Tänään kisailtiin Pennin kanssa siellä TAMSKin uudessa, hienossa hallissa, eikä se SM-nollatili kyllä karttunut yhtään. Tai siis saatiin me yksi hyppynolla, mutta niitähän meillä on jo vaikka kuinka, kolmea aginollaa se vielä pyytää, että osallistumisoikeus SM-kisoihin on plakkarissa.
Halli oli uusi ja hieno, ja erittäin hyvien kulkuyhteyksien päässä. Pohja oli toisessa päässä ilmeisesti Jutagrass, joka nyt on meille aivan unelma, ja toisessa päässä inasen liukkaampi ja vähemmän joustava tavallinen keinonurmi. Lämmitetyt vessatkin löytyivät pihasta, ja kaikki toimi aika hienosti, kuten TAMSKin kisoissa yeensä. Tänne tullaan siis mieluusti uudestaankin.
Eka rata meillä oli Muotkan agirata, joka meni oikeastaan aika hienosti, mitä nyt keinulla tuli virhe. Pennillä on muutenkin ollut kiire keinulta pois aina välillä, ja nyt se tuli sieltä jo todella aikaisin sivuun. Keinu oli hirmu hidas, ja siinä oli kevyillä koirilla muutenkin ongelmia tänään. Tällä radalla haastava kepeillemeno onnistui hienosti, puomi toimi, ja lopun persjättökuvio sujui varsin mallikkaasti. HYL, koska uusin keinun.
Toka rata oli Mujusen hyppäri, johon kuului mm. neljä suoraa putkea ja varsin erikoinen kepeille meno. Kepeille päästiin oikein, ja niiden jälkeisestä takaakiertohässäkästäkin selvittiin. Putkilla vedätin aika rohkeasti, ja lopun persjättöön ehdin hyvin. Vikalla putkella Pennillä meni hetkeksi mamma hukkaan, mutta onneksi se löysi ohjaajan ja päätyi siis nollilla maaliin.
Viimeisellä agiradalla olin superhuolellinen A:n kanssa, samoin keinun, ja vaikea kepeillemenokin onnistui puolivalssin kautta, mutta Pennipä lopetti pujottelun kesken. Siitä sitten suihkittiin puhtaasti loppuun, puomin kontaktin se otti, muttei pysännyt, joten palautin sen sinne.
Kaikki kolme rataa olivat sujuvia ja vauhdikkaita, ja Penni hyppäsi huomattavasti paremmin kuin viime viikonloppuna kotikisoissa, hieronnasta oli siis hyötyä. Nyt vaan ei oikein jaksa iloa repiä siitä, että sitä aginollaa ei taaskaan saatu, niin pienestä se oli kiinni, mutta ei. On tässä vielä pari kuukautta aikaa, pitää siis kääntyä kisakalenteri puoleen ja suunnitella huolellisesti.
Niin ja oli meillä myös turistikoira Pitsi mukana, sen olisi mielestään pitänyt päästä radallekin, vaikka juuri eilen treenasi varsin hienosti rataa seuran treeneissä.
Turisti-Pitsi, joka yritti syödä toisten voileivät.
Penni kävi torstaina hierojalla, ja epäilykseni osui oikeaan, sillä on lihasjumia oikeassa lavassa. Jumia saatiin aika hyvin auki, täytyy kiinnittää huomiota sen kanssa lämmittelyyn ja jäähdyttelyyn vähän enemmän. Tarvittaessa tietenkin hierotaan uudelleen.
Ennen hierojaa Penni poikkesi myös Pressanpuiston koirapuistossa asioitaan tekemässä, eikä oikein tykännyt. Maa oli märkää, ja kaikkialla taisi haista pisu. Ihmekös tuo, kun nokkaansa nyrpisteli.
Koirien sapuskavarastot on nyt päivitetty, Pitsi sai ruokansa paikallisesta liikkeestä ja Penni Zooplussalta, sieltä tilasin myös Fortan Dental Care -litkua. Se on nestettä, jonka olisi tarkoitus koiran hampaisiin siveltynä poistaa ja ehkäistä hammaskiveä. Täytyy ottaa oikein kuvasarja hampaista, että huomaa eron, mikäli tuosta nyt jotain hyötyä on. En ihan 100% vakuuttunut tuosta tökötistä vielä ole, mutta kun käyttäjäarviot olivat positiivisia ja hinta alhainen, niin ajattelin kokeilla.
Lisäksi yritän nyt kasvattaa Penniin lisää karvaa lisäravinteilla, saa nähdä miten käy. Suunnitelmissa on antaa sille merilevää sekä biotiinivalmistetta, joka sisältää myös sinkkiä. Jahka sellaista jostain kaupasta löydän! Voi olla, että karvaa ei enempää koiraan ilmesty, mutta mielestäni kannattaa ainakin yrittää, se on aina ollut vähän ohutkarvainen, mutta mennyt huonommaksi sterkkauksen jälkeen.
Olen miettinyt, pitäisikö taas kirjoittaa jokin aiheen vierestä -postaus, liittyen siis agilityyn tai koiraharrastamiseen yleisellä tasolla. Aiheitakin pyörii mielessä, saa nähdä, koska ehdin ryhtyä tuumasta toimeen.
Tällä viikolla alkoi meikäläisen syyslukukausi, siis lajinsa viimeinen, joten en ole oikein ehtinyt lenkkeilyn lisäksi koiraharrastella, enkä ainakaan väsäillä mitään videoita.
Torstaina kävin koirien kanssa hallilla, Pitsi teki rataa, Penni pujottelua ja puomia. Penni haki hienosti sisään pujotteluun vähän haastavalla tavalla, Pitsi oli kaikinpuolin näpsäkkä otus. Kummallakin oli ongelmaa tehdä pujottelua loppuun saakka, koska se osoitti seinää kohti ja rata vaati sivuirtoamista. Palkkaamalla homma saatiin kuitenkin toimimaan, en tiedä oliko osansa myös hallin huonolla valaistuksella, vain 4 lositeputkivaloa on toiminnassa.
Perjantaina käväistiin pitkästä aikaa Yyterissä koirarannalla, ja kyllä oli muuten ihanaa! Aurinko paistoi niin että oli melkein 20 astetta lämmintä, eikä edes tuullut melkein yhtään. Oikein kesäisessä säässä saatiin siis kirmailla.
Sunnuntaina Pitsi aloitti syyskauden oman seuran ohjatuissa treeneissä, ja hyvin aloittikin. Ei ottanut häiriötä mistään, vaan mennä viipotti iloiseen tapaansa. Rata oli tietenkin jo tuttu torstailta, mutta nyt päästiin sitten fiilistelemään, kun kerran reitit olivat jo tutut. Kävin treeniä ennen kerrankin vähän pitemmän lenkin, kun kerran oli vähän isompi ryhmä, ja löysin ihan kivan reitinkin, n. 45 minuuttia siinä taisi kiertäessä mennä.
Olen kovasti yrittänyt suunnitella kisakalenteria, mutta se tuntuu vähän hankalalta. Ehkä siksi, että nyt olisi niin paljon kaikkea tarjolla, eikä ihan joka paikkaan tietenkään voi mennä. Rotumestiksiin nt Pennin ilmoitin kuitenkin, ettei pääse unohtumaan. Onneksi hallikausi on pitkä, pääsee Pemu keinonurmelle ja Pitsikin taas kisailun makuun.
Pennille varasin hierojan ensi torstaiksi, se on nyt kaksissa kisoissa hypännyt vähän huonosti paikoitellen, ts. tavallista huonommin.
Piirinmestaruuskisoissa puuhailtiin koko viikonloppu, perjantaina ensin pystytystalkoita, lauantaina kisailin itse ja talkoilin siinä sivussa, ja sunnuntainakin olin talkoissa. Kokonainen kisaviikonloppu on melkoinen ponnistus kahdelta pieneltä seuralta, ja hienosti kyllä väki jaksoi painaa hommia! Kiitostakin saatiin kisaajilta järjestelyistä, ja se tietysti lämmitti kaikkien mieltä.
Kisat pidettiin Harjavallan palveluskoirakerhon kentällä Hosiossaaressa, on se vaan niin ihana paikka lenkkipolkuineen! Perjantaina lenkkeiltiin poluilla vitosen kiekka, josta puolet kaatosateessa. Penni vähän kylmettyi ja meni ilmeisesti selästään hiukan jumiinkin, täytyy varata sille hieroja.
Omalla kohdalla kisat menivät ihan kohtalaisesti, vaikkei koiruus ihan parhaimmillaan ollutkaan. Se oli vähän hitaan oloinen, erityisesti pujottelussa, ja siitä johtuen sähläsinkin pujottelun kahdella ekalla radalla; yritin kovasti auttaa, kun homma näytti niin vaivalloiselta, mutta seurauksena koira tupsahti kepeiltä ulos. Viimeisellä radalla (josta myös video) maltoin mieleni, ja köpöttelin kiltisti radan loppuun Pennin kanssa. Tuloksena meille hyppärinolla, aikaa jäi käyttämättä 0,11 sekuntia, eli se oli Pennin toinen SM-nolla tälle kautta. Ei kovin hienoa, eikä hyvän tuntuista, mutta nolla mikä nolla.
Tällä radalla olin tyytyväinen alkuhässäkkään, jossa olisi moni asia voinut mennä pieleen, muttei mennyt. Toinen kiva kohta oli mielestäni tuo takakulman hypyiltä viimeiseen putkeen, ensinnäkin uskalsin tehdä persjätön ennen muuria, ja toisekseen selvitimme putkiansan varsin mallikkaasti ja vielä ihan vauhdillakin. Olin ensin ajatellut niistoa, mutta se on kyllä riskialtis putkensuun ammottaessa kutsuvana, ja varmasti hitaampi kuin tämä pakkovalssi-jaakotus, jonka siihen sitten hetken mielijohteesta tein. Pemu oli kiltti ja kuuliainen, ja ihan innostunutkin, vauhti vaan varisi upottavaan pohjaan ja jäykkiin lihaksiin. Etenemä nollan tuottaneella hyppärillä oli tasan 3,7 m/s.
Piirinmestaruuskisassa Pennin sijoitus oli 7/36, olen tähän hyvin tyytyväinen, saatiin sentään edes tulos! Kisassa siis huomioitiin kahden viimeisen radan hteistulos, joista hyppäriltä saimme nollan ja agiradalta keppivitosen + yliaikaa.
Sunnuntai aukeni sumuisissa merkeissä, mutta alkoi se aurinkokin sitten lämmittää. Kisat vietiin loppuun kunnialla, vaikka toimistotätejä vähän väsyttikin, ja loppusiivouksen jälkeen saikin karauttaa kotiin pesemään koko viikonlopun pyykkejä ja valmistautumaan alkavaan syyslukukauteen.
Usein olen voivotellut sitä, miten erilaisia ohjattavia nämä kaksi samanrotuista ja -kokoista otusta voivat olla, ja eilen siitä saatiin oivallinen käytännön esimerkki.
Eriäväisyyksiä Pemun ja Pitsin välillä on siis ainakin seuraavissa asioissa: nopeus, hyppytekniikka, kääntyminen, ohjaukseen reagointi, estehakuisuus, irtoaminen, itsenäisyys ja tekninen esteosaaminen. On siis ilmiselvää, ettei niille voi aina valita samoja ohjauslinjoja ja -tekniikoita.
Hallilla oli eilen rata, josta yhdelle pätkälle piti miettiä aivan omat kuviot kummallekin koiralle. Numerointi kuvassa ei vastaa koko radan numerointia, otin mukaan vain ne esteet, joista aion kirjoittaa.
1 - 3
Tehtiin kummankin koiran kanssa samalla tavalla, kakkoselle koira takaakiertoon, ja itse rengasta kohti.
3 - 6
Pennin kanssa katsoin parhaaksi juosta edellä niin lujaa kuin mahdollista, tämä taktiikka yleensä tuottaa sen kanssa varmimman ja nopeimman lopputuloksen. Tein siis renkaalle persjätön (koira siirtyy oikeaan käteen, ohjaaja esteiden 4 ja 5 "yläpuolelle"), kirmasin kuin pieni eläin pujottelun ja 5-hypyn välistä pujottelun alkuun, ja vedin koiran nenästä pujotteluun sisään. Persjättö toimi yllättävän hienosti!
Pitsin kanssa persjättö ei toiminut, eikä tuo linja tuosta pujottelullekaan, se vaan on sen verran nopeampi. Sen kanssa siis heitin koiran renkaalle ja irtosin itse ajoissa sivulle, siis 4 ja 5 "alapuolelle". Siitä kun juoksi suoraa linjaa riittävän läheltä hyppyä 8, pystyi pujotteluun ohjaamaan vähän kauempaa poispäinkäännöksellä. Pitsille tämä sopi mainiosti, se tykkää siitä kun on vähän lebensraumia, enkä ole sotkemassa varpaille.
6 - 9
Pennin kohdalla ei voi irrota pujottelulta sivulle. Oli siis pysyttävä koiran vierellä, ja tehtävä 7 takaakiertona, juostava lujaa kohti ysiä, ja tehtävä 8-9 väliin uusi valssi. Vauhti pysyi yllä aika hienosti, kun vaan itse pisti töppöstä toisen eteen.
Pitsi kestää sivuirtoamisen pujottelussa, joten sen kanssa saattoi juosta hypyn 7 "alapuolelle" pakkovalssia tekemään. Siitä sitten pitikin liikahtaa reippaasti 8 päällejuoksuun, ja 9 valssiin ehti hienosti. Siis vähemmän liikkuvia osia kuin Pennin versiossa, ja mielestäni vauhtiakin enemmän.
Olisipa joskus hauska kellottaa tämmöisiä pätkiä, tosin videolta kellottaminen nyt on vähän hankalaa. Eroja on välillä vaikea huomata itse, kun Pennin kanssa omien jalkojen pitää liikkua taukoamatta täysillä, Pitsin voi päästää itsekseen tekemään hommansa. Se yleensä tekeekin sen hyvin, kun en ole häiritsemässä tai tiellä.
Sitä olen kovasti pohtinut, että mitäs sitten tehdään, kun molemmat ovat jonain päivänä kolmosissa, miten ihmeessä saan niille kummallekin ohjaussuunnitelmat tehtyä viidessä minuutissa?
P.s. Tänään oli jälleen juoksutekniikkatreenit, ja hauskaa oli! Yritän soveltaa oppeja sunnuntaina Agipitseillä, Penni juoksee kolme rataa. Sitä ennen se saa käydä hierojalla, on ainakin lihashuolto kunnossa, vaikkei muut asiat näin kuukauden kisatauon jälkeen niin toimisikaan.
Ei, ei me tehty mitään taikoja, ihan vaan rentouduttiin ja kyläiltiin lähisuvun luona, ja tehtiin pitkiä lenkkejä tietenkin. Penni on lopettanut takajalkapompotuksensa, hieroja on kuitenkin tulossa sitä vääntelemään tiistaina. Vaikka Penni ei muuten niin pidäkään vieraiden ihmisten kanssa toimimisesta, hieronta on sille todellinen nautinto, ja se yleensä nukahtaakin hyvän hieroja käsittelyssä.
SM-yksilöradalla, kuva Sirpa Saari
Pitsin kanssa kävin tänään hallilla tekemässä rataa, kun kerran aikaa oli, ja se sujui hiukan vaihtelevissa merkeissä. Lähdöt olivat hyvät, koira ohjautui hienosti ja oli tosi taitava erityisesti pujottelussa, mutta voihan A-este. Ei sitä ole tehty pitkään aikaan, ja sen kyllä huomaa! Kontaktille osuminen oli ihan hakuammuntaa, ja pahimmillaan se hyppäsi kontaktipinnan yläpuolelta vaikka molemmat bumperit olivat paikallaan.
Pysäytys-A:ta en sille millään haluaisi opettaa, ensinnäkin siksi, että se on fyysisesti tosi kuormittava koiralle, ja toisekseen siksi, että se on asiana täysin päinvastainen kuin mitä tähän mennessä Pitsille on A-esteellä opetettu. En haluaisi ruveta korjaamaan sitä toiminnasta, jota olen tähän mennessä yrittänyt vahvistaa. Täytyy nyt vain tehdä noilla bumpereilla muutama kerta, ja katsoa mihin päin se menee, paremmaksi vai huonommaksi.
Ihan pakko oli kokeilla vähän kikkaillakin Pitsin kanssa vaikeammilla ohjauksilla, ja on se kyllä mainio. Aivan kaikki ei sen koiran kanssa aina ole mennyt suunnitelman mukaan, mutta jotain olen sille sentään onnistunut opettamaan!
Kotona ollaan, kaikki ehjinä ja elossa, eikä edes mokailtu kauhean pahasti!
Lähdössä matkaan
Kisapaikalle kurvattiin perjantai-iltapäivällä, ja se ehtoo sujuikin sitten rattoisasti tuttujen kisasuorituksia katsellessa. Penniä en perjantain lämmittelyradoille ilmonnut, mutta se kävi kuitenkin tutustumassa kisakenttien pohjaan, siis kumirouhetäytteiseen keinonurmeen.
Retkueemme majoittui Nallikarissa vuokramökkiin, joka oli tosi viihtyisä ja siisti, kuten koko alue muutenkin. Koirapuistoakin kävimme kokeilemassa, mutta Pemu ei oikein tajunnut mitä siellä olisi pitänyt tehdä. Nukkumaan kiipesimme tikkaita pitkin möksän parvelle, hyvin tuli uni kummallekin katonrajassa!
Penni parvella. Hyvin se sinne saatiin, koira kainaloon ja tikkaille!
Lauantaina kisailtiin joukkuemestaruuksista, Penni starttasi joukkueemme ekana koirakkona vuoronumerolla 68. Sen verran minijoukkueita oli kisaan ilmoitettu, ja kun jokainen tiimimme jäsen sai tuloksen, oli lopullinen sijoituksemme 19.! Homma luonasi siis aivan yli odotusten, vaikkei oma suorituksemme kovin loistelias ollutkaan.
Rata vaati todellista tarkkuutta, ja nollia tehtiin melko vähän, mestaruuskin irtosi plusmerkkisellä tuloksella.
En tiedä johtuiko se jännityksestä, väsymyksestä vai mistä, mutta hengästyin joukkueradalla aivan tuhottomasti, ja pelkäsin kuukahtavani ennen maaliviivaa. Suorituksemme ei ollut mistään kohtaa sujuva, mutta virhepisteiltä vältyttiin puoliväliin asti, kunnes Penni päätti tulla putkesta takaisin. Olin ohjannut sen takaa leikkaamalla suoraan putkeen ja antanut ihan tavanomaisen putkijarrun, jostain syystä se tulkitsi asian niin, että kannattaa kääntyä ympäri puolessa välissä putkea ja tulla ulos. Tästä meille 5, nollaa ei olisi saatukaan ajan puolesta. Koira tuntui yllättävän hyvältä, minä en, mutta taistelin radan loppuun ja selvisimme niistäkin vaaranpaikoista, joista eniten virhepisteitä ja hylkäyksiä koirakoille napsahteli.
Radan jälkeen vähän harmitti oma alisuoriutuminen, mutta toisaalta olin joukkuetuloksesta hirveän iloinen. Illalla juhlittiinkin grillaamisen merkeissä kääpinniporukalla kunnialla selvitettyä kisapäivää sekä Elvis-kääpiöpinserin joukkuekultaa, onnittelut heille arvokisamitalista!
Sunnuntaina olo oli paljon virkeämpi, kun saatiin nukkua hiukan pitempään, ja fiilis yksilökisaan lähtiessä oli eilistä rennompi. Joukkuekisa jännitti siksikin, että siinä on aina vastuussa enemmän kuin itselleen ja omasta tuloksestaan, yksilöissä voi ottaa omat riskinsä ja kerätä niiden voitot tai tappiot ihan keskenään. Lauantaina oli jo harjoiteltu lähtökarsinoissa olemista ja muita arvokisoille ominaisia kuvioita, joten niistä selvittiin ongelmitta. Karsinat itse asiassa sopivat Pemulle hirveän hyvin, se sai pienen rauhoittumishetken siinä ennen radalle menoa.
Yksilörata oli paikoin suoraviivainen ja paikoin todella söheröinen, ja etenemävaatimukseksi Moilanen oli asettanut napakat 4,2 m/s. Pennihän ei ole koskaan noin lujaa mennyt, joten päätin heittää nollapaineet menemään ja tykittää täysillä. Radan alkua oli mahdoton suorittaa lentävällä lähdöllä hyvin, joten jätin koiran lähtöön seisomaan silläkin riskillä, että se varastaa. Tällaista lähtöä ei siis olla tehty sitten Kuopion-reissun, ja sehän taisi olla joskus helmikuussa? Lähtö kuitenkin onnistui, ja selvitimme ekat putket ihan hyvällä ajoituksella. Takaosan tiukoista kurveista ja lyhyistä etäisyyksistäkin selvittiin, eikä aivan aidan vierelle sijoitettu pujottelukaan tuottanut ongelmia. Rata sujui kyllä sellaisessa flow-tilassa, etten kovin montaa kohtaa sieltä muuttaisi, koira kulki, ajoitukset natsasivat ja suunnitelma toimi kuin junan vessa, ainakin loppusuoralle asti. Radan lopulle olin suunnitellut, että muurin jälkeen joko pyöritän hitaamman kautta tai teen persjätön ja valssin, mutta kiireessä tehty päätös kostautui; jänistin siitä persjätöstä ja juoksin tekemään valssia vähän väärään paikkaan, avasin valssin vähän väärään suuntaan, ja hups, miltei törmäsin väärään esteeseen, jonka koira tietenkin hyppäsi. Hyllytimme siis kolmanneksi viimeisellä esteellä muuten oikein sujuvan radan.
Hylkääntyminen harmitti yllättävän vähän, en ollut haaveillut finaalipaikasta muutenkaan, eikä meidän aikakaan olisi välttämättä puhtaaseen nollaan riittänyt (se vaadittiin finaaliin pääsemiseksi). Suoritus sinänsä oli kuitenkin niin mahtavan tuntuinen, että melkein liikutuin ihan puhtaasta onnistumisen ilosta. Mistä sitä saisikin aina näin rohkean ja päättäväisen fiiliksen päälle kisaradalle, ja miten olinkin tuon tsempin itsestäni löytänyt koko vuoden jännittävimmässä kisassa?
Pennille täytyy kyllä nostaa hattua, koiraparka istui autossa yhteensä 14 tuntia, nukkui jossain pirskatin parvella, kökötti 3 päivää kisapaikalla häkissä ja edelleen vaan toimi kummallakin radalla hienosti ja vauhdikkaasti. Se ei ottanut häiriötä kolmesta vierekkäisestä kisaradasta, tosi kovalla soineesta musiikista, yleisöstä, yleisössä pyörineistä koirista eikä mistään muustakaan. Etenkin lauantaina koiria karkaili radoilta jonkin verran, joten joillekin se häiriö oli selvästi liikaa. Kokonaisfiilis kisojen jälkeen on todella positiivinen, me tehtiin omaan tasoomme nähden hieno suoritus karsintaradalla ja selvittiin koko reissusta kunnialla.
Onnistuneet fiilikset yksilökisan jälkeen.
Nyt Pemu saa viettää kolmisen viikkoa ansaittua agilomaa, pitää sterkatunkin nartun taukonsa joskus pitää. Koira on toipunut rankasta reissusta muuten hienosti, mutta pompottaa ajoittain lenkillä oikeaa takajalkaansa, siis jättää sillä askeleen väliin. En tiedä syytä moiseen, eikä sellaista ole aiemmin ilmennyt, joten hierojaa olen hätyytellyt ensi töikseni tänään aamulla. Iloisesti tuo kuitenkin lenkkeilee ja venyttelee, en usko, että vaiva on kovin vakava.
Nallikarin santaa, näyttää lämpimältä, mutta tuuli niin että tukka meinasi irrota.
Penni biitsillä vilusta kankeana.
Medien finaalin rataantutustuminen vihdoin aurinkoisessa säässä.
Kun koira saadaan kuntoon ja tauko on lusittu, alkaakin ensi vuoden nollametsästys! SM-kisat 2016 pidetään Nastolassa, matkaa on siis onneksi hiukan vähemmän kuin tänä vuonna. Kotonahan oltiin siis vasta maanantain puolella kahden ja kolmen välillä aamuyöllä, pitihän ne finaalit loppuun asti katsoa, kun kerran kisoihin oli lähdetty.
Oulun SM-kisat starttaavat reilun kolmen viikon kuluttua, ja meilläkin on nyt majoitus varattuna. Omalla autolla varmaankin mennään, että päästään kuleksimaan oman mielen mukaan kisapaikalle ja pois.
Pääsimme myös WeCA:n edustusjoukkueeseen, eli kisattavaa on meille myös lauantaina, yksilökisa on sitten sunnuntaina. Tavoitteena on saada kummastakin kisasta tulos ja vetää radat hyvällä fiiliksellä ja vauhdilla.
Penni Sastamalan kisoissa, kuva K.Silveri
Maanantaina poikettiin Harjavallassa ulkotreeneissä, mutta siitä nyt ei tullut oikein mitään, kentällä oli Pennin mielestä hajuja joita piti oikein ryystää nokka pitkänä. Toivotaan, että haistelu unohtuu lauantaina, kun kisaillaan jälleen kivituhkalla...
Eilen hieroin koirat läpi, Penni tuntui ihan hyvältä ja nautti hieronnasta suuresti, Pitsin takareidet olivat taas tosi kireät. Täytyy niitä hieroskella, ja jos ei omin avuin pärjätä, varata aika oikealle hierojalle.
Keskiviikkona kävi Pennillä taas hieroja, ja koira näytti käsittelyn jälkeen tältä:
Voisi siis sanoa, että gutaa teki taas. Käsittelyyn se suhtautui yhtä hyvin kuin viimeksikin, ja suunnitelmana olisi nyt siis treenata kerran ja sitten kisata, sen jälkeen tarkkailla tilannetta. Seuraavaa hierontaa suunnitellaan joulukuulle. Kisoista vaan ei ole tietoa, koska sellaisiin päästään, lokakuu on jo täyteen ympätty, eli marraskuulle varmaan menee. Harmi, nyt kun se kulkeekin taas kivasti.
Pitsi kävi maanantaina treenaamassa, ja oli taas kovin pätevä. Pussikin sujui hienosti, vaikka se oli sellainen inhottava muovinen, eikä samanlainen kankainen kuin WeCA:n hallilla.
Lauantaina Pitsi suuntasi Sastamalaan epiksiin, ja selvitti haastavahkon mölliradan lähes täydellisesti, oikein reippaalla vauhdilla. Alkuun tehtiin onnistunut ihmisnuoli, ja homma toimi kuin junan vessa ihan radan loppupuolelle asti. Siellä Pitsi ilmeisesti hätkähti esteen lähellä seissyttä ratahenkilöä, pinkaisi väärälle esteelle, ja oli vähän säikähtäneen oloinen. En välittänyt asiasta, ohjasin iloisesti radan loppuun ja palkkasin. Avoimen luokan radalla koira olikin sitten ihan erilainen, hidasteli, katseli tuomaria ja yleisöä, nuuski maata. Ohjasin huonosti yhden kohdan, ja Pitsi hyppäsi saman hypyn kahteen kertaan, joten tuloksena hylätty. Ihmettelin toki koiran käytöstä, ja päätin ottaa radan uudestaan, ettei jäisi paha maku suuhun, mutta vähän meni tämäkin pieleen; toisella kierroksella koira hidasteli ja nuuski enemmän, jopa pysähteli. Lähes virheittä se sen radan kuitenkin meni, teki vain yhden virheen pujottelussa, eli 5 + yliaikaa, tällä yllettiin kolmannelle sijalle. Videolla näkyy avoimen radan ensimmäinen suoritus, möllirataa ei saatu kuvattua.
Kisojen jälkeen iski paniikki; mitä nyt? Onko tämä nyt sitten tässä, alkaako se nyt kyttäämään kaikkia ratahenkilöitä ja haukkumaan niitä, kuten joillakin rotunsa edustajilla on joskus tapana. Tuleeko tästä ikinä mitään? Se on tähän asti niin hyvin keskittynyt vain ohjaukseen ja esteisiin, mistä ihmeestä se nyt yhtäkkiä keksi ruveta kyttäämään ihmisiä? Sehän tykkää ihmisistä! Hätäpaniikkiahdistusviesti valmentajalle auttoi, tai lähinnä vastaus: ei kirvestä kaivoon, hengitä syvään, koira on nuori & kokematon ja matka jatkuu. Näinhän se on, toivotaan, että tämä nyt oli vain teini-iän kotkotuksia!
Olin väärässä, kolmen viikon treenitauko ja tekemättömyys & hieronta oli juuri sitä, mitä Penni tarvitsi. Se nimittäin kulki sittenkin, haparoinneista huolimatta jopa 3,9 m/s! Monelle koirakolle tuo ei olisi kummoinen vauhti, mutta kolmen viikon takaisen etenemän ollessa 3,2 m/s tätä paljon suoraviivaisemmalla radalla, en voi kuin olla iloinen! Hommassa on taas pitkästä aikaa jotain järkeä myös Pennin kohdalla!
Tuomarina toimi Sari Mikkilä, ja hän olikin tehnyt oikein kivat, monipuoliset ja juostavat radat, joilla koiran linjat olivat koko ajan tavallaan järkeviä, ja kaikessa oli jokin pointti.
Eka rata oli hyppäri, ja sille Penni lähti yllättävän levollisesta istuma-asennosta. Kompastelin ja liukastelin ylimääräiseen hiekkaan, mutta kaikenlaisista aivopieruista ja muista huolimatta selvitimme radan virheittä pituusesteelle asti. Siinä ilmeisesti koira kompastui, ja kaatoi laatikot. Olin puolet radasta myöhässä, ja toinen puoli oli muuten vaan vähän pelastelua, kun koira kulkikin puolet odotettua lujempaa, mutta tässä alkoi nyt olla sitä tekemisen meininkiä, mitä Pennin kanssa on joskus ollutkin! Tuloksena siis 5, aika -2 ja jotain, sijoitus ei ollut kummoinen.
Toiselle radalle skarppasin itse henkisesti, ja se menikin rytmiltään vähän paremmin, harmi vaan, että vauhti kostautui: jälleen lentokeinu. Tätä pitää nyt oikeasti treenata. Muuten mentiinkin nollilla, tuloksena kuitenkin HYL, koska uusin sen perhanan keinun. Tämä rata oli jotenkin tosi kiva, ja siinä sai tehdä kaikenlaista, fiilis oli radan jälkeen mainio.
Kyllä kannatti maksaa hieronnasta, seuraava käynti onkin jo ensi viikolla. Seuraavia kisojakin voisi katsella..
Tänään kävi pinsureilla ekaa kertaa ikinä koirahieroja, ja hommasta selvittiin varsin kunniallisesti. Nähtäväksi jää, mitä vaikutuksia hieronnalla on, etenkin Pennin kohdalla.
Pitsi hierottiin ensin, ja se nyt oli tietenkin mielin kielin hierojan sylissä jo ennen kuin hän ehti lattialle istahtaa. Se antoi asettaa itsensä kyljelleen viltille hierottavaksi, eikä meikäläistä tarvittu hommassa laisinkaan. Kiemurtelua kyllä piisasi, hieronta kun kesti vähän yli tunnin, ja se nyt on aika pitkä aika olla paikoillaan!
Pitsistä ei jumeja löytynyt, vain pienenpientä kireyttä lantion alueella. Se nautti venytyksistä kovasti, ja antoi rullata itsensä sikiöasentoon ja siitä taas pitkulaiseksi, jalat äärimmilleen venytettyinä. Jatkohoitona sovittiin, että hierotaan tarpeen vaatiessa, muussa tapauksessa puolen vuoden kuluttua.
Pennin kohdalla olin vähän huolissani etukäteen, se kun ei anna kaikkien puolituttujenkaan koskea itseensä, saati ventovieraan hierojan. Ongelmia ei kuitenkaan ilmennyt, kun laitoin koiran seisomaan hierojan ja itseni väliin, ja pidin siitä kevyesti kiinni ensimmäiset minuutit. Sitten sainkin jo irrottaa otteeni, kun koira kellahti silmät ummessa maate, ja ryhtyi piereskelemään antaumuksella. Se meni hierojan taitavista otteista niin rennoksi, että makasi lähes taju kankaalla kyljellään, eikä edes moittinut, kun hieroja käänsi sen selän kautta ympäri toiselle kyljelle. Venytyksistä se piti kaikkein eniten, ja suostui yllättäen sekin sikiöasentoon mukisematta. Loppujen lopuksi Penni olikin siis se helpompi hierottava, ei edes kiemurrellut.
Pennillä kireyttä oli enemmän, siis koko selän alueella ja erityisesti lantiossa. Lantion alueen kiristykset kuulemma ovat kääpiöpinsereiden tyyppivika. Mitään vakavaa vikaa hieroja ei kuitenkaan koirasta löytänyt, ja sovittiinkin, että Penni kisaa 22. pvä normaalisti, ei treenaa sitä ennen, ja sitten syys-lokakuun vaihteeseen sovitaan uusi hieronta-aika.
Nyt koirat vetävät unta palloon sohvalla, ja pääsevät illalla ohjeen mukaan puolen tunnin reippaalle kävelylenkille, että kuona-aineet poistuvat lihaksista.
