Otsikon yhtälö on ilmeisesti mahdollinen, mutta missä mittakaavassa? Montako kertaa viikossa saa äidillä olla "oma harrastus," johon käytetyn ajan mies hoitaa lasta? Mihin treeneihin, ja mihin aikaan, voi vauvan ottaa mukaan, vai voiko? Onko oikein pyytää miestä vielä työpäivän jälkeen hoitamaan vauvaa pari tuntia, kun on itse ollut kiinni siinä vauvassa koko päivän, ja haluaisi kerrankin rauhassa treeneihin ilman, että tarvitsee pysähtyä imettämään Ulasoorin katsastusaseman pihassa? Monenako viikonloppuna yhden kuukauden aikana voi lähteä agikisoihin tai näyttelyyn ilman, että on pois kotoa liikaa? Mikä on "liikaa"?
Jokainen nykyinen tai entinen pienen vauvan vanhempi tietää, että tässä hommassa ei työtunteja voi laskea vanhempien välillä tasapainotettaviksi, eikä lomia kerry. Niin kivaa kuin se olisikin, ei isin nisistä tihku maitoa, joten aamu-, päivä-, ilta-, yö- ja välisyötöt ovat luonnollisesti äidin hommaa. Ja vauvahan syö kuin hobitti, siis lähes koko ajan. (Meidän hobittimme, ikä 3 kk, onneksi nukkuu hyvin, ja kotona saa puuhailtua kaikenlaista koirien kanssa.) Voiko tämän nojalla nyt sitten velvoittaa isän hoitamaan vauvaa sillä välin kun äiti harrastaa, vai onko työssäkäyvä isä oikeutettu tiettyyn määrään vapaa-aikaa/vuorokausi? Ja ennen kaikkea, koskas se äidin vapaa-aika on, kun päiväuniaika on pakko käyttää pyykkisavottaan ja yleiseen kodinhoitoon (tätä blogitekstiä kirjoitettiin kolmien eri päiväunien aikana)?
Jotkut lapsiperheet ratkaisevat ongelman niin, että vauva-aikana ei harrasteta. Kisat ja näyttelyt ovat tyystin tauolla, treenata voi, mutta vasta sitten kun vauva on jo yöunilla ja kaikki kotityöt hoidettu. Eli käytännössä ei milloinkaan. Toiset tekevät koiratouhuista koko perheen harrastuksen ja hankkivat asuntovaunun tai -auton, ja muksujen kanssa voi sitten reissata ympäri Suomea etenkin kesäisin, kun kaikki muutkin ovat tien päällä ja autossa on kuumaa. Minkä ikäisinä lapset mahtavat kyllästyä vaunureissuihin, vai pitääkö niille ensin ostaa iPad, että jaksavat mukana ilman kitinöitä?
Meidän perheessä on toistaiseksi koiramenoista selvitty ilman kärhämiä; mies hoitaa vauvaa mielellään, etenkin kun meillä ei tehdä useamman päivän tai edes koko päivän reissuja tällä hetkellä. Asuntovaunu tai -auto olisi ihan huippu, mutta vauvaperheen rahatilanteeseen nähden hieman turhan tyyris hankkia ja vetää. Telttaan ei vauvaa voi majoittaa, eivätkä siellä kyllä viihtyisi muutkaan perheenjäsenet. Voin vain kuvitella sitä ihanaa lajien välistä symbioosia, jossa perheemme nukkuisi (tai yrittäisi nukkua) teltassa: ihmiset makuupusseissa, koirat makuupussien alla, päällä tai sisällä poikittain. Keskellä yötä koirat heräisivät vuorotellen n. kahden tunnin välein ja kävelisivät vastaleikatuin kynsin ihmisten päältä tai tappelisivat keskenään parhaasta makuupussista tai korkeimman ruumiinlämmön omaavan ihmisen polvitaipeesta. Eikä pidä unohtaa sitä kevlar-valmisteista kirstua, joka tarvittaisiin eväiden säilytykseen ja pihisteleviltä pinsereiltä suojaamiseen.
Onko se sitten loppujen lopuksi niin kamalaa, jos äiti haluaa kerran tai kaksi viikossa käydä koiratreeneissä tai -tapahtumissa? Toiset äidit lähtevät ruokakauppaan ilman lapsia, jotkut jopa kampaajalle tai kuntosalille. Mitä väliä sillä on mihin menee, kunhan menee, että saa hiukan tuulettua, etenkin kun vauvaa ei siksi aikaa raahata joka kerta hoitoon kodin ulkopuolelle, vaan se saa olla isänsä kanssa tutussa ja turvallisessa ympäristössä.
Sitä paitsi koirat ovat yleensä ansainneet sen parin tunnin reissunsa mamman kanssa, meneehän suuri osa aiemmin niihin kohdistetuista hellyyden ja huomion osoituksista nyt vauvalle. Ne ottavat treenitilanteenkin paremmin tosissaan, kun ei sinne hallille/kentällle ihan joka päivä ehdi tumpuloimaan. Treenaus- ja kisamahdollisuuksien väheneminen nostaa omaakin motivaatiota, on pakko tehdä kunnolla ja täysillä silloin, kun yleensäkin pääsee jotain tekemään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti