lauantai 29. maaliskuuta 2014

Itsekseen vaan ei yksikseen

Kyllä voi ihminen nauttia omatoimitreenaamisesta! Kerrankin pääsin ihan itsekseni kaikessa rauhassa hallille koirien kanssa, ja siellä vierähtikin lenkkeineen reilu 1½ tuntia. Reenailun jälkeen käytiin eläinlääkärillä ottamassa kennelyskärokotteet, ne ovat suojanneet taudilta tähänkin asti täydellisesti.

Pennillä on viikon päästä kisat (Pori 5.4.), joten se treenasi kisoja silmällä pitäen ratapätkää ja erityisesti keinua. Lentokeinuja se on välillä ottanut silloin, kun on poikkeuksellisen innoissaan, koitetaan nyt välttää se tällä kertaa. Homma toimi kuin junan vessa, mitäs sitä sitten hinkkaamaan! Kisatilanteesta ei kyllä sitten tiedä mitä siellä tapahtuu, kisat kun ovat ratsastuskoulun maneesissa, eli hajut ja outo pohja saattavat verottaa vauhtia. Mennään nyt kuitenkin, kun kerran kotikylällä kisat ovat ja talkoilemaan olen menossa joka tapauksessa.

Pitsi olisi halunnut tehdä sitä A-estettä, mutta kun sitä ei radalla ollut, niin en sitä yksin ruvennut radalle raahaamaan. Se teki siis myös ratapätkää ja keinua, varsin sujuvalla vauhdilla. Pujottelukin sujui aiempaa paremmin, vauhti oli hyvä, eikä se lopettanut kesken kertaakaan! Nyt kun vielä pääsisi sitä A:ta hinkkaamaan, kisakuume alkaa olla muuten näpsäkän ja toimivan koiran kanssa melkoinen...

Pitsi on muuten pitkästä aikaa ilmoitettu näyttelyynkin, ja vieläpä valioluokkaan, huhhuh! Viimeksi on siis oltu kehässä tammikuun puolivälissä, kaipa se vielä osaa vastapäivään pyöriä ja seistä paikoillaan. Jos keksin jonkin sopivan mätsärin, niin voidaan käydä ottamassa testikierros.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Pitsin puikoissa

Olettaisin, että Pitsin fysioterapiasta oli hyötyä. Tänään se nimittäin kiisi treeniradalla kuin musta salama konsanaan, ja meikäläisen vauhti ja kunto meinasivat loppua tyystin. Ihanaa kun on nopea ja näppärä koira!

Saisinko vielä kerran mennä?


Pujottelu sujui hienosti, siinä ei ollut mitään ongelmaa. Jatkamme kuitenkin sen työstämistä, olen jopa harkinnut verkkoja hetkellisesti tuomaan varmuutta omaan irtoamiseen. Toisaalta etupalkka ajaisi varmasti saman asian, mutta avustajaahan meikäläisellä harvemmin on omatoimitreeneissä käytettävissä.

A-estettä tehtiin vain kerran, ja siinä ei ollut mitään ongelmaa, päin vastoin se oli aivan täydellinen. Pitää nyt oikein punoa jokin suunnitelma sen varalle, mutta pää tuntuu hieman tyhjältä. Ensimmäinen, vaistonvarainen reaktio olisi palkata koira aina aika lähelle alastuloa, niin että se haluaisi pysytellä esteen pinnalla mahdollisimman "pitkään." Mutta toimiiko se sitten kisatilanteessa? Toinen vaihtoehto olisi madaltaa kehikkoa niin, että koiran olisi käytävä esteen pinnalla alempana, kuin aikaisemmin. Jotenkin nyt kuitenkin tuntuu, että sillä kehikolla voisi heittää vesilintua, se nimittäin on sen verran paksua putkeakin, että saa koiran pompahtamaan aikalailla paljon irti esteestä, mikä taas lisää sitä liian aikaisen alashyppäämisen vaaraa. Täytyy käydä hallilla perjantaina testailemassa, ja ottaa naksutin käyttöön.

Hauskaa meillä kuitenkin oli, nuorella koiralla alkaa olla melkoinen arsenaali ohjauksia kasassa. Pennin se on ohittanut jo aika päiviä tässä asiassa. Pennikin on vihdoin lopettanut juoksunsa, ja pääsee seuran kotikisoihin 5.4. kiskomaan kolme rataa läpi. Perjantaina aionkin treenata Pennin kanssa ihan kunnolla pitkästä aikaa, pääsee sekin nauttimaan vauhdista ja esteistä! Jos kaikki sujuu sen kohdalla hyvin perjantaina, niin se voikin sitten vaikka lomailla niihin kisoihin asti.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kun porilaiset Raumalle lähti

Eilen illalla pakkasin Pitsin autoon ja hurautin Raumalle eläinfysioterapeutin vastaanotolle. Porissakin sellaisia on, mutta tämä kyseinen fyssari on saanut niin paljon kehuja tutuilta agikoirien omistajilta, että tuo 55 km ajomatka nyt ei pahalta tuntunut. Pahoinvointia sen sijaan aiheutti uuden Lumian navigaattorin aiheuttama kieputus, kun "suorin" reitti Univettiin veikin mukamas Vanhan Rauman sokkeloisia, yksisuuntaisia mukulakivikatuja pitkin. No, tulipahan sielläkin köröteltyä ekaa kertaa ikinä, tokaa kertaa ei tarvitse ihan välttämättä kokeilla.

Pitsi käyttäytyi hoidon aikana hyvin, ei se siitä oikein tykännyt kun vastaanotto tietenkin haisi ihan eläinlääkäriltä, mutta antoi tietenkin tehdä kaiken kuten pitikin. Parissa kohdassa koiran silmät oikein lupsuivat kiinni, kun taitava käsittely tuntui niin hyvältä. Tunti on kyllä edelleenkin vähän pitkä aika maata paikallaan, ja kärsimätöntä vääntelehtimistä oli kyllä paikoitellen ilmassa.

Mitään isompaa tai vakavampaa vikaa ei onneksi löytynyt, lannerangassa oli kuulemma nikamissa kiristyksiä, jotka ovat vetäneet myös lihaksia jumiin. Tätä vaivaa oli erityisesti kehon oikealla puolella. Lisäksi rintarangassa tuntui pikkiriikkistä jumia. Nämä saatiin hoidettua ja avattua hyvin, ja treenaamista voi kuulemma jatkaa huoletta. Koirahan on luonteeltaan hyvin herkkä, eli on ihan mahdollista, että tämmöinen jumitus on vaikuttanut sen pujotteluhaluihin.

Pitsi saa ottaa nyt pari päivää ihan rennosti lenkkeillen, ja maanantaina onkin sitten taas agitreenien aika, saa nähdä mitä siellä tapahtuu.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kolme kisaa Lempäälässä

Tämänkertainen kisaretki Lempäälään ei ollut ihan yhtä menestyksekäs kuin viimeksi, mutta hauskaa oli pääasiassa.

Eka rata oli agirata, ja sen vaikeimmalta kohdalta näytti puolivälin rengas, muuten rata olikin aika helppoa menoa. Rengas oli se ilmavampi malli, jossa tyhjää tilaa renkaan ja kehikon välissä on todella paljon, ja esteen hahmottaminen on koiralle vaikeaa. Linja kyseiselle esteelle ei myöskään ollut helpoin mahdollinen. Olin koiran kanssa samassa rytmissä renkaalle mennessä, ja sain linjattua hyvin, joten mitään ongelmaa ei syntynyt, jee! Putkesta tultuaan Pitsi pälyili vähän yleisöä, aloitti kepit oikein, mutta sitten neljännen kepin kohdalla kääntyi katsomaan mua ja lopetti pujottelemisen. Miksi? Ehkä olin liian lähellä keppejä? No, vitonen napsahti siitä, ja toinen A-esteen kontaktilta, jonka yli Pitsi hyppäsi röyhkeästi. Pöh. Radan lopussa olleen muovikankaisen pussin Pitsi kuitenkin suoritti ehkä inasen hitaasti, mutta kuitenkin varmasti, hyvähyvä! Olen kauhulla odottanut sitä hetkeä kun pussi tulee kisoissa vastaan, se kun ei aina oikein neiti prinsessaa huvita.

A-rata, tulos HYL

Toinen rata oli myöskin hyppäri, ja hämmästys oli melkoinen, kun A-esteen tilalle kannettiin PÖYTÄ. Kyllä, sitäkin vielä radoilla käytetään! Pöytä aiheutti ongelmia kaikissa säkäluokissa, osa meni yli, osa ali, mutta vain harva sen onnistui suorittamaan kuten kuuluu. Meidän taktiikka oli ottaa pikkiriikkinen jarru jo ennen sitä pöytää, ettei koira menisi siitä yli, ja se toimi! Pujottelukin toimi, ja puomikin, ja omituisesti ykkösen radalle eksynyt takaakiertokin oli varsin pätevä. Nolla oli jo melkein hyppysissä, mutta jostain selittämättömästä syystä Pitsi, jolle keinu on koko ajan ollut tosi vahva este, hyppäsi keinulta alas loppusuoran puolivälissä. Eli vitonen tältä radalta, ja ilmeisesti neljäs sija.

B-rata, tulos 5

Viimeiselle radalle mentiin löysin rantein, kun LUVA-paineita ei enää ollut, ja sehän sujuikin kepeille asti hienosti. Siellä tapahtui taas jotain omituista, vaikka olin ihan tietoisesti tällä radalla jättäytynyt kauemmas kepeistä, ja yritin muutenkin itse olla mahdollisimman rento ja sellainen kuin treeneissäkin. Tältä radalta löytyi kaksi oikein peräkkäistä takaakiertoa, ja ne nyt menivät plörinäksi, koira oli ihan hippulana pyörimässä siinä jaloissa eikä oikein keskittynyt. Pussi ja rengas sujuivat taas hyvin. Ja loppusuorienkin päälle tuo alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, hyvä hyvä!

C-rata, tulos HYL



No. Hyvää tänään oli koiran käytös lähdöissä ja maaleissa, loppusuorat, rengas, pussi. Puomikin meni hyvin. Keinun kömmähdystä en näe oikein ongelmana, se oli vaan kömmähdys. Oma ohjaus oli ihan kohtalaista, valssit eivät olleet toivottoman myöhässä!

Mutta mutta, A-esteelle on nyt muodostumassa ongelma, samoin pujotteluun. Alkavalla viikolla Pitsi menee rokotukselle, ja samalla sen hampaat tsekataan. Sen henki haisee mielestäni pahalta, mutta harvoinhan se koiralla ruusunnupuilta tuoksahtaakaan. Jos hampaista ei löydy mitään vikaa, pitää varata sille aika hierojalle tai fyssarille. A-esteelle pitää keksiä uusi suunnitelma, tai ainakin parannella vanhaa, koska tällä meiningillä ei kisoja kannata kiertää. Harmi, hallikautta on vielä kivasti jäljellä. Nyt olen vähän liian väsynyt pohtimaan sitä A-estettä, ja toteankin Scarlett O'Haran sanoin: Tomorrow is a new day! (Scarlett sanoi myös "If God is my witness, I shall never be hungry again!" Se puolestaan sopisi Pennin iskulauseeksi.)

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kasvattajan tuki, ootteko kuulleet?

Olen tässä lähiviikkoina pohtinut tuota mystistä kasvattajan tukea. Se ei siis ole mikään ergonominen pidike, jonka varaan kasvattaja nojailee näyttelykehän laidalla aina kun kasvattien menestys alkaa pyörryttää, vaan tarkoitan ihan sitä perinteistä puhelin- tai sähköpostiyhteyttä kasvatinomistajiin. Sitä, että kasvatinomistaja voi soittaa, jos jokin asia koiran hoidossa, kasvatuksessa tai terveydessä askarruttaa, ja myös sitä, että koiran mukana luovutustilanteessa saadaan kunnolliset hoito-ohjeet, edes suullisesti.

Omalle kohdalleni on onneksi osunut kaksi vastuuntuntoista, asiansa osaavaa kasvattajaa, jotka ovat kumpikin neuvoja antaneet silloin kun olen sellaisia pyytänyt, tuppaamatta kuitenkaan liikaa. Kumpikin on pennun luovutuksessa antanut koirasta hyvät hoito- ja ruokintaohjeet, toinen taisi vielä malliksi leikata pennun kynnetkin, että tuore omistaja sen sitten varmasti kotona osaa tehdä. Kumpikin on myös lisännyt rotutietouttani, sekä luonteen että ulkomuodon osalta.

No sitten niitä kasvattajia on ilmeisesti toisenlaisiakin. Tai näin ainakin voi päätellä siitä, miten ihmeellisiä asioita koiranomistajat nettiin kirjoittavat. Usein mieleen juolahtaa tilanne, jossa ihminen ei tiedä juuri mitään hankkimastaan eläimestä. Tämän kevään aikana olen lukenut naamakirjan kääpiöpinseriryhmästä ainakin neljä kertaa saman kysymyksen eri ihmisten esittämänä: hei onko kellään muulla koskaan ennen kääpiöpinserillä karva mennyt tosi ohueksi? Vähän väliä pohditaan sitä, milloin ne maitokulmurit nyt pitäisi poistattaa, vai pitäisikö, tarviiko niitä väännellä? Entäs korvat? Pysyykö ne pystyssä jos niitä hieroo joka ilta peukalon ja etusormen välissä pyörivin liikkein vastapäivään ja hokee samalla abrakadabraa takaperin? Kaiken huippu oli yksi, joka kyseli nettipalstalla, että minkäs kokoinen tämmöisestä kääpiöpinseristä yleensä kasvaa? Kaikenlaisista käytös- ja kasvatusasioista en viitsi edes aloittaa, mutta tuntuu tulevan monelle yllätyksenä tämä että kääpiöpinseri kyllä haukkuu kerrostalossa aika herkästi, ja varmasti järsii sille jätetyt kengät päreiksi pentuaikana.

Minkälaista tukea ja oppia nämä ihmiset on koiriensa kasvattajilta saaneet? Vai ovatko edes yrittäneet kysyä? Jos pennun mukana on tullut hoito-ohjeet, onko niitä edes luettu? Onko näillä pennunostajilla ollut selkeä kuva siitä, mitä ovat hankkimassa, ja onko kasvattaja auttanut heitä sen kuvan muodostamisessa? Olen toki kuullut tapauksista joissa kasvattaja ei ole enää luovutuksen jälkeen vastannut pennunostajalle puhelimeen, tai että kasvatinomistaja on saanut haukut soittaessaan kasvattajalle kertoakseen koiransa sairastumisesta. Helppohan olisi kuvitella tämän tiedonpuutteen taustalle kasvattajan irvikuvia, jotka riistävät setelit ostajan kädestä, työntävät pennun syliin ja lähettävät paperit perästäpäin, jos lähettävät. Asioilla kuitenkin on aina kaksi puolta, en oikein tahtoisi laittaa pelkästään kasvattajien piikkiin tilannetta, jossa selvästi tietotaito ja tiedonpuute eivät aina kohtaa. Joillekin kynnys tarttua puhelimeen voi olla korkea, joitakin vain on vaikea tavoittaa.

Hyvät kasvattajat tarjoavat tukeaan, ja fiksut kasvatinomistajat osaavat ottaa sitä vastaan. Mutta miten saataisiin se loppuporukka toimimaan jotenkin järkevästi? En tiedä. Voin vain todeta, että jälleen kerran pitäisi miettiä mistä sen koiransa hankkii, kennelliittoon kuuluvalta, kasvattajasitoumuksen allekirjoittaneelta kasvattajalta vai ihmiseltä, jolla on "vahinkopentuja" nelisen kertaa vuodessa. Pitäisi siis ehkä panostaa valistukseen, ja nimenomaan niiden ostajaehdokkaiden valistukseen, että äänestäisivät jaloillaan.




Perjantai-illan ratoksi päätin vähän askarrella, olohuoneen verhoissa roikkuvat ruusukkeet kun ovat käyneet hermoille jo jonkin aikaa. Olen pohtinut jotain tapaa säilyttää niitä näkyvillä siististi, ja päädyin ihan vaan ilmoitustauluun, sellainen kun kotoa jo löytyi tyhjänpanttina kuljeksimasta. Homma on vielä kesken, mutta ihan hauska siitä tulee. Voi olla että pikkuihminen saa sen huoneensa koristukseksi jossain vaiheessa, onhan hän jo kovasti osoittanut kiinnostusta koirien pokaaleja kohtaan...

Vaihtoehtoisia, sangen luovia tapoja ruusukesäilytykseen voi kurkkia vaikkapa täältä. Meikäläiselle kyllä riittää ihan tämä ilmoitustaulukin!

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Dementiakisat

Tänään käytiin Paneliassa Sika-areenalla RKS:n epiksissä, ja kotiin tuotiin tällä kertaa palkintojen sijasta hyllyt niille palkinnoille. No, tulipahan harjoiteltua kiemuroita, onneksi ensi viikonloppuna pääsee vähän suoraviivaisemmille radoille!

Eka rata meillä oli 1-luokka, joka oli vaikeusasteeltaan 3-luokkaa. Oltiin Pitsin kanssa ekana lähdössä, enkä kyllä onnistunut rataantutustumisessa painamaan kiemuraista rataa mieleeni, etenkin kun samaan kolmen putken ryppääseen olisi pitänyt syöksyä radan aikana yhteensä kahdeksan kertaa. Pujottelua radalla ei valitettavasti ollut, mutta keinu oli, ja se sujui tosi hienosti. Takanurkan poispäinkääntö meni melkolailla oikein, valssit oli paikoitellen myöhässä molemmilla radoilla. Niitä siis lisää! Yksi putki me unohdettiin suorittaa, ja sen takia siinä vähän ajatus pätkäisikin radan puolen välin jälkeen, ja jouduin kysymään tuomarilta missä seuraava este on. Tuomarikaan ei ollut radastaan ihan selvillä, kun ei edes huomannut tätä meidän yhden esteen skippaamista. Muutkin kilpailijat sekoilivat estejärjestyksen kanssa melko lahjakkaasti, kertoneeko se sitten enemmän kilpailijoista vai radasta.

Toka rata oli avoin luokka, tämä oli varmaan myös kolmosluokan yläreunaa hipovaa meininkiä. Tällä kertaa opin radan, mutta aikaa olikin annettu tutustumiseen 10 minuuttia. Alun valssi oli myöhässä, mutta takanurkassa sain kuin sainkin koiran poispäinkäännöllä kepeille, jee! Oudosti se kuitenkin lopetti pujottelun kesken, tätä se on välillä tehnyt omatoimitreeneissä, kun tietää että palkka on mulla. A-esteellä tapahtui pieni porsastelu, Pitsi siis HYPPÄSI ainakin 20 cm ennen kontaktialuetta pois esteeltä. Käskin sen takaisin esteelle, ja se suoritti kontaktin oikein. Toivon todellakin, että tämä ei toistu, se on nyt muutenkin hivuttautunut liian ylös sen kontaktinsa kanssa. Luulen, että kesän aikana pitää vähän rakennella uudelleen tuota meidän A-esteen suoritusta, tämä meininki kun ei käy päinsä.


Vauhti kärsii vielä moisesta kieputuksesta aikalailla, mutta olihan nämä nyt varmaan vaikeimmat radat, mitä Pitsi on koskaan kisatilanteessa tehnyt. Hyvin se niistä selvisi kuitenkin, ja käyttäytyi oikein ammattimaisesti sekä lähtö- että maaliintulotilanteissa. Rutiinia alkaa siis pikkuhiljaa muodostua, hyvä hyvä! Ja kaikenkaikkiaan kolme onnistunutta poispäinkääntöä tehtiin, alkaisikohan sekin ohjaus pikkuhiljaa upota selkärankaan?

 Pujottelun ja A-esteen virheet eivät kyllä oikein mielialaa kohota, mutta eteenpäin mennään, ei auta. Huomenna on viikkotreenit, niissä toivottavasti saadaan jotain vinkkiä ongelmiin, koska viikon päästä pitäisi taas kisailla virallisissa Lempäälässä. Sitten Pitsillä onkin ekaa kertaa elämässään oikein luokkanousumahdollisuus, oujee! Olin kaavaillut sille kuun viimeiselle viikonlopulle ATT:n kisoja, mutta katsotaan nyt mitä saadaan ensi viikonloppuna aikaan.

Pennillä on edelleen juoksu, eikä se päässyt mukaan kisoihin, mutta otin sen kyläreissulle illalla ja siellä se oli oikein elementissään. Kiusasi talonväen koiria ja istui mamman sylissä kuin mikäkin puudeli, taisi tehdä ylimääräinen huomio ihan hyvää!



P.s. Pitsi onnittelee kaunista siskoaan Fionaa (ADB Keelia) uudesta valiotittelistä: hän on tätä nykyä paitsi Suomen, Ruotsin ja Valko-Venäjän muotovalio, myös Liettuan muotovalio! Onnea Fiufiu, Sanna, Marja-Leena ja muut! :)

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Ämmät ja niiden juoksut!

Täällä onkin nyt sitten juostu oikein urakalla, ensin Pitsi helmikuun alusta lähtien ja tänään aloitti Penni. Hyvähän se on, että synkronoivat, ei tarvitse sohvia peitellä kuin kahdesti vuodessa. Tunnelma perheessä tosin saattaa hieman kiristyä, jouduinpa eilen ottamaan pitkästä aika kolinapurkinkin kauniiseen kätöseen, kun Penniltä pääsivät käytössäännöt täysin unhoittumaan. Lapsen kädestä ei ruokaa oteta, eikä sitä ainakaan yritetä kiireellä ahmia siinä kohtaa, kun tajuaa, että hups mamma huomasi. Kasvatuskeskustelun jälkeen homma onkin sujunut sangen mallikelpoisesti, pitänee huomenna jatkaa tahallisella ruuan tiputtelulla lattialle ja muistutella apinoita siitä, että kaikki on mun niin kauan kunnes toisin mainitaan.

Tänään pääsi Pitsi hallille viikkotreeneihin, ja vähän kyllä tuntuu siltä, että koiralla on juoksun jälkeinen blues päällä. Se ei oikein ole iloinen eikä innostunut, vaikka tekeekin kaikki ihan niin kuin käsketään. No, pitää seurailla sitä, eläinlääkärireissu on edessä joka tapauksessa parin viikon sisällä, kun käydään hakemassa vähän lisää rokotuksia.

Ideana tänään touhuissa oli kisanomainen treeni. Tarkoitus siis oli, että ensin tutustuttiin rataan ihan kuten kisoissakin ja vetäistään rata kerran läpi omalla ohjaussuunnitelmalla, sitten käydään homma läpi korjausten kera ja viimeisenä vielä otetaan toinen kierros näitä korjauksia soveltaen.

Rataantutustumisessa oivalsin mielestäni ihan hyvin radalla tarvittavat ohjaukset, etenkin poispäinkäännön keksiminen sinne radan takasuoralle oli hyvä juttu. Ekalla kierroksella keinu oli aivan upea! Lisää harjoitusta se kuitenkin tarvitsee, koska pieni irtoaminen ajaisi sen ihan solmuun. Takanurkan poispäinkäännössä oma juoksulinja on huono, ja siksi koira ei ensin tajua koko asiaa vaan pinkaisee esteestä suoraksi yli. Puominjälkeisessä kuviossa olin kuvitellut, että koira pinkaisee puominjälkeiseltä hypyltä täyttä kiitoa seuraaville esteille, ja hiukan verkkaisempi tahti aiheuttaakin sen, että joudun lykkäämään sen takaaleikkaukseen melkein paikaltaan seisten.

Videon keskivaiheilla korjataan siis sitä poispäinkäännön juoksulinjaa, sekä vaihdetaan loppukuvioon takaaleikkauksen tilalle persjättö.

Viimeisellä kierroksella Pitsi tulee jotenkin hölmösti keinusta ohi, mutta siitä eteenpäin homma sujuukin aika mukavasti. Poispäinkääntö sujuu kuin unelma, samoin lopun persjättö. Puomilla se ei aina ole ihan varma tuosta pysähtymisestä, ja luulenkin, että se luottaa vähän liikaa mun jalkojen liikkeeseen. Siis kun jalat pysähtyy, pysähtyy koirakin, ja jos jalat juoksee, niin juoksee koirakin. Tätä täytyy nyt ruveta harjoittelemaan entistä enemmän, siis häiriöitä puomin kontaktilla.


Treenilistalle päätyivät siis tämän perusteella
- irtoaminen keinulta
- häiriöt puomin kontaktilla
- poispäinkäännös

Taitoja päästään testaamaan taas sunnuntaina, kun vuorossa on Possu Cupin viimeinen osakilpailu Paneliassa. Pitsi oli näköjään Possu Cupissa oikein pistesijoillakin, vaikkei olla osallistuttu kuin yhteen osakilpailuun, mölleissä neljäntenä ja ykkösissä kolmantena. Niillä on kyllä siitä järkevä pistelasku, että pistemäärään vaikuttaa paitsi sijoitus, myös kisassa saatu tulos! Pisteitä tärkeämpää olisi nyt saada sujuvaa ratatreeniä alle ennen seuraavia virallisia, jotka lienevät 16.3. Lempäälässä.