Koirat ovat tosiaan lomailleet, ja vain ja ainoastaan lenkkeilleet tällä viikolla. En tiedä nauttivatko ne lomastaan, vai onko niillä tylsää, mutta hyväähän se tekee sekä henkisesti että fyysisesti vähän ladata akkuja.
Metsä- ja peltolenkkiä ollaan tehty, ja siis peruskuntoa kohotettu spurttienkin muodossa, välillä maassa viipyvä lumipeite innostaa otukset pinkomaan kuin pienet oravat.
Perjantaina käytiin Raumalla fyssarilla, Pitsiä ahdisti, Penni oli ihan ihmisiksi. Kummassakaan koirassa ei ollut pahoja jumeja, kaikki saatiin kuulemma kivasti auki.
Pitsi arvostaa joululahjaansa silminnähden.
Penni on näissä hoitoasioissa niin pro, että sen voi jättää yksin hoidettavaksi, ja niin me suunnattiinkin lapsosen kanssa syömään Vanhaan Raumaan. Suositusten perusteella valittiin ruokapaikaksi Osteria da Filippo, viihtyisä, pieni italialainen, jossa palvelu oli erinomaista ja pitsa aivan taivaallisen maukasta! Kahvia en testannutkaan.
Piirinmestaruuskisojen tavoitteeksi asetin sen, että saataisiin aikaan
yhteistulos, ja sitä myötä jonkinlainen sijoitus mestaruuskisassa. Meidän
kennelpiirissä mestaruus ratkeaa kahden radan (agi ja hyppäri) yhteistulosten
perusteella, joten näissä kisoissa on hyvä treenata omaa paineensietokykyä;
jäädytkö vai toimitko, kun ekalta radalta tulee nolla, ja tokallakin pitäisi
onnistua?
Penni kisasi kolme rataa, joista ensimmäinen oli "lämmittelykisa",
eikä siis vaikuttanut piirinmestaruuskisaan. Meidän suoritus oli muuten hyvä ja
sujuva, mutta takaaleikkauksessa meikäläisen huonon ajoituksen vuoksi Penni pyörähti vähän ympäri, ja puomilla olin
itse huolimaton, siitä 5. Ihan hyvä muistutus minulle, vaikka nyt onkin mennyt
hyvin, pitää edelleen olla tarkkana ja tehdä huolellisesti!
Toka rata oli PiirM-hyppäri, ei valtavan vaikea, mutta ei ihan
yksioikoinenkaan. Putkensuita sai varoa, ja ansaesteitä oli siellä täällä.
Yritin edetä mahdollisimman vauhdikkaasti ilman varmistelua, ainoastaan
kepeille tein kahdesta huonosta vähemmän huonon vaihtoehdon, eli pakkovalssin
aloitukseen. Tältä radalta Pennille nolla, etenemä oli vähän alle 4,0 m/s. Sijoitus taisi olla 10., tai 8., tai jotain sinne päin.
Kolmas rata olikin rakennettu aika ripeästi, ja unohduin vähän seurailemaan
hyppärin viimeisiä koirakkoja, vaikka olisi pitänyt olla kuikuilemassa
seuraavaa rataa radanreunalta. Ärsyynnyin jo omaan typeryyteeni, mutta onneksi
järjestäjät päättivät pitää 10 min tauon niin että ehditin kuikuiluni tehdä ja
opetella estejärjestyksen.
Aika vähillä paineilla pääsin viimeiselle radalle, en oikein ollut seurannut
muiden suorituksia, enkä siis tiennyt tuloksista muuta kuin että ekalta radalta
oli nollia tullut ainakin 8 kpl. Meidän rata oli muuten jälleen hyvä, sujuva ja
vauhdikaskin, mutta sekä keppien alussa että lopussa oli pientä sähellystä.
Alussa tepposet teki lyhyt putki, josta koira sinkosikin odotettua nopeammin
kepeille, ja lopussa meikäläisen hosuminen, ehkä ne hermot olivat sittenkin
hiukan pinkeät tässä kohtaa. Oletin, että ne räpellykset olisi tuomari
tulkinnut kielloiksi, mutta ei, nolla me onneksi saatiin, aikakin riitti nippa
nappa.
Nollia tuli taas mielestäni runsaasti, ja kävin siinä jo rennosti
jäähdyttelemässäkin, kun ajattelin, että ei meidän hitaalla tuplalla oikein
mitään tee, ehkä viiden parhaan joukkoon pääsee, jos tuuri käy. Vohvelia
jonottaessani tuli joku tuttu onnittelemaan, ja sitten toinenkin, ja sitten oli
pakko kurkata tuloslistat; yhteistuloksissa meidän tuplalla olikin päässyt
toiselle sijalle! Tuplia olikin tehty vain kolme, vaikka nollia muuten tulikin
runsaasti, ja näistä kolmesta meidän oli toisiksi nopein! Penni siis voitti
piirinmestaruushopeaa 29:n koirakon joukosta!
(Kuvat on ihan sikin sokin, eikä blogger anna siirtää niitä, mutta samapa tuo! Videoita tulee ensi viikon aikana!)
Penni ei päässyt mukaan palkintojenjakoon, sille kun tulee niin herkästi riitaa.
Palkintoporsas kukkineen & palkintoineen, Iittalan jonkin sortin lasilautaselta se näyttää. Pokaali tai mitali olisi ollut kivampi, mutta mitäs tuosta, onpahan ainakin käyttöesine, ja kaunis sellainen.
Minien PiirM-tulokset, koirakoita oli yhteensä mukana 29 kpl.
En nyt oikein itsekään tiedä miten suhtautua tähän Pennin yhtäkkiseen
menestykseen, meillähän on nyt jo ennen syyskuun puoliväliä SM-nollat täynnä,
kaksi tuplaa, voittonolla, agiserti ja PiirM-hopea! Kyllä niin makealta maistuu
nyt tämä kun kaikki sujuu ja tuloksiakin tulee, on niitä yliaikanollia, hyllyjä
ja vitosia ollut ihan riittämiin. En olisi ikipäivänä osannut esim alkuvuodesta
kuvitella, että nollat vaan tulevat helpolla jo nyt, saati että saadaan
sertikin vielä! En oikein tiedä, pitäisikö koko koirakon eläköityä, taidetaan
olla urakehityksemme huipulla nyt!
Tämänpäiväinen menestys osoitti jälleen kerran, että vaikka Pennissä harrastuskoirana on omat
puutteensa, ja vaikka se olisikin huono hyppääjä ja hiukan hidaskin, niin
asenteella ja taistelutahdolla se paikkaa nuo vikansa. Meillä on niin
mahtava kausi meneillään, että täytyy nyt nauttia siitä täysillä ja kisata
rennosti, ilman nollapaineita!
P.s. Torstaina PiirM-mitalisti pääsee hierontaan hemmoteltavaksi, se on sen todellakin ansainnut!
On se vaan aina niin mukava tapahtuma, kesä on kauneimmillaan ja tunnelma on mukavan leppoisa! Agipitsi hurmaa vuosi toisensa jälkeen, ja aina sinne tulee mentyä uudestaan. Siitä huolimatta, että Pennihän ei ole koskaan Raumalla suurempaa menestystä saanut, ei varmaan edes yhtään 3lkan nollaakaan.
Perjantaina oli iltakisat, ja vain yksi startti kullekin säkä- ja tasoluokalle. Tuomarina oli unkarilainen Tamas Traj, ja kolmosten rata oli helpohko ja hyvin suoraviivainen. Nollaa siis tyrkytettiin ihan tarjottimella, ja sehän me Pennin kanssa napattiin, vieläpä sijoituksella 4/19. Penni kulki todella hyvin ja poikkeuksellisen lujaa, etenemä oli ennätykselliset 4,18 m/s. Keinun jälkeen tapahtui jokin kömmähdys, enkä päässyt siitä liikkeelle ollakseni ajoissa viimeisessä valssissa, mutta Penni onneksi osui silti oikeille esteille.
Lauantain vietin sukujuhlissa Luvialla, joten ei siitä sen enempää, kahvi oli erinomaista, kuten muutkin trahteeraukset.
Sunnuntaina piti vielä jaksaa kolme starttia helteessä, onneksi sentään häkit saatiin hyvään varjoon ja pieni tuulenvirekin paikalla kävi, ainakin osan päivästä. Kisakentillä oli kuitenkin tosi kuuma, ja pelkäsin että Penni lässähtää ihan totaalisesti, kuten se usein helteessä tekee.
Eka rata oli Marja Lahikaisen agirata, hän taisikin olla meille uusi tuomarituttavuus. Rata ei mielestäni ollut varsinaisesti vaikea, mutta kyllä siinä tekemistä oli, putki-kontakti-erottelua ja muuta. Vähän jännäsin erityisesti okseria jolle piti tehdä ennakoiva valssi, Pennillä on ollut tapana räpsiä rimoja oksereista, jos niissä pitää kääntyä tiukasti. Tein sitten valssini strategisesti vähän myöhässä, ja homma toimi hienosti. Maaliin päästiin nollilla, aikakin riitti hyvin (etenemä 4,0!) ja suureksi hämmästykseksi mehän saatiin toinen sija! Oltais saatu vielä sertikin, mutta voittajalle se sitten meni aivan oikeutetusti tietenkin. Huikeeta! Penni palkinnoilla kolmosissa ilman yliaikaa, eka kerta ikinä!
Tältä radalta on muutamia kuviakin, ne on ottanut Tanja Nummelin:
Ja palkintoja saatiin, mm. ihana muumimuki, jossa 2. suosikkihahmoni Esi-isä. Ykkönen on tietty pikkukoira Surku Yniäinen, joka on aivan varmasti rodultaan kääpiöpinseri.
Olen oppinut vetämään mahaa sisään palkintojenjaossa.
Esi-isä
Tästä menestyksestä häkeltyneenä suunnattiin päivän tokalle radalle, siis unkarilaistuomarin hyppärille, joka oli varsinainen kiemura. Kaikenlaista piti tehdä koko ajan, ottaa riskejä, vetää koiraa esteiden etupuolelle ja leijeröidä. Huhhuh. Ja kaikki tämä olisi pitänyt suorittaa pehmeäpohjaisella kentällä yli 3,95 m/s etenemällä. Ihmeen kaupalla me selvittiin kaikista kiemuroista, ja vieläpä ihan kunnialla, mutta aika ei tietenkään riittänyt. Pennin etenemä oli 3,7 m/s, joka olisi jollain muulla tuomarilla varmasti riittänyt. Noh, minkäs teet, tupla olisi ollut kiva, mutta olin kuitenkin rataan hirveän tyytyväinen. Ja kun nollia tuli vähän, eikä melkein kukaan muukaan ehtinyt aikaan, niin saatiin tällä yliaikanollalla kuitenkin kolmas sija ja lisää palkintoja, jee!
Viimeiselle radalle lähdettiin kirjaimellisesti hiki hatussa, ei ollut helppo baana sekään. Tämäkin rata sujui vallan hienosti, mutta oma keskittyminen herpaantui ihan helpossa kohdassa, ja Penni tuli yhden hypyn ohi, hypätäkseen sen sitten väärään suuntaan. HYLlyhän siitä heilahti, mutta mitäs tuosta, vauhti oli edelleen kohtalainen ja kontaktit toimivat. Keinu taisi olla jopa hyvä!
Oli kyllä mahtava viikonloppu! Tuo toinen sija, joka ekassa kisassa saatiin, oli meikäläisen agiuran tähän asti paras saavutus. Ollaan me voitettukin, mutta vain ykkösissä ja kakkosissa. Penni on ilmeisesti viellä 7-vuotiaana päättänyt löytää itsestään uusia vaihteita, mikäs sen mukavampaa, koirahan vain paranee vanhetessaan! :) Nyt täytyy löytää sille sopivia pikkukisoja, joissa on tsäänssit pärjäämiseen, ja pitää hyvä huoli sen kropasta. Ikä ei siinä kyllä vielä näy, muuten kuin muutamana harmaana karvana.
Huhhuh, kuusi rataa juostu vähän reilussa kahdessa tunnissa, saattaapi olla, että tapojeni vastaisesti venyttelen tänään! Saman säkäluokan kaikki radat juostiin peräjälkeen, joten palautumisaika jäi vähän vähäiseksi ratojen välissä, ja muutenkin tuntui kiirettä pitävän.
Kisapaikka oli siis tuttu halli Noormarkussa, olihan sentään kotikisoista kyse. Tuomarina meillä mineillä oli Johanna Wüthrich, jonka radat olivat olikein kivat ja nimenomaan mineille passelit.
Urakka aloitettiin hyppärillä, ja Pennipä tykitti heti oikein mainion nollan etenemällä 4,11 m/s. Tein muutaman rohkean persjätön, ja liikuin mielestäni ihan kohtalaisesti itsekin. Pitsikin teki muuten puhtaan radan, mutta unohdin pujottelua edeltävälle hypylle suunnittelemani puolivalssin, ja sehän pujahti tokaan keppiväliin. Uudella yrityksellä homma kuitenkin luonasi, ja onnistuipa se persjättökin aika kivasti sinne keppien jälkeen. Siis Pennille nolla, sij. 9/30, Pitsille 5.
Tokalla agiradalla Pennin puomi toimi, jee! Tahkoamisesta on siis ollut hyötyä! Harmi vaan, että hosuin itse A-esteellä ja vapautin liian aikaisin, plaah. Muuten ihan ok rata, ei ihan niin hyvä fiilis kuin hyppärillä, mutta kelpo menoa kuitenkin. Pitsi yllätti, ja pyöräytti tästä nollan, jee! Siis Pitsin eka aginolla kolmosista kirjaan. A:n kontakti oli vähän siinä ja siinä, ja keppejä edeltävän vastakäännöksen tein liian myöhään, mutta pääosin olen rataan tyytyväinen.
Kolmannella radalla alkoi jo vähän väsy painaa, ja rataantutustumisessakin tuli kiire. Viiden minuutin tutustuminen alkoi heti kun numerot oli lyöty paikoilleen, ja käsitys radasta ja keskeneräiseksi. Pennin rata alkoi hyvin ja vauhdikkaasti, mutta yhteen takaakiertoon se lasahti niin hirveää vauhtia, etten ehtinyt asemoitua valmiiksi, ja hyllyhän siitä tuli. Pitsi hyppäsi A:n kontaktin, ja ohjasin sen väärin takanurkan hyppypätkällä, piti tehdä takaakiertovalssi ja teinkin jostain syystä vastakäännöksen. No, kyllä niitä nollia jo tehtiinkin, ja kumpikin koira selvitti radan alkuvaiheen rengashaasteen virheittä. Siinä piti siis jättää koiraa vähän yksin tekemään rengasta ja kiirehtiä edelle valssiin, ei ongelmia tässä. Pennin puomi toimi tälläkin radalla, jee! Kummallekin siis HYL.
Harmittaa toki jälleen tuo melkein nolla, oma moka kun sähläsin. No, jospa nyt olis kaikki mahdolliset virheet tehty, ja pian päästäisiin jo niitä nollia lätkimään kirjaan... Hierontaa tai fyssaria pitää kyllä saada tähän väliin, kumpikin koira hyppäsi mielestäni huonosti tänään. Päivän iloisin asia oli kuitenkin se, että Pitsi oli onnesta soikea päästessään kisailemaan! Ei ehtinyt kytätä tuomaria, eikä mitään muutakaan, kova hinku oli radalle, eikä tarvinut käskeä istumaan kahta kertaa, niin kiire oli radalle päästä, että pylly tipahti nurmeen heti ekalla kehotuksella! :)
Nollatilanne on siis sellainen, että Pennillä on 2 aginollaa ja 5 hyppynollaa sisältäen tuplan, Pitsillä nyt sitten yksi kumpaakin sorttia.
Agipitsi on muodostunut meillä jo perinteeksi, mukana ollaan oltu kai neljänä peräkkäisenä vuotena jo, ja aina siellä vaan on yhtä mukavaa. Tunnelma on loistava ja paikkana Susivuori nyt on mitä mainioin tämmöistä kisaa ajattelen. Kahvikin oli erinomaista!
No vähän satoi kyllä.
Tänä vuonna kisasin Pennillä kolme starttia sunnuntaina, jokaisessa eri tuomari: Ritva Herrala, Hilpi Yli-Jaskari ja ranskalaisvahvistus Nicolas Renaud. Penni oli siis ekaa kertaa kisaradalla SM-kisojen jälkeen, ja kulki mielestäni ihan kohtalaisesti. Se oli hyvin kuulolla ja tarkkana, etenikin ihan ok vauhtia, vaikkei ihan nopeimmillaan ollutkaan.
Eka rata oli helpohko, vaati ihan vaan perusohjauksia oikeaan aikaan. Homma toimi sujuvasti, osasin välttää vaaranpaikat ja tulin mielestäni maaliin nollilla. Niin, mielestäni. Pennihän oli loikannut A:n kontaktin, enkä ollut itse edes huomannut tätä! Harmitti niin vietävästi, ihan pelkkä huolimattomuusvirhe. Sekunnin jos olisin kauemmin malttanut odottaa, olisi "keruukauden" ekasta startista ollut nolla taskussa, nyt saatiin sitten vitonen.
Toka rata oli ranskalaisvieraan suunnittelema, ja no, aikas haastava. Etenemävaatimuskin taisi mineillä olla 3,8 m/s, eli meidän nollatoiveet olivat aika hatarat alusta lähtien, etenkin kun n. kuudestakymmenestä maksista nollan teki vain neljä. Tälläkin radalla tapahtui kontaktikömmähdys, tällä kertaa puomilla. Sama vika taas, minä hosuin. On se kumma, kun ei kisatilanteessa voi katsoa sitä koiraa, että missä se on, treeneissä tätä ongelmaa ei ole ollut. Tällä radalla myös pujotteluun menossa tuli häikkää, ja sitten vähän unohdin radankin, mutta siitä sisuuntuneena ohjasin mielestäni loppuradan aika hienosti. Virhepisteitä taisi tulla yhteensä 15 ja lisäksi yliaikaa.
Viimeinen rata oli helpohko hyppäri, valssia valssin perään ja yksi jaakotus johonkin väliin, paljon suoria putkia. Ihan Pennin rata, siis! Alku oli vähän mutkikas, mutta siitä selvittiin ihan kohtalaisesti, ja sitten kosahti, jälleen minun virheeseen. Suorasta putkesta piti vähän irrota hypylle, ja no, ajatuksissani ohjasin ilmeisesti Pitsiä, koska Penni nyt ei ihan sinne hypylle asti sitten irronnut, vaan otti kiellon. Videolta näkyy, että lasken koiran puolen käden liian aikaisin, eikä jalkakaan ole riittävästi mukana heittämässä koiraa esteelle. Taas ärsytti niin maan perusteellisesti, ja rata suoritettiin loppuun varsin tehokkaasti ja virheettömästi. Pitäisi varmaan lähdöstä asti kuvitella, että on vitonen alla, niin tulisi tehtyä täysillä alusta asti?
Videon laitan nyt vain tuosta viimeisestä hyppäristä, muita ratoja en ole vielä saanut youtubeen. Meillä on kotona vähän laajakaistaongelmia, eikä tuo mokkula, jonka varassa nyt kirjoitan, oikein jaksa videoita maailmalle lykkiä. Parannusta tilanteeseen odotetaan kuin kuuta nousevaa!
Näissä kisoissa siis olisi ollut kaksikin nollaa tarjottimella otettavissa, mutta ihan itse mokailin. Hirveästi en jaksanut jäädä näitä murehtimaan, kisoja tulee aina uusia, ja suoritukset olivat pääosin muuten ihan onnistuneita kuitenkin. Ja salaa olen kyllä vähän iloinen siitä, että nyt ei voi sanoa, että kyllä minä tekisin ja osaisin ja ohjaisin, mutta kun tämä koira! Koira oli oikein hyvä ja taitava ja täysillä mukana, sitä ei voi näistä epäonnistumisista syyttää. Monta rataa on meillä lähikuukausina kilpistynyt meikäläisen huolimattomuuteen, täytyy vähän skarpata nyt. En kyllä silti ole itselleni liian ankara näissä asioissa, tähtäimet kun eivät meillä ole kansainvälisessä kärjessä, kilpailuviettini on varsin kohtuullinen.
Meidän leiri. Neljä koiraa ja miljoona muurahaista.
Niin, ja se pitsiasu! Alemyynneistä haalin vähän kaikennäköistä, hyödynsin mummulan kaappien kätköistä löytyneitä materiaaleja, ja voilá, muotiluomus oli valmis:
Vuoden teema oli punavalkoinen, värivalinta perustui lähinnä Gina Tricoon ja H&M:n alerekkien tarjontaan.
Ei me ikinä Pemun kanssa voiteta, niin otettiin ykköspalkinto jo kotoa mukaan.
Eleganza extravaganza!
Niin ja sitten me voitettiin se pukukisa! Palkintoina saatiin koirille vähän lelua ja luuta, ja omistajalle raumlaisel sananparrel kaiverrettu avaimenperä. Siinä lukee siis "Jäiks lukuitten taa?", joka yleiskielelle käännettynä tarkoittaa "Oletko lukinnut itsesi ulos?" Meikäläisen toinen mummula sijaitsee Raumalla, joten ymmärrän raumaa jotenkuten, etenkin ollessani päihtyneenä.
Keskimmäisellä palkintopallilla, kerrankin!
Ja paikallislehteenkin päästiin, oikein haastattelun kera. Tämä on jo toinen meidän esiintyminen Länskärissä, reilu vuosi sitten oltiin Rauman näyttelyn puolesta ihan etukannessa Pitsin kanssa. Itse näytän kuvassa taas vähän urpolta, onneksi koirat sentään ovat kauniita!
Viime kisoissa tehtiin triplahylly, ja meno oli nihkeää, tällä kertaa tehtiin tuplahylly, mutta meininki oli varsin mainio. Eilen siis kisattiin Rauman iltakisoissa kaksi agistarttia Helinin Jarin radoilla.
Sää oli kotoa lähtiessä harmaa, tuulinen ja sateinen, mutta Raumalla paistoi aurinko. Valosta ja lämmöstä saatiin nauttia koko ilta, eikä vielä ollut itikoitakaan, ihanaa!
Kisoissa oli ns. eurooppalaistyyliset rataantutustumiset, eli rata oli vapaasti tutustuttavissa ties kuinka kauan. Ekalla radalla se olikin tarpeen, rata oli melkoisen ahdas ja haastavakin, osa esteväleistä oli todella lyhyitä (niukin naukin 4,5 m), osa maksimipituisia. Tätä rataa meidän osalta valitettavasti saatu videolle, mutta homma toimi kuin junan vessa. Pujotteluun meno oli vaikea, mutta onnistui, vaikkakin hiukan hitaasti. Fiilis suorituksen aikana oli tehokas ja jämpti, ja Penni jopa kertaalleen yllätti vauhdillaan! Se pinkaisi putkesta tosi lujaa, ja seuraavan putken jälkeen ennakoin seuraavaa spurttia kiirehtimällä inan liikaa, rengas jäi varmistamatta, ja räps, Penni hyppäsi ilmeisesti välistä ja ketjuun, niin että rengas hajosi. Muuten se oli ihan puhdas suoritus, niitä tuli tältä radalta mineissä vain 4 kappaletta, eli hiukan se rengas jäi kaivelemaan.
Tuo rengas on nyt osoittautunut yllättävän epävarmaksi tänä keväänä, sen pitäisi sujua kuin vettä vaan ilman varmisteluakin. Sitä siis pitää treenata, mielestäni näin kokeneen koiran pitäisi siitä selvitä itse, vaikka sen siihen vähän huonosti toisinkin.
Toka rata oli suoraviivaisempi ja helpompi, omat haasteensa oli kuitenkin siinäkin. Alkupätkä pujotteluun asti vaati tarkkuutta, ja mokasin sitten meidän suorituksen jo toisella esteellä; piti tehdä takaakiertovalssi, tein jostain syystä takaakierron ja päällejuoksun. En siitä sitten enää saanut koiraa kolmosesteen taakse, hyppy väärään suuntaan, ja hyl. Tämän jälkeen kaikki sujui kivasti, japanilainen ennen pujottelua, valssi pujottelun jälkeen, kontaktitkin. Puomista Pemu juoksi ohi ensin, enkä edes itse huomannut (nolo!), pitää siis olla tarkempi etenkin silloin, kun puomia edeltää pitkä esteväli. Alla video tästä radasta.
Hoksasin tuolta kotiin ajellessani, että en enää inhoa ulkokisoja Pennin kanssa. Suunnittelen jopa ilmoittavani sen Agipitseille, jospa keli pysyisi viileänä vielä heinäkuussakin?
Nyt ennen SM-kisoja me käydään vielä treenaamassa kerran tai korkeintaan kahdesti, ainakin sitä rengasta vähän, ja nollatreeniä myös. SM-kisojen tavoitteeksi olen asettanut sen, että tehdään omantasoisemme suoritus, hyvällä vauhdilla, eikä jäädytä tavanomaisesta poikkeavan kisatilanteen vuoksi. Onnistumispaineita meillä ei ole, joten kaikki mitä saadaan, on pelkkää plussaa.
Pitsi on nyt ollut agilomallaan kolmisen viikkoa, huomenna ajattelin mennä sen kanssa hallille treenaamaan, jos vain kouluhommiltani ehdin. Virtaa sillä ainakin piisaa, lelut saavat kyytiä ja asiaa on kovasti koko ajan. Kiva päästä sen kanssa tekemään taas, Penninkin kanssa on tietty hauska puksutella perusaksaa, mutta Pitsin puikoissa pääsee vähän haastamaan itseään ja omia taitojaan enemmän.
Kesä tuntuu vihdoin olevan täällä, ihanaa! Koirat ovat nauttineet auringosta ja lämmöstä omalla takapihalla, sekä tietenkin mummulassa. Ollaan tehty aika pitkiä lenkkejä, ja käyty juoksemassa.
Penni kävi perjantaina ulkokentällä treenailemassa rataa, ja kulki oikein hyvin. Treenattiin erityisesti puomia, ja siinä ei tietenkään ollut mitään ongelmaa, toivottavasti tilanne on sama kisoissakin. Testailin myös erilaisia keinoja nostaa Pennin virettä, ja parhaaksi osoittautui 1-2-3-tekniikka niin että pidän koiraa kevyesti niskanahasta kiinni, sehän sinkosi kuin raketti! Harmi, että tuota ei oikein voi kisoissa toteuttaa, tuomarit eivät välttämättä ymmärrä, että pieni niskanahan venuttelu on Pemun mielestä vaan kivaa. Maanantaina kisaillaan vielä Rauman iltakisoissa 2 starttia, ja sitten seuraavan kerran vasta Oulussa.
Pitsillä on edelleen agiloma, se jatkuu vielä tämän viikon loppuun, ja ensi viikolla sekin pääsee taas tykittämään täysillä. :)
Sunnuntaina kisailtiin Noormarkussa kolme Johanna Wüthrichin rataa tasaisella tulosrivistöllä: 3 x hylly. Edellisen yön satoi vettä aivan kaatamalla, ja kisakenttä näytti aamulla tältä:
Kellukkeet koiralle?
Kisajärjestäjien ahkeran uurastuksen ansiosta kenttä saatiin parempaan kuntoon, ja iltapäivällä se oli enää vain kurainen, lammikot puuttuivat lähes kokonaan. Kisat oli muutenkin järjestetty varsin hyvin, homma toimi tehokkaasti, vaikka pienestä seurasta on kyse (AK-6).
Radoista ensimmäinen oli helpoin ja viimeinen vaikein, varsin suoraviivaista posotusta saatiin mennä kyllä kaikilla kolmella. Sää oli kamala, lätäköiden ja kuran lisäksi oli pirskatin kylmä, ja tuulikin vielä voimakkaasti, minkä takia keinu vaihdettiin onneksi putkeen. Tuuli nimittäin painoi keinua alas aina välillä niin että sen ylösmenopää nousi pahimmillaan 20 cm korkeudelle maasta. Ei kiva, etenkään 30 cm korkean pikkukoiran kanssa. Fiksu päätös tuomarilta!
Ekalla radalla Penni järkyttyi kurasta sen verran, että kiersi yhden
hypyn ympäri heti alkuradasta. Muuten pärjäiltiin ihan kohtalaisesti,
kunnes onnistuin itse potkaisemaan yhdestä hypystä riman alas. Pah.
Hylsyhän siitä ropsahti.
Toka rata taisi olla päivän paras, siellä alku oli tosi vahva, mutta homma kilpistyi takaakiertohyppyyn, jonka ponnistuspaikka oli vesilätäkössä. Mietin sitä lätäkköä jo rataantutustumisessa ja yritin tehdä kohdan huolella, mutta ei toivoakaan! Pemu kiersi lätäkön ja samalla koko esteen kahdesti. Lisäksi sen A-esteen jälkeinen vauhti yllätti sen verran, että olin vähän myöhässä valssieni kanssa, ja pujotteluun tuli yksi huti, siis kolme kieltoa = hyl.
Kolmannella radalla Penni päätti, että tuonne kuraan päin minä en mene, ja alkoi tehdä ihan typeriä kieltoja hypyille, jotka olivat kentän märimmän alueen liepeillä. No joo, vaikeimmat kohdat kyllä selvitettiin, mutta tavallinen hyppy tuotti tänään vaikeuksia.
Mutta mutta, kääpiöpinseri on kääpiöpinseri, eikä rotu ole säänkestävyydestään tunnettu. Ei tämä kurakuolema siis mikään yllätys ollut, ja oli noissa radoissa paljon hyvääkin; kontaktit toimivat hienosti, pujottelu toimi, ja ratojen alut olivat kauttaaltaan hyviä. Lähtörutiini alkaa toimia ihan kivasti, ja me päästään kumpikin aika hyvällä vauhdilla liikkeelle. Tokan radan videosta huomaa, että kuivilla alueilla mentäessä vauhti on koiralla ihan hyvä, ja se kääntyy taas yllättävän tiukasti.
Tästä sitten jatketaan vielä Raumalla 1.6., ja sen jälkeen suunnataankin huiliviikonlopun kautta SM-kisoihin.
P.s. Päätin aloittaa Pitsille pienen agiloman, ei sillä, että se olisi mitenkään osoittanut olevansa loman tarpeessa, mutta pieni tauko silloin tällöin tekee ihan hyvää. Se saa nyt lomailla varmaankin pari viikkoa, ehkä jopa kolme. Olen hölkännyt sen kanssa aika paljon (2 x viikko), ja siitä se kyllä tykkää kovasti!
Kävin sitten kuitenkin lauantai-iltana ottamassa ne pari keinua hallilla, ja havaitsin, että Pitsi on tukevasti valeraskaana. Mikään ei huvittanut, eikä kiinnostanut, se kyllä teki kaiken kuten käskin, mutta mitenkään innokas se ei tosiaankaan ollut.
Sama meno jatkui tänään kisoissa, vauhti oli huono ja koira kautta linjan vaisu. Hyviäkin hetkiä koettiin, mutta nyt olen kyllä ihan iloinen siitä, että meidän seuraaviin kisoihin on vielä kuukausi aikaa...
Tuomarina toimi Jari Suomalainen, ja voin kyllä suositella hänen ratojaan lämpimästi! Radat olivat vaikeusasteeltaan juuri sopivat, monipuoliset ja ihan vaan hauskat. Hyppärillä tein ohjausvalinnat hieman rivakamman vauhdin mukaan, toisinkin olisi pärjännyt, mutta onnistuu se takaaleikkaus hitaammassakin vauhdissa. Vääriä putkenpäitä piti ohitella, ja nämä onnistuivat yllättävän hyvin, samoin takaakiertotouhut. Yllättäen olin lähes ainoa miniohjaaja, joka valitsi takaakierron, vaikka vetohan nyt tunnetusti on vaikeampaa, kuin pois päin työntäminen. Nollilla päästiin maaliin, etenemä vaivaiset 3,6 m/s, mutta toinen sija sillä irtosi. Saatiinpahan sentään starttilahjakortti palkinnoksi, ja päästään siis jatkossakin Raumalle kisailemaan! :)
Sen verran koleaa jo oli, että Pitsi meni palkintojenjakoon nuttu päällä.
Ekalla agiradalla vauhti oli vähän parempi, mutta kepeillä sattui pieni kömmähdys. Lähestyminen pujotteluun oli putki-pituus-yhdistelmän ja siis melkoisen vauhtisuoran päässä, Pitsi meni oikein sisään, mutta kolmas keppiväli meni pitkäksi. Ihan siis kokoamisen puutetta, ei muuta. Muuten rata oli oikein siisti, A oli superhyvä, keinukin ihan siedettävä. Tuosta A-esteestä olen tietenkin iloinen, se toimi, vaikka lähestyiminen & vauhti eivät olleetkaan ihanteelliset.
Viimeinen agirata oli selvästi päivän vaikein, ja alkoi heti kunnon testillä: tuomari oli suunnitellut meille ALKUsuoran, jossa testattiin koiran kuuliaisuutta, tai vastaavasti ohjaajan juoksuvauhtia. Suorassa oli heti lähtöpaikalta alkaen hyppy, hyppy, pituus ja suora putki aivan suoralla linjalla, ja putken päähän oli ehdittävä pakkovalsiin seuraavaa hyppyä varten.
Enhän minä tuota koiraa kiinni juokse, edes nyt kun se on vähän hitaampi, joten pakko oli jättää koira lähtöön ja kävellä niin pitkälle, kuin persaus kesti. Melkein putkelle asti uskalsin, sitten käännyin, ja näin vain pienet, pystyt korvat töröttämässä jossain kaukana esteiden takana! Se oli siis tosiaan istunut kiltisti paikoillaan, vaikka olin itse jo yli puolen välin kenttää pituussuunnassa! Sieltä se lähti tulemaan, kun kutsuin, ja suoritti tehtävän aivan virheittä! Eihän tämän tietenkään pitäisi olla mikään ihmeteko, mutta kun ei se ole noin pitkältä lähtenyt edes treeneissä koskaan, ja nyt oli sentään kisatilanne ja vielä paha mielikin ilmeisesti, kun mielikuvituspennut potkivat masussa. Pisteet tästä Pitsille, pitää vaan luottaa siihen ja antaa sille mahdollisuus tämmöisissäkin tilanteissa.
Loppurata meni muuten ihan ok, mitä nyt ohjasin itse koiran yhdestä hypystä tyystin ohi, ja Pitsu hyppäsi sen väärin päin, josta hylkäys. Eli peiliin on jälleen katsominen, koira parka, ohjaajakin vielä sabotoi hänen yrityksiään! En vaan hahmottanut yhtään omaa sijaintiani seuraavaan esteeseen nähden, typerä virhe.
Harmittaa, kun meininki oli noin vaisua tänään, mutta toisaalta oli siellä paljon hyvääkin. Oma radanlukutaitokin on jo hiukan kehittynyt tälle koiralle sopivaksi, sen verran kivasti vältettiin niitä vääriä putkenpäitä, ja muutenkin päädyttiin lähes koko ajan oikeille esteille oikeassa rytmissä. Se on sitten eri asia, miten hommat sujuvat, kun ollaan Pitsin normivauhdissa. Toivottavasti siinä ollaan pian!
Kyhjöttävä knääpiö
P.s. Videota radoista ei nyt ole, en edes huomannut tyrkätä kännykkää kenellekään, ja eipä niissä paljon olisi nähtävää ollutkaan.
Pennin toipuessa kisoista ja Pitsin ollessa edelleen juoksuinen on treenaamiset jätetty tietoisesti aika vähälle. Pitää joskus pinserinkin huilata, vaikka melkoisia energiapakkauksia ovatkin.
Lähiviikkoina me ollaan löydetty uudelleen eräs vanha harrastus, nimittäin hölkkääminen. Aika usein päädyn lenkille tuohon Kokemäenjoen rantatörmän pururadalle, ja sieltä Pormestarinluotoa kiertävälle reitille, ja mikäs sen mukavampaa, kuin hölkötellä pitkin purkkaria nyt, kun ei tarvitse edes vaatteista ja vilustumisesta niin murehtia. Juoksu on kulkenut hyvin, spurtit vain aiheuttavat koirissa vähän vastalauseita.
Penni pääsi sattumalta seuran ohjattuihin treeneihin viime torstaina, ja kyllä sillä oli sitten hauskaa! Rata oli lyhyehkö, mutta tekemistä ja ohjaamista piisasi, mm. leijeröintiä ja sen sellaista. Koira oli vauhdikas ja näppärän oloinen, ja yllättäen osasi juosta puomin päästä päähän ihan virheettömästi, toisin kuin edellisviikonlopun kisoissa. Tästä en ole laisinkaan yllättynyt, tutkimattomia ovat kääpiöpinserin aivoitukset.
Pitsi pääsi samana iltana esittelemään juoksu-A-taitojaan kotihallille pöksyt jalassa. Yleensä en ole sitä viitsinyt pöksyt jalassa juoksuttaa, kun ei se oikein kulje, mutta nyt yllättäen kulkikin mitä parhaimmin. Vauhtia oli jotta hippulat vinkuivat, ja A:n se teki niin kauniisti, että oli tosi tyytyväinen. Tarkoitus oli siis kertoa kaverille, miten tätä A:ta on koiralle opetettu, mikä tuntui hyvältä ja mikä huonolta metodilta ja mitä ongelmia voi olla odotettavissa. Mikään juoksukontaktiekspertti en tietenkään ole, vaan edennyt enemmänkin yritys-erehdys-tekniikalla. Pitäisi se A-estepostauskin tänne blogiin kirjoittaa, jahka ehtii moiseen keskittyä.
Penni lepäilee mummulassa
Pitska teki myös niistoja, niitä olen nyt päättänyt ruveta sille opettamaa oikein olan takaa. Sehän on kuitenkin ohjaus, joka on helppo opettaa koiralle, ja helppo tehdä radalla, mutta silti jäänyt jotenkin harmillisen vähäiselle käytölle. Lisäksi huomasin, että sylkkäreitä ja poispäinkääntöjä ei ole tehty aikoihin, niitä voisi myös vähän puuhailla lähiaikoina.
Piirinmestaruuskisatkin taas lähestyvät, ne ovat 23.8. Raumalla. Penni ei osallistu, en näe mitään järkeä lähteä sen kanssa töpeksimään, kun kerran viimeksikin meni ihan surkeasti. Sen pitäisi kisata tasaisesti koko ajan, eikä joka neljäs kuukausi. Pitsi saa puolestaan osallistua seuraavan päivän kakkosten kisoihin, ja kokeilla, josko agi-LUVA heltiäisi. Torstain perusteella vauhtia voi olla siihen malliin, että saa meikäläinenkin pistää töppöstä toisen eteen, jos meinaa paikkoihin ehtiä.
Pitsi piruvie aloitti sunnuntaina (27.7.) juoksun, eikä siis pääsekään kisailemaan mihinkään niistä kivoista iltakisoista, mitä olin sille katsellut. Harmi. No, se pääsee sitten elokuun lopulla Raumalle taasen, siellähän kulki mukavasti heinäkuussakin, eikä ole ainakaan pitkä matka. Valitsin siis oikein, kun ilmoitin ylihuomisiin kotikisoihin Pennin.
Penni kävi sunnuntaina hallilla vähän treenimässä, mutta onkin muuten viettänyt lomaa pelkän lenkkeilyn merkeissä. Se siis kerää virtaa lauantain kisoja varten. Saa nähdä, kuinka paljon virtaa on ohjaajassa, kun on puoli kahdeksasta asti aamulla ollut kisatalkoissa ennen omia startteja, no, sen näkee sitten...
Helteiden vuoksi kaikki liikunta on suoritettu myöhään iltayöstä, ja sekös koirille sopii, ovat käytännössä näkymättömiä ilta yhdeksään asti. Sen jälkeen alkaakin sitten sellainen riehuminen, että oksat pois...
On muuten valehtelematta 20 vuotta vanha lelu, vielä vaan kestää!
Pitsi pääsee elokuun lopulla paitsi kisoihin, myös ohjattuun treeniin, jee! Eikä ihan mihin tahansa treeniin, vaan Elina Jänesniemen yksärinpuolikkaalle Kaarinaan. Tätä odotamme lievästi sanoen innolla! Toinen syksyn kohokohta tulee olemaan A'dreams kennelpäivät syyskuun alussa Sysmässä, sinne matkaamme viettämään viikonloppua samanhenkisessä ja -sukuisessa seurassa. Ohjelmassa on ilmeisesti kaikenlaista jännää, uusia lajeja ja runsaasti hyvää seuraa! :)
Niin juu, se myöhäisillan valokuvaussessio. Nyt on Pitsistä kelpo kuva paitsi kisakirjan kanteen, myös Snautseri-pinseri-lehteen luokkanousuilmoitukseen:
Penni on ilmoitettu 2.8. kotikisoihin, jotka käydään siis Vähärauman pesiskentällä. Tarjolla on muistaakseni kaksi agirataa. Pitsi jättää nämä skabat väliin, ensinnäkin siksi että pitää nyt välillä Penninkin päästä, enkä ehdi kahdella koiralla kisata talkoilun vuoksi, ja toisekseen siksi, että tuo kenttä on kaiken kaikkiaan niin avoin ja tyystin aidaton, etten Pitsin kanssa halua siellä startata. Yleisökin levittäytyy lähestulkoon kisakehän kaikille neljälle sivulle koirineen, joten parempi jättää väliin kuin stressata asiaa liikaa. Kiva päästä kuitenkin pitkästä aikaa kolmosluokan radalle, pysyypähän totuus mielessä myös siitä, mihin Pitsinkin kanssa pitäisi jonain päivänä pystyä.
Pitsi on pitänyt lomaa, mutta Penni treenasi keskiviikkona rataa ja sensellaista, lähinnä hyvän mielen ja fiiliksen saavuttamiseksi. Sitä on niin helppo ohjata, kun ehtii vaikka mihin, hiukan hitaampi vauhti ja pysäytyskontaktit auttavat asiaa. Ja kuuntelihan se tosi hyvin, kääntyikin aika tiukasti.
En oikein osaa tavoitteita laittaa näille kisoille, muuta kuin että hyvän fiiliksen ratoja olisi kiva saada tehtyä. Penni on viimeksi ollut kisoissa maaliskuussa, eli siinä on tavoitetta kerrakseen.
Agipitseillä on joka vuosi ollut useampi ihminen napsimassa valokuvia, ja niin oli tänäkin vuonna. Harmillisesti vaan pienen, mustan koiran kuvaaminen ei kovin monia kiehdo, ja Pitsistä löytyikin kokonaista kaksi kuvaa lauantaipäivän radoilta. No, parempi nekin kuin ei mitään, vaikka onhan se tietysti vähän ankeaa, että nämä pienet mustat eivät yleensä muuallakaan pahemmin kameroihin osu. Siksipä ovelimmat pienten mustien omistajat värväävät kuvaustaitoiset kaverinsa myöhäisillan fotosessioihin, niistä lisää myöhemmin!
Rauman kirous on viimein murrettu, nyt nimittäin tehtiin ihan oikeita tuloksia! Jostain syystä meikäläisellä on aina Raumalla ollut huonoa tuuria tai muuten huonoja suorituksia, mutta tänään otettiin sitten sitä vahinkoa takaisin oikein kunnolla. Pitsi nimittäin otti kuin ottikin sen nousunollan ja SERTin kakkosiin, ja pisteli siellä kakkosissakin yhden nollan + LUVAn taskuunsa. Eikä ollut kolmaskaan kaukana.
Aikaisin aamulla startattiin ykkösluokan agiradalle, tuomarina oli Timo Teileri. Rata oli mielestäni ykkösluokaksi hiukan haastava, ja jotenkin ärsyttävästi tönkköilin, pusersin ja väkisin varmistelin meille nollan. Puomilta koira meinasi hypätä alas jo pari metriä etuajassa ja luiskahti kontaktiltakin pysähtymättä, keinu oli aivan siinä ja siinä, oliko lentokeinu vai ok. Pujottelu sentään sujui hyvin. Ohjaus oli tönkköä ja nykivää, mutta ainakin koira keskittyi hyvin, pysyi lähdössä ja oli iloinen.En ollut rataan millään muotoa tyytyväinen, mutta nolla se oli, ja sillä irtosi 2. sija ja menolippu kakkosluokkaan, jeejee!
Päivän loput startit kisattiinkin sitten kakkosissa. Ensimmäisen ja toisen radan välissä kului aikaa nelisen tuntia, ja Pitsi väsähti siinä ajassa aikalailla. Se ei enää jaksanut olla erityisen innoissaan, mutta kilttinä tyttönä teki töitä kuten käskettiin.
Pukukisaan osallistuttiin..
Kakkosluokan ekan agiradan tuomaroi Johanna Wütrich, rata oli mukavampi kuin edellinen, mutta ansapaikkoja riitti. Tämä suoritus oli hiukan siedettävämpi kuin ensimmäinen, ohjasin rennommin ja rohkeammin. Homma pysyi muuten kasassa, keinukin oli nyt parempi, mutta harmillisesti Pitsi ponnisti A-esteelle tosi kaukaa, ja kun askelrytmi oli alusta asti väärä ja harjan ylitys tapahtui väärin, se ei osunut alastulokontaktille. Siitä siis 5, muuten virheittä maaliin ajalla, joka olisi riittänyt voittoon, siis ilman sitä vitosta. Toinen sija kuitenkin saatiin taas, ja olihan sitä kuitenkin startattu ekaa kertaa kakkosissa, vieläpä ekana lähtijänä. Jännitys meikäläisellä loppui kyllä silloin kuin ykkösluokkakin, en stressannut näitä kakkosen startteja ollenkaan, enkä edes tuota lähtöpaikkaa, joka yleensä ei meikäläiselle ole ihanteellinen.
tyylikkäästi, kuten aina!
Viimeinen rata oli hyppäri, ja tässä vaiheessa koira vaikutti väsyneeltä jo boksista otettaessa. Lämmintä oli varjossa 26 astetta, ja hyvin onnistuneesta nesteytyksestä huolimatta se ei vaan enää oikein olisi jaksanut. Kisakentälle porotti aurinko kuumasti, ja lämpö vielä hohkasi kivituhkasta siihen malliin, että koiralla oli varmaan vielä puolet kuumempi kuin meikäläisellä pitsihepeneissäni.
Hyppäri oli Kermisen Petterin käsialaa, ja muuten oikein mukava ja simppeli, mutta alkupuoliskolla oli vikkeliä kinttuja ja hyvää koiran hallintaa vaativa osio, jossa piti tehdä valssi ja kaksi takaakiertovalssia peräkkäisillä esteillä. Pitsi oli vähän hidas, mutta tuli kiltisti ohjauksen mukaan, pujotteli oikein, ja vauhtisuorilla melkein innostui juoksemaan. Itsellä pätki ajatus oikein kunnolla pari kertaa, mutta koiran normaalia hitaampi vauhti pelasti meikäläisen tällä kertaa. Ihan lopussa Pitsi jäi vähän katselemaan maailmaa, ja meinasi missata takaakierron, mutta jotenkin sain sen huitaistua esteen taakse ja kunnialla maaliin. Nolla tämäkin, aikaa tosin jäi käyttämättä alle sekunti. En edes jaksanut seurata tuloksia, kun aika kerran oli noin huono, ja lähdin jäähdyttelylenkille koirien kanssa miettimättä asiaa sen enempää. Kakkosluokassa ei siis LUVAn saamiseksi riitä pelkkä nolla, vaan pitää vielä sijoittua kärkikahinoihin, vähän osallistujamäärästä riippuen. Yllätyksekseni Pitsi olikin keikkunut kärjessä koko kisan ajan, ja siis voitti sen! Pari muutakin oli kyllä nollan tehnyt, mutta kuumuus oli tehnyt tepposet heillekin, ja olivat saaneet yliaikaa.
Palkintopallille Pitsi pääsi siis kokonaista kolme kertaa, päivän sijoitusten ollessa siis 2., 2. ja 1. Palkinnoiksi saatiin muumimukeja, leluja, koiralle herkkuja sekä tietenkin SERT-ruusuke. Kyllä koiran kelpasi, mutta olivathan ne nyt sen nimikkokisat, kuitenkin!
Pitsi & palkintosaalis, erityisesti vasemmanpuolimmaisessa setissä ollut orava oli heti tosi rakas.
Yhteenkään rataan en ollut oikein tyytyväinen, eikä yhdenkään radan jälkeen ollut sellainen "olipas hyvä rata/jes mikä fiilis" -tunne, mutta kun tyylipisteitä ei jaeta, niin ei kyllä pitäisi näillä tuloksilla valittaa. Erityisesti tuo SERT lämmittää mieltä, se kun oli vähän varovaisena tavoitteena tänään. Harmittaa hiukan se, että päivän ainoa vitonen napsahti juuri sieltä, mistä ei olisi saanut, siis A-esteeltä! Jonkin muun vitosen olisin sietänyt kahden nollan välissä korviani lotkauttamatta. No, toivotaan, että tuo oli vain kertaluontoinen kömmähdys, voihan koira hypylläkin pudottaa riman, enkä silti ala epäillä, etteikö se osaa hypätä!
Kisakalenteria saadaan nyt katsella uusin silmin, kakkosille on esim. kivoja iltakisoja tarjolla elokuussa, jeejee! Alkavan viikon Pitsi saa tosin lomailla agista, ja nauttia auringosta ja uintireissuista.
