keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Kuntoilua ja rentoilua

Unohdin ihan vallan kirjoittaa meidän viimeviikkoisesta lajivaltauksesta, siis dobon tutustumistunnista Koirakoulu Hirveen Harmikoiran tiloissa. Homman idea on siis tasapainoilu joko eräänlaisen soikean jumppapallon tai tasapainotyynyn päällä, välillä liikkeitä suorittaa koira, välillä ohjaaja, ja välillä molemmat yhteistyössä. Dobo on siis ihan suomalainen keksintö, ja sitä esiteltiin ekaa kertaa yleisölle viime vuoden messarissa (käsittääkseni).

Pematsu ja tasapainotyyny





Tunnille mukaan pääsi meidän koirista Penni, ja se tykkäsi hommasta kuin hullu puurosta. Kaikki oli sen mielestä hauskaa ja helppoa, kunhan sai nameja, ja se pärjäsikin omistajaansa paremmin tasapainoa vaativissa harjoitteissa. Se johtuu tietysti siitä, että sillä on neljä jalkaa ja minulla vain kaksi, eihän mun tasapainossa mitään vikaa voi olla...

Ryhmädobo!
Tasapainoilua
Koiralle tunti on sen verran rankka, että seuraavana päivänä sai ottaa kevyemmin, itselläkin pientä tuntumaa oli joissakin lihaksissa, mutta aika vähän tämmöisellä tutustumistunnilla itse rasittui. Kotiin ajattelin hankkia tavallisen jumppapallon, sillä voi sekä koirat että meikäläinen temppuilla ja jumpata, ehkä muksukin tykkää siitä.


Nyt on sitten vietetty jouluaattoa, ja koiratkin saivat tietty osansa lahjoista. Suosikiksi nousi ns. pinserinpönttö eli Ikean STUVA-säilytyspenkki, jota oli mukavasti tuunattu. Se vuorattiin pehmeillä vällyillä ja sijoitettiin eteisen nurkkaan, näin se toimii sekä istuimena että mukavana pesänä, jossa koirat voivat köllötellä, kun ovat yksin kotona. Näyttävät ne siellä viihtyvän kyllä muutenkin, Penni etenkin on melkein muuttanut sinne asumaan.


Pinsesterit pönttönsä katolla






Joulupöydän uhrit ry.
Näissä tunnelmissa Penni ja Pitsi toivottavat mukavaa ja herkkujentäyteistä joulua kaikille blogin lukijoille! Luvassa on vielä tänä vuonna se jokavuotinen tilastot & tavoitteet -päivitys, jossa pitäisi asettaa tavoitteita ensi vuodelle ja  miettiä, miten tämänvuotiset ovat toteutuneet....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti