Tuuriin ilmoitin Pitsin kahdesta syystä; ensinnäkin siksi, että tuomarin ollessa FinnSieger-listalla, oli mahdollisuus napata luokkavoiton osuessa kohdalle ns. FinnSieger-kiinnitys. Toisekseen ilmoittauduimme siksi, että armas aviomieheni innostui reissusta Tuurin legendaariseen kyläkauppaan, ja mikäs sen mukavampaa, kuin koko perheen kesäretki.
Näyttelypaikkana toimi kyläkaupan viereinen hiekkakenttä, joka oli paikoin valitettavan epätasainen. Siis suomeksi sanottuna, meidän kehässä oli kaamea monttu. Muuta valittamista en järjestelyistä keksi mitenkään, henkilökunta oli ystävällistä, kehäsihteerit tehokkaita ja kovaäänisiä, vessat aivan taivaallisen siistit ja vesipisteitä löytyi. Kahvi jäi tällä kertaa testaamatta, mutta jäätelö oli hyvää.
On se vähän epätodellisen näköinen tuolla taustalla. |
Arvostelu:
Hyvä koko & sukupuolileima. Tyylikkäät ääriviivat. Kuono-osa voisi olla hieman voimakkaampi, muuten hyvä pää. Vahva, kuiva kaula. Hyvä, laskeva ylälinja. Hyvin kulmautunut. Liikkuu riittävällä askelpituudella & kiinteällä ylälinjalla.
VAL ERI 1 SA PN 1 ROP
Vasemmalla VSP "Simo" eli A'dreams Black Dynamite, oikealla ROP-Pitsi. |
Ryhmäkehään jäätiin tietysti, siellä tuomaroi Paula Heikkinen-Lehkonen, joka piti Pitsistä sen verran, että nosti sen jatkoon kahdeksan parhaan joukkoon, muttei kuitenkaan sijoittanut enää neljän parhaan joukkoon. Tämä oli jo paljon enemmän kuin olin odottanut, kääpinnit kun eivät ole se kakkosryhmän näyttävin rotu, ainakaan koon tai turkin osalta.
Oli todella hienoa ja jännittävää saada viedä oma koira ryhmäkehään muiden voittajien joukkoon, vaikkei sieltä menestystä tullutkaan. Hieman kiire sinne kyllä tuli, aikaa valmistautumiseen oli alle minuutti, ja olin tietenkin riisunut puolet vaatteistani ja lykännyt koiran häkkiin viilennysloimeen puettuna. Mukaan kuitenkin ehdittiin, eipähän ehtinyt koira läkähtyä auringossa.
ISO kehä, pieni koira. |
Jatkossa ollaan, ja vieruskaveri röhkii. |
Retki oli siis sangen onnistunut, mies ja lapsikin viihtyivät sekä näyttelyalueella että kyläkaupan puolella. Itse en sinne kauppaan asti ehtinyt tietenkään, pitihän jonkun aina vahtia koiria, mutta kaipa sitä krääsää saa täältä Poristakin ostettua.
P.s. En sitten millään muotoa voi ymmärtää, miksi tuollakin näyttelyssä jouduttiin kuuluttamaan ihmisten perään, kun olivat jättäneet koiran autoon! 28 asteen helteessä! Vieläpä koiraharrastajat, joiden pitäisi jotain ymmärtääkin, saisivat hävetä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti