perjantai 1. tammikuuta 2016

Vuoden ekat agit

Vuosi 2016 polkaistiin käyntiin agilityn merkeissä, järjestettiin siis kaverin kanssa seuran ratatreenit. Ylihuomennahan on meidän seuran järjestämät 1- ja 2-lkan viralliset kisat, joten ajateltiin, että nyt pistetään pystyyn juuri sellainen vaikeusasteeltaan helppo rata, jolla kaikentasoiset voivat harjoitella ihan vaan radan tekemistä.

Radalle haluttiin siis helppoa ja mukavaa menoa, kaikki kontaktit ja kepit. Saatiinpa sinne rengaskin ympättyä, radasta tuli yhdessä suunnitellen niin kiva, että sitä voisi vaikka käyttää mölliratana ilman keppejä ja keinua.


P & P osallistuivat tietysti myös, kumpikin teki kaksi kierrosta. Penni oli tosi vauhdikas ja tarkka, hyvä hyvä! Meidän eka rata olisi ollut aika täydellinen, jos vaan olisin itse muistanut tehdä yhden putkijarrun. Luulen, että se voi vaikka pitää lomaa seuraaviin kisoihinsa saakka. Pitsi ei tykännyt taaskaan miespuolisesta "tuomarista", mutta kampesi radan kuitenkin läpi kahteen kertaan, eka kierros nollilla. Tilanne oli hyvää harjoitusta sille, näitä pitää tehdä lisää.

Mietin tässä, että voisin laskeskella yhteen tämän vuoden treenimäärät, ihan siis vaan mielenkiinnon vuoksi. Siis:

Penni: 1
Pitsi: 1

Toivotaan, että muistan tämän tilastoinnin vielä jatkossakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti