sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannustaikoja

Ei, ei me tehty mitään taikoja, ihan vaan rentouduttiin ja kyläiltiin lähisuvun luona, ja tehtiin pitkiä lenkkejä tietenkin. Penni on lopettanut takajalkapompotuksensa, hieroja on kuitenkin tulossa sitä vääntelemään tiistaina. Vaikka Penni ei muuten niin pidäkään vieraiden ihmisten kanssa toimimisesta, hieronta on sille todellinen nautinto, ja se yleensä nukahtaakin hyvän hieroja käsittelyssä.

SM-yksilöradalla, kuva Sirpa Saari

Pitsin kanssa kävin tänään hallilla tekemässä rataa, kun kerran aikaa oli, ja se sujui hiukan vaihtelevissa merkeissä. Lähdöt olivat hyvät, koira ohjautui hienosti ja oli tosi taitava erityisesti pujottelussa, mutta voihan A-este. Ei sitä ole tehty pitkään aikaan, ja sen kyllä huomaa! Kontaktille osuminen oli ihan hakuammuntaa, ja pahimmillaan se hyppäsi kontaktipinnan yläpuolelta vaikka molemmat bumperit olivat paikallaan.

Pysäytys-A:ta en sille millään haluaisi opettaa, ensinnäkin siksi, että se on fyysisesti tosi kuormittava koiralle, ja toisekseen siksi, että se on asiana täysin päinvastainen kuin mitä tähän mennessä Pitsille on A-esteellä opetettu. En haluaisi ruveta korjaamaan sitä toiminnasta, jota olen tähän mennessä yrittänyt vahvistaa. Täytyy nyt vain tehdä noilla bumpereilla muutama kerta, ja katsoa mihin päin se menee, paremmaksi vai huonommaksi.

Ihan pakko oli kokeilla vähän kikkaillakin Pitsin kanssa vaikeammilla ohjauksilla, ja on se kyllä mainio. Aivan kaikki ei sen koiran kanssa aina ole mennyt suunnitelman mukaan, mutta jotain olen sille sentään onnistunut opettamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti