tiistai 15. maaliskuuta 2016

Reissukoirat reissussa

Nyt on Lappeenrannan-turneelta kotiuduttu, ja pyykitkin melkein pesty. Retki oli monella tapaa onnistunut, seura oli mahtavaa, maisemat samoin, ja uusiinkin ihmisiin pääsin tutustumaan. Kisameininki oli Lappeessa rentoa ja mukavaa, metsästyskoiria näkyi radalla enemmän kuin tällä syrjällä Suomea. 9-ryhmän pikkukoirat loistivat poissaolollaan, ja show-kelpieitä näytti olevan poikkeuksellisen paljon.

Meillä oli kolme rataa, joista kaksi tuomaroi Sami Topra, yhden reissukaverimme eli Reetta Pirttikoski.

Pitsin eka rata oli muuten ok, mutta se vähän kyttäili tuomaria, ja oli puomilla hidas. A:lla se häiriintyi tuomarista siinä määrin, että jätti kontaktin ottamatta, siitä 5. Penni teki tällä radalla sen tutun melkein-nollan, eli pomppasi puomin kontaktin. Plaah. Pitsi 5, Penni HYL.

Tokalla radalla Pitsiä haittasi tuomari pujottelussa, mutta ihan hyvääkin pätkää tehtiin. Penni teki nollan, myös puomi oli ok, mutta saatiin yliaikaa 0,17 sekuntia. Kyllä ärsytti! Mutta ei voi mitään, varmistelin vähän liikaa, ja se sitten kostautui näin. Pitsi HYL, Penni ya-nolla.



Hyppärillä ajattelin että nyt vaan mennään eikä meinata, Pitsin hyppärin alku oli upea! Renkaalla varmistelin, ja siksi radan keskiosa oli vähän kökkö, mukaan lukien meikäläisen huonosti ajoitettu takanaleikkaus. Vauhtia Pitsillä oli 4,05 m/s, sijoitus oli 9/28. Pitsille  saatiin kuitenkin tästä eka kolmosten nolla kisakirjaan, jee! Penni kulki muuten hyvin, mutta viipyi ekassa putkessa vähän kauan, ja se sekoitti oman ajoitukseni pakkovalssissa. Koira siis hyppäsi kolmoshypyn väärin päin. Testasin kuitenkin itsenäistä rengasta Pennille, ja se onnistui yli odotusten! Eli ihan hyviäkin kohtia oli Pennin hyppärissä. Pitsi nolla, Penni HYL.






Iltaohjelmassa meillä oli ravintolassa käyntiä, juoruilua ja herkuttelua, eipä paljon hauskempaa olisi voinut olla! Ekana yönä tosin tuli hotellissa palohälytys, mutta sen oli kuulemma aiheuttanut joku huoneessaan tupakoinut känniääliö. Hotelli (Scandic Patria) oli muuten oikein koiraystävällinen, huoneessa oli siisti laminaattilattia, ja sieltä pääsi suoraan omasta ovesta hotellin sisäpihalle pikapisulle. Pinserit antaa 4/5, oli tullut 5, jos sen sisäpihalla asuneen oravan olisi saanut syödä...

Tästäkö pääsee sänkyyn? Ai eikö?

Aurinko lämmitti palvojiaan

Design-huonekalut haltuun hotellilla!

Kisahalli: sopivan kokoinen ja valoisa.

Syntisen hyvä suklaakakku, tätä edeltänyt sisäfile ei ehtinyt kameraa nähdä...

Lappeenrannan linnoitus

Pinsut linnoituksella, taustalla Saimaa.

Siellä se orava on. Se nauraa meille!



2 kommenttia:

  1. Tosi hieno tuo hypärin alku Pitsin kanssa! Kiva kun kävitte, tervetuloa uudestaan :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos, se oli niitä harvoja pätkiä, kun kaikki menee just niin kuin suunnittelin :D Oli mahtava reissu, mut seuraavaksi on sun vuoro ajella länteen! ;)

    VastaaPoista