Kesäkuu, minne menit?

Kesäkuu vilahti ohi jotta kohahti, ja mitään en ole ehtinyt blogiin kirjoitella. Ei silti, en ota asiasta paineita, mutta Polkan kasvua ja kehitystä olisi kyllä kiva tallentaa tännekin. Kesän isoin juttu meidän perheessä on ollut muutto maalle, siihen ja tänne kotiutumiseen on kyllä mennyt tovi jos toinenkin.

Kesäkuun touhut koirittain lajiteltuina, olkaa hyvät:

Pitsi ei ole tehnyt kyllä paljon mitään. Tai kävi se toukokuun lopussa treenaamassa Turussa, ja sitten se on yrittänyt sopeutua maalaiselämään täällä keskellä susien ja karhujen kotiseutuja. Koko perhe, sekä ihmiset että koirat, on kyllä viihtynyt valtavan hyvin täällä! Pitsi pääsee viikon päästä Sanni Kariniemen treeniin Turkuun, ja alkavalla viikolla pitäisi käydä vähän hallilla treenimässä. Kotipihassa on tehty keppikulmia ja muuta pientä.

Penni on ollut kisoissa hirveän huono koko kevään, ja olenkin roudannut sitä fyssarille jatkuvalla syötöllä. Aina se on jumissa, eli ilmeisesti se sitten törmäilee Polkan kanssa jonkin verran. Lihaskunto sillä on parantunut huomattavasti, se on ihan herkullisen lihaksikas tällä hetkellä!

Pemu kävi SM-kisoissakin Lappeenrannassa, ja oli kyllä mukava reissu. Lauantaina joukkueradalta otettiin 5, kun typerä eka rima putosi, mutta kahden muun joukkuelaisen onnistuessa meidän lopullinen sijoitus oli 8/66, jee! Yksilökisan karsintaradalla olin ihan todella väärässä mielentilassa itse, enkä oikein edes yrittänyt, mutta rata oli tosi onnistunut yhtä ylimääräistä hyppyä lukuunottamatta.

Viime viikolla startattiin epiksissä ihan kokeeksi, ja siellä Penni meni aika mukavasti jo, aion siis ilmoittaa sen agipitsiin Raumalle. Kotona Pemu on ihan elementissään, se rakastaa auringossa köllöttelyä ja on käynyt uimassakin pari kertaa. Ruokintaan olen Pennille lisännyt fyssarin ohjeesta B-vitamiinia, jonka pitäisi edistää lihasaineenvaihduntaa.

Polkka on kasvanut ja kehittynyt, korkeutta sillä on nyt 40 - 41 cm ja turkki on muuttunut aika karheaksi. Se on edelleen harjoitellut perustottelevaisuutta, ja etenkin paikallaolo on edistynyt huimasti. Agipuolella Pokke on tehnyt samoja tuttuja wrappeja ja muita, sekä ekoja pieniä valssiharjoituksia. Lisäksi on tehty harvakseltaan hyppytekniikka ja tietenkin lenkkeilty ja uitu ja muuta mukavaa. Polkka on todellinen ulkokoira, se nauttii maalla olosta ja pihamaan partioinnista ihan koko sydämestään. Näyttelyynkin sen ilmoitin, siis Pori KV:hen tämän kuun lopulla. Saa nähdä mitä siitä tulee, pitäisi päästä johonkin mätsäriin ensin!

P.s. Yritän muistaa laittaa SM-kisojen kuvat ja videot joku päivä, että ne pysyvät tallessa täällä! Lisäksi yritän ehtiä kirjoittaa kenttä- ja esteprojektista mahdollisimman pian.

EO-karsinnat, halli-SM:t ja Polkka 10 viikkoa

Jälleen on pieni mudi päässyt reissuun ja samalla sosiaalistumaan, käytiinpä siis eilen Vantaalla EO-karsinnoissa ja halli-SM:issä. Penni osallistui, Pitsi ja Polkka retkeilivät mukana muuten vaan.

Kisailut suoritettiin Ojangossa, puitteet olivat siis komeat, joskin hieman ahtaat. 1-kentän päätyyn tuotu kisakatsomo toi tunnelmaa, melkein rupesi jännittämään, kun sen halliin astuessani huomasin!

Eka rata meillä oli agirata, jolla ansaesteitä piisasi. Riskikohtia oli monia, ja yllättäen vältimme ne kaikki! Nollaa ei kuitenkaan saatu, Penni ropsautti okserin riman alas. Olisin itse voinut malttaa vähän sen kääntämisen kanssa ja varmistaa, mutta eipä tullut mieleen. No, hyvä rata kuitenkin.

Hyppäriltä tehtiin ihan sujuva nolla, vaikka siellä oli meille vaikeita juttuja, jee! Kepeille meno etenkin oli Pennille hyvin haastavaa mallia, mutta nyt vaan päätin, että se onnistuu.

Viimeisellä agiradalla oltiin jo vähän väsyneitä, ja rata oli pitkä kuin nälkävuosi. Ihan hyvin selvittiin virheittä lähes loppuun asti, kepeillä mokasin itse ja ryntäsin, sieltä aloituksesta 5.

Kokonaisuuteen olen tyytyväinen, vaikka karsintapisteitä emme tietenkään saaneet, ja finaalitin seurattiin tänään kotisohvalta käsin. Penni teki parhaansa ja liikkui sekä hyppäsi huomattavasti paremmin kuin viime viikonloppuna, hieroja on siis tehnyt tehtävänsä!

Polkka oli mukana ja katseli menoa, sekä treffasi äitiään ja siskojaan. Jälleennäkemiset olivat riemukkaita, ja kiva oli treffata kasvattajaakin, kun muuten ei tuttuja kisoissa pahemmin ollut.

Torstaina Polkka täytti 10 viikkoa, sen ohjelmistoon on nyt kuulunut paljon leikkimistä, lelulla ja ilman, sekä perustaitojen treenailua.  Treenailut ovat sujuneet mukavasti, kaikenlaiset kaulapannat ja valjaat tosin harmittavat Polkkaa aivan vietävästi, varsinkin kiihtyneessä mielentilassa, eli niiden kohdalla pentunen saa nyt vähän siedätyshoitoa. Viikolla käytiin myös jäällä juoksentelemassa, ja sekös vasta oli mukavaa! Olen itse vähän arka liikkumaan jäällä, mutta nyt kun siellä joku ajeli autollakin, päättelin jään kyllä kantavan minutkin...

SM-kisakrapulaa

Jopas oli mahtava SM-kisareissu! Lahden kylänraitti nyt ei ehkä kauneudellaan sykähdyttänyt, mutta retki oli onnistunut ja tunnelma mahtava. Tavoitteet eivät aivan täyttyneet, mutta jälleen ainakin meikäläisen valtasi onni siitä, että yleensäkin saatiin olla mukana. Paikalla oli niin paljon niin taitavia koiria ja ohjaajia, että oli kunnia saada juosta omatkin ratansa siellä muiden seassa.

Perjantaina tsekattiin kisapaikka, ja sää oli kaunis. Hotelli löytyi, ruokapaikkakin melkein, ja tunnelma oli odottava.

Perjantaina sää oli aurinkoinen, ja nurmivallin päältä oli kiva seurata kisoja.

Lauantaina sää oli aamusta iltaan kammottava. Vettä tuli välillä paljon, välillä vähän, välillä vaakasuoraan ja milloin mistäkin suunnasta. Kuivat vaatteet loppuivat jo puolilta päivin, ja märissä sitten kykittiin iltaan saakka.

Ilma oli kuin morsian.

 Pennikin siis joutui juoksemaan joukkueratansa vesisateessa, yäk! Vettä tuli ja tuuli piiskasi sitä poikittain päin naamaa, mutta radalle mentiin. Lähtökarsinassa Penni katsoi sen näköisenä, että nyt et akka ole ihan tosissas, mutta kyllä se sinne radalle kuitenkin lähti. Rata ei ollut kovin vaikea, siinä oli yksi helppo putki-puomi-erottelu, välistävedon paikka ja keinu hankalasti aitaa kohti.

Pennin vauhti oli vähän puolivillainen, mutta se teki kaiken kiltisti ja kuuliaisesti sateesta huolimatta. Uskalsin itse ohjata aika rohkeastikin, siis selvää parannusta viime vuoteen, kun meinasin kuolla hengästyksestä ja paniikista jo radan puolivälissä. Märältä keinulta Pemu kuitenkin liukastui alas, luulin itse, että vain yksi tassu oli koskettanut maata, mutta livestreamilta kyllä näkyi, että koko koira käväisi pienen hetken verran kanveesissa. Vitonenhan siitä napsahti, sinänsä harmi, kun oli ihan puhdas vahinko tuo liukastuminen. No, mitäpä pienistä, joukkueemme yhteistulos oli muutenkin jossain 20 virhepisteen huonommalla puolella, ja sijoituksemme n.70:stä minijoukkueesta 40.

Seurasimme joukkuefinaalit loppuun huonosta säästä huolimatta, ja olihan se jännää! Iltaa vietettiin hotellin ravintolassa mainiossa seurueessa, elämä kyllä piteni taas nauramisen myötä muutaman kuukauden edestä!

Sunnuntaina luovutimme huoneen vasta puolilta päivin, meidän rataantutustuminenkin alkoi vasta klo 14:30. Tällä kertaa tuomarina oli Lee Gibson, kisojen ulkomainen tuomarivieras, jolla näköjään mielikuvitusta ratojen suhteen piisasi. Minien karsintaradan alussa oli takaakiertohyppy noin metrin päässä suoran putken suusta, ja pujottelu mutkaputken "selkäpuolta" päin puolen metrin etäisyydellä. Pohdin pitkään aloitusta, ja päädyin runnomaan siihen pakkovalssin. Penni olisi varmaankin odottanut käskystä, mutta vauhti olisi tipahtanut välittömästi, joten sitä vaihtoehtoa en halunnut valita. Alku ei mennyt suunnitelman mukaan, käännyin hiukan liian aikaisin ja työnsin koiran hypyn väärälle puolelle. Hups. Hyl. Noh, mitäs pienistä, keppivirhettä lukuun ottamatta mentiinkin vauhdilla loppuun, radan puolivälissä oli oikein kivaakin pätkää.

Tiukka keskittyminen päällänsä oikeanpuolimmaisessa lähtökarsinassa. Viimeisessä karsinassa Penni huusi kuin syötävä, koska joku muu oli pääsemässä HÄNEN radalleen ensin.

Omien ratojen jälkeen katsottiin maksien hui niin hirveän jännä finaali, sekä minien finaali. Sitten köröteltiin kotiin aika puhkiväsyneinä, ja painuttiin pehkuihin.

Koirat pärjäsivät koko viikonlopun hyvin, eikä Penni ollut lainkaan väsynyt Ruotsin-reissusta. Pitsikin oli mukana turistina. Hotellissa meillä oli kolmaskin koira omistajineen huonekamuna, eikä tästäkään aiheutunut mitään ongelmia. Ruokinnat ja uloslähdöt hoidettiin kivasti vuorosysteemillä, eikä kahnauksia tullut.

Kisakuume kyllä kasvoi entisestään, voi miten ihanaa on kisata omalla koiralla, johon voi luottaa ja jonka kanssa voi painella menemään niin että hippulat vinkuu! Nopeita me ei edelleenkään olla, eikä meistä sellaisia tule, mutta kyllä me siistiä rataa osataan tehdä tarpeen vaatiessa. Osasin sentään tehdä enimmäkseen järkevät ohjaussuunnitelmat ja toteuttaakin ne muuttamatta suunnitelmaa, kuten Ruotsissa tein. Opin siis kerrasta!

Kesän jatkosuunnitelmat ovat vähän avoinna nyt, luulen että nyt pinsut lomailevat muutaman viikon, ja Penni palaa kisakentille agipitsiä varten heinäkuussa. Elokuu me ehkäpä treenaillaan, ja syyskuussa sitten hallikauden alkaessa ryhdytään taas tositoimiin, tänä vuonna kahdella koiralla.

SM-karkelot kutsuvat!

Tänään on se päivä, kun Team Pöysti & pinserit kurvaavat kohti agin SM-kisoja. Tätä varten on nollia kerätty ja kisoja kierretty, nyt päästään nauttimaan arvokisatunnelmasta! Kaikki ilo on otettava irti, koska mikäli SAGI päättää kiristää kisojen pääsykriteerejä tulevaisuudessa, ei meillä sinne enää ole asiaa. Seitsemän nollaa sisältäen tuplan (tai vielä kaksikin) on meille ihan asiallinen ja mahdollinen pääsyvaatimus, voittonollat ym. taasen eivät.

Kisat käydään Lahden Nastolassa, yöpymiset suoritamme Cumulus Lahdessa. Penni kisaa lauantaina joukkuekisassa West Coast Agility Teamin joukkueessa numerolla 209/3 ja sunnuntaina yksilökisassa koko roskan kolmanneksi viimeisenä numerolla 278. Siinä sitten iloisena odottelen koko päivän rataantutustumista, joka alkaa klo 14:30.

Tavoitteet? No, jätetään ne mitalit nyt muille, ja otetaan tavoitteeksi ratavirheettömät suoritukset kummaltakin radalta. Jos ihanneajat ovat samaa tasoa kuin viime vuonna (4,2 m/s), ei meillä taida olla jakoa aikavirheettömiin nolliin saati finaalipaikkaan. Parhaamme kuitenkin lähdetään tekemään, toivotaan nyt, ettei ihan kaatamalla sada!

Fiiliskuva vuodelta 2015, tunnelmat karsintaradan jälkeen olivat onnelliset!

Retkeilyä, rentoa oloa ja kevätaurinkoa

No nyt ei olla kisattu, eikä oikein treenattukaan, paitsi viime viikolla. Reetan treenit veti Tanja Kurikka, joka oli varsin mukava, uusi kouluttajatuttavuus. Hän panosti kovasti liikkumiseen ohjeissaan, eli treenin teemat sopivat meikäläiselle oikein passelisti. Erityisesti pohdittiin valsseja, niiden tekemisen tekniikkaa ja sijoittamista.

Pitsi juoksi ensin, ja oli aika hyvä. Se teki kaiken oikein ja kuuliaisesti, jokin viimeinen terä kuitenkin jäi tällä kertaa puuttumaan. Penni oli tosi raivokkaalla tuulella ja tykitti hyvää vauhtia, tekipä radan lopuksi nollilla läpikin. Tällä kertaa siis Penni veti kehut kotiin, poikkeuksellisesti.

Agilityrintamalla saatiin sellainen uutinen, että Penni on valittu edustamaan seuraamme WeCA:a SM-joukkueeseen tänäkin vuonna. Enpä olisi ikinä uskonut, että Pemu on jonain päivänä SM-joukkueessa, saatika kahtena vuotena peräkkäin! Aika pitkälle on tämän meikäläisen ekan agikoiran kanssa päästy, kun tosiaan ihan nollasta silloin aika tarkkaan kuutisen vuotta sitten aloitettiin. Olen joukkuepaikasta todella iloinen, ja koirastani varsin ylpeä :)

Yksilö-SM karsintarata 2015

Nyt olen antanut koirille vähän lepotaukoa, ollaan tehty pitkiä lenkkejä rauhalliseen tahtiin, ja tänään käytiin Pomarkussa Isonevallakin taas pitkästä aikaa. Edellisestä kerrasta onkin hippasen yli kaksi vuotta, ipana oli silloin niin pieni, että oli kantorepussa, kun ei jaksanut pitkästi kävellä. Eikä olisi pysynyt pitkospuilla.

Koirat on pakko pitää kiinni, ne uppoavat heti kaulaa myöten, jos poistuvat pitkospuilta. Kokeiltu on.

Vino horisontti, mutta kelvatkoot!

Blogi jääkin nyt pienelle alkukesän tauolle, mutta lupaan, että tauon jälkeen meillä on varmasti jotain mielenkiintoista päivitettävää! ;) Ja ei, se ei valitettavasti ole pentu.

P.s. Sain äitienpäivälahjaksi uuden treenikassin, jee! Vanhastahan koirat söivät itsensä läpi hiljattain. Lisäksi tilasin nettikaupasta vähän urheiluvaatetta, katsotaan jos niistä saisi vielä postauksen kasaan ennen taukoa.

Nollat kasassa!

Kauan siinä kesti, ja kyllä jo meinasi epätoivo iskeä, mutta nyt ne nollat on Pennillä kasassa! Osallistumisoikeus SM-kisojen yksilökisaan heltisi siis tänään Liedossa TSAU:n vappukisoissa.

Juoksin tänään neljä rataa, Pennillä kolme agirataa, ja Pitsillä hyppärin. Tuomareina olivat Eija Berglund ja Timo Teileri, joista jälkimmäisen radat osoittautuivat tänään meille helpommiksi.

Eka rata oli vähän haastava, siinä oli haastava 45 asteen keppikulma suoraan A-esteeltä, lukuisia takaakiertoja ja jonkin verran ansaesteitäkin. Takaakiertoja piti pahimmillaan vääntää pari kappaletta peräkkäin niin, että ensin tehtiin takaakiertovalssi ja sitten heti perään täysin vastakkaiseen suuntaan takaakiertopersjättö. Omat jalat tuntuivat menevän solmuun ihan koko ajan, ja olo oli kömpelö, mutta jotenkin sinne maaliin sitten nollilla kuitenkin päästiin. Aikaa jännitin pitkään, tulospalvelu hidasteli tietysti juuri meidän kohdalla, mutta -1,52 ajalla saatiin nolla ja sijoituttiin peräti neljänneksi! Koirakkoja kisassa oli 26.

Toka rata oli suoraviivaisempi, ja siinäkin edettiin varsin hyvällä vauhdilla ihan viimeiselle neljännekselle asti. Siellä sitten sain jonkin ihme aivopierun, ja yritin tehdä persjätön puomille, no, ei se tietenkään toiminut. Tästä HYL, koska palautin Pennin kontaktille.

Tässä kohtaa menin ihan kunnolla sekaisin, kun luulin, että nyt on hyppäri ja Pitsin vuoro kisata. Eipäs ollutkaan, vaan Pennin kolmas agirata. Se oli helpohko ja vauhdikas, Penni eteni mukavasti, lopussa vähän panikoin itse mutta nollilla mentiin maaliin taas. Radalla ei ollut puomia, onneksi! Aikaa jännättiin taas tulostaulun edessä porukalla, ja suureksi iloksi se oli -1,42! Tämä rata saatiin myös videolle.

Pitsi vetäisi hyppärin, vaikka olin varautunut ottamaan sen kisasta pois, jos se vaikuttaisi ahdistuneelta meluisassa hallissa. Muutamat koirat siellä hämääntyivätkin, kun viereisen radan ohjaajat huusivat kovaäänisesti, tai toisten koirat tuotiin radan vierelle vinguttamaan vinkulelua. Kyllä, tuotiin, useita kertoja, vaikka pyydettiin siirtymään kauemmas. Vappufiilis ei siis ihan kaikilla ollut yhtä iloinen ja yhteishenkinen.

Pitsi oli hyppärillä todella hyvä. Se olisi tehnyt nollan mukavalla ajalla, mutta jätin kääntämättä kunnolla kolmoshypyllä, ja matkaan tarttui yksi ylimääräinen hyppy. Muuten olin koiraan tyytyväinen, eihän se edes miettinyt sitä toista rataa, eikä yleisöä! Tästäkin radasta on video:

Penni oli kyllä tänään kaikin puolin hirmuisen hyvä, se keskittyi ihan täysillä ja kulki aika lujaa. Myös Pitsi toimi tosi hienosti, olen kaikin puolin tosi tyytyväinen! Saatiin siis sekä hyviä fiiliksiä että hyviä tuloksia tänään. Hätäpäissäni ehdin jo viikolla ilmoittaa Pennin helatorstaille TAKUTin kisoihin Tampereelle, mutta saattaa jäädä menemättä, räkätauti on itsellä edelleen voimissaan, eikä koko päivän ulkokisat kiehdo tässä epävakaisessa säässä kovinkaan paljoa.

SM-kisat 2015

Kotona ollaan, kaikki ehjinä ja elossa, eikä edes mokailtu kauhean pahasti!

Lähdössä matkaan

Kisapaikalle kurvattiin perjantai-iltapäivällä, ja se ehtoo sujuikin sitten rattoisasti tuttujen kisasuorituksia katsellessa. Penniä en perjantain lämmittelyradoille ilmonnut, mutta se kävi kuitenkin tutustumassa kisakenttien pohjaan, siis kumirouhetäytteiseen keinonurmeen.

Retkueemme majoittui Nallikarissa vuokramökkiin, joka oli tosi viihtyisä ja siisti, kuten koko alue muutenkin. Koirapuistoakin kävimme kokeilemassa, mutta Pemu ei oikein tajunnut mitä siellä olisi pitänyt tehdä. Nukkumaan kiipesimme tikkaita pitkin möksän parvelle, hyvin tuli uni kummallekin katonrajassa!

Penni parvella. Hyvin se sinne saatiin, koira kainaloon ja tikkaille!

Lauantaina kisailtiin joukkuemestaruuksista, Penni starttasi joukkueemme ekana koirakkona vuoronumerolla 68. Sen verran minijoukkueita oli kisaan ilmoitettu, ja kun jokainen tiimimme jäsen sai tuloksen, oli lopullinen sijoituksemme 19.! Homma luonasi siis aivan yli odotusten, vaikkei oma suorituksemme kovin loistelias ollutkaan.

Rata vaati todellista tarkkuutta, ja nollia tehtiin melko vähän, mestaruuskin irtosi plusmerkkisellä tuloksella. 

En tiedä johtuiko se jännityksestä, väsymyksestä vai mistä, mutta hengästyin joukkueradalla aivan tuhottomasti, ja pelkäsin kuukahtavani ennen maaliviivaa. Suorituksemme ei ollut mistään kohtaa sujuva, mutta virhepisteiltä vältyttiin puoliväliin asti, kunnes Penni päätti tulla putkesta takaisin. Olin ohjannut sen takaa leikkaamalla suoraan putkeen ja antanut ihan tavanomaisen putkijarrun, jostain syystä se tulkitsi asian niin, että kannattaa kääntyä ympäri puolessa välissä putkea ja tulla ulos. Tästä meille 5, nollaa ei olisi saatukaan ajan puolesta. Koira tuntui yllättävän hyvältä, minä en, mutta taistelin radan loppuun ja selvisimme niistäkin vaaranpaikoista, joista eniten virhepisteitä ja hylkäyksiä koirakoille napsahteli.

Radan jälkeen vähän harmitti oma alisuoriutuminen, mutta toisaalta olin joukkuetuloksesta hirveän iloinen. Illalla juhlittiinkin grillaamisen merkeissä kääpinniporukalla kunnialla selvitettyä kisapäivää sekä Elvis-kääpiöpinserin joukkuekultaa, onnittelut heille arvokisamitalista!

Sunnuntaina olo oli paljon virkeämpi, kun saatiin nukkua hiukan pitempään, ja fiilis yksilökisaan lähtiessä oli eilistä rennompi. Joukkuekisa jännitti siksikin, että siinä on aina vastuussa enemmän kuin itselleen ja omasta tuloksestaan, yksilöissä voi ottaa omat riskinsä ja kerätä niiden voitot tai tappiot ihan keskenään. Lauantaina oli jo harjoiteltu lähtökarsinoissa olemista ja muita arvokisoille ominaisia kuvioita, joten niistä selvittiin ongelmitta. Karsinat itse asiassa sopivat Pemulle hirveän hyvin, se sai pienen rauhoittumishetken siinä ennen radalle menoa.

Yksilörata oli paikoin suoraviivainen ja paikoin todella söheröinen, ja etenemävaatimukseksi Moilanen oli asettanut napakat 4,2 m/s. Pennihän ei ole koskaan noin lujaa mennyt, joten päätin heittää nollapaineet menemään ja tykittää täysillä. Radan alkua oli  mahdoton suorittaa lentävällä lähdöllä hyvin, joten jätin koiran lähtöön seisomaan silläkin riskillä, että se varastaa. Tällaista lähtöä ei siis olla tehty sitten Kuopion-reissun, ja sehän taisi olla joskus helmikuussa? Lähtö kuitenkin onnistui, ja selvitimme ekat putket ihan hyvällä ajoituksella. Takaosan tiukoista kurveista ja lyhyistä etäisyyksistäkin selvittiin, eikä aivan aidan vierelle sijoitettu pujottelukaan tuottanut ongelmia. Rata sujui kyllä sellaisessa flow-tilassa, etten kovin montaa kohtaa sieltä muuttaisi, koira kulki, ajoitukset natsasivat ja suunnitelma toimi kuin junan vessa, ainakin loppusuoralle asti. Radan lopulle olin suunnitellut, että muurin jälkeen joko pyöritän hitaamman kautta tai teen persjätön ja valssin, mutta kiireessä tehty päätös kostautui; jänistin siitä persjätöstä ja juoksin tekemään valssia vähän väärään paikkaan, avasin valssin vähän väärään suuntaan, ja hups, miltei törmäsin väärään esteeseen, jonka koira tietenkin hyppäsi. Hyllytimme siis kolmanneksi viimeisellä esteellä muuten oikein sujuvan radan.

Hylkääntyminen harmitti yllättävän vähän, en ollut haaveillut finaalipaikasta muutenkaan, eikä meidän aikakaan olisi välttämättä puhtaaseen nollaan riittänyt (se vaadittiin finaaliin pääsemiseksi). Suoritus sinänsä  oli kuitenkin niin mahtavan tuntuinen, että melkein liikutuin ihan puhtaasta onnistumisen ilosta. Mistä sitä saisikin aina näin rohkean ja päättäväisen fiiliksen päälle kisaradalle, ja miten olinkin tuon tsempin itsestäni löytänyt koko vuoden jännittävimmässä kisassa?

Pennille täytyy kyllä nostaa hattua, koiraparka istui autossa yhteensä 14 tuntia, nukkui jossain pirskatin parvella, kökötti 3 päivää kisapaikalla häkissä ja edelleen vaan toimi kummallakin radalla hienosti ja vauhdikkaasti. Se ei ottanut häiriötä kolmesta vierekkäisestä kisaradasta, tosi kovalla soineesta musiikista, yleisöstä, yleisössä pyörineistä koirista eikä mistään muustakaan. Etenkin lauantaina koiria karkaili radoilta jonkin verran, joten joillekin se häiriö oli selvästi liikaa. Kokonaisfiilis kisojen jälkeen on todella positiivinen, me tehtiin omaan tasoomme nähden hieno suoritus karsintaradalla ja selvittiin koko reissusta kunnialla.

Onnistuneet fiilikset yksilökisan jälkeen.

Nyt Pemu saa viettää kolmisen viikkoa ansaittua agilomaa, pitää sterkatunkin nartun taukonsa joskus pitää. Koira on toipunut rankasta reissusta muuten hienosti, mutta pompottaa ajoittain lenkillä oikeaa takajalkaansa, siis jättää sillä askeleen väliin. En tiedä syytä moiseen, eikä sellaista ole aiemmin ilmennyt, joten hierojaa olen hätyytellyt ensi töikseni tänään aamulla. Iloisesti tuo kuitenkin lenkkeilee ja venyttelee, en usko, että vaiva on kovin vakava.

Nallikarin santaa, näyttää lämpimältä, mutta tuuli niin että tukka meinasi irrota.

Penni biitsillä vilusta kankeana.

Medien finaalin rataantutustuminen vihdoin aurinkoisessa säässä.

Kun koira saadaan kuntoon ja tauko on lusittu, alkaakin ensi vuoden nollametsästys! SM-kisat 2016 pidetään Nastolassa, matkaa on siis onneksi hiukan vähemmän kuin tänä vuonna. Kotonahan oltiin siis vasta maanantain puolella kahden ja kolmen välillä aamuyöllä, pitihän ne finaalit loppuun asti katsoa, kun kerran kisoihin oli lähdetty.

Let's Roll!

Huomenna me sitten laitetaan Astran nokka kohti pohjoista, ja suunnataan Ouluun agilityn SM-kisoihin. Penni on valmistautunut koitokseen ottamalla rennosti ja lenkkeilemällä suht kevyesti, agia ei olla tehty sitten edellisen treenipäivityksen. Koira on siis ladannut akkujaan, ohjaaja on lähinnä tehnyt kouluhommia ja aina kahvitauoilla hakenut oikeaa kisafiilistä katselemalla taitavien ihmisten upeita kisa- ja treenivideoita. Löysinpä youtubesta yhden kivan ohjaushaasteenkin, jonka voisin toteuttaa jossain vaiheessa kesää, videoituna tietenkin.

Matkaan suunnataan siis aamulla aikaisin, ja Seinäjoelta poimitaan lisää väkeä & kääpiöpinsereitä kyytiin. Google maps näyttää matka-ajaksi kuusi tuntia ja 25 minuuttia, Parkanon kautta ajettuna. Vältän aina sitä Karvian mutkaista pikkutietä, siellä on lähes joka kerta kohdattu jotain ylimääräisiä metsäneläimiäkin ajokaistan puolella.

It's a long way to Tipperary. Pietarikin olisi lähempänä.

Ai että jännittääkö? Sanoisin, että sopivasti, saman verran kuin mihin tahansa kisoihin mennessä. Kukaan tuskin meidän suoritusta katsoo sen enempää kuin muidenkaan, eikä minkäänlaisia menestyspaineita tietenkään ole, joten voidaan tehdä ihan vaan omaa juttuamme, kuten aina. Toivottavasti radat eivät ole ihan käsittämättömän vaikeat, meidän tekninen osaaminen kun ei ole ihan huippuluokkaa edelleenkään. Tavoitteena meillä on saada joukkueradalta yleensäkin tulos, ja yksilöradalta olisi kiva saada ratavirheetön suoritus. Ihanneaika tulee varmasti olemaan tiukka, siihen sitten ehditään, jos ehditään, mutta parhaamme tehdään joka tapauksessa.

Nyt pitää jatkaa pakkaamista, jonkin verran ilmeisesti pitää ottaa vaatetta mukaan, Foreca lupailee Ouluun vähän reilua kymmentä astetta, jonkin verran sadetta ja pikkuisen tuultakin. Kisoista on luvattu järjestää livestreamit, Penni on radalla lauantaina klo 9 ja 9:30 välillä, rata 2/minit, ja sunnuntaina klo 10:50 ja 11:15 välillä, rata 3/minit. Yksilökisassa Pemun lähtönumero on 121, oikein mainio paikka meille.

Tsemppiä kaikille osallistujille tasapuolisesti!

Hyvä kenraali, p*skat kisat?

Toisinpäinhän tuo sanonta yleensä menee, mutta nyt meni kyllä Pemun SM-kisojen viimeistelytreeni (jos sitä nyt sellaiseksi voi sanoa) huolestuttavan hyvin. Tein perjantaina nollatreeninä 22:n esteen agiradan, ja sen lisäksi kymmenisen toistoa renkaalle  erilaisista kulmista, koira edellä, ohjaaja edellä, valssin jälkeen persjätön jälkeen, vinoon, suoraan, ihan mitä vaan keksin. Ja oikein meni joka kerta.

Rataharjoitus sujui juuri niin hyvin kuin vain voi, nollilla koko rata laakista läpi. Korjattavaa tietty oli, mm. ekojen esteiden liian suuret kaarrokset ja liian pitkälle pimeään putkikulmaan saattaminen, mutta oli siinä myös hämmästyttävän paljon hyvää. Videonkin meinasin vaan deletoida, mutta päätin kuitenkin säästää ihan vaan siksi, että nyt on piruvie puomin kontakti kohdallaan, vieläpä kahteen kertaan, eli kyse ei ole tuurista!

Pitsi treenasi myös, ja oli hirveän iloinen, kunnes heitin sitä vahingossa palkkalelulla päähän niin että koira oikein rääkäisi. Hupsis. Toivuttuaan järkytyksestä se onneksi toimi taas ihan normaalisti, ja teki kauhean hyviä suorituksia puomille. Se ei aina meinaa tulla loppuun asti sitä, joten harjoittelin nyt lopuksi ihan erikseen sitä puomin alastuloa mm. lähettämällä koiran ohitseni kontaktille. Keinuakin treenailtiin itsenäisemmäksi, ja  tietenkin ihan rataakin. Rata sujui hyvin ja vauhdikkaasti, kurvit venyivät paikoin, koska olin itse myöhässä, voitteko kuvitella! Ei mitenkään harvinaista Pitsin kanssa...

Ja juu, Pennin treenailut ennen SM:iä oli tosiaan tässä, se saa nyt viikon lepuuttaa aivojaan ja kerätä agivirtaa,  eipä tässä vaiheessa enää paljoa ole tehtävissä. :)

Hyviä hyllyjä

Viime kisoissa tehtiin triplahylly, ja meno oli nihkeää, tällä kertaa tehtiin tuplahylly, mutta meininki oli varsin mainio. Eilen siis kisattiin Rauman iltakisoissa kaksi agistarttia Helinin Jarin radoilla.

Sää oli kotoa lähtiessä harmaa, tuulinen ja sateinen, mutta Raumalla paistoi aurinko. Valosta ja lämmöstä saatiin nauttia koko ilta, eikä vielä ollut itikoitakaan, ihanaa!

Kisoissa oli ns. eurooppalaistyyliset rataantutustumiset, eli rata oli vapaasti tutustuttavissa ties kuinka kauan. Ekalla radalla se olikin tarpeen, rata oli melkoisen ahdas ja haastavakin, osa esteväleistä oli todella lyhyitä (niukin naukin 4,5 m), osa maksimipituisia. Tätä rataa meidän osalta valitettavasti saatu videolle, mutta homma toimi kuin junan vessa. Pujotteluun meno oli vaikea, mutta onnistui, vaikkakin hiukan hitaasti. Fiilis suorituksen aikana oli tehokas ja jämpti, ja Penni jopa kertaalleen yllätti vauhdillaan! Se pinkaisi putkesta tosi lujaa, ja seuraavan putken jälkeen ennakoin  seuraavaa spurttia kiirehtimällä inan liikaa,  rengas jäi varmistamatta, ja räps, Penni hyppäsi ilmeisesti välistä ja ketjuun, niin että rengas hajosi. Muuten se oli ihan  puhdas suoritus, niitä tuli tältä radalta mineissä vain 4 kappaletta, eli hiukan se rengas jäi kaivelemaan.

Tuo rengas on nyt osoittautunut yllättävän epävarmaksi tänä keväänä, sen pitäisi sujua kuin vettä vaan ilman varmisteluakin. Sitä siis pitää treenata, mielestäni näin kokeneen koiran pitäisi  siitä selvitä itse, vaikka sen siihen vähän huonosti toisinkin.

Toka rata oli suoraviivaisempi ja helpompi, omat haasteensa oli kuitenkin siinäkin. Alkupätkä pujotteluun asti vaati tarkkuutta, ja mokasin sitten meidän suorituksen jo toisella esteellä; piti tehdä takaakiertovalssi, tein jostain syystä takaakierron ja päällejuoksun. En siitä sitten enää saanut koiraa kolmosesteen taakse, hyppy väärään suuntaan, ja hyl. Tämän jälkeen kaikki sujui kivasti, japanilainen ennen pujottelua, valssi pujottelun jälkeen, kontaktitkin. Puomista Pemu juoksi ohi ensin, enkä  edes itse huomannut (nolo!), pitää siis olla tarkempi etenkin silloin, kun puomia edeltää pitkä esteväli. Alla video tästä radasta.

Hoksasin tuolta kotiin ajellessani, että en enää inhoa ulkokisoja Pennin kanssa. Suunnittelen jopa ilmoittavani sen Agipitseille, jospa keli pysyisi viileänä vielä heinäkuussakin?

Nyt ennen SM-kisoja me käydään vielä treenaamassa kerran tai korkeintaan kahdesti, ainakin sitä rengasta vähän, ja nollatreeniä myös. SM-kisojen tavoitteeksi olen asettanut sen, että tehdään omantasoisemme suoritus, hyvällä vauhdilla, eikä jäädytä tavanomaisesta poikkeavan kisatilanteen vuoksi. Onnistumispaineita meillä ei ole, joten kaikki mitä saadaan, on pelkkää plussaa.

Pitsi on nyt ollut agilomallaan kolmisen viikkoa, huomenna ajattelin mennä sen kanssa hallille treenaamaan, jos vain kouluhommiltani ehdin. Virtaa sillä ainakin piisaa, lelut saavat kyytiä ja asiaa on kovasti koko ajan. Kiva päästä sen kanssa tekemään taas, Penninkin kanssa on tietty hauska puksutella perusaksaa, mutta Pitsin puikoissa pääsee vähän haastamaan itseään ja omia taitojaan enemmän.

Vihdoin lämpöä!

Kesä tuntuu vihdoin olevan täällä, ihanaa! Koirat ovat nauttineet auringosta ja lämmöstä omalla takapihalla, sekä tietenkin mummulassa. Ollaan tehty aika pitkiä lenkkejä, ja käyty juoksemassa.

Penni kävi perjantaina ulkokentällä treenailemassa rataa, ja kulki  oikein hyvin. Treenattiin erityisesti puomia, ja siinä ei tietenkään ollut mitään ongelmaa, toivottavasti tilanne on sama kisoissakin. Testailin myös erilaisia keinoja nostaa Pennin virettä, ja parhaaksi osoittautui 1-2-3-tekniikka niin että pidän koiraa kevyesti niskanahasta kiinni, sehän sinkosi kuin raketti! Harmi, että tuota ei oikein voi kisoissa toteuttaa, tuomarit eivät välttämättä ymmärrä, että pieni niskanahan venuttelu on Pemun mielestä vaan kivaa. Maanantaina kisaillaan vielä Rauman iltakisoissa 2 starttia, ja sitten seuraavan kerran vasta Oulussa.

Pitsillä on edelleen agiloma, se jatkuu vielä tämän viikon loppuun, ja ensi viikolla sekin pääsee taas tykittämään täysillä. :)

Vesiesteitä Noormarkun kisoissa

Sunnuntaina kisailtiin Noormarkussa kolme Johanna Wüthrichin rataa tasaisella tulosrivistöllä: 3 x hylly. Edellisen yön satoi vettä aivan kaatamalla, ja kisakenttä näytti aamulla tältä:

Kellukkeet koiralle?

Kisajärjestäjien ahkeran uurastuksen ansiosta kenttä saatiin parempaan kuntoon, ja iltapäivällä se oli enää vain kurainen, lammikot puuttuivat lähes kokonaan. Kisat oli muutenkin järjestetty varsin hyvin, homma toimi tehokkaasti, vaikka pienestä seurasta on kyse (AK-6).

Radoista ensimmäinen oli helpoin ja viimeinen vaikein, varsin suoraviivaista posotusta saatiin mennä kyllä kaikilla kolmella. Sää oli kamala, lätäköiden ja kuran lisäksi oli pirskatin kylmä, ja tuulikin vielä voimakkaasti, minkä takia keinu vaihdettiin onneksi putkeen. Tuuli nimittäin painoi keinua alas aina välillä niin että sen ylösmenopää nousi pahimmillaan 20 cm korkeudelle maasta. Ei kiva, etenkään 30 cm korkean pikkukoiran kanssa. Fiksu päätös tuomarilta!

Ekalla radalla Penni järkyttyi kurasta sen verran, että kiersi yhden hypyn ympäri heti alkuradasta. Muuten pärjäiltiin ihan kohtalaisesti, kunnes onnistuin itse potkaisemaan yhdestä hypystä riman alas. Pah. Hylsyhän siitä ropsahti. 

Toka rata taisi olla päivän paras, siellä alku oli tosi vahva, mutta homma kilpistyi takaakiertohyppyyn, jonka ponnistuspaikka oli vesilätäkössä. Mietin sitä lätäkköä jo rataantutustumisessa ja yritin tehdä kohdan huolella, mutta ei toivoakaan! Pemu kiersi lätäkön ja samalla koko esteen kahdesti. Lisäksi sen A-esteen jälkeinen vauhti yllätti sen verran, että olin vähän myöhässä valssieni kanssa, ja pujotteluun tuli yksi huti, siis kolme kieltoa = hyl.

Kolmannella radalla Penni päätti, että tuonne kuraan päin minä en mene, ja alkoi tehdä ihan typeriä kieltoja hypyille, jotka olivat kentän märimmän alueen liepeillä. No joo, vaikeimmat kohdat kyllä selvitettiin, mutta tavallinen hyppy tuotti tänään vaikeuksia.

Mutta mutta, kääpiöpinseri on kääpiöpinseri, eikä rotu ole säänkestävyydestään tunnettu. Ei tämä kurakuolema siis mikään yllätys ollut, ja oli noissa radoissa paljon hyvääkin; kontaktit toimivat hienosti, pujottelu toimi, ja ratojen alut olivat kauttaaltaan hyviä. Lähtörutiini alkaa toimia ihan kivasti, ja me päästään kumpikin aika hyvällä vauhdilla liikkeelle. Tokan radan videosta huomaa, että kuivilla alueilla mentäessä vauhti on koiralla ihan hyvä, ja se kääntyy taas yllättävän tiukasti.

Tästä sitten jatketaan vielä Raumalla 1.6., ja sen jälkeen suunnataankin huiliviikonlopun kautta SM-kisoihin.


P.s. Päätin aloittaa Pitsille pienen agiloman, ei sillä, että se olisi mitenkään osoittanut olevansa loman tarpeessa, mutta pieni tauko silloin tällöin tekee ihan hyvää. Se saa nyt lomailla varmaankin pari viikkoa, ehkä jopa kolme. Olen hölkännyt sen kanssa aika paljon (2 x viikko), ja siitä se kyllä tykkää kovasti!

SM-humu lähestyy

Oulun SM-kisat starttaavat reilun kolmen viikon kuluttua, ja meilläkin on nyt majoitus varattuna. Omalla autolla varmaankin mennään, että päästään kuleksimaan oman mielen mukaan kisapaikalle ja pois.

Pääsimme myös WeCA:n edustusjoukkueeseen, eli kisattavaa on meille myös lauantaina, yksilökisa on sitten sunnuntaina. Tavoitteena on saada kummastakin kisasta tulos ja vetää radat hyvällä fiiliksellä ja vauhdilla.

Penni Sastamalan kisoissa, kuva K.Silveri

Maanantaina poikettiin Harjavallassa ulkotreeneissä, mutta siitä nyt ei tullut oikein mitään, kentällä oli Pennin mielestä hajuja joita piti oikein ryystää nokka pitkänä. Toivotaan, että haistelu unohtuu lauantaina, kun kisaillaan jälleen kivituhkalla...

Eilen hieroin koirat läpi, Penni tuntui ihan hyvältä ja nautti hieronnasta suuresti, Pitsin takareidet olivat taas tosi kireät. Täytyy niitä hieroskella, ja jos ei omin avuin pärjätä, varata aika oikealle hierojalle.

Hölläily jatkuu

Tuntuu ihan siltä, kuin olisi vaan löysäilty ja lepäilty koko viikko, mutta onhan sitä taas kaikenlaista ehditty.

Työn alla on edelleen ollut pujottelu, siis kummankin koiran kanssa, ja alkuviikolla treenailtiin sisäänmenoja kotipihassa. Siellä ne onnistuvat yleensä aina hyvin, kun vauhti on pieni ja keskittyminen hyvä, ja on kiva päästä palkkaamaan kumpaakin koiraa lelulla. Penni on kyllä yllättänyt osumatarkkuudellaan, eihän se mene sinne kepeille väärin enää lainkaan!


Kentällä kävin perjantaina, ja A-esteen ollessa edelleen poissa käytöstä päädyin rakentamaan pienen pätkän, jossa oli avokulma kepeille, ja niiden lopusta poispäinkääntö mukavasti houkuttelevaan putkeen. Penni on vastaavaa tehnyt ennenkin, ja oli ihan liekeissä, Pitsikin hoksasi hienosti jutun jujun. Sisään pujotteluun ne piti kyllä ohjata ihan eri tavalla, Pennille sopi vastakäännös esteellä 3, Pitsi taas kannatti viedä kolmoselle sylkkärillä (edeten itse esteiden 1 ja 2 "yläpuolta"). Se tarvitsee muutenkin aina vähän enemmän lebensraumia, ja mitä enemmän se sitä saa, sen paremmin se myös etenee.

Jemmasin taas namikupin tuonne putken jälkeen, toimi hyvin, ja etenkin Pennille tämä systeemi tuntuu sopivan hyvin. Se kun on aavistuksen ahne. Pitää jatkaa näitä pujotteluharjoituksia kummankin koiran kanssa, ainakin siihen takaaleikkaukseen saatiin varmuutta kummallakin  ihan parilla harjoituskerralla. Harjoitus tuottaa tulosta, onpas yllättävää!


Tänä viikonloppuna kisailivat maamme taitavimmat Suomenmestaruuksista Tampereella, ja me vähemmän taitavat tai muuten kotiin jäänet katseltiin kisoja livestreamista, jonka Koirakuvat.fi armollisesti jälleen järjesti. Kiitos siitä!

On se huippuagility vaan hienoa katseltavaa, ei voi muuta sanoa! Ja taas kerran sen niin kouriintuntuvasti huomaa, miten herkkä laji tämä on. Täydellisen ja hylätyn suorituksen ero on aivan hiuksenhieno, koira voi lipsahtaa hyppysistä väärälle esteelle aivan mikroskooppisen pienen virheen takia, tai rima pudota kompuroinnin vuoksi, tai oikosulku iskeä ohjaajalle tai koiralle, kummalle vaan. Suomen huiput siellä jännittivät, mokasivat ja onnistuivat, ihan niin kuin me tavalliset tallaajatkin. Paine teki monelle varmasti tepposet, ja jännityksen vuoksi taitotaso tipahtaa helposti.

Oma haaveeni on olla jonain päivänä myös siellä SM-karkeloissa, nimenomaan yksilökisassa, ja selvitä hommasta pyörtymättä, muulla ei niin väliä olekaan. Vielä tänä vuonna se haave ei toteutunut, enkä tiedä toteutuuko vielä ensi vuonnakaan, mutta jonain vuonna aion sinne asti päästä.

Penni hölläilee