Maanantaina treenasi Penni, mitäpäs muutakaan kuin agia. Rata oli hauska ja kisaratamainen, olin aika tyytyväinen meidän suorituksiin; koira teki kuten käskettiin, enkä itse ollut ihan koko aikaa myöhässä vaan sain ohjattua hankalampiakin kohtia ihan asiallisesti. Pujottelussa takkusi taas, mutta kun muistin itse pitää ohjauksen päällä loppuun asti, homma toimi paremmin. Verkkoja voisi taas käyttää muutaman kerran, jotta koira muistaisi, että tämäkin homma pitää tehdä loppuun asti.
Kotiläksyksi saatiin harjoitella pimeän putkikulman hakemista poispäinkäännöllä, sitä kuulemma tarvitaan sitten kolmosissa. No, siellä me ei vielä olla, ja vaikeaa on tottua ajatukseen, että sinne oikeasti voidaan vielä päästä. Yksi LUVA siihen vielä tarvitaan, mutta sen hankkimisessa nyt voi tunnetusti mennä vaikkapa puoli vuotta. Vieläkin se kahden LUVAN saaminen samalla kisareissulla silloin Seinäjoella tuntuu hiukan uskomattomalta, mutta siellä ne vaan kisakirjassa komeilevat.
Keskiviikkona oli Pitsin agitreenipäivä, oman seuran viikkotreenit alkoivat taas joulutauon jälkeen. Rata oli Pitsille aika vaikea, se ei vielä oikein ymmärrä, miksi sen pitäisi yksin juosta esteen taakse tekemään takaakiertoa, ja muutenkin kaikki, mitkä katkaisee sen "flown" on sille vielä hirveän hankalaa ja ilmeisesti turhauttavaa. Helppoja suoria pätkiä se meni nytkin kuin rasvattu salama, ja toimi lähtötilanteissa oikein mallikkaasti, mutta heti kun piti tehdä vähänkin monimutkaisempia ohjauskuvioita, se hyytyi ja alkoi muutaman yrityksen jälkeen juosta omille teilleen.
Järkevämmältä tuntuisi treenata sen kanssa nyt vähän yksinkertaisempia harjoituksia, joissa sitä sujuvuutta ja vauhtia saisi aina kasvattaa hankalien kohtien välillä, mutta systeemi on mikä on, ihan hyvästä syystäkin. Haluaisin pitää homman koiralle hauskana ja kasvattaa sen itseluottamusta pikkuhiljaa, ilman että sen into ja vauhti kuolevat heti alkuunsa. Pitää vaan itse malttaa tehdä sen kanssa superlyhyitä pätkiä nyt, ja palkata tiheästi.
Torstaina Pitsu kävi näyttelytreeneissä Noormarkussa, ja osasi kaikki sipsutukset ja seisomiset tietenkin hienosti. Pöytäkäytöstä on harjoiteltu kotona kovasti sen hieman epäonnistuneen Helsingin-reissun jälkeen, ja onhan se parantunut. Kotona on kuitenkin aina eri asia tehdä juttuja kuin muualla, ja siksi suuntasimmekin ohjattuihin treeneihin hallille. Pitsiä kopeloitiin pöydällä, katsottiin hampaita, ja mitattiin, kaikki sujui ja kaiken se antoi tietenkin tehdä (ei ollut vaihtoehtoja), mutta kyllä se niin jännittyneeltä näyttää siinä pöydällä, että huhhuh. Mihinkään se ei pääse, eikä yritäkään oikeastaan kiemurrella, mutta ei se kyllä kovin kauniistikaan seiso. Ote kaulaimesta on niin napakka, että se pitää koiran paikoillaan, mutta ilmeisesti sen verran ahdistava, ettei voi ryhdikkäänä seistä.
No, toivotaan että neiti teini-ikäinen nyt unohtaa moiset hömpötykset, ja alkaa taas esiintyä kunnolla. Se vaan harmittaa, että pöytäkäytös on jo kertaalleen opeteltu, ja aika hyväksi saatu, ja nyt tuli takapakkia. Tätä se on nuoren nartun kanssa, periksi ei saa antaa. Jospa se muutaman näyttelyreissun jälkeen ymmärtäisi, että muita vaihtoehtoja ei ole, ja että ei siihen nyt kuole jos tuomari vähän lääppii. Koiran perusluonne on kuitenkin todella ihmisrakas, ja se tutustuu uusiin ihmisiin hyvin nopeasti, vaikka ensin olisikin hiukan rodunomaisella tavalla pidättyväinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti