tiistai 1. maaliskuuta 2016

Flip ja flop

Viime keskiviikon Reetan treenit peruuntuivat, mutta sunnuntaina päästiin seuran treeneihin mukavan haastavalle ja tekniselle radalle. Kontakteista käytössä oli vain keinu, eikä keppejäkään ollut, mutta tekemistä kyllä piisasi.

Radalla oli varsin haastavia putken valikointikohtia, koska kaksi putkea oli sijoitettu suorastaan lusikka-asentoon keskenään. Tämä ratkaistiin flipillä, joka onnistui meiltä nappiin joka kerta, molemmista suunnista. Hyvä me! Pitsi oli tosi hyvin kuulolla, ja itselläkin ajoitukset osuivat kohdalleen.

Radan puolivälissä tehtiinkin sitten jaakotuksia oikein urakalla. Näissä ilmeni ongelmia, jotka johtuivat sekä meikäläisen ontuvasta tekniikasta, että huonosta ajoituksesta. Lisäksi en tuntunut oikein ensin tajuavan, että jaakotuksen ohjaamiseen vaikuttaa myös se, mitä tapahtuu ennen sitä jaakotusta. Tämä siis harjoituslistalle!

Treenistä on koostevideokin, kamera sijaitsi hiukan turhan alhaalla, mutta kyllä siitä jotain näkee. Loppun nollaveto oli muuten nolla, mutta Pitska pujahti neloshypyn ohi. Se sietää edelleen huonosti sitä kun vilkuilen esteitä, tätä on vaikea muistaa, kun Penni ei sitä edes huomaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti