Treeneihin raahautuminen ei näin yksilapsisen, yhden auton perheen äitinä ole aina kovin yksinkertaista. Itse olen tietenkin lapseni hankkinut, ei siinä mitään, mutta välillä tuntuu, että homma voisi olla vähän helpompaakin. Aiemmin sitä vain heitti koirat autoon ja lähti treeneihin, nykyään se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Opiskelukaverini juuri viime viikolla totesi, että "onneksi sä oot Henna niin organisatorinen ihminen," no, enpä tiedä, kyllä tässä jotain logistiikkataitoja tarvitaan.
Valmistautuminen maanantain treeneihin alkaa jo lauantaina, kun hyvissä ajoin kysytään lapselle hoitopaikka, tai hoitaja tänne kotiin. Tällä viikolla vauva pääsi ihanasti isotätinsä luokse hoitoon, siellä se viihtyy paremmin kuin hyvin.
Vauvan aikataulukikkailu alkaa jo aamulla; kuinka tukeva aamiainen syödään, ja mihin aikaan syödään lounasta, jotta vauva nukkuisi mahdollisimman pitkät päiväunet, että se jaksaisi sitten olla kiltti ja pirteä isotädin luona? Vai uskallanko luottaa siihen, että saan sen vielä uudestaan toisille päiväunille joskus vähän ennen viittä, ja sieltä sitten siirrettyä melkein unisena hoitopaikkaan kuuden maissa? Joka tapauksessa isi on vietävä töihin aamupäivällä, autoja kun on tosiaan vain yksi. Koiratkin pitää tietty lenkittää jossain välissä, ja ajoittaa vaunulenkki niin, ettei se sotke vauvan päiväunirytmiä. Tässä vaiheessa koko kööri on siis puettu ulkovaatteisiin ja riisuttu niistä kahdesti.
Sillä välin kun muksu nukkuu, pitää pilkkoa koirien treeninamit ja pakata treenikassi, sekä katsoa omat vaatteet ja lapsen vaatteet valmiiksi. Ja tietysti pakata vauvan hoitolaukkuun vaipat, kosteuspyyhkeet, vaihtovaatteet, ruokaa, nokkamuki, muovilusikoita, pari lelua ja rusinoita.
Kun on aika lähteä kohti hoitopaikkaa, suoritetaan sellainen vartin mittainen pyörremyrsky, jonka aikana ensin huolehditaan vauva kondikseen; vaihdetaan sille puhdas vaippa ja puhtaat, kauniit vaatteet. Ei siis pinkkejä legginsejä ja oranssia bodya, tai muita migreeniä aiheuttavia yhdistelmiä. Yritetään siis pitää yllä sitä illuusiota, että meidän lapsi puetaan aina kauniisti. Sitten puetaan oikeassa järjestyksessä villasukat, kauluri, kypärämyssy, kumisaappaat, kurahousut, kurakintaat, tuulitakki ja pipo. Sitten puretaan melkein kaikki pois, koska välihaalari unohtui, ja puetaan se ja kaikki muutkin vaatteet takaisin vauvalle. Tässä välissä Pitsi on ehkä käynyt varastamassa yhden kintaan tai pipon, ja se pitää sitten yhyttää jostain sängyn alta. Sillä välin kun pyllistellään sängyn alla ja kurotellaan sieltä ainakin kolme kinnasta, joista yksikään ei ole se, mitä etsittiin, vauva ehtii uittaa kätensä koirien vesikupissa tai kaataa sen lattialle. Sitten kuivataan vauva ja lattia ja puetaan ne kintaat. Tässä vaiheessa vauva tietysti huutaa suoraa huutoa, koska 1) sitä kiellettiin leikkimästä vesikupilla 2) sillä on kuuma. Koirat hyppivät tasajalkaa tuulikaapissa.
Asetetaan vauva istumaan tuulikaappiin, puetaan pomppiville koirille takit, tai ainakin Pennille back on track. Samalla estetään vauvaa menemästä uudestaan sinne vesikupille, ja laittamasta isin kenkiä suuhun. Yritetään itsekin pukea jossain välissä. Koirille laitetaan hihnat, ja varotaan, etteivät ne häseltäessään kiedo hihnojaan kovin montaa kierrosta lattialla istuvan vauvan ympäri.
Kun kaikki ovat valmiina, lastataan toiselle olkapäälle treenikassi ja toiselle hoitolaukku, toiselle käsivarrelle vauva ja toiselle koirien hihnat. Sitten poistutaan ulko-ovesta, lyödään ovi lukkoon, ja toivotaan, että avaimet ovat taskussa. Yleensä ne ovat. Autolle päästessä käsivarret ovatkin venyneet taas pari senttiä pitemmiksi, voi kunpa sääret venyisivät samaa tahtia! Parkkiksella yritetään saada koirat käyttäytymään nätisti edes sen aikaa, kun naapurin pk-harrastaja kävelee ohi. Autoon ängetään sekalaisessa järjestyksessä, jättämättä yhtään kassia tai koiraa parkkipaikalle. Jos isotäti haluaa viedä vauvan leikkipuistoon tai muuten kävelylle, pitää tietenkin pakata myös vauvan rattaat, jotka vievät koko takakontin verran tilaa, ja siksi koirien häkki pitää siirtää takapenkille. Penkki suojataan häkiltä ja hiekalta vanhalla viltillä, joka toivottavasti on autossa valmiiksi.
Ajetaan isotädin luo, ja jätetään vauva sinne. Muistetaan jättää myös hoitolaukku. Vauva on iloinen, kun pääsee istumaan kuralätäkköön, ja myöhemmin eroon vaatekerroksistaan. Sitten huokaistaan helpotuksesta ja lähdetään ajamaan hallia kohti. Tässä kohtaa välähtää mieleen, että treeninamit ovat edelleen jääkapissa nätisti pussiin pilkottuina, ja poiketaan siis Valintataloon ostamaan uusia, kun kotona asti ei enää ehdi käydä. Ostetaan myös suklaapatukka, ja syödään se matkalla hallille.
Hallilla sitten lämmitellään koirat ja yritetään keskittyä päivän treeniin, sekä harjoitetaan sosiaalista kanssakäymistä treenikamujen kanssa. Välillä vilkuillaan kännykkää, eikä tekstareita onneksi tule.
Treenien jälkeen ajetaan isotädin luo, ja löydetään sieltä ihana, iltahepulin kourissa hihittävä vauva, jolla on tyystin eri vaatteet, kuin sinne jätettäessä. Vauva on karannut isotädiltä vaipanvaihtotilanteessa, ja pissannut omiin vaatteisiinsa. Vaihdetaan kuulumisia, viivytään ihan liian myöhään, ja suoritetaan pukemispyörremyrsky uudelleen. Pakataan vauva autoon, ajetaan kotiin, ja taas venytetään käsivarsia.
Kotona vauva on väsynyt ja tapaturma-altis, se olisi siis syytä saada yöunille mahdollisimman nopeasti. Kun vauva nukkuu, laitetaan nopeasti ruokaa, jota mies sitten syö, kun on ensin iloisena fillaroinut tihkusateessa töistä kotiin. Sitten puretaan treenikassi ja hoitolaukku, heitetään pissaiset vauvanvaatteet pesukoneeseen, ja käydään suihkussa.
Ja sitten istutaan sohvalla syömässä ranskiksia ja kananugetteja, ja mietitään, että mitenkäs ne treenit tänään oikein menivätkään, ja miksi ketsuppi on taas loppu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti