Humanistin matikalla otsikon yhtälö on aivan kelvollinen, siis kun kahdella koiralla juoksee kolmosten radat, niin yhteensä saapi juosta neljä rataa kotikisoissa marraskuun kahdeksantena päivänä.
Pitsi on siis ilmoitettu ekaa kertaa kolmosten kisoihin, saa nähdä miten koiran käy. Sen kanssa on tietty aina ja ikuisesti oma jännitysmomenttinsa, mutta on tässä uutta ja metkaa sekin, että nyt pitäisi sitten kahdella koiralla kisata samassa kisassa, jossa tulee todennäköisesti olemaan alle 25 osanottajaa. Kiire tulee, sekä henkisesti, että fyysisesti. Toivon, että lähtöjärjestyksessä Penni olisi alkupäässä ja Pitsi loppupäässä, Pitskan kanssa kun ei aina ehdi radan kulkua miettiä, se pitää osata ja juosta ja ohjata. Pennin kanssa voi sekunnin puolikkaan vaikka miettiäkin, ja pysyä silti vielä kartalla.
Kouluhommat ovat taas vieneet aikaa ja jaksamista, mutta lenkkeilystä ja ulkoilusta saa hyvää vaihtelua ja tsemppiä. Haaveilen siitä, että ehtisin verijäljelle vielä ennen lumentuloa. Eipä kyllä tuo sohvalla köllöttelykään hullumpaa ole.
Kyllä se vaan niin on, että kääpiöpinserin pää ja ihmisen polvitaive sopivat täydellisesti yhteen.
Penni selvitti luonnetestin varsin hyvin pistein, siis 159 p ja laukausvarma. Kääpiöpinserille se on oikein hyvä pistemäärä, niitä kun on testattu paljon alle 50 p ja alle nollankin, tulokset vaihtelevat melkoisesti. 75 pistettä pitää kuitenkin saada, että testi on hyväksytty. Kääpiöpinserin luonneprofiiliin ja jo testattujen kääpiöiden testituloksiin pääsee halutessaan tutustumaan rotuyhdistyksen sivuilla.
Tuomareina testissä olivat Leena Turunen ja Tarja Matsuoi, en tiedä olisiko tulos ollut erilainen miestuomareilla, ei välttämättä. Etukäteen vähän jännäsin noita puolustushalun ja terävyyden osioita ja luoksepäästävyyttä yleensä, Penni ei ole ketään ikinä purrut, mutta mistä sitä tietää mitä se uhattuna tekee.
Tulokset olivat siis seuraavanlaiset (kursiivilla minun omat kommentit):
TOIMINTAKYKY: +1a kohtuullinen
Penni oli tosi rohkea etenkin kelkalla, ei perääntynyt yhtään! Pimeässä huoneessa se liikkui reippaasti ja etsi minua ilmavainulla, ei edes huomannut lattian jätesäkkejä. Ei lamaantunut missään tilanteessa testin aikana.
TERÄVYYS: +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää
hyökkäyshalua
Seinään kytkettynä Penni osoitti aggressiota hyökkäävää tuomaria kohtaan, kaunis hammasrivistö vilkkuu videolla. Antoi kuitenkin koskea itseensä tämän jälkeen, pidättyväiselle koiralle kuulemma riittää tämänlainen luoksepäästävyys, sen ei tarvitse olla ylitsevuotavan ystävällinen.
PUOLUSTUSHALU: +3 kohtuullinen, hillitty
Penni puolusti sekä itseään että minua hyökkäävältä tuomarilta hyvin, ei mennyt suoraan sokkona kohti tuomaria, vaan pysyi minuun nähden etuviistossa. Yllättävän hyvin lähti tuomarin matkaan tämän jälkeen, vaikka haukkuikin.
TAISTELUHALU: +2b kohtuullisen pieni
Leikkiminen meni ihan plörinäksi! Ei leikkinyt edes minun kanssa tutulla lelulla kunnolla, mutta osoitti kuulemma niin hyvää taisteluhalua kelkalla ja pimeässä huoneessa, että sai +2 kuitenkin.
HERMORAKENNE: +1a hieman rauhaton
Olin varautunut siihen, että voisi olla huonompikin pistemäärä, mutta hienosti Pemu kesti koko testin, ei läähättänyt, tehnyt suurempia sijaistoimintoja jne.
TEMPERAMENTTI: +3 vilkas
Yllätys! No ei! Hyvä ettei ollut häiritsevän vilkas. Kyllähän se toisaalta keskittyi olennaiseen koko ajan kuitenkin, eikä säheltänyt älyttömästi.
KOVUUS: +1 hieman pehmeä
Tämä oli ihan se tulos, mitä odotinkin. Se tosin reagoi jälkijättöisesti vähemmän pelotteisiin, kuin mitä etukäteen luulin. Haalaria ei pahemmin ihmetellyt, kelkkaa vain vilkaisi.
LUOKSEPÄÄSTÄVYYS: +2b luoksepäästävä, hieman pidättyväinen
Tämä kuvasi Penniä täysin. Ei tykkää vieraista ihmisistä, mutta sietää niitä silloin kun täytyy, näin se testissäkin toimi. Yllätyin siitä, miten hyvin se antoi koskea itseensä, vaikka laittoihan se toki hanttiinkin. Ei siis kuitenkaan käyttänyt hampaita, haukkunut, kiljunut jne.
LAUKAUSPELOTTOMUUS: +++ laukausvarma
Pöljä pieni pinseri lähti vetämään laukauksia KOHTI kun ammuttiin, eli ei se ainakaan paukkuarka ole! Ihan oli siis oma itsensä!
YHTEENSÄ: 159 pistettä
Videolla on kaikki testin osiot paitsi pimeä huone, ja lopuksi tuomarin kommentit. Siellä Pemu lähti heti rohkeasti etsimään minua, ja aikansa pyörittyään löysikin ihmisensä ilmavainulla. Ei sitä tarvinnut kutsua tai mitään, aloitti toiminnan ihan itsenäisesti ja eteni kahden pienen huoneen välillä reippaasti.
Mitä tästä nyt sitten opittiin? Ainakin se, että tämä koira ei hampaitaan käytä, vaikka kaikenlaista rähinää ja muuta saattaa pitääkin. Etukäteen pohdiskelin tuota sen pullistelua ja egoilua, että yrittääkö se peittää sillä jotain, mutta ei nyt tämän perusteella ainakaan suurempia heikkouksia tullut esiin, kaikki osiot ovat plussan puolella. Yllättävän rohkea se oli, siitä olen ylpeä ja iloinen! Olen aina sanonut, että Penni ei pelkää mitään tässä maailmassa, paitsi ehkä eläinlääkäriä, ja siltä se vähän tuolla testissäkin näytti. Hyökkääjää vastaankin meni rohkeasti, muttei hullunlailla, kiva tietää siltä varalta jos sattuu joku ryöstäjäraiskaajamuutenvaanhullu lenkkipolulla vastaan.
Tuomarit suhtautuivat koiraan positiivisesti, ja testitilanne oli rento. Itselle oli vaikeaa olla tekemättä mitään, ja koiraakin se selvästi hiukan hämäsi, kun mitään noottia ei tullut, vaikka vähän räksyttikin. Osakokeet seurasivat toisiaan yllättävän nopeasti, vartissa homma oli jo ohi, ja tuomarit toimiston puolella antamassa pisteitä. Herkemmällä koiralla olisi varmasti ollut tekemistä osioista toipumisen kanssa, ei siinä paljoa ehtinyt nollata, ennen kuin taas tuli jotain tynnyriä niskaan jostain. Mutta sehän se kai on tarkoituskin.
Testin jälkeen voi ottaa aurinkoa, melkein päästiin hellelukemiin!
No nyt sen sitten viimeinkin tein, mitä olen jo vuosia ookaillut; ilmoitin meidän Pennin kennelliiton viralliseen luonnetestiin! Ensi vuonnahan Pemu täyttää seitsemän, eikä saa enää luonnetestiin osallistua, joten tänä vuonna alkoi olla viimeiset hetket käsillä tähän hommaan. Rotuyhdistyskin on kai testiä järjestämässä syksymmällä, mutta nyt kun vapaita paikkoja mainostettiin ihan täällä Porissa pidettävään testiin, vieläpä varsin kohtuulliseen hintaan, niin tein itselleni epätyypillisen, spontaanin ratkaisun, ja kysyin paikkaa. Mukaan päästiin, testi on juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina eli 28.6.
Olen nyt kovasti yrittänyt etukäteen arvuutella, miten Penni testin osioihin reagoi, mutta vaikeaahan sitä on ennakoida. Jos Pennin luonnetta pitäisi kuvailla omin sanoin, sanoisin, että se on tosi vilkas ja temperamenttinen, aina hyvin nopea reaktioissaan. Tekee ensin, miettii sitten vasta. Se on tosi itsepäinen, eikä mielestäni ole kovinkaan herkkä tai pehmeä. Vieraista ihmisistä se ei oikein pidä, mutta sietää kyllä, omia ihmisiään se suorastaan palvoo, välillä rasittavuuteen asti. Käytökseltään se on monissa tilanteissa tosi itsevarma, toivottavasti testissä selviää, onko varmuus todellista, vai kompensoiko se jotain heikkoutta pullistelemalla.
Laiskuus: +2 voimakas?
Tähän mennessä kääpiöpinsereitä on testattu melkein 280 kappaletta, ja oma luonnetestiprofiilikin niillä on. Siihen voi sitten Penniä verrata, ja katsoa miten sen luonneominaisuudet sijoittuvat kartalle suhteessa rodun keskiarvoon ja ihanteisiin. Yritän saada jonkun kuvaamaan Pennin testin videolle!
Sunnuntaina kisailtiin Noormarkussa kolme Johanna Wüthrichin rataa tasaisella tulosrivistöllä: 3 x hylly. Edellisen yön satoi vettä aivan kaatamalla, ja kisakenttä näytti aamulla tältä:
Kellukkeet koiralle?
Kisajärjestäjien ahkeran uurastuksen ansiosta kenttä saatiin parempaan kuntoon, ja iltapäivällä se oli enää vain kurainen, lammikot puuttuivat lähes kokonaan. Kisat oli muutenkin järjestetty varsin hyvin, homma toimi tehokkaasti, vaikka pienestä seurasta on kyse (AK-6).
Radoista ensimmäinen oli helpoin ja viimeinen vaikein, varsin suoraviivaista posotusta saatiin mennä kyllä kaikilla kolmella. Sää oli kamala, lätäköiden ja kuran lisäksi oli pirskatin kylmä, ja tuulikin vielä voimakkaasti, minkä takia keinu vaihdettiin onneksi putkeen. Tuuli nimittäin painoi keinua alas aina välillä niin että sen ylösmenopää nousi pahimmillaan 20 cm korkeudelle maasta. Ei kiva, etenkään 30 cm korkean pikkukoiran kanssa. Fiksu päätös tuomarilta!
Ekalla radalla Penni järkyttyi kurasta sen verran, että kiersi yhden
hypyn ympäri heti alkuradasta. Muuten pärjäiltiin ihan kohtalaisesti,
kunnes onnistuin itse potkaisemaan yhdestä hypystä riman alas. Pah.
Hylsyhän siitä ropsahti.
Toka rata taisi olla päivän paras, siellä alku oli tosi vahva, mutta homma kilpistyi takaakiertohyppyyn, jonka ponnistuspaikka oli vesilätäkössä. Mietin sitä lätäkköä jo rataantutustumisessa ja yritin tehdä kohdan huolella, mutta ei toivoakaan! Pemu kiersi lätäkön ja samalla koko esteen kahdesti. Lisäksi sen A-esteen jälkeinen vauhti yllätti sen verran, että olin vähän myöhässä valssieni kanssa, ja pujotteluun tuli yksi huti, siis kolme kieltoa = hyl.
Kolmannella radalla Penni päätti, että tuonne kuraan päin minä en mene, ja alkoi tehdä ihan typeriä kieltoja hypyille, jotka olivat kentän märimmän alueen liepeillä. No joo, vaikeimmat kohdat kyllä selvitettiin, mutta tavallinen hyppy tuotti tänään vaikeuksia.
Mutta mutta, kääpiöpinseri on kääpiöpinseri, eikä rotu ole säänkestävyydestään tunnettu. Ei tämä kurakuolema siis mikään yllätys ollut, ja oli noissa radoissa paljon hyvääkin; kontaktit toimivat hienosti, pujottelu toimi, ja ratojen alut olivat kauttaaltaan hyviä. Lähtörutiini alkaa toimia ihan kivasti, ja me päästään kumpikin aika hyvällä vauhdilla liikkeelle. Tokan radan videosta huomaa, että kuivilla alueilla mentäessä vauhti on koiralla ihan hyvä, ja se kääntyy taas yllättävän tiukasti.
Tästä sitten jatketaan vielä Raumalla 1.6., ja sen jälkeen suunnataankin huiliviikonlopun kautta SM-kisoihin.
P.s. Päätin aloittaa Pitsille pienen agiloman, ei sillä, että se olisi mitenkään osoittanut olevansa loman tarpeessa, mutta pieni tauko silloin tällöin tekee ihan hyvää. Se saa nyt lomailla varmaankin pari viikkoa, ehkä jopa kolme. Olen hölkännyt sen kanssa aika paljon (2 x viikko), ja siitä se kyllä tykkää kovasti!
AD-päivillä me innostuttiin verijäljestä tai siis oikeastaan MEJÄstä sen verran kovasti, että päätettiin tutustua lajiin lähemmin. Penni pääsi siellä Sysmässä jälkeä kokeilemaankin, ja Pitsi nyt on aika avoin uusille jutuille, joten suuntasin lähikaupan pakastealtaan kautta metsään.
Homma meni vikaan jo pakastealtaalla, kun mukaan tarttui vahingossa poron eikä naudan verta. No, sama veri se porossakin virtaa, kaipa se paremman puutteessa ajaa saman asian. Ja niin ajoikin. Veren levittämiseen tarvittiin narun päähän kiinnitetty pesusienenpala, sekä kirkkaan värisiä pyykkipoikia jäljen merkitsemiseksi. Kaadolta pitäisi tositilanteessa löytyä kuollut hirvi, jota kokeissa ja harjoituksissa simuloidaan peuran sorkalla. Sellaista meillä ei kuitenkaan nyt ollut, joten kaadon virkaa toimitti mikäs muukaan kuin iltaruokakuppi.
Tänään aamupäivällä kävin tekemässä jäljen netistä lukemieni ohjeiden mukaisesti. Olo metsässä pesusienen kanssa oli lievästi sanoen typerä, ja alkoi tuntua siltä, että pitäisi mennä johonkin kurssille opettelemaan tätä lajia ihan kunnolla. No niin ehkä pitäisikin, mutta ajattelin että kokeillaan nyt mitä tästä tulee, ja tallustin pesusienentä perässäni vetäen kummallekin koiralle n. 20-30 m pitkän jäljen. Pennin jälki oli vähän pitempi, siinä oli yksi makaus ja yksi sellainen kohta, jossa piti hypätä n. 50 cm korkean kivipaaden päälle matkan jatkumiseksi. Pitsin jälki oli helpommassa maastossa ja hiukan lyhyempi, koska se ei ollut mukana AD-päivien jäljestysretkellä, enkä voinut sorkan puuttuessa edes tehdä sille laahausjälkeä alkulämmittelyksi.
Penni jäljesti juuri kuten hänen luonteeseensa kuuluu: innokkaasti, mutta hieman suurpiirteisesti. Se meinasi pari kertaa joutua jäljeltä hukkaan, mutta pienellä opastuksella löysi oikean reitin nopsasti. Makausta se ei merkannut, mutta luulen, että tekemäni alue oli liian pieni. Maaston vaikeammat kohdat se selvitti tosi hienosti, eikä edes se kivipaasi saanut koiraa pois jäljeltä.
Pitsi pyöri alkuun jäljen lähtöpaikalla, ja ihmetteli veren hajua innostuneena. Kehotin sitä jatkamaan jäljelle, ja sepäs meni jonkinlaiseen työmoodiin: häntä suoristui maanpinnan suuntaiseksi, nokka napsahti maahan ja tasainen puksutus kohti kaatoa alkoi. Siinä se eteni, sentilleen jälkeä pitkin, tasaista vauhtia kohti päämäärää. Melkoinen suoritus ekakertalaiselle!
Onhan tuossa lajissa oma vaivansa, säilytellä verta ja sorkkia ja käydä tekemässä jälkiä ties mihin pusikkoihin, mutta jokin viehätys siinä vaan on. Koirat kun osaavat homman luonnostaan, ja ohjaajan tehtävä on lähinnä seurata vierestä. Kääpiöpinserihän ei mikään varsinainen metsästyskoira ole, mutta kyllä vaan niidenkin nenä toimii hienosti!
Lauantaiaamuna koitti odotettu hetki, pakkasin pinsut autoon ja suuntasin kohti Sysmää jo kukonlaulun aikaan. Tarkoitus oli körötellä Porista Päijänteen rannalla sijaitsevaan Sysmä Campingiin n. neljässä tunnissa, mutta matka venähti viiteen tietöistä johtuen. No, tulipahan heti aamutuimaan järvi-Suomi tutuksi, kaunista oli, vaikka väsyttikin.
On the road again.
Perillä suunnattiin heti mustaruskeita pikkukoiria vilisevään ryhmäkuvaan, ja sieltä Kimmon verijälkikoulutukseen. Homma käytiin ensin teoriassa läpi, ja sitten suunnattiin metsään kokeilemaan käytäntöä. Otin matkaan Pennin, joka osoittautui ihan näppäräksi jälkikoiraksi; se pysyi jäljellä, keskittyi hommaan ja eteni välillä turhankin vauhdikkaasti kohti sorkkaa! Tätä pitää ehdottomasti päästä kokeilemaan uudestaankin, tämmöinen zen-olotilaa vaativa nenänkäyttöharrastus sopii varmasti vilkkaille koirille kuin nenä päähän! (Pyykkipojat, veri ja pesusienikin on jo hankittuina!)
Jäljestyksen jälkeen Pitsi pääsi näyttelytreeneihin, ja ruuan jälkeen käynnistyivät olympialaiset. Joukkueemme jäi viimeiseksi, mutta mitäs tuosta, hauskaa oli ja kylkiluut rytkyivät sählyn tiimellyksessä! Ammunnassa sain täydet pisteet, pitääköhän tässä ruveta metsästystä harkitsemaan harrastukseksi? No jaa, ne elukat kuulemma liikkuu siellä metsässä, ovat siis vähän vaikeampia saaliita kuin siideritölkit.
Pitsin uusi posekuva, ikää siis 2 v 8 kk (Kuva M-L Kurvinen)
Iltajuhlassa kerrattiin vuoden kohokohtia ja jaettiin palkintoja, mekin saatiin omamme. Ne kyllä lämmittivät mieltä, koska Pitsin valioitumista ei silloin tammikuussa oikein AD-porukalla päästy juhlimaan. Nyt iloittiin kuitenkin kaikkien tuloksista yhteisesti, ja kilvoiteltiin jos jonkinlaisissa lajeissa, joista ei sitten enempää ole mainittavaa. Eikä toivottavasti kovin paljoa valokuviakaan.
Päijänteen rannalla palkintojen kera
Pinsut poseeraa, tosin vähän huonosti.
Sunnuntaina oli kiihdytyskisat ja mätsäri, ja ruuan jälkeen köröttelin taas kotiin. Pitsi reissasi kuin vanha tekijä, Penni ei oikein 4½ tunnin ajomatkaa osannut arvostaa. Penni sai leirillä osallistua kaikkiin aktiviteetteihin siinä missä Pitsikin, vaikkei AD-koira olekaan, ja sekös oli Pennistä mukavaa.
Reissu oli rankka ja ajomatka pitkä, mutta todellakin kaiken sen arvoinen. Oli hauskaa nähdä muita tiimiläisiä pitkästä aikaa, ja ohjelma oli kyllä huolella koostettu ja suunniteltu. Paikkana Sysmä Camping oli vallan mainio, ruoka oli hyvää, yrittäjä erittäin palveluhenkinen ja säätkin suosivat. Tänne tullaan ensi vuonna uudestaan!
Olen tässä lähiviikkoina pohtinut tuota mystistä kasvattajan tukea. Se ei siis ole mikään ergonominen pidike, jonka varaan kasvattaja nojailee näyttelykehän laidalla aina kun kasvattien menestys alkaa pyörryttää, vaan tarkoitan ihan sitä perinteistä puhelin- tai sähköpostiyhteyttä kasvatinomistajiin. Sitä, että kasvatinomistaja voi soittaa, jos jokin asia koiran hoidossa, kasvatuksessa tai terveydessä askarruttaa, ja myös sitä, että koiran mukana luovutustilanteessa saadaan kunnolliset hoito-ohjeet, edes suullisesti.
Omalle kohdalleni on onneksi osunut kaksi vastuuntuntoista, asiansa osaavaa kasvattajaa, jotka ovat kumpikin neuvoja antaneet silloin kun olen sellaisia pyytänyt, tuppaamatta kuitenkaan liikaa. Kumpikin on pennun luovutuksessa antanut koirasta hyvät hoito- ja ruokintaohjeet, toinen taisi vielä malliksi leikata pennun kynnetkin, että tuore omistaja sen sitten varmasti kotona osaa tehdä. Kumpikin on myös lisännyt rotutietouttani, sekä luonteen että ulkomuodon osalta.
No sitten niitä kasvattajia on ilmeisesti toisenlaisiakin. Tai näin ainakin voi päätellä siitä, miten ihmeellisiä asioita koiranomistajat nettiin kirjoittavat. Usein mieleen juolahtaa tilanne, jossa ihminen ei tiedä juuri mitään hankkimastaan eläimestä. Tämän kevään aikana olen lukenut naamakirjan kääpiöpinseriryhmästä ainakin neljä kertaa saman kysymyksen eri ihmisten esittämänä: hei onko kellään muulla koskaan ennen kääpiöpinserillä karva mennyt tosi ohueksi? Vähän väliä pohditaan sitä, milloin ne maitokulmurit nyt pitäisi poistattaa, vai pitäisikö, tarviiko niitä väännellä? Entäs korvat? Pysyykö ne pystyssä jos niitä hieroo joka ilta peukalon ja etusormen välissä pyörivin liikkein vastapäivään ja hokee samalla abrakadabraa takaperin? Kaiken huippu oli yksi, joka kyseli nettipalstalla, että minkäs kokoinen tämmöisestä kääpiöpinseristä yleensä kasvaa? Kaikenlaisista käytös- ja kasvatusasioista en viitsi edes aloittaa, mutta tuntuu tulevan monelle yllätyksenä tämä että kääpiöpinseri kyllä haukkuu kerrostalossa aika herkästi, ja varmasti järsii sille jätetyt kengät päreiksi pentuaikana.
Minkälaista tukea ja oppia nämä ihmiset on koiriensa kasvattajilta saaneet? Vai ovatko edes yrittäneet kysyä? Jos pennun mukana on tullut hoito-ohjeet, onko niitä edes luettu? Onko näillä pennunostajilla ollut selkeä kuva siitä, mitä ovat hankkimassa, ja onko kasvattaja auttanut heitä sen kuvan muodostamisessa? Olen toki kuullut tapauksista joissa kasvattaja ei ole enää luovutuksen jälkeen vastannut pennunostajalle puhelimeen, tai että kasvatinomistaja on saanut haukut soittaessaan kasvattajalle kertoakseen koiransa sairastumisesta. Helppohan olisi kuvitella tämän tiedonpuutteen taustalle kasvattajan irvikuvia, jotka riistävät setelit ostajan kädestä, työntävät pennun syliin ja lähettävät paperit perästäpäin, jos lähettävät. Asioilla kuitenkin on aina kaksi puolta, en oikein tahtoisi laittaa pelkästään kasvattajien piikkiin tilannetta, jossa selvästi tietotaito ja tiedonpuute eivät aina kohtaa. Joillekin kynnys tarttua puhelimeen voi olla korkea, joitakin vain on vaikea tavoittaa.
Hyvät kasvattajat tarjoavat tukeaan, ja fiksut kasvatinomistajat osaavat ottaa sitä vastaan. Mutta miten saataisiin se loppuporukka toimimaan jotenkin järkevästi? En tiedä. Voin vain todeta, että jälleen kerran pitäisi miettiä mistä sen koiransa hankkii, kennelliittoon kuuluvalta, kasvattajasitoumuksen allekirjoittaneelta kasvattajalta vai ihmiseltä, jolla on "vahinkopentuja" nelisen kertaa vuodessa. Pitäisi siis ehkä panostaa valistukseen, ja nimenomaan niiden ostajaehdokkaiden valistukseen, että äänestäisivät jaloillaan.
Perjantai-illan ratoksi päätin vähän askarrella, olohuoneen verhoissa roikkuvat ruusukkeet kun ovat käyneet hermoille jo jonkin aikaa. Olen pohtinut jotain tapaa säilyttää niitä näkyvillä siististi, ja päädyin ihan vaan ilmoitustauluun, sellainen kun kotoa jo löytyi tyhjänpanttina kuljeksimasta. Homma on vielä kesken, mutta ihan hauska siitä tulee. Voi olla että pikkuihminen saa sen huoneensa koristukseksi jossain vaiheessa, onhan hän jo kovasti osoittanut kiinnostusta koirien pokaaleja kohtaan...
Vaihtoehtoisia, sangen luovia tapoja ruusukesäilytykseen voi kurkkia vaikkapa täältä. Meikäläiselle kyllä riittää ihan tämä ilmoitustaulukin!
