Ylensyöntiä ja ihmeparantumisia

Penni pääsi keskiviikkona oikein ohjattuihin seuran treeneihin agiliitämään, ja oli kyllä juuri niin mainio, kuin vain osaa olla. Rata oli pitkä ja hankala, ja ilmeisesti vähän isommalle areenalle suunniteltu, enkä uskonut pääseväni sitä puoleen väliinkään. Pemu kuitenkin selvitti hankalatkin kohdat kuin vettä vaan, ja rata päästiin maaliin saakka, aikaa jäi vielä ylikin. Ongelmia tuotti vain kahden vierekkäisen putkensuun erottelu, olisi varmaan auttanut kovasti, jos olisin itse muistanut kumpaan niistä se koira pitäisi ohjata. Pujottelu sujui hyvin, sisäänmenoihin on kyllä tullut varmuutta rutkasti lisää parissa kuukaudessa.

On se kivaa kun joskus on tällaisia "kaikki sujuu" -treenejä, flow-tilaan pääseminen ja kouluttajan & treenikavereiden positiivinen palaute piristävät kummasti ja antavat intoa jatkaa treenaamista, vaikka se välillä tuntuukin pään hakkaamiselta seinään.

Nuolen osoittamalla alueella ei ole pentuja, vaan hyvää ja ravitsevaa kotiruokaa.

Tällä viikolla Penni pääsi myös toisen lempiharrastuksensa, nimittäin roskisruokailun pariin. Roskiksesta oli mutusteltu ainakin spagettia, kanakastiketta, keitettyä bataattia ja pilaantunutta makaronilaatikkoa. Herkkuja oli riittänyt kummallekin koiralle, sen verran pullukoita pinsereitä oli mammaa vastassa, kun kotiin palasin. Penni kuitenkin vei voiton, se nimittäin näytti n. 45 vrk tiineeltä.

Ahminta ei kuitenkaan aiheuttanut koiralle edes vatsanväänteitä, se kärsi vain harvinaisen äänekkäistä ilmavaivoista seuraavana yönä. Enpä ole koskaan ennen  herännyt siihen, kun koira piereskelee, mutta nyt on sitten sekin koettu. Samaisena yönä havahduin myös siihen, kun Pitsi hyppäsi alas sohvalta ja äänestä päätellen liukasteli jotenkin. Aamulla koiraa ei näkynyt missään, vaikka muu perhe oli jo jalkeilla, eikä se ilmestynyt piilostaan edes kutsuttuna. Penni sen sitten löysi, se oli piiloutunut murjottamaan kuljetusboksiina, eikä suostunut edes maksamakkaralla houkuteltuna tulemaan ulos. Ravistin sen varovasti pois boksista ja totesin, että koira on kolmijalkainen. Vasenta takajalkaa se ei edes laskenut maahan, eikä suostunut kävelemään metriäkään. Kannoin sen ulos, eikä se päässyt edes kyykistymään pissalle. Sisällä se jäi seisomaan tasan siihen, mihin sen laski, eikä inahtanut mihinkään. Pedille nostettuna se kääpertyi istumaan, tärisi ja siristeli silmiään.

Jalka ei ollut lämmin, turvonnut tai epäsäännöllisen muotoinen, mutta kun koira ei tullut parissa tunnissa lainkaan paremmaksi, katsoin parhaaksi soittaa päivystävälle ja kysyä, mitä ihmisten särkylääkettä koiralle voisi antaa oloa helpottamaan. Eläinlääkäri epäili lihasrevähdystä ja määräsi puhelinreseptin Rimadyliä, jota sitten vääntäydyin kera vauvan hakemaan Yliopiston apteekista sunnuntai-iltapäivänä samaan aikaan vähintään kolmenkymmenen muun asiakkaan kanssa. Jonottelin reseptinnoutoon, jonottelin kassalle, liukastelin turvakaukaloa raahaten autolle ja kiroilin sitä, että elukoiden pitää sairastua aina pyhänä. Kotona odottikin ihmeparantumisen kokenut koira; olin jättänyt sen portin taakse olohuoneeseen (ettei Penni kiusaa sitä), ja nyt se olikin ulko-ovella vastassa ja hyppi tasajalkaa! Rimadyliä ei siis tarvinnutkaan sille antaa, vaan se oli jo huomattavasti paremmassa kunnossa. Se kyllä edelleen kevittää jalkaa hiukan kävellessään, eikä ravaa lainkaan, mutta hyppäsi itse sohvalle ja vetää nyt hirsiä onnellisena.

Ylihuomenna koirilla onkin rokotusaika omalle eläinlääkärille, joten siellä voidaan sitten vielä vilkaista kinttua, mikäli se on kipeä. Toivottavasti episodista selvittiin säikähdyksellä, ja kyseessä tosiaan on pieni lihasrevähdys, eikä esim. takapolven ristisidevamma.