tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, samat vanhat kujeet

Vihdoinkin pääsin agihallille omatoimitreenaamaan, jo oli aikakin! Pitsin edellisestä agikerrasta on aikaa kuukausi, Pennillä melkein yhtä kauan.

Hallista puolet oli vastikään suolattu, mutta toiseen puolikkaaseen rakennettu "rata" riitti meille, etenkin kun vähän siirtelin ja lisäilin hyppyjä. Tarkoituksena oli, että kumpikin koira treenaisi keinua, Penni pujottelua ja Pitsi peruskäännöksiä. Peruskäännökset jäivät vähän tilanpuutteestakin johtuen tänään väliin, mutta niitä päästään toivottavasti jatkamaan vielä tällä viikolla.

Penni oli huumassa kuin hieho kesälaitumelle laskettaessa, ja pönttöili siis ihan silkkaa innostustaan kaikenlaista. Pujotteluun täytyy seuraavissa treeneissä laittaa taasen verkot, se nimittäin yritti taas loppupäästä jättää keppejä väliin. Kumpaankin suuntaan saatiin kuitenkin onnistuneita suorituksia, joten en nyt olisi tilanteesta kovin huolissani. Maanantaina päästään taas Reetan ruoskittaviksi, pitkästä aikaa. Keinulla  Pemu oli ihan pro, samoin A:lla, ei tehnyt yhtään ainutta kontaktivirhettä, ei tullut kontaktista läpi, eikä myöskään pysähtynyt liian aikaisin! Jee! Lisää olohuonetreeniä leikkikontakteilla!

Myös Pitsi oli villi kuin pieni paviaani, ja juoksi ensitöikseen viitisen kiekkaa hallia ympäri ihan vaan silkasta ilosta. Tuo on valitettavasti päässyt muodostumaan tavaksi, ja sitä pitää nyt ruveta karsimaan, pitänee siis viedä se hihnassa lähtöpaikalle. Pitsi teki kahta erilaista kuuden esteen pätkää (putkia ja hyppyjä) yllättävän sujuvasti ja todella nopeasti! Olin jopa hiukan yllättynyt moisesta "kypsymisestä" tauon aikana, sehän jopa kuunteli ohjausta! Jospa se on käynyt lukemassa tämän vuoden tavoitteensa blogista? Kiva olisi päästä sen kanssa kokeilemaan agia muuallekin kuin kotihallille, saattaa tosin olla, että muulla pohjalla sen nokka kaivautuu niin syvälle maahan, etten ikinä saa sitä pois nuuskimasta... Pennin piakkoin(?) alkava juoksu saattaa vapauttaa Pitsulle pari treenimahdollisuutta muualla.

No, jyrkempiä käännöksiä Pitsin pitää nyt ruveta opettelemaan joka tapauksessa. Keinulla Pitsku oli ensin vähän epävarma, meidän kotikeinu kun ei palaudu, mutta hallin keinu tietenkin palautuu. Epäilyttävä vehje, kun yksikseen heiluu, vaikka hän on siinä juuri kävellyt. Eli ei päästetä ihan vielä Pitsua keinulle ilman talutinta. A:lle pitäisi nyt keksiä jokin sotasuunnitelma, että saataisiin sekin Pitsin repertuaariin mahdollisimman  pian. 2x2-puojttelua leikittiin samalla tavalla kuin kotonakin, ja wautsiwau, sain koiran innostumaan lelusta! Se ei ole koskaan ennen halunnut leikkiä hallilla! Edistystä siis siinäkin asiassa, pian voidaan jo lisätä toinen keppisetti jonon jatkoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti