Rata oli pitkä, enkä ajatellutkaan että sitä loppuun asti mentäisiin, oli kiva hinkata ohjauksia siinä ekalla puolikkaallakin. Aloitus oli melko jännä, hypyltä puomin alla olevaan putkeen ohjaajan ollessa eri puolella puomia kuin koira. Pitsi hoksasi homman heti, samoin kuin toisessa putkitehtävässä, jossa koiran piti löytää tiensä putkesta 11 putkeen 12 ohjaajan jäädessä taas eri puolelle. Tämmöisiä ei siis sen kanssa ole edes harjoiteltu, mutta näytti sujuvan muutenkin.
Takaakierto-niistossa oli alkuun pientä häikkää, kun Pitsin mielestä yleisökin oli niin hauska, mutta lähti sekin sujumaan, kun niiston suorittamiseen saatiin hyviä korjauksia. Poispäinkäännös sujui pääasiassa hienosti. Kehuja Pitsi sai siitä, miten tiukasti se kääntyi hypyltä takaaleikkauksessa kohti puomia.
Pitsi teki 20minuutin treeniaikansa kahdessa osassa, mikä sopikin oikein hyvin nuorelle ja lievästi sanoen innokkaalle koiralle. Tokalla puolikkaalla harjoiteltiin ensinnäkin puomin kontaktia ilman käskysanaa (ohjaajan katse alastulokontaktin edessä) sekä koiran törkkäämistä pujotteluun.
Kouluttajan mielestä koira oli oikein kiva ja sillä oli hyvä fokus esteille, mukava kuulla!
Kotiläksyiksi saatiin
1) pujotteluun törkkäysten opettelu joka suunnasta
2) jalkojen ottaminen mukaan ohjaukseen paremmin
3) häiriöt kontaktilla
4) takaa ohjaamisen harjoittelu (leikkaukset, sylkkäri, poispäinkääntö)
Näissä riittääkin puuhaa taas hetkeksi! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti