2. suosikkihahmoni Esi-isä. Ykkönen on tietty pikkukoira Surku Yniäinen, joka on aivan varmasti rodultaan kääpiöpinseri.

Olen oppinut vetämään mahaa sisään palkintojenjaossa.

Esi-isä

Tästä menestyksestä häkeltyneenä suunnattiin päivän tokalle radalle, siis unkarilaistuomarin hyppärille, joka oli varsinainen kiemura. Kaikenlaista piti tehdä koko ajan, ottaa riskejä, vetää koiraa esteiden etupuolelle ja leijeröidä. Huhhuh. Ja kaikki tämä olisi pitänyt suorittaa pehmeäpohjaisella kentällä yli 3,95 m/s etenemällä. Ihmeen kaupalla me selvittiin kaikista kiemuroista, ja vieläpä ihan kunnialla, mutta aika ei tietenkään riittänyt. Pennin etenemä oli 3,7 m/s, joka olisi jollain muulla tuomarilla varmasti riittänyt. Noh, minkäs teet, tupla olisi ollut kiva, mutta olin kuitenkin rataan hirveän tyytyväinen. Ja kun nollia tuli vähän, eikä melkein kukaan muukaan ehtinyt aikaan, niin saatiin tällä yliaikanollalla kuitenkin kolmas sija ja lisää palkintoja, jee!

Viimeiselle radalle lähdettiin kirjaimellisesti hiki hatussa, ei ollut helppo baana sekään. Tämäkin rata sujui vallan hienosti, mutta oma keskittyminen herpaantui ihan helpossa kohdassa, ja Penni tuli yhden hypyn ohi, hypätäkseen sen sitten väärään suuntaan. HYLlyhän siitä heilahti, mutta mitäs tuosta, vauhti oli edelleen kohtalainen ja kontaktit toimivat. Keinu taisi olla jopa hyvä!

Oli kyllä mahtava viikonloppu! Tuo toinen sija, joka ekassa kisassa saatiin, oli meikäläisen agiuran tähän asti paras saavutus. Ollaan me voitettukin, mutta vain ykkösissä ja kakkosissa. Penni on ilmeisesti viellä 7-vuotiaana päättänyt löytää itsestään uusia vaihteita, mikäs sen mukavampaa, koirahan vain paranee vanhetessaan! :) Nyt täytyy löytää sille sopivia pikkukisoja, joissa on tsäänssit pärjäämiseen, ja pitää hyvä huoli sen kropasta. Ikä ei siinä kyllä vielä näy, muuten kuin muutamana harmaana karvana.

Huikea kisapäivä!

Olin jo vaarassa luisua agimasennukseen, kun Pennin nollatili ei meinannut karttua, mutta tänään saatiin vahvistusta sille, että ollaan me jotain tehty oikein. Päivän neljästä startista Pemu ja Pitsi nappasivat yhteensä kolme nollaa ja peräti kaksi palkintosijaa! Huikea juttu, en olekaan koskaan ennen ollut kolmosluokassa palkinnoilla niin, että olisin ihan puhtaan nollan kanssa siellä ollut. Yliaikanollalla on Penni päässyt kolmanneksi pari kertaa.

Kisat käytiin Noormarkussa tutulla hallilla, tarjolla oli yksi agi ja yksi hyppy, tuomarina Asko Jokinen. Radat olivat hiukan kiemuraiset, mutta linjoiltaan oikein järkevät, ja nimenomaan minikoiralle passelit.

Agiradalla Pennin draivi oli kerrassaan hieno, ja se selvitti radan ongelmitta. A-esteellä sille kävi jokin pikku köpäys, ja se lensi kaaressa esteen harjan yli, muttei onneksi loukannut itseään vaan osui kontaktille. Tuntui niin hyvältä saada pitkästä aikaa aginolla taskuun, kyllä meinasi jo usko loppua! Pemulle siis nolla peräti 4,07 m/s etenemällä, taitaa olla Pemun henkkoht ennätys agiradalta! Sijoitus oli 4/28, johon olin oikein tyytyväinen.

Pitsin agirata meni niinikään mukavasti, erityisesti kepit se hoiti varsin ammattimaisesti, kun kerran annoin sen tehdä niin omassa rauhassaan (hyvä minä). A-estettä vähän jännäsin etukäteen, koska siitä poistuttiin hankalasti takaviistoon, mutta hyvin meni sekin. Sain koko radan ohjattua sen ihan hyviä linjoja, ei tullut isoja kaarroksia mihinkään. Pitsille nolla, etenemä 4,09 m/s ja sijoitus 3/28!

Pennin hyppärin alussa kolmosesteellä muljautin nilkkani, ja siihen sattui aikalailla. Rata lähti kuitenkin hyvin käyntiin, ja etenikin kivasti siihen asti, kunnes olin auttamatta myöhässä, ja koira solahti putkeen, vaikkei olisi pitänyt. Pennillä jotenkin keskittyminen herpaantui tällä radalla, se jopa nuuski vähän mennessään. Lopussa oli hyviäkin kohtia, mm. yksi rohkea ja toimiva persjättö. HYL.

Pitsin kanssa lähdin hyppärille fiilistelemään, ja fiiliksiä saatiinkin. Testasin pujottelussa eteen irtoamista oikein kunnolla, ja se toimi moitteettomasti. Muutenkin kaikki meni suunnitelman mukaan, erityisesti radan keskikohta, jossa moni asia olisi voinut mennä metsään. Pitsin vauhti ei ollut ihan 100% tällä radalla, ehkä pitkä odottelu oli kumpaakin koiraa vähän löysyttänyt. Pitsille siis tästäkin nolla, eli tuplanolla, etenemällä 4,13 m/s, sijoitus 3/27!

Hyppärin palkintojenjako, tuomarikin vilahtaa oikealla.

Palkintoporsas palkintoineen

Palkinnoiksi saatiin leluja, puruluita ja suklaata, mutta päivän paras palkinto oli kyllä mieletön onnistumisen tunne! Vielä kun paikalla olivat oikeastaan melkein kaikki treenikaverit, ja kannustus oli aika äänekästä, oli päivässä kyllä aikamoista urheilujuhlan tuntua. Tällä jaksaa taas puurtaa pitkän aikaa!

Puomiremontti jatkuu

Kyllä sinne Kankaanpään epiksiin tuli sitten lähdettyä, kun kerran oli tilaisuus puomitreeniin tarjolla. Kisattiin Pematsun kanssa 2 x avoimen rata, Pitskan jätin kotiin huilimaan ja keräämään virtaa keskiviikon Reetan treenejä varten. Pennillä virtaa piisasi, ei yhtään huomannut, että tokaa päivää peräkkäin kisailtiin.

Avoimen rata oli ihan sellainen tavanomainen 3-luokan rata, jossa oli onneksi kaikki kontaktit tarjolla. Alkukoukero vaati tarkkuutta, mutta ei varsinaisesti ollut vaikea sekään. Keinulle piti kuljettaa putkesta täyspitkä 7,5 m väli puomin ja yhden hypyn ohi. Yritin taas keskittää ajatukset puomiin ja siihen, että sinne on pysähdyttävä, etujalat maassa, muuten ei mennä mihinkään.

Ekalla kierroksella alkukoukero sujui hyvin, ja puomilla koira pysähtyi kontaktille, ja puolen sekunnin paussin jälkeen tökkäsi etujalan maahan. Jes! Pujottelussa sitten tökkikin keppien loppuosa, en tiedä oliko siellä jokin haju, mutta muutkin koirat siinä tekivät outoja virheitä. Keinulle kuljetus sujui yllättävän hyvin! Tulos tästä HYL, kun ei niitä keppejä saatu tehtyä kokonaan, enkä kehdannut enää jäädä hinkuttamaan.

Tokalla kerralla alku meni vieläkin paremmin, ja puomikin sujui taas hyvin. Nyt Penni mietti inasen pitempään, mutta löi molemmat etutassut maahan oikein kauniisti. Tästä sitten jatkettiin pätevästi nollilla maaliin, tai niin ainakin luultiin, sekä minä että tuomari. Pennihän pokkasi nollavoiton tästä luokasta, tosin myöhemmin huomasin videolta, että eihän se pujotellut sitä viimistä keppiväliä ollenkaan! Eli HYL olisi kuulunut tulla, tuomari vain ei nähnyt tai huomannut. Vahinko kun on jo tapahtunut, ja palkintosuklaatkin syöty, ei sille oikein mitään voi, joten en aio asiasta stressata. Ei sieltä kyllä yhtään nollaa mineissä tullut, eli ehjimmästä päästä se meidän suoritus joka tapauksessa oli. Vähän nolottaa, mutta suklaat maistuivat kyllä.

Puomin kanssa tilanne on siis sikäli parempi, että koira ei enää liidä liito-oravan lailla kontaktialueen yli. Hidashan tuo suoritus on, mutta ainakin siinä on joku tolkku oikeasta tekemisestä. Nyt pitää käydä hallilla palkkaamassa nopeista suorituksista, ja järkätä vaikka nollatreenit, että saa kisatilanteen päälle ennen retkeä kohti mystistä orienttia, siis Lappeenrantaa. Suunta on kuitenkin parempaan, täytyy vaan pysyä lujana!

Vuosikokous & sikakisat

Eilen illalla vietettiin agiseuran vuosikokousta, ja löysin sitten itseni illan päätteeksi seuran hallituksesta. Ehdokkaita oli pitkälti toistakymmentä, hieno juttu, että niin monia kiinnostaa viedä seuraa eteenpäin!

Illalla vuosikokouksen jatkoilla katseltiin 2014 vuoden agin MM-kisoja, ja tänään pääsin itsekin tästä innoittuneena kisaradalle. Käytiin siis Paneliassa RKS:n epiksissä tutulla Sika-areenalla.

Penni juoksi avoimen radan kaksi kertaa, ja selvitti alun putki-kontakti-erottelut moitteettomasti. Linjasin puomille rohkeasti, mutta mielestäni ainoalla järkevällä ja turvallisella tavalla, ja koira luki sen aivan oikein. Ekalla radalla Penni kyllä pysähtyi kontaktille, mutta etujalat eivät olleet maassa (palautin) tokalla kerralla asento oli oikea, 2on2off, mutta etujalat olivat ihmeellisesti hiukan esteen sivussa. Olin tähän silti tosi tyytyväinen, eihän se tehnyt yhtään pomppua kontaktin yli! Muuten Pennin radat menivät hyvin, tokalla kerralla olisi tullut nolla, mutta ihan viime metreillä olin itse huolimaton, enkä katsonut koiraa, joten se tuli yhden hypyn ohi. Pennille siis HYL ja HYL.

Pitsi myös juoksi avoimen kahdesti, tyystin ilman suurempia ongelmia. Putki-kontakti-erottelukin toimi, vaikka sitä ei Pitsin kanssa edelleenkään ole harjoiteltu tarpeeksi (MIKSI EI?). Ekalla radalla virtaa oli vanttuussa sen verran, että A:n kontakti jäi otamatta kummallakin suorituskerralla, mutta jälkimmäisellä ongelma korjaantui, ja Pitsi teki nollan. Vauhti riitti toiseen sijaan. Pitsiin jotenkin vaikuttaa se hallin pienuus enemmän, se kyllä kulkee lujempaa isossa, avarassa hallissa, tuolla oli ehkä hiukan jarru päällä paikoitellen. Toisaalta estevälitkin olivat aika lyhyet, mielestäni. Pitsille siis 10 ja 0, sij. 2. Palkinnoksi herkkuja ja starttilahjakortti.

Nyt yritän pohtia jatkoa kisasuunnitelmille, mieli tekisi TAMSKille 28.2., mutta toisaalta maaliskuussa häämöttävään Lappeenrannan-ekskursioon pitäisi kyllä säästää rahaa. Huomenna olisi Kankaanpäässä epikset, ja kimppakyytikin tarjolla, mutta enpä tiedä kannattaako Pennin kisailla kahtena päivänä peräkkäin?

Kolmosluokan bileet!

Niin siinä vaan kävi, että omista epäilyistäni huolimatta Pitsi ponnahti tänään kolmosluokkaan! En oikein vieläkään usko tätä todeksi, mutta sertiruusuke tuossa koirien potretin päällä nyt komeilee, ja kisakirjaankin on tämä asia merkattu, tarkistin ainakin kahdesti.

Kisat olivat Janakkalassa, samassa hallissa jossa oltiin Pennin kanssa joskus viime vuoden joulukuussa. Matkaahan tuonne oli aikas paljon enemmän kuin muistin, jotenkin luulin, että Janakkala on siinä heti Tampereen jälkeen, mutta ehei, sehän on vasta Hämeenlinnan jälkeen. Matkaseurakin joutui harmillisesti perumaan tulonsa päivää ennen kisoja, joten ihan kolmestaan sitten koirien kanssa köröteltiin taas kerran. Videoitakaan ei siis ole, kun ei ollut ketään kuvaamassa. No, ensi kerralla ainakin muistan tsekata kartasta kisapaikan sijainnin ennen kuin ilmoittaudun...

Tuomarina oli Ritva Herrala, jonka radat olivat vähän sellaisia piilovaikeita; etenkin nopean ja irtoavaisen koiran kanssa oli kyllä linjaamisessa tekemistä. Kahdella ekalla radalla saatiin se melkein nolla, eka rata kilpistyi pujotteluun, toka takaakiertoon, jossa olin itse huolimaton (en katsonut koiraa) ja koira sitten punki itsensä meikäläisen jalan, käden ja siivekkeen välistä jollain mystisellä tavalla. Pitsi kulki niin rivakkaa vauhtia, että etenkin ekan radan lopussa olin jo hätää kärsimässä, kun  ei takaa leikkaamalla meinannut enää ehtiä mukaan!

Kolmannella radalla se sitten napsahti, meidän viimeinen nolla kakkosista. Vauhti oli huikean hyvä, etenemäksi tosin jäi vain 3,7 m/s, koska meikäläisen liian ronskista törkkäyksestä johtuen Pitska meinasi irrota väärälle esteelle, juoksi 7 m väärään suuntaan, kääntyi kutsusta ympäri ja juoksi sen 15 m takaisin oikealle esteelle. Puoli sekuntia hävittiin voittajalle, mutta eipä haittaa, seitsemän osallistujan kisassa myös toiseksi sijoittunut sai LUVAn. Ja palkintoja, ainakin lelun ja lahjakortin.

Ratojen plussat ja miinukset, sekä kuva kolmosluokan kääpiöpinseristä, joka tällä hetkellä makaa sohvalla onnellisena, vatsa täynnä juustohampparia:

+ Lähdöt onnistuivat täydellisesti. Pitsi istui heti ekalla käskyllä ja odotti levollisena ihan juuri niin kauan kuin käskettiin.

+ A-este 100% oikein juostu kummallakin agiradalla! Jee!

+ Vauhti oli hirmuisen hyvä, ja koiran keskittyminen, tätä lisää!

+ Puomin se tuli reippaasti koko matkan, ei kuitenkaan etujalat maahan asti.

- Puomilla täytyisi saada ne etutassut maahan saakka, tätä pitää harjoitella!

- Oma ohjaussuunnitelma ei aina ollut ihan juuri Pitsille optimaalinen, pitää siis edelleen yrittää kehittää omaa radanlukutaitoa ja kokeilla rohkeasti takaa ohjaamista ym.

- Pitää katsoa koiraa, vaikka on NIIN VITUN KIIRE, vai miten se OMD-ohjaustekniikka nyt meni...

Ei sitä nyt sateessa voinut kuvaa ottaa, siksi Astran etupenkki.

Nyt pitäisi sitten miettiä Pitsillekin kolmosen kisoja, huhhuh! Ja miten ihmeessä onnistun samalla rataantutustumisella tekemään ohjaussuunnitelmat sekä Pennille että Pitsille, aargh!

Kasvattajan tuki, ootteko kuulleet?

Olen tässä lähiviikkoina pohtinut tuota mystistä kasvattajan tukea. Se ei siis ole mikään ergonominen pidike, jonka varaan kasvattaja nojailee näyttelykehän laidalla aina kun kasvattien menestys alkaa pyörryttää, vaan tarkoitan ihan sitä perinteistä puhelin- tai sähköpostiyhteyttä kasvatinomistajiin. Sitä, että kasvatinomistaja voi soittaa, jos jokin asia koiran hoidossa, kasvatuksessa tai terveydessä askarruttaa, ja myös sitä, että koiran mukana luovutustilanteessa saadaan kunnolliset hoito-ohjeet, edes suullisesti.

Omalle kohdalleni on onneksi osunut kaksi vastuuntuntoista, asiansa osaavaa kasvattajaa, jotka ovat kumpikin neuvoja antaneet silloin kun olen sellaisia pyytänyt, tuppaamatta kuitenkaan liikaa. Kumpikin on pennun luovutuksessa antanut koirasta hyvät hoito- ja ruokintaohjeet, toinen taisi vielä malliksi leikata pennun kynnetkin, että tuore omistaja sen sitten varmasti kotona osaa tehdä. Kumpikin on myös lisännyt rotutietouttani, sekä luonteen että ulkomuodon osalta.

No sitten niitä kasvattajia on ilmeisesti toisenlaisiakin. Tai näin ainakin voi päätellä siitä, miten ihmeellisiä asioita koiranomistajat nettiin kirjoittavat. Usein mieleen juolahtaa tilanne, jossa ihminen ei tiedä juuri mitään hankkimastaan eläimestä. Tämän kevään aikana olen lukenut naamakirjan kääpiöpinseriryhmästä ainakin neljä kertaa saman kysymyksen eri ihmisten esittämänä: hei onko kellään muulla koskaan ennen kääpiöpinserillä karva mennyt tosi ohueksi? Vähän väliä pohditaan sitä, milloin ne maitokulmurit nyt pitäisi poistattaa, vai pitäisikö, tarviiko niitä väännellä? Entäs korvat? Pysyykö ne pystyssä jos niitä hieroo joka ilta peukalon ja etusormen välissä pyörivin liikkein vastapäivään ja hokee samalla abrakadabraa takaperin? Kaiken huippu oli yksi, joka kyseli nettipalstalla, että minkäs kokoinen tämmöisestä kääpiöpinseristä yleensä kasvaa? Kaikenlaisista käytös- ja kasvatusasioista en viitsi edes aloittaa, mutta tuntuu tulevan monelle yllätyksenä tämä että kääpiöpinseri kyllä haukkuu kerrostalossa aika herkästi, ja varmasti järsii sille jätetyt kengät päreiksi pentuaikana.

Minkälaista tukea ja oppia nämä ihmiset on koiriensa kasvattajilta saaneet? Vai ovatko edes yrittäneet kysyä? Jos pennun mukana on tullut hoito-ohjeet, onko niitä edes luettu? Onko näillä pennunostajilla ollut selkeä kuva siitä, mitä ovat hankkimassa, ja onko kasvattaja auttanut heitä sen kuvan muodostamisessa? Olen toki kuullut tapauksista joissa kasvattaja ei ole enää luovutuksen jälkeen vastannut pennunostajalle puhelimeen, tai että kasvatinomistaja on saanut haukut soittaessaan kasvattajalle kertoakseen koiransa sairastumisesta. Helppohan olisi kuvitella tämän tiedonpuutteen taustalle kasvattajan irvikuvia, jotka riistävät setelit ostajan kädestä, työntävät pennun syliin ja lähettävät paperit perästäpäin, jos lähettävät. Asioilla kuitenkin on aina kaksi puolta, en oikein tahtoisi laittaa pelkästään kasvattajien piikkiin tilannetta, jossa selvästi tietotaito ja tiedonpuute eivät aina kohtaa. Joillekin kynnys tarttua puhelimeen voi olla korkea, joitakin vain on vaikea tavoittaa.

Hyvät kasvattajat tarjoavat tukeaan, ja fiksut kasvatinomistajat osaavat ottaa sitä vastaan. Mutta miten saataisiin se loppuporukka toimimaan jotenkin järkevästi? En tiedä. Voin vain todeta, että jälleen kerran pitäisi miettiä mistä sen koiransa hankkii, kennelliittoon kuuluvalta, kasvattajasitoumuksen allekirjoittaneelta kasvattajalta vai ihmiseltä, jolla on "vahinkopentuja" nelisen kertaa vuodessa. Pitäisi siis ehkä panostaa valistukseen, ja nimenomaan niiden ostajaehdokkaiden valistukseen, että äänestäisivät jaloillaan.

Perjantai-illan ratoksi päätin vähän askarrella, olohuoneen verhoissa roikkuvat ruusukkeet kun ovat käyneet hermoille jo jonkin aikaa. Olen pohtinut jotain tapaa säilyttää niitä näkyvillä siististi, ja päädyin ihan vaan ilmoitustauluun, sellainen kun kotoa jo löytyi tyhjänpanttina kuljeksimasta. Homma on vielä kesken, mutta ihan hauska siitä tulee. Voi olla että pikkuihminen saa sen huoneensa koristukseksi jossain vaiheessa, onhan hän jo kovasti osoittanut kiinnostusta koirien pokaaleja kohtaan...

Vaihtoehtoisia, sangen luovia tapoja ruusukesäilytykseen voi kurkkia vaikkapa täältä. Meikäläiselle kyllä riittää ihan tämä ilmoitustaulukin!