torstai 30. kesäkuuta 2016

Leluja ja toistoja

Shoppasin koirille uuden, hauskan palkkalelun. Kyseessä on ennenkin suosimani Tug-E-Nuffin simpukkalelu, joka on siis vähän kuin litteä pallo. Sen sisään voi piilottaa pienen herkun, jonka koira saa itse kaivelemalla esiin. Mainio ratkaisu namipalkan heittämiseen, koira näkee, mihin nami laskeutuu, eikä namia lentele pitkin hallia.

Pitsi näyttää: tälläi näi!

Simpukka kiinni

Simpukka auki
Pitsin kanssa kävin keskiviikkona hallilla lelua testaamassa, ja se kyllä tykkäsi kovasti. Tehtiin rataa, jossa sai thedä mm. persjättöjä ja vippauksenkin taas pitkästä aikaa. Se toimi Pitsillä muuten hyvin, mutta se teki se viskileikkauksena muutaman kerran! Outo pikkukoira, ehkä sitten liikuin jotenkin hassuun suuntaan sen mielestä. Olisipa kyllä kätevää, jos voisi tuonkin ohjauksen noin päin sille opettaa, tosin en tiedä miten se sitten erottelisi tämän ja vippauksen välillä? Ei varmaan oikein mitenkään.

Pitsin kanssa aloitetaan nyt tekniikkatreenit, enkä siis tarkoita ohjaustekniikoita. Haluan sen kontakteista ja pujottelusta entistäkin varmemmat ja nopeammat. SM-kisoissa nähty pujottelun sijoittelu a) putken kylkeä kohti b) putken sisäänmenon viereen varmaan tulee toistumaan kisaradoilla lähikuukausina.

Tekniikkajuttuja tehtiin Pitskan kanssa sunnuntaiaamuna, ja sepäs olikin pätevä! Pujottelua teki aivan itsekseen kivasti minun jäädessä taakse, A sujui, samoin puomi. Lisäksi tehtiin vippaus molempiin suuntiin ja putkiin irtoamista. Tämmöinen vähän kaikkea -treeni tuntui sopivan pitskalle, kun ei tarvinnut hinkuttaa samoja juttuja uudestaan ja uudestaan.

Penni teki rataa, ja oli tosi näppärä! Keskittymisessä ehkä olisi ollut parantamisen varaa. Simpukkalelusta se tietenkin tykkäsi kovasti.

Yritän saada jotain videota taas tänne pitkästä aikaa, katsotaan mitä keksitään!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Att tävla i Sverige - siis kisaaminen Ruotsissa

Olen saanut paljon kyselyitä siitä, miten tämä Ruotsissa tai ylipäätään ulkomailla agissa kisaaminen oikein käytännössä tapahtuu. Tähän postaukseen kokoan vinkit siitä, miten hommat meidän kohdalla hoituivat keväällä 2016. Säädökset ja vientisäännöt ym. muuttuvat koko ajan, joten Evirasta saa aina parhaiten ajan tasalla olevan tiedon rokotusten ja madotusten suhteen.

Ohjaaja
Ohjaajan piti luoda itselleen käyttäjätili Ruotsin agilityliiton tietokantaan SAgiKiin. Omia tietoja muokkaamalla saattoi lisätä itselleen yhteystietoja ja koiria, ihan kuten Suomenkin systeemissä. Oletan, että ohjaajalla pitää olla kotimaansa lisenssi, mutta ei sitä kyllä missään kohtaa kysytty, eikä seuraakaan. Lähtölistaan ilmestyi seuran kohdalle teksti "Finland", vaikka SAgiKissa seuran kohdalla lukee "Foreign club".


Koira
Ennen kuin koiran saattoi lisätä itselleen SAgiKissa, piti sen tiedot saada Ruotsin kennelliiton "koiranettiin" eli Hunddataan. Se tapahtui näppärästi ja nopeasti lähettämällä kuva/skannaus koiran suomalaisesta rekisteritodistuksesta Ruotsin kennelliittoon osoitteeseen reg@skk.se. Hunddataan lisäämisessä kesti yhden arkipäivän verran, eikä se maksanut mitään.


Koira lisätään ohjaajalleen SAgiKissa syöttämällä rekisterinumero sille tarkoitettuun kenttään, ihan kuten Suomessakin. Lisäksi pitää valita koiran koko- ja tasoluokka, laitoin tietenkin samat kuin täälläkin, siis mini 3. Ruotsissa koirat keräävät nousupisteitä ("pinnejä") hyppy- ja agiradoilta erikseen, joten sama koira voi olla vaikkapa 3lkassa hyppäreillä ja 1lkassa agiradoilla.

Matkustaakseen Ruotsiin & kisatakseen siellä koira tarvitsee samat rokotukset kuin täälläkin, sekä lemmikkieläinpassin. Pennin passi hankittiin tätä matkaa varten, se maksoi 58 euroa ja on voimassa koiran eliniän. HUOM! Palatakseen takaisin Suomeen koira tarvitsee matolääkityksen ekinokokkoosia vastaan. Evira opastaa aiheesta näin:

"Lääkitys on asianmukainen annos pratsikvantelia tai epsiprantelia sisältävää, koiralle hyväksyttyä lääkettä ekinokokkoosia aiheuttavia heisimatoja vastaan. Se annetaan Suomen ulkopuolisessa maassa 1-5 vrk ennen maahantuloa. Lääkettä ei siis voi antaa enää rajalla juuri ennen rajan ylitystä. "

Eli käytännössä koiralle pitää syöttää matolääke 1-5 vrk ennen Suomeen paluuta, ja siitä pitää saada eläinlääkärin merkintä tai leima lemmikkieläinpassiin. Siis jos aiot palata Suomeen sunnuntaina, on leima haettava viimeistään lauantaina. Me hommasimme leimamme ruotsalaiselta eläinklinikalta, ja pulitimme siitä suolaiset 21 euroa.

Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen hoidettiin niinikään SAgiKissa, kilpailu valitaan listasta ja koira omista koirista, kuten täälläkin. Systeemi näyttää fiksusti merkin niiden kisojen kohdalla, joihin ilmoittautujalla on sopiva koira. Ainoa ero Suomen systeemiin on se, että ilmoittautumiset tupsahtivat kirjaimellisesti ostoskoriin, jonne ne saattoi jättää pariksi päiväksi, ja käydä sitten maksamassa pois Visalla. Mastercard olisi käynyt myös, muista korteista en osaa sanoa. Ei siis tarvinnut räpeltää erikseen verkkopankkia, jee!


Heti ilmoittautumisen jälkeen ohjaajan ja koiran nimet tupsahtavat näkyviin kyseisen kisan osanottajalistaan. Kyllä, SAgiKista näkee siis etukäteen, ketkä aikovat osallistua mihinkin kisaan, ja millä koirilla. Koirien tietoja voi vieläpä tarkastella suorasta linkistä, joka näyttää koirien saamat sertit, nollaprosentit, muutamat viimeiset kisat ja kaikki. Joillakin koirilla on nimensä perässä keltainen tähti, näillä koirilla on valiotitteliin tarvittavat sertit täynnä.

Vastaava koetoimitsija eli tävlingsledare vastaa tiedusteluihin sähköpostilla ihan kuten Suomessakin, ainakin, kun tiedustelut lähetti ruotsiksi. Varmasti vastaavat kyllä englanniksikin.

Kisavalikoima on Ruotsissa suppeampi kuin täällä, kisoja on määrällisesti vähemmän, ja niissä on vähemmän startteja tarjolla, kuin täällä. Kahden startin päivät ovat tosi yleisiä, samoin joukkuekisat.

Hyödyllistä sanastoa
anmälan                     ilmoittautuminen
tävling                       kilpailu
avmaskning               madotus
sista anmälningsdag  viimeinen ilmoittautumispäivä
stängd för anmälan    ilmoittautumisaika on päättynyt
öppen för anmälan     ilmoittautumisaikaa on vielä jäljellä
inbjudan                     kisakutsu
domare                       tuomari
agilityklass                 agikisa
hoppklass                   hyppykisa
storlek                        koko, kokoluokka
startlista                     lähtölista
efteranmälning           jälki-ilmoittautuminen
ekipage                       koirakko
funktionär                   toimitsija
officiell                       virallinen
inofficiell                    epävirallinen
lag                               joukkue, joukkuekisa
PM                              kisakirje (joka muuten näkyy vain SAgiKissa, ei tulee meiliin, kuten täällä)
fullcertad                     koiralla on valiotitteliin tarvittavat sertit täynnä
banvandring                rataantutustuminen
referenstid                   ihanneaika
prisutdelning               palkintojenjako
diskad                          hylätty

maanantai 20. kesäkuuta 2016

SM-kisakrapulaa

Jopas oli mahtava SM-kisareissu! Lahden kylänraitti nyt ei ehkä kauneudellaan sykähdyttänyt, mutta retki oli onnistunut ja tunnelma mahtava. Tavoitteet eivät aivan täyttyneet, mutta jälleen ainakin meikäläisen valtasi onni siitä, että yleensäkin saatiin olla mukana. Paikalla oli niin paljon niin taitavia koiria ja ohjaajia, että oli kunnia saada juosta omatkin ratansa siellä muiden seassa.

Perjantaina tsekattiin kisapaikka, ja sää oli kaunis. Hotelli löytyi, ruokapaikkakin melkein, ja tunnelma oli odottava.

Perjantaina sää oli aurinkoinen, ja nurmivallin päältä oli kiva seurata kisoja.


Lauantaina sää oli aamusta iltaan kammottava. Vettä tuli välillä paljon, välillä vähän, välillä vaakasuoraan ja milloin mistäkin suunnasta. Kuivat vaatteet loppuivat jo puolilta päivin, ja märissä sitten kykittiin iltaan saakka.

Ilma oli kuin morsian.
 Pennikin siis joutui juoksemaan joukkueratansa vesisateessa, yäk! Vettä tuli ja tuuli piiskasi sitä poikittain päin naamaa, mutta radalle mentiin. Lähtökarsinassa Penni katsoi sen näköisenä, että nyt et akka ole ihan tosissas, mutta kyllä se sinne radalle kuitenkin lähti. Rata ei ollut kovin vaikea, siinä oli yksi helppo putki-puomi-erottelu, välistävedon paikka ja keinu hankalasti aitaa kohti.

Pennin vauhti oli vähän puolivillainen, mutta se teki kaiken kiltisti ja kuuliaisesti sateesta huolimatta. Uskalsin itse ohjata aika rohkeastikin, siis selvää parannusta viime vuoteen, kun meinasin kuolla hengästyksestä ja paniikista jo radan puolivälissä. Märältä keinulta Pemu kuitenkin liukastui alas, luulin itse, että vain yksi tassu oli koskettanut maata, mutta livestreamilta kyllä näkyi, että koko koira käväisi pienen hetken verran kanveesissa. Vitonenhan siitä napsahti, sinänsä harmi, kun oli ihan puhdas vahinko tuo liukastuminen. No, mitäpä pienistä, joukkueemme yhteistulos oli muutenkin jossain 20 virhepisteen huonommalla puolella, ja sijoituksemme n.70:stä minijoukkueesta 40.


Seurasimme joukkuefinaalit loppuun huonosta säästä huolimatta, ja olihan se jännää! Iltaa vietettiin hotellin ravintolassa mainiossa seurueessa, elämä kyllä piteni taas nauramisen myötä muutaman kuukauden edestä!

Sunnuntaina luovutimme huoneen vasta puolilta päivin, meidän rataantutustuminenkin alkoi vasta klo 14:30. Tällä kertaa tuomarina oli Lee Gibson, kisojen ulkomainen tuomarivieras, jolla näköjään mielikuvitusta ratojen suhteen piisasi. Minien karsintaradan alussa oli takaakiertohyppy noin metrin päässä suoran putken suusta, ja pujottelu mutkaputken "selkäpuolta" päin puolen metrin etäisyydellä. Pohdin pitkään aloitusta, ja päädyin runnomaan siihen pakkovalssin. Penni olisi varmaankin odottanut käskystä, mutta vauhti olisi tipahtanut välittömästi, joten sitä vaihtoehtoa en halunnut valita. Alku ei mennyt suunnitelman mukaan, käännyin hiukan liian aikaisin ja työnsin koiran hypyn väärälle puolelle. Hups. Hyl. Noh, mitäs pienistä, keppivirhettä lukuun ottamatta mentiinkin vauhdilla loppuun, radan puolivälissä oli oikein kivaakin pätkää.

Tiukka keskittyminen päällänsä oikeanpuolimmaisessa lähtökarsinassa. Viimeisessä karsinassa Penni huusi kuin syötävä, koska joku muu oli pääsemässä HÄNEN radalleen ensin.



Omien ratojen jälkeen katsottiin maksien hui niin hirveän jännä finaali, sekä minien finaali. Sitten köröteltiin kotiin aika puhkiväsyneinä, ja painuttiin pehkuihin.

Koirat pärjäsivät koko viikonlopun hyvin, eikä Penni ollut lainkaan väsynyt Ruotsin-reissusta. Pitsikin oli mukana turistina. Hotellissa meillä oli kolmaskin koira omistajineen huonekamuna, eikä tästäkään aiheutunut mitään ongelmia. Ruokinnat ja uloslähdöt hoidettiin kivasti vuorosysteemillä, eikä kahnauksia tullut.

Kisakuume kyllä kasvoi entisestään, voi miten ihanaa on kisata omalla koiralla, johon voi luottaa ja jonka kanssa voi painella menemään niin että hippulat vinkuu! Nopeita me ei edelleenkään olla, eikä meistä sellaisia tule, mutta kyllä me siistiä rataa osataan tehdä tarpeen vaatiessa. Osasin sentään tehdä enimmäkseen järkevät ohjaussuunnitelmat ja toteuttaakin ne muuttamatta suunnitelmaa, kuten Ruotsissa tein. Opin siis kerrasta!

Kesän jatkosuunnitelmat ovat vähän avoinna nyt, luulen että nyt pinsut lomailevat muutaman viikon, ja Penni palaa kisakentille agipitsiä varten heinäkuussa. Elokuu me ehkäpä treenaillaan, ja syyskuussa sitten hallikauden alkaessa ryhdytään taas tositoimiin, tänä vuonna kahdella koiralla.


perjantai 17. kesäkuuta 2016

SM-karkelot kutsuvat!

Tänään on se päivä, kun Team Pöysti & pinserit kurvaavat kohti agin SM-kisoja. Tätä varten on nollia kerätty ja kisoja kierretty, nyt päästään nauttimaan arvokisatunnelmasta! Kaikki ilo on otettava irti, koska mikäli SAGI päättää kiristää kisojen pääsykriteerejä tulevaisuudessa, ei meillä sinne enää ole asiaa. Seitsemän nollaa sisältäen tuplan (tai vielä kaksikin) on meille ihan asiallinen ja mahdollinen pääsyvaatimus, voittonollat ym. taasen eivät.

Kisat käydään Lahden Nastolassa, yöpymiset suoritamme Cumulus Lahdessa. Penni kisaa lauantaina joukkuekisassa West Coast Agility Teamin joukkueessa numerolla 209/3 ja sunnuntaina yksilökisassa koko roskan kolmanneksi viimeisenä numerolla 278. Siinä sitten iloisena odottelen koko päivän rataantutustumista, joka alkaa klo 14:30.

Tavoitteet? No, jätetään ne mitalit nyt muille, ja otetaan tavoitteeksi ratavirheettömät suoritukset kummaltakin radalta. Jos ihanneajat ovat samaa tasoa kuin viime vuonna (4,2 m/s), ei meillä taida olla jakoa aikavirheettömiin nolliin saati finaalipaikkaan. Parhaamme kuitenkin lähdetään tekemään, toivotaan nyt, ettei ihan kaatamalla sada!

Fiiliskuva vuodelta 2015, tunnelmat karsintaradan jälkeen olivat onnelliset!

torstai 16. kesäkuuta 2016

Ekaa kertaa ulkomailla

Juu, olen minä ennenkin käynyt ulkomailla, mutta en kisaamassa agilityä. Nyt on sekin puute korjattu, kisattiin siis Pennin kanssa neljä starttia viikonloppuna Pohjois-Ruotsissa Luleåssa sillä välin kun Pitsi lomaili mummulassa. Hauskaa oli ja palkintosijakin saatiin, varsin onnistunut reissu siis! Videoitakin reissulta on, mutta niistä ei paljon iloa ole, kun ne on kuvattu todella kaukaa (ettei mukana ollut lapsi häiritsisi koiraa). Moni lähtee ulkomaankisoihin sertejä metsästämään, meillä nyt ei sellaisia tavoitteita ollut, tarkoituksena oli lähinnä yhdistää hauska perheloma ja harrastusreissu, ja siinä kyllä onnistuttiinkin.

Camp Finland, teltassa myös lapsi ja reissun myötä neloslevelille noussut kepo.
Finnjävel?

Itsepalveluilmo. Ota yliviivaustussi, etsi nimesi, viivaa yli, ja kirjoita lähtönumerosi muistiin. Siis kaikki numerot, koska joka startissa on eri numero, ja listat kerätään pois ennen kisan alkua. Fiksua, eikö totta?

Aika huikea kisapaikka! Taustalla Måttsundsbackenin laskettelukeskus.


Tarjolla oli siis paikalliseen tapaan kaksi rataa lauantaina ja kaksi sunnuntaina, kumpanakin päivänä yksi agi ja yksi hyppy. Lauantaina Penni oli matkasta uupunut, ja oli vähän hidas, eikä ekalla radalla osannut pujotella. Ympärillä hyörivät ihmiset ja koirakot vähän häiritsivät, nämähän olivat vuoden ekat ulkokisat meille. Agiradalta 10, hyppäriltä yliaikanolla ja sij.3, saatiin myös SM-pinne. Niitä pitää kerätä päästäkseen ruotsinmestaruuskisoihin, joihin me nyt ei muutenkaan saataisi osallistua. Palkinnoiksi saatiin kiva ruusuke ja maailman rumin vinkulelu.

Palkintopallilla, myös lapsi halusi mukaan tietenkin.
Sunnuntaina vuorossa oli taasen kaksi rataa, kummaltakin tehtiin nolla, mutta agiradalla Penni harhautui hetkeksi tuijottamaan yleisöä, ja yliaikaa saatiin 0,6 sekuntia. Olisin tietty voinut itse pitää paremman kontakin koiraan, ei ehkä olisi harhautunut. Sijoitukset olivat näiltä radoilta 4. ja 5., osallistujia kaikissa viikonlopun kisoissa oli mineissä 18-22 kpl. Hyppärillä tehtiin nolla ihan aikaan ehtien, mutta sitäpä ei kirjattu meidän kisakirjaan, koska viides sija ei oikeuttanut SM-pinneen. Hieman harmitti, mutta mitäpä tuosta, kyllä me niitä hyppynollia ehditään napsia pitkin vuotta.

Penni & Pennin rusutti, taustalla Måttsundsbacken ja käynnissä oleva autobingo (ruotsalainen kansanhuvi?)
Kisaaminen Ruotsissa oli aika samanlaista kuin Suomessakin, järjestelyissä oli pieniä eroja. Koirakkojen tekninen osaaminen oli ihan ok tasolla, mutta monista ohjaajista kyllä huomasi, että eipä heille ollut kukaan huutanut, että ohjaa jalalla, älä käsillä, eikä varsinkaan KATSO KOIRAA! Niin kyllä menivät koirat hukkaan putkien jälkeen, kun ei edes päin vilkaistu. Putkijarruja eivät koirat osanneet, eivätkä ohjaajat muistaneet tehdä. Oli toki taitaviakin ohjaajia, mm. joku mies maajoukkueesta viiden sheltin kanssa. Shelttejä oli paljon, samoin pieniä ja keskikokoisia villakoiria. Radat eivät olleet kovin vaikeita, mutta oli niissä toisaalta putki-kontakti-erotteluja ja muuta pientä puuhaa. Estevälit olivat pääosin pitkiä, tai sitten yhtäkkiä aivan liian lyhyitä (4 m).

Sen minkä viimeinen hotelli hävisi siisteydessä, se voitti näköalassa. Aurinko muuten paistoi vuorokauden ympäri, ei huono lomakeli!
Matkustamisen puolesta homma oli helppoa, meillä oli teltta mukana, ja mies ja lapsi viihtyivät siellä varsin hyvin. Kisapaikan puffetistakin sai oikein lämmintä lounasta edulliseen 50 kr hintaan. Laivassa oli hauskaa kaikilla, lapsi rakastui pallomereen ja mies noutopöydän ribseihin. Luleåssa yövyttiin Scandicissa, jota voin suositella sataprosenttisesti; todella siisti, viihtyisä huone, kerrossänky lapselle, ystävällinen palvelu ja erinomainen, runsas aamiainen. Hintakin kisatarjouksella vain n. 77 e/yö! Viimeinen yö oltiinkin Umeåssa keskustahotelli Comfort Hotel Winnissä, joka ei sitten ollutkaan ihan yhtä puhdas ja viihtyisä, mutta palvelussa tai aamiaisessa ei ollut moittimista. Ajaminen Ruotsissa oli helppoa, tiet olivat hyvät ja ohituskaistoja piisasi. Liikenneympyröissä oli hauskasti lähes aina kaksi kaistaa, mutta siihenhän on täällä Porissa jo päässyt tottumaan.

Kisakoira ottaa rennosti kotimatkalla laivassa, löytyihän sentään aurinkopläntti!

Reissu oli kyllä kaikin puolin antoisa, varmasti lähdetään uudelleenkin ulkomaille kisailemaan. Ruotsi nyt on helppo, kun matka on lyhyt ja kieltäkin osaan. Ilman ruotsintaitoa olisin kyllä ollut hukassa, mitään aikatauluja kun ei kisoille ollut. Ykköset aloittivat aamulla klo 8, ja siitä sitten vaan omalla painolla eteenpäin. Kuulutukset olivat tietenkin ruotsiksi, niitä oli pakko ymmärtää, jos aikoi olla oikealla kentällä oikeaan aikaan.

P.s. Suomessa elää virheellinen käsitys Back on Track -tuotteista ja Ruotsin doping-säännöstöstä. Olen monta kertaa lukenut/kuullut, että Ruotsissa ei BoTteja saisi kisoissa käyttää, koska ne lasketaan siellä dopingiksi. Tämä EI pidä paikaansa ainakaan agilityssä, kävin erikseen kysymässä koetoimitsijalta!