Nollaa pukkaa, silti ketuttaa

No tällä kisareissulla niitä nollia sitten pukkasi, valitettavasti vain toinen niistä ihanneajan puitteissa. Viimeksi kotikisoissa Penni oli hyvin sähäkällä tuulella, ja vaikka tulokset jäivät laihoiksi, olin meininkiin erittäin tyytyväinen. Tällä kertaa tulospuoli oli ihan jees, mutta yhteenkään suoritukseen en ollut pätkääkään tyytyväinen. Hitaus nimittäin iski taas.

Ekalle radalle lähtiessä tiesin jo ensimmäisellä putkella, että vauhtia ei ole luvassa. Rata oli kivan sujuva ja monipuolinen, sitä olisi ollut kiva tehdä, jos koira olisi tullut mukana. Se nimittäin jäi pariin kertaan nuuskimaan, keinun jälkeen oikein kunnolla, ja sainkin kiukuspäissäni huudella sitä mukaan pariin otteeseen. Maaliin päästiin nollilla, mutta mitäs siitä, kun yliaikaa oli kertynyt viitisen sekuntia.

Ekan radan jälkeen lähinnä ärsytti, miksi ihmeessä se koira ei nyt kulje, kun on hierottu, ja pidetty kevyellä treenillä, ja tehty kaikki niinkuin pitää? Toiselle radalle läksin vähän hällä väliä fiiliksellä, ja vapautin Pennin puomilta aivan liian aikaisin. Siitä siis kontaktivitonen, eli pieni työtapaturma. Koira tuntui koko radan kummalliselta, eikä ohjautunut metriäkään itselleen tyypillisellä tavalla. Ei ole muuten hauska fiilis ohjata kuin ventovierasta koiraa kolmosluokan kisaradalla! Putki-kontakti-erottelukin meni persiilleen, kun kontaktihakuinen, ohjaajan kintuista kaukana viihtyvä Penni sujahti jalkojeni juuresta putkeen, siis väärälle esteelle. Tästä HYL.

Viimeisellä radalla eli hyppärillä ajattelin, että nyt hilaan sen porsaan nollilla maaliin, vaikka henki menisi. Etenemävaatimus oli tiukahko 3,8 m/s, joten en edes haaveillut nollasta, kun ratakin oli vielä paikoin melko mutkainen. Nollilla me maaliin asti selvittiin, ja  kun seurakaverit huusivat radanvarressa kurkku suorana maalisuoran aikana, saatoin päätellä, että ollaan melko liki ihanneaikaa. Niin oltiinkin, onneksi sen paremmalla puolella, siis miinuksella! Penni siis teki kauden ekan SM-nollansa etenemällä 3,84 m/s. Ei sitä nyt turhan täpärälle kannata jättää. Tätä rataa ei sitten tietenkään ole videolla, ainakaan meikäläisellä, kun olin ihan liian lannistunut radalle mennessäni, enkä halunnut yhtään enempää ahdistavaa kuvamateriaalia.

Eka nolla on siis tilillä, mutta fiilis ei ole ihan katossa. Jotenkin harhaisesti kuvittelin, että sama hyvä meininki olisi nyt jatkunut myös näissä kisoissa, ja vauhtiongelma olisi ratkennut. Viime kisojen jälkeen tuntui siltä, että touhussa on taas pitkästä aikaa jotain järkeä, mutta enää ei tunnu kovin järkevältä. Tuntuu lähinnä siltä, että kaikki vaivannäkö on mennyt hukkaan. Pitänee antaa Pennin laiskotella seuraaviin kisoihin asti, ne ovatkin sitten varmaan marraskuussa vasta. Pitsillä on ensi viikonloppuna näyttely, ja kuun viimeinen viikonvaihde vietetään kotosalla.

Ensi vuoden näyttelyitäkin vähän katselin, eipä siellä alkuvuodesta paljon mitään ole. Pitsihän täyttää kaksi tammikuun neljäntenä, ja saa sen jälkeen vastaanottaa viimeisen, valioivan SERTinsä. Hurjaa ajatella, että meidän Pitsi Pienoinen on pian jo niin aikuinen koira, että sillä on mahdollisuus tulla muotovalioksi. Tammikuussahan sen pitäisi aloitella myös agikisauransa, onpas meillä sitten jännää...

Pitsi sisaruksineen erkkarissa BI1-jälkeläisryhmässä. Koirat vasemmalta oikealle: pentueen isukki Maxim eli Semper Ante Kind of Magic, Fiona eli ADB Keelia, Pitsi, Cara eli ADB Karma ja Rambo eli Didaktic's Supersonic.