torstai 12. huhtikuuta 2012

Kaikenlaista pientä puuhaa

Tässä vaiheessa tuntuu välillä siltä, ettei itse jaksa nyt ihan niin paljoa, kuin koirat vaatisivat. Lenkkeilty on tietenkin joka päivä, välillä hihnassa, välillä vapaana, ja kävipä Ande Pennin kanssa tiistaina oikein hölkkälenkilläkin. Koira oli kuulemma juossut oikein mielellään, hyvä niin!

Tiistaina käytiin myös agitreeneissä, Penni harjoitteli kontaktiesteitä ja Pitsi sosiaalistui. Kontaktiesteet sujuivat kivasti, samoin pöytä, A:lle pysähtyminen ei kuitenkaan ole edelleenkään niin varmaa kuin haluaisin. Puomilla pysähtymisen paikka on hieman hukassa, Penni pyrkii taas pysähtymään liian aikaisin. Pitää varmaankin kehitellä kotiin jokin kontaktilauta, tai sitten aloittaa harjoittelu terassin rappusella, nyt kun kelinkin puolesta ulkona pystyy jotain tekemään. Lunta ei ole satanut ainakaan kahteen päivään, jeejee!

Pitsikin viihtyi agihallilla hyvin alkukankeuden jälkeen, se pussaili kovasti kaikkia ihmisiä kiipesi muutaman syliinkin. Rauhallisemmalla hetkellä suoritettu pieni treenikin sujui siltä hienosti, ainakin perusasento ja seuraaminen. Maahan hän ei nyt tohtinut mennä, oli varmaan liikaa häiriötä vielä. Kotona kokeiltuna kaikki kolme liikettä sujuvat ihan ok vaiheeseensa nähden.

Näyttelytreeniä Pitsi on tehnyt edelleen muutaman kerran viikossa, ja seisominen alkaa kyllä sujua hienosti. Ihan mielettömän pitkä pinna on pennulla ikäänsä nähden! Täytyy nyt hiukan kerrallaan pidentää aikaa, eikä ahnehtia liikaa. Tänään päästiin harjoittelemaan näyttelytaluttimessa kulkemistakin, tosin vain kotona sisätiloissa. Käytin hommassa naksutinta, ja ekaksi treeniksi tämäkin sujui kivasti, mutta helppoahan se on kun ei ole niitä muita koiria ympärillä pyörimässä. Koitan aina naksauttaa silloin, kun koira katsoo eteenpäin, ettei se ala tuijottaa minua ja juosta vinossa.

Penni ei ole vielä saanut uutta kaulapantaa, koska Musti ja Mirri oli jostain syystä kiinni. No, jospa jossain mätsärissä olisi tarvikemyyjiä. Mätsäreitä lähiviikkoina piisaa, nähtäväksi tosin jää päästäänkö niihin osallistumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti