perjantai 19. syyskuuta 2014

Laatuaikaa kera koirain

Taas on ollut kyllä niin kiireinen viikko, että hädin tuskin olen lenkille ehtinyt koirien kanssa! Onneksi perjantai on akateemisen maailman lauantai, ja silloin ehtii myös opsikelija-äiti-vaimo-yksityisyrittäjä harrastaa harrastuskoiriensa kanssa.

Tänään harrastimme agilityä ihan keskenämme, kuvasin Pitsin treenit videolle, koska halusin tietää miltä homma näyttää. Ja hyvä oli, että kuvasin, kaikenlaista valkeni taasen. Aikomus oli tehdä 1) A- ja keinutreeniä 2) nollatreeniä, koska 27. päivän kisat Lempäälässä lähestyvät uhkaavasti.

Rata oli kiva ja helpohko, oikeastaan ihan tarkoitukseen sopiva: nolla oli tehtävissä helposti, mutta tiukkojen kurvien takia joutui hiukan raapimaan päätään. A-esteeltä loppuun olikin sellainen osio, johon kokeilin monia vaihtoehtoja, enkä oikein millään saanut mieleistäni lopputulosta. Ekalle hypylle joko valssi tai vastakäännös, pituuden jälkeiselle paras oli vastakäännös. Takaakin kokeilin ohjata, eikä se itse asiassa videolla näytä lainkaan huonolta.


Videon kun katsoin, niin muutama pointti nousi esiin:

1) Takaa ohjatessa koiran vauhti pysyy yllä yllättävän hyvin
2) A:ta edeltävällä takaakiertohypyllä vauhti pysyy yllä hienosti tiukasta kurvista huolimatta
3) Sen valssin olisi saanut tehdä vieläkin aikaisemmin tuohon A-esteestä seuraavalle hypylle
4) Pituuden jälkeisellä hypyllä ei riitä se, että heittää koiran ja liikkuu, jotain on tehtävä enemmän.

Ennen kisoja pitää vielä käydä muistuttamassa koiraa pussin olemassaolosta, ja sitten vaan kisailemaan, jee! Lempäälässä tarjolla onkin yhteensä neljä kakkosten rataa, joista me osallistutaan 3 x agiin. Hyppärin jätän väliin kun hyppyluva meillä jo on, eikä ole järkeä rasittaa koiraa neljännellä startilla turhaan.

P.s. Pennikin treenasi tänään, ja oli ihan super-Penni! Sehän oikein taistelee lelusta nykyään! Innolla odotan rotumestiksiä, joissa Pennikin sitten pääsee radalle, mikäli nyt sinne ollaan lähdössä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti