SM-kisat 2015

Kotona ollaan, kaikki ehjinä ja elossa, eikä edes mokailtu kauhean pahasti!

Lähdössä matkaan

Kisapaikalle kurvattiin perjantai-iltapäivällä, ja se ehtoo sujuikin sitten rattoisasti tuttujen kisasuorituksia katsellessa. Penniä en perjantain lämmittelyradoille ilmonnut, mutta se kävi kuitenkin tutustumassa kisakenttien pohjaan, siis kumirouhetäytteiseen keinonurmeen.

Retkueemme majoittui Nallikarissa vuokramökkiin, joka oli tosi viihtyisä ja siisti, kuten koko alue muutenkin. Koirapuistoakin kävimme kokeilemassa, mutta Pemu ei oikein tajunnut mitä siellä olisi pitänyt tehdä. Nukkumaan kiipesimme tikkaita pitkin möksän parvelle, hyvin tuli uni kummallekin katonrajassa!

Penni parvella. Hyvin se sinne saatiin, koira kainaloon ja tikkaille!

Lauantaina kisailtiin joukkuemestaruuksista, Penni starttasi joukkueemme ekana koirakkona vuoronumerolla 68. Sen verran minijoukkueita oli kisaan ilmoitettu, ja kun jokainen tiimimme jäsen sai tuloksen, oli lopullinen sijoituksemme 19.! Homma luonasi siis aivan yli odotusten, vaikkei oma suorituksemme kovin loistelias ollutkaan.

Rata vaati todellista tarkkuutta, ja nollia tehtiin melko vähän, mestaruuskin irtosi plusmerkkisellä tuloksella. 

En tiedä johtuiko se jännityksestä, väsymyksestä vai mistä, mutta hengästyin joukkueradalla aivan tuhottomasti, ja pelkäsin kuukahtavani ennen maaliviivaa. Suorituksemme ei ollut mistään kohtaa sujuva, mutta virhepisteiltä vältyttiin puoliväliin asti, kunnes Penni päätti tulla putkesta takaisin. Olin ohjannut sen takaa leikkaamalla suoraan putkeen ja antanut ihan tavanomaisen putkijarrun, jostain syystä se tulkitsi asian niin, että kannattaa kääntyä ympäri puolessa välissä putkea ja tulla ulos. Tästä meille 5, nollaa ei olisi saatukaan ajan puolesta. Koira tuntui yllättävän hyvältä, minä en, mutta taistelin radan loppuun ja selvisimme niistäkin vaaranpaikoista, joista eniten virhepisteitä ja hylkäyksiä koirakoille napsahteli.

Radan jälkeen vähän harmitti oma alisuoriutuminen, mutta toisaalta olin joukkuetuloksesta hirveän iloinen. Illalla juhlittiinkin grillaamisen merkeissä kääpinniporukalla kunnialla selvitettyä kisapäivää sekä Elvis-kääpiöpinserin joukkuekultaa, onnittelut heille arvokisamitalista!

Sunnuntaina olo oli paljon virkeämpi, kun saatiin nukkua hiukan pitempään, ja fiilis yksilökisaan lähtiessä oli eilistä rennompi. Joukkuekisa jännitti siksikin, että siinä on aina vastuussa enemmän kuin itselleen ja omasta tuloksestaan, yksilöissä voi ottaa omat riskinsä ja kerätä niiden voitot tai tappiot ihan keskenään. Lauantaina oli jo harjoiteltu lähtökarsinoissa olemista ja muita arvokisoille ominaisia kuvioita, joten niistä selvittiin ongelmitta. Karsinat itse asiassa sopivat Pemulle hirveän hyvin, se sai pienen rauhoittumishetken siinä ennen radalle menoa.

Yksilörata oli paikoin suoraviivainen ja paikoin todella söheröinen, ja etenemävaatimukseksi Moilanen oli asettanut napakat 4,2 m/s. Pennihän ei ole koskaan noin lujaa mennyt, joten päätin heittää nollapaineet menemään ja tykittää täysillä. Radan alkua oli  mahdoton suorittaa lentävällä lähdöllä hyvin, joten jätin koiran lähtöön seisomaan silläkin riskillä, että se varastaa. Tällaista lähtöä ei siis olla tehty sitten Kuopion-reissun, ja sehän taisi olla joskus helmikuussa? Lähtö kuitenkin onnistui, ja selvitimme ekat putket ihan hyvällä ajoituksella. Takaosan tiukoista kurveista ja lyhyistä etäisyyksistäkin selvittiin, eikä aivan aidan vierelle sijoitettu pujottelukaan tuottanut ongelmia. Rata sujui kyllä sellaisessa flow-tilassa, etten kovin montaa kohtaa sieltä muuttaisi, koira kulki, ajoitukset natsasivat ja suunnitelma toimi kuin junan vessa, ainakin loppusuoralle asti. Radan lopulle olin suunnitellut, että muurin jälkeen joko pyöritän hitaamman kautta tai teen persjätön ja valssin, mutta kiireessä tehty päätös kostautui; jänistin siitä persjätöstä ja juoksin tekemään valssia vähän väärään paikkaan, avasin valssin vähän väärään suuntaan, ja hups, miltei törmäsin väärään esteeseen, jonka koira tietenkin hyppäsi. Hyllytimme siis kolmanneksi viimeisellä esteellä muuten oikein sujuvan radan.

Hylkääntyminen harmitti yllättävän vähän, en ollut haaveillut finaalipaikasta muutenkaan, eikä meidän aikakaan olisi välttämättä puhtaaseen nollaan riittänyt (se vaadittiin finaaliin pääsemiseksi). Suoritus sinänsä  oli kuitenkin niin mahtavan tuntuinen, että melkein liikutuin ihan puhtaasta onnistumisen ilosta. Mistä sitä saisikin aina näin rohkean ja päättäväisen fiiliksen päälle kisaradalle, ja miten olinkin tuon tsempin itsestäni löytänyt koko vuoden jännittävimmässä kisassa?

Pennille täytyy kyllä nostaa hattua, koiraparka istui autossa yhteensä 14 tuntia, nukkui jossain pirskatin parvella, kökötti 3 päivää kisapaikalla häkissä ja edelleen vaan toimi kummallakin radalla hienosti ja vauhdikkaasti. Se ei ottanut häiriötä kolmesta vierekkäisestä kisaradasta, tosi kovalla soineesta musiikista, yleisöstä, yleisössä pyörineistä koirista eikä mistään muustakaan. Etenkin lauantaina koiria karkaili radoilta jonkin verran, joten joillekin se häiriö oli selvästi liikaa. Kokonaisfiilis kisojen jälkeen on todella positiivinen, me tehtiin omaan tasoomme nähden hieno suoritus karsintaradalla ja selvittiin koko reissusta kunnialla.

Onnistuneet fiilikset yksilökisan jälkeen.

Nyt Pemu saa viettää kolmisen viikkoa ansaittua agilomaa, pitää sterkatunkin nartun taukonsa joskus pitää. Koira on toipunut rankasta reissusta muuten hienosti, mutta pompottaa ajoittain lenkillä oikeaa takajalkaansa, siis jättää sillä askeleen väliin. En tiedä syytä moiseen, eikä sellaista ole aiemmin ilmennyt, joten hierojaa olen hätyytellyt ensi töikseni tänään aamulla. Iloisesti tuo kuitenkin lenkkeilee ja venyttelee, en usko, että vaiva on kovin vakava.

Nallikarin santaa, näyttää lämpimältä, mutta tuuli niin että tukka meinasi irrota.

Penni biitsillä vilusta kankeana.

Medien finaalin rataantutustuminen vihdoin aurinkoisessa säässä.

Kun koira saadaan kuntoon ja tauko on lusittu, alkaakin ensi vuoden nollametsästys! SM-kisat 2016 pidetään Nastolassa, matkaa on siis onneksi hiukan vähemmän kuin tänä vuonna. Kotonahan oltiin siis vasta maanantain puolella kahden ja kolmen välillä aamuyöllä, pitihän ne finaalit loppuun asti katsoa, kun kerran kisoihin oli lähdetty.