tiistai 21. huhtikuuta 2015

Nyt loppui vätystely!

Penni pääsi tänään taas äkkilähtötreeneihin peruutuspaikalle, ja oli ihan mainio. Kuvittelin ensin, että se oli vähän hidas, mutta ei kuulemma, olin vaan itse nopea :D Kiva kuulla, ja kiva myös tehdä Pemun kanssa rataa ihan kunnolla.

Radalla oli juuri Pennin tarvitsemia harjoituksia, mm. takaaleikkaus pujotteluun, ja ihme kyllä se onnistui muutaman hinkkauksen jälkeen. Muutenkin kaikki tuntui kumman helpolta ja sujuvalta, paitsi aivan viimeisellä pätkällä, jolloin meikäläisen ohjaus lopahti jälleen. Syy tähän oli väsymys, mulla ei yksinkertaisesti kunto riitä pitkään treenipätkään!

Syksy ja talvi ovat menneet niin kouluhommien ikeessä, etten ole ehtinyt hölkätä juuri lainkaan, saati kahvakuulailla, en itse asiassa ole edes nähnyt mokomaa mötikkää moneen kuukauteen. Nyt se on kyllä kaivettava esiin (vaatehuoneesta?), ja juoksutossut samoin. Ei ole mitään järkeä maksaa 15 min treenistä, jos ei jaksa tehdä täysillä kuin 10 min!

Lupaankin siis tästä viikosta alkaen hölkätä kolmesti viikossa (agitreenit voi laskea yhdeksi kerraksi) sekä kahvakuulata kahdesti viikossa. Uskoisin että tästä on jo apua, palataan tuloksiin lähempänä kesää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti