Koirat ovat tosiaan lomailleet, ja vain ja ainoastaan lenkkeilleet tällä viikolla. En tiedä nauttivatko ne lomastaan, vai onko niillä tylsää, mutta hyväähän se tekee sekä henkisesti että fyysisesti vähän ladata akkuja.
Metsä- ja peltolenkkiä ollaan tehty, ja siis peruskuntoa kohotettu spurttienkin muodossa, välillä maassa viipyvä lumipeite innostaa otukset pinkomaan kuin pienet oravat.
Perjantaina käytiin Raumalla fyssarilla, Pitsiä ahdisti, Penni oli ihan ihmisiksi. Kummassakaan koirassa ei ollut pahoja jumeja, kaikki saatiin kuulemma kivasti auki.
Pitsi arvostaa joululahjaansa silminnähden.
Penni on näissä hoitoasioissa niin pro, että sen voi jättää yksin hoidettavaksi, ja niin me suunnattiinkin lapsosen kanssa syömään Vanhaan Raumaan. Suositusten perusteella valittiin ruokapaikaksi Osteria da Filippo, viihtyisä, pieni italialainen, jossa palvelu oli erinomaista ja pitsa aivan taivaallisen maukasta! Kahvia en testannutkaan.
Joulu lähestyy jo niin kovaa vauhtia, että heikompaa hirvittää, ja saatiinhan me jo yksi joululahjakin näin etukäteen. Olen varmaan aiemminkin valitellut tuota videokuvaamisen hankaluutta, kännykkä kellahtaa niin helposti väärään asentoon, ja akkukin siitä on välillä lopahtanut kesken treenien.
Nyt saatiin tuommoinen Denverin pikkuvideokamera, se on siis samanlainen kuin GoPro, mutta yli puolet halvempi.
Laite on kyllä näppärä, sen voi siis virittää kuvaamaan treenejä, ja se kuvaa 29 minuuttia putkeen ja lopettaa sitten automaattisesti. Vaihtoehtoisesti tallennuksen voi aloittaa ja keskeyttää kaukosäätimellä (kuului pakettiin), tai tabletilta (voisi vaikka kännykällä, jos olisi android-puhelin). Tabletilla myös näkyy kameran tallentama kuva reaaliaikaisena, laitteet juttelevat keskenään wlanin välityksellä.
Kameran mukana tuli kaikenlaista lisävarustetta kypäräkiinnikkeestä impukuppistandiin, voipi olla että sellaisen suunnilleen metrin korkuisen jalustan sille vielä hankin. Kuvassa näkyvä kirkas muovikotelo on ilmeisesti myös vesitiivis, ihan upottamiseen asti.
Vielä en ole kameraa tosi toimissa testannut, en vaan ole ehtinyt hallille! Pitsi kävi tänään fyssarillakin, eikä onneksi ole hirveän pahasti jumissa. Ei se kyllä oikein siitä hommasta nauti, pyrkii pakoon aina kun tilaisuus tulee, ja potkiikin vielä kuin pieni eläin. Joka se kyllä onkin.
Tänään on puuhailtu kaikenlaista agilityn oheistoimintaa, muttei kuitenkaan itse agilityä.
Aamulla osallistuin oman seuran järjestämään juoksutekniikkakoulutukseen, joka kyllä tulee tarpeeseen. Meikäläisen juoksutyyli kun on vuoroin kantapäätömistelyä ja vuoroin pers pitkällä kumartelua, ihan hyvä saada joku roti ja vähän lisää vauhtia tähänkin touhuun.
Oikeaa tekniikkaa pilkottiin osiin ja harjoiteltiin ensin kävelyvauhdissa. Oli yllättävän vaikeaa pitää kaikki osaset kohdallaan yhtä aikaa, miten niin oli vähän kömpelö olo? Tunnissa saatiin kuitenkin sen verran siirrettyä painopistettä oikeaan suuntaan, että viimeisillä pätkillä jalat tuntuivat huomattavasti tavallista pidemmiltä ja voimakkaammilta, vähän sellaisilta vietereiltä. Ilmeisesti hyvä asia?
Se nettikurssi johon osallistun, siis Susan Garrettin Recallers, alkoi tänään. Aiemminhan sinne piti listata omalle koiralle mahdollisia häiriöitä ja arvioida niiden voimakkuutta numeerisella arvolla 1-10, nyt päästään sitten leikkimään ensimmäistä leikkiä. Tarkoitus olisi siis muodostaa palkka-arvoa sille, että ohjaaja tarttuu koiran kaulapantaan. Tätä voi ilmeisesti sitten myöhemmin hyödyntää ainakin draivin hakemisessa, nähtäväksi jää, miten. 3 x 5 minuuttia päivässä pitäisi leikkiä, tai siis minun tapauksessa 2 x 3 x 5, kun koiria kerran on kaksi. Raportoin tästä lisää myöhemmin.
Illan päätteeksi Penni kävi Raumalla fyssarilla, pientä lihasjumia on selässä, mutta siihen jalan pompottamiseen liittyen ei löytynyt mitään ihmeempää. Saimme siis luvan kisata, ja ilmoitinkin Pennin heti agipitsiin sunnuntaille, siis kolme starttia taas pitkästä aikaa.
Tänään oli Pitskan vuoro vähän treenata, päästiin siis peruutuspaikalle Katja Ojansivun koulutukseen ihan tuonne oman seuran hallille. Treeni oli edullinen ja meille sopivaan aikaan, joten päätin sen kokeeksi napata Pitsille, saisi ainakin häiriötreeniä siinä samalla.
Koira kulki pääosin ihan mukavasti, mutta otti hiukan häiriötä katsomossa haukkuvista koirista ja tavaroita ovesta kanniskelevasta Tapsasta. Kuitenkin se jatkoi tekemistä koko ajan, ja pari oikein hyvääkin pätkää tehtiin ja kehuja saatiin.
Pujotteluun meno oli haastava, siinä piti koiran taittua tokaa keppiväliä varten vahvasti poispäin, ja tässä me tehtiin paljon virheitä. Pitsi kyllä karkasi jo heti alkuunsa sinne tokaan keppiväliin, mikä on sille tosi epätyypillinen virhe. Olisi ehkä pitänyt yrittää jollain poispäinkäännön tapaisella sitä sinne, mutta eipä tullut tuossa tilanteessa mieleen. Luulen, että käyn vähän hinkuttelemassa tätä vielä jokupäivä itsekseni.
A-este oli hyvä, puomilla Pitsi oli aika hidas. Häiriöstä jännttyminen näkyy sillä helposti juurikin puomilla, mutta onneksi se nyt pysähtyi vain kerran siellä. Ohjaustekniikoiden puolesta iloisen yllätyksen tuotti sylkkäri, joka toimi hienosti tuolla ennen puomia, vaikka sitä ei ole aikoihin tehty.
Leikkimistä yritettiin, muttei onnistuttu, eipä oikein yllättänyt. Kotona ja esim. mummulassa Pitsi leikkii hiukan liiankin innokkaasti, mutta hallilla ei kiinnosta. Täytyy laittaa mietintämyssyyn tämäkin asia, jospa sitä leikkiä saataisiin siirrettyä hallille ja sen avulla nostettua koiran virettä. Tilasin Susan Garretin nettisivustolta Recallers-jäsenyyden, kun sen kerran ilmaiseksi nyt saa, katsotaan jospa sieltä saataisiin ideoita Pitsin draivia kasvattamaan.
P.s. Pennille en edelleenkään ole onnistunut hierojaa saamaan lukuisista yrityksistä huolimatta, joten tilasin sille ajan fyssarille. Se vaikuttaa kaikin puolin hyvältä ja vetreältä, mutta haluan että se tsekataan läpi nyt kuitenkin, onhan tuossa loppukesällä tarkoitus vähän kisailla kuitenkin.
Olettaisin, että Pitsin fysioterapiasta oli hyötyä. Tänään se nimittäin kiisi treeniradalla kuin musta salama konsanaan, ja meikäläisen vauhti ja kunto meinasivat loppua tyystin. Ihanaa kun on nopea ja näppärä koira!
Saisinko vielä kerran mennä?
Pujottelu sujui hienosti, siinä ei ollut mitään ongelmaa. Jatkamme kuitenkin sen työstämistä, olen jopa harkinnut verkkoja hetkellisesti tuomaan varmuutta omaan irtoamiseen. Toisaalta etupalkka ajaisi varmasti saman asian, mutta avustajaahan meikäläisellä harvemmin on omatoimitreeneissä käytettävissä.
A-estettä tehtiin vain kerran, ja siinä ei ollut mitään ongelmaa, päin vastoin se oli aivan täydellinen. Pitää nyt oikein punoa jokin suunnitelma sen varalle, mutta pää tuntuu hieman tyhjältä. Ensimmäinen, vaistonvarainen reaktio olisi palkata koira aina aika lähelle alastuloa, niin että se haluaisi pysytellä esteen pinnalla mahdollisimman "pitkään." Mutta toimiiko se sitten kisatilanteessa? Toinen vaihtoehto olisi madaltaa kehikkoa niin, että koiran olisi käytävä esteen pinnalla alempana, kuin aikaisemmin. Jotenkin nyt kuitenkin tuntuu, että sillä kehikolla voisi heittää vesilintua, se nimittäin on sen verran paksua putkeakin, että saa koiran pompahtamaan aikalailla paljon irti esteestä, mikä taas lisää sitä liian aikaisen alashyppäämisen vaaraa. Täytyy käydä hallilla perjantaina testailemassa, ja ottaa naksutin käyttöön.
Hauskaa meillä kuitenkin oli, nuorella koiralla alkaa olla melkoinen arsenaali ohjauksia kasassa. Pennin se on ohittanut jo aika päiviä tässä asiassa. Pennikin on vihdoin lopettanut juoksunsa, ja pääsee seuran kotikisoihin 5.4. kiskomaan kolme rataa läpi. Perjantaina aionkin treenata Pennin kanssa ihan kunnolla pitkästä aikaa, pääsee sekin nauttimaan vauhdista ja esteistä! Jos kaikki sujuu sen kohdalla hyvin perjantaina, niin se voikin sitten vaikka lomailla niihin kisoihin asti.
Eilen illalla pakkasin Pitsin autoon ja hurautin Raumalle eläinfysioterapeutin vastaanotolle. Porissakin sellaisia on, mutta tämä kyseinen fyssari on saanut niin paljon kehuja tutuilta agikoirien omistajilta, että tuo 55 km ajomatka nyt ei pahalta tuntunut. Pahoinvointia sen sijaan aiheutti uuden Lumian navigaattorin aiheuttama kieputus, kun "suorin" reitti Univettiin veikin mukamas Vanhan Rauman sokkeloisia, yksisuuntaisia mukulakivikatuja pitkin. No, tulipahan sielläkin köröteltyä ekaa kertaa ikinä, tokaa kertaa ei tarvitse ihan välttämättä kokeilla.
Pitsi käyttäytyi hoidon aikana hyvin, ei se siitä oikein tykännyt kun vastaanotto tietenkin haisi ihan eläinlääkäriltä, mutta antoi tietenkin tehdä kaiken kuten pitikin. Parissa kohdassa koiran silmät oikein lupsuivat kiinni, kun taitava käsittely tuntui niin hyvältä. Tunti on kyllä edelleenkin vähän pitkä aika maata paikallaan, ja kärsimätöntä vääntelehtimistä oli kyllä paikoitellen ilmassa.
Mitään isompaa tai vakavampaa vikaa ei onneksi löytynyt, lannerangassa oli kuulemma nikamissa kiristyksiä, jotka ovat vetäneet myös lihaksia jumiin. Tätä vaivaa oli erityisesti kehon oikealla puolella. Lisäksi rintarangassa tuntui pikkiriikkistä jumia. Nämä saatiin hoidettua ja avattua hyvin, ja treenaamista voi kuulemma jatkaa huoletta. Koirahan on luonteeltaan hyvin herkkä, eli on ihan mahdollista, että tämmöinen jumitus on vaikuttanut sen pujotteluhaluihin.
Pitsi saa ottaa nyt pari päivää ihan rennosti lenkkeillen, ja maanantaina onkin sitten taas agitreenien aika, saa nähdä mitä siellä tapahtuu.
