sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Onnistunut mätsärireissu!

Nyt loksahti Pitsin kehäkäytös kertaheitolla kohdalleen! En tiedä johtuiko se hyvistä seuralaiskoirista (Penni, Chico ja Bella) vai makupaloina syötetystä makaronilaatikosta, mutta Pitsi esiintyi tänään mätsärissä kuin unelma. Se ei jännittänyt kehässä yhtään, vaan kaikki hommat sujuivat kuin vettä vaan, myös ringin juokseminen ahtaassa kehässä 12 muun koirakon kanssa.

Hauskaa tässä oli se, että tuomarikin huomasi Pitsin suoriutumisen, Pitsi sai punaisen, oli pentujen punaisten ykkönen, ja vieläpä Best In Show 2! Tuosta pentujen ykkössijasta olen tosi iloinen, joku valopää kun oli keksinyt laittaa kaikki pennut kisaamaan keskenään, siis sekä isot että pienet samassa porukassa, ja niitähän oli sitten käsittääkseni 53 kpl. Kaikenkaikkiaan koiria osallistui tapahtumaan likemmäs sata. Pitsi sai palkintoja vaikka kuinka, kaiken maailman Belcando-tuotteita ja jonkin lahjakortinkin, sekä valtavan kuivaruuansäilytystynnyrin ja sellaisen nystyräkintaan jolla koirasta voi hangata irtokarvoja pois.

BIS-kehässä Pitsi ei meinannut enää jaksaa seistä nätisti, etenkin kun makaronilaatikkokin oli jo loppu, mutta siellä se puolestaan väläytteli niin upeita raviliikkeitä etten ole moisia ennen nähnytkään. Eikä ilmeisesti olleet kaikki muutkaan, eräs kanssakilpailija kun tuli skaban jälkeen kehumaan että jopa oli kauniisti liikkuva kääpiöpinseri.

Mätsärissä oli siis varsin mukavaa, törmättiin moneen tuttuunkin, mm. pitkästä aikaa Pennin kasvattajaan! Nyt vaan pitää saada Pitsuli esiintymään yhtä kauniisti oikeissa näytelmissä, sillä niitä riittää lähiaikoina: viikon päästä Tampereen pentunäyttely, kahden viikon päästä Tuuloksen ryhmis. Sinne olikin sattunut näemmä tuomarimuutos, tuntematon hollantilainen naistuomari oli vaihtunut tuntemattomaan ruotsalaiseen naistuomariin. Ruotsalaiset ovat yleensä yhtä jämptejä kuin suomalaisetkin tuomarit, ja tämä sattui vielä olemaan jotenkin tekemisissä Ruotsin snautseri-pinserikeskusjärjestön kanssa, joten menossa ollaan muutoksesta huolimatta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti