Ekaa kertaa ulkomailla

Juu, olen minä ennenkin käynyt ulkomailla, mutta en kisaamassa agilityä. Nyt on sekin puute korjattu, kisattiin siis Pennin kanssa neljä starttia viikonloppuna Pohjois-Ruotsissa Luleåssa sillä välin kun Pitsi lomaili mummulassa. Hauskaa oli ja palkintosijakin saatiin, varsin onnistunut reissu siis! Videoitakin reissulta on, mutta niistä ei paljon iloa ole, kun ne on kuvattu todella kaukaa (ettei mukana ollut lapsi häiritsisi koiraa). Moni lähtee ulkomaankisoihin sertejä metsästämään, meillä nyt ei sellaisia tavoitteita ollut, tarkoituksena oli lähinnä yhdistää hauska perheloma ja harrastusreissu, ja siinä kyllä onnistuttiinkin.

Camp Finland, teltassa myös lapsi ja reissun myötä neloslevelille noussut kepo.

Finnjävel?

Itsepalveluilmo. Ota yliviivaustussi, etsi nimesi, viivaa yli, ja kirjoita lähtönumerosi muistiin. Siis kaikki numerot, koska joka startissa on eri numero, ja listat kerätään pois ennen kisan alkua. Fiksua, eikö totta?

Aika huikea kisapaikka! Taustalla Måttsundsbackenin laskettelukeskus.

Tarjolla oli siis paikalliseen tapaan kaksi rataa lauantaina ja kaksi sunnuntaina, kumpanakin päivänä yksi agi ja yksi hyppy. Lauantaina Penni oli matkasta uupunut, ja oli vähän hidas, eikä ekalla radalla osannut pujotella. Ympärillä hyörivät ihmiset ja koirakot vähän häiritsivät, nämähän olivat vuoden ekat ulkokisat meille. Agiradalta 10, hyppäriltä yliaikanolla ja sij.3, saatiin myös SM-pinne. Niitä pitää kerätä päästäkseen ruotsinmestaruuskisoihin, joihin me nyt ei muutenkaan saataisi osallistua. Palkinnoiksi saatiin kiva ruusuke ja maailman rumin vinkulelu.

Palkintopallilla, myös lapsi halusi mukaan tietenkin.

Sunnuntaina vuorossa oli taasen kaksi rataa, kummaltakin tehtiin nolla, mutta agiradalla Penni harhautui hetkeksi tuijottamaan yleisöä, ja yliaikaa saatiin 0,6 sekuntia. Olisin tietty voinut itse pitää paremman kontakin koiraan, ei ehkä olisi harhautunut. Sijoitukset olivat näiltä radoilta 4. ja 5., osallistujia kaikissa viikonlopun kisoissa oli mineissä 18-22 kpl. Hyppärillä tehtiin nolla ihan aikaan ehtien, mutta sitäpä ei kirjattu meidän kisakirjaan, koska viides sija ei oikeuttanut SM-pinneen. Hieman harmitti, mutta mitäpä tuosta, kyllä me niitä hyppynollia ehditään napsia pitkin vuotta.

Penni & Pennin rusutti, taustalla Måttsundsbacken ja käynnissä oleva autobingo (ruotsalainen kansanhuvi?)

Kisaaminen Ruotsissa oli aika samanlaista kuin Suomessakin, järjestelyissä oli pieniä eroja. Koirakkojen tekninen osaaminen oli ihan ok tasolla, mutta monista ohjaajista kyllä huomasi, että eipä heille ollut kukaan huutanut, että ohjaa jalalla, älä käsillä, eikä varsinkaan KATSO KOIRAA! Niin kyllä menivät koirat hukkaan putkien jälkeen, kun ei edes päin vilkaistu. Putkijarruja eivät koirat osanneet, eivätkä ohjaajat muistaneet tehdä. Oli toki taitaviakin ohjaajia, mm. joku mies maajoukkueesta viiden sheltin kanssa. Shelttejä oli paljon, samoin pieniä ja keskikokoisia villakoiria. Radat eivät olleet kovin vaikeita, mutta oli niissä toisaalta putki-kontakti-erotteluja ja muuta pientä puuhaa. Estevälit olivat pääosin pitkiä, tai sitten yhtäkkiä aivan liian lyhyitä (4 m).

Sen minkä viimeinen hotelli hävisi siisteydessä, se voitti näköalassa. Aurinko muuten paistoi vuorokauden ympäri, ei huono lomakeli!

Matkustamisen puolesta homma oli helppoa, meillä oli teltta mukana, ja mies ja lapsi viihtyivät siellä varsin hyvin. Kisapaikan puffetistakin sai oikein lämmintä lounasta edulliseen 50 kr hintaan. Laivassa oli hauskaa kaikilla, lapsi rakastui pallomereen ja mies noutopöydän ribseihin. Luleåssa yövyttiin Scandicissa, jota voin suositella sataprosenttisesti; todella siisti, viihtyisä huone, kerrossänky lapselle, ystävällinen palvelu ja erinomainen, runsas aamiainen. Hintakin kisatarjouksella vain n. 77 e/yö! Viimeinen yö oltiinkin Umeåssa keskustahotelli Comfort Hotel Winnissä, joka ei sitten ollutkaan ihan yhtä puhdas ja viihtyisä, mutta palvelussa tai aamiaisessa ei ollut moittimista. Ajaminen Ruotsissa oli helppoa, tiet olivat hyvät ja ohituskaistoja piisasi. Liikenneympyröissä oli hauskasti lähes aina kaksi kaistaa, mutta siihenhän on täällä Porissa jo päässyt tottumaan.

Kisakoira ottaa rennosti kotimatkalla laivassa, löytyihän sentään aurinkopläntti!

Reissu oli kyllä kaikin puolin antoisa, varmasti lähdetään uudelleenkin ulkomaille kisailemaan. Ruotsi nyt on helppo, kun matka on lyhyt ja kieltäkin osaan. Ilman ruotsintaitoa olisin kyllä ollut hukassa, mitään aikatauluja kun ei kisoille ollut. Ykköset aloittivat aamulla klo 8, ja siitä sitten vaan omalla painolla eteenpäin. Kuulutukset olivat tietenkin ruotsiksi, niitä oli pakko ymmärtää, jos aikoi olla oikealla kentällä oikeaan aikaan.

P.s. Suomessa elää virheellinen käsitys Back on Track -tuotteista ja Ruotsin doping-säännöstöstä. Olen monta kertaa lukenut/kuullut, että Ruotsissa ei BoTteja saisi kisoissa käyttää, koska ne lasketaan siellä dopingiksi. Tämä EI pidä paikaansa ainakaan agilityssä, kävin erikseen kysymässä koetoimitsijalta!