Agipitsin huumaa vm. 2016

On se vaan aina niin mukava tapahtuma, kesä on kauneimmillaan ja tunnelma on mukavan leppoisa! Agipitsi hurmaa vuosi toisensa jälkeen, ja aina sinne tulee mentyä uudestaan. Siitä huolimatta, että Pennihän ei ole koskaan Raumalla suurempaa menestystä saanut, ei varmaan edes yhtään 3lkan nollaakaan.

Perjantaina oli iltakisat, ja vain yksi startti kullekin säkä- ja tasoluokalle. Tuomarina oli unkarilainen Tamas Traj, ja kolmosten rata oli helpohko ja hyvin suoraviivainen. Nollaa siis tyrkytettiin ihan tarjottimella, ja sehän me Pennin kanssa napattiin, vieläpä sijoituksella 4/19. Penni kulki todella hyvin ja poikkeuksellisen lujaa, etenemä oli ennätykselliset 4,18 m/s. Keinun jälkeen tapahtui jokin kömmähdys, enkä päässyt siitä liikkeelle ollakseni ajoissa viimeisessä valssissa, mutta Penni onneksi osui silti oikeille esteille.

Lauantain vietin sukujuhlissa Luvialla, joten ei siitä sen enempää, kahvi oli erinomaista, kuten muutkin trahteeraukset.

Sunnuntaina piti vielä jaksaa kolme starttia helteessä, onneksi sentään häkit saatiin hyvään varjoon ja pieni tuulenvirekin paikalla kävi, ainakin osan päivästä. Kisakentillä oli kuitenkin tosi kuuma, ja pelkäsin että Penni lässähtää ihan totaalisesti, kuten se usein helteessä tekee.

Eka rata oli Marja Lahikaisen agirata, hän taisikin olla meille uusi tuomarituttavuus. Rata ei mielestäni ollut varsinaisesti vaikea, mutta kyllä siinä tekemistä oli, putki-kontakti-erottelua ja muuta. Vähän jännäsin erityisesti okseria jolle piti tehdä ennakoiva valssi, Pennillä on ollut tapana räpsiä rimoja oksereista, jos niissä pitää kääntyä tiukasti. Tein sitten valssini strategisesti vähän myöhässä, ja homma toimi hienosti. Maaliin päästiin nollilla, aikakin riitti hyvin (etenemä 4,0!) ja suureksi hämmästykseksi mehän saatiin toinen sija! Oltais saatu vielä sertikin, mutta voittajalle se sitten meni aivan oikeutetusti tietenkin. Huikeeta! Penni palkinnoilla kolmosissa ilman yliaikaa, eka kerta ikinä!

Tältä radalta on muutamia kuviakin, ne on ottanut Tanja Nummelin:

Ja palkintoja saatiin, mm. ihana muumimuki, jossa 2. suosikkihahmoni Esi-isä. Ykkönen on tietty pikkukoira Surku Yniäinen, joka on aivan varmasti rodultaan kääpiöpinseri.

Olen oppinut vetämään mahaa sisään palkintojenjaossa.

Esi-isä

Tästä menestyksestä häkeltyneenä suunnattiin päivän tokalle radalle, siis unkarilaistuomarin hyppärille, joka oli varsinainen kiemura. Kaikenlaista piti tehdä koko ajan, ottaa riskejä, vetää koiraa esteiden etupuolelle ja leijeröidä. Huhhuh. Ja kaikki tämä olisi pitänyt suorittaa pehmeäpohjaisella kentällä yli 3,95 m/s etenemällä. Ihmeen kaupalla me selvittiin kaikista kiemuroista, ja vieläpä ihan kunnialla, mutta aika ei tietenkään riittänyt. Pennin etenemä oli 3,7 m/s, joka olisi jollain muulla tuomarilla varmasti riittänyt. Noh, minkäs teet, tupla olisi ollut kiva, mutta olin kuitenkin rataan hirveän tyytyväinen. Ja kun nollia tuli vähän, eikä melkein kukaan muukaan ehtinyt aikaan, niin saatiin tällä yliaikanollalla kuitenkin kolmas sija ja lisää palkintoja, jee!

Viimeiselle radalle lähdettiin kirjaimellisesti hiki hatussa, ei ollut helppo baana sekään. Tämäkin rata sujui vallan hienosti, mutta oma keskittyminen herpaantui ihan helpossa kohdassa, ja Penni tuli yhden hypyn ohi, hypätäkseen sen sitten väärään suuntaan. HYLlyhän siitä heilahti, mutta mitäs tuosta, vauhti oli edelleen kohtalainen ja kontaktit toimivat. Keinu taisi olla jopa hyvä!

Oli kyllä mahtava viikonloppu! Tuo toinen sija, joka ekassa kisassa saatiin, oli meikäläisen agiuran tähän asti paras saavutus. Ollaan me voitettukin, mutta vain ykkösissä ja kakkosissa. Penni on ilmeisesti viellä 7-vuotiaana päättänyt löytää itsestään uusia vaihteita, mikäs sen mukavampaa, koirahan vain paranee vanhetessaan! :) Nyt täytyy löytää sille sopivia pikkukisoja, joissa on tsäänssit pärjäämiseen, ja pitää hyvä huoli sen kropasta. Ikä ei siinä kyllä vielä näy, muuten kuin muutamana harmaana karvana.