Jippiaijee, Pennin kisavaihde on jälleen löytynyt! Lempäälän skaboissa se oli viime kuussa niin kamala, että melkein vein sen jo eläinlääkärille tarkastukseen, mutta nythän se kulki vallan hienosti. Vauhti oli ihan kohtalainen, kontaktit ehkä parhaat, mitä kisatilanteessa ollaan koskaan tehty, ja koira ohjautui kuten sen kuuluukin. Itselläkin pysyi pää kasassa ainakin enimmäkseen ihan hyvin. Radat olivat oikein mukavat ja sopivat vaikeusasteeltaan, järjestelytkin rullasivat esimerkillisesti, vaikka järjestäjät "ensikertalaisia" olivatkin.
Tulokset valitettavasti jäivät vähän fiilistä laihemmiksi, ekalta agiradalta keppivitonen ja 2. sija, tokalta agiradalta ensin keppivitonen ja sitten hylkääntyminen radan mutkikkaimpaan kohtaan. Ekalla radalla ryntäsin itse pujotteluun ihan typerästi, tokalla radalla Penni löi nokan maahan juuri ennen keppejä ja singahti sieltä sitten pujottelun ohi. Eikä se kyllä sillä ohjauksella olisi sinne pujotteluun oikein mennytkään. Hylkääntyminen johtui ihan puhtaasti huonosta ohjaussuunnitelmasta, ei siinä tilanteessa oikeastaan muuta vikaa ollut.
Ensin tietty ärsytti niin maan perusteellisesti ne kepit, mikä kumma siinä on, ettei ihminen opi yhtä pujottelua ohjaamaan? Ja miksei se koira mene sinne edes jotenkuten ohjattuna, kun treeneissä se osaa mennä ohjaamattakin, ihan itsenäisesti? Ehkä siitä pujottelusta on nyt vaan taas tullut sellainen mörkö, henkinen este, eihän se muuta ole. Ja sitä pitää harjoitella, harjoitella, harjoitella, niin että se on aivan peruskauraa sekä mulle että Pennille. Ärsytyksestä toivuttuani havaitsin, että radoissa oli paljon muuta hyvää: vauhti, rytmi ja ne kontaktit. Sainpa tehtyä oikein näppärän ja tehokkaan vastakäännöksenkin B-kisassa, en ole varmaan kisoissa sellaista ennen edes tehnyt.
Hyvät kontaktit ja vastakäännökset ei nyt kuitenkaan auta, ennen kuin se pujottelu saadaan sujumaan. Vika ei ole tuossa koirassa, vaan siinä, että itse hosun ja ryntään, kun pitäisi malttaa ja lähettää. Olisi kiva saada se SERT ja nousta kolmosiin, mutta ei sielläkään mitään järkeä pitemmän päälle ole käydä niitä keppivitosia napsimassa jostain satojen kilometrien päästä, pitää olla edes teoreettinen mahdollisuus saada se nolla myös kolmosluokassa, että viitsii edes lähteä. Nolliin me pystytään ainakin kakkosluokan tasoisilla radoilla helposti, jos pujottelua ei lasketa. Varmasti on iso henkinen kynnys se kolmosluokkaankin siirtyminen sitten aikanaan, mutta ei sitä rentoutta löydy, jos kisaa vain joskus ja jouluna. Ja ehkä juhannuksena.
Siispä katselin Pennille kisoja. Heikolta näyttää, ensi sunnuntaina on Lempäälässä skabat, joista vain toinen on agirata (me tarvitaan aginolla), pääsiäisenä on Liedossa 3 x agi ja 1 x hyppy, mutta tuomareista johtuen vain yhdeltä noista kolmesta agiradasta voimme saada SERTin. Pennillä on siis tähän mennessä kaksi LUVAa kakkosissa, valitettavasti samalta tuomarilta. Mihinkään Janakkalaan, Seinäjoelle tms. en suoraan sanoen viitsi ajaa, ainakaan yksin, kun suoritusvarmuus on mitä on.
EDIT 19.3. klo 14.03: Kiitos avuliaanTanjan, mulle selvisi, että kakkosissa LUVA-merkinnät voi kerätä kaikki kolme samaltakin tuomarilta! Tämä muuttaa vähän kisasuunnitelmia, katsotaan, mitä keksitään!
Tänään kisojen jälkeen pinsut tarjosivat karkukahvit kaikille etsintöihin osallistuneille. Kovin montaa vierasta ei paikalle valitettavasti päässyt, mutta ainakin herkkuja piisasi. Penni ja Pitsi olivat (allekirjoittaneen avustuksella) leiponeet kasvis-vuohenjuustopiirakkaa, mutakakkua ja vadelmaista suklaamoussekakkua. Päivänsankarit kiersivät pöydän alla imuroimassa pudonneita murusia, ja olivat aivan tyytyväisiä osaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti