maanantai 6. huhtikuuta 2015

Ylösnousemus pääsiäisen kunniaksi

Ei, minä en ole millään muotoa uskonnollinen ihminen, enkä  muuten edes kuulu kirkkoon, mutta pääsiäisen kunniaksi ajattelin herättää blogin jälleen henkiin. Edellisestä postauksesta onkin kulunut puoli vuotta, eli on jo aikakin! Paljon on tapahtunut tässä välissä, mutta opiskeluvuosi on meikäläisellä ollut niin hektinen, etten ole blogiin ehtinyt paneutua. Syyslukukaudella ei oikein paukut riittäneet edes kisaamiseen tai näyttelykäynteihinkään, treenattu ollaan kuitenkin. En nyt ala tähän kaikkea tapahtunutta edes listata, vaan yritän jatkaa suunnilleen siitä mihin viimeksi jäätiin.

Pitsi kävi tammikuussa Turku kv:ssä saamassa ekan CACIBinsa, jee! Koiria oli taas reippaasti yli 60 kpl, mutta tuloksella VAL ERI 1 PN 2 se valkoinen rusetti kuitenkin irtosi, huippua! Jännitin etukäteen irlantilaista tuomaria, mutta turhaan, oli ihan samoilla linjoilla meikäläisten kanssa ja antoi kyllä hyvin Pitsin näköisen arvostelunkin. Maaliskuussa näyteltiin uudelleen Turkkusessa, mutta ranskalainen tuomari ei ymmärtänyt hyvän päälle, joten sieltä vain sileä ERI. Seuraavat näytelmät ovat 12.4. Vaasassa, niistä luvassa raporttia sitten jälkeenpäin. CACIB-tili on nyt kuitenkin auki ja inttikello käynnissä, hyvä hyvä!


Penni on ollut tämän talven yllättäjä, se on nimittäin kerännyt agilityn SM-kisoihin tarvittavat kilpailutulokset täyteen, ja vielä ylikin! Rotumestiksissä silloin lokakuussa se teki hyppärinollan, ja sitten kisailin sen kanssa huvikseni vähän, ja se teki lokakuun lopulla yllättäen tuplanollan TAMSKin kisoissa. Siitä se idea sitten lähti, ja nyt on nollia jo yhteensä 8 kpl sisältäen peräti kaksi tuplaa! Näistä jälkimmäisen se teki eilen ATT:n pääsiäiskisoissa. Penni on edelleen Penni, välillä toimii, välillä ei, mutta on se kyllä hienojakin ratoja tehnyt etenkin tässä kevään mittaan. Eilen se ei ollut ihan parhaimmillaan (mm. ekalla radalla juoksi keinun alle tutkimusretkelle) eikä nopeimmillaan, mutta kaksi rataa se nollilla kiskoi maaliin, ja aikakin riitti kummassakin. Pemu on tehnyt myös uusia nopeusennätyksiä, Seinäjoella helmikuussa 3,98 m/s agiradalla. Hyppärin ennätyshän sillä on vanha 4,17 m/s vuodelta 2013(?). Videolla lokakuinen tuplanolla TAMSKin tallilla.



Ai että mitäs nyt sitten ruvetaan tekemään? No ainakin varailemaan majoitusta Ouluun SM-kisojen ajaksi, jos ei muuta. Pitsi saa treenailla, Penni lomailla, ulkokauden pyörähtäessä käyntiin Pemu pääsee taas radalle. Pitsi on käynyt vähän epiksissä, ja pääsee varmaan kisailemaan lähitulevaisuudessa sekin.

Viime syksynä innostuin kovasti jäljestämisestä, ja nyt pääsiäisenä päästiin taas senkin homman makuun, kun kelit ovat taas lajiin sopivat. Penni jäljesti tosi hyvin ja melko täsmällisesti, tiesi heti mitä tehdään ja  oli selvästi innoissaan. Pitsillä meni homma vähän pyörimiseksi, pätkittäin sekin veti ihan hyvin, mutta alueella yön aikana liikkuneen riistan hajut taisivat vähän sekoittaa sitä. Meidän potkimien makauspaikkojen lisäksi kun jäljen varrelta löytyi niitä ihan oikeita, peurojen tekemiä makauksia.

Alla kuvia jäljestysretkeltä, huomatkaa uusi jälkiliina ekaa kertaa käytössä! ;)

Pitsi löytää jotain.

Pitsi ei löydä mitään.

Penni pääsee!

Penni työn touhussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti